maanantai 20. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award

Kiitos haasteesta Maria Kinnuselle ja Kirjaneidolle!


Ohjeet: 

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Bloggaamisen aloitin vuoden 2014 syksyllä, eli yhdeksäsluokkalaisena. Olin asiaa jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni, mutta tuona tylsänä sunnuntai-iltana päätin lopulta luoda blogin itselleni. (Näin vanhimmiten olen erittäin onnellinen siitä, etten perustanut blogia yhtään aiemmin...) Mietin aloittaessani, mihin aiheeseen keskittyisin, mutta päätin sitten tehdä blogistani sillisalaatin voidakseni kirjoittaa ihan mistä vain sattuisi huvittamaan. Päätös on toiminut vallan mainiosti.

Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle: 
• Valitse luettava fontti. Kiemuraiset ja hauskat toimivat otsikoissa, mutta leipäteksti olisi parasta olla normaali ja luettava. 
• Jos kirjoitat aiheblogia, pysy aiheessa. Pienet hyppäykset aiheesta toiseen voivat olla ihan okei, mutta jos kirjablogissa on enemmän kynsitutoriaaleja kuin kirja-arvosteluja, kannattaa miettiä blogin määrittelemistä uudelleen tai kokonaan uuden blogin perustamista. 
• Ehkä itsestäänselvyys, mutta älä kopioi keneltäkään mitään, ellet saa siihen lupaa. Siitä tulee vain paha mieli kaikille. 
• Yritä postata säännöllisesti. Asiasta ei kuitenkaan kannata ottaa paineita: jos oikea elämä vie ajan ja energian, ei blogia tarvitse kirjoittaa öisin ja nipistää nukkumisesta.
• Anonyymi saa olla, muttei ole pakko. Joka ikistä yksityiskohtaa omasta elämästä ei kuitenkaan tarvitse kertoa. Naapurisi Jormapera tuskin arvostaa, jos kirjoitat hänen syntymäpäivistään (joita vakoilit pensasaidan takaa) yksityiskohtaisen selostuksen. 
• Yritä kirjoittaa mahdollisimman hyvää kieltä. Täydellistä sen ei tarvitse olla (itsellänkin on varmasti kirjoitusvirheitä), mutta varmasti suurinta osaa ihmisistä ärsyttää, jos kirjoitat "jormaperan Syntymä-päivä juhlista".
• Pidä hauskaa. Jos blogi tuntuu pakkopullalta ja ajatus päivityksestä ahdistaa, kannattaa harkita lopettamista tai taukoa. Tämä on harrastus, ei koko elämä. 

***
Poikkean säännöistä, enkä haasta tällä kertaa ketään, sillä en löydä seuratuistani kymmentä blogia, joilla tämä ei olisi jo käynyt. (Löytäisin varmasti ainakin muutaman, jos jaksaisin etsiä, mutta olen laiska ku mikä.)  Tämän saa kuitenkin poimia mukaansa, jos innostui ja kiinnostui :)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Unelmista ja odottamisesta

Tarinoita olen keksinyt aina, kirjoittanut paljon vähemmän aikaa, mutta monta vuotta kuitenkin. Kirjalija on ollut ammattihaaveeni varmaan kymmenen vuoden ajan, ellei peräti kauemminkin. Ensimmäiset kerrat, kun tosissani kirjalijuutta ajattelin, olivat muistaakseni ala-asteella. Silloin ajattelin, että kirjoitan menestysromaanin, joka lumoaa kustantajan sillä hetkellä, kun hän ottaa käsikirjoitukseni pinosta luettavakseen. Kirjoitan vinon pinon kirjoja, joista tulee ihmisille tärkeitä ja merkityksellisiä, kirjoja, joita ylistetään niin lehtien palstoilla kuin lukijoiden keskuudessa. Suunnittelin tuolloin myös kuvittavani teokseni itse, koska pidin itseäni todella hyvänä piirtäjänä ja taiteellisena henkilönä. Viidennestä luokasta alkaen ryhdyin kirjoittamaan kunnolla saaden jotain joskus jopa valmiiksi. (Tekstin laatu on sitten toinen asia.)

