torstai 22. joulukuuta 2022

Joulukalenteri 2022: luukku 22

Tervetuloa vuoden 2022 joulukalenteriin! 

Tänä vuonna joulukuussa sukelletaan Youtuben syövereihin. Oli kyse sitten prokrastinoinnista, itsensä viihdyttämisestä, musiikin kuuntelusta tai itsensä sivistämisestä, Youtube tarjoaa kaiken tarvittavan. Tuskin olen ainoa, joka toisinaan uppoaa johonkin kummalliseen kaninkoloon juuri Youtubessa! Tässä kalenterissa esittelen kourallisen lempikanaviani. Kenties joku löytää kalenterista jotain uutta ja mielenkiintoista katsottavaa! 

Luukku aukeaa joka toinen päivä.

22. luukku: Dominic Noble


Kalenterin toisiksi viimeisestä luukusta paljastuu Dominic Noble, joka tekee pääosin Lost in adaptation -nimistä sarjaa. Kyseisessä sarjassa hän vertailee kirjoja ja niistä tehtyjä elokuva- ja televisiosovituksia. Kirjojen ja niistä tehtyjen elokuvien vertailu on itsellänikin lähellä sydäntä, ja olenkin harrastanut sitä esimerkiksi vuoden 2019 joulukalenterissa. Minusta on ihanaa, että joku muukin suhtautuu asiaan yhtä intohimoisesti! Vaikka yleensä näissäkin videoissa tullaan siihen tulokseen, että kirja on parempi, Dom on valmis myös myöntämään adaptaatioiden hyvät puolet. Videoihin on selvästi nähty aikaa ja vaivaa, mitä arvostan todella paljon. Lisäksi minua ilahduttaa hänen miellyttävä äänensä, jota kuuntelee ilokseen :D Jokin näissä videoissa rauhoittaa minua tavattomasti, ja ne ovatkin eräs ratkaisu tilanteisiin, joissa koen oloni syystä tahi toisesta liian levottomaksi. 

Esimerkkivideossa käsitellään Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ja siihen pohjautuvaa vuonna 1995 ilmestymättä BBC:n minisarjaa. Kyseessä on hyvin uskollinen adaptaatio, mutta siitäkin löytyy eroja alkuteokseen. Hieman aina pelottaa, kun joku puhuu teoksesta (tai teoksista), jo(i)ta rakastan raivokkaasti, mutta onneksi tällä videolla sekä kirjaa että tv-sarjaa käsitellään hellästi (ansaitusta) kritiikistä huolimatta. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä. Kanavalle pääset tästä

2 kommenttia:

  1. Onpas hyvä idea kanavalle! Varmasti sekä kirjoihin että elokuviin/tv-sarjoihin vihkiytyneet saavat paljon irti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä on mainio esimerkki "jokaiselle jotain" -ajatuksesta! :)

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)