tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuun luetut

Syyskuussa luin 13 kirjaa, joista 7 oli fantasiaa ja neljä uusintoja (merkitty uulla). Teksti saattaa sisältää spoilerita.

Cassandra Clare: Lasikaupunki (Varjojen kaupungit #3)
Seita Parkkola: Usva
Agatha Christie: Helmeilevä kuolema
Jay Asher&Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus
Astrid Lindgren: Kati Italiassa [U] (Kati #2)
Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja Kalajoen hiekat (Shell's Angles #2)
Raili Mikkanen: Aurora, keisarinnan hovineito
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe [U]
Louisa Alcott: Pikku miehiä [U] (Pikku naisia #3)
Rob Reger: Emily the Strange: Pimennon päivät ( Emily the Strange #1) [U]
Grimmin veljekset: Tuhkimo (Grimmin satuja #2)
Annukka Salama: Harakanloukku (Faunoidit #3)
Lloyd Alexander: Hiidenpata (Prynaidin kronikka #2)

Sarjakirjat:

Lasikaupunki oli yllättävä sekä jännittävä, aivan kuin aiemmatkin osat. Spoilaannuin tosin vahingossa Claryn perhesuhteista, mikä vähän haittasi lukemista. Kirja oli kuitenkin tähän mennessä paras. Tahdon muuttaa Idrisiin :)

Kati Italiassa oli uusintaluvussa, edellinen lukukerta luultavasti kesältä 2011. Kirja oli ihanan huoletonta ja iloista tapahtumien ryöppyä, samantapaista kuin Merri Vikin Lotta-kirjoissa. Muistin, että Kati tapaa tulevan aviomiehensä ja muistin yllättäen lukiessani jopa kosinnan mutta sen sijaan hotelli, jonka seinällä on kuolemansyntejä esittäviä tauluja, on ilmeisesti vasta viimeisessä osassa, Kati Pariisissa.

Shell's Angles -kirja oli aivan huippu. Lainasin ensimmäisen osan vähän herätelainauksena, koska en ollut vakuuttunut mopopoikien edesottamuksista, joita tiesin kirjan sisältävän. Onneksi olin väärässä. Molemmat kirjat ovat olleet uskomattoman hauskoja ja kevyitä lukea, olkoonkin, että vaikeampiakin aiheita sivutaan välillä. Kolmas osa on luultavasti (ja toivottavasti!) tulossa, ainakin täysin puun takaa tulevasta lopusta päätellen.

Pikku miehiäkin oli uusintaluvussa, edellinen lukukerta syksyllä tai talvella 2009. Muistelin kirjan olleen mukavampaa luettavaa kuin Viimevuotiset ystävämme, mutta jouduin pariin otteeseen kiristelemään hampaitani. Ensinnäkin: Jo ei ole enää Jo, vaan täti. Äiti Bhaer, brr. Toiseksi: Kirja on välillä sietämättömään opettavainen ja jotkut opetukset ovat kamalia. (Esim. satujen lukemista paheksutaan, vaikka luulisi, että Jo antaisi poikiensa lukea.) Muistin kuitenkin kirjasta muutamia kohtia, kuten Nan Nokkosen (tai nimen ja luonteen oikeastaan) ja John Brooken kuoleman. Viimeksimainittu oli järkyttävämpi lapsena, nyt se ei juurikaan hetkauttanut. Jännityksellä odotan Plumfieldin poikien uusintaa: muistan tarkasti kirjan kannen, lukupaikan ja -ajan ja jopa silloisen mielipiteeni, mutta en lainkaan tapahtumia. En kerrassaan mitään.

Pikku miehien tapaan Emily oli uusinnassa. Mulla on omana Kumpi ja Kummempi, joka on sekin hyvä, mutta Pimennon päivät on vähän parempi omasta mielestäni. Muistikuvat pitivät paikkaansa, kirja oli yhtä mahtava ja outo kuin muistelinkin... 

Grimmin saduista olenkin jo aiemmin maininnut. Eipä juuri lisättävää.

