Sivut

perjantai 27. lokakuuta 2017

Nähdään kirjamessuilla!

Heissan ystävät ja muut!



Helsingin kirjamessut kutsuvat tätäkin bloggaajaa. Itse asiassa tämän postauksen ilmestyessä olen jo seikkailuni aloittanut ja junassa matkalla Helsinkiin. Huomisaamusta sunnuntai-iltaan pyörin messukeskuksessa kirjahulinoissa ja yritän kovasti olla eksymättä valtavassa messukeskuksessa. Messujännitys on kova, mutta se on äärimmäisen iloista jännitystä. Nyt pitäisi vain jaksaa valtavaksi käynyttä messu- ja ystäväikävää vielä pikkuinen hetki. Näin jo pari yötä sitten messuista varsin hämmentävää unta, johon liittyi Kari Hotakainen ja likaisia ruokailuvälineitä, joten alan vissiin olla aika valmis tähän viikonloppuun :D 

Bloggaajapassin saa vasta paikan päältä, joten sen ulkonäöstä en osaa sanoa, mutta jos edelliset vuodet pitävät paikkansa, siinä todennäköisesti lukee Lasisipulissa ja nimeni (nyt tulee plot-twist, mutta se ei ole Cele, mutta ilmoitinpahan silti). Muut tuntomerkit ovat ainakin vaalea neuletakki ja sininen kukkalaukku (ja todennäköisesti innostuksesta johtuva kimitys tai vaihtoehtoisesti maalainen Helsingissä -poseeraus eli eksyneen näköinen ilme ja suu auki). 

Messuilla nähdään, tulkaa moikkaamaan! <3


4 kommenttia:

  1. Olisipa hauska ollut törmätä, mutta itselläni menivät suunnitelmat uusiksi ja en pääsekkään messuille. Toivottavasti sinulla on hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei tällä kertaa nähdä, mutta gkä joskus toiste sitten :)

      Poista
  2. Hauska postaus <3 Toivottavasti nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin! Pidän silmät auki tuntomerkkien varalta :)

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)