torstai 23. tammikuuta 2020

Joulukuun luetut 2019

Joulukuussa 2019 luin kuusi kirjaa (2163 sivua, 15 h 31 min), joista kaksi oli spefiä, yksi nonfictionia ja yksi äänikirja.

Favorite, EileenSankarittaret 308 s.
Moyes, JojoParillisia ja parittomia 15 h 31 min
Niffenegger, AudreyAikamatkustajan vaimo 652 s.
Lindgren, Astrid & Schwardt, Sara"Kätken kirjeesi patjani alle": kirjeenvaihto 1971-2002 203 s.
St. Aubyn, EdwardLoistava menneisyys (Patrick Melrose #1-3) 456 s.
Linna, VäinöTäällä Pohjantähden alla 3 544 s.

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 5
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 3
muualta: 1

Sankarittaret on kirja, jonka bongasin Risingshadow'sta joskus yläasteen alkupuolella. Kirjan takakansi houkutteli jo silloin lupaamalla klassisen kirjallisuuden sankarittarien kohtaamista nykymaailman kanssa. Bongasin kirjan syksyllä kirjastosta ja lainasin sen odottaen kepeää ja hauskaa luettavaa. Sankarittaret oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin kuvittelin. Toki se kertoo myös Scarlett O'Haran, Anna Kareninan ja kumppaneiden kohtaamisesta, mutta suurin juonikuvio on päähenkilö Pennyn kasvutarina, ja sankarittaret ovat lopulta melko pienessä sivuosassa, vaikka heidän olemassaolonsa potkaiseekin juonen liikkeelle (monessa mielessä). Juoni ottaa melko villin mutkan vähän ennen puoliväliä, kun päädytään mielisairaalaan. Tässä vaiheessa olin jo melko hämmentynyt siitä, että kirja oli jotain aivan muuta kuin takakansi lupasi. Tavallaan pidin siitä, että juoni meni yllättävään suuntaan, mutta tämä mutka ei mielestäni palvellut tarinaa, ja tapahtumat etenevät liian nopeasti. Tilannetta yritettiin hieman pelastaa lopun takaumalla, joka toi suhteellisen mielenkiintoisen lisän tarinaan, mutta loppu tuntui kokonaisuudessaan melko hätäillyltä. Petyin tähän kirjaan todella pahasti, vaikka ei se sysihuono ollutkaan. 

Parillisia ja parittomia olisi tuskin päätynyt luettavakseni, ellei Helmet-haasteeseen olisi tarvittu tuntemattoman henkilön lukema kirja. Syksyllä junassa bongasin eräältä kanssamatkustajalta tämän kirjan, joten kirjan Bookbