sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Lasisipulissa soi, osa 3

Pitkästä aikaa katsausta eniten kuunnelluihin biiseihin! Pidemmittä puheitta musiikin parin! Nämä biisit on kuunneltavissa myös blogin Spotifysta (jonne pääsee näppärästi tuosta sivupalkista), mielikuvituksekkaasti nimeltyltä soittolistalta Lasisipulissa soi. 


Olavi Uusivirta: Syntymäpäivä

Synttäripäiväni teemabiisi, tarvitseeko sitä selitellä enempää? Alunperin törmäsin biisiin tehdessäni Olavia fanittavalleni kaverille synttärikorttia, mutta biisi sukelsi sydämeeni heti. 


Heather Small: Proud

Katsoin kahden kuukauden sisään koko BBC:n Miranda-tv-sarjan, jonka katsojille tämä biisi ehtii tulla erittäin tutuksi. Vaikka joka kerta biisin kuullessani hihitän hieman muistaessani Stevien pahvi-Heatherin, tykkään siitä silti. Uskomaton ääni! Mirandasta tuttuna motivointikeinonakin tämä toiminnee :D


Ultra bra: Sinä lähdit pois

Ei, en ollut Provinssissa, Ruisrockissa tai Ilosaarirockissa kuuntelemassa Ultra bran paluukeikkoja. Olin asiasta hirveän katkera, mutta onnistuin kuin onnistuinkin saamaan liput joulukuulle Hartwall areenan keikalle! (Vaikka se vaatikin itkemistä, myöhään valvomista ja melkoisia järjestelyjä.) Joulukuuta odotellessa voi kuunnella fiilistelläkseen vaikkapa tätä biisiä, joka on minun ja kavereiden kesken hyvin yleisesti laulettu erilaisissa lähtötilanteissa. 


Clean bandit & Marina and the Diamonds: Disconnect

Marina and the diamonds julkaisi kesäkuussa uutta musiikkia ensimmäistä kertaa vuoden 2015 FROOTin jälkeen brittiläisen edm-bändin Clean banditin kanssa, ja voi miten mahtava tämä biisi onkaan! Soundista ja ehkä vähän sanoituksistakin mieleen tulee ehkä Electra Heart enemmänkin kuin FROOT, mutta se ei ole huono asia :) Ehkä Marinalta tulee enemmäkin uutta musiikkia nyt, kun hiljaiseloa on jatkunut jo useamman vuoden. En panisi sitä lainkaan pahakseni. 


Kalevauva.fi: Mies syö lasten vanukkaat !!

Kalevauva.fi ottaa sanoituksensa vauva.fi-keskustelupalstalta. Palstan sisällön tuntien bändin kappaleiden sisältö voi olla melkein mitä tahansa. Kesäkuussa julkaistulta ensimmäiseltä levyltä löytyy melkein kaikki suosikkini Kalevauvalta, mm. Kuorsaava kissa. Ei tätä kestä, Pitääkö synnytyksessä olla alapää paljaana ja tietenkin tämä Mies syö lasten vanukkaat !! Täytyy myöntää, että elämän pienien vastoinkäymisten iskiessä tästä biisistä alkaa soida eräs tietty kohta päässäni joka ikinen kerta (ja se kohta on 0.15 jos kiinnostaa). Yhtä suursuosikkiani levyltä ei löydy, mutta onneksi Kalevauva julkaisi siitä videon Youtubessa hiljattain. 


Barret Wilbert Weed & Ryan McCartan: Seventeen

Kyllä, siitä on jo kolme kuukautta, kun kuuntelin Heathersin ensimmäistä kertaa ja kyllä, olen edelleen koukussa. Ikävä kyllä Spotifysta löytyy vain neljä biisiä. Seventeen ei parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla iskenyt juurikaan, mutta nyt se on yksi suosikeistani. Yksi lempimusikaaliduetoistani! 


David Newman: J.D. blows up

Myös Heathersin elokuvasoundtrack on upea. Se on täydellinen määritelmä kasaritilutukselle, mutta voi millaista tilutusta se onkaan! Ihmettelinkin kaverilleni, miten kasaritilutuksesta voi tehdä niin uhkaavan kuuloista. Muunlainen musiikki ei olisi elokuvaan edes sopinut, tällaisena se kuvaa synkkää mutta kamalan hauskaa tarinaa äärettömän hyvin. Rakastan soundtrackia kokonaisuutena, mutta J.D. blows up on suosikkejani tunnelmanluonnin takia. 


Autoheart: Robbing banks

Uusin rakkauteni Autoheart julkaisi kesäkuussa My Hallelujah -ep:n, joka on niin ikään ollut kovassa kuuntelussa. Nimibiisin lisäksi suosikkejani on Robbing banks, älyttömän kaunis biisi!

Löytyikö tuttuja biisejä? Mikä siellä ruudun toisella puolella soi juuri nyt? 

lauantai 9. syyskuuta 2017

Elokuun luetut 2017

Elokuussa 2017 luin kaksi kirjaa (656 sivua), joista yksi oli spefiä.

Meresmaa, J.S.: Mifongin kadottama (Mifonki #5) 480 s.
Kolu, Siri: Karkkikumous! (Me Rosvolat #6) 176 s.

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 0
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 2
muualta: 0

Yleensä uusin Mifonki on ollut aina joululomalukemisena, mutta nyt kirjan löytäminen kirjastosta kesti pidemmän aikaa, joten luin kirjan kesäloman viimeisinä viikkoina. Ajankohdallahan ei muuten olisi ollut väliä, mutta osien välille tuli nyt puolentoista vuoden tauko, enkä muistanut yhtään mitään edellisitä tapahtumista. Onneksi pieni hukassa olo ei Mifonkien kanssa haittaa, koska niistä pääsee nopeasti kärryille tapahtumista ja muisti palailee pätkittäin. Kun alkuhämmennyksistä pääsyiin, kirja imaisi mukaansa heti! Nautin lukemisesta suunnattomasti ja ahmin kirjaa usein pitkälle yöhön (mikä ei kesälomalla kyllä mitään haitannut). Hahmot tuntuvat viidennessä osassa jo jonkin sortin perheeltä. Heihin on kiintynyt niin paljon, etteivät edes heidän tyhmät tekonsa (joita jotkut hahmot tekevät harvinaisen paljon) saa inhoamaan heitä. "Pahiksetkin" ovat todella inhimillisiä virheineen ja historioineen. Tämän osan lempihahmoksi nousivat Linn, Joentuoma ja Siv. Olen aina pitänyt Linnistä, mutta tässä osassa hän tuntui välillä olevan Merontesin ainoa fiksu henkilö. Myös hienosti kuvaillut kohtaamiset henkien kanssa toivat hahmoon entistä enemmän syvyyttä. Joentuomasta pidin valtavsti myös edellisessä osassa ja hahmo saa kaikki sympatiani myös tässä kohdatessaan menneisyytensä. Hahmokaartin uusin lisä, sulkalainen Siv jää salaperäiseksi hahmoksi, josta janoaa lisätietoa. Toivottavasti sulkalaisista kuullaan myös seuraavassa osassa. Meresmaa lopettaa kirjan sarjalle tyypilliseen cliffhangeriin, enkä tiedä, miten jaksan odottaa viimeistä (viimeistä?????) osaa. 

Yllätyin nähdessäni uuden Rosvolat-kirjan, koska olin ollut siinä luulossa, että edellinen osa olisi ollut viimeinen osa. Ennakkoluulot olivat kovat. Epäilin, että uusi osa olisi vain haaleampi versio mainiosta sarjasta, jonka tasolle se ei koskaan tulisi yltämään. Yllätys oli positiivinen. Kirja oli yhtä hauskaa ja kevyttä välipalalukemista kuin edellisetkin osat ja nollasi päätä mukavasti. Ehkä hiukkasen jäi edellisten osien tunnelmasta puuttumaan, mutta se ei lopulta edes haitannut. Lopetus paljasti jatkoa olevan luvassa. Kaija on edelleen lempihahmoni Rosvoloiden klaanista :) 

Unohdin kuvata Rosvolat, ennen kuin palautin sen kirjastoon...

Elokuussa nautin viimeisistä lomapäivistä mm. järjestämällä kaverini kanssa yhteiset synttärijuhlat ja käymällä sivistymässä taidemuseossa. Koulu alkoi ja abivuosi romahti koko voimallaan niskaan. Vaikka tässä onkin ollut kevyin jakso, mitä koskaan on ollut (kaksi ruotsinkurssia ja psykan abikurssi), illat ja viikonloput on mennyt yo-vihkojen ja psykankirjojen kanssa. Kouluaherruksesta huolimatta olen ehtinyt kuitenkin nähdä myös kavereita, yökyläillä ja katsoa kolme kautta Mirandaa (lempisarjani tällä hetkellä!). Sekä minä että blogini vanhentui vuodella: minä saavutin lain mukaan aikuisuuden ja blogi uhmaiän. Tehokkana ehdin sairastaa myös syysflunssan. Sanataidekoulu alkoi jälleen, vähän muuttuneella porukalla. Syksyn projektit täyttävät mielen iloisilla ajatuksilla ja jännityksellä. Muuten kirjoitusrintamalla on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla: koulu ja YTL-eväsretkiin valmistautuminen vie melkein kaiken ajan ja energian. Palataan asiaan sitten kirjoitusten jälkeen ;)



Kuukauden biisi on J. Karjalaisen Mä tahdon olla lähellä sinua. Se ei ehkä ole se kuukauden kuunnelluin, mutta kun sopivaa biisiä tähän mietin, se tuntui heti oikealta. Kotona on aina kuunneltu jonkin verran J. Karjalaista, mutta paria biisiä tarkemmin en ole tuotantoon tutustunut. Vanhempien levykokoelmasta on hyvä käydä ryöstämässä levyjä omaan kuunteluun, ja niin Villejä lupiineja tuli kyläilemään omaan levylaatikkooni. Mä tahdon olla lähellä sinua tuo mieleen riparimuistoja, vaikkei se siitä kerrokaan. Keskustelin myös yhtenä viikonloppuna riparikokemuksista, niin hyvistä kuin niistä vähän huonoistakin, ja taas tuli tämä biisi mieleen. Muistot iltahämärästä, hellepäivästä laiturilla ja kappelissa palelusta hymyilyttävät, tulee lämmin olo. 

Värikästä syyskuuta, muistakaa kumisaappaat!

torstai 31. elokuuta 2017

Kolme vuotta Lasisipulia!

Tällä päivämäärällä Lasisipulissa täyttää kolme vuotta!

Teitä on täällä jo 42, mikä on Linnunradan liftareiden käsikirjan faneille tärkeä luku. Tervetuloa syntymäpäiväkutsuille, olit sitten joku näistä 42:stä (onko teitä oikeasti niin paljon??) tai joku, joka sattuii paikalle etsittyään Latvian suklaamuseon opeatuksen kielivaihtoehtoja (kyllä, minä näin tilastoista). Ottakaa toki virtuaalista syntymäpäiväkakkua ja mehua. Virtuaalista kahviakin saa, mutta vain jos sitä itse keittää.  

Jos nämä olisivat oikean kolmivuotiaan syntymäpäiväkutsut, nyt pitäisi ehkä katsoa valokuvia tai kertoa syntymäpäiväsankarin saavutuksista. Siispä katsomme luetuimmat postaukset kolmen vuoden ajalta ja nehän ovat:


Kaksi ensimmäistä ei yllätä, ovathan ne olleet julkaisustaan lähtien suosittuja. Vihkotuunauspostauksen kohdalle tulee aina piikki näin alkusyksystä :D Kate Bushin livelevyn arvion nouseminen listan kolmoseksi yllättää, osittain siksi, että postaus on niin uusi, osittain siksi, ettei postausta ole kukaan kommentoinut. Ajattelin jo, ettei ketään kiinnostaisi, siksi yllätyin näinkin korkeasta sijoituksesta. Riian matkakertomuksen ensimmäinen osa houkuttaa ehkä suklaamuseolla (näkyy tilastoissa mm.hakusanoina :D). Lukumaratonpostaus kesältä 2015 puolestaan huitelee ihan eri lukemissa kuin tämän kesän postaus. 

Tähänastisen bloggausurani tähtihetki oli ehdottomasti viime vuoden Helsingin kirjamessut. Vaikka aluksi koinkin olon hieman ulkopuoliseksi ja tyhmäksi Aikuisten, Viisaiden ja Suurien kirjabloggaajien seurassa, muutama bloggaaja kuitenkin tunnisti ja jopa yksi lukija tuli henkilökohtaisesti sanomaan moi. (Kyllä, messuista on 10kk aikaa ja edelleen hymyilyttää, kun muistelen kohtaamisia.) 

Jos haluaisin suosiota ja lisää lukijoita, rajaisin aiheen tiukemmin, mutta en tahdo. Kirjoitan sellaista blogia, jollaista tahtoisin itse lukea. Blogi on kehittynyt tähän suuntaan kolmen vuoden aikana entisestään, ja pidän siitä.  Ja onhan bloggaajakin hieman kolmen vuoden aikana muuttunut: ainakin angstisesta ysiluokkalaisesta on tullut enemmän kärttyinen kuin angstinen abiturientti. Ainakin omasta mielestäni olen kehittynyt blogin kirjoittajana ja ehkä valokuvatkin ovat vähän parempia kuin alussa? (Ainakin jos vähän siristää silmiään.) 

Elämä jatkuu, toivon mukaan blogikin. Abivuosi tulee tuomaan monia asioita mukanaan, suurimpana ylioppilaskirjoitukset. En tiedä, miten aika tulee riittämään blogille, mutten misään nimessä aio hylätä tätä. Kolme vuotta on ollut sen verran mukavaa aikaa, että tahdon jatkaa niin pitkään, kuin mahdollista. Blogista on tullut sen verran tärkeä. 

Onnea siis uhmaikään päässeelle blogilleni (mitäs se kehityspsyka sanoikaan kolmevuotiaasta), monia vuosia vielä! Kiitos lukeneille, kommentoineille. Olette tärkeitä! <3


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kesä oli, kesä meni

Kesä jatkuu huhujen mukaan vielä hetken (vaikka meille soitettiinkin ruotsin tunnilla Sommaren är kort), mutta koulut alkoivat jo. Nyt on siis aika tutkia kesäloman alussa tekemääni ämpärilistaa

Kesällä 2017 minä

olen riparilla hurjana ja hirmuisena isosena
Tehty! Oli huippu viikko, ihania ihmisiä niin isosissa kuin pikkuisissa. Vaikka olinkin todennäköisesti viimeistä kertaa isosena, koin monia asioita koin ensimmäistä kertaa. Majoituin ensimmäistä kertaa pikkuisten kanssa samassa huoneessa, koin ensimmäistä kertaa ihan oikeita hellepäiviä leirillä, olin esimmäistä kertaa mukana soittotaitoisena isona ja ukuleleani muisteltiin myös viimeisinä iltoina kirjoitetuissa kehulapuissa. Viimeisenä iltana itketti monesta syystä, eikä iltalauluna laulettu Jäähyväiset ihan meinannut luonnistua nyyhkytysten keskeltä :D Pelasin myös jalkapalloa useampana päivänä, mikä yllätti itseäni todella paljon. (Sain kentällä myös mustelmia sääriin ja pallon aika lujaa naamaan, mutta teinpä myös pari maalia!)

luen vähintään neljä kirjaa kuukaudessa
Tehty! Kesäkuussa kuusi ja heinäkuussa viisi luettua kirjaa, hienoja ja vähän haaleampia lukukokemuksia. Ihanaa lukuaikaa kesä oli ainakin. 




luen jonkun klassikkokirjan (ehdotus: Tuntematon sotilas)
Tehty! Tuntemattoman kannoin repussani Helsinkiin ja takaisin, mutta sivuakaan en lukenut. Luin kuitenkin kaksi klassikoksi luokiteltavaa kirjaa: Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan ja Jane Austenin Kasvattitytön tarinan. Jospa syksymmällä Tuntemattoman pariin? 

esiluen yhden pitkään roikkuneen tekstin 
Tehty! Paitsi että luin, myös lähetin palautteet tekstin kirjoittajalle. Olen tyytyväinen itseeni (vaikka olisihan siihen voinut mennä pari vuotta vähemmän...). 



kirjoitan P:a eteenpäin ja kirjoitan loppuun vähintään yhden novellin
P eteni loman aikana lukuun 11 ja muistiinpanojeni mukaan kirjoitin tekstiä yli 8400 sanaa. Ei hullummin, siis! Yhtään keskeneräistä novellia en saanut loppuun, vaikka goottinovellia vähän kirjoitinkin eteenpäin (mutta pelotin itseäni niin paljon, että totesin sen olevan huono aktiviteetti ennen nukkumaanmenoa. Vähän noloa, tiedän). Sen sijaan kirjoitin kaksi kokonaista novellia alusta loppuun. Ensimmäinen syntyi juhannuksena ja se sijoittuu aikaan 20 vuotta JL:n tapahtumien jälkeen. Suhtaudun hieman ristiriitaisesti tällaisiin "mitä sitten tapahtui" -kertomuksiin, mutta tämän novellin kirjoittaminen oli uskomattoman ihanaa. Hahmoja oli ehtinyt olla ikävä, elämä oli kuljettamut heitä moniin suuntiin. Lisäksi JL:n loppu on sen verran avoin, että ajattelin jatkonovellin olevan paikallaan. (Jos JL olisi oikea kirja, olisin suunnilleen pyörtynyt, jos kirjailija olisi julkaissut tämän novellin.) Toinen novelli oli oikeastaan jumalmyytti P:iin ja se syntyi yhdeltä istumalta. Ihan kiva kirjoituskesä :)

miittailen kavereita, niin lähellä kuin kaukana asuvia
Tehty! Oli yökyläilyä, nopeita kohtauksia juna-asemalla, jäätelöä, leffassa käyntiä, kävelyretkiä, antikvariaatteja, kahvilassa istuskelua, minun ja ystävän yhteiset 18-vuotisjuhlat... Ihania ihmisiä ympärilläni on, se tuli jälleen todettua. Näin myös ystävää, jonka olin nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten. Vaikka käydessämme syömässä olo oli kuin milläkin maalaisjuntilla (käytin nuudelikeittopönikkäni syömiseen kolmea eri ruokailuvälinettä ja sotkin minkä kerkisin), oli ihana nähdä rakasta ystävää. 



poistun tästä kaupungista vähintään päiväretkelle
Tehty! Loman aikana tuli nähtyä niin sateista Tamperetta kuin lempikaupunki Helsinkiäkin, jälkimmäistä jopa kahdesti. Myös Porvoo ja Mikkelin asuntomessut tuli katsastettua. 

katson ja/tai kuuntelen jonkun uuden musikaalin (ehdotuksia: Les MiserablésPhantom of the operaRentWickedHeathersIn the heights)
Tehty! Heathers on ollut koko kesän kestävä fanituksen ja palvonnan kohde. Olen myös onnistunut faniuttamaan kolme kaveriani kyseiseen musikaaliin. Olen käynyt hienoja keskusteluja musikaaliin liittyen, mm. väitellyt, onko elokuvaversio JD:sta kuumempi kuin musikaaliversio. Heathersissa iskee kaikki: tarina, musiikki, visuaalisuus... Toinen kesän aikana kuuntelemani musikaali on Dear Evan Hansen. Tykkään musiikista, mutta tarina ei ihan nappaa. Mutta en sitä kyllä inhoakaan! Myös Hamiltonin instrumentaaleja on tullut luukutettua. Yhtäkään musikaalielokuvaa en katsonut, mikä vähän yllätti itseäni! 



opin ainakin yhden uuden ukulelesoinnun. 
Tehty! H, Hm ja Cm ja Bbm ovat nyt lihasmuistissa. Barreja kovasti yritin, mutta niihin meni hermo. Ultra bran nuottikirja on rakkautta, vaikka osa biiseistä onkin törkeän vaikeita. (Ja mainio ostos myös siksi, että lahjakorttien ansiosta sain yli 30 € maksavan kirja 80 sentillä!)

luen psykologiaa ja ruotsia. 
Osittain tehty. Psykaa luin jonkun verran, mutta ruotsia en edes vilkaissut. Pitää ruveta katsomaan Disney-leffoja ruotsidubilla ennen kirjoituksia... 

Ehkä tein helpon listan tai sitten olin vain hyvä suorittaja. Kylmät säät vähensivät hieman kesän hohtoa, samoin kuin muut pikku harmit, mutta muuten minulla oli mukava kesä. Miten kesä meni sillä puolella ruutua? 

torstai 10. elokuuta 2017

Välineurheilua(ko)

Kirjoittamisen hienous on se, että ei tarvita kuin paperia, kynä ja mielikuvitusta. Kaikki muu on turhuutta, joka vie ajatukset pois taiteesta.

Noh, ainakaan minulle asia ei ole näin yksinkertainen. Kirjoitan kyllä käsinkin, mutta paljon mieluummin tietokoneella. Kadehdin ihmisiä, jotka kirjoittavat pitkät pätkät tekstiä käsin nätteihin vihkoihin, mutta itse olen laiska, enkä tee niin. Onhan käsinkirjoittamisessa oma viehätyksensä, puhumattakaan siitä, kuinka teksti purkautuu paperille sensuroimattoma ja aitona, sitä en kiistä. (Tästä syystä kirjoitan runoja lähes aina käsin!) Minulle näppäimistö on kuitenkin se nopeampi ja sopivampi tapa kirjoittaa. 

No mutta onhan nopeat sormet ja näppäimistö vähän samankaltainen pari kuin legendaarinen kynä ja paperi, eikö niin? Muuta Todellinen Taiteilija ei tarvitse, eihän? Ehkä en ole Todellinen Taiteilija (tai sitten tuo kuviteltu hahmo kuuluu jonnekin 1800-luvun hämäriin), mutta omassa kirjoitusprosessissa näyttelee tärkeää osaa myös muut asiat kuin pelkkä tietokone ja tyhjä tekstitiedosto. Esimerkiksi:

Karmea läjä vihkoja

Tällä hetkellä kirjoittamiseen liittyviä vihkoja on kolme: inspisvihko, suunnitteluvihko (ai että tuo sana tuo mieleen kuviskouluajat!) ja "pöytälaatikkopäiväkirja". Inspisvihkosta olen puhunut ennenkin, sinne kirjoitan käsin lähinnä runoja, mutta myös proosapätkiä (esimerkiksi P:n lopetuksen). Inspisvihko on paikka sanaoksennukselle, joka ei varsinaisesti välttämättä vaikuta pidempiin teksteihin, mutta se on paikka tyhjentää päätä ja järjestellä ajatuksia, joka auttaa muuta kirjoittamista. Suunnitteluvihko sisältää synopsiksia, hahmokarttoja, aikajanoja, jopa horoskooppilistauksen. Teen ehkä maailman huonoimpia synopsiksia (esimerkiksi JL:n suunnitelmassa lukee yhden luvun kohdalla pelkästään "jotain liibalaabaa"), mutta se tyyli sopii minulle. Pöytälaatikkopäiväkirja on uusin lisä vihkoarsenaaliini. Sen virallinen nimi olisi ehkä kirjoituspäiväkirja, mutta pöytälaatikkopäiväkirja on mielestäni hauskempi. Merkkailen sinne sanamääriä ja fiiliksiä, jotta pystyn myöhemmin tarkistamaan niitä tarvittaessa. 


"P:a 472 sanaa ja ysiluku done. Hyi hirvitys, kuinka vihaan [toista kertojahahmoa]." (13.7.2017)

Ranteenlämmittimet ja villasukat. 

Minulla on aina kylmä. Villasukat ovat olleet vakiovaruste jo vuosia, ranteenlämmittimet sain viime syksynä valitettuani sormien palelua. Tietysti kesäaikaan niitä harvemmin tarvitsee (tai no, Suomen kesä nyt on mitä on), mutta syksymmällä ja talvella on hyvä lämmittää itsensä, kun istua kököttää paikallaan naputtelemassa. 

Post-it -laput. 

Ostin elämäni ensimmäisen pinon post-it -lappuja viime syksynä ja ihmettelen, miten olenkaan pärjännyt ilman niitä. Kirjoitan isoille lapuille esimerkiksi deadlineja ja muistutuksia itselleni (niitä on välillä liimailtuna ympäri huonetta, joskin osassa lukee jotain erittäin epätaiteellista, kuten "muista pyykit"). Pikkulappuja vasta hankin, mutta tulen merkkailemaan niillä editointipinkan juttuja ja muita vastaavia. Laput toimivat yhtä lailla tsemppaajina ja potkijina: sanisprojektin aikana deadlinelapussani luki paitsi läjä päivämääriä, myös kannustusviestejä.  

Kuulokkeet (ja musiikki). 

Kuuntelen musiikkia jatkuvasti. En häiriinny musiikista kirjoittaessa, vaikka siinä laulettaisiin suomeksi. Täytyy tosin myöntää, että jos kuuntelisin jotain ihan uutta musiikkia kirjoittaessani, keskittyisin varmaan enemmän siihen kuin kirjoittamiseen. Siksi vanhat tutut biisit ovat parempaa kirjoitusmusiikkia. Paras vaihtoehto on tietenkin kyseisen tekstin soittolista, joka virittelee tunnelmaan. Vaikken missään vaiheessa ole tehnyt erityistä rajausta soittolistoille ja vain mättänyt sanoitukseltaan sopivia biisejä listan täyteen, huomaan niistä kaikista kuitenkin muodostuneen ihan omanlaisensa tyyliltään. Poistin esimerkiksi P:n soittolistalta Queenin You are my best friendin, niin hyvin kuin se olisikin sanojensa puolesta sopinut. Se ei kuitenkaan sopinut muiden biisien joukkoon ja häiritsi joka kerta alkaessaan soida. Musiikkikin on kai omalla tavallaan väline, mutta konkreettisempi esine tässä kohdassa on kuulokkeet. Kotona kirjoittaessani en käytä kuulokkeita, mutta jos satun kirjoittamaan esimerkiksi hyppytunnilla tai muussa vastaavassa tilanteessa, kuulokkeet ovat kyllä paras ystävä. 


Pinterest

Loin tilin vuosi sitten. Vaikka kyseinen sivusto saattaa myös ovelasti harhauttamaan eläinkuvien selailuun, on siitä myös apua. (Etsivä löytää allekirjoittaneen tilin kyllä melko helposti, mutta kirjoittamiseen liittyvät taulut on piilotettu, sori siitä. Katsokaa vaikka niitä eläinkuvia.) 

Maisema

Miljöökuvaus on heikkouteni, koska minulla on paha tapa unohtaa, ettei lukija näe mitään, mitä minä pääni sisällä näen. Tykkään kuitenkin katsoa muutakin kuin pelkkää seinää kirjoittaessani. Lempipaikkani kirjoittaa oli ehdottomasti parvekkeella, josta pysty katselemaan niin järvellä liikkuvia veneitä kuin puissa loikkivia oravia. En kuitenkaan enää tule koskaan pääsemään sinne, mutta ainakin tämänhetkisen kirjoituskammioni ikkunasta näkyy puita. Metsässä on myös kiva käydä nollaamassa päätä ja ajattelemassa kirjoittamista. 

Teetä ja termosmuki

Teeaddikti ilmoittautuu! Hyvänmakuinen tee virittää olon luovaan tunnelmaan ja lämmittää mukavasti kylmällä säällä. Hyväksi apuvälineeksi on osoittautunut myös termosmuki, josta on tullut myös koeviikkokaveri. Termosmukilla teen saa kätevästi keittiöstä kirjoituskammiooni ja se pysyy lämpimänä, vaikka flow'n vallassa oleva kirjoittaja unohtaisi sen hetkeksi. Tätä kohtaa hallitsee toisaalta myös vainoharhainen pelkoni kaataa teetä näppäimistölle. Sijoitan mukin aina sellaiseen kohtaan, etten varmasti sitä kyynärpäälläni tai muullakaan ruumiinosalla tökkää. (Mukin suuaukon saa kyllä kiinni, mutta se ei ole erityisen tiivis.)

Nettiyhteys

Kyllä, siitä on myös apua, vaikka välillä löydänkin itseni katsomasta Youtubesta kissavideoita tai vahtaamasta blogin tilastoja. Google-aikakaudella on kätevä tarkistaa, että mikä lintu tekee pyöreitä pesiä puuhun tai vaikkapa etsiä ranskankielisiä kasvinnimiä hevosten nimiksi. (Onko minulla elämää? Ei.) Nettiyhteyttä tarvitsee myös sähköpostin käyttöön. Minun ja erään kirjoittavan ystäväni sähköpostiliikenne on sen laatuista, että sitä saatetaan myöhemmin käyttää oikeudessa meitä vastaan. "Ei kannata lyödä sitä päähän, jos ei halua aiheuttaa pysyvää aivovauriota. Kuristaminen on parempi vaihtoehto!" Minulla on muutama kirjoittamiseen liittyvä suosikkisivusto, jotka ovat kovassa käytössä kirjoittamisen aikana. Behind the namesta etsin nimiä hahmoille (kuinka yllättävää). Tykkään tehdä eläästä vähän vaikeaa, joten saatan käyttää pitkänkin ajan jonkun henkilön nimen etsimiseen, vaikka tämä esiintyisi vain muutaman maininnan verran. Toinen kovassa käytössä oleva nettisivu on nimeltään Charahub. Sinne olen luonut hahmoprofiilit kaikille keskeisille hahmoilleni. Sieltä on oikein helppo tarkistaa, milloin olikaan minkäkin hahmon syntymäpäivä :D täältäkin tilini on melko helposti löydettävissä, mutta stalkkeroiminen vaatii kirjautumisen. 

Käytättekö te jotain apuvälineitä kirjoittamiseen? 

***

Loppuun vielä fun fact: allekirjoittanut saa tästä päivästä alkaen ostaa laillisesti tähtisadetikkuja. 

maanantai 7. elokuuta 2017

Heinäkuun luetut 2017

Heinäkuussa 2017 luin viisi kirjaa (1853 sivua), joista kolme oli spefiä.

Saattaa sisältää spoilereita.

Carole, Maria: Tulen tyttäriä 358 s.
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Taivaalta pudonnut eläintarha 413 s.
Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias 239 s.
Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva 363 s. 
Austen, Jane: Kasvattitytön tarina 480 s. 

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 3
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 3
muualta: 0

Tulen tyttäriä ostin Helsingin kirjamessuilta 2015, mutta sain aikaiseksi lukea sen vasta nyt. Kirja imaisi mukaansa välittömästi. Naarni ja Emma, Livia ja Vanja, hahmot tuntuivat aidoilta vikoineen ja virheineen. Vaikka välillä olisi tehnyt mieli läiskiä hahmoja päin naamaa märällä lapasella, heistä välitti silti todella paljon. En olisi millään malttanut lopettaa kirjan lukemista. Joissain arvosteluissa sanottiin maailman jäävän ohueksi, mutta itse olen sitä mieltä, ettei tähän kirjaan olisi sopinutkaan maailmasta tarkasti kertominen. Se kummitteli taustalla lukden kirjaan ihan oma tunnelmansa. Pidin valtavasti nimistöstä ja Carolen käyttämästä kielestä. Yksi ehdottomasti parhaita lukemiani kirjoja tänä vuonna! Tämä sopi myös reissukirjaksi mainiosti paitsi pienen kokonsa, myös teemojensa puolesta, enkä oikeastaan lukenut tätä kotona ollenkaan. Lopussa minun teki mieli pillittää sydämeni kyllyydestä, mutten junassa kehdannut tehdä niin. 

Pasi Ilmari Jääskeläiseltä luin viime kesänä romaanin Harjukaupungin salakäytävät, johon ihastuin ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirjastosta tarttui mukaan kirjailijan novellikokelma Taivaalta pudonnut eläintarha. Novellit ovat vähän nyrjähtäneitä, jotkut jopa vähän pelottavia, hienosti kirjoitettuja ja tarpeeksi auki jätettyjä. Tähän kokoelmaan valmiiksipureskellut ja selitetyt novellit eivät olisikaan sopineet. Scifin puolelle mentiin useamman kerran, mutta vaikka se genre on epämukavuusaluettani, pidin kokolmasta erittäin paljon. Lempinovellejani olivat ne, joissa nousi ihokarvat pystyyn ja mahanpohja heitti ympyrää: Missä junat kääntyvät, Morfeuksen kolikot, Laurelia etsimässä, Viimeinen luku, Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa ja Taivaalta pudonnut eläintarha

Tuulisen saaren kirjakauppiasta kaverini olivat kehuneet, ja yhdyn ylistävään kuoroon itsekin. Olin lukenut ehkä 20 sivua, kun jo julistin auton takapenkiltä rakastavani kirjaa ihan hirveästi. Kirja itketti ja nauratti, tarjosi rakastettavan raivostuttavia henkilöitä ja kiintoisia ja kauniita ajatuksia kirjoista ja kirjallisuudesta. Lukemisesta tuli mahdottoman hyvä olo ja olisinkin toivonut kirjan jatkuvan paljon pidempään. Lukeminen tuntui siltä, kuin olisi päässyt hyvän ystävän luo. Tästä kirjasta on myös todella vaikea kirjoittaa, koska vaikka siinä tapahtuu suuria asioita, tarina on kuitenkin melko pieni. En voi sanoa muuta kuin että kirjojen ystävät, lukekaa tämä. 

Niin ikään ystävien kehuma Dorian Grayn muotokuva osoittautui kehujen arvoiseksi. Nuori, kaunis ja viaton Dorian Gray joutuu kauhistuttavaan syöksykierteeseen, joka on lukijalle yhtä aikaa pelottava, mutta jollain tavalla kieroutuneen nautittava. Kieli on kaunista, mutta vaatii keskittymistä: lauseet ovat pitkiä ja välillä todella monimutkaisia. Jaana Kapari-Jatta on suomennuksessaan tehnyt upeaa työtä! (Toisaalta en ole lukenut alkuteosta enkä vanhempia suomennuksia, mutta koska kieli ja suomennos vaikuttivat minuun niin vahvasti, sanon näin.) Kirja on klassikko ihan syystä! Se tuntui myös paikoin hämmentävän ajankohtaiselta. Yhä hurjempaa suuntaa ottava tarina tarjoaa seassaan mielenkiintoisia ajatuksia mm. taiteesta. Lisäksi olin huomaavani enemmän tai vähemmän rivien väliin piilotettuja ihmissuhteita. En tiedä, vaikuttiko tulkintaani tieto Wilden homoseksuaalisuudesta, mutta parin hahmon välillä oli mielestäni ihan selvä, vahva lataus. Luen tämän ehdottomasti vielä joskus uudestaan, koska olen varma, että osa asioista meni varmasti ohi. Tämä on tarina, joka taatusti paranee kerta kerralta. 

