2021 (1/2)

Ja niin on jälleen yksi vuosi saapunut viimeiseen päiväänsä, joten on aika vuosikatsauksen. Perinteiseen tapaan tämä postaus on jaettu kahteen osaan: kuulumisiin ja kirjatilastoihin, joista viimeksi mainittu ilmestyy vuodenvaihteen jälkeen. 

Toinen pandemiavuosi tuntui monessa kohdassa ylitsepääsemättömän raskaalta, mutta tarjosi myös yllättäviäkin onnistumisen kokemuksia ja iloja. Monessa kohdassa muistikuvat kuluneesta vuodesta ovat vähän sumuiset, mutta katsotaan, mitä muistoja onnistun aivojeni sopukoista kaivelemaan. Postausta kuvittavat hetket vuoden varrelta, ne liittyvät asiaan tai ovat liittymättä. 

Vuonna 2021 minä

• tein kandintutkielmaani. Tammikuusta toukokuuhun elämääni määritti pääosin kandiseminaari ja tutkielman kirjoittaminen. Olin hieman pelännyt koko prosessia, mutta yllätyin, miten mukavaa se loppupeleissä oli! Toki näin jälkiviisaana olisin voinut valita helpommankin tutkimusaiheen (esimerkiksi sellaisen, josta olisi ollut aikaisempaa tutkimusta tai josta edes joku haastateltavistani olisi tiennyt varmoja faktoja...), ja ainestonkeräysvaiheessa meinasi iskeä melkoinen epätoivo. Itse kirjoittaminen oli kuitenkin hämmentävän kivaa! Ehkä ratkaisun avain olikin siinä, että sai kirjoittaa aiheesta, joka oikeasti kiinnosti ja jonka tutkiminen tuntui (ainakin osan ajasta) mielekkäältä. Meillä oli myös todella mukava porukka seminaarissa, ja palautteen anto ja saaminen oli helppoa ja ilmapiiri kaikin puolin hyvä. Toki seminaarissa olisi ollut kivempi olla livenä kuin kökkiä Zoomissa, mutta vaihtoehtoja ei ollut, joten näillä mentiin. Kandista sain loppujen lopuksi arvosanaksi nelosen, enkä voisi olla tyytyväisempi! 

"Teen merkittävää akateemista tutkimusta vakavasti otettavasta aiheesta," hän kuiskasi itselleen liimatessaan tutkimuskirjallisuutensa vielä yhden nallekuvioisen muistilapun.

• kuuntelin jälleen runsaasti musiikkia. Useammalta lempiartistiltani ilmestyi uutta musiikkia, ihan albumillisenkin verran: näihin kuuluivat niin Marina, Autoheart kuin jopa ABBA (!!). Loppukesästä kuuntelin ahkerasti myös Erika Vikmanin debyytialbumia. SMG:ltäkin tuli uusi biisi, mikä on mainitsemisen arvoista, olihan edellisestä singlestä kulunut aikaa jo monta vuotta. Vuoteni suurin ja tärkein musiikillinen löytö on kuitenkin Miljoonasade, mikä ei liene mikään uutinen bloginkaan lukijoille. Vaikka bändin koko tuotannon olenkin kahlannut läpi, on vielä monta albumia, joihin voisin tutustua paremmin. Vuoden Spotify-tilastoissani näkyy myös se, että DVR:n soittolista on ollut kovassa kulutuksessa: viiden soitetuimman biisin joukossa on tältä listalta kaksi. 

• koin keväällä korona-ahdistusta. Koronatilanteen heiketessä kevään korvalla olin hieman eri tilanteessa kuin vuotta aikaisemmin: silloin olin pelastautunut kotikotiin juuri ennen Suomen sulkeutumista, nyt olin opiskelukaupungissa, yksin omassa yksiössäni. Saattoi mennä päiviä, jopa viikkoja niin, että ainoat kontaktini olivat opettajat ja kanssaopiskelijat Zoomissa ja kaupan kassat. Uutisten lukeminen ahdisti, varsinkin, kun opiskelukaupungissa tautitilanne oli todella paha. Kun yritti vältellä kontakteja, jäi helposti entistä yksinäisemmäksi. (Kerran teelle tullut ystävä kysyi, onko kaikki ok, mikä johti siihen, että purskahdin välittömästi itkuun ja itkin hyvin pitkään.) Maaliskuu tuntui kestävän sata vuotta, seinät kaatuivat päälle ja kaikki maailman asiat, myös sellaiset, jotka eivät liittyneet koronaan, ahdistivat. Lopulta totesin, että on ehkä paras ostaa menolippu kotikaupunkiin, koska muuten pää ei kestä enää. 

Keväällä piti kirjoittaa itselleen muistutus sellaisiin hetkiin, jolloin katastrofiajattelu uhkasi paisua liian suureksi. 

• tulin loppukevääksi kotikotiin. Huhtikuun ja toukokuun oleskelu kotona sisälsi tavallisen etäilyarjen lisäksi pääosin kandin kanssa puurtamista, mutta välillä myös autoilua. En ollut ollut ratissa elokuun 2020 jälkeen, joten autoilu hieman kammotti, mutta ennen pitkää pääsin vauhtiin (pun not intended) ajamisen kanssa, ja toimin kuskina, kun tarvittiin. En edelleenkään erityisemmin pidä autolla ajamisesta, mutta tutulla reitillä uskaltaa kuunnella jo musiikkia, eikä tarvitse puristaa rattia rystyset ihan niin valkoisina. Välillä kotikotona olemisen aikana meinasi hermo kiristyä, kun oma aikataulu ei mennyt ihan yksiin muiden kanssa, mutta loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että oli oikea päätös evakoida itsensä kaupunkiyksiöstä peräkylille. 

Viime hetken kandituskailut.

• vietin jo toista opiskelijan koronavappua, jälleen koti- eikä opiskelijakaupungissa. Jotenkin tänä vuonna en jaksanut yhtään innostua opiskelijoille tarkoitetuista etätapahtumista, joten kävin vain kuuntelemassa ainejärjestömme puheenjohtajan puheen vappustriimistä. Vapunaaton vietin perinteisissä merkeissä perheen kanssa. Vapunpäivääni puolestaan kuului pientä huonovointisuutta, lainalakki sekä pieni onnettomuus polkupöyrän ja halpis-Pommacin kanssa. Vastoinkäymisten jälkeen pääsin kuin pääsinkin toverieni kanssa vappupiknikille, jossa oli oikein hauskaa! 

Onneksi vain pullo meni ruttuun, enkä minä tai pyörä.

• Katsoin Euroviisut! Vuoden tauon jälkeen olin kaivannut tätä musiikkispekaakkelia niin paljon, että kun Te deum kajahti ensimmäisen semifinaalin alussa, olin itkeä. Semifinaalit katsoimme Zoomissa seuralaiseni kanssa, välillä pätkivää yhteyttä kiroten, ja vaikka en ihemeemmin Suomen biisistä pitänytkään, karjaisuni oli melkoinen, kun Suomi finaaliin pääsi. (Sori vaan, naapurit!♥) Finaalin puolestaan katsoin ihan fyysisessä kisakatsomossa, ja äärimmäisen jännittävän finaalin jälkeen piti tasata sykettä hyvän aikaa. Rakastan Euroviisuja yli kaiken. 

• pidin lopultakin tuparit! Muutin helmikuussa 2020, mutta koronan takia jouduin lykkäämään tuparien pitämistä aina toukokuuhun 2021 asti. Pidin kyseiset kekkerit oikeastaan kahdessa osassa, molemmat olivat erittäin mukavia tilaisuuksia, joissa oli mukavia ihmisiä, hyviä keskusteluja ja makoisia herkkuja. 

• sain kesätöitä! En oman alan (sehän olisikin ollut melkoinen temppu), enkä mitään intohimotyötä muutenkaan, mutta ei pahinta mahdollista. Suurimmat hankalauudet liittyivät työtunteihin (niitä oli sopimukseen nähden liikaa), pallotteluihin eri toimipaikkojen välillä, aikaisiin aamuheerätyksiin (yhdessä vaiheessa kesää kello soi 4.30 joka arkiaamu) ja työn fyysiseen raskauteen (jalat olivat työpäivän jälkeen niin kipeät, että pari kertaa jouduin istumaan alas jopa tiskaamisen lomassa). Esimies ja työkaverit olivat onneksi mukavia, ja syksyllä oli kivaa, että tilillä oli vähän enemmän rahaa kuin pelkkä Kelan sponsorointi. 

• vietin kesää minkä töiltäni ehdin. Työni pakottivat minut jäämään kesäksi opiskelukaupunkiin, nautin tästä uudesta kokemuksesta! Töiden ohella suuri osa kesästä meni siihen, että tein viimeisiä folkloristiikan sivuaineopintoja kirjatentteinä, mutta silti ehdin tehdä jonkin verran myös kivoja kesäjuttuja. Kävin pari kertaa uimassa, leivoin britatorttua, vein itseni retkelle, tapasin ystäviä, nautin lämpimistä kesäilloista. Välillä tosin kesähelteillä töiden jälkeen virtaa riitti ainoastaan siihen, että makasin kuumassa asunnossani tuulettimen edessä. 

 

• juhlin kesällä. Oli ylioppilasjuhlia, syntymäpäiviä, isoja ja pieniä kekkereitä. Oli ihanaa juhlia, kun oli viettänyt niin pitkän aikaa koteloituneena omaan koloonsa! Ja syntymäpäivistä puheen ollen...

Tein kortin eräälle kevään sankarille.

• juhlin omaa 22-vuotispäivääni elokuussa. Juhlapäivä kului suuremmaksi osaksi töissä (mikäs sen parempaa syntymäpäivätekemistä kuin esimerkiksi vessojen pesu!), mutta kävin töiden jälkeen hakemassa pyörän huollosta (pyörän huolto noin viiden (?) vuoden jälkeen oli parhaita sijoituksiani tänä vuonna!) ja kutsuin pari ystävää syömään kakkua. Loppujen lopuksi ihan kiva päivä, vaikka töissä olikin vähän ankeaa.  

• harrastin kylttyyriä, niin kesällä kuin syksylläkin. Kävin elokuvissa, museoissa, kulttuuritapahtumissa ja tein elokuussa jopa pienen reissun Uuteenkaupunkiin kesälomani kunniaksi. Vuoden paras kulttuurielämys oli Turussa esitetty taidespektaakkeli Huoneiden kirja, jonne päädyin vähän spontaanisti ja yllättäen, mutta joka jätti voimakkaan jäljen. Mielene jäi myös Serlachius-museon Banksy-näyttely, jonka kävin syksyllä katsastamassa. 

