NaNoWriMo-päivitys 3

4002 sanaa kasassa. (Nanosivusto näyttää vähän ylimääräistä, en toki valita, mutta Word on sitä mieltä, että kasassa on vasta 3889 sanaa.)

Takana on kolme nollapäivää. Olen siis jäljessä. Erittäin pahasti jäljessä jopa 20k:n tavoitteesta. Jos haluaisin päästä siihen tavoitteeseen, minun pitäisi kirjoittaa yli 900 sanaa päivässä. Tällä ja seuraavalla viikolla on vain yksi luento kummallakin, mutta en voi unohtaa koulujuttuja kokonaan: pitäisi tehdä rutosti hommia englannin kurssille ja kirjoittaa viiden sivun mittainen essee toiselle kurssille. (Arvatkaa, olenko tuota jälkimmäistä edes aloittanut?)

Puhuin edellisessä postauksessa olevani DVR:n kanssa epämukavuusalueella, minkä uskon olevan pääsyy hitauteeni. Tiedän epämukavuusalueelle eksymisen tekevän minulle äärimmäisen hyvää, mutta on hyväksyttävä se, että se on hidasta, eikä tällä tekstillä tulla voittamaan Nanoa ilman päätähuimaavaa loppukiriä. Olenkin tehnyt päätöksen, joka on ehkä hieman huijaamista ja kapinointia, mutta tapa paitsi olla vähemmän kova itselle ja samalla antaa kilpailuhenkisyydelle mahdollisuus päästä ainakin lähemmäs voittoa: DVR tulee olemaan edelleen marraskuun pääprojekti, mutta parina päivänä viikossa editoin JL:aa. Saan editoidessa helpommin sanoja kasaan, ja pääsen myös lähemmäs tavoitettani saada JL:n 2. versio tämän vuoden puolella loppuun.  Katsotaan, miten käy :)

NaNoWriMo-päivitys 2

Sanoja postauksen kirjoitushetkellä 2709, eli olen hyvin kaukana tavoitteesta. Onneksi annoin itselleni luvan alisuorittaa ja tähdätä 20 tonniin, muuten harmittaisi enemmän. Viikonloppuna luonani oli yövieras käymässä, ja vaikka se olikin aivan ihanaa, ei se auttanut kirjoittamista eteenpäin.

Itse DVR tuntuu kivalta tekstiltä. Ensimmäinen luku on valmis, toinen hieman yli puolivälin. Huomaan, että ainakin näin alkuun minun kauhean vaikea kiinnostua toisesta päähenkilöstäni, minkä takia kakkosluvun kirjoittaminen hieman tökkii, mutta toivon asian parantuvan, kun pääsen pidemmälle. Tavoilleni uskollisena olen myös ehtinyt jo murhaamaan yhden hahmon :D en tiedä, pitäsikö tästä taipumuksesta huolestua.

Vaikka olen tekstin kanssa todella kaukana omalta mukavuusalueeltani, on ihanaa, että teknologia tekee hahmojen elämästä helppoa. He voivat soittaa toisilleen! Sähkövalo on keksitty! Ei tarvitse keksiä kiertoilmausta, jos tahtoo sanoa jonkun vetävän puoleensa kuin magneetti! Ah, ellen rakastaisi niin paljon pseudohistoriallisia fantasiamiljöitä, en kirjoittaisi enää mitään muuta kuin nykymaailmaa hyödyntäviä tekstejä.

Lokakuun luetut 2018

Lokakuussa 2018 luin kaksi kirjaa (570 sivua), joista yksi oli uusinta.

Rowell, Rainbow: Fangirl [U] 460 s.

Rannela, Terhi: Yhden promillen juttuja 110 s.

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 1

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 1

muualta: 0

Fangirlin luin lukion ykkösellä, jolloin samaistuin introverttin ja hiljaiseen Cathiin valtavasti. Nyt tartuin kirjaan uudestaan, kun kuulumiseni kuultuaan ystäväni totesi elämäni kuulostavan ihan Fangirlin tapahtumilta. Aloitin lukemaan kirjaa uudelleen ja sain huomata hänen olleen oikeassa. Niin monet Cathin kokemat asiat tuntuivat tutuilta: omilleen muuttaminen (vaikka Cath muuttikin asuntolaan eikä yksiöön), kampusalueella eksyminen, uudet ihmiset, yleinen hämmennys... Onnistuin samaistumaan Cathiin entistä enemmän nyt, vaikka en uskonutkaan sen olevan mahdollista. Samaistumisen lisäksi sain ilokseni huomata, että kielitaitoni on kolmessa vuodessa ehtinyt kehittyä. Muistelen, että viime kerralla olin todella hämmentynyt parista jutusta, kun en ymmärtänyt niitä kunnolla, mutta nyt sellaisia kohtia oli huomattavasti vähemmän, jos ollenkaan. Fangirl on ehdottomasti eräs lempikirjoistani: se on kuin lämmin halaus. Vaikka se välillä viiltää ja itkettääkin, loppupeleissä sen lukeminen on aina onnellinen tapahtuma, joka jättää rauhallisen olon. 

