keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Rikkooko murhayritys tunnelman ja muita editointimerkintöjä

Editointimerkinnät, nuo kirjoittajansa mielestä maailman hauskin juttu, ja muiden, ilman kontekstia niitä lukevien mielestä tappavan tylsä. Ketään ei kiinnosta, mutta se ei haittaa: JL:n editointimerkintöjen parhaimmistoa, olkaa hyvät. (On ehkä vähän noloa, että nauran omille jutuilleni näin paljon.)

"Aww, mut vähän kökkö."

"Laimein cliffhanger ikinä."

"[Henkilöä] verrataan kukkaan jo toista kertaa, how about no." 

"Pluskvamperfekti ois varmaan ihan kova juttu." 

"[Henkilö] kuulostaa psykopaatilta." 

"MIKSI [henkilö] MIKSI"

"Voihan ällösöpöys." 

"Mikä päivä nyt on?"

"Onko kolmas kukkaan vertaaminen liikaa?"

"[Henkilö] mitä teet."

"Rikkooko murhayritys tunnelman?"

"Oot pärjännyt aiemminkin! Nainen, ryhdistäydy!" ("En tiedä, miten pärjään ilman sinua," valittaa henkilö tekstissä.)

"Voi luoja, miten voikaan oma tarina itkettää näin paljon." 


torstai 7. kesäkuuta 2018

Toukokuun luetut 2018

Toukokuussa 2018 luin kolme kirjaa (1217 sivua), joista kaksi oli spefiä.

Zafón, Carlos Ruiz: Tuulen varjo (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #1) 647 s. 
Rowling, J. K.: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: Alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus 293 s. 
Montgomery, L. M.: Anna opettajana (Anna #4) 277 s. [U]

kotimaisia: 0
käännöskirjoja: 3
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 1
muualta: 0

Jatkumo-lukuhaaste: 6 kirjaa (Valikoiva sarjalukija)

Tuulen varjo jatko-osineen on parinkin ystäväni lempikirjoja, joten minäkin päädyin ostamaan tämän Suomalaisen pokkarialesta muutamaa vuotta sitten. Kirjan paksuus ja ohuet sivut hieman pelottivat, mutta otin sen silti reissulukemiseksi Tukholmaan. Lukemisessa meni todella kauan, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi nauttinut lukemisesta! Tämä kirja on maaginen ja sen kuvailema rakkaus kirjoihin on varmasti monille lukijoille, minullekin, samaistuttavaa. Tapahtumapaikka, toisen maailmansodan ja sisällissodan runtelema Barcelona on miellyttävän erilainen ja salaperäisen taianomainen paikka, melkein kuin henkilö itsekin. Henkilökaartissa on hahmoja, joilla on omia salaisuuksiaan, jotka valehtelevat, rakastavat ja tekevät virheitä. Oikeastaan ainoa hahmo, josta en ihmeemmin pitänyt, oli Bea. En vain ymmärtänyt, mitä Daniel hänessä näki. Toki en voi sanoa myöskään pitäneeni Fumerosta, mutta hahmo on niin kammottavaksi ja hyytäväksi luotu, ettem voinut kuin ihmetellä ja ihailla Zafónin taitoja kirjoittaa. Useassa aikatasossa kulkeva tarina vaatii hieman keskittymistä, ja lukemisessa olleet tauot saivat minut toisinaan pyörälle päästäni. (Pitkät kursiivipätkät tosin ärsyttivät.) Välillä kirja pelotti niin paljon, että valojen sammuttaminen illalla ei tuntunut enää hyvältä vaihtoehdolta. Ihastuin Tuulen varjoon ikihyviksi, enkä edes hoksannut erästä juonikuviota ennen kuin se paljastui, vaikka se ehkä olikin melko kliseinen käänne. Seuraavaksi lukulistallani on Enkelipeli, ja sen myötä myös loput Zafónin teokset, niin lujasti Tuulen varjo minuun vaikutti. 

Aivan aluksi on sanottava, että rakastin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvaa. Ihastuin 1920-luvun New Yorkiin ja amerikkalaiseen velhoyhteisöön, hahmokaartiin ja otuksiin (haisku!). Aloittaessani elokuvakäsikirjoituksen lukemista tiesin jo etukäteen, että kirja ei tule tarjoamaan mitään uutta tietoa, eikä tarjonnutkaan, joten vältin pettymyksen, joka monilla on tuntunut lukemisen jälkeen olevan. Käsikirjoitusmuotoa oli ihan hauskaa lukea, varsinkin, kun se liittyy erääseen vapaa-ajan projektiin. Sen takia myös sanasto kirjan lopussa oli todella hyvä! Itse käsikirjoituksestakin pidin: tarina ei ehkä ole ongelmaton, mutta se on viihdyttävä ja mielenkiintoinen kaikin puolin. Ajoin melkein oman pysäkkini ohi, kun luin tätä bussissa :D Sen lukeminen toimi myös kivana muistutuksena ensimmäisen elokuvan tapahtumista, kun toinen osa tulee elokuviin loppuvuodesta. Hahmot tosin tuntuivat tässä käsikirjoitusversiossa ohuemmilta kuin elokuvassa. En tiedä, ovatko ne myös oikeasti, vai tuoko näyttelijöiden työ henkilöihin niin paljon enemmän syvyyttä kuin pelkkä käsikirjoitusteksti. Esineenä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on todella kaunis! Aina kannesta fonttivalintaan ulkonäkö on todella onnistunut ja ihana. 

Koska Annan lukeminen vähensi stressiä ennen kirjoituksia, päätin kokeilla samaa kikkaa myös pääsykokeiden kanssa. Anna opettajana on kirjoitettu vasta alkuperäisen sarjan jälkeen, eikä se ole koskaan ollut ykkössuosikkini, vaikka siinä on samoja aineksia, joita Montgomeryssä ja Annassa rakastan: sukujuoruja, mielenkiintoisia persoonia ja ihanan aurinkoista asennetta. Tässä osassa tosin Annan valoisa elämänasenne ja takakannenkin mainitsema "kuuluisa hymy" tuntuivat hiukan alleviivatuilta. Lisäksi kirjassa on aivan liian vähän Gilbertiä! Annan kirjeistä on sensuroitu ne ihanimmat rakkaudentunnustukset, eikä Gilbert esiinny kuin nopeina mainintoina, kun Viherbaarassa käydään. Muutenkin vanhojen hahmojen osuus on todella pieni, mikä on harmittavaa. Toki uudetkin tuttavuudet, kuten lesket, Rebecca Dew, Katharine Brooke ja pikku Elizabeth ovat ihastuttavia, mutta koska heidän esiintymisensä jää tähän kirjaan (joskin niin ikään myöhemmin kirjoitetussa Annan perheessä taitaa ainakin joku heistä esiintyä, ellen nyt aivan väärin muista), ei heihin ehdi kiintyä samalla tavalla kuin Vihervaaran ja Avonlean väkeen. Se, että Anna opettajana ei ole lempiosiani, ei kuitenkaan estänyt sitä, että nautin lukemisesta, naurahtelin toisinaan ääneenkn ja lopulta melkein itkin bussissa, kun olin niin onnellinen kirjan loppupuolen tapahtumista. 



*********

Toukokuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: Alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus (Jaana Kapari-Jatta)
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan: Tuulen varjo 
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö: Anna opettajana (kukapa nyt ei haluaisi olla Anna?) 

Toukokuu oli melko raskas kuukausi kaikin puolin. Kolmet pääsykokeet kuljettivat minua pitkin ja poikin eteläisempää Suomea ja stressitasot huitelivat välillä pilvissä. Kokeet menvät vaihtelevasti: ensimmäisessä saatoin kirjoittaa huonoja esseitä, toisessa en ehtinyt vastata kaikkiin kysymyksiin (ja menin kokeen jälkeen vähän itkemään yliopiston vessaan), kolmannesta jäi aidosti hyvä fiilis. Tulosten odottaminen pelottaa, en haluaisi pitää välivuotta, vaikka sekin varmasti toisi uusia mahdollisuuksia ja positiivisiakin juttuja elämääni. (Eikös kaikki kirjoita sen esikoisromaaninsa välivuoden aikana?) Nyt en kuitenkaan voi kuin odottaa ja toivoa, että kokeen arvioijat olisivat minulle armollisia. Toinen väsymystä aiheuttanut asia on töiden aloittaminen. En ole kyseisessä työssä todellakaan mukavuusalueellani ja väsyn siinä hyvin helposti, mutta työpaikkani on mukava, ilmapiiri hyvä ja epämukavuusalueesta huolimatta pahempiakin hommia on. Kyllä minä tässä hommassa nyt ainakin kesän kestän! 

Positiivisia asioita toukokuussa olivat ihanan lämpimät säät, joiden ansioista saatoin käyttää vakosamettitakkia sekä hameita ja hippihousuja. Talviturkinkin kävin tuossa viime viikolla heittämässä! Myös pääsykokeisiin liittyi kaikesta stressistä huolimatta ilon hetkiä: kävin useammankin kaverin luona yökylässä, katsoin pääsykoeaiheeseen liittyvää leffaa, sain halailla pientä ja pörröistä koiranpentua ja vaihtaa pikaiset kuulumiset lihakeiton äärellä. Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kirmasin viimeisestä pääsykokeesta ulos helteiseen iltapäivään ostamaan junaan palkintosuklaan, jolla sitten herkuttelin Annaa lukien! Toukokuuhun liittyi tietenkin myös valmistumisia, suurimpana tietysti oma ylioppilaaksi pääsemiseni. Toki virallinen tilaisuus oli vasta kesäkuun puolella, mutta tulokset tulivat jo muutamaa viikkoa aiemmin. Lukiosta pääsin loistavin arvosanoin, ylioppilastodistukseni rivi oli niinkin upea kuin LEEEMM. (Äikkä tosin jäi pisteen päähän laudaturista, mikä harmittaa ja lujaa, vaikka E käsittämättömän upea arvosana onkin!) Ylioppilasjuhlista saatan puhua myöhemminkin, mutta sen verran ainakin sanon, että vaikka päivä olikin todella raskas ja hikinen, se oli myös todella ihana: sain juhlia melkein kaikkien minulle rakkaiden ihmisten kanssa suurta päivää. Toinen toukokuun valmistuminen oli sanataidekoulun päättäminen. Viisi vuotta saniksessa antoivat minulle käsittämättömän paljon ja muuttivat minua kirjoittajana, ehkä myös ihmisenä. Vaikka "urani" oli lyhyempi kuin monilla muilla, viimeisellä kerralla ja muissa yhteisissä riennoissa vähän itketti. Todistukseni mukaan olen viettänyt 500 tuntia elämästäni saniksessa, mikä on todella paljon. Kyllähän siitä tietysti jää jälkiä ihmiseen, muistoja. (Voi kamala, meinaan ruveta itkemään tätä kirjoittaessani!) Sanis oli tärkeä osa elämääni viiden vuoden ajan. Ehkä kirjoitan siitäkin vielä ihan oman postauksensa. 


Toukokuun biisi on Hamildrop-projektin neljäs biisi, First burn. Kyseessä on Lin-Manuel Mirandan ensimmäinen versio Hamilton-musikaalin kappaleesta Burn, jonka esittää viisi Elizaa näytellyttä naista. Sanat eroavat jonkin verran "oikeasta versiosta", mikä luo kiehtovia ristiriitoja Burnin ja First burnin Elizan välille. (Haluaisin kirjoittaa tästä kunnon analyysin, katsotaan, josko saisin aikaiseksi!) 

Kesäkuulle on luvassa paitsi töitä, myös vähän pidempi lomareissu, jonka olen todellakin ansainnut! Toivottavasti lämmin sääkin tulee takaisin, olen työmatkoilla (kävelyä yhteensä ehkä kymmenen minuuttia) ja töissä palellut minkä ehdin... 

Kukkien täyttämää kesäkuuta jokaiselle! 

perjantai 25. toukokuuta 2018

Sieltä se kolisee kohti

Kesä nimittäin! Helteet saapuivat tännekin, mikä on merkkinä siitä, että on kesän ämpärilistan aika! Myös pääsykokeet ovat osaltani ohi, joten on aika kääntää katse kohti kesää. Tämä kesä tulee eroamaan edellisistä siten, että olen koko kesän töissä, joten ihan pelkkää lomailua ja lekottelua ei eloni tule olemaan. Lähden kohti kesää lyhyemmällä listalla, mutta samalla idealla kuin edellisinäkin vuosina: stressata ei saa, eikä ottaa turhia paineita. 

Luen Anna-sarjan loppuun

Aloitin sarjan uusintaluvun itse asiassa jo pari vuotta sitten lukiessani ensimmäisen osan englanniksi, mutta jatkoin syksyllä ennen kirjoituksia. Anna on ollut luottolukemista ennen kirjoituksia ja pääsykokeita nytkin, mutta kokeiden hetkellinen loppuminen ei tarkoita, että hylkäisin sarjan. Jospa saisin kesän aikana luettua sarjan loppuun! Ahmin sarjan aikoinaan ensimmäistä kertaa yhden kesäloman aikana, joten tämä on tavallaan nostalgista kesäpuuhaa. 

Osallistun heinäkuun CampNaNoon

Huhtikuun Campiin en ehtinyt osallistua, mutta jospa sitä töiden ohella saisi jotain heinäkuussa raapaistua. Sanatavoitetta voisin edellisestä Campista hieman nostaa. En tosin tiedä, kumpaa projektia kirjoittaisin Campissa, mutta katsotaan lähempänä, kumpi on pahemmassa kunnossa. 

Käyn uimassa

Tämä toki edellyttää lämpimämpiä säitä kuin esimerkiksi viime vuonna, varsinkin, kun nyt ei ole riparia, jossa käytäisiin polttavan kuumasta saunasta uimassa vaikka lumisateessa, mutta tavoitteena olisi käydä pulahtamassa mahdollisimman monta kertaa. 

Ompelen ukulelelle pussin

Kun vuosi sitten (!) hankin ukuleleni, ei konserttiukulelelle ollut kaupassa suojapusseja. Riparille kuskasin soittimen alkuperäisessä pahvilaatikossa, mutta sekään ei ollut kauhean helppo ja näppärä ratkaisu. Suojapussin/kantokassin tekemisen ei pitäisi olla vaikeaa, mutta ottaen huomioon, miten huono käsitöissä olen, tehtävä voi aiheutta verta, hikeä ja kyyneliä. 

Luen ainakin yhden runokirjan

Otin erääksi tämän vuoden lukutavoitteeksi runojen lukemisen. En ole erityisen kokenut runojen lukija, mutta niin omastani kuin perheenkin hyllystä löytyy runokokoelmia, joihin voisi tutustua. Myös suosituksia otetaan vastaan, jos teiltä joku suosikkirunoilija tai -kokoelma löytyy! 

Katson tai kuuntelen pari uutta musikaalia (ja yhden loppuun)

Viime kesänä kuuntelin kaksi, pistetäänkö nyt paremmaksi? Eräs musikaali minulla on ollut kesken helmikuusta asti, mikä hävettää vähän: kuuntelin kuusi ensimmäistä laulua, mutta en ole saanut aikaiseksi jatkaa, vaikka kuulemastani pidinkin. Ainakin se loppuun, jos ei mitään muuta! 

Käyn juoksemassa

Juoksemassa? Minäkö? Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, kävin viime kesänä hölkkäämässä läheisellä pururadalla sen verran, että jaksoin elokuussa hölkätä koko melkein kahden kilometrin lenkin. (Juokseminen on ehkä harhaanjohtava termi, jolkottelu ehkä parempi.) Työni on istumatyötä, joten pitää tehdä ehkä vastapainoksi jotain muutakin. Olen varmaan itkettävän huonossa kunnossa, mutta eiköhän tämä tästä, kun vauhtiin päästään. :) (Jos päästään.) 

Saan joko P:n tai JL:n valmiiksi

P on ollut nyt noin kaksi ja puoli vuotta kesken. Eihän minulla tietenkään ole mikään kiire, mutta Pusun ja JL:n ensimmäiset versiot valmistuivat niin nopeasti, että P tuntuu hitaalta. Mutta ehkä hiljaa hyvä tulee :) Jos suunnitelmani onnistuvat, olisi P elokuussa valmis, mutta saas nyt nähdä: tässä on kuitenkin paljon asioita tulossa, jotka vievät kirjoitusaikaa. JL on nopeampi kirjoittaa kuin P, koska editoin ensimmäisen version kanssa hikoilun sijaan, mutta katsotaan, miten kesähelteet vaikuttavat talvisen tarinan fiilistelyyn. 

Loppuun vielä kesäinen katkelma P:sta:

"Hiljaisuus laskeutui väliimme kesäsateen lailla, kevyenä ja lempeänä. Katselin paljaita jalkojani, joita ruohonkorret kutittelivat. Tuulenvire heilutteli taimia ja muuria pitkin kohoavan köynnöksen lehtiä. Alkukesän päivä hengitti puutarhassa, mutta en voinut olla miettimättä, millaisena se aukenisi aidan toisella puolella: miltä tuntuisi puiden latvojen läpi siivilöityvä auringonvalo, metsälammen pohjan raskas, upottava muta."

Onko teillä kesäsuunnitelmia? 

lauantai 12. toukokuuta 2018

So exciting, the audience will stop and cheer

(Otsikko kappaleesta The Pitch, musikaalista Moulin Rouge!) 

Eräs haaveistani olisi esiintyä ihan oikeassa musikaalissa. Olisin onneni kukkuloilla, jos pääsisin vaikka vain ensembleen mukaan, mutta jokin diiva minussa pyytää isompia rooleja (ja esiintymiskammo ja ramppikuume kiljuvat paniikissa pelkästä ajatuksesta). Tässä postauksessa luettelen rooleja, joita tahtoisin esittää lavalla ja joita ahkerasti kotona harjoittelen yhden naisen musikaalishow'ssa, jossa laulan kaikki osat ja kompastelen jalkoihini, kun yritän huoneessani tanssia viehkeästi.

Huom! Olen rajannut roolit sellaisiin musikaaleihin, joista on olemassa lavaversio. Jos ryhtyisin tässä luettelemaan kaikki musikaaliroolit myös elokuvista, ei listasta tulisi loppua lainkaan.

Liesl von Trapp (Sound of music)

Maria von Trapp on toki musikaalin päähenkilö ja laulaa suurimman osan lempibiiseistäni, mutta Liesl ihastutti jo ensimmäisellä katsomiskerralla. (Se oli ehkä se vaaleanpunainen mekko.) Von Trappin lapsista Lieselillä on ehkä eniten luonnetta ja myös oma laulu. Sixteen going on seventeen on huvimajatansseineen aivan ihana, samoin Edelweissin stemma. Liesl on ensimmäinen rooli, jonka tiesin haluavani joskus esittää: olen jo 12-vuotiaana kirjoittanut päiväkirjaani tämän haaveen. 

Mrs. Mushnik/Audrey II/taustalaulajat (The Little shop of Horrors)

Alkuperäisessä musikaalissa sekä Mushnik että Audrey II ovat miesrooleja, mutta olen nähnyt musikaalin lavalla kerran ja siinä versiossa molemmat roolit olivat naisen esittämiä. Mrs. (vai sittenkin Ms., en muista) Mushnik kukkakaupan omistajana ja Seymorin huoltajana ei ole musikaalin mukavin henkilö, mutta naisversio teki hahmosta miellyttävällä tavalla erilaisen. Mushnikilla ei taida olla yhtä numeroa enempää laulettavaa, mutta roolia voisi olla hauska esittää. ("Don't make me sick, just be my son!") Audrey II puolestaan on niin upea ja diivamainen kuin lihansyöjäkasvi vain voi olla. Hekottelen itsekseni kasvin repliikeille joka ikinen kerta. Ehkä minussa on jokin kieroutunut, pimeä puoli, joka tahtoo esittää tätä hirviömäistä olentoa :D 

Taustalaulajat, 1960-luvun tyttötriojen mukaan nimetyt Crystal, Ronette ja Chiffon kuljettavat tarinaa eteenpäin. Taustalaulajan statuksesta huolimatta he eivät jää vain taustalle, vaan kuljettavat tarinaa aktiivisesti eteenpäin. Heidän roolinsa sopisi myös mainiosti, vaikka oma stemmassa pysyminen on vähän heikkoa :D

Veronica Sawyer/Heather McNamara/Heather Chandler (Heathers)

Heathers tarjoaa useita rooleja, joita todellakin tahtoisin esittää. Veronica on kaikessa samaistuttavuudessaan upea hahmo, joka myös tarjoaa hienoja laulumahdollisuuksia, kuten Fight for me ja Dead girl walking repriseineen. Heather-joukosta eniten miellyttää H. Chandler ja H. McNamara, joista ensimmäinen on se koulun kuningatar ja mythic bitch, joka salaa varmasti moni epäsuositumpi toivoo olevansa. Chandlerin upeat stemmat Candy storessa ja viattomuudessaan loistava Me inside of me on hänen osaltaan myös hupaisa, vaikka se ei suosikkeihini musikaalissa kuulukaan. H. McNamara puolestaan on kiinnostava ja suloinen hahmo, jonka Lifeboat aiheuttaa joka kerta kylmät väreet. Heather Duke ei ole listallani, koska hän ei laula kovin paljon. Vaikka jollain kierolla tavalla pidänkin Shine a light reprisestä, H. Duke on sen verran vastenmielinen (vaikkakin kiinnostava!) hahmo, etten haluaisi häntä esittää. 

Schuyler sisters/Maria Reynolds (Hamilton

Päätin sitten laittaa tähän Hamiltonin koko ihanan naisköörin. Ihanat Angelica, Eliza ja Peggy ovat kaikki rooleja, joita haluaisin esittää. Angelica laulaa useassa lempibiisissäni, mutta niin laulaa Elizakin. Olen ehtinyt jopa nähdä untakin, jossa esitin Elizan roolia (ja mokasin koko homman, koska unohdin sanat).  Peggyn ja Maria Reynoldsin kaksoisrooli on melko pieni, mutta koska rakastan Say no to this -biisiä, olisi hauska esittää tätä roolia. Say no to this on muuten yksi suihkulaulubravuureistani (olenhan hehkeimmilläni hiukset shampoovaahdossa). 

Anita (West side story)

Marialla on musikaalissa suurempi rooli kuin hänen parhaalla ystävällään Anitalla, mutta huomaan pitäväni enemmän luonteikkaammasta Anitasta kuin viattomasta Mariasta, vaikka Marian Tonight ja I feel pretty ovatkin lempilaulujani musikaalista. Anita on lopulta todella traaginen hahmo ja vaikka onneton loppuratkaisu on osittain hänen syytään, hänen tekonsa ovat ymmärrettäviä. 

Donna Sheridan (Mamma mia!

Ah, todellakin tahtoisin esittää Donnaa, vaikka taidankin olla "vähän" liian nuori siihen rooliin. Donna laulaa kuitenkin monia suosikkikappaleitani ABBAlta, kuten Winner takes it all, Slipping through my fingers ja Mamma mia!

Maija Poppanen/Mrs. Banks (Maija Poppanen)

Broadway-versiossa tästä musikaalista tahtoisin esittää lapsuuden idoliani Maija Poppasta. Tiedän kyllä, miksi jotkut ihmiset inhoavat häntä, mutta itse olen rakastanut häntä siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran kuuntelin äänikirjana hänen seikkailuitaan alle kouluikäisenä. (Inspiroiduin kirjasta niin paljon, että leikin aina saunan jälkeen sinisessä kylpytakissani olevani Maija Poppanen, mutta se on kokonaan toinen tarina.) Mrs. Banks tuntuu melkoisen erilaiselta hahmolta verrattuna elokuvaversioon. Vaikka naisten oikeuksia ajava reipas elokuva-Winifred miellyttääkin, tunnen samaistuvani enemmän herkempään Broadway-versioon. Being mrs. Banks on ehkä aliarvostetuin biisi koko musikaalihistoriassa. 

Tracy Turnblad/Penny Pingelton/Motormouth Maybelline (Hairspray)

Tracy on musikaalin päähenkilö, jonka valoisa ja positiivinen elämänasenne on kadehdittava. Hänen laulamistaan lauluista erityisesti I can hear the bells on hauska laulaa. Hahmo on muutenkin niin suloinen, että häntä voisi olla hauska esittää. Tracyn paras ystävä Penny on mukava poikkeus sääntöön, jossa sosiaalisen nousun kokeva päähenkilö unohtaa entisen parhaan ystävänsä. Penny on konservatiivisen ja uskonnollisen äidin ja svengaavan 60-luvun välissä luoviva tyttö, jonka ihastus Seaweediin on todella söpö. (Faktanurkkaus: Hairspray sijoittuu vuoteen 1962, jolloin valko- ja tummaihoisten väliset seurustelusuhteet eivät olleet Baltimoressa sallittuja.) Vaikka Penny laulaakin Tracyyn verrattuna vähän, esimerkiksi Without love on hänen osaltaan suosikkejani. 

Valkoihoisena tuskin pääsen koskaan esittämään Motormouthia, mutta haaveilla voi aina. Huumorintajuinen ja ymmärtäväinen Motormouth on yksi lempihahmoistani koko musikaalissa, ja rakastan hänen laulamaansa I know where I've been -kappaletta. 

Ehkä musikaalihaaveeni eivät koskaan toteudu, mutta haaveilu ei maksa mitään, eikä siitä ole mitään haittaakaan. Esiintymis- ja laulutaitoni tuskin riittäisivät ainakaan tässä vaiheessa ainakaan suurimpaan osaan näistä rooleista, mutta yhden naisen musikaalikaraokeen olen juuri riittävän hyvä. Lapsi on terve, kun se leikkii, eikös niin? ;) 

Onko teillä jotain salaisia tai vähemmän salaisia haaverooleja, musikaaleista tai muuten vain? Vai oletteko saaneet esiintyä jossain ihan oikealla lavalla? 


lauantai 5. toukokuuta 2018

Huhtikuun luetut 2018

Huhtikuussa 2018 luin seitsemän kirjaa (1894 sivua), joista kaksi oli spefiä ja yksi sarjakuva.

Gardell, Jonas: Kuolema (Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin #3) 301 s.
Simukka, Salla: Viimeiset 179 s.
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Sielut kulkevat sateessa 550 s. 
Säfström, Maja: Tärkeitä tietoja eläimistä 119 s. 
Niemi, Juuli: Et kävele yksin 359 s. 
Stetter, Moriz: Luther 166 s. 
Helminen, Sini: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset #1) 220 s. 

kotimaisia: 4
käännöskirjoja: 3
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 7
muualta: 0

Jatkumo-lukuhaaste: 5 kirjaa (Valikoiva sarjalukija)

Kuolema päättää Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin -trilogian, ja kuten nimestä voi päätellä, sisältö ei ole kissanpentuja ja kukkaniittyjä. Tämä kirja riipii ja repii rikki sen, mitä edellisistä osista on vielä jäljellä. Nuoret miehet ympäri Ruotsia menehtyvät aidsiin ennakkoluulojen velloessa heidän ympärillään. Sairaus on julma ja armoton, mutta niin ovat myös ihmiset heidän ympärillään. Luulin, että olin raivoissani edellisien osien kohdalla, mutta Kuolemaa lukiessani olin niin vihainen, että olisin halunnut repiä henkilöt ulos kirjasta ja huutaa heille päin naamaa. Olin vihainen ennakkoluuloisille ihmisille, joihin minä ja hahmot olimme ehtineet muodostaa luottamussuhteen, olin vihainen tietämättömyyttään tautia eteenpäin tartuttaneille, olin vihainen, koska ihmiset joutuivat kärsimään sillä tavalla. Vaikka tiettyjen hahmojen kuolemasta oli kerrottu jo ensimmäisessä kirjassa, niiden lukeminen kirjan sivuilta tuntui todella tuskaiselta. Olin lukiessani suurimmaksi osaksi vain hysteerisenä nyyhkyttävä kasa. Pidin kuitenkin siitä, että vaikka kirjan nimi on Kuolema ja monet sen keskeisistä henkilöistä menehtyvät, maailma jatkaa pyörimistään, elämä kulkuaan. Heidän perheensä jää, heidän ystävänsä, rakkautensa. Yksi kirjan ehdottomasti kauneimmista kohtauksista oli kohtaus hautasmaalla vuosia myöhemmin. Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljan käsin on trilogia, jonka lukemisen jälkeen ei ole entisellään. Sen vaikutus on vahva, eikä lukukokemusta unohda. Surullisesta pohjavireestä huolimatta valoakin löytyy, ja naurahtelin tämänkin kanssa useampaan otteeseen. 

Salla Simukan Viimeiset oli nopeasti luettu ja melko nopeasti myös unohdettu. Idea on yksinkertainen: kolme lukiolaistyttöä tahtoo eroon neitsyydestään mahdollisimman pian. Tarinassa tyttöjen oli yritystä ja pontentiaalia, mutta lopputulos jäi kehnoksi. Vaikka päähenkilöt olivat erilaisia, en kyennyt samaistumaan heistä kunnolla keheenkään, enemmänkin vain ärsyynnyin. Varsinkin Rauha englanninkielisine huomautuksineen kävi hermoille ja pahasti. Olisin toivonut muutenkin hahmoihin syventymistä enemmän: syitä Miljan hiljaisuudelle ja syventymistä Venlan kehopohdintoihin. Toisaalta pidin siitä, ettei tässä menty siitä, missä aita on matalin, mutta en varsinaisesti suosittelisi tätä kellekään. 

Olen todella vilkas mielikuvitukseltani, joten kauhukirjat (ja -elokuvat) olen jättänyt suosiolla hyllyyn. Sielut kulkevat sateessa tosin sattui olemaan erään suosikkikirjailijani teos, joten päätin rohkaista mieleni ja sukeltaa romaanin sateiseen maailmaan. Jääskeläisen kirjoissa ja novelleissa on ollut kauhuelementtejä aiemminkin, mutta tässä sateessa hiipivät hirviöt ovat suuremmassa osassa. Epämääräiseen kotisairaanhoitofirmaan pestautuva Judit päätyy hoitamaan ateistien kuningasta, Leo Moreauta ja joutuu sitä myötä hurjien tapahtumien keskukseen. Paksun kirjan sivuilla vilahtelee lonkeroita, sieluja, kuoleva pikkupoika, Lovecraft, Jumala ja kirjoja lukeva vampyyri, näin muutamia mainitakseni. Nautin monista toistuvista asioista ja teemoista, varsinkin, kun hoksasin jotain yhteyksiä. Vaikka kirja on välillä todella raskaslukuinen Juditin ja Moreaun pohdiskellessa ateismia ja uskontoa, onnistui se pelottamaan ihan oikeasti, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että lukeminen olisi ollut epämiellyttävää. Jääskeläiselle tyypillisesti matto vedetään lukijan jalkojen alta useaan kertaan ja lopulta päädyin parkaisemaan ääneen: "Mitä ihmettä tässä kirjassa oikein tapahtuu??" Sielut kulkevat sateessa ei ole suosikkejani Jääskeläiseltä, mutta se onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä koko pituutensa, mikä on näin paksussa kirjassa hyvä asia! 

Tärkeitä tietoja eläimistä on kirja, josta ei ole paljoa sanottavaa. Pikkuisessa kirjassa on veikeän näköisiä eläimiä ja hauskoja faktoja, kuten se, että saukot nukkuvat käsi kädessä, jotta eivät ajelehtisi virran mukana pois :3 Kuten Goodreadsiinkin kirjoitin: paras ikinä. Suosittelen, Säfströmin kuvitustyyli on tosi ihana! 

Vuoden 2016 Finlandia junior -voittaja Et kävele yksin on kirja, josta minulla oli pieniä ennakkoluuloja, mutta tartuin kirjaan avoimin mielin, jospa ne kumoutuisivat. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja sekös harmittaa. Olisin halunnut pitää tästä kirjasta kunnolla. On todella vaikeaa sanoa, mitä mieltä kirjasta oikeastaan olin. Keskustelin ystäväni kanssa siitä, että tämä oli paikoin kahden tähden, paikoin neljän tähden kirja, mutta ei missään nimessä kolmonen, parempi kuin ykkönen ja huonompi kuin vitonen. Voitte arvata, että kirja jäi tähdittämättä Goodreadsissa :D Mutta mikä sitten sai minut päätymään tähän ratkaisuun? Pidin runollisesta kielestä. Se soljui kauniisti, sanavalinnat olivat osuvia. Se kuitenkaan ei sopinut kaikkiin kohtiin ja teki lukemisesta välillä todella raskasta. Pidin aitoudesta. Pidin siitä, miten Niemi onnistui kuvaamaan kaikkea  tarkasti ilman epäuskottavuuden häivääkään. Aitous kuitenkin herätti omia uinuvia yläastemuistoja, sellaisia, joita en välittäisi muistella. Joitain asioita tuli mieleen todella vahvanakin, eikä se tuntunut aina niin miellyttävältä. Henkilöistä Egzon oli Adaa eheämpi ja paremmin rakennettu, järkevämpi ja kiinnostavampi, vaikka molemmat olivatkin välillä sellaisia ääliöitä, että teki mieli lopettaa lukeminen siihen. Ada tuntui hahmolta, johon minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt samaistua, mutta johon en hänen käytöksensä vuoksi voinut muodostaa minkäänlaista tunnesidettä. Olihan heidän suhteensa söpö, enkä voi väittää, ettenkö olisi välillä lukiessani hymähdellyt hölmösti asioiden edetessä, mutta jotenkin en pystynyt ihastumaan tarinaan niin lujaa kuin se olisi ehkä vaatinut. Yksi kirjassa eniten häiritsevistä asioista oli eräs itsemurhayritys, johon ei palattu missään vaiheessa enää. Tällaiset asiat pitäisi aina käsitellä, ainakin jollain tasolla. Annan Niemelle kuitenkin kunniaa loppuratkaisusta, siitä pidin kaikessa riipivyydessään. Viimeinen luku oli oikeasti todella kaunis. En olisi antanut Finlandia junior -palkintoa tälle kirjalle. (Tosin on huomattava, etten ole lukenut kaikkia vuoden 2016 ehdokkaita, mutta mielestäni esimerkiksi Kesän jälkeen kaikki on toisin olisi ollut parempi voittaja. Se oli mielenkiintoisempi ja parempi kirjana, minkä lisäksi sen käsittelemä teema oli nuortenkirjallisuudessa paitsi tärkeä, myös uudempi kuin 15-vuotiaiden rakkaustarina.) Ehdotonta plussaa Et kävele yksin saa kuitenkin kaikista ihanista Audrey Hepburn - ja Breakfast at Tiffany's-viittauksista. Audrey (ja varsinkin lempielokuvani Tiffany) saa minut aina antamaan kirjalle jonkin verran anteeksi.

Kuten nimestä saattaa päätellä, sarjakuva Luther kertoo uskonpuhdistaja Martin Lutherin elämästä. Tämäkin luki nopeasti (tässä postauksessa sattuu olemaan paljon yhdeltä istumalta luettuja kirjoja!), varsinkin, kun tarina on tuttu. Kirjoitin tänä keväänä sekä historian että uskonnon, joten Luther ja uskonpuhdistuksen käänteet on tullut kerrattua lähiaikoina. Piirrustustyylistä pidin, samoin kuin siitä, kuinka inhimilliseltä Luther tuntui pelkoineen ja haaveineen. Myös häntä piinaavat demonit oli hyvin toteutettu. Myös Lutherin vanhemmalla iällä tehdyt, antisemitistisetkin lausunnot on otettu mukaan. Sarjakuva tuo mielestäni hyvin esiin sen, ettei Luther ollut pelkästään sankari. Näitä ja monia muita Lutheriin liittyviä asioita pohditaan myös aikajanalla ja jälkisanoissa. Sivuhahmot menivät kuitenkin minulla auttamattomasti sekaisin, enkä pysynyt perässä, kuka oli kuka ja mikä hänen suhteensa Lutheriin oli. Jos tarina ei olisi ollut tuttu ennestään, en tiedä, mitä tästä olisi saanut irti. 

Kaarnan kätkössä on kirja, jonka luin lähes kokonaan bussimatkoilla. Pidin siitä, miten suomalainen mytologia kietoutuu urbaanimpaan ympäristöön. Pidin ehkä hieman enemmän kirjan alkupuolesta juurikin tuon mytologian ja nykyajan suhteen vuoksi, mutta toisaalta loppupuolen metsäkuvaukset olivat aitoja ja upeita, kaikilla aisteilla koettavia. Helmisen kieli on miellyttävää lukea. Pinja on jokseenkin rasittava ja välillä todella typerä hahmo, mutta ei niin paljon, että lukeminen olisi tuskaisaa. Virvestä sen sijaan pidin kovasti, ja tyttörakkaus oli kiva lisä tarinaan. Kaarnan kätkössä oli todella viihdyttävä kirja, ja varmasti luen myös sen jatko-osat, vaikka mikään elämää mullistava lukukokemus kyseessä ei ollutkaan. Kirja jäi sellaiseen kohtaan, että päähenkilöiden vaihtumisesta huolimatta toivoisin tilanteen jotenkin selviävän. Mukavaa ja tarpeellista päännollausta pääsykoehyörinän keskellä! 



*********

Huhtikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

3. Kirja aloittaa sarjan: Kaarnan kätkössä
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin: Et kävele yksin
24. Surullinen kirja: Kuolema
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa: Sielut kulkevat sateessa (eikö kauhukirjaan tarttumisen kuulukin pelottaa?)
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta: Luther (eikä mitenkään pienessä mittakaavassa :D)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Tärkeitä tietoja eläimistä

Huhtikuun YA-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 



Suomalainen kirjailija: Viimeiset
Urbaani fantasia: Kaarnan kätkössä
Kirja, joka ei kuulu sarjaan: Et kävele yksin

Huhtikuu hujahti ohi sellaista vauhtia, etten edes tajunnut ajan kulkua. Tuntuu, etten olisi ehtinyt tehdä huhtikuussa mitään, vaikka ehdinhän minä lomailla ja lueskella, kirjoittamisesta puhumattakaan. Ehdin jopa Tukholmaan! Reissusta kerroin edellisessä postauksessa tarkemmin. Muuten huhtikuuhun on kuulunut pääsykokeisiin lukemista ja niistä stressaamista, lukemisen välttelystä puhumattakaan. Vappuna sai taas munkkeja, mikä kirkasti muuten kurjaa, kevätflunssaista viikkoa. 

Toukokuussa on edessä pääsykokeita, joista yhdet olivat jo itse asiassa tällä viikolla. Saatoin kirjoittaa todella huonoja esseitä, mutta ainakin yksi kolmesta on nyt ohi. Kokeet stressaavat, mutta onneksi niihin liittyy myös yökyläilyä ja ystäviä. Toisaalta, jos aika jatkaa kulkuaan tätä vauhtia, kohtahan nekin kokeet ovat ohi ja voin nauttia vapaudesta. Tai no, miten sen vapauden nyt ottaa: sain nimittäin kesätöitä, jotka niin ikään alkavat toukokuussa! Työ ei ole oikein mukavuusalueellani, mutta toisaalta siihen liittyy asioita, joiden vuoksi olen positiivisella mielellä työn suhteen. Katsotaan, millaista työ lopulta on! Työkokemus on kuitenkin aina työkokemusta ja lisäraha tarpeen, varsinkin, jos aloitan opiskelut syksyllä. 



Huhtikuun biisi on ehdottomasti Olavi Uusivirran Kesäyön uni. Koukutuin tähän heti ensikuuntelusta ja olen kuunnellut tätä lukemattomia kertoja yhden päivän aikana, sekä pitänyt yhden hengen villejä tanssibileitä huoneessani. Ai että, miten hyvä biisi tämä onkaan! 

Tanssiaskeleita toukokuuhunne! Kohta kesä koittaa! :)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Meren toisella puolella, pääsykoestressiä ja kevätajatuksia

Olen ollut vähän hiljainen blogissa, vaikka siihen ei edes ole varsinaista syytä. Vietän nimittäin kaikki päivät kotona, ja päiväohjelmaani sisältyy lähinnä pääsykokeisiin lukemisen välttelyä. Nyt päätin kuktenkin tulla kertomaan kuulumiseni ennen kuun vaihdetta :D


Pidin ylioppilaskirjoitusten jälkeen kahden viikon ansaitun loman. Vaikka aluksi tuntuikin hassulta olla kotona ilman mitään velvollisuuksia, hämmennyksen jälkeen se alkoi olla hauskaa ja nautittavaa. Sain jopa aikaiseksi uudelleenjärjestää kirjahyllyäni! Ongelmana tässä "lomassa" oli vain se, että viime viikolla alkanut pääsykokeisiin luku ei nappaa yhtään, kun olen ehtinyt jo tottua rennompaan päivätahtiin. Pitää vain muistuttaa itseä siitä, että jos pääsen sisään yliopistoon, pääsen tästä kaupungista pois. Jospa se motivoisi lukemaan paremmin. Varsinaisia pääsykoekirjoja mihinkään hakukohteeseeni ei ole, joten olen lainannut kirjastosta vinon pinon aihetta koskevia kirjoja. Lisäksi luen lukiokirjoja ja kertauskirjaa. Yhteen kokeeseen on ilmoitettu aihealue, jota kaikki kokeen kysymykset koskevat. Alueen selvitessä teki mieli kirkua kauhusta, mutta onneksi kyseinen yliopisto ei ole ykkösvalintani :D 


Olin pari viikkoa sitten viikonlopun Tukholmassa, mistä kaikki tämän postauksen kuvat ovat. Siellä oli jo kunnolla kevät, lauantaina oli melkein jopa lämmin! Olin käynyt Tukholmassa viimeksi kymmenen vuotta sitten, joten ihastelin kaikkea näkemääni aivan kuin olisin nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Matkakohteina oli mm. ABBA-museo, johon pääsyä olin odottanut suunnilleen siitä asti, kun kuulin, että sellainen perustetaan. (Voitte uskoa, miten katkera olin, kun perheeni kävi siellä ilman minua, kun olin rippileirillä metsän keskellä. Ehdin neljä vuotta kuunnella tarinoita sieltä ennen kuin itse pääsin paikalle :D) Museo oli paras ikinä. Olisi tehnyt mieli vain hyppiä ja pomppia, laulaa ääneen ja hihkua, mutta sain ainakin jotenkuten esitettyä arvokasta museovierasta. Toinen museo oli Keskiaikamuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy! Museossa opin mm. sen, että pyhä Yrjö on ruotsiksi nimeltään Göran. Saatoin hieman naurahtaa. Suosittelen molempia museoita lämpimästi. Kävimme myös Scifi- ja fantasiakirjakaupassa, jossa oli laskutavasta riippuen neljä tai kaksi ja kaksi puolikasta kerrosta. Oli kuin olisin päässyt taivaaseen: niin paljon kirjoja, lautapelejä, fanitavaraa... Päästelin epämääräisiä äännähdyksiä, kun näin maailman söpöimmät Studio Ghibli -astiat. Kaupasta löytyi Douglas Adamsin Dirk Gently's holistic detective agency, jota olen vuosikaudet metsästänyt, mutta löytänyt vain sarjan kakkososaa. Hotellihuoneessamme ei ollut ikkunaa, mutta huoneen telkkarista tuli sekä Ruotsin Vain elämää -versiointi, että naapurimaan versio Tähdet tähdet -ohjelmasta, joista jälkimmäistä juonsi ihana Petra Mede. (Ikkunattomuus ei haitannut kuin nukkumaan mennessä, jolloin tuntui, että oli joutunut sensorisen deprivaation kokeeseen.) Ruotsini oli "hieman" ruosteessa, mutta ymmärsin lähes kaiken, mitä minulle puhuttiin. Sain jopa sönkötettyä respassa kysymyksen busseista ja raitiovaunuista suhteellisen onnistuneesti. 
Ai että, miten ihana kaupunki Tukholma onkaan! 




Ihanaa oli myös se, että Tukholman jälkeen vietimme vielä pari tuntia Helsingissä, ennen kuin bussi takaisin kotiin lähti. Kaksi hienoa, suurta pääkaupunkia saman reissun aikana, ei hassumpaa! 



Lukeminen tökkii vähän, mikä ärsyttää. Kesken on kiinnostavia kirjoja, kuten tuolta sivupalkista voi huomata, mutta luettuani koko päivän vähän kuivakkoja kirjoja, ei minkään muun lukeminen innosta enää. Sen sijaan kirjoittamiseen ja editointiin olisi motivaatiota. JL:n kanssa fanityttöilen omille hahmoilleni (äärimmäisen noloa), mihin en ensimmäistä versiota kirjoittaessani pystynyt, sillä tiesin loppuratkaisun. Nyt hihittelen hölmönä hahmojen kohtauksille ja dialogille juuri siksi. P on meinannut saada minut itkemään useamman kerran parin viimeisen luvun aikana. Miksi olen niin julma lapsilleni? Hieman pelkään, että koko homma räjähtää käsiin: lukujen määrä on noussut valtavan suureksi ja sivuhahmoja on todella paljon. Editointikierroksilla joudun todennäköisesti murhaamaan melkoisen määrän darlingseja, minkä vuoksi itken verta jo etukäteen. Toivon saavani joko JL:n tai P:n valmiiksi kesän aikana, jotta voisin siirtyä seuraaviin projekteihin, mutta katsotaan, kuinka käy. 



Olisin hieman halunut osallistua CampNaNoWriMoon tänäkin vuonna, mutta arvasin jo etukäteen huhtikuun olevan vähän kiireinen kuukausi. Haaveilen hieman marraskuun isosta NaNosta, mutta saas nyt nähdä, miten käy. Vielä tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, millaista elämäni marraskuussa on: pyörinkö silloinkin täällä samassa paikassa, jossa 18 vuotta olen viettänyt, olenko kenties töissä vai vietänkö villiä opiskelijaelämää jossain toisessa kaupungissa, ja jos vietän, niin missä? Tulevaisuus tuntuu hurjalta. Kuukauden kuluttua tähän aikaan minulla on jäljellä enää yhdet pääsykokeet. Tavallaan se, että asiat ja aikataulut ovat todella auki, tuntuu stressaavalta ja ahdistavalta, mutta ehkä siitä pitäisi opetella nauttimaan. Aina ei tarvitse olla naimisissa kalenterinsa kanssa. 



Onneksi pääsykoestressin keskellä on projekteja kavereiden kanssa, joiden tiimoilta voidaan pitää neljä tuntia kestäviä palavereja ja tehdä hienoja excel-taulukoita. Onneksi on Ylpeys ja ennakkoluulo -tv-sarja, jonka katsomiseen voi hukuttaa murheensa, stressinsä ja harmituksen aiheet. Onneksi on mielikuvitusmaailmat, niin omat kuin toistenkin luomat, joihin voi sukeltaa ja sulkea pois ympäröivän maailman. Kevät saapuu, tiet ovat sulia, ja kohta pääsen toivottavasti jo käyttämään punaista vakosamettitakkia ja ABBA-museosta hankittua kissapaitaa. 



Mitä teidän kevätpäiviinne kuuluu? 

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Maaliskuun luetut 2018

Maaliskuussa 2018 luin seitsemän kirjaa kirjaa (1945 sivua), joista yksi oli spefiä, yksi englanniksi luettu ja kaksi uusintoja.

Cline, Emma: Tytöt 297 s.
Wrede, Patricia C.: Lohikäärmeen etsintä (Lumotun metsän kronikat #2) 310 s. [U]
Saisio, Pirkko: Spuuki Spaidermän ja raju nonna 193 s.
Montgomery, L. M.: Annan unelmavuodet (Anna #3) 226 s. [U]
Nelson, Jandy: The sky is everywhere 313 s.
Goodall, Nigel: Benedict Cumberbatch – Henkilökuva 269 s.
Gardell, Jonas: Sairaus (Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin #2) 297 s.

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 5 (+1 englanniksi luettu)
omasta hyllystä: 3
kirjastosta: 3
muualta: 0

Jatkumo-lukuhaaste: 3 kirjaa (Trilogisti)

Emma Clinen Tytöt on näkynyt kirjablogeissa useasti ja se tarttuikin kirjastoreissulla mukaan. Kiinnostus kirjaan heräsi useasta syystä. Olen ensinäkin vuosikaudet pitänyt hippiestetiikasta, ja kirjan takakansi lupaa hippejä. Toisekseen kaikkien aikojen bändirakkauteni The Beatles kuuluu aikakauteen kuin nenä päähän. Lempilevyni kyseiseltä bändiltä on White album, joka tuli surullisenkuuluisaksi Charles Mansonin johtaman kultin raakojen murhien ansiosta. Kun kirja kuuleman mukaan perustui näihin tapahtumiin, pitihän se lukea. Luin kirjaa iltasatuna, mikä oli virhe: jo ensimmäisen luvun aikana ehdin pelätä, että minut murhataan sänkyyni heti, kun sammutan valot. Kirja kertoo teini-ikäisen Evien kesästä, jona hän tutustuu karismaattisen Russelin johtamaan kulttiin, kesästä, joka päätyy järkyttäviin tapahtumiin. Ajankuva tuntui todella aidolta, samoin kuin Evien hahmon käytös. Aitous teki kirjasta inhottavmman ja pelottavamman kuin osasin etukäteen kuvitella. En tietenkään ajatellut etukäteen, että murhista ja manipuloinnista kertova kirja olisi hilpeää ja kevyttä luettavaa, mutta jotkut kohtaukset aiheuttivat niin ikävän olon, ettei siitä päässyt helposti eroon. Tytöt on kuitenkin ajatuksia vahvasti herättelevä romaani, joka jättää vahvan jäljen. 

Luin Lumotun metsän kronikat ala-asteen loppupuolella ja ensimmäisen osan uudelleen lukion ensimmäisellä luokalla. Lohikäärmeen etsintää luin lähinnä bussimatkoilla kouluun ja kotiin, mikä oli mahdollisesti virhe, sillä monta kertaa meinasin hihitellä ääneen. Vaikka ensimmäinen osa on muistikuvieni mukaan parempi, ei tämäkään huono ole. Lumotun metsän kuningas Mendanbarin ja prinsessa Cimorenen välinen kemia on toimivaa ja heidän seikkailuistaan on ihanaa lukea. Lumotun metsän kronikat ovat todellista aivot narikkaan -fantasiaa: vauhdikasta ja hauskaa. Tässä osassa lempiasiani oli ehdottomasti kääpiö Herman, joka kärsii pienestä lapsiin liittyvästä ongelmasta. Hahmo oli harvoja asioita, joita edelliseltä lukukerralta muistin, mutta kohtaus, jossa hän esiintyy oli aivan yhtä hauska kuin muistelinkin. Toinen nauruntyrskähdyksiä aiheuttanut asia on Ilkeiden äitipuolien kerho, johin eräs setä yrittää kovasti päästä. Kehuista huolimatta eräs asia ärsytti minua erittäin paljon. Maagi Telemain puhuu hyvin mutkikkaasti, hankalaa sanastoa käyttäen. Vaikka edellisessä ja tässä osassa on näytetty, kuinka fiksu nainen Cimorene on, täytyy Mendanbarin selittää hänelle kaikki, mitä Telemain sanoo. Eikö tämän olisi voinut tehdä vaikkapa toisinpäin? Nyt ainakin tämä lukija koki kirjailijan unohtaneen, että Cimorenen on tarkoitus olla teräväpäinen, "vahva nainen". Kirjan viimeinen luku oli kuitenkin niin suloinen, että voin melkein antaa tuon anteeksi, mutta vain melkein. Pitää lukea vielä seuraavatkin osat uudelleen! 

Spuuki Spidermän ja raju nonna on kirja, jota minun oli tarkoitus aloittaa vähän ennen nukkumaanmenoa. Luinkin vahingossa koko kirjan yhdeltä istumalta. Pirkko Saisio kertoo lyhyissä merkinnöissään keskusteluistaan ja pienistä seikkailuistaan ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa. Kirja on nopealukuinen ja koukuttava. Vaikka suurin osa kirjasta on kevyttä ja lämminhenkistä jutustelua, ei se kuitenkaan ole ihan aivoton. Nautin tämän pikkuisen kirjan lukemisesta todella paljon, mutta siitä on vaikea kirjoittaa. 

Kuten ennen syksynkin kirjoituksia, luin nytkin kirjoituksia edeltävänä iltana Montgomeryn Annaa, joka on tuttua ja turvallista, stressiä vähentävää kirjallisuutta. Tällä kertaa vuorossa oli lempiosani sarjasta, ihana Annan unelmavuodet, jossa Anna lähtee Vihervaarasta korkeakouluun Redmontiin. En tiedä, miksi tämä osa on ollut vuosikausia suosikkini. Ehkä opiskelijaelämän kuvaus, tietynlainen huolettomuus ennen myöhempien osien synkkiäkin sävyjä ja tietenkin romantiikka vetoavat lukijaan iästä riippumatta. Tällä lukukerralla huomasin kiinnittäväni huomiota enemmän opiskelumietteisiin ja muihin korkeakouluun liittyviin asioihin kuin ennen. Kai se johtuu elämäntilanteesta ;) Itkin kirjassa myös sellaisille kohtauksille, joille en muistanut itkeneeni aiemmin, esimerkiksi erään hahmon kuolemalle ja Dianan häille. Välillä lukiessa teki mieli ravistella Annaa, kun hän käyttäytyi typerästi, mutta onneksi tiesin, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Viimeinen luku Hester Grayn puutarhassa tekee minut niin onnelliseksi, että pelkästään sen ajatteleminen saa sydämen lyömään nopeammin. Annan unelmavuodet on valehtelematta yksi kirjahyllyni rakkaimmista kirjoista. 

Luin ennen vuodenvaihdetta Jandy Nelsonin I'll give you the sunin, joka oli ehdottomasti yksi viime vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksesta. Omasta hyllystäni löytyi Nelsonin esikoisromaani, The sky is everywhere, jonka olin hankkinut Lontoon-matkaltamme vuonna 2015 (!). Enkun kirjoituksia ajatellen päätin lopultakin lukea tämän. Kirja ei mielestäni yltänyt I'll give you the sunin tasolle, mutta se ei missään nimessä ollut huono. Joitain samoja teemoja kirjoista löytyi: läheisen äkillinen menettäminen ja syyllisyys ovat suuressa roolissa molemmissa. Lennien hahmo on todella aito järkyttävän surun keskellä luoviessaan. Juoni eskaloituu suuntaan jos toiseen, lukija ehtii pelätä monia asioita ja matto vedetään alta useamman kerran. Lennien runot ovat kirjassa suuressa roolissa, mutta niihin liittyy myös eniten kirjassa häirinnyt asia. Ymmärrän, että Lennie kirjoittaa runojaan surutyönä, mutta hän puhuu tunteistaan ja niihin liittyvistä ihmisistä todella suoraan. Runojaan Lennie ripottelee ympäri kaupunkia. Ehkä Lennie ei haluakaan salailla henkilöllisyyttään, mutta itselleni tästä tuli jotenkin ahdistunut olo. Kuka tahansa runon löytänyt tietäisi heti, kuka sen on kirjoittanut. Ehkä tämä on lopulta pieni asia, mutta minua se häiritsi todella paljon. Vaikka tämä ei lumonnutkaan samalla tavalla kuin Nelsonin toinen kirja, suosittelen sitä silti. Se on kaunis tarina, vaikka se näyttää myös elämän rujoja puolia. Se myös sai minut melkein itkemään, vaikka olin julkisessa liikennevälineessä, mikä on myös hyvä saavutus. 

Benedict Cumberbatch on lempinäyttelijöitäni, joten kun ystäväni kysyi, haluaisinko halvalla löytyneen elämäkerran itselleni, ei vastausta tarvinnut kovin kauaa miettiä. Ikävä kyllä petyin tähän teokseen hieman. Elämäkertana tai henkilökuvana se on hyvä. Se kertoo hyvin ja selkeästi Cumberbatchin urasta ja elämästä, minkä lisäksi se sisältää vielä filmografian ja listan Cumberbatchin voittamista palkinnoista. Opin sen kautta paljon uutta kyseisestä näyttelijästä. Kirjana tämä on melko kehno. Aikamuodot ovat välillä todella hämmentäviä ja rakenne paikoin hyvin kummallinen. En tiedä, onko vika kirjoittajassa vai suomentajassa, mutta en voi sanoa nauttineeni lukemisesta suuresti, vaikka ihan hyvin sen kanssa pitkän junamatkan viihdyinkin. Kuvaliite kuitenkin lohdutti. 

Maaliskuussa sain lopultakin jatkettua tammikuussa aloittamaani Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogiaa. Kuten osasinkin pelätä, ei ensimmäisen osan suloisuudesta ja onnellisuudesta ole jäljellä enää kuin rippeet. Aids saapuu Tukholmaan, eikä sairaus tunnu säästävän ketään. Ahdistus lainehtii kirjan sivuilta lukijan syliin. Vaikka kirja saikin toisinaan hymyilemään, suurin osa siitä oli synkkää, surullista ja rikkirepivää. Ruotsissa velloo taudin ympärillä massahysteria, ja sairastuneita ei kohdella inhimillisesti. Siinä missä ensimmäisessä osassa on nuoruuden onnea ja toiveikkuutta tulevaisuudesta, Sairaudessa sitä ei enää ole. Tein itse sen virheen, että luin tämän bussissa loppuun. Eräs loppupuolen kuolinkohtaus oli todella järkyttävää luettavaa, vaikkei itse tapahtumaa kuvattukaan kovin yksityiskohtaisesti. (Kirjan lukeneet varmaan tietävät, mistä puhun.) Ystäväni varoitti, että jos tämän kirjan lukeminen sattui, niin viimeinen osa sattuu vielä enemmän. Hän oli oikeassa, mutta viimeisen osan luin vasta tämän kuukauden puolella, joten mielipidettäni siitä joudutte odottamaan vielä hetken.


*********

Maaliskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

1. Kirjassa muutetaan: Annan unelmavuodet
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä: Benedict Cumberbatch – Henkilökuva
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta: Spuuki Spaidermän ja raju nonna
23. Kirjassa on mukana meri: Sairaus
29. Kirjassa on lohikäärme: Lohikäärmeen etsintä
36. Runo on kirjassaa tärkeässä roolissa: The sky is everywhere
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana: Tytöt

Maaliskuun YA-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 



Englanninkielinen kirja: The sky is everywhere

Maaliskuuta hallitsi suurimmaksi osaksi yksi ja ainoa asia: ylioppilaskirjoitukset. Itse pakkasin evääni ja villasukkani neljä kertaa, joista kolme ensimmäistä oli yhden viikon aikana. Olihan se rankkaa, ei voi muuta väittääkään, mutta kun se oli ohi, olo oli aika vapautunut ja kevyt. Äkkiä ei tarvinnutkaan enää lukea mitään ja sai tehdä ihan mitä vain halusi. Se oli todella hassua: olinhan lukenut reaaleihin tammikuun alusta päivittäin monta kymmentä sivua, jättäen vain muutaman päivän väliin. Alustavat pisteet olen jo saanut, mutta ne keikkuvat niin rajoilla, että jää jotain jännitettävää toukokuuhun. Ansaittuna kirjoituspalkkiona matkustin viikonlopuksi Ouluun, missä olin aiemmin vain vaihtanut junaa. Viikonloppuun mahtui rakas ystävä, ihan hirveä määrä ruokaa, Kalevauvan kuuntelua aamuneljään, keskusteluja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, sauna, ihan liian vähän unta, musisointia, nauramista ja teenjuontia. Vaikka kotimatkalla tulikin pieni mutka matkaan, kun vaihtojuna ei odottanutkaan myöhässä tullutta junaa ja saavuin lopulta kotiin yli tuntia myöhemmin kuin oli alun perin tarkoitus, reissu oli kuitenkin aivan ihana. 

Huhtikuussa lomailen vielä hetken, mutta sitten alkaa ankara pääsykokeisiin opiskelu. Tein nimittäin lopultakin yhteishaun, ja toukokuussa minua odottavat kolmet pääsykokeet. Onneksi mihinkään niistä ei ole erillistä kirjaa, ja koska haen lukemaan samaa ainetta kolmeen eri paikkaan, pääsen vähän helpommalla lukemisen suhteen. Töitä toivoisin myös saavani, mutta melkein kaikista hakukohteistani vastataan näköjään hyvin hitaasti. 


Kuukauden biisi on Samae Koskisen Syy herätä. Maaliskuusta on vaikea paikantaa yhtä eniten soinutta kappaletta, mutta Syy herätä on mahdollisesti yksi niistä. Ainakin siihen liittyy eräs muisto, joka on ehkä suuressa mittakaavassa todella tylsä ja tavanomainen, sisältäähän se pelkän bussimatkan tavallisena maaliskuisena iltapäivänä, mutta siihen liittyi oivaltamisen hetkiä tämän kappaleen myötä. Onhan se myös todella kaunis laulu. 

Mitä teidän maaliskuuhunne kuului? Onko siellä puolella ruutua keväistä? Täällä on ainakin satanut koko päivän runsaasti lunta.