tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 24

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelin muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Tämä on joulukalenterin viimeinen luukku.


***
Luukku 24: Joululaulu/Muppets' Christmas Carol (kirja 1843, elokuva 1992)


Charles Dickensin Christmas Carol (itse olen tarinan lukenut suomennetulla nimellä Joululaulu, mutta se tunnetaan paremmin esimerkiksi nimellä Saiturin joulu) on joulutarinoiden klassikko. Tarinan saidasta Ebenezer Scroogesta ja hänen jouluyönään kohtaamista hengistä on klassikko, joka on varmasti lähes kaikille tuttu. Tarina on myös elänyt valkokankaalla useita kertoja, ja tässä luukussa onkin vuoden 1992 Muppet-versio.

Oma historiani kirjan ja tämän elokuvan kanssa on sellainen, että olen nähnyt tässä postauksessa olevan elokuvan trailerin todella jo pienenä, koska se on mummolan Lumikki-VHS-kasetin alussa. Englanninkielinen traileri kiehtoi ja vähän pelottikin pientä Celeä, jolla ei ollut mitään käsitystä, mikä teos oli kyseessä. Joskus ala-asteella luin kirjan, mutta siitä en kauheasti muista mitään. Elokuvan näin kuitenkin vasta lähes 13-vuotiaana, kun bongasimme sen VHS-kasetilla Invernessin kirjaston poistomyyntihyllystä Skotlannin matkalla. Ostimme sen turvalliseen kotiin, jossa olemmekin katsoneet sen lähes joka joulu, tai ainakin joka toinen vuosi. Luonnollisestikaan tällä kasetilla ei ole minkään kielisiä tekstityksiä, joten se onkin toiminut hyvänä kielitaidon mittauksena: mitä kaikkea ymmärränkään tänä vuonna? :D Tuttu tarina on tietysti helpottanut ymmärtämistä, vaikka monet vitsit ovatkin saattaneet mennä ohi. Uudemmista julkaisuista on muuten leikattu laulu When love is gone, joka on melko kummallinen ratkaisu: se rikkoo kyseisen kohtauksen rakennetta melkoisesti.

Koska itselläni kirjan lukemisesta on varmaan 10 vuotta tai yli, en muista enää sen yksityiskohtia juurikaan, mutta useammasta eri lähteestä olen kuullut, että Muppet-versio on uskollisin alkuperäisteokselle. Se on myös paras näkemäni elokuvaversio (olen nähnyt tämän lisäksi kaksi tai kolme eri versiota samasta tarinasta). Jos siis musikaaliversio tutusta tarinasta kiinnostaa, suosittelen tutustumaan! Ja vaikka musikaalit eivät varsinaisesti innostaisikaan, Muppet's Christmas Carol on sen verran hauska ja visuaalisesti hieno elokuva myös "aikuisempaan" makuun, että sen parissa varmasti viihtyy yksi jos toinenkin.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Jouluaaton kunniaksi linkkaan vielä hauskan videon elokuvaan liittyen! Nauran tälle joka ikinen kerta, kun tämän katson. "Nobody is safe from the industrial revolution!"

Tämän luukun myötä kiirehdin joulun viettoon ja toivotan kaikille oikein lämmintä ja ihanaa joulua! <3

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 22

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 22: Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin/Älä pyyhi kyyneliä paljain käsin (kirjat 2012-2013, sarja 2012)


Etsitkö hilpeää luettavaa tai katsottavaa joululomallesi? Älä missään nimessä tartu tähän ruotsalaiseen teokseen missään muodossa.

Kirjan päähenkiö Rasmus saapuu Tukholmaan 1980-luvun alkupuolella ja aloittelee uutta elämää poissa pienen kotikaupunkinsa paineista. Yhteisen tuttavan järjestämän jouluillallisen kautta hän tutustuu Jehovan todistajiin kuuluvaan Benjaminiin, ja heidän välilleen syntyy rakkaussuhde. Sitten AIDS saapuu Ruotsiin, ja voitte vain arvata, mitä tulee tapahtumaan. Toki jo kirjojen ja sarjan osien nimet (RakkausSairausKuolema) antavat jotain osviittaa tulevista tapahtumista.

Rakastin Jonas Gardellin kirjoittamaa trilogiaa todella paljon, kun sen luin. Tykkäsin kirjoitustyylistä todella paljon, ja pienestä ennalta-arvattavuudesta huolimatta se oli ravisteleva ja rankka lukukokemus. Oikeastaan ainoa moite kirjoja kohtaan tulee kerronnan välillä keskeyttävistä, melko pitkistäkin kuvauksista ruotsalaisen LBQT+-historian kehittymisestä 1900-luvun puolivälissä. Toki nämä ovat tärkeitä taustoittamaan romaanin tapahtumia, mutta toisaalta tuli sellainen olo, että olisi lukenut Wikipediaa, vaikka olisi halunnut nauttia (jos sitä räkäitkua nyt voi nauttimiseksi sanoa) romaanista. Tv-sarjassa tätä rasittavaksi pitemmän päälle käyvää piirrettä ei kuitenkaan ollut, mutta sen sijaan se ei tavoittanut täysin kirjan kiehtovaa rakennetta, joka palaa aina vanhoihin tapahtumiin ja kertaa niitä aina uudelleen lähes hypnoottisesti. Molemmissa teoksissa on siis puolensa, mutta tv-sarja on parhaita näkemiäni adaptaatioita mistään teoksesta!

"20 minuuttia kyyneleiden pyyhintää, ja itkettää jo nyt. Tykkään kyl kauheasti," totesin ystävälleni, kun katsoin sarjan ensimmäistä jaksoa. Mielestäni tämä tiivistää hyvin molemmat teokset. Suosittelen todella vahvasti tutustumaan molempiin (kirjoihin tietty ensimmäisenä), mutta varoituksen sana: ei ole mitään kevyttä luettavaa. (Tosin sekä viimeisessä kirjassa että sarjan jaksossa on eräs hautajaiskohtaus, joka sai ainakin minut purskahtamaan nauruun kyynelten keskellä.)

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

perjantai 20. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 20

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 20: Anna-kirjat/Anna ystävämme (kirjat 1908-1939, sarja 1985-2000)


L. M. Montgomeryn Anna-kirjat ovat minulle eräitä niistä kaikkein rakkaimmista kirjoista. Luin sarjan läpi ensimmäistä kertaa 10 vuotta sitten, mistä lähtien ne ovat olleet mukanani monissa erilaisissa elämänvaiheissa. Avonlea on pakopaikka, johon voi mennä silloin, kun oikea maailma on harmaa ja julma. 1980-luvun puolivälissä tehty tv-sarja on mielestäni aivan loistava adaptaatio näistä kirjoista, tai no, ei ehkä täysin. (Palataan tähän vähän myöhemmin.) Megan Follows Anna Shirleyna on aivan täydellinen, samoin kuin Colleen Dewhurst Marillana, ja roolitus on muutenkin todella onnistunut, samoin kuin puvustus (sitä kammottavaa puhvihihapukua lukuun ottamatta) ja lavastus. Sarja on myös vanginnut hienosti Anna-kirjojen hengen: kepeästä ja romanttisesta tunnelmasta huolimatta tummiakin sävyjä sivutaan. 

Mutta eikö tämä sitten ole täydellinen sarja, kun sitä näin hehkutan? Ei ole. Ensimmäinen kausi seuraa tarkasti Montgomeryn alkuperäisteosta, mutta sitten käsikirjoitukset menevät vähän jännittäville reiteille. Toinen kausi on yhdistelmä Anna ystävämme -, Annan unelmavuodet - ja Anna opettajana -romaaneja. Vaikka pidän toisesta kaudesta, oliisn silti toivonut sen kuvaavan esimerkiksi Annan ja Gilbertin opiskeluaikoja Redmontissa, koska se on mielestäni kirjasarjan parasta antia. Tämänkin voin kuitenkin antaa anteeksi, mutta kolmatta kautta en. Se nimittäin sekoittaa aikajatkumon täysin, ja on muutenkin kummallinen. Kausi alkaa Annan ja Gilbertin häistä ja jatkuu ensimmäisellä maailmansodalla, jonka pyörteisiin he päätyvät. Kirjoissahan maailmansota alkaa vasta viimeisessä osassa, jossa pääosassa on Annan ja Gilbertin nuorin tytär Rilla. En muista, olenko koskaan katsonut tätä viimeistä kautta kokonaan, mutta muistan olleeni tyrmistynyt ja järkyttynyt aikajatkumon sekoittamisesta. Viimeisellä kaudella ei ole mitään tekemistä alkuperäisten kirjojen kanssa, ja olen siitä henkilökohtaisesti loukkaantunut.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 18

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***

Luukku 18: Aamiainen Tiffanylla (kirja 1958, elokuva 1961) 


Mikäs se tämän päivän luukusta kurkistaakaan? Eräs ehdoton lempielokuvani, Aamiainen Tiffanylla!

Audrey Hepburnin todennäköisesti tunnetuin elokuva pohjautuu Truman Capoten pienoisromaaniin, joka kuitenkin eroaa elokuvasta melko lailla. Tässäkin tapauksessa katsoin elokuvan ennen kirjan lukemista, koska en edes tiennyt sen perustuvan johonkin kirjaan. Ihastuin elokuvaan ikihyviksi, joten päätin lukea kirjankin. Ensiksi yllätyin siitä, miten ohut kirja oli: varsinkin pokkaripainos on todella pienikokoinen (174 sivua), vaikka se sisältää Aamiainen Tiffanylla -pienoisromaanin lisäksi vielä kolme novelliakin. (Näistä muista novelleista Joulumuisto on tähän vuodenaikaan erityisen sopiva!) Capoten alkuperäisversio on elokuvaa synkeämpi ja kyynisempi, eikä siinä ole samanlaista Hollywood-sokerikuorrutusloppua kuin elokuvassa. Kirja tekee selväksi sen, että Holly on call girl, kun taas elokuva jättää sen viitteellisemmäksi. Kun elokuvaa ja kirjaa vertaa muutenkin keskenään, on helppo huomata, että Capoten tarina on ollut Hollywoodille sellaisenaan vähän liikaa. Elokuvaa ja kirjaa ei oikeastaan kannatakaan vertailla, sillä ne ovat kaksi eri teosta, ja molemmista pidän kovasti. Varsinkin elokuva avaa aina kyynelkanavani jossain vaiheessa.