Menin yläasteelle, opin enemmän asioista ja muutuin realistisemmaksi. Tiesin, ettei juuri kukaan onnistu ensimmäisellä kerralla. Tiesin, että minun täytyisi kehitellä jonkin sortin plan B, josta saisin varman toimeentulon. Tiesin, ettei minusta koskaan tulisi niin hyvää piirtäjää, että kehtaisin kuvittaa kenenkään romaaneja. Seiskalla ja kasilla kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin vielä vähän lisää. Minulla oli monta rautaa tulessa ja yksi valmis romaanikäsikirjoitus, jota olin työstänyt viidennestä luokasta asti. Aloitin uusia projekteja, kirjoitin runoja. Aloitin sanataidekoulun. Haave julkaisemisesta vahvistui, kun runo Hajalla julkaistiin Lukufiiliksessä. Olin onnellinen nähdessäni sanani painettua, vaikkakin vain nimimerkillä. Pian tämän jälkeen, aivan varoittamatta, iski blokki. Koneen avaaminen oli tuskaisan vaikea operaatio, valkoinen paperi pysyi valkoisena. Vihon sivuille vuodatin angstin ja stressin, mutta parempaan en pystynyt. Kaikki vanhat ideat tuntuivat tyhmiltä. Ajatus ja mielikuvitus toimi, mutta teksti ei siirtynyt paperille samassa muodossa kuin oisin halunnut. En voi kuin kiittää mielikuvitustani Pusun kehittelystä. Loputtoman ptkältä tuntuneen ajan jälkeen minulla oli taas teksti, jota oli hauska ja helppo kirjoittaa. Pusu pyyhki pois blokkini, kaikki oli hyvin. Ihana inspiraatio virtasi, kirjoittaminen sujui ja olin valmis kohtaamaan jopa hylkäyskirjeet. 

Lukion alkaessa ajatus vain vahvistui. Pusu valmistui, aloitin JL:aa NaNoWriMossa, ideoin ja kirjoitin. Luin jopa kustantamojen sivuilta lähetysohjeita, vaikkei minulla vielä mitään julkaisukelpoista ollutkaan. Haaveilin kasallisista omia kirjoja, nimestäni painettuna kanteen, kustantamon katalogista. Kunnes eräänä päivänä ajatus pamahti päähäni kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minä en pysty tähän. 

Korjaan: Minä en pysty tähän vielä. 

Ajatukseen johti oikeastaan kaksi asiaa. Kävin keskustelua Salla Simukan Lumikki-trilogian päätymisestä Hollywoodiin. Totesin sen olevan mahdottoman iso ja hieno juttu ja vitsillä heitin elokuvasopimuksen kelpaavan itsellenikin. 
"Ensin pitää opetella kirjoittamaan todella hyvin. Sitten pitää kirjoittaa todella hyvä kirja," vastasi keskustelukumppanini. Silloin tajusin, etten ole tarpeeksi hyvä kirjoittaja. Enkä minä halua tällä kerjätä "ei kun sä oot ihan mahtava, usko ittees" -kommentteja. Pidän itseäni hyvänä kirjoittajana ja huomattavasti parempana kuin muutamia vuosia aiemmin. En kuitenkaan pidä itseäni täydellisenä, en todellakaan. Minä haluan kehittyä. Jos koskaan lähetän kustantamoon mitään, tahdon sen olevan mahdollisimman hyvää tekstiä. Tunnen heikkouteni, haluan oppia voittamaan ne. 

Toinen syy on yksinkertaisesti muu elämä. Käyn lukiota, menen syksyllä toiselle luokalle. Lukio hotkaisee todella ison osan aikaani. Se vapaa-aika, mitä koululta jää jäljelle, menee joko kavereihin tai epäsosiaalisuuteen. Kirjoitan, jos ehdin. Tässä elämäntilanteessa en yksinkertaisesti vain ehdi olla kirjailija. Lisäksi tahdon suorittaa lukion kunnilla loppuun ja saada ylioppilaslakkini ilman, että minuun suhtaudutaan yhtään sen erikoisemmin kuin nytkään. Tykkään olla hiljaa ja vähän omissa oloissani, pidän siitä, ettei minuun kiinnitetä huomiota. Jos olisin julkaissut kirjailija, ei sellainen onnistuisi. En ole valmis haastateltavaksi tekstieni syntyprosessista ja teemasta. Tahdon olla vielä muutaman vuoden vain ihan tavallinen lukiolainen, joka raapustelee räpellyksiään pöytälaatikon kätköihin. 

Sitä paitsi, mikä kiire minulla on? Olen 16-vuotias, minulla on elämää jäljellä (ellei karhu syö minua tai auto aja päältäni tai muuta vastaavaa). Voin ihan rauhassa harjoitella kirjoittamista, ennen kuin lähetän mitään mihinkään. Tekstin lähteminen kustannuskierrokselle voi tapahtua lukion jälkeen tai sitten vasta eläkkeellä. Teksti saattaa olla Pusu tai JL tai jokin ihan muu. Kenties aikuistuttuani ryhdyn kirjoittamaan syvällisiä, realistisia ja yhteiskuntakriittisiä kirjoja hölmön YA-fantasian sijaan. Kuka tietää? 