Eräältä lempikirjailijaltani Jane Austenilta on lukematta vielä muutama kirja, joista Kasvattitytön tarina oli yksi. Minulla oli hieman ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, koska muistelin kuulleeni jonkun sitä moittineen. Yritin sysätä ennakkoluulot taka-alalle, mutta valitettavasti ne osoittautuivat osittain oikeiksi. Tarina, miljöö ja hahmot ovat hyvin tyypillistä Austenia, mutta juoni jää välillä polkemaan pahasti paikoilleen. Fanny on kaikessa kiltteydessään ja ujoudessaan suloinen ja samaistuttavakin hahmo, mutta välillä niin mahdottoman ärsyttävä. Jos hän olisi sanonut asioita suoraan, monilta jahkaamisilta olisi vältytty. Lisäksi romanssikuvio tuotti pienen pettymyksen. Austenille tyypilliseen tapaan on alusta alkaen selvää, kenen kanssa Fanny päätyy yhteen, mutta kun yli 400 sivun aikana ei suhteessa tunnu tapahtuvan yhtään mitään, mikä veisi sitä eteenpäin (paitsi Fannyn mustasukkaisuus Mary Crawfordista, mutta siihen sekoittui kyllä myös muita tunteita) ja pari pääsee naimisiin vasta kolmanneksi viimeisellä sivulla, olo on vähän huijattu. Haukkumisesta huolimatta kirja kuitenkin tarjosi myös huvittaviakin hetkiä, tervetullutta todellisuuspakoa ja ehkä yllättävimmän plot-twistin, johon olen Austenin kirjoissa törmännyt. Kasvattitytön tarinasta ei tullut uusi suosikki-Austen, mutta viihdyin sen kanssa niin hyvin, että tappelin tylsienkin kohtien läpi saadakseni kirjan loppuun. (Ei varsinaisesti kirjaan liittyvä moite, mutta tekstissä oli todella paljon kirjoitusvirheitä! Yhden tai kaksi olisi voinut ymmärtää, mutta niitä oli varmaan kymmenkunta. Ehkä ensi painokseen suomennoksen voisi tarkistaa?) 


Heinäkuu kului tyypillisesti reissun päällä. Alkukuusta kävin kaverini kanssa kaksistaan seikkailemassa Tampereella (uusi Muumimuseo on mahtava, suosittelen!), kaksi kertaa Helsingissä (ensimmäisellä kerralla aurikoisessa ja toisen kerran hirveässä sateessa), Porvoossa, mummolassa ja asuntomessuilla Mikkelissä. Kaiken reissaamisen keskellä ehdin kuitenkin myös nähdä kavereita, katsoa pari leffaa (Heathers kaverin kanssa, Dunkirk leffateatterissa), kuunnella taas yhden musikaalin (siitä lisää myöhemmin), suunnitella synttärijuhlia ja lukea jopa muutaman psykankirjan. Tämän kaiken lisäksi luin erittäin hyviä kirjoja: Kasvattitytön tarina oli ainoa, joka jäi vähän haaleaksi lukukokemukseksi. Ei hullumpi kuukausi, ei. 


Kesäkuun lopulla julkaistiin The Hamilton instrumentals -albumi, joka nimensä mukaan sisältää koko Hamilton-musikaalin instrumentaaleina. Tätä versiota musikaalista on tultu kuunneltua valtavan paljon. Kun valtava määrä sanoja on poistettu, huomaa taustamusiikin nerokkuuden. (Ja tietenkin plussaa on myös se, että ihastelun ja fiilistelyn lisäksi näitä versioita voi käyttää karaoketaustoina :D joskin Hamiltonin laulaminen yksin on vähän tylsää.)

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Musikaalitohtori auttaa, osa 3

Suomen kesä, tuo sateinen ja kylmä vuodenaika. Kun luvattuja hellekelejä ei kuulu, mielihän siinä vallan masentuu. Tälläisessa tilanteessa on myös vakava musikaalipuutostilan uhka. Mutta älkää pelätkö, musikaalitohtori on täällä juuri teitä varten! Jos oireitasi vastaavaa kuvausta ei löydy oheessa olevasta listasta, tarkistathan myös osat 1 ja 2

Musikaaleja voi toki katsoa, vaikkei kärsisikään musikaalinpuutostilasta. Kuten Musikaalitohtoriliiton kultaisessa mietelmäkirjassa todetaan: "Parempi yksi musikaali katsottuna kuin kymmenen katsomatta." Joskus pelkkä musikaalibiisien kuunteleminen auttaa ensiavuksi, mutta vakavammissa tapauksissa on parasta ottaa mukaan myös se visuaalinen puoli. 

Oireet: Päässäsi on liikaa ajatuksia ja tarvitset niistä pienen tauon.
Ratkaisu: Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen prefer blondes, 1953)

Marilyn Monroe ja Jane Russel, kimalletta ja laulua: voisiko parempaa edes kuvitella? Tässä on todellinen hyvänmielenmusikaali, josta ei puutu väriä tai romantiikkaa. Musiikki on melko perinteistä musikaaligenreä, tanssikohtaukset näyttäviä ja tarina juuri sopivan höpsö ja hauska nollaamaan päätä ja unohduttamaan synkeän tosimaailman. Monroe ja Russel sädehtivät kilpaa timanttien kanssa, laulavat hyvin ja päätyvät monien mutkien kautta onnelliseen loppuun. (Pakko vielä erittäin epäblondina huomauttaa, että elokuva perustuu kirjaan, jonka nimi on Gentlemen prefer blondes, mutta jolla on jatko-osa nimeltään ... But marry brunettes :D)