Huoneiden kirjan lopetusperformanssi.

Viiksien kastumista estävä teekuppi Uudenkaupungin museossa.

Banksy.

Tässä Unescon maailmanperintökohteessa en tällä kertaa käynyt sisällä, mutta kävelin pihamaalla ja ihastelin lämpimän syysillan valoa kirkon seinillä.

• katsoin elokuvia ja sarjoja. Tänä vuonna aloitin merkkaamaan myös katsomani elokuvat ja sarjat ylös, ja se on ollut erittäin hyvä asia: näin muistan vielä näin loppuvuodestakin, mitä katsoin alkuvuodesta! Suosikkielokuviani tänä vuonna olivat esimerkiksi The Labyrinth (David Bowie tiukoissa housuissa!!), In the hights ja Chigaco. Sarjojen puolelta minua viihdytti erityisesti Aikuisten toinen kausi, How I met your mother, Community ja Queen's gambit. Myös Rakastuin mä luuseriin -sarjan uusintakatselu Yle areenasta oli eräitä parhaita päätöksiä tänä vuonna, niin järjettömän hyvä sarja!

• sijoituin Nova-kirjoituskilpailussa. Kyllä, luitte oikein!! Monista eri syistä olin täysin varma, että en päässyt edes esiraadista läpi, joten voitte uskoa hämmästykseni ja yllätykseni, kun avasin eräänä iltana sähköpostin ja näin alla olevan viestin. (Saattaa olla, että huusin taas hieman ääneen. Terveisiä taas naapureille.) Jo esiraadista läpi pääseminen olisi ollut enemmän kuin olisin osannut toivoa, saati sitten kärkikymppiin pääseminen! En todellakaan ollut uskonut mahdollisuuksiini tänä vuonna, mutta niin vain kävi, että äärimmäisen kovassa spefikirjoittajien joukossa ollaan. Palkintoseremoniaan en valitettavasti päässyt paikan päälle, mutta seurasin striimiä, ja oikeastaan vasta silloin, kun kuulin oman nimeni sanottavan, uskoin, että olen tosiaan Novan kärkikympissä! Ajatus on edelleen todella hämmentävä, mutta samalla hymyilyttää joka kerta, kun asian muistan. Isoimpia ja parhaita juttuja koko vuonna. Tarkempaa sijoitusta tai yksityiskohtia novellistani en halua kertoa, koska haluan säilyttää edes jonkinlaisen anonyymiteetin. 

• aloitin syksyllä neljännen opiskeluvuoden. Iski akateeminen ikäkriisi: miten minä voin olla jo neljännen vuoden opiskelija, eihän siitä ole kuin vasta ihan tovi, kun aloitin! Ksoka kanditutkintoni oli  syksyllä vielä muutamaa opintopistettä vaille valmis, päätin, että tämä lukuvosi saa luvan olla ns. "hassutteluvuosi", jolloin voin opiskella kaikenlaista, mikä ei ole aikaisemmin mahtunut lukkariini. Syksyyn mahtuikin siten niin luovaa kirjoittamista, museologiaa, pari ylimääräistä sukupuolentutkimuksen kurssia ja venäjän alkeita. Ja miten ihanalta tuntui kävellä lähiluennolle ja istua jossain muualla kuin omassa makuuhuoneessa tekemässä muistiinpanoja! Jonkin verran pääsin etäopetuksestakin "nauttimaan" syksyn aikana. Syksyllä pääsin myös nauttimaan opiskelijaelämästä, kun pitkän tauon jälkeen oli taas fyysisiä tapahtumia! 

Venäjän aloittamisen myötä seinälleni on ilmestynyt muistilappuja. 

• katsoin musikaaleja. Vuoden aikana katsoin The Promin, The Labyrinthin, The story of Fire sagan, Chigacon, State fairin ja In the Hightsin. Aloitin blogissa myös Suuren Rodgers & Hammerstein -seikkailun, jonka on tarkoitus jatkua ensi vuonna. Tänä vuonna en tainnut kuunnella yhtäkään musikaalia, mitään ei ainakaan tule mieleen. 

• kävin taas vuoden tauon jälkeen Helsingin kirjamessuilla. Vaikka korona tarjosi ylimääräistä jännitystä vielä messuviikon alussa, oli ihanaa viettää taas viikonloppu kirjoja pursuilevassa Messukeskuksessa. 

• valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi! Lokakuussa koitti maaginen päivä, jolloin olin kerännyt tarpeeksi opintopisteitäja valmistuin. Toisaalta valmistuminen keskellä syksyä oli vähän antiklimaattista: opinnot jatkuivat suoraan ilmaan sen suurempia fanfaareja, opintopisteet menenvät vain opintorekisterissä eri sarakkeeseen. Mutta onhan se virstanpylväs silti, joten voin taas taputtaa itseäni olalle. Minä tosissaan tein sen! Fyysinestä tutkintotodistusta en ole tosin vieläkään saanut, kusti polkee hitaasti. 

• vietin aikaa monien kivojen tyyppien kanssa. En viime vuonna tavannut juuri ketään uusia ihmisiä, mutta tänä vuonna asia muuttui, kun tapasin ensimmäistä kertaa esimerkiksi ainejärjestömme tämän ja viime vuoden fukseja. Huomasin tosin, että sosiaaliset taidot ovat erittäin pahasti ruosteessa eristyselämän jälkeen :D Vanhat tutut ystävätkin pysyivät matkassa mukana, vaikka monia näin pandemiaolosuhteiden vuoksi paljon harvemmin kuin olisin toivonut. Tänä vuonna huomasin monesti kantapäänkin kautta, että ystävät ovat tärkeitä ja pitävät pään kasassa vaikeinakin hetkinä. Edes introvertti ei pärjää täysin yksin. Olen aivan järjettömän etuoikeutettu, että minulla on elämässäni juuri sellaisia ihmisiä kuin on. 

Foccaciaa kandijuhliin tarjoiltavaksi. (Tässä tosin vielä raakana...)

• pidin kandijuhlat. Joulukuun alussa järjestin juhlat valmistumiseni kunniaksi, ja kutsuin mukaan ystäviä niin läheltä kuin kaukaa. Juhlat osuivat äärimmäisen kiireellisen viikon päätteeksi, ja välillä stressasin kovastikin sitä, miten ehdin tehdä kaiken, ja tuleeko juhlista loppupeleissä yhtään mitään, mutta hyvin kaikki sujui! (Mitä nyt valmisteluissa ehti olla pientä kaoottisuutta...) Minulla oli hauskaa ja vieraat viihtyivät hyvin. Lahjaksi sain esimerkiksi aivan uskomattoman, minulle sävelletyn onnittelulaulun, joka nauratti ja nosti kyyneleet silmiin. Olen näitä juhlia muistellut lämmöllä vielä näin viikoja jälkikäteen. 

• tulin jouluksi kotiin. Ennen joulua olin melkoisen kiireellisessä tenttisumassa, ja sen lisäksi piti juosta kaiken maailman kissanristiäisissä, joten se, että pääsin karkaamaan kotiin jouluksi ja ottamaan rennosti, tuli todella tarpeeseen. Minulla ei jäänyt edes mitään rästihommia kotona tehtäväksi, vaan sain kaiken tehtyä ennen kuin lomani alkoi! 

• kirjoitin. Kirjoitusvuoteeni kuului muutakin suurta kuin Novassa sijoittuminen: sain nimittäin lopultakin Dystopiavampyyriromanssin ensimmäisen version valmiiksi! Tämä teki minut erittäin iloiseksi ja tuntui miltei siltä, että taakka olisi pudonnut hartelta: olihan prosessi melkoisen raskas. Kauheasti muuta en DVR:n rinnalla kirjoittanut, mitä nyt muutamia satunnaisia novelleja ja lämmittelyjä. Syksyn luovan kirjoittamisen kurssilla pääsin kokeilemaan itselleni vähän vieraampiakin tekstilajeja, kuten draamaa. P:n editointiakin jatkoin jonkin verran, tavoitteenani se, että pääsen tammikuussa aloittamaan toisen version kirjoittamisen. Vallan mainio kirjoitusvuosi siis! Tulen aina iloiseksi, kun saan jotain isoa valmiiksi. 

"– Tässä levottomassa maailmassa pitää tarrautua kaikkeen hyvään, mitä elämä sinulle tarjoaa." 

 (Dystopiavampyyriromanssi, luku 24)

Sellainen oli vuosi 2021: onnistumisia ja iloja, mutta koronan varjossa. Huonoistakaan hetkistä en haluaisi vaihtaa tätä vuotta, sillä elämä on vuoristorataa, johon kuuluu nousuja ja laskuja, ja muita vanhoja latteuksia. Vuodelta 2022 toivon lempeyttä ja seikkailuja (ja kolmatta rokotusta). 

Hyvää uutta vuotta 2022 jokaiselle! Muistakaa rakastaa!

Toukokuun luetut 2021

Toukokuussa 2021 luin viisi kirjaa (396 sivua, 16 h 46 min), joista yksi oli spefiä, yksi non-fictionia, yksi uusinta ja kaksi äänikirjaa.

Lindgren, Astrid: Kyllä meillä oli hauskaa (Melukylä #3) 131 s. [U]

Monroe, Marilyn (& Buchthal, Stanley & Comment, Bernand (toim.)): Välähdyksiä, sirpaleita 255 s. + liitteet

Tevis, Walter: Musta kuningatar 12 h 25 min [K]

Adams, Douglas: Young Zaphod plays it safe (Hitchhiker's guide to the galaxy #0.5) 10 s. 

Noronen, Paula: Tarja Kulho – Lomille lompsis (Tarja Kulho #2) 4 h 21 min

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 4

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 1

muualta: 3

Luin huhtikuussa Melukylä-kirjoja pitkästä aikaa, ja kolmannen osan aika oli toukokuussa. Kyllä meillä oli hauskaa jatkaa edellisten osien tyylillä: varsinaista jatkuvaa juonta ei ole, vaan Melukylän lasten elämää seurataan episodimaisesti. Tämä kolmas osa oli mielestäni ehkä jopa sarjan paras. Tarinat ovat sympaattisia ja hauskoja, aina viisasten arkusta Pontus-karitsaan, ja huomasin, että monia tarinoita en edes muistanut, vaikka kirjaa onkin minulle luettu lapsena ääneen useaan kertaan. Melukylä-kirjat ovat kyllä ihanan harmittomia, aurinkoisia ja lempeitä kirjoja. Oli hyvä päätös lukea nämä kirjat uudelleen. 