Jos Truman Capote, Audrey Hepburn, Aamiainen Tiffanylla tai Hollywoodin naiskuvan muutos 1950-1960-lukujen taitteessa muuten kiinnostaa, suosittelen lukemaan Sam Wassonin kirjan Auringonnousu Manhattanilla! Se kuvaa tämän elokuvan tekemistä ja maailmaa, johon se syntyi.

Tiesittehän muuten, että Capote itse olisi halunnut Hollyn rooliin Marilyn Monroen, mutta Monroen agentti piti elokuvaa arveluttavana Monroen maineelle? Monroe muistuttaa tosiaan enemmän Capoten Hollya kuin Audrey Hepburn, mutta on todella vaikea kuvitella häntä tähän elokuvaan!

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

maanantai 16. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 16

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 16: Ylpeys ja ennakkoluulo (kirja 1813, tv-sarja 1995)


Palataan taas klassikkojen pariin! Jane Austenin kuuluisimmasta teoksesta tehty BBC:n tv-sarja on eräs ehdottomasti parhaista adaptaatioista, mitä on koskaan on tehty mistään kirjasta. Se on uskollinen kirjalle, on laadukkaasti käsikirjoitettu ja tuotettu, puvustus ja lavastus on silmiä hivelevää ja roolivalinnat sekä -suoritukset ovat myös todella onnistuneita!

Vastoin tapojani katsoin tämän sarjan ennen kuin luin Austenin kirjan, joten mielessäni kirja näyttää aina täsmälleen tv-sarjalta, mutta se ei ole mitenkään huono asia. Ainoa suuri ero, joka teosten välillä on, on Darcyn lampeensukeltamiskohtaus, jota ei kirjasta löydy, mutta jota en pane lainkaan pahakseni ;) Tv-sarja (ja miksei kirjakin) on täydellistä ajanvietettä esimerkiksi joululomalle. Mikäs sen parempaa kuin käpertyä suklaarasian kanssa sohvannurkkaan ja syventyä Austenin ajan Englannin ylimystön suhdekiemuroihin! Toissakesänä maratoonasin sarjan ystäväporukan kanssa, ja vaikka yhteensä kuusi tuntia kestävä sarja olikin melko hapottava suoritus, nautin silti joka hetkestä ja voin suositella kokemusta.

Ja katsotaan nyt myös elefanttia huoneessa: Colin Firth on Darcyna niin täydellinen, että pelkkä ajatuskin sulattaa minut lätäköksi lattialle. Hän on minun Darcyni, eikä kukaan voi olla oikeampi Darcy kuin hän <3

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

lauantai 14. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 14

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 14: Tähtiin kirjoitettu virhe (kirja 2012, elokuva 2014)


John Greenin kuuluisin romaani kertoo syöpää sairastavasta Hazelista, joka tutustuu vertaistukiryhmässä Augustukseen, joka on parantunut syövästään. Kirjan parissa itki teinityttö jos toinenkin, myös minä itse. Luin kirjan paria kuukautta ennen elokuvan ilmestymistä, menin katsomaan leffan pian sen ensi-illan jälkeen, ja itkin koko muun salin mukana hyvin räkäistä itkua. (Fun fact: tämä oli ensimmäinen elokuva, jonka kävin katsomassa aivan yksin! Perhettäni ei tämä kiinnostanut ja kukaan ystävistäni ei ollut kirjaa lukenut, joten nautin sitten omasta seurastani. Yksin elokuvissa käyminen on todella aliarvostettua!)

Mielestäni Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuva on mainio esimerkki siitä, että elokuva voi olla ainakin melkein yhtä hyvä kuin kirjakin. Se tavoittaa kirjan tunnelman ja estetiikan mainiosti, ja soundtrack sopiii siihen myös erittäin hyvin. Näyttelijävalinnatkin ovat todella onnistuneita, ja varsinkin Hazelin ja Augustuksen välinen kemia on loistavaa. Aivan kirjan tasolle se ei yllä, mutta se on todella hyvä adaptaatio.

Usein Tähtiin kirjotetusta virheestä puhuttaessa mainitaan vain siitä, että kirja on todella surullinen ja "kaikki" itkevät sen parissa. Sen sijaan usein unohdetaan mainita, että kirja on varsinkin alkupuoleletaan todella hauska, ja vaikka lopussa uidaankin syvissä vesissä, huumori pilkahtelee silti siellä sun täällä.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

torstai 12. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 12

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 12: Kaikenkarvaiset ystäväni (kirja 1972, sarja 1978-1980 ja 1988-1990)


James Herriotin omaelämäkerraliset kirjat elämästä yorkshirelaisen pikkukaupungin eläinlääkärinä 1930-luvulla ja myöhemmin olivat suosikkilukemistoani yläasteella, vaikka en kaikkia osia olekaan lukenut. Kirjat on kirjoitettu sellaisella lämmöllä ja huumorilla, että vaikka välillä kohdataankin surullisia tapahtumia, niitä voi silti tituleerata hyvän mielen kirjoiksi.

Täytyy heti kättelyssä myöntää, että olen katsonut sarjasta kokonaan vain kolme ensimmäistä kautta, jotka perustuvat Herriotin kirjoihin. Neljä seuraavaa kautta eivät niin suoranaisesti perustu alkuteoksiin, ja esimerkiksi Herriotin vaimon, Helenin, näyttelijä vaihtuu. Katsoin neljännestä kaudesta ehkä puolet, mutta jokin viehätys sarjasta oli mielestäni kadonnut. Kuitenkin kolmea ensimmäistä kautta voin suositella lämpöisesti! Näyttelijävalinnat ovat todella onnistuneita, ja kuten kirjojakin lukiessa, myös sarjaa katsoessa tulee tunne, että saapuu kotiin ystävien luo. Vaikka ulkokohtausten epätarkkuus ja harmaus liittyy ehkä 1970-luvun kuvauslaitteistoon, se luo tunnelmaa hyvin. Sarjassa on myös kohtaus, jonka pelkkä muisteleminen saa palan nousemaan kurkkuun: toiseen maailmansotaan lähtevät miehet laulavat kylän kapakassa yhdessä Auld lang synea, eivätkä todellakaan tiedä, tapaavatko he enää koskaan uudelleen.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

tiistai 10. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 10

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 10: Ihmemaa Oz (kirja 1900 , elokuva 1939)


Klassikkolinja jatkuu, kun tästä luukusta löytyy L. Frank Baumin lastenkirjaan perustuva elokuva Ihmemaa Oz. Vaikka yleensä kirjojen elokuvasovitukset yltävät korkeimmillaan "yhtä hyvä kuin kirja" -tasolle, Ihmemaa Oz on mielestäni parempi kuin alkuperäinen kirja. Luin kaikki suomennetut Oz-kirjat ala-asteen loppupuolella, ja muistan pitäneeni myöhemmistä osista enemmän kuin ensimmäisestä, johon tämäkin elokuva pohjautuu.

Tässä elokuvassa on todellista ihmeen tuntua, vaikka se onkin jo 80 vuotta vanha ja sen olisi nähnyt monta kertaa. Silti kohtaus, jossa Dorothy näkee Ozin ensimmäistä kertaa, saa haukkomaan henkeä joka kerta. Myöskään maskeeraus ja erikoistehosteet eivät tunnu vanhanaikaisilta, vaan elokuva lumoaa aina vain uudelleen.

Hieman aihetta sivuten suosittelen tutustumaan myös George Maguiren romaaniin Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot sekä sen pohjalta tehtyyn musikaaliin Wicked! Se tuo vähän erilaisen kulman tuttuun tarinaan, kun se syventyy nimensäkin mukaisesti tarinan pahiksen elämään ennen kuin Dorothyn talo laskeutuu pyörremyrskyn mukana Oziin.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

maanantai 9. joulukuuta 2019

Marraskuun luetut 2019

Marraskuussa 2019 luin viisi kirjaa (1062 sivua/29 min), joista yksi oli runokirja, yksi nonfictionia, yksi äänikirja ja yksi uusinta.

Jansson, ToveKesäkirja 135 s. [U]
Nurmisto, EinoHomopojan opas 157 s. 
Voutilainen, MaijuItke minulle taivas 29 min [K]
Näre, Sari & Kirves, Jenni (toim.)Ruma sota: talvi ja jatkosodan vaiettu historia 462 s. 
Huotarinen, Vilja-Tuulia & Koskimies, SatuEmilia Kent: Runotytön tarina jatkuu 308 s. 

kotimaisia: 5
käännöskirjoja: 0
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 1
muualta: 2

Montgomery-lukuhaaste: seitsemän kirjaa

Kesäkirjan luin uudelleen sukupuolentutkimuksen kurssityötä varten. Valitsin kirjan esseeni pohjateokseksi siksi, että se löytyi omasta hyllystä, siinä on mielenkiintoisia (nais)hahmoja ja se on lyhyt ja nopealukuinen. Lukaisinkin kirjan vajaassa kahdessa päivässä, ja nautin siitä vähintään yhtä paljon kuin edellisellä kerralla kaksi vuotta sitten. Oli kieltämättä vähän hassua lukea niin vahvasti kesään liittyvää kirjaa marraskuussa, mutta tavallaan se oli myös lääke lähestyvään pimeään aikaan. Pidän Janssonin tyylistä todella paljon, ja odotankin innolla, että pääsisin hänen muiden teostensa kimppuun. Tein myös sellaisen huomion, että pokkarini mahtuu villakangastakkini taskuun kuin valettu :D 

Kuten jo kirjamessupostauksessani mainitsin, olen lukenut Eino Nurmiston Tämän kylän homopoika -blogia jo monta vuotta, joten hänen esikoisteoksensa Homopojan opas oli ehdottomasti lukulistallani. Sainkin kirjan käteeni jo aiemmin kuin luulin, kun kotikotona käydessäni eräs perheenjäseneni oli sen kirjastosta lainannut. Homopojan opas on täsmälleen sitä, mitä nimi lupaa: kirja nuorille miehille ja pojille, jotka ovat jotain muuta kuin heteroita. Itse olin siis todella kaukana kirjan kohderyhmästä, mutta viihdyin silti kirjan parissa. Se on hauskasti kirjoitettu, minkä lisäksi pidin sen ulkoasusta ja Nurmiston itsensä tekemistä kuvituksista. Itselleni kirjalla oli lähinnä taustatutkimusarvoa, mutta tiedostan kyllä, että tämä kirja on takuulla monille ihmisille todella tarpeellinen, sillä se ei ujostele kertoa suorasanaisesti mistään, oli kyse sitten kaapista tulemisesta tai seksistä. Nurmisto toteaa, että pystyy puhumaan vain omasta puolestaan monessa asiassa, mutta on kuitenkin haastatellut kirjaansa homoksi identifioituvia transmiehiä, mikä on todella hieno juttu! 

Tubettaja Maiju Voutilaisen runokirja Itke minulle taivas ilmestyi BookBeatiin kirjailijan itsensä lukemana, ja kun huomasin kirjan kestävän vain puoli tuntia, päätin iltapuuhieni ohessa kuunnella sen. Suhtaudun tubettajien julkaisemiin kirjoihin melko skeptisesti, sillä ainakin monesti vaikuttaa siltä, että heidän ei tarvitse kustannussopimuksen saamisen eteen tehdä kovin paljoa töitä, ja itse tällä hetkellä romaanikäsikirjoitusta kustantamokuntoon hioessa sellainen tuntuu todella turhauttavalta ja epäreilulta. Eräs ystäväni totesi joskus kirjan ilmestyessä selailleensa sitä kirjakaupassa ja miettineensä, että jos kirjan runot olisivat kenen tahansa muun kirjoittamia, Otavan kaltainen iso kustantamo ei olisi julkaissut sitä. Vaikka olin skeptinen, minua kuitenkin kiinnosti Voutilaisen kirja, sillä olen katsonut hänen videoitaan jo useamman vuoden. Lähdin kuuntelemaan kirjaa avoimin mielin, mutta puolen tunnin jälkeen huomasin, että ystäväni oli ollut oikeassa. Kirjassa oli muutamia hyviä ajatuksia ja kivoja sanavalintoja ja kielikuvia, mutta kokonaisuutena teos oli melko hiomaton ja helposti unohtuva. Voutilaisella on potentiaalia kirjoittajana, sen huomasin, mutta hänen esikoisteoksensa ei iskenyt minuun, vaikka joitain sen voimakkaista tunteista tunnistin ja allekirjoitin. Plussaa kuitenkin siitä, että Voutilainen lukee äänikirjan tosiaan itse! Siinä sai runoihin aivan omanlaisensa tuntuman. 

Olen sellainen historianopiskelija, jota (toisen maailmansodan) sotahistoria ei kiinnosta lainkaan. Tai no, kiinnostaa siinä määrin, että luen paljon mielelläni kuvauksia kotirintaman elämästä kuin opettelen ulkoa panssarivaunujen numeroita tai lentokoneiden malleja. Kuitenkin Ruma sota kiehtoi heti aihepiirillään. Kirja nimittäin esittelee sellaisia puolia Suomen viimeisimmistä sodista, jotka ovat yleensä julkisuudessa vaiettu. Eri tutkijoiden kirjoittamissa artikkeleissa valotetaan esimerkiksi huumeiden ja alkoholin käyttöä, propagandaa, poliittisten vankien kohtelua ja seksuaalista väkivaltaa. Monet näistä asioista olivat sellaisia, joiden olemassaolosta tiesin, mutta esimerkiksi huumeiden ja alkoholin käytön laajuus tuli minulle yllätyksenä. Kyseistä artikkelia lukiessani mietin, pitäisikö minun itkeä vai nauraa: tuntuu todella absurdilta, että sotaa on sekä johdettu että sodittu enemmän tai vähemmän pöllyisenä. Uusia asioitakin opin: esimerkiksi poliittisista vangeista kertova artikkeli oli minulle suurimmaksi osaksi uutta tietoa. Tässäpä aihe, jota ei yleensä historiankirjoissa käydä! Vankileirejä kutsutaan kaunistelemattomasti keskitysleireiksi, mikä tuntuu Suomen oloissa käsittämättömältä. Ymmärrän, miksi aiheesta ollaan haluttu vaieta, mutta siitä ei saisi olla puhumatta, kuten ei mistään muustakaan kirjan käsittelemästä aiheesta. Yhtään veteraanien panosta vähättelemättä mielestäni tavassa, jolla suomalaisessa narratiivissa käsitellään talvi- ja jatkosotaa, on hieman väärä sävy, kun puhutaan pelkistä uroteoista ja ylpeyden hetkistä rintamalla. Kuten kirjan nimikin jo toteaa, sota on aina rumaa, eikä siinä ole mitään ylevää tai kaunista. Tämä kirja toimii siitä loistavana muistutuksena, ja mielestäni tämän pitäisi olla pakollista luettavaa yhdelle jos toisellekin suomalaiselle. Koska itse opiskelen historiaa, en osaa sanoa, kuinka helppolukuista tämä on vähemmän aiheesta tietävälle, mutta ainakin itse koin tämän tietyssä mielessä  "helpommaksi" kuin jotkut muut kirjat, joita olen opintojen puolesta lukenut. (Ruman sodan tosiaan luin ihan vapaa-ajallani.) 

Kun sain kuulla, että Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen kirjoittavat jatko-osan L. M. Montgomeryn Runotyttö-trilogialle, ensimmäinen reaktioni oli halu loikata kattoon pelkästä innostuksesta. Kymmenenvuotias Celestine minussa nosti päätään ja hihkui riemusta, sillä Runotyttöjen loppu vaivasi minua pienenä todella paljon. Anna-sarjaa jatketaan pitkälle seuraavaan sukupolveen asti, mutta Runotyttö päättyy siihen, kun Emilia ja Teddy ovat avioliittonsa kynnyksellä. Seuraava reaktioni oli pieni huoli: olisiko tämä fanifiktio sellainen, jonka voisin hyväksyä? Pystyisivätkö Koskimies ja Huotarinen käsittelemään minulle rakasta hahmoa tarvittavalla kunnioituksella? Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen hyväksynyt Montgomeryn ratkaisun Runotyttöjen lopettamisen suhteen, ja minua pelotti, että "jatko-osa" pilaisi tarinan. Kun aloitin lukemaan Emilia Kentiä, ensimmäinen reaktioni oli todellinen hämmästys. Tuntui aivan siltä, että olisin lukenut Montgomeryn itsensä kirjoittamaa kirjaa! Myös juoni kulki sellaisia ratoja, jotka pystyin hyväksymään, jos en aivan canoniksi, niin ainakin hyvin todennäköiseksi mahdollisuudeksi siitä, mitä Emilian elämässä tapahtui sen jälkeen, kun Montgomery hänen tarinansa päätti. Kaikesta hyvästä huolimatta Emilia Kent ei aivan tavoittanut Montgomeryn henkeä. Tarinassa tuntui olevan ehkä jossain mielessä liikaa tavaraa, ja esimerkiksi Dean Priestin ilmestyminen kuvioihin tuntui vähän oudolta ratkaisulta, kun konflikteja oli muutenkin runsaasti. Ehdin jo innostua myös Emilian lapsienhankinta- ja lapsettomuuspohdinnoista, mutta kun asiaan viitattiin loppupuolella, petyin hieman. Myös yhden suoranaisen virheen kirjasta löysin: ohimennen mainittiin, että lapsena Emilia olisi salakuunnellut tätiensä ja enojensa keskustelua hänen kohtalostaan isän kuoleman jälkeen Uuden Kuun pöydän alla, mutta eikös tämä tapahtunut vielä Emilian ja hänen isänsä kotona? (Korjatkaa, jos olen väärässä!) Kuitenkin vihdyin kirjan parissa mainiosti ja ihailin tapaa, jolla se tavoitti Montgomeryn tyylin. Uhkarohkea yritys, joka kuitenkin onnistui hyvin! 

*********

Marraskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
4. Kirjailijan ainoa teos: Homopojan opas

Marraskuu oli raskas. Se on jostain syystä ollut minulle aina todella rankka kuukausi, ja tiedän, etten ole ainoa, joka kärsii samasta vaivasta. Alkukuussa pohdin, mahtaako marrasmurheeni olla sittenkin vain asennekysymys ja päätin yrittää rynniä kuukauden läpi pää pystyssä, mutta pian huomasin, että pitkät, harmaat viikot tuntuivat yhtä toivottomilta kuin edellisinäkin vuosina. Asiaa ei helpottanut opiskelujen puolesta todella raskas periodi (vaikka yhden kurssin ja yhden kirjatentin hylkäsinkin), joka vei todella paljon aikaa ja energiaa. 

Kuukauteeni liittyi erottamattomasti myös Nanowrimo, jossa tänä vuonna kirjoitin yhtä aikaa sekä Pusun versiot 3.1 että puolisalaista novelliprojektia. Voitto ei tälläkään kerralla napsahtanut kohdalle, mutta kirjoitin silti hurjat 19785 sanaa. Kumpikaan projekti ei valmistunut, mutta molempia sain mukavasti eteenpäin. Jospa ensi marraskuussa saisin ainakin 20k:n haamurajan täyteen? 

 
Kuukauden biisi on (todella yllättävästi) Miljoonasateen Marraskuu. Erehdyin kuuntelemaan tämän joskus marraskuun alussa, ja sittenhän se soi päässäni luupilla lähes useamman viikon. Hyvä biisi, ei siinä mitään. 

Ihanaa joulukuuta kaikille! Itse yritän vielä jaksaa muutamat viimeiset rutistukset, sitten pääsen onneksi lomailemaan <3

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 8

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 8: Sherlock Holmes -tarinat/Sherlock (kirjat ja novellit 1887-1927, sarja 2010-2017)


Arthur Conan Doylen mestarietsivä Sherlock Holmes on takuulla kaikille hyvin tuttu hahmo. Holmes onkin seikkaillut valkokankaalla ja televisiossa jo yli vuosisadan ajan. Itselleni, kuten varmasti monelle muullekin 2010-luvulla teinivuosiaan eläneille ensimmäinen varsinainen kosketukseni tähän klassiseen hahmoon oli BBC:n Sherlock-tv-sarja, jota on esitetty Suomessa nimellä Uusi Sherlock. Katsoin sarjan kolme siihen mennessä ilmestynyttä kautta vuonna 2015 ja siirryin sitten vieroitusoireisena lukemaan Doylen novelleja. BBC:n sarja siirtää Doylen klassiset hahmot ja tapaukset 2010-luvun Lontooseen, mielestäni todella onnistuneesti. Välillä novelleja lukiessani hihkuin, kun bongasin kohtauksia, jotka olivat siirtyneet sarjaan lähes sellaisenaan, tosin modernilla twistillä.

Sarjan näyttelijävalinnat ovat oivallisia: Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman Holmesina ja Watsonina tulkitsevat hahmoja loistavasti ja heidän välisensä kemia toimii mainiosti. Pidän myös sarjan hengästyttävästä tahdista, ja siitä, että sarja on täysin mahdollinen katsoa jopa lyhyen ajan sisällä: neljä kautta sisältää yhteensä vain 12 90 minuutin mittaista jaksoa ja yhden erikoisjakson, joka sijoittuu kolmannen ja neljännen kauden väliin. Sarjassa on myös kiinnostavia visuaalisia kohtauksia: esimerkiksi kuvakulmiin ihastuin heti ensimmäisessä jaksossa, samoin kuin tapaan, jolla Sherlockin päättely esitetään.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

perjantai 6. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 6

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 6: Tuntematon sotilas (kirja 1954, elokuva 1955)


Kalenterissa jatketaan klassikkolinjalla, kun itsenäisyyspäivän luukusta löytyy Tuntematon sotilas! Tämä elokuva tulee telkkarista tänäkin itsenäisyyspäivänä, joten siitä ja sen pohjana olevasta kirjasta puhuminen on enemmän kuin sopivaa.

Itselleni Väinö Linnan alkuperäisen romaanin lukeminen tuntui varsinkin alussa ja joskus myöhemminkin melkoiselta suossa rämpimiseltä (heh), mutta se oli kuitenkin erittäin vaikuttava romaani, joka herätti paljon tunteita ja ajatuksia. Mielestäni Linnan teos tavoittaa sodan mielettömyyden kuin Edvin Laineen elokuva. Elokuvalla on toki ansionsa: se tuntuu tietyllä tavalla aidolta, vaikka onkin toisinaan suomifilmimäisen teatraaliselta. Elokuva lähtee paljon reippaammin liikkeelle kuin kirja, ja vaikka onkin uskollinen tulkinta siitä, onnistuu elokuva kuitenkin kulkemaan eteenpäin joutuisammin kuin alkuteos, mikä oli juuri hitautta tuskailleelle allekirjoittaneelle hyvä juttu. Silti se ei herättänyt minussa samanlaisia tunteita kuin Linnan kirja.

Mikä on sinun lempiadaptaatiosi Tuntemattomasta sotilaasta? Itse olen toistaiseksi nähnyt vain tämän version ja hieman alkua Aku Louhimiehen vuoden 2017 elokuvasta.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 4

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 4: Tuulen viemää (kirja 1936, elokuva 1939)


Tämän päivän luukusta löytyy klassikkojen klassikko, Tuulen viemää. Margaret Mitchellin Yhdysvaltain sisällissotaan sijoittuvasta tiiliskiviromaanista tehty lähes nelituntinen elokuva on hämmästyttävän uskollinen alkuteokselle, pieniä, ymmärrettäviä muutoksia lukuun ottamatta. Näyttelijävalinnat ovat kuitenkin hämmästyttävän onnistuneita, varsinkin Vivien Leigh loistavana Scarlettina. Hänen ja Rhett Butleria esittävän Clark Gablen kemia on aivan loistavaa, kuten tuohon linkatusta klipistä voi huomata. Ainoa näyttelijä, josta en pidä, on (niin ikään klipissä esiintyvä) Ashleyta näyttelevä Leslie Howard. Hän on jopa värittömän Ashelyn rooliin liian väritön ja liian vanha myös.

Toimiiko Tuulen viemää enää vuonna 2019? Kyllä ja ei. Alkuteos on ongelmallinen, ja samat ongelmat vaivaavat osittain myös elokuvaa. Rasismi on käsin kosketeltavaa, vaikka on toki muistettava sekä kirjan että elokuvan ajallinen konteksti: molemmat ovat 80 vuotta sitten tehtyjä, ja sijoittuvat 1800-luvun puoliväliin, jolloin avoin rasismi oli yhteiskunnassa ikävä kyllä normi. Myös Rhetin ja Scarlettin rakkaustarina on hieman kyseenalainen. Toki kyseessä on kahden epämiellyttävän henkilön romanssi, joka ei mene aivan suorinta reittiä, mutta silti esimerkiksi täysin olankohautuksella ohitettu raiskauskohtaus jättää katsojalle melko ikävän olon. Kuitenkin elokuva on visuaalisesti näyttävä ja tarinana kiehtova. Scarlett on myös yksi parhaista naishahmoista, joita on koskaan kirjoitettu. Hän on itsepäinen, itsekäs, ajattelematon ja kostonhimoinen, kerrassaan raivostuttava hahmo. Silti lukija ja katsoja ovat hänen puolellaan, ihailevat hänen päämäärätietoisuuttaan ja sinnikkyyttään. Scarlett ei sovi yhteiskunnan tarjoamaan muottiin, minkä vuoksi hän on vielä yli 80 vuoden jälkeenkin hämmästyttävä, mieleenjäävä ja upea hahmo.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

maanantai 2. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 2

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***

Luukku 1: Linnunradan käsikirja liftareille (kirja 1979, elokuva 2005)


Aloitamme erään lempikirjani elokuvasovituksella. Vaikka vuoden 2005 elokuva ei ole lempiadaptaationi Linnunradan käsikirjasta liftareille muun muassa melko kummallisten juonikuvioiden vuoksi, Douglas Adams oli kuitenkin mukana käsikirjoittamassa elokuvaa ja pystyn sen takia hyväksymään muutokset kirjan juoneen ainakin jollain tasolla.

Omissa mielikuvissani kirjan maailma näyttää 1980-luvulta, joten vierastan hieman tämän elokuvan modernimpaa ulkonäköä, samoin kuin jotain teknisiä juttuja, kuten Zaphodin kahden pään sijaintia. Silti pidän siitä, että esimerkiksi Trillian on pukeutunut käytännöllisemmin ja vähemmän seksikkäästi kuin 1980-luvulla tehdyn tv-sarjan versio. Martin Freeman on täydellinen Arthur Dent, ja pidän kovasti myös Mos Defistä Ford Prefectinä, vaikka hän ei vastaakaan sitä mielikuvaa, joka minulle Fordista on. Myös käsikirjaosuudet ovat hauskasti animoituja, ja tähän postaukseen linkattu biisi ovat kaikki asioita, jotka nostavat elokuvan hyvän adaptaation puolelle. Ei tosiaan paras mahdollinen millään mittarilla, mutta viihdyttävä ja hauska.

Olisi tosiaan hauskaa, jos myös kirjan neljä jatko-osaa pääsisivät valkokankaalle. Haluaisin nähdä Arthurin ja Fenchurchin tapaavan!

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

lauantai 30. marraskuuta 2019

Montgomery-lukuhaasteen kooste


Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin Montgomery-lukuhaaste on tullut päätökseensä. Haasteeseen kuului lukea joko L. M. Montgomeryn teoksia tai häneen liittyviä kirjoja.

Luin haasteeseen seuraavat kirjat:

L. M. Montgomery:
Kotikunnaan Rilla (Anna #8)
Rilla of Ingleside (Anne #8)
Pieni Runotyttö (Runotyttö #1)
Yrttitarha
Runotyttö maineen polulla (Runotyttö #2)
Runotytto etsii tähteään (Runotyttö #3)

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies:
Emilia Kent Runotytön − tarina jatkuu (postaus tulossa)

yhteensä seitsemän kirjaa (tai kuusi, riippuu siitä, laskeeko Rillan kahdesti vai ei)

Ajattelin, että erään lempikirjailjani teoksista koostuva lukuhaaste saisi minut lukemaan enemmänkin Montgomerya, mutta hyvä tämäkin tulos on. Lähes kaikki romaanit olivat uusintalukuja, mutta Yrttitarhan ja Emilia Kentin luin ensimmäistä kertaa. Varsinkin Emilia Kent oli fanifiktiona mielenkiintoinen lukukokemus, mutta puhun siitä lisää marraskuun koosteessa.

Epävirallisena tavoitteenani vuodelle 2019 oli saattaa Anna-sarjan uusintaluku päätökseen ja lukea Runotytöt uudelleen, jotta muistini olisi virkistynyt Emilia Kentiä varten, ja nämä tavoitteet onnistuivat haasteen potkiessa vauhtia. Montgomery on kyllä aivan ihana kirjailija. Toki minulla on hänen teoksiinsa liittyvää nostalgia-arvoa, mutta kuitenkin. Tämän haasteen innoittamana tekee mieli lukea muitakin hyllystä löytyviä Montgomeryja uudelleen. Esimerkiksi Vanhan kartanon Pat oli suuri suosikkini kymmenisen vuotta sitten, mutta en ole lukenut sitä moneen vuoteen.

Kiitos Annalle ihanasta haasteesta!

Let's make some löytös — Helsingin kirjamessut 2019

Taas pukkaa messuraporttia, jo viidettä kertaa! Tätä voi varmaan sanoa jo perinteiseksi?



Perjantai 25.10.

Perjantaina karautin junalla pääkaupungin sykkeeseen heti aamutuimaan ja aloitin messuseikkailuni vahvasti eksymällä heti (naurettavasti nimettyyn) Mall of Triplaan. Luulin päätyväni liukuportaisiin astuessani Pasilan asemarakennukseen, mutta toisin kävi. Hetkellisen hätäpaniikin uloskäyntien sijainnista jälkeen pääsin lopulta ulos kauppakeskuksesta, mutta kohtasin uuden ongelman: minulla ei ollut aavistustakaan, missä Messukeskus sijaitsi omaan sijaintiini nähden. Hahmotin kyllä, mihin suuntaan minun piti lähteä, mutta sokkeloisessa Pasilassa meinasi silti iskeä pienoinen epätoivo. Onneksi bongasin kaksi kulttuuritädin näköistä henkilöä, joita seuraamalla löysin oikeaan paikkaan! Näiden seikkailujen jälkeen pääsin kuin pääsinkin lopulta pressitiloihin hakemaan bloggaajapassin ja kirjallinen viikonloppu saattoi alkaa!

Ohjelma:



Naiset esiin  Kirjallisuudessa ja historiassa (Tiina Piilola, Anne Helttunen, Tuula Uusi-Hallila, haastattelija Minna Lindgren)

Ensimmäinen kokonaan kuuntelemani ohjelma käsitteli kahta kirjaa: Kalevalan naiset (Tiina Piilola) ja Naisia nimittäin (Anne Helttunen ja Tuula Uusi-Hallila). Nämä kirjat sopivat teemoiltaan hyvin yhteen, ja molemmat tuntuivat myös melko kiinnostavilta. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en muista keskustelun sisällöstä näin kuukautta myöhemmin enää juuri mitään, paitsi keskustelun siitä, minkä nimisiä Kalevalan nimeämättömät naiset (kuten Lemminkäisen äiti) voisivat olla. Keskustelu oli kuitenkin todella mielenkiintoinen!


Homopojan opas (Eino Nurmisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)

Olen lukenut Eino Nurmiston kirjoittamaa Tämän kylän homopoika -blogia jo monta vuotta ja pidän kovasti hänen kirjoitustyylistään. Sen takia minua kiinnosti myös hänen esikoiskirjansa Homopojan opas, joka on juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä: isovelimäinen opaskirja homoille. Tällaista kirjaa ei ole Suomessa aiemmin julkaistu, ja haastattelussa pohdittiin, että ei vastaavia löydy maailmanlaajuisestikaan ainakaan kovin montaa. Tätä postausta kirjoittaessani olen jo kirjan lukenut, ja yhdyn haastattelijoiden ajatuksiin kirjan tärkeydestä. Haastattelijoiden kysyessä Nurmiston kirjoittamistaustasta, Nurmisto totesi hauskasti, että nuorena, pikkukylän ainoana homona, hänen oli päätettävä, menisikö hän terapiaan vai alkaisiko kirjoittaa. Hän valitsi kirjoittamisen, koska se oli halvempaa. Nykyään hän tosin käy myös terapiassa. (Täytyy tosin myöntää, että haastattelu oli vähän itseään toistava ja paikallaan junnaava, mutta ehkä sen voi laittaa jännityksen piikkiin.)


Yle Kioski: Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus (Salla Simukka, Siri Kolu, Eino Nurmisto, haastattelijana Emmi Nuorgam)

Päivän viimeinen paneeli käsitteli seksistä kirjoittamista. Simukka tosin totesi heti paneelin alkuun, että hän ei ymmärrä, miksi paneelin nimessä seksistä kirjoittamisen mainitaan olevan sietämättömän vaikeaa, sillä hänen mielestään se on todella helppoa. Kolu oli samoilla linjoilla, mutta Nurmisto totesi, että hänelle hänen kirjansa seksiaiheisen luvun kirjoittaminen oli kaikista vaikeinta. Hän kertoi, kuinka oli kirjoittanut lukua kahvilassa ja oli ollut todella häpeissään ja hermostunut siitä, mitä kirjoitti, vaikka oli kuvitellut pystyvänsä puhumaan aiheesta avoimesti ja ilman häpeää. Tärkeä pointti paneelissa oli kuitenkin se, että kirjallisuudessa keskitytään yhä harmittavan paljon penetraatiokeskeiseen seksiin, kun aiheeseen sisältyy niin paljon kaikkea muutakin.

Ajatuksia:

- Vaikka tämä oli viides kertani messuilla, pressitiloihin meno on silti joka kerta aivan yhtä jännittävää.

- Lavojen paikkojen siirto hämmensi, varsinkin Senaatintorin, jota oli siirretty hieman syrjään edellisvuoden paikasta. Silti olen tyytyväinen, että löysin lähes aina ajoissa oikeaan paikkaan.

Harmituksia:

- Ruokamessuilla oli paljon vähemmän ruokakojuja kuin viime vuosina! Harmitti. Vaikka ruokamessut oli kaikin puolin parammalla sijainnilla tänä vuonna, ja ruokailupaikkoja oli runsaasti, ruokakojuja oli niin vähän.

- Adlibrikseltä ei saanut karkkeja :(


Tähtihetkiä:

- messuystävät! Mikäs sen parempaa <3
- Bongasin antikvariaattiosastolta huvittavasti yhteen niputetut aiheet:


- Ei varsinaisesti messujuttu, mutta kuitenkin: yöpaikassani oli oikein ihanaa ja lokoisaa. Oli hyvää ruokaa, mainiota seuraa ja yhdessä katsotut Sohvaperunat. (Olin ehtinyt jo pelätä, että en messujen takia pääsisi katsomaan viikon jaksoa, joka on kuitenkin aina viikkoni paras asia.)

Lauantai 26.10.



Ohjelma:

Suomen kirjailijaliitto esittää: Käännöksen äärellä (Pasi Ilmari Jääskeläinen, Leena Lehtolainen, haastattelija Tommi Melender)

Laauantai alkoi käännöskeskustelulla. Sekä Lehtolainen että Jääskeläinen ovat lukuisille eri kielille käännettyjä kirjailijoita, joten he tiesivät, mistä puhuivat ja keskustelua oli antoisaa seurata. Mieleen jäi erityisesti se, miten Lehtolaisen romaaneissa englanninkielinen kääntäjä oli tehnyt päätöksen jättää sanan pulla kääntämättä, sillä se oli hänen mielestään niin suomalainen leivonnainen, ettei sille löydy käännöstä. Jääskeläinen puolestaan kertoi pohtineensa kääntäjän kanssa sitä, miten Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin vuotaminen kääntyisi englanniksi luonnollisesti. Alkuperäisessä teoksessa sanalla on kaksoismerkitys sekä puheen vuodattamisessa että veren vuodattamisessa, jolloin kääntäjä oli pohtinut, olisiko sopiva sana bleed vai spill. En muista, kertoiko Jääskeläinen, kumpaan ratkaisuun hän oli päätynyt. Keskusteluissa puhuttiin myös sellaisten kielen käännöksistä, joita ei itse osaa: Jääskeläisen teoksia on käännetty esimerkiksi tshekiksi, mutta hän sanoi, että silloin täytyy vain luottaa siihen, että kääntäjä osaa hommansa.


Suomen kirjailijaliitto esittää: Minne menet kirjallisuus? (Riikka Pelo, Juha Siro, haastattelija Marissa Mehr)

Jäimme suoraan edellisestä paneelista kuuntelemaan seuraavaa. Jotenkin tämä keskustelu meni minulta aivan ohi, mutta se ei johtunut keskustelusta itsestään vaan omasta keskittymiskyvyn puutteesta.

Nuori Aleksis - ja Pikku-Finlandia -palkintojen jako

Tänä vuonna lukiolaisten myöntämän Nuori Aleksis -palkinnon sai Annamari Marttinen teoksestaan Korsetti. En ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta transvesteettimiehen elämästä kertova kirja kyllä kiinnostaa.


Pikku Finlandia -kirjallisuusesseekilpailun puolestaan voitti tamperelainen Pyry Vaismaa esseellään Mieletön pudotus.



Bolla (Pajtim Statovci)

Ajattelin jo, että en ehdi kuuntelemaan Statovcia, sillä ruokamessujen jonojen pituus pääsi vähän yllättämään, mutta vastoin kaikkea todennäköisyyttä huomasinkin ehtiväni kuuntelemaan. Paikalla oli muutama muukin, kuten kuvasta ehkä näkyy, ja onnistuin löytämään paikan, josta näki lavalle vasta noin ohjelman puolivälissä, kun jotkut yleisöstä kyllästyivät seisomaan ja lähtivät pois, jolloin pääsin pujahtamaan vähän paremmalle paikalle. En ole lukenut mitään Statovcin tuotannosta, mutta Bollaan liittyvän uutisoinnin myötä olen kiinnostunut hänestä kirjailijana. Hän on myös miellyttävä esiintyjä, keskustelua kuunteli mielellään.
Haastattelijan nimeä en saanut ylös, joten jos joku asiasta tietää, kertokoon, niin lisään sen tuohon :)

Suomen kirjailijaliitto esittää: Kaunokirjalliset ilmastodystopiat (Markku Rönkkö, Maarit Verronen, haastattelija Ville-Juhani Sutinen)

Tähän tulin vähän kesken kaiken, joten en koko keskustelua ehtinyt kuulla. Mieleen jäi lähinnä se, miten haastattelija yritti ohjailla keskustelua haluamaansa suuntaan esittäen todella ohjailevia kysymyksiä, mikä ärsytti.



Suomen kirjailijaliitto esittää: Hylkäyskirjeen jälkeen (Harri V. Hietikko, Salla Simukka, haastattelija Anna-Kaari Hakkarainen)

Jos hengentuotteitani joskus kustantamoihin aion lähettää, täytyy osata valmistautua myös hylkäyskirjeisiin, siksi tämä paneeli. Sekä Simukalla että Hietikolla oli helppo tie esikoisromaaninsa kanssa, mutta myöhemmällä kirjailijanurallaan he ovat saaneet kokea hylkäyskirjeitä. Simukka esimerkiksi kertoi siitä, miten hänen aiemmat kirjansa kustantanut WSOY ei suostunutkaan julkaisemaan hänen Jäljellä-romaaniaan, vaan hänen piti etsiä kokonaan uusi kustantamo. Odotin paneelilta ehkä enemmän juuri esikoiskirjaan liittyviä hylkäyskirjekokemuksia, mutta tämä oli ehkä kuitenkin mielenkiintoisempaa: tästä näkökulmasta asiasta ei nimittäin puhuta niin paljon! Hylkäyskokemus on raskas, vaikka olisikin julkaistuja kirjoja jo takana. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta Simukka sanoi jotain sen suuntaista kuin "onnistukaa epäonnistumisessa". Se oli mielestäni hauskasti sanottu ja mielenkiintoinen ajatus. Äärimmäisen nolosti tosin torkahdin kesken tämän paneelin. Ei olisi ehkä pitänyt juoruta edellisenä yönä pikkutunneille...


Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista (Viv Groskop, haastattelija Lotta Backlund)

Silmäilimme hauskalta vaikuttanutta kirjaa nimeltään Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista jo perjantaina ja päätimme vähän extemporesti (ainakin omalta kohdaltani) mennä kuuntelemaan kirjan kirjoittajaa Viv Groskopia. Haastattelu oli todella hauska: Groskop kertoi suhteestaan venäläiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin värikkäästi ja yleisön huomion vangiten. Hän puhui myös todella selkeää englantia, jota oli helppo seurata. Tämä oli minulle helpottavaa, sillä jännitin etukäteen, ymmärränkö haastattelusta mitään. Tämän kirjan haluaisin lukea, tosin en tiedä, pitäisikö minun lukea venäläisiä klassikoita ennen sitä, en ole nimittäin lukenut Fedja-sedän ja Krokotiili Genan lisäksi mitään :D


Lyriikkakeskustelu: Terhi Kokkonen (Terhi Kokkonen, haastattelija Ronja Salmi)

Tämä oli varmaan messulauantaini odotetuin hetki. Ronja Salmi haastatteli joka päivä messuilla jotakuta suomalaista musiikintekijää. Olavi Uusivirtaa haastateltiin jo torstaina, jolloin en vielä Helsingissä ollut, mutta Terhi Kokkosen haastattelu oli messujeni ainoa pakollinen ohjelmanumero. Scandinavian music groupin sanoittaja ja laulaja on yksi suurimpia idoleitani. Ihailen Kokkosen sanoituksia suunnattomasti (vaikka myönnänkin toisinaan naureskelevani kolibreille ja muille eläimille, joita ilmestyy sanoituksiin yllättäen), joten minua kiinnosti todella paljon kuulla, mitä Kokkonen kertoi kirjoittamisesta. Hän sanoi pitävänsä lyhyestä muodosta, joita laulutekstit ovat. Yleensä Kokkonen tekee ensin tekstin, jonka hänen bändikaverinsa Joel Melasniemi säveltää, mutta nykyään prosessi saattaa kulkea toisinkin päin, jolloin kirjoittamiseen tulee oma haasteensa. Salmi kysyi, mitkä ovat Kokkosen omia sanoitussuosikkeja, ja Kokkonen kertoi pitävänsä erityisen paljon vaivattomasti syntyneestä Lopulta olemme kuitenkin yksin -tekstistä ja tarkkaan muotoon kirjoitetusta kokeilusta Jos olen rehellinen. Varsinkin Jos olen rehellinen on eräs omista suosikeistani SMG:ltä <3 Oli aivan ihanaa kuunnella tällaista haastattelua, jossa sekä haastateltava että haastattelija olivat valmistautuneet todella hyvin, mutta keskustelu säilyi silti luontevana. Kokkonen on melko pidättyväinen esiintyjä, mutta siinä ei ole mitään väärää.

Ajatuksia:

- Ostin aamupäivällä suhteellisen painavan kirjan, jota piti sitten raahata koko päivä mukana. Olisiko ollut fiksumpaa tehdä tämä hankinta vähän myöhemmin päivällä?

Harmituksia: 

- Tungokset olivat melkoisia, mutta niin se on aina messulauantaina.

Tähtihetkiä:

- Söin ruokamessuilla niin hyvää falafel-rullaa, että teki mieli itkeä. Vaikka sotkinkin itseni ja ympäristöni kiitettävästi valuvalla kastikkeella, ruoka oli silti niin hyvää, että vesi herahtaa kielelle vain sitä ajatellessakin.
- Havahduin lauantaina pieniin logistisiin ongelmiin, ja ehdin jo hätäillä, täytyykö minun tosiaan raahata koko messusaalistani sunnuntaina mukanani, kun kassit uhkasivat loppua kesken. Onneksi Sanasto jakoi ilmaisia kangaskasseja, joka on paitsi suuri, myös lujaa tekoa, ja täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan. Vaikka minulla on paljon kangaskasseja, Sanasto-kassi on aivan omaa luokkaansa.
- Osasin kulkea bussilla takaisin yöpaikkaani! Ja käyttää HSL-sovellusta!


Sunnuntai 27.10.

Ohjelma:

Timo Parvela: 30 vuotta kirjailijana (Timo Parvela)
Sunnuntai alkoi Timo Parvelan haastattelulla. Suomesta löytyy tuskin kovin montaa lasta, joka ei olisi Parvelan kirjoja joskus lukenut, ja itsekin ahmin Ella-kirjoja ala-asteella minkä ehdin. Arvostan Parvelaa kirjailijana todella paljon: hän on tosissaan lastenkirjallisuuden asialla, on ollut jo 30 vuotta. Hän on luonteva esiintyjä, joka onnistui sivulauseessa houkuttelemaan yleisöä lukeamaan jopa ensimmäistä Ella-kirjaa yleisölle, vaikka kirjan ilmestymisestä on jo yli 20 vuotta aikaa. Haastattelussa pohdittiin niin lasten lukemisen nykytilannetta kuin Parvelan huiman pitkää uraa.
Tähän ohjelmaan saavuin hieman myöhässä, joten en kuullut tämänkään haastattelijan nimeä, mutta kertokaa, jos te tiedätte!


Kirjakallion paneeli: Onko tämä tarina totta? (Saara Turunen, Tuomas Kokko, Anssi Hemmilä, Päivi Koivisto, haastattelija Kallion lukiolaiset)
Parvelan haastattelu oli lopulta ainoa, jonka kuuntelin loppuun asti: Kirjakallion paneelistakin kuuntelin lopulta vain puolet. Paneelissa käsiteltiin autofiktiota ja faktan ja fiktion rajoja. Saara Turunen kiteytti mielestäni asian hyvin toteamalla, että fiktio voi olla yhtä totta kuin faktakin: jos hän uskoo henkilöihin ja heidän tekoihinsa, eeppinen fantasia on hänelle yhtä todellista kuin täysin faktoihin nojaava kirjallisuus. (Sanasta sanaan en hänen muotoiluaan muista, mutta ajatus oli tämä!)

Sodan kuningattaret – Amatsoneista valkyrioihin (Karolina Kouvola, haastattelijana Kallion lukiolaiset)
Vähän aikaa kuuntelin vielä tätä keskustelua kirjasta, jonka tahtoisin kovasti lukea, mutta keskittymiskyky uhkasi pettää, minkä lisäksi yritin löytää samaan aikaan messuvilinään kadonneita ystäviäni.

Harmituksia: 

- Minulla oli pientä taisteluväsymystä, mutta se oli täysin ymmärrettävää tässä vaiheessa viikonloppua.
- Silti taas harmitti, että messut loppuivat.

Tähtihetkiä:

- Oli väljää! Mahtui kävelemään ja hengittämään!
- Timo Parvela oli aivan ihana! Kävimme ystävän kanssa pyytämässä häneltä nimikirjoitukset, ja juttelimme hetken. Puhuin Parvelan kanssa vähän yllättävästikin kaupungista, jossa olemme molemmat asuneet, sekä Ansasta ja Oivasta, joka on mielestäni Parvelan tuotannosta rikollisen aliarvostettu. Lapsuuteni kirjailijasankarin kohtaaminen oli ehdottomasti messujeni parasta antia. <3
- Karsin lopulta aika paljon messuohjelmaani, jolloin aikaa jäi kierrellä rauhallisesti antikvariaatteja. "Let's make some löytös" totesi ystäväni syöksyessään kohti antikvariaattiosastoa, ja se tiivistää kyllä mainiosti kiertelymme. Väljentyneessä messuhallissa sai myös kierrellä ilman, että joku koko ajan tuuppi tai töni, tai että olisi itse ollut se tuuppija tai tönijä.
- Samanlainen falafel-rulla kuin edellisenä päivänä. Yhtä hyvää, yhtä sotkuista syötävää.
- Ostin hienon Kuinkas sitten kävikään -magneetin Förlagetilta ja hoidin koko kauppatilanteen på svenska. Tokikaan kauheasti ei tarvinnut puhua, mutta silti! Olin ylpeä itsestäni.
- Tosi kiva kotimatka. Lähes koko messujengi tuli samalla junalla kotiin, ja meillä oli ihanaa. Ennen junan saapumista organisoimme minuuttitarkan aikataulun eväidenostoon, jonka toteutimme täydellisesti. Yleensä matkat messuilta kotiin ovat olleet enemmän tai vähemmän itkuisia ja yksinäisiä, mutta nyt ei tarvinnut itkeä, kun ensimmäistä kertaa ystävät olivat samassa junassa <3


Ostokset: 

Pahoittelen näkyvää liukuestettä ja rullalle mennyttä päiväpeittoa. Ei tämä bloggaajan elämä aina yhtä glamouria ole ;)

P. G. Wodehouse: Kiitos, Jeeves (Jeeves-yhteisnide #1) 
Jeeves & Wooster -tv-sarja on suosikkejani, mutta sarjan pohjalla olevia kirjoja en ole koskaan lukenut. Olen tosin kuullut, että kirjat eivät ihan yllä sarjan tasolle, mutta kun tämä yhteisnide maksoi vain kolme euroa, ajattelin, että en kauheasti häviä, jos en Jeevesin ja Woosterin seikkailuista kirjamuodossa innostu.

Tara Westover: Opintiellä
Moni on kehunut Westoverin muistelmateosta, joten se lähti Adlibriksen pokkaritarjouksesta mukaan.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Niin ikään Adlibrikseltä.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina
Tämänkin kirjan olen jo pitkään halunnut lukea! Pokkariversio löytyi antikvariaatista hyvin huokeaan hintaan (4,50€!), joten minun ei kauaa tarvinnut harkita tämän kanssa.

Tove Jansson: Reilua peliä
Tove Janssonin aikuisille suunnatusta tuotannosta en ole lukenut kuin Kesäkirjan, mutta Reilua peliä on monen ihmisen minulle kehuma, joten tämäkin antikvariaattilöytö lähti matkaani.

Rainbow Rowell: Wayward son (Simon Snow #2)
Jatko-osa Rowellin Carry on -romaanille, jonka luin kolmisen vuotta sitten. Nyt vain pohdin, haluanko lukea ensiksi Carry onin uudestaan ja virkistää muistia sen tapahtumista, vai haluanko syöksyä suoraan Simonin ja Bazin (<3) mukana uusiin seikkailuihin.

Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija
Bongasin erään lempikirjailijani esikoisteoksen, jonka luin neljä (!?) vuotta sitten, Robustoksen pöydästä kympillä. Hetken harkitsin, mutta vain hetken: pidin tästä suunnattomasti, ja haluaisinkin lukea sen joskus uudelleen!

C. S. Lewis: Hopeinen tuoli (Narnia #4)
C. S. Lewis: Taikurin sisarenpoika (Narnia #6) 
Bongasin ensin Taikurin sisarenpojan havittelemanani painoksena eräästä antikvariaatissa, jossa se oli mielestäni hieman ylihinnoiteltu. Asiaa ystävälleni puhkuessani, satuin bongaamaan seuraavan antikvariaatin hyllystä juuri ne minulta puuttuvat sarjan osat, juuri oikeaa painostakin kaiken lisäksi, joiden yhteishinta oli maltillinen. Kirjat tarttuivat mukaan sen enempää harkitsematta, ja nyt minulla on hyllyssäni täydellinen sarja <3 Nämä ovat kaiken lisäksi ensipainoksia, joiden kannet ovat mattapintaiset (muissa omistamissani saman painoksen kirjoissa kannet ovat kiiltävät) ja takakannessa lukee vain siihen mennessä ilmestyneet osat.

Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Kahden euron pöydästä löysin suomenkielisen Eleanor & Parkin, jonka otin täydentämään Rowell-kokoelmaani.

Mikko Vienonen & Juha Niemi: "Yeah! Yeah! Tässä tulemme!" Beatles Suomessa
Tämä oli meillä kotona kirjastosta lainassa pian ilmestymisensä jälkeen, mutta en ehtinyt edes aloittaa sitä ennen eräpäivää. Jospa nyt saisin sen luettua! Aihe ainakin kiinnostaa.

Nils Erik Villstrand & Petri KaronenKulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen historia
Eräs lukion historianopettaja suositteli tätä meille abivuonna, ja vaihtoehtohistoria on kiinnostava aihe.

Yhteenveto:

Viidennet (!) messuni olivat melko raskaat, mutta erittäin antoisat. Kiitos messuystäville seurasta, majoittajille yhteisestä ajasta, yöpaikasta ja ruuasta ja Helsingin kirjamessuille bloggaajapassista. Tämä oli ihana viikonloppu, ensi vuonna sitten uudelleen <3




maanantai 11. marraskuuta 2019

Lokakuun luetut 2019

Lokakuussa 2019 luin kaksi kirjaa (520 sivua), joista yksi oli uusinta. 

Saresma, Tuija, Rossi, Leena-Maija & Juvonen, Tuula (toim).: Käsikirja sukupuoleen 330 s. 
Henson, Jim & Banus, Tudor: Muppet show 190 s. [U]

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 1
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 0
muualta: 1

En yleensä merkkaa lukupäiväkirjaani tai esittele blogissani tenttikirjoja, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä ostin Käsikirjan sukupuoleen jopa omaan hyllyyni. Minulla oli edellisessä periodissa sukupuolentutkimuksen peruskurssi, jonka tenttikirja Käsikirja sukupuoleen oli. Kirja on mukavan helppolukuinen, ja sitä ymmärtää, vaikka ei olisikaan sukupuolentutkimusta opiskellut. Se kattaa monipuolisesti useita sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä aihealueita, kuten väkivallan ja rodullistamisen. Kirja kuitenkin kärsi hieman samasta ongelmasta kuin peruskurssi yleisestikin: asiaa on paljon, ja siitä saadaan vain pieni pintaraapaisu. Lisäksi kirja on jo kymmenen vuotta vanha, mikä vaikuttaa siihen, että jotkut asiat ovat jo hieman vanhentuneita. Toisaalta jotkut asiat ovat yhä samassa tilassa kuin kymmenen vuotta sitten, mikä tekee minut surulliseksi ja vihaiseksi. Näistä asioista huolimatta suosittelen kirjaa kaikille kiinnostuneille. Se on hyvä perusteos, ja vaikka monet sen käsittelemät asiat olivat kurssilta tai muualta minulle tuttuja, opin myös uutta. 

Kotikotona ollessani luin kevättalvella antikvariaatista löytyneen Muppet show -kirjan, joka on konseptiltaaan todella erikoinen. Kirja sisältää televisiosarjan ensimmäisen ja toisen kauden sketsejä kirjoitettuna näytelmämuotoon parenteeseineen päivineen, minkä lisäksi sketsit on piirroskuvitettu. Luin vielä kirjan suomenkielisen käännöksen, mikä teki kirjaelämyksestä entistä villimmän. Muppet show'n sanaleikkihuumori ei käännettynä oikein toimi, mutta muutamia kertoja vähintään hymähtelin eri sketseille. Kuvitus on myös todella hieno! Minulle on joskus ala-asteella ollessani simultaanitulkattu englanninkielistä versiota tästä kirjasta, joten laskin tämän uusintaluvuksi. 




*********

Lokakuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
34. Kirjassa on useamman kirjoittajan kirjoituksia: Käsikirja sukupuoleen

Lokakuusta muistuvat ensimmäisenä mieleen kahdet kirjamessut, Turun messut alkukuusta ja Helsingin loppukuusta. (Jälkimmäisestä postaus on tulossa, mutta siinä voi vierähtää vielä muutama hetki.) Molemmat kirjatapahtumat sattuivat juuri sellaisiin hetkiin, jolloin tarvitsin kirjahyörinää. Muutamia messujen kaltaisia tähtihetkiä lukuun ottamatta lokakuu oli kuitenkin melko hajuton ja mauton kuukausi, josta ei jäänyt sen ihmeemmin muistijälkiä. Lähinnä opiskelin ja editoin. 


Vaikka julkisesti en ehkä myönnäkään katsoneeni Vain elämää, on kuluneelta kaudelta useampikin kappale löytänyt tiensä soittolistoilleni. Vesalan Nyt kommentoin on ehkä suosikkini, mahtava asennebiisi!

Toivottavasti marraskuuhunne mahtuu myös valoa! 

perjantai 1. marraskuuta 2019

NaNoWriMo 2019

Tästä se taas alkaa!

Marrasnanoni ovat olleet vähän surullisia tapauksia, sillä en ole voittanut niistä yhtäkään. Viime vuonna toki tein oman ennätykseni, senkin tosin kapinoimalla, mutta henkisesti raskas kuukausi vei voimat aika tehokkaasti, eikä kirjoittamiseen ollut energiaa. Mutta vanhojen muistelijaa tikulla silmään, nyt on uusi marraskuu ja uusi Nano edessä!

Tänäkin vuonna kapinoin, eli en kirjoita 50000 sanaa uutta romaania. Sen sijaan minulla on kaksi projektia: Pusu ja puolisalainen novelliprojekti. (Projektien tämänhetkisistä vaiheista voi lukea lisää tästä.) Pusua editoin kuin viimeistä päivää. Sain lokakuussa toisen näkökulmahenkilön osuudet valmiiksi ja aloitan tänään toisen näkökulmahenkilön lukuja. Olisi mainiota, jos saisin kässärin kokonaan valmiiksi kuun loppuun mennessä, mutta se voi olla liian utopistinen ajatus. Puolisalaista novellikokoelmaa pyrin kirjoittamaan niin, että se olisi marraskuun loppuun mennessä valmis, eli noin parina päivänä viikossa. En tiedä, onko näistä mahdollista saada yhteensä 50k:ta, mutta ainakin toivon, että sanamääräni ylettäisi mahdollisimman korkealle, ja että rikkoisin oman ennätykseni, jälleen. (Toki on huomattava, että editoidessa sanoja tulee helpommin paljon lyhyessä ajassa kuin raakatekstin kanssa, joten mahdollisuudet lienevät ilmassa.)

Marraskuuni tulee todennäköisesti olemaan opintojen puolesta melko tiukka, joten oman jaksamiseni vuoksi jätän viikottaiset päivytykset tällä kertaa pois. Varmaan höpisen tänne jotain yleisiä kirjoitusjuttuja, katsoo nyt.

Onnea kanssananoilijoille, kyllä me tästä marraskuusta selvitään!

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kohti kirjamessuja!

Kirjamessut tulevat taas! 


Olen tuttuun tapaan messuilla bloggaajana mukana. Saavun messuille perjantaina aamupäivästä ja viivyn sunnuntai-iltaan. Viime vuodesta innostuneena listailin jälleen kiinnostavia ohjelmia tähän postaukseen. Tänä vuonna messuohjelmani näyttää hämmästyttävän väljältä, vaikka yhä edelleen tarvitsisi olla useammassa paikassa yhtä aikaa :D

Tuntomerkkini messuilla ovat tuttuun tapaan jossain roikkuva bloggaajapassi, silmälasit ja sininen villatakki. Tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta, jos tunnistatte! Itse saatan olla niin ajatuksissani ja kirjalumoissa, että en välttämättä huomaa tuttujakaan :D

PERJANTAI
14.00-14.30 Hanna-Reetta Schreck: Kaikki mitä emme ole tienneet Ellen Thesleffistä (Töölö)
15.00-15.30 Iiu Susiraja: Iiu Susirajan outo maailma (Töölö)
16.00-16.30 Naiset esiin – Kirjallisuudessa ja historiassa (Töölö)
16.00-16.30 Märta Tikkanen: Pakko yrittää kir- (Senaatintori)
16.30-17.00 Eino Nurmisto: Homopojan opas (Kallio)
17.00-17.30 Yle kioski: All Finlandia panel (Hakaniemi)
18.00-18-30 Yle kioski: Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus (Hakaniemi)

LAUANTAI
10.30-11.00 Sukupuoli- ja etnosensitiivisyys fiktiossa (Senaatintori)
10.30-11.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjailijan jumalat (Töölö)
11.00-11.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Käännöksen äärellä (Töölö)
12.00-12.30 Nuori Aleksis- ja Pikku-Finlandia-palkintojen jako (Kruununhaka)
13.00-13.30 Terhi Rannela: Kiivaat (Suomenlinna)
14.00-14.30 Patin Statovci: Bolla (Senaatintori)
15.00-15.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Hylkäyskirjeen jälkeen (Töölö)
16.00-16.30 Eppu Nuotio, Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Salasana: Rakkaus (Kallio)
16.30-17.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Esikoiskirjan tuska ja ihanuus (Töölö)
18.00-18.30 Lyriikkakeskustelu: Terhi Kokkonen (Senaatintori)

SUNNUNTAI
10.30-11.00 Antti Rönkä: Jalat ilmassa (Kallio)
11.00-11.30 Timo Parvela: 30 vuotta kirjailjana (Senaatintori)
12.00-13.00 Kirjakallion paneeli: Onko tämä tarina totta? (Kallio)
13.00-13.30 Anna Puu: Minä olen Anna Puu (Senaatintori)
13.00-13.30 Riina Mattila: Eloonjäämisoppi (Kallio)
16.00-16.30 Karoliina Kouvola: Sodan kuningattaret – Amatsoneista valkyrioihin (Kallio) 



Nähdäänhän messuilla?