Terhi Rannelan alkoholiaiheinen novellikokoelma Yhden promillen juttuja on pitänyt lukea jo pidemmän aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi ennen kuin nyt. Aivan aluksi on sanottava, että kokoelma osoittaa Rannelan olevan taitava novellien kirjoittaja: nämä lyhyet tekstit onnistuvat olemaan tiiviitä ja onnistuneita ilman turhia rönsyjä ja keikauttavat lopussa parhaassa tapauksessa koko jutun ympäri ja kiskaisevat maton lukijan jalkojen alta. Hämmennyin kuitenkin kirjan kohderyhmästä: se tuntui sopivimmalta yläasteikäisille (pienen sivumääränkin vuoksi), mutta henkilöt olivat usein lukiolaisia. Toki monet tahtovat lukea hieman itseään vanhemmistaan hahmoista, mutta tässä lukiolaisten kännikertomukset tuntuivat lapsellisilta ja epärealistisilta. Ainakaan meidän lukiossa meno ei mielestäni ollut samanlaista (vaikka onkin huomattava, että korkeampi sisäänpääsykeskiarvo vaikuttanee asiaan). Myös saarnaava sävy ärsytti vähän. Mielestäni novellien loput olisivat voineet olla avoimempia, eikä yksiselitteisesti kaavalla "alkoholin juominen -> kauheus ja onnettomuus" kulkevia. Toisaalta, jos kirjan tarkoitus on kertoa alaikäisenä juomisen vaaroista, se on genressään mallikelpoinen. Lempinovellejani olivat Tää on Suomi!, Panttivankitilanne, Praha, Vaa'an tähtikuvio, Höyhenenkevyt, Ympäri, Päälläseisontaa, Kadunmiehen muotokuva, Sanojen vapaudesta, Sekakäyttäjämagneetti ja Me ollaan sankareita kaikki. 

Lokakuuta rytmittivät paitsi opiskelut, myös kirjamessut ja niiden odotus. Vierailin ensimmäistä kertaa Turun kirjamessuilla kuun alussa ja neljättä kertaa Helsingin kirjamessuilla, ja molemmat tapahtumat olivat oikein kivoja! Muuten lokakuussa ehdin larpata syyslomalaista ja turisteilla pitkin uutta kotikaupunkia sekä eksyä pari kertaa, mutta aina löysin itseni ja tien takaisin. Lukeminen ja editointi jäivät molemmat hieman paitsioon, kun deadlinejen ja muiden koulutehtävien puristuksissa aivotoimintaa riitti enää lähinnä Monty Pythonin katsomiseen. Vaikka syksyn ja ensimmäisten tenttien rysähtäessä kunnolla niskaan on ollut vähän rankkaakin, mahtui lokakuuhun kivojakin hetkiä. 

Marraskuu näyttää onneksi koulun kannalta hieman kevyemmältä. Kuukauteen lisämerkitystä tuo Nanowrimo, jonka etenemisestä tulen päivittämään blogiin, halusitte tai ette! (Jos kirjoittamisjutut allergisoi, suosittelen palaamaan vasta joulukuussa.) Marraskuulta toivon myös sen verran aikaansaamista, että näkisin kavereita, niin täällä kuin kotikotonakin. Vaikka nykytekniikalla on helppoa pitää yhteyttä toisiin, eivät viestit kuitenkaan voi koskaan korvata oikeaa ihmiskontaktia. 

Kuukauden biisi on Queenin I want to break free. Aivan aluksi ihastuin biisin loistavaan musiikkivideoon (miksi Freddie Mercury on niin kuuma myös peruukissa, viiksissään ja hameessaan, ja miksi en itse ole yhtä hehkeä imuroidessani??) pari vuotta sitten, mutta kesällä keskityin paremmin itse biisiin soittaessani sitä ukulelella. Queenia pitäisi kuunnella myös Greatest hits -albumeiden ulkopuolelta, mutta ainakin I want to break free tulee pysyvän mukanani ainakin hyvin pitkään, jos ei ikuisesti. (Menen muuten todennäköisesti ensi viikonloppuna katsomaan uuden Bohemian rhapsody -elokuvan, enkä malttaisi millään odottaa!) 

Mitä mainiointa marraskuuta!

NaNoWriMo-päivitys 1

Nyt se alkaa tämäkin hulluus! 

Tietämättömille: NaNoWriMon (National Novel Writing Month) ideana on 50000 sanan mittainen romaani marraskuun aikana, 30 päivässä. Kertauksena mahdollisille blogin uusille tuokkaille: Itse olen osallistunut tähän marraskuun nanoon vain kerran aiemmin, vuonna 2015, jolloin sain kasaan reilun 9k sanaa. Sen jälkeen olen osallistunut kaksi kertaa Camp Nanoon, huhtikuussa 2017 (voitto, 3167 sanaa) ja heinäkuussa 2018 (voitto, 10617 sanaa). 

En ole ikinä kirjoittanut kuukaudessa niin paljon, kun tämän haasteen voittoon vaaditaan: oma henkilökohtainen ennätykseni taitaa olla tuo viime heinäkuun rykäys. Toki voittoon tähtään, mutta minulle voitto on jo se, että saan 20k tai yli kasaan. 

Entäs se projekti sitten? Tämä kässäri kulkee työnimellä Dystopiavampyyriromanssi (lyhyemmin DVR),  joka kertookin sitten oleellisen sisällöstä :D miljöö ja tyylilaji ovat molemmat mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta katsotaan, mitä tästä tulee! Luvassa on ainakin verta, toisia todellisuuksia, myrkyttämistä ja tyttöjen välistä ystävyyttä, mutta ei yhtäkään kolmiodraamaa! P:ssa niitä oli ainakin kaksi, joten sain niistä hetkeksi tarpeekseni :D Askartelin projektille myös kannen (kuvat Pixabaysta, muokkaus iPiccylla) ja vaikka siitä ei tullut aivan täydellinen, olen kuitenkin ihan tyytyväinen sen tunnelmaan :) 

Tsemppiä kaikille, jotka osallistuvat! We can do this!

Kiitämistä ja kirjahyörinää: Helsingin kirjamessut 2018

Vuoden suurin kirjatapahtuma on tältä vuodelta ohi. Arki on alkanut taas, mutta messukooma ja -ikävä jatkuu. Onneksi voin blogin varjolla muistella tuota ihanaa viikonloppua! Hyvät kaikenkarvaiset ystäväni, tässä Lasisipulissa-blogin virallinen messuraportti vuodelta 2018!

Postauksen kuvien laatu on mitä on, mutta eipä tässä blogissa ole ikinä erityisen hyvälaatuiset kuvat :D

Perjantai 26.10.

Perjantaina kiidin Helsinkiin suoraan tentistä ja ehdin hieman lukea junassa seuraavan tentin materiaaleja ja nukkua jopa pienet päiväunet. Saavuttuani messukeskukseen ja bloggaajapassini haettuani etsin heti ystäväni, minkä jälkeen jämähdin heidän kanssaan istumaan kahden euron kirjojen lähellä oleville sohville. Yhtä lukuun ottamatta kaikki perjantaille suunnitellut ohjelmat menivät sivu suun, enkä myyntipöytiäkään ihmeemmin ehtinyt kiertää, mutta ainakin sain juorut vaihdettua heti kättelyssä!

Ohjelma:

Sukupuolena ihminen (Maiju Ristkari, Nina Suni ja Vesa Tyni, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Perjantain ainoaksi ja viimeiseksi ohjelmaksi osaltani jäi keskustelu juuri ilmestyneestä tietokirjasta Sukupuolena ihminen, mutta se olikin aivan nappivalinta lyhykäisen messupäiväni kruunuksi. Sukupuolen moninaisuudesta kertova kirja oli tekijöilleen alun perin pelkkä haave valokuvanäyttelyn oheen, mutta kun se voitti Tammen järjestämän tietokirjakilpailun, muuttui haave todeksi. Mielestäni keskustelun parasta antia oli pohdinta siitä, miksi tämä kirja on tärkeä. Eniten minua liikutti se, kun tekijät kertoivat vanhempien ottaneen heihin yhteyttä ja kertoneen, että kirja oli auttanut heitä puhumaan sukupuolen moninaisuudesta lastensa kanssa. <3

Ajatuksia: 

• Olisipa joskus tilanne, jolloin voisin viettää messuilla kaikki neljä päivää! 

Harmituksia: 

• Viime vuonna taisin sanoa, että hahmotin messukeskusta paljon paremmin kuin ennen. Nyt tilanne oli taas aivan päinvastainen, ja ehdin olla viikonlopun aikana hukassa useamman kerran. Lavojen paikkojen siirtely (?) ainakin vaikutti omaan kykyyni hahmottaa aluetta. 

Tähtihetkiä: 

• Ystävät, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan! 

• Osasin junailla itseni majapaikkaani onnistuneesti. 

• Vaikka perjantai jäikin vähän tyngäksi, oli silti kivaa tulla messuilla jo silloin. 

Lauantai 27.10. 

Ohjelma:

John Lennon minussa (Heidi Silvan, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Päivän ensimmäinen ohjelma käsitteli nuortenkirjaa, jota en ole lukenut, mutta John Lennonin mainitseminen on varma tapa saada minut paikalle. Tavallisesta haastattelusta tämä poikkesi siinä, että kirjailija Heidi Silvan ei ollutkaan päässyt paikalle, joten lavalla oli vain haastattelijat keskustelemassa kirjasta. Vaikka tilanne oli heille takuulla hankala, mielestäni he suoriutuivat tilanteesta oikein hyvin! Silvaniin saatiin haastattelun puolivälissä puhelinyhteys, jolloin haastattelijat pystyivät kysymään häneltä mieltään askarruttaneen kysymyksen kirjan seksuaalista ahdistelua sisältävästä kohtauksesta. Monella tavalla erikoinen haastattelu tämä oli, mutta mielenkiintoinen avaus lauantaipäivälle!

Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjailija salakuuntelijana (Essi Kummu, Anna-Leena Härkönen ja Pasi Lönn, haastattelijana Jarkko Tontti)

Täytyy myöntää, että osa tästä keskustelusta meni onnistuneesti ohi. Ensinäkin saavuin paikalle hieman myöhässä, jolloin kuuntelemassa oli jo niin suuri joukko, että jouduin jäämään seisomaan aika kauas lavasta. En siis kuullut koko ajan, mitä lavalla puhuttiin, mutta sen verran, mitä kuulin kyseessä oli oikein kiinnostava keskustelu. Keskustelun nimi oli tosin hieman harhaanjohtava: koin, että pääpaino oli enemmänkin autofiktiossa ja sen eettisyydessä kuin varsinaisesti salakuuntelussa. Keskustelusta erityisesti mieleen jäi se, että kirjailija saa kirjoittaa mitä tahansa ja kenestä tahansa, mutta tekstin julkaisemisen kanssa kannattaa miettiä, voiko siitä seurata jotakin epämiellyttävää jollekulle.

Palkintojenjako: Nuori Aleksis ja Pikku-Finlandia

Seuraavaksi ohjelmassa oli juhlallisia palkintojenjakoja. Toisen asteen opiskelijoista koostuva lukijaraati valitsi vuoden 2017 kotimaisista kirjoista suosikkinsa, joka sai Nuori Aleksis -palkinnon. Tänä vuonna voittajaksi valittiin Rosa Liksomin Everstinna. Liksom ei itse päässyt paikalle, mutta hän lähetti terveisensä raadille.