Harakanloukku on ihana! Synkempi kuin aiemmat, mutta huumori ei jää pois. Nauroin ja itkin lukiessani. Tätä porukkaa tulee iso ikävä. (Joone+Iivari<3)

Hiidenpata oli positiivinen yllätys. En erityisemmin pitänyt edellisestä osasta (Kolmen kertomus), mutta päätin antaa toiselle osalle mahdollisuuden. Onneksi annoin! Kirjan alku oli ärsyttävää ja väsyttävää liettavaa, kunnes porukka lähtee Morvan soille. (Ne noidat on huippuja :D) Taran oli raivostuttava, mutta muuttui onneksi kirjan aikana. Tällä mielellä lähden mielelläni sarjassa eteenpäin.

Muut:

Usva oli parempi kuin heinäkuussa lukemani Viima ja elokuussa lukemani Susitosi. Kaunis kansi, kaunis tarina. Muuta en osaa sanoa. Kirja täytyy lukea itse.

Helmeilevä kuolema oli ihastuttavan elegantti ja siro (voiko noin sanoa?) kirja. Parasta kirjassa oli henkilöiden näkökulmat kirjan alussa ja toinen murha. Loppu oli vanhan vatvomista, mutta murhaaja oli yllätys. Ajattelin ensin toista, mutta kun tämä kuoli... Ihastuttava kirja!

Sinä ja minä sitten joskus oli myös positiivinen tuttavuus. Itse en ole enkä tule koskaan olemaankaan Facebookissa, mutta kirja oli kiehtova ja koukuttava. Mielenkiintoinen ajatusleikki.

Aurora oli tylsähkö. Miljöö ja pukukuvaus oli ihastuttavaa, mutta kirjoitustyyli oli tylsä ja puuduttava. Raili Mikkasella on muutenkin ongelmana tylsä teksti. Ei siitä sen enempää.

Tähtiin kirjoitettu virhe oli uusintaluvussa ja särki sydämeni uudelleen. Ostin kirjan elokuussa (leffakannella<3) ja luin sen sitten uudestaan. Se oli aivan ihana. Itkin. Muistin elokuvan paremmin, joten välillä lukiessa tuli kohtia, jolloin ajatteli: "aaa, täähän menikin näin!" Se oli mielenkiintoista. Kuinka kamalan ihana kirja voikaan olla?

Siinä oli syyskuu kirjallisena. Tuli luettua paljon jatko-osia. Tuli itkettyä ja naurettua. Tuli pettymyksiä ja ilon hetkiä. Tuli nautittua. Nyt voin lukea lisää. Niin, ja syysloma tulee! Pääsen lukemaan myös oman hyllyn kirjoja. Ja voin kuunnella Ed Sheeranin uutta levyä<3

Tällä hetkellä luen: Ikuisuus ja Taivaan paino.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Ei enää kauan

Kun jaksan sinnitellä vielä 8 koulupäivää, pääsen lomalle.

Kun jaksan lukea kemian, ruotsin, enkun ja bilsan kokeisiin ja palauttaa äikän aineen, voin lukea taas muutakin kuin koulukirjoja. 

Kun jaksan herätä vielä kahdeksana aamuna klo 6.30, saan nukkua viikon ajan yhteentoista. 

Kun lähden lomalla reissuun, voin lukea omasta hyllystä matkalukemiseksi säästeltyjä kirjoja. 

Kun vain jaksaisi nämä kahdeksan päivää. 

Nyt kun kirjoittaminen taas sujuisi, en ehdi kokeiden ja läksyjen takia. Huokaus. Onneksi viikonloppuna on kivoja juttuja tiedossa, sitten on enää 4 päivää koulua, koska taksvärkki. Eihän siivoaminen mitenkään kivaa ole, mutta saapahan jäädä kotiin koko päiväksi :D 

Lomaa odotellessa. 



Tuo teksti piti oikeasti kirjoittaa tuon hahmon puhekuplaan :) Kuvassa on paljon ihmisiä rannalla, eikä kukaan huomioi hukkuvaa... Ruotsin kirja on jännä. 

Muokkaus: Laitan tähän vielä pari viime aikoina piirtämääni kuvaa.



maanantai 22. syyskuuta 2014

Jumissa

Olen hieman jumissa kirjoittamisen suhteen. Monta projektia kesken, mutta mulla on blokki. Ideoita riittää, mutta valkoinen paperi tyhjentää pään. Saniksessa kirjoitin viime viikolla novellia, joka tuntui lähtevän hyvin käyntiin (muistuttaa tosin hyvin etäisesti Verenvahtia), mutta muu kirjoittaminen ei vaan suju. 

Lauantaina ryöstin Diana Ross&The Supremesin kokoelmalevyn omaan levylaatikkooni ja sitä kuunnellessa menikin sitten se iltapäivä... Se levy on ollut meillä autolevynä kauan, ja osaan kaikki kappaleet ulkoa, mutten osaa yhdistää niitä kappaleen nimeen. Hyvä levy se on silti :) The Supremesista tulee muuten mieleen Hairsprayn The Dynamites!

Musiikin kuuntelun lisäksi käytin iltani operaatioon "Tolkieniksi Tolkienin paikalle". Tämä varsin mukava, mutta lievää hampaidenkiristelyä aiheuttava aihe on kuvitteellisten valtakuntien suunnittelu. Tässä tapauksessa piirsin erään fantasiamaailman hallitsijasuvun sukupuuta. Tämä sukupuu käsittää 32 sukupolvea. Totesin, että helpointa on merkitä (varsinkin isojen perheiden tapauksissa) vain hallitsijan puoliso ja lapset. Myöskään elinvuosia en merkinnyt, sillä sen olen tehnyt jo aiemmin toiseen paikkaan. Joka tapauksessa sukupuuta oli mahtava piirtää, ja tulipahan mieleen, että hallitsijasuvun historiaa olisi mielenkiintoista kirjoittaa. Mukana kun on myrkytyksiä, dramaattisia rakkaustarinoita, sotia ja jos jonkinlaisia hovitapahtumia. Voisihan sitä huonomminkin lauantainsa viettää :D

Sukupuu puolityössä :)

Olen tässä lukenut vanhoja, oikeita, alkuperäisiä Grimmin satuja. Ovat muuten mahtavia! Veri lentää ja roiskuu, mutta ne ovat silti satumaisia. Ja koukuttavia! Tyyliin: "Mä luen vielä yhden ja sitten rupean nukkumaan..." ja lopulta huomaa lukeneensa 7 :P Tulipahan mieleen, että jotain satujuttuja vois olla kiva kirjoittaa. Joku väliprokkis, kenties?

Täällä satoi tänään lunta, ainakin periaatteessa, rännäksi se varmaan lasketaan. Jouduin ensin pyöräilemään jäätävässä ilmassa koulusta kotiin (3km) ja sitten vielä parturiin ja takasin (arviolta 3km suuntaansa). Aivan järkyttävän kylmä. Hirveä ilma. Perun puheeni ihanasta syyskuusta. Ainakin leikisti. Asiaa ei tosin helpota se, että huomenna aamulla pitäisi juosta 1500m pakkasessa. Ei kiva. Ei yhtään. 

Iloisempia asioihin: Luen tällä hetkellä Harakanloukkua. Se on aivan ihana! Mä en tajunnutkaan, kuinka ikävä mulla olikin faunoidijengiä. Ihan ihme porukkaa<3 En haluaisi sarjan loppuvan. Onneksi Salama on luvannut kirjoittaa jatkoa :)

Vielä lopuksi jaan kanssanne korvamadon, joka on soinut mun päässä torstaista asti: Kerkko Koskinen Kollektiivin Tallinnan lautta. Ihana biisi, mutta... Kuunnelkaa omalla vastuulla.




Kansi on liukas/eikä kukaan huomaa/jos joku moottoriin silpoutuu (Maija Vilkkumaa)




sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Paperinukkeja

Mozartin kuulat-rasiassa ei ole enää suklaata, vaan...



Paperinukkeja!

Mä olen aina tykännyt paperinukeista. Itsetehdyistä, painetuista, lehdestä leikatuista... Mulla on varmaan 20 erilaista paperinukkea vaatteineen ja on ollut enemmänkin, mutta jotain pienenä tehtyjä olen heittänyt poiskin. Itse en ole piirtänyt paperinukkeja vuosiin, aina vaan tulostanut uusia, mutta viime juhannuksena tuli himo piirtää taas ja syntyi tämä kolmikko.


Saanko luvan esitellä: Stefan, Magda ja Stefanin hevonen, Prezwa. (On muuten paras ikinä piirtämäni hevonen!) 


Stefan ja Magda elävät henkipattoina hylätyssä metsästysmökissä. Stefan on anteeksiantamattoman rikoksen vuoksi aatelisarvonsa menettänyt nuori, kiivas kreivi, joka ei oikein jaksa vastata tekemisistään. Magda puolestaan oli erään nuoren ja vaikutusvaltaisen paronittaren seuraneiti, jonka paronittaren isä otti tyttärensä seuraksi Magdan ollessa vain nelivuotias lapsi (keittäjättären ottotytär). Magda kuitenkin murhasi paronittaren suojellakseen tätä ja ympärillään olevia, paronitar kun oli typerä ja siksi juuri niin vaarallinen. Magda karkasi tekonsa jälkeen jalkaisin toisessa kaupungissa sijaitsevaan majataloon, jossa eli hiljaiseloa puolisen vuotta, kunnes tapasi eräänä iltana Stefanin. Magda sai tietää, että miehellä oli jotain hämärää menneisyydessä, ja että tällä oli hevonen. Nämä asiat ratkaisivat paljon. Magda otti miehen mukaansa ja he karkasivat metsään, jossa ovat eläneet siitä lähtien. 

Nyt seuraa pienimuotoinen muotinäytös ja paljon kuvia. Aloittakaamme Stefanista. (Pahoittelut kuvien huonosta laadusta!)


Stefanin peruslook. Housut ovat ajalta ennen piileskelyä, paidan on Magda ommellut. 



Villapaita, joka on tullut tarpeeseen kylminä talvina, Magdan taitavista käsistä sekin. 


Stefanin ulkovaatteet. Takki on Magdan ompelema, takin tarinaa myöhemmin. Lisäksi kunnon saappaat, jotka Stefan hankki ennen aatelisarvonsa menettämistä.



Stefanin parhaat vaatteet ovat päässeet hieman kärsimään ja haalistumaan. Stefan joutui lähtemään kotikartanostaan äkillisesti mukanaan vain Prezwa, juhlapuku ja housut sekä epärehellinen palvelija. Katuojassa eläminen ei tehnyt vaatteelle kovin hyvää, kuten huomaatte. Stefan on monesti pyytänyt Magdaa ompelemaan ja korjailemaan pukua, mutta järkevä ja taloudellinen Magda on aina kieltäytynyt. Metsässä kun ei juurikaan juhlapukuja tarvita.




Stefanin yöpaita. 

Sitten on Magdan vuoro.



 Magda oli suunnitellut murhaa niin kauan, että hänellä on enemmän paronittaren palveluksen aikaisia vaatteita, kuten tämä yksinkertainen mekko. 




Housut Magda on ommellut Stefanin housujen mallin mukaan. Niissä on helpompi liikkua metsässä. Keltainen silkkipaita on palveluksen ajalta. (Kynä tuossa ei ole taiteellisista syistä tuohon asteltu, vaan tussilla väritetyllä paidalla on paha tapa käpristyä, kynä pitää helman paikallaan.)




Magdan ulkovaatteet. Takki on varastettu paronittaren henkivartijoiden pyykkituvasta. Magda ompeli Stefanillekin takin samalla kaavalla. Huomatkaa sirojen saappaiden kuviointi! Kauneudestaan huolimatta saappaat ovat käytännölliset, sillä ne on alunperin suunnattu paronittaren ja Magdan ratsastusretkiä varten. 




Magdan villapaita, jonka hän neuloi ensimmäisenä talvenaan metsässä. Samana talvena syntyi myös Stefanin samanlainen villapaita. 




Magdan punainen silkkimekko. Tässä puvussa Magda pakeni paronittaren linnasta. Hyvin tehty pakosuunnitelma petti viime metreillä ja Magda joutui lähtemään linnasta juhlapuvussaan. 


Magdan yöpaita, linnan peruja sekin. 



Magda ja Stefan eivät oikein tule toimeen keskenään, vaikka alkuaikojen suoranaisesta inhosta toista kohtaan on jo päästykin. Suurin syy tähän on luonteiden ja arvojen erilaisuus: Stefan on laiska, helppoon elämään tottunut ja usein varomaton, kun taas Magda on ahkera, usein liiankin varovainen ja halveksii ylimystöä. Stefanin kiivas luonne ja Magdan terävä kieli on myös tulenarka yhdistelmä. Kumpikaan ei kuitenkaan pärjää ilman toista, joten heidän on pakko kestää toisiaan. Mihin elämä heidät vie, on suuri arvoitus. 

Tässäpä tämä paperinukketarina. Kertokaa ihmeessä, mitä piditte ja haluatteko näitä lisää :) 

P.S. Radio Nostalgialta tulee lauantaisin klo 13 Beatlesista kertova radio-ohjelma Bändi nimeltä Beatles!! Ihana<3






keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syyslaulu (2)

Kun edellisessä postauksissa sanoin, että nimetty Syyslaulu voisi syntyä jotain, niin tässä olisi se "jotain". Runo syntyi yllättävän kivuttomasti, ei tarvinnut erityisemmin miettiä sanamuotoja yms. Ainoa häiritsevä piirre on se, että runon pääidea muistuttaa erästä viime jouluna kirjoittamaani novellia... 

Joka tapauksessa, nauttikaa!

Syyslaulu

Tietä pitkin saapuu kolme laulajaa
Yksi nauraen, toinen itkien ja kolmas vaieten
Asettuvat nuotion ääreen istumaan
ja joku käskee heitä laulamaan

Ensimäinen laulaa iloisen laulun
kukista ja keväästä
rakkaudesta, lempeydestä
onnesta ikuisesta

Toinen jatkaa saman tien
laulaa talvesta, kuolemasta
lähdöistä ja lohduttomuudesta
yksinäisyydestä loputtomasta

Kolmas antaa odottaa
mutta kun hän aloittaa
ei kukaan ole kuullut vastaavaa

Hän laulaa kielillä, joita ei ole
joita kukaan ei ymmärrä
hän kertoo tarinan, jossa ei ole järkeä
hän puhuu tuulen kanssa

Laulu saa keväästä laulaneen itkemään
Talvesta laulaneen hymyilemään
Ympärillä olevat kuulijat hämmästymään

Kolmas laulaa syyslaulun, villin ja erilaisen
syvänpunaisen, märältä maalta tuoksuvan
hän laulaa myrskyn tapaan ja hyräilee kuin 
maahan putoava sade

Lopetettuaan hän nousee, lähtee
Sanomatta sanaakaan
Väkijoukko jää paikoilleen
Uskomatta korviaan

Yhä syksystä laulaa hän
matkalainen, outo muukalainen
odotettu vieras nuhjuisessa viitassaan
hän puhuu maan kieltä
maan, jonka nimi on syys


Kaunis syksyinen täysikuu<3

lauantai 6. syyskuuta 2014

Syyslaulu

Syyskuu on ihana kuukausi, mikäli koulua ei lasketa. Kaipaamaan jään elokuulta tällaisia aamuhetkiä, joita ei syksyllä näe.


Usva järven yllä ja lämpimät päivät jäivät kesään. 

Miksi juuri syyskuu? Syyssade, värikkäät lehdet (kliseistä), punainen takki ja keltaiset kumpparit. Viileä syysilma. Teekuppi ja villapaita. Hyvä kirja ja myrsky ikkunan takana. Syksyiset kappaleet Spotifyssa. (Onko teillä muilla sitä, että tietyt kappaleet yhdistyvät tiettyyn ajankohtaan?) Kesä on yhä olemassa, piilottelee nurkan takana. Syysflunssa. Okei, se ei ole kivaa, mutta flunssa kuuluu syksyyn. Omani olen onneksi jo kärsinyt :) Hiukset sekaisin tempova syystuuli. Sadepisaroiden osuminen kattoon keskellä yötä. Inspiraatioita. Kirjoittaminen on helpompaa. Ihana syyskuu. 

Juu, ja Linnunrata-kuunnelma alkoi tänään taas! Nyt on vuorossa kolme viimeistä kirjaa, mikä on ihan kiva, kun en ole Enimmäkseen harmittoman viimeisiä osia kuullut. Eli jos haluatte a) tutustua kuunnelmaan keskeltä, b) vertailla kuunnelmaa ja kirjaa tai c) jotain tekemistä lauantai-iltapäiviinne, YLE 1 auki klo 15!!

Niin, ja se otsikossa mainittu syyslaulu. Mulla on kaksi kappaletta, jota kuuluvat erottamattomasti syyskuuhun: Hectorin Syyskuu ja Green dayn Wake me up when September ends. Ne ovat syksyisiä paitsi nimiltään, myös tunnelmaltaan. 