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Syyskuun luetut 2019

Syyskuussa 2019 luin kaksi kirjaa (617 sivua ja 21 h 22 min), joista yksi oli spefiä ja yksi äänikirja.

Linna, Väinö: Täällä pohjantähden alla 2 617 s. 
Hai, Magdalena: Kolmas sisar (Royaumen aikakirjat #1) 21 h 22 min

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 0
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 0
muualta: 1

Edellisestä osasta toivuttuani tartuin Linnan trilogian kakkososaan, jota odotin melkoisella kauhulla: tiesin, että sisällissota oli tulossa, ja Tuntemattoman sotilaan lukeneena tiesin, ettei Linna päästä lukijoitaan tai hahmojaan helpolla. Täytyy kyllä sanoa, että kirjan alkupuoli kulkee vähän raskassoutuisesti, mutta kun sota syttyy, johan rupeaa rytisemään ja kunnolla, jolloin kirja imaisi mukaansa vahvasti, vaikka ei olisikaan halunnut lukea kaikista kauheuksista. Lukiessani vaikeroin välillä ääneen, kun arvasin, mitä tärkeiksi muodostuneille hahmoille käy. (Spoiler alert: huonosti.) "Eivätkö nämä Koskelat saisi elää vain onnellista perhe-elämää keskenään," paruin ja kirosin Väinö Linnan haamun, kun hän taas marssitti hahmoja varmaan tuhoon ja onnettomuuteen. Viimeisen osan pariin tahdon päästä mahdollisimman pian, mutta hieman täytyy antaa itselleen lepoaikaa tämän syöksyn jäljiltä. 

Olen jo pitkään halunnut lukea Magdalena Hain uuden sarjan aloituksen Kolmas sisar, joten kun löysin sen Bookbeatista äänikirjana, otin sen kuunteluun heti kuin vain oli mahdollista. Kirjan pituus tosin sai minut parahtamaan ääneen: sehän kestää melkein vuorokauden! Kirjan kuuntelussa vierähtikin sitten tovi jos toinenkin, mutta sainpahan ainakin tiskattua ja siivottua hyvässä seurassa useampaan otteeseen. Kirjan alkaessa olin melko skeptinen, sillä asetelmat tuntuivat melko kliseisiltä ja jo aiemmin nähdyiltä. Kuitenkin noitatyttöjen Lunen ja Cielin päästessä meidän maailmaamme juoni alkoi vetää paremmin mukaansa, ja Hai alkoi laittaa kliseitä iloisesti sekaisin. Juoni oli vetävä ja hahmot kiinnostavia, eikä 21 tuntia edes lopulta tuntunut niin pitkältä. Viihdyin mainiosti Hain luomassa matriarkaalisessa noitamaailmassa! Viime kesänä kirjasta puhuttaessa tunnuttiin nostavan esille hahmojen panseksuaalisuus, joten odotin kirjan olevan sateenkaarevampi kuin se lopulta oli: esimerkiksi Lune ja Ciel molemmat pariutuvat melko ennalta-arvattavien vaihtoehtojen kanssa. Ehkä jatko-osissa sateenkaareen saadaan muitakin sävyjä, mutta nyt olin hieman pettynyt. Sivuhuomautuksena täytyy muuten sanoa, että koska kuuntelin kirjan äänikirjana, minulla ei ole mitään käsitystä, miten suurin osa henkilöiden nimistä kirjoitetaan. Kun äänikirjan lukijakin äänsi välillä varsinkin ranskankielisiä noitanimiä vähän kummallisesti, olin entistä pahemmin pihalla niiden kirjoitusasuista. 


*********

Syyskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Kolmas sisar (mm. Lasten ja nuorten Finlandia -ehdokas 2018) 

Syyskuussa alkoi taas arki opintoineen, rientoineen ja kuoroharjoituksineen. Lukemississani on taas huomattavissa se, miten opinnot vievät lukuaikaa ja -energiaa. Tälläkin hetkellä luen erääseen kirjatenttiin, joka vie taas lukuhaluja, mutta eivätköhän ne tästä taas lähde nousemaan, kun siitä pääsee eroon :) Syyskuussa myös tanssin vaikka en osaa aamuyöhön asti ja vietin useita hyviä juorutuokioita, joiden jälkeen olo oli taas kevyempi. Kävin myös katsomassa Astuvansalmen kalliomaalauksia (superhienoja! Suosittelen kovasti!) ja matkustin junalla takaisin opiskelukaupunkiin sellaista reittiä, jota en ollut ennen kulkenut.



Kuukauden biisi on epäilyksittä Kaija Koon Hanat aukeaa. Perheeni löysi minulle kirpputorilta Kaija Koon Tuulten viemää -cd:n eurolla, ja kun tulin käymään kotona, sain tietää, että he olivat ostaneet sen minulle. Kaija Koon nykytuotanto aiheuttaa lähinnä myötähäpeän väristyksiä, mutta 1990-luvun albumit ovat guilty pleasure -listallani melko korkealla. Olenkin nyt syksyn mittaan kuunnellut kyseistä levyä ja muitakin hittejä runsain määrin. Tuulten viemää on oikein mainio levy, ja Hanat aukeaa on ehdottomasti suosikkejani levyltä. Kun 13-vuotiaana kuuntelin tätä lähinnä salaa, nyt voin julistaa intoani ihan julkisesti internetissä :D niin ne ajat muuttuvat.

Loistetta lokakuuhunne! Muistakaa käyttää heijastinta! 

perjantai 27. syyskuuta 2019

Kirjoitussuunnittelmia, syksy 2019

Syksy on jo useampana vuonna ollut sellaista aikaa, että olen kirjoittelurintamalla aloittanut uusia projekteja tai palannut vanhojen pariin uusien editointikierrosten merkissä. Omat tavoitteet ja suunnitelmat on hyvä kirjata ylös, joten laitan ne tähän kaiken kansan nähtäväksi, etten perääntyisi niistä viime hetkellä.

Pusu

Kolmosversio oli esilukijoilla kesän, ja olen saanut monenlaista, mutta erittäin hyvää ja tarkkaa palautetta. Syksyn suurin tavoite on editoida tämän palautteen pohjalta versio 3.1. Vaikka joitain suuriakin rakenteellisia juttuja on muokkauslistalla, ajattelin tämän editointikierroksen olevan tavallaan "kevyempi": esimerkiksi läpilukua en aio tehdä. Toinen päähenkilö on myös vähän hankala, joten kokeilen uutta editointitekniikkaa: editoin erikseen näkökulmahenkilöiden luvut ja katson, miten varsinkin toisesta hahmosta saisi vahvemman. Se saattaa myös auttaa rakenneongelmiin (tai sitten vain pahentaa asiaa, jää nähtäväksi :D). Editointiaikatauluni on jälleen melko tiukka, eikä joustovaraa ihmeemmin ole, mutta toki oma hyvinvointini (ja opinnot) ajavat aina edelle. Tavoitteeni kuitenkin on, että v3.1 olisi valmis joulukuussa, jolloin saisin täytettyä erään uudenvuodenlupaukseni vielä vuoden 2019 puolella.

Puolisalainen novelliprojekti

Periaatteessa tässä ei ole mitään salattavaa: kirjoitan novellikokoelmaa. Mikään ns. vakava projekti tämä ei ole, koko kirjoitusprojekti on pitkälti omaa hupiani, enkä esimerkiksi aio tehdä suurempaa editointia kuin pientä kiillotusta ja kaunistusta. Syy salailuun on se, että suunnittelen tätä kokoelmaa joululahjaksi muutamalle ihmiselle, enkä siksi halua paljastaa siitä sen enempää, sillä joku heistä saattaa lukea blogiani. Kerron asiasta tarkemmin sitten, kun salailulle ei ole enää tarvetta. Kahdeksasta novellista olen sanut viisi valmiiksi.

Nanowrimo – omilla säännöillä

Viime vuoden marraskuu oli monesta syystä melko raskas, ja saavutin henkilökohtaisen ennätykseni lopulta kapinoimalla. Siitäkin huolimatta ajattelin, että osallistun jälleen nanoon, tosin hieman mukautetuilla säännöillä. Työstämäni teksti tulee olemaan joko Pusu tai Puolisalainen novelliprojekti, riippuen siitä, kumpi tarvitsee enemmän työtä. Uskallan jo nyt väittää, että Pusu on marraskuuni(kin) projekti, mutta katsotaan sitä sitten. Joka tapauksessa sanamääriä tärkeämpiä ovat omat deadlineni, jotka määrittyvät lukujen/novellien mukaan. Puhun aiheesta lisää lähempänä. 

Sellaisia suunnitelmia loppuvuodeksi. Kirjoittajaitsetunnon kanssa on lähiaikoina ollut jonkin verran ongelmia, mutta ehkäpä se tästä helpottaa. Kunhan ei ole liian ankara itselleen.