Äidinkielen opettajien liiton parhaalle kirjallisuusesseelle myöntämä Pikku-Finlandia meni puolestaan kahdelle lukiolaiselle. Maria Bešlić voitti kilpailun esseellään Kaikkein surullisin rakkaustarina ja Eero Kaarsalo sijoittui toiseksi esseellään Donna Tarttin trompe-lœil. Lähetän palkituille onnitteluni vielä tätäkin kautta. Maria sattuu olemaan hyvä ystäväni, joten sain istua yleisössä äärimmäisen ylpeänä huippuhienosta suorituksesta. Minulla on uskomattomia ystäviä! <3

Suomen kirjailijaliitto esittää: Oma huone (Jyrki Heino, Johanna Venho ja Lauri Mäkinen, haastattelijana Laura Lähteenmäki)

Lounastauon jälkeen oli vuorossa keskustelu kirjailijoiden työhuoneista. Oli mielenkiintoista, miten erilaisia työtiloja keskustelun kirjailijoilla olikaan: Jyrki Heino kirjoittaa kaiken suuressa nojatuolissaan, Johanna Venholla on kodin ulkopuolinen työhuone, kun taas Lauri Mäkinen kirjoittaa missä tahansa, eikä hänellä ole varsinaista työhuonetta. Pidin erityisesti siitä, että keskustelussa ei rajauduttu pelkästään fyysisiin työtiloihin: oma huone löytyy myös pään sisästä. Keskustelun taustalla pyörivä kuvaesitys työhuoneista oli kiva lisä! 

Pintti (Tommi Kinnunen) 

Luin Kinnusen Neljäntienristeyksen kesällä ja olen yhä sitä mieltä, että se oli eräs vuoden parhaimmista kirjoista. Kinnusen muuhun tuotantoon en ole vielä tutustunut, mutta koska Pinttiä on kehuttu todella paljon, päätin tulla kuuntelemaan Kinnusta. (En muuten saanut haastattelijan nimeä ylös, jos joku sen sattuu tietämään tai muistamaan, ilmoittakoon! Korjaan sen tähän heti, kun saan tietää sen.) Haastattelu oli todella hyvä ja sitä olisi voinut kuunnella kauemminkin kuin puoli tuntia! Kinnunen on todella hyvä puhuja, ja haastattelija hoiti hommansa erinomaisesti. Pintti (ja Lopotti) ovat ehdottomasti lukulistallani! 

Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot (Maija Haavisto, O. E. Lönnberg, Taru Luojola) 

Päivän viimeiseksi ohjelmaksi jäi keskustelu kirjallisuuden hahmojen moninaisuudesta. Olen itse tuskaillut kirjoittaessani asian kanssa: moninaisia hahmoja pitäisi olla, mutta kuka heitä saa kirjoittaa? Keskustelu toi kuitenkin lohdullisen ajatuksen: kirjoita siitä, mistä tiedät. Jos et tiedä jostakin asiasta, ota siitä ensin selvää ja kirjoita sitten. On myös tärkeää, miten moninaisista hahmoista kirjoitetaan, eikä esimerkiksi ihonväri tai sukupuoli saa olla ainoa henkilöä määrittävä tekijä. Tätäkin olisin jaksanut kuunnella pitempään! (Pakko muuten sanoa aiheen vierestä: kaikki tämän paneelin puhujat olivat pukeutuneet tosi kivoihin vaatteisiin!) 

Ajatuksia:

• Vaikka lauantaille olin suunnitellut paljon ohjelmaa, kuuntelin niistä lopulta vain pienen osan. (Johtunee tietty osittain myös siitä pikkuseikasta, että en voinut olla yhtä aikaa kahdella eri lavalla...)  Ihmeekseni asia ei harmita minua yhtä paljon kuin olisi luullut. Vaikka päivä sisälsi runsaasti juoksemista paikasta A paikkaan B, minulle jäi myös tyhjiä hetkiä, kun jätin jotain ohjelmastani pois. 

• Kuuntelin loppuosan Maria Turtschaninoffin ruotsinkielisestä haastettelusta ja ymmärsin jotain! En kaikkea, mutta jotain, ja yllättävän paljon! Ruotsini on ruosteista, mutta ei ihan niin huonoa kuin luulin. 

Harmituksia: 

• Paria satunnaista kohtaamista ja ohijuoksemista lukuun ottamatta en nähnyt muita bloggaajia. Joko kuljin itse laput silmillä tai sitten kaikilla oli näkymättömyysviitta yllään. Olisi ollut kiva nähdä, mutta ehkä ensi vuonna sitten! 

• Kauheat ruuhkat, mutta ne nyt olivat odotettavissa. 

Tähtihetkiä: 

• Blogituttavuuksien tapaaminen! Bloggaajien piilottelusta huolimatta tapasin kuitenkin pari blogituttua, joiden kanssa oli hauska nähdä ja jutella muuallakin kuin kommenttibokseissa. 

• Pääsin halaamaan lastenosastolla herra Hakkaraista! (Kyllä, olen täysin vakavasti otettava yliopisto-opiskelija.)

• Sai bloggaajapassilla alennusta yhdestä messukeskuksen ravintolasta :D 

• Päivän päättänyt teehetki pressitilassa ystävän kanssa. Näemme toisiamme välimatkan takia todella harvoin, joten oli ihanaa rupatella livenä, jo hiljentyneessä pressitilassa. 

Sunnuntai 28.10. 

Ohjelma:

Ultra bra (Kerkko Koskinen ja Anni Sinnemäki, haastattelijana Satu-Mari Rastas)

Celestine fanityttöilemässä UB:lle, ei pitäisi yllättää ketään? ;) Ultra bran noususta suosion huipulle kertova Sokeana hetkenä on minulla vielä lukematta, mutta se ei estänyt nauttimasta Kerkko Koskisen ja Anni Sinnemäen haastattelusta. Oli ihanaa nähdä ihailemani ihmiset yhtä aikaa lavalla! Kerkko Koskisen soolotuotanto on jäänyt hieman vieraaksi, mutta esimerkiksi tänä syksynä olen kuunnellut Hautausmaalla-biisiä enemmän kuin on ehkä terveellistä. Anni Sinnemäen sanoituksia puolestaan ihailen todella paljon, enkä varmaan koskaan lakkaa saamasta kylmiä väreitä esimerkiksi Vesireiteistä. Haastattelu oli mukavan rento ilman pönötystä, ja yleisö naurahteli useampaan otteeseen, esimerkiksi silloin, kun Koskinen kertoi, että keikkabusseissa heillä oli tapana laulaa sellaisia lauluja, jotka eivät koskaan päätyneet Ultra bran levyille ja joiden julkaiseminen johtaisi siihen, että kaikki polttaisivat UB:n koko tuotannon. Tämä(kin) haastattelu loppui aivan liian pian!

Tuhatkuolevan kirous (Siiri Enoranta, haastattelijana Kallion lukiolaiset)

Messujen viimeiseksi ohjelmaksi jäi osaltani Siiri Enorannan haastettelu. Keskustelu käsitteli niin luonnonsuojelua, tabuja kuin rakkauttakin ja vakuutti minut entistä enemmän siitä, että Tuhatkuolevan kirous on pakko lukea! Enoranta puhui myös etäännyttämisestä fantasian keinoin, mikä on lempiaiheitani.

Ajatuksia: 

• On ihanaa, kun Helsinkiin on lyhyt matka. Usein kaameaa messuväsymystä on vielä lisännyt pitkähkö junailu takaisin kotiin, mutta nyt olin ihmisten aikaan kotona ja ehdin tehdä muutakin kuin vain kaatua puolikuolleena sänkyyn. 

Harmituksia:

• Jokavuotinen harmi: messujen loppuminen. Asia korjaantuu toki vuoden päästä, mutta silti! Lisäharmituksena jo kolmatta päivää putkeen jatkuva messukooma.

Tähtihetkiä:

• Söin ruokamessuilla perinteisesti thai-kojun ruokaa, ja ai että, kun olikin hyvää!
• Metrilaku!!
• Ostimme kahden euron pöydästä kollektiivisesti mahdollisesti maailman huonoimman kirjan (Andreas Wilhelm: Copy c@ts – seikkailu verkossa), jota luimme sitten ääneen. Jollain tasolla kirja kuulosti melko samalta kuin jotkut villissä nuoruudessani kirjoittamani tarinat, mikä oli aivan hirveää, mutta yhteinen nauraminen porukalla oli ihanaa. Kahden ensimmäisen luvun jälkeen kirja jäi sellaiseen cliffhangeriin, etten tiedä, miten maltan odottaa seuraavaa lukutuokiota! (Spoiler alert: hyvin.)

Messuostokset:

Huomasin vasta kotona, että kaikki ostokseni sattuvat olemaan naisten kirjoittamia!

Tietokilpailukysymys: onko vinossa a) kirjapino b) kuvaaja vai c) maailmankaikkeus? Oikein vastannut voi kertoa vastauksen minullekin. 

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Erään lempikirjailijani uusin teos, nimmaroituna! <3

Diane Ducret: Diktaattorien naiset

Minua kiinnostaa historiassa erityisesti feministinen historiantutkimus ja olen katsellut tätä kirjaa jo aiemmin kirjakaupassa, mutta nyt otin sen hyllyyni huiman alen houkuttelemana. 

Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Punaisen luostarin kronikoita #3) 

Turtschaninoffin fantasiasarja odotettu päätös, nimmaroituna tämäkin! 

Emily Brontë: Humiseva harju 

Pari vuotta sitten luettu klassikko pääsi nyt omaan hyllyyni. 

Anni Nupponen: Kauheat lapset

Anne Leinonen & Mia Myllymäki (toim.): Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita (Steampunk! #3)

Steampunkia Osuuskumman alekorista kaksin kappalein. 

Patti Smith: Ihan kakaroita

Patti Smithin omaelämäkerta teki valtavan suuren vaikutuksen vuosi sitten, joten nappasin sen alesta mukaan.

Yhteenveto:

Kirjamessut oli jo neljättä kertaa peräkkäin lokakuuni ja oikeastaan koko vuoteni tähtihetki. Viikonloppu täynnä kirjahyörinää on valo tunnelin päässä, kun ulkona on pimeää ja tihkuttaa vettä. Iso kiitos messukeskukselle bloggaajapassista! Kiitos myös kirjailijoille, messujen taustajoukoille, myyntipöytien takana päivystäjille sekä tietenkin mainioille majoittajille sekä mahtavalle messuporukalle! Ensi vuotta odotellen <3

Helsingin kirjamessut, täältä tullaan!

Ja jälleen on koittanut se aika vuodesta, jolloin bloggaajat ja muu kansa pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja suuntaavat Helsinkiin nauttimaan kirjahyörinästä viikonlopuksi. Kuten tämän postauksen olemassaolosta arvata saattaa, minä olen heidän joukossaan!

Edellisistä vuosista poiketen saavun messuille jo perjantai-iltapäivänä (ihanaa, kun on kerrankin lyhyt matka Helsinkiin!) ja viivyn siellä tuttuun tapaan sunnuntaihin saakka. Jos joku teistä tahtoo tulla moikkaamaan ja/tai juttelemaan, bloggaajapassin lisäksi tuntomerkkinä toimivat ainakin silmälasit ja keltaiset housut. 

Tässä vielä Lasisipulin tärpit messuille. Näistä ohjelmista minut saattaa löytää, mutta mitään en voi luvata: saattaa olla, etten ehdi hankkia ajankääntäjää ennen messuja, täytyy keskittyä sellaisiin pikkujuttuihin kuin esimerkiksi ruoka tai heittäydyn spontaaniksi ja menen johonkin ihan muualle kuin mihin oli tarkoitus. (Oikeasti olen yhtä spontaani kuin Mamma mian Harry.)

PERJANTAI

15.30-16.00 Noitahysteriaa Pohjolassa ja Euroopassa (Punavuori)
16.30-17.00 Jani Toivola: Kirja tytölleni (Senaatintori)
17.00-17.30 Omaelämänkerrallinen kirjallisuus nyt (Töölö)
17.30-18.00 Sukupuolena ihminen (Kallio)

LAUANTAI

10.30-11.00 Heidi Silvan: John Lennon minussa (Kallio)
11.00-11.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjailija salakuuntelijana (Töölö)
11.30-12.00 Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (Senaatintori)
11.30-12.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Puhutaan rahasta (Töölö)
11.30-12.00 Salla Simukka: Sytytä valot!/Sammuta valot! (Kallio)
12.00-12.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Onko fiktio totta? (Töölö)
12.00-12.30 Palkintojenjako: Nuori Aleksis ja Pikku-Finlandia (Kruununhaka)
12.30-13.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Pseudonyymin takana (Töölö)
13.00-13.30 Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas (Kallio)
14.00-14.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Kuinka kirjoittaisin sen nyt? (Töölö)
14.30-15.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Oma huone (Töölö)
15.00-15.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Sensuroitu! Mistä kirjailijat vaikenevat? (Töölö)
16.00-16.30 Tommi Kinnunen: Pintti (Senaatintori)
16.00-17.00 Haluatko kirjailijaksi? (Töölö)
16.00-16.30 Nonna Wasiljeff: Loukkupoika (Kallio)
18.30-19.00 Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot (Töölö)
18.30-19.00 Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa (Kallio)

SUNNUNTAI

10.30-11.00 Minä Mauri Kunnas (Senaatintori)
11.00-11.30 Ines Lukkanen: Taidevandalismi (Esplanadi)
11.30-12.00: Kerkko Koskinen & Anne Sinnemäki: Ultra bra (Senaatintori)
13.30-14.00 Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous (Kallio)
16.00-16.30 Lukeminen aktivismina! (Kallio)

Viimevuotinen kirjapino. 

Viikonloppuna toivottavasti nähdään, ihania messuja kaikille paikalle pääseville! 

Loma Roomassa, osa 2/3

(Kyllä minä nämä vielä julkaisen, uskokaa tai älkää!) 

Matkapostauksen toinen osa, ensimmäiseen osaan pääset tästä. Tässä osassa: pizzaa, maailman kaunein suihkulähde ja runsaasti jäätelöä. 

Koska kuvia on suunnilleen miljoona, en ole jaksanut laittaa niihin vesileimaa. Ne ovat kuitenkin kaikki minun tai jonkun perheenjäseneni ottamia, joten ethän varasta niitä! (Toisaalta, tämä on internet, joten nämä saattavat ihan hyvin olla naapurin Jormaperan lomakuvia, jotka minä hänen koneeltaan tänne blogiin hakkeroin uskomattomilla atk-taidoillani.) 

Lauantai, 9.6.,

eli päivä, jolloin laastaroin itseäni Espanjalaisilla portailla

Aamupalan jälkeen kävelimme jälleen läheiselle bussipysäkille, mistä huristelimme jälleen täyteen ahdetulla bussilla keskustaan. 

Tirsk

Päivän ensimmäinen kohde oli Colosseum. Rakennus onnistui yllättämään heti sisään astuessa: olin luullut, että areenan keskellä olisi ollut jonkinlainen kenttä, jossa gladiaattoritakstelut sun muut olisi käyty. Sitä ei kuitenkaan (enää?) ollut, ja katsomoista näki areenan alle, missä eläimiä ja vankeja säilytettiin. 

Tuon ristin tarkoitusta jäimme miettimään. Onko se Colosseumilla kuolleiden kristityiden muistolle?

Colosseum herätti hieman ristiriitaisia tunteita. Olihan rakennus uskomattoman hieno, varsinkin, kun ottaa huomioon ajan, jolloin se on rakennettu. (Itse olen kyllä sitä mieltä, että se oli melkein hienompi ulkoa kuin sisältä!) Ei voi kuin seistä suu auki ja ihmetellä, miten sellainen rakennelma on saatu kasaan niin kauan sitten, puhumattakaan siitä, miten hyvänä se on säilynyt. Toisaalta tuntuu hieman kolkolta, että Colosseum on rakennettu sitä varten, että päästäisiin katsomaan väkivaltaisia taisteluita ja ihmisten kärsimystä ja jopa kuolemaa. Vaikka siellä ei oltukaan taisteltu vuosituhansiin, tuntui silti hieman epämiellyttävältä, kun muisti seisovansa siellä, missä toiset ovat katselleet muiden kuolemaa. 

Hellelukemat olivat korkeat, ja väsymystä ja nälkää tuntiessamme päätimme suunnata syömään. Olimme edellisenä iltana kävelleet erään kivannäköisen ravintolan ohi, joten etsimme sen ja jäimme sinne syömään pizzaa. Suuret pizzat katosivat napoihin nopeasti. Mitä ne italialaiset tekevät saadakseen ruuasta niin hyvää? Vesi herahtaa kielelle, kun vain ajattelenkin reissun aikana syömiäni pizzoja! 

Pizzat mahoissamme palasimme takaisin asunnolle viettämään siestaa. Taisin nukkua pienet päiväunetkin mukavan viileässä huoneistossa. (Tai no, ketä yritän huijata: kyllä minä oikeasti nukuin.) 

Illalla lähdimme vielä uudelleen liikkeellle. Tällä kertaa suuntana olivat Espanjalaiset portaat, mutta sitä ennen piti käydä ostamassa jäätelöä, kun sitä ei oltu vielä lauantain puolella syöty. Joka jäätelöbaarissa annokseen sai ottaa kahta eri jäätelömakua samaan hintaan kuin yhtäkin, mikä helpotti valitsemista hiukan. Vaikeaa se oli kuitenkin silti :D Tällä kertaa valitsin kookos- ja tiramisujäätelön. Molemmat olivat herkullisia, vaikka kookos dominoikin aika vahvasti ja jätti tiramisun hieman varjoonsa. 

Menimme syömään jäätelöt Espanjalaisille portaille. Portaat olivat kirjaimellisesti peittyneet turisteihin. Ihmismäärä oli valtava. Suomalaisena metsäläisenä se ei tuntunut erityisen miellyttävältä, vaikka portaat ja aukio niiden ympärillä olivatkin kauniita. Olisin vain toivonut vähemmän turisteja paikalle. 

Kuumuuden ja runsaan kävelyn seurauksena olin ehtinyt saada kipeät rakot jalkoihini, joten jäätelön jälkeen ryhdyin laastaroimaan jalkojani yhä portailla istuen. Toiset ne ottavat tällä aukiolla valokuvia, mutta minä tyttö se vain laastaroin räpylöitäni... (No, kuten huomaatte, otin minäkin valokuvia.) 

Päätimme lähteä kohti Via Marguttaa, koska matkaoppaan mukaan siellä oli hauskoja pikkukauppoja. Hetken aikaa käveltyämme tajusimme kuitenkin, että kello oli niin paljon, että tuskin mikään olisi enää auki, joten käännyimme ympäri ja lähdimme kohti Fontana di Treviä.

Oli pakko ottaa tästä kuva!

Haluan tällaisen Kruununhaan jugend-linnaani!

Fontana di Trevi on kaunein suihkulähde, jonka olen koskaan nähnyt. Suuri ja koristeellinen suihkulähde olisi takuulla elämys myös päivällä, mutta varsinkin illan pimetessä ja valojen syttyessä se oli aivan uskomaton. Olisin voinut katsella sitä ties kuinka kauan. Toki hohdetta himmensi hieman toiset turistit, täälläkin, mutta Fontana di Trevistä jäi silti positiivinen mielikuva. 

Suihkulähde oli minulle alun perin tuttu Richard Scarryn Hauska, hauska maailma -kirjan tarinasta, jossa kissapariskunta tappelee temppuilevan auton kanssa. Kirjassa auto ajaa itsestään Espanjalaisia portaita pitkin suoraan tähän suihkulähteeseen, mutta oikeassa elämässä se ei ole mahdollista: vaikka kohteet ovat lähekkäin, joutuisi auto tekemään melkoisia mutkia matkallaan. Näin lastenkirjat meitä huiputtavat :D

Jos Fontana di Treviin heittää kolikon, pääsee uskomuksen mukaan vielä joskus uudestaan Roomaan. Heitinkö? En, koska unohdin asian täysin :D

Suihkulähteeltä lähdimme takaisin metroasemalle ja metrolla takaisin asunnolle. Mukavan viileässä asunnossa uni maittoi jälleen mainiosti. 

Sunnuntai 10.6., 

eli päivä, jolloin sain pitää sormeni, enkä nähnyt paavia

Sunnuntaisin paavi pitää aina jonkinlaisen puheen Vatikaanissa, mutta vaikka kävelymatkan päässä Vatikaanista majoituimmekin, emme lähteneet kuuntelemaan paavia. Vähän ehkä harmitti missata tällainen tilaisuus, mutta halusimme käyttää aamun vähän viileämmät tunnit muuhun. Sitä paitsi, Pietarinkirkon aukio olisi takuulla ollut niin täynnä nunnia, että tuskin koko paavia olisi edes näkynyt... 

Sen sijaan lähdimme keskustaan, kohteena Palatinuksen kukkula. 

Matkalla päätimme kuitenkin kiivetä vastaan tulleita portaita. Aluksi näytti siltä, ettemme päässeet mihinkään, mutta päädyimmekin kirkon pihaan. Uteliaisuudesta kurkistimme sisään, ja siellähän oli hääseremonia meneillään! Hetken aikaa kuikuilimme juhlallisuuksia ovelta, mutta palasimme sitten takaisin ulos. 

Hassu sattuma: myös kirkon viereisellä aukiolla oli hääjuhla meneillään! Tosin pari näytti olevan jo vihitty ja keskittyvän juhlakansan kera valokuvaamiseen.

Antiikissakin otettiin selfieitä.

Tällä paikalla on ilmeisesti sijainnut alkuperäinen patsas Romulusta ja Remusta ruokkivasta sudesta, mutta se on siirretty viereiseen museoon, jossa emme käyneet. Oli tämä kopiokin ihan vakuuttavan näköinen, tosin hämmentävän pieni: odotin jotain massiivista veistosta, mutta tuo hukka olisi mahtunut vaikka syliin!

Olimme pyörineet kirkon viereisellä aukiolla niin kauan, että kirkossa olleet häät ehtivät loppua. Nyt olisi ollut loistava tilaisuus soluttautua hääväen joukkoon ja mennä kuokkimaan italialaisiin häihin! Ei muutama suomalaisturisti olisi joukosta varmaan erottunut... Jätimme kuokkimisen kuitenkin väliin. 

Heti kun kuulin menevämme kesällä Roomaan, tiesin heti, missä haluan käydä. Loma Roomassa -elokuvan kohtauksessa Audrey Hepburn ja Gregory Peck vierailevat Bocca della veritalla (suomeksi Totuuden suu), joka keskiajalla syntyneen legendan mukaan haukkaa valehtelijoilta sormet irti. Enhän minä voinut jättää väliin tilaisuutta käydä samassa paikassa kuin Audrey! 

Bocca della verita, joka on mahdollisesti osa jostain antiikin temppelistä tai kenties viemärinkansi, sijaitsee erään kirkon oven vieressä. Jono sen kautta kirkkoon oli yllättäen melkoinen, joten jouduin hetken aikaa odottelemaan, ennen kuin pääsin kokeilemaan, saanko pitää sormeni vai en. Täytyy myöntää, että hiukan jännitti työntää käsi Totuuden suuhun, mutta se ei iskenyt hampaitaan minuun! Kirjoitan tätä postausta kaikilla kymmenellä sormellani ;)

Siihen on muuten syynsä, miksi seison juuri tuolla puolella: Audrey seisoo samalla puolella elokuvan kohtauksessa. Tuntuu absurdilta ajatella, että olen seisonut samassa paikassa kuin itse Audrey Hepburn, mutta totta se vain on!

Ette valitettavasti edelleenkään saa nähdä naamaani, mutta voitte kuvitella kiiluvat silmäni ja kymmenensenttiset torahampaani tuon keltaisen pallon takana. 

Muinainen Comic sans? 

Kävimme myös pikaisesti kirkossa sisällä. Se oli pieni ja sievä, mutta en ottanut sieltä kuin yhden kuvan.

Matkalla seuraavaan paikkaan saavuimme Circus Maximukselle. Yllätyin siitä, miten oudon muotoinen ja omalla tavallaan huomaamaton paikka oli. Ruohottuminen toki selittyy sillä, että edellisitä vaunuajoista on yli tuhat vuotta aikaa, mutta olisin varmaan vain kävellyt paikan ohi, jos en olisi tiennyt pysähtyä. 

Päivän pääkohde oli Palatinus-kukkula. Antiikin aikana kukkulalla on ollut sekä ylimystön että myöhemmin keisareiden asuntoja. Vaikka paikka on raunioina, onnistui se silti vakuuttamaan. Ei voinut kuin ihmetellä, miten ennen muinoin osattiinkaan tehdä niin nykyaikaisia järjestelmiä! Uskomatonta oli myös se, kuinka paljon raunioita Rooman alueella on säilynyt. Olisi hyvin voinut olla mahdollista, että ne olisi jyrätty jossain vaiheessa pois, mutta onneksi menneisyyden ihmiset ovat tajunneet jättää nistä jäljelle näinkin suuren osan. Aivan kuin olisi kävellyt ulkoilmamuseossa koko ajan!

The Beatles kävi täällä?

Kukas se sieltä kurkistaa? 

Kuumuudesta uupuneina ja nälkäisinä seuraavana kohteenamme oli paikka, josta saisi ruokaa. Koska Palatinus oli lähellä Colosseumia, päätimme mennä syömään samaan paikkaan kuin edellisenä päivänä, koska siellä oli hyvää ruokaa ja palvelua. Tämänkertaisessa pizzassani oli suurta herkkuani, valkosipulia, jota söin onnellisena huolimatta siitä, että jotkut seuralaisistani sitä paheksuivatkin. (Eihän se ole minun ongelmani, jos hengitykseni haisee!)

Pizzat mahassa palasimme asunnolle viettämään siestaa ja laittamaan uusia rakkolaastareita: oli niin kuuma, että edelliset sulivat kenkiini kiinni.

Illaksi lähdimme vielä uudelleen keskustaan, tällä kertaa hankkimaan jäätelöä, koska emme olleet syöneet sitä vielä päivän aikana. Päädyimme samaan paikkaan kuin ensimmäisenäkin päivänä, Frigidariumiin. Matkaoppaassa sanottiin, että paikan tunnistaa pitkistä jonoista, mutta emme joutuneet kummallakaan kerralla jonottamaan juurikaan. Syödessämme jäätelöitämme ulkopuolella päivittelimme tätä, mutta ei mennyt kauaakaan, kun paikalle muodostui pitkä jono. Matkaopas oli siis ollut oikeassa, meidän ajoituksemme sattui vain täydellisesti vähemmän ruuhkaisiin aikoihin. 

Frigidariumin nimikkojäätelöä ja niin vahvaa minttujäätelöä, että nenässä asti tuntui. 

Jäätelöt syötyämme palasimme takaisin asunnolle nukkumaan. Seuraava päivä tarjoaisi ihan toisenlaisia seikkailuja, mutta siitä lisää seuraavassa osassa!