Syyslaulu on muuten inspiroiva nimi. Katsotaan, jos siitä syntyisi jotain.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Audrey Ihmemaassa

Viimeöinen uni oli vähän erikoisenpuoleinen. Ensinnäkin, se oli mustavalkoinen ja osittain piirretty. Tarinassa oli jonkinlainen Liisa Ihmemaassa-kuvio ja Audrey Hepburn näytteli pääosaa.

Audrey matkusti junalla paikkaan X, jossa hänen isänsä asui. Häntä varoiteltiin isästä, joka oli ilmeisesti kuollut, vaikka olikin ihan ruumiillisessa muodossa ja hillui ympäriinsä. Audreylle annettiin hopeakoru, joka suojaisi häntä isältään, joka oli jonkinlainen paha velho. Audrey saapui perille ja häntä oli vastassa suuri joukko eläimiä, jotka veivät hänet isoon taloon. Eläimet esittelivät Audreylle talon ja hän tapasi isänsä. Isä ja eläimet veivät hänet mustaan, pieneen ja ahtaaseen kylpyhuoneeseen. Lavuaarin päällä oli kaksi hopeakolikkoa hanan molemmilla puolilla. Audreyta houkuteltiin ottamaan kolikot, mutta hän ei koskenutkaan niihin. Hän kääntyi, käveli pieneen makuuhuoneeseen ja käpertyi peiton alle nukkumaan. Eläimet ja isä ryhmittyivät sängyn ympärille. Tässä vaiheessa uneen ilmestyi kertojaääni, joka sanoi: "Hän nukkui niin pitkään, että kaikki eläimet ehtivät kuolla. Lopulta myös hänen isänsä luovutti." (Ja siis kuoli uudestaan?) Sitten tapahtui mystinen aikahyppäys ja Audrey istui kahvilassa/talon terassilla juomassa aamukahviaan isänsä haamun kanssa. Audreyn piti lähteä takaisin kotiin junalla. Junassa oli paksu, iso käärme, jolta joku löi pään poikki. Audrey näki tutun juna-aseman ja muisti silloin isänsä sanat: "Varo kosintaa."
Herätyskello soi. Ensimmäinen valveajatukseni oli: " Mitä ihmettä tuossa unessa tapahtui ?!" Siinä oli pieniä painajaismaisia ominaisuuksia (se talo oli pelottava), mutta lopulta kuitenkin ihan mukava. Juoni oli ainakin mielenkiintoinen. Ja onhan Audrey tietty plussaa melkein missä vain :)



Tuli mieleen, että kirjoittaisin tuon unen pohjalta jonkinlaisen novellin. Muokkaamistahan se vaatisi, mutta ei se haittaa. Toisaalta tapahtumia on melko vähän edes novelliin ja jotain taustatietoja pitäisi varmaan repiä jostakin... Mutta unet on kyllä mahtava inspiraationlähde. Moniin mun projekteihin inspis on tullut alunperin unesta, parhaana esimerkkinä varmaan 8-vuotiaana nähty uni, joka tulee olemaan suunnitteluasteella olevan trilogian pohjana.

Kirjoittamisesta puheenollen, varmaan pitäisi taas tuottaa tekstiä, mutta kun ei jaksa avata sitä konetta, missä teksti on... Ei voi mitään. On mullakin ongelmat ;) Oon viimeiset kolme viikkoa miettinyt erinäisiä vampyyriasioita liittyen yhteen toiseen projektiin. Ei saa olla kimallusta, vaan niitä oikeita. Kamalia. Tappajia. Entäs ihan perusjutut? Voiko vampyyri itkeä? Pitääkö vampyyrin pestä hiuksiaan? Jos vampyyrilla ei ole varjoa, miten se piilottelee yökahvilassa? Näitä ja muita elintärkeitä kysymyksiä.

Ed Sheeranin Parting Glass on ihana biisi (Give me loven jälkeinen piiloraita)! Skottilaiset/brittiläiset kansanlaulut on nyt muutenkin ihania. Toimii.

Tästä voisi livahtaa Lasikaupungin pariin. Loppuluvut vielä lukematta, ja melkoisia käänteitä takanapäin (ja luultavasti vielä edessäkin?). Tai sitten voisin kuunnella ABBAa ja leikkiä varjometsästäjää.

Kirjoittelemisiin!