Marilyn Monroe on henkilö, joka ei lakkaa kiehtomasta, enkä ole tosiaankaan ainoa, joka näin kokee: pelkästään Marilynia eri näkökulmista käsitteleviä kirjoja on lukuisia. Välähdyksiä, sirpaleita on teos, joka koostuu Monroen "jälkeenjääneistä papereista": muistivihkoista, kalentereista ja irtosivuista. Näissä papereissa on kaikenlaisia tekstejä muistiinpanoista runoihin ja päiväkirjamaisiin mietintöihin. Kirjan nimikin kertoo siitä, että nämä käsin kirjoitetut tekstit ovat hyvin sirpaleisia ja hyvin tajunnanvirtamaisia. Onneksi kirjan toimittajat tarjoavat jokaisen tekstikokonaisuuden kohdalla kontekstin tekstien kirjoittamisen taustalla. Koska Marilynia on analysoitu ja pohdittu populaarikulttuurissa vuosikymmenten ajan, on virkistävää saada lukea hänen omia sanojaan ja ajatuksiaan itsestään ja elämästään. Näissä teksteissä Marilyn on kaikista haavoittuvaisimmillaan. Hän sanoittaa epävarmuuksiaan ja pelkojaan, ja voisin uskoa, että kirjoittaminen on ollut hänelle itselleen mielen solmuja selvittävää. Onkin kiinnostavaa pohtia, puhuuko näissä teksteissä Norma Jean vai Marilyn. Erityisen riipaisevaa on lukea tekstejä, jotka Marilyn on kirjoittanut jouduttuaan vasten tahtoaan mielisairaalaan. Niissä pelko omasta mielestä ja äidin mielenterveysongelmien painolastista on kouriintuntuvaa. Vaikka Monroe on yhä populaarikulttuurissa elokuva rooliensa vanki, tyhmä blondi, hän oli hyvin lukenut ja kirjallisesti sivistynyt, ja se näkyy myös kokoelman teksteissä. Lukiessani Monroen tekstejä koin erityisen kiehtovaksi hänen ajatuksensa omasta naiseudestaan, kehostaan ja seksuaalisuudestaan. Hän toteaa useamman kerran, että ei suostu häpeämään itseään, ja nämä ajatukset ovat hämmästyttävän moderneja. Marilyn Monroeta ei ehkä yleensä mielletä feministiksi, mutta mm. nämä tekstit ovat mielestäni vahva osoitus siitä, että monet Marilynin ajatuksista olivat ajalleen hyvin feministisitä, ja päteviä yhä edelleen. Vaikka kirjan lukeminen oli oivaltavaa ja kiinnostavaa, koin sen melko raskaslukuiseksi. Monroe ei kirjoittanut tekstejään muiden luettavaksi, ja se johtaa siihen, että tekstien sirpaileisuus ja poukkoilevaisuus käy nopeasti hyvin raskaaksi. Vaikka alkuperäisten tekstien lisäksi kirjaan on painettu puhtaaksi kirjoitetut versiot sekä suomeksi että englanniksi, minun oli välillä todella vaikea keskittyä teksteihin. Jäin myös miettimään sitä, että onko oikein julkaista suurelle yleisölle luettavaksi hyvin henkilökohtaisia tekstejä, vaikka kirjoittaja olisikin kuollut kauan sitten. Välähdyksiä, sirpaileita on hyvin kiehtova teos, joka herätti lukuisia ajatuksia. Se on pakahduttava ja tuskainen teos, mutta pidin siitä raskaudestaan huolimatta erittäin paljon. Siinä oli myös paljon ihania kuvia Marilynista lukemasta kirjoja! Tekisi mieli lukea Marilynista tulisi seuraavaksi jokin elämäkerta. 

Katsoin kevättalvella Netflixista Queen's gambit -sarjan, joka perustuu Walter Tevisin romaaniin Musta kuningatar. Queen's gambit oli parhaita kulttuurielämyksiä koko vuodelta, joten odotukset alkuperäisversiota kohtaan olivat korkealla. Musta kuningatar kertoo Elizabeth Harmonista, joka jää lapsena orvoksi. Orpokodissa hän saa ensikosketuksensa sekä shakkiin, että päihteisiin, kun lapsille jaetaan rauhoittavia vihreitä pillereitä, joihin Beth jää koukkuun. Shakkia hän pelaa salaa talonmiehen kanssa, ja jo lapsena hän on niin lahjakas, että voittaa leikiten itseään vanhemmatkin pelaajat. Teini-ikäinen Beth pääsee adoption myötä osallistumaan shakkikilpailuihin niin lähellä kuin kaukanakin, ja pian hän on koko Yhdysvaltojen parhaita pelaajia. Kuitenkin kuvioihin tulee pian myös alkoholi, ja pian Beth joutuu tosissaan miettimään, onko hänen suurempi vastuksensa venäläinen suurmestari vai hänen oma päihderiippuvuutensa. Mitähän tästä kirjasta sanoisin. Musta kuningatar ei ollut missään nimessä huono kirja, mutta se oli mielestäni keskinkertainen, ja se harmittaa. Koska pidin Queen's gambitista niin paljon, minulle oli suuri pettymys, että kirja ei lumonnut minua samalla tavalla. Tarina on todella kiehtova, mutta tv-sarja kertoi sen paremmin kuin kirja. Koin, että tunnetasolla en päässyt tarpeeksi kiinni tarinaan, ja se jäi jotenkin etäiseksi. Myös kuvaukset shakkipeleistä olivat (ääni)kirjamuodossa jotenkin puuduttavia, kun en pelistä yhtään mitään ymmärrä. Minisarja teki shakinkin peluusta esteettistä ja mielenkiintoista! Sarja on hyvin uskollinen alkuteokselle, mutta sen tekemät muutokset tuovat lisää kiehtovia kulmia hahmoihin. Eteenkin Bethin adoptioäiti rouva Wheatley on tv-sarjassa paljon kiinnostavampi hahmo kuin kirjassa, kun hänen menneisyyttään tuodaan esiin. Mielestäni oli myös erittäin hyvä ratkaisu sarjan kirjoittajilta, että kirjan alussa ollut, hämmentävän kasuaali seksuaalisen väkivallan kuvaus on jätetty sarjasta pois. Oikeastaan ainoa asia, jonka kirja teki paremmin kuin sarja, oli Bethin lapsuudenystävän Jolenen hahmo. Hän oli kirjassa jotenkin paljon moniulotteisempi ja ehjempi hahmo, jonka rooli tarinassa tuntuu perustellummalta. Beth itse on kiinnostava molemmissa formaateissa. 1960-luvun alun Yhdysvalloissa shakinpelaajissa ei ole naisia mitenkään ruuhkaksi asti, mutta Beth ei anna sen estää itseään. Hänelle tärkeintä on pelaaminen, ei hänen sukupuolensa tai ikänsä, vaikka muut takertuvat näihin asioihin. En tiedä, johtuiko nihkeyteni kirjaa kohtaan siitä, että olin tapojeni vastaisesti katsonut sarjan ennen lukemista, vai siitä, että sen katsomisesta oli niin vähän aikaa, ja vertasin kahta teosta väkisinkin toisiiinsa. Jos jotain Mustasta kuningattaresta opin, niin ainakin sen, että täsmälleen saman tarinan voi toteuttaa hyvin eri tavoin (ja myös sen, että ehkä jatkossakin kannattaa pitää kiinni siitä, että lukee kirjan ensiksi).

Ostin itselleni palkinnoksi kandiseminaarin selättämisestä englanninkielisen yhteisniteen Douglas Adamsin Linnunrata-trilogiasta, jota olin katsellut jo pitkään. Pyyhepäivä oli aivan nurkan takana kirjan ostohetkellä, ja täytyihän tätä tärkeää päivää juhlistaa jotenkin, joten päätin kääntyä kirjahyllyni uusimman lisäyksen pariin: se nimittäin sisälsi Adamsin kirjoittaman esiosan sarjaansa, jota ei ole suomennettu ja jota en ollut aikaisemmin lukenut. Young Zaphod plays it safe on oikeastaan pelkkä novelli, eikä sitä ole (ilmeisesti) koskaan julkaistu omana niteenään, ja se sisältyy ostamaani yhteisniteeseen. Novelli sijoittuu aikaan ennen ensimmäisen osan tapahtumia (tai ainakin jollekin sitä edeltävälle aikajanalle), ja kuvaa nuorta Zaphod Beeblebroxia, tulevaa Linnunradan presidenttiä ja elävää legendaa, joka on mukana avaruusaluksella, joka suorittaa vaarallista tehtävää. Vaikka novelli irrotti minusta muutaman hymähdyksen, se ei päässyt varsinaisen trilogian tasolle. Siinä oli hauskoja ideoita ja kielikuvia, mutta vähän pettymys se silti oli. Luulen, että osasyy siihen, etten oikein päässyt tarinaan sisään, oli oma väsymykseni raskaan päivän jälkeen, jolloin en ehkä ollut parhaimmillani keskittymään Adamsin alkukieliseen kieli-ilotteluun. Ehkä Young Zaphod plays it safe pitäisi lukea uudelleen vähän virkeämmällä mielellä, jos siitä saisi silloin enemmän irti. 

Viime syksynä kuuntelin Paula Norosen kirjoittaman kirjan korsolaisen Räkkärimarketin kassasta, Tarja Kulhosta. Vaikka kirja olikin pieni pettymys, se oli kuitenkin ihan hauskaa välipalakuunneltavaa tiskien lomaan. Mustan kuningattaren jälkeen kaipasin jotain pientä ja kevyttä välipalaäänikirjaa, ja totesin, että jatko-osa Tarja Kulhon seikkailuille voisi olla juuri sopiva siihen tarkoitukseen. Tällä kertaa Tarja Kulho ei olekaan kassan takana, vaan hän on lähtenyt lomalle perheensä kanssa Räkkärimarketin omistamaan mökkikylään, jossa mökkinaapureina on luonnollisesti työkavereita. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin olisi toivottu: joku kirjoittaa mökkikirjaan vihamielisiä asioita Tarjasta ja hänen perheestään, kaikki kylän asukkaat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä, ja Tarjan ja hänen miehensä Reijon välit tuntuvat jotenkin etäisiltä. Valitettavasti Lomille lompsis ei ollut yhtä hyvä kuin Räkkärimarketin kassa. Välillä kirjaa kuunnellessani hymyilin ja pari kertaa jopa hymähdin ääneen, mutta suurimmaksi osaksi se oli jokseenkin raskasta kuunneltavaa. Paljon jankattiin samoja asioita uudelleen ja uudelleen ilman, että se vei juurikaan juonta eteenpäin, ja suuren osan kirjasta vei pettämis- ja kolmiodraamajuoni, joita yleisesti inhoan (toki senkin voi tehdä hyvin, mutta se on toisen kerran keskustelu). Lomille lompsis oli toki sitä mitä hainkin, välipalakirja, mutta melko laimea sellainen. Tykkäsin kyllä kovasti siitä, miten Paula Noronen oman kirjansa luki. 