Haave ei luultavasti lähivuosina toteudu, kenties ei koskaan. Haaveilu ei kuitenkaan maksa mitään. 

Olen muistaakseni postannut ennenkin tämän tekotaiteellisen kuvan villistä taiteilijaelämästäni, mutta koska se on kiva kuva, postaan sen uudestaan. Tällaisia kelejä odotellessa. 

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lasisipulissa soi (osa 2)

Hyvää kesälomaa niille, joilla se on alkanut ja muutn vaan mukavia kesäkuisia päiviä niille, joilla se on vielä edessä! Sen kunniaksi on aika jakaa pari tällä hetkellä eniten soivaa biisiä. Edelliseen katsaukseen levylautaseni sisältöön pääset tästä.


Riding to New York - Passenger
Voisin melkeinpä sanoa, että Passenger kuuluu kevääseeni. All the little lightsiin tutustuin ensimmäisen kerran keväällä 2013 ja vaikken silloin erityisemmin vielä innostunutkaan, seuraavana keväänä levy ilmestyi elämääni taas ja on siitä lähtien ollut elämäni yksi jokakeväisistä soundtrackeista. Passengerin muuhun tuotantoon en ole juurikaan tutustunut, mutta Riding to New York albumilta Whispers on haikeankaunis ja itkettävä sekä hyvä syy tutustua muihinkin levyihin. 


Into the West - Annie Lennox
Lauloimme tätä Kuninkaan paluu -elokuvan lopputekstibiisiä kuorossa ja ihastuin uudelleen tähän kauniiseen lauluun, joka oli kuitenkin jäänyt minulle LotR-leffojen lopputekstibiiseistä vieraimmaksi. Laulu veti vähän herkkään mielentilaan. Kuninkaan paluuta lukiessani itkin koko kirjan puolivälistä alkaen suoraa huutoa aina loppuun saakka, eikä vollottamiselta vältytty leffoissakaan. Sitten kun tämän laulun kuuleminen sattui vielä tavallista herkempään päivään ja pitkä koulupäivä väsytti... No itkuhan siinä kesken laulun meinasi tulla. 


Pinnan alla - Ultra bra
Yksi suosikkikappaleistani Vesireiteillä. Ihanan kesäinen ja kepeä, jää päähän soimaan. Mieleen tulee eräs tietty laituri. Pidän suunnattomasti myös kappaleen stemmoista (toisaalta, missäpä Ultra bran biisissä olisi huonot stemmat?).


All the little lights - Passenger
No niin, ette välttyneet All the little lightsin biiseiltä, vaikka olisittekin toivonut. Albumin nimiraita on yksi suosikkiherkistelybiiseistäni. (Mikä sanahirviö!) Tulee mieleen ihmiset lähellä ja kaukana, myös ne, jotka eivät elämässäni enää ole. Mieleen palautuu hetket, jolloin ihmiset ympärillä ovat rakkaampia kuin koskaan ja maailma näyttää vähän kauniimmalta kuin yleensä. Ja no, kun minä olen kyseessä, niin itkuhan siinä tulee. 


California dreamin' - The Mamas & the Papas
Kuuntelin tätä jatkuvalla toistolla koeviikon viimeisenä päivänä ennen koetta. Makasin huoneessani ja valitin ääneen, kuinka haluan lomalle enkä jaksa enää tehdä mitään koulujuttuja. (Minun lisäkseni kukaan ei ollut kotona, joten ellei kaapissani asu mörköjä, kukaan ei onneksi kuullut kitinääni.) Tässäkin on todella kivat lauluharmoniat ja mietinkin, olisiko tätä hauska laulaa isommalla porukalla. 


Taste of honey - The Beatles
Ehdittekö jo huokaista helpotuksesta ja luulla, ettei tämänkertaiselle listalle päätynytkään yhtään Beatlesia? Muahahaa, olitte väärässä! Tämä biisi (joka on cover-versio) löytyy Pusun soittolistalta, ja editoinnin alkaessa sitä soittolistaa tulee kuunneltua taas enemmän. Tiesittekö muuten, että vaikka kappale kuulostaa duetolta, ainoa laulaja on Paul McCartney, jonka lauluraidat on tuplattu? 

Löytyikö tuttuja biisejä? Mikä siellä puolella ruutua soi tällä hetkellä?