Oireet: Arki tuntuu liian arkiselta. Sadun ja ihmeen tuntu puuttuu elämästä. 
Ratkaisu: Maija Poppanen (Mary Poppins, 1964)

Tarina sateenvarjolla saapuvasta lastehoitajasta on varmasti monille tuttu. Tämä musikaali, jota Maija Poppasen luoja P. L. Travers suorastaan inhosi, tuo ihmeiden tunnun takaisin. Mitä tahansa voi tapahtua. Elokuva on värikäs, laulut tarttuvia ja Julie Andrews maailman ihanin Maija Poppanen. Tämän elokuvan jälkeen tekee mieli mennä ulos ja tutkia, leijuisiko taivaalta joku sateenvarjon kanssa. (Tai vaihtoehtoisesti itse kokeilla ilmaan nousua, mitä musikaalitohtori ei ikinä eikä missään tilanteessa tee, jos sattuu sateenvarjoa käyttämään.) 

Oireet: Kaipaat vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 
Ratkaisu: Blues brothers (1980)

Blues brothers ei varsinaisesti ole musikaali, koska laulut eivät vie tarinaa eteenpäin, mutta musiikkia elokuvassa on paljon, puhumattakaan vauhdista ja vaarallisista tilanteista: on takaa-ajoja, autonromuttamisia ja liekinheittimiä. Tästä huolimatta elokuva onnistuu naurattamaan ja nollaamaan päätä. Musiikki nappaa heti mukaansa, onhan sitä esittämässä mm. Ray Charles ja Aretha Franklin. 

Oireet: Glitterin puute vie voimat. Arjen harmaus väsyttää. 
Ratkaisu: Moulin rouge! (2001)

Moulin rouge! tarjoaa sellaisen glitter- ja värioksennuksen, ettei niiden puute tule vaivaamaan viikkoihin. Musikaalitohtori itse luuli, että musikaali olisi musikaalien mittakaavassa realistinen, mutta erehtyi suunnattomasti: milloin elokuvassa liidellään Pariisin kattojen yllä, milloin nähdään vihreitä keijukaisia. Ehkä hieman jotain samaa kuin Across the universessa, mutta kuitenkin ihan omanlaisensa musikaali. Erikoiseksi tämän musikaalin tekee se, että musiikki on tunnettuja, enemmän tai vähemmän nykyaikaisia hittejä: soundtrackilta löytyy esimerkiksi Elton Johnin Your song ja Queenin Show must go on. (Joskin musikaalitohtori on hieman katkera siitä, että Patti LaBellen Lady Marmeladesta kuullaan leffassa vain olemattoman pieni pätkä. Se olisi sopinut mainiosti musikaaliin: Voulez-vous coucher avec moi ce soir?) Visuaalisen puolen lisäksi hyvältä näyttää myös pääpari, mutta loppu saattaa saada silmäkulmat kostumaan. 

Oireet: Tahdot pienen ja yksinkertaisen musikaalin.  
Ratkaisu: Dr. Horrible's sing-along blog (2008)

Alunperinkin Youtubessa julkaistu alle tunnin mittainen musikaali kertoo Dr. Horriblesta, hänen tavoitteestaan päästä Bad Horsen johtamaan Evil league of eviliin ja valloittaa rakastamansa naisen sydän. Musikaali on viehättävällä tavalla vähän kotikutoinen, vaikka onkin todella laadukas. Huumori, nokkelat repliikit ("Wow, sarcasm. That's original."), sosiaalisessa kömpelyydessään samaistuttava päähenkilö ja raivostuttava ja raivostuttavan hauska pahis, vetävät laulut nerokkaine sanoineen ja hienoine laulusuorituksineen, absurdius: kaikki on kohdallaan ja iskee. Lisäksi joillekin voi olla plussaa myös musikaalin lyhyt kesto: jos syystä tai toisesta ei ole aikaa katsoa kokoillan elokuvaa, voi katsoa tämän lyhyen musikaalin. Lyhyt kesto ei sulje pois sitä, että musikaali on timanttinen ja mahtava. Musikaalin voit katsoa tästä

Varoitus. Musikaali on hauska ja viihdyttävä loppuun asti, mutta lopussa tapahtuu asia, joka järkytti ainakin musikaalitohtoria ensimmäisellä kerralla. Jos olet todella surullinen ja musikaalin tarpeessa, suosittelen, että valitset jonkun alusta loppuun kevyemmän musikaalin katsottavaksi. 

Oireet: Kaipaat Hollywoodin kulta-aikaa, muttet jaksiaisi katsoa vanhaa ja omalla tavallaan hidasta musikaalia. 
Ratkaisu: La La Land (2016)

Listan uusin musikaali on La La Land. Se on aivan kuin vanhat musikaalit laulu- ja tanssinumeroineen, mutta se sijoittuu nykyaikaan. Unelmiaan tavoittelevat näyttelijä ja jazzmuusikko kohtaavat ja taianomaiseksi paikoin muuttuva tarina voi alkaa. Tässä musikaalissa kaikki on kohdallaan. Paitsi että tarina on hieno, myös musiikki toimii, näyttelijät suoriutuvat rooleistaan ja lauluosuuksistaan hyvin ja elokuva on myös visuaalisesti mahdottoman kaunis. Vaikka se vaikuttaakin aluksi kovin arkiselta, siinä on taianomaisuutta, jota ei oikeasta maailmasta löydä. Sydäntäsärkevä loppu jotenkin sopii tarinaan, vaikka se pahalta tuntuukin. Kaikki on kuitenkin tehty niin kauniiksi ja ihanaksi, että lopustakin jää suuhun katkeranmakea maku. (Vaikuttavuudesta kertoo ehkä osiltaan se, että elokuvan päätyttyä musikaalitohtori hoippui ystävänsä kanssa ulos teatterista, molemmat itkien räkäistä itkua toistensa olkapäähän.)