*********

Toukokuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa: Tarja Kulho – Lomille lompsis

14. Kirja on osa kirjasarjaa: Kyllä meillä oli hauskaa

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu: Musta kuningatar

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen: Välähdyksiä, sirpaleita

Toukokuussa tapahtui monenlaista. Kuukauden alussa olin vielä kotikotona, juhlin kavereiden kanssa vappua, opiskelin ja kävin pitkästä aikaa myös katsomassa isovanhempia. Palattuani kuun puolivälissä opiskelijakaupunkiin viimeistelin ja palautin kandin ja kävin tekemässä kypsyysnäytteen. Arvosanankin ehdin jo saada, nelonen napsahti! Olen todella tyytyväinen itseeni ja palautteeseen, jonka seminaarin ohjaajalta sain. Nyt pitäisi sitten vain jaksaa haalia vielä vajaa 20 op kasaan loppuvuoden aikana, että saisin paperit käteen. (Toki eihän tämä opiskelun ilo ja riemu siihen lopu :D) Opiskelun lisäksi toukokuun aikana ehdin pikniköidä, tuparoida, majoittaa pääsykokelasta, löytää uuden lempipaikan opiskelukaupungistani ja viettää sykettä nostattavia Euroviisu-kisakatsomoja sekä Zoomissa että livenä. Kaikin puolin mukava kuukausi siis. 

Kuukauden biisi on Olavi Uusivirran Hilma af Klint. Olavin uusi biisi on hyvin samanlainen kuin muutaman vuoden takainen Kultaa hiuksissa, ja vaikka se onkin ehkä vähän tylsää, molemmat ovat oikein hyviä biisejä. Hilma af Klint on juuri täydellinen kappale kaikenlaisiin kesäkirmailuihin, joita toivon tämän kesän sisältävän runsaasti.

Huoletonta kesäkuun jatkoa! 

Kyllä meillekin voipallon elämä tuo

On taas vierähtänyt tuokio siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut perinteistä kuulumispostausta. Vaikka elämäni sisältää tällä hetkellä vain kotona olemista, opiskelua ja kerran viikossa ruokakaupassa käymistä, jotkin pienet asiat rytmittävät kevätviikkojani. 

Viime ajat ovat sisältäneet esimerkiksi: 

✿ Kandin kirjoittamista. Okei, ehkä puhun kandin kirjoittamisesta enemmän kuin oikeasti teen mitään oikeasti asian eteen, mutta kai ajatustyökin on työtä tutkimuksen eteen...? Aiheeni ei ole muuttunut yhtään sen helpommaksi tässä kuukausien kuluessa, mutta ehkä syvimmästä epätoivon kuilusta on kiivetty ylös. Oikeastaan minua jopa hieman huolettaa, että tutkielmani venyy yli vaaditun 15 sivun, ajatuksia aiheestani nimittäin olisi ja paljon... Ensimmäinen versio pitäisi kirjoittaa maaliskuun aikana opponointia varten, mutta uskon, että selviän siitä, kunhan vain otan itseäni niskasta kiinni ja alan kirjoittaa. 

Vakava akateeminen tutkimus vaatii vakavan akateemiset post-it-laput.

✿ Novellihommia. Olen kirjoitellut ja editoinut novellia, tarkoituksenani osallistua Novaan. Tällä(kin) kertaa kilpailunovellin aihio löytyi arkistosta, olin kirjoittanut siihen loppukohtauksen joskus sanataidekoulussa, ja yrittänyt jatkaa sitä kunnon novelliksi joskus myöhemmin, mutta olin aina törmännyt sen kanssa seinään. Nova tuntui kuitenkin hyvältä motivaattorilta rakentaa novelli loppuun, ja valmis novelli siitä lopulta tulikin. Editointi puolestaan oli melko tuskaista, ja vaikka kovalla työllä sain kursittua kokoon version, johon olen tyytyväinen, en millään keksinyt siihen twistiä, joka olisi tehnyt siitä vähemmän ennalta-arvattavan. Toisaalta kyseessä on kunnianosoitus genrelle, jota novelli edustaa, mutta en tiedä, onko tämä tarpeeksi vahva argumentti, jotta teksti pärjäisi Novassa. Täytyy tosin myöntää, että odotukset kilpailun suhteen eivät ole kauhean korkealla. Kaikki mahdollinen menestys otetaan toki vastaan avosylin ja riemulla, mutta ehkä toissavuotinen karvas Nova-pettymys pitää innostuksen matalalla. 

DVR on Novan vuoksi ollut vähän paitsiossa, mutta sekin on edennyt kivasti, vaikka luvut ovatkin tuhottoman pitkiä. Olen tällä hetkellä menossa luvussa 23/33, ja kovasti haluan uskotella itselleni, että kesään mennessä olisi valmista. Saa nyt kuitenkin nähdä, realistisesti ajateltuna en oikein jaksa uskoa siihen. 

DVR ja taustatutkimuksen iloja :D (Sensuroinnin takana on kässärin erään päähenkilön nimi.)

✿ Miljoonasadetta. Eräänä helmikuisena iltana tuli mieleen, että olisipa kiva kuunnella Miljoonasadetta. Joskus aiemminkin olen tainnut mainita, että vaikka kyseessä on sinänsä tuttu bändi, kiitos vanhempieni, en osannut oikeastaan nimetä kuin pari kappaletta, puhumattakaan siitä, että olisin osannut niiden sanat tai sävelen. Päädyin lopulta kuuntelemaan bändin tuotantoa noin viikon verran päivittäin, ja vaikka tällä hetkellä levylautasellani pyörii taas vähän muutakin, on kokoelmalevy helppo valita taas soimaan, kun se Spotifyn etusivulla jatkuvasti näkyy :D Vaikka olenkin tällä tutkimusmatkalla vasta alussa, olen jo löytänyt useita uusia suosikkikappaleita. Voipallon toivekkuutta tässä ajassa ehkä tarvitaan, joten linkkaan sen tähän. (Myös postauksen otsikko on kyseisestä laulusta peräisin, krediitit Heikki Salolle.)

✿ Laiskaa lukemista. Okei, en tiedä, voiko lukemistani sanoa laiskaksi, jos helmikuussakin luin viisi kirjaa, mutta laiskalta tuntuu silti. Esimerkiksi Jane Austenin Emma on ollut minulla kesken joululoman alusta asti, mikä on jotenkin turhauttavaa: kirja on kuitenkin tosi hyvä, joten miksi en pääse siinä eteenpäin? Tällä hetkellä tuntuu jotenkin vaikealta keskittyä painettuun tekstiin, mutta onneksi on äänikirjat, joissa lukemisen voi ulkoistaa jollekin muulle ja itse keskittyä vain nauttimaan tarinasta. :D 

✿  Auringosta hämmentymistä. Ehkä tämä tapahtuu joka vuosi, mutta silti minua ei lakkaa hämmentämästä, miten kirkas kevätaurinko onkaan. Kevät on ehkä inhokkivuodenaikani (jos joku sellainen pitää valita), mutta aurinko on kyllä kiva tuttavuus talven jälkeen. 

✿ Telkkarin katsomista. Vielä joskus lukiossa taisin todeta, etten kauheasti katso telkkaria, mutta voi pojat, että tilanne onkin muuttunut! Toki on viilattava pilkkua sen verran, että minulla ei ole opiskelukaupungissa telkkaria, mutta läppärin ruudulla tuntuu lähes päivittäin pyörivän joku sarja tai elokuva. Siitä on tullut minulle myös jonkinlainen nollausmenetelmä, varsinkin, jos on lukenut koko päivän opiskelujuttuja, eikä enää jaksa keskittyä tekstiin, mutta kaipaa jotain viihdykettä iltaan. Tuntuu jopa, että maailmassa on liian paljon katsottavaa ja liian vähän aikaa. Viime aikoina olen viihtynyt aikaa erityisesti Itse valtiaiden, Muppet show'n, How I met your motherin ja Queen's gambitin seurassa. 

✿ Materialismionnellisuutta. Mikä on paras coping-keino, kun pandemiatilanne ja lockdown ahdistaa? Osta lapsuuden suosikkikirjoja itsellesi! Jo syksyllä ostin Stravaganza-sarjan ensimmäisen osan täydentämään ensimmäistä trilogiaa (kolmesta seuraavasta osasta en välitä niinkään paljoa, joten niitä en aio hyllyyni hankkia). Muutama viikko sitten päätin lopulta hankkia myös huutonetissä pitkään myynnissä olleen Rosvoruhtinaan itselleni, olinhan katsellut myynti-ilmoitusta jo monta kuukautta. Tätä kirjaa olen yrittänyt löytää omaan hyllyyni yläasteelta alkaen, joten kun kirja sitten lopulta kotiutui hyllyyni, olin haljeta ilosta. Kirpparilla käydessäni mukaan tarttui myös Miep Giesin Anne Frank, suojattini (2€!), jonka adoptoin myös omaan hyllyyn, vaikka sen lukiessani olinkin jo yläasteella, eikä sitä siksi voi varmaan laskea lapsuuden suosikiksi. Päivittäin seisoskelen kirjahyllyni edessä ja silittelen kirjojani, sekä näitä uusia lisäyksiä että vanhoja tuttuja, ja tunnen häpeämätöntä materialismionnellisuutta. 

✿ Uusi lempikeksiresepti. Yhtenä iltana bongasin Valion sivuilta korvapuusticookieiden ohjeen, eikä siitä mennyt kauaakaan, kun olin jo kietaissut essun ympärilleni ja kaivanut ainekset kaapista esiin. Hieman tavallisia keksejä isotöisempiähän nämä ovat, mutta eivät missään nimessä vaikeita. (Vaikka itse olinkin aluksi hieman kauhuissani, olin kerran aikaisemmin tehnyt pikkuleipiä, joiden taikina rullattiin samalla tavalla, ja se oli melkoinen sotku ja sirkus, vaikka kekseistä tulikin hyviä. Tässä ongelmaa ei kuitenkaan ollut.) Maku on aivan äärimmäisen herkullinen, joten suosittelen lämpöisesti näitä kokeilemaan! Reseptistä tuli heittämällä uusi suosikkini, ja näitä keksejä tulen takuulla leipomaan toistekin. 

Mitä sulle kuuluu? Mitkä on lempijuttuja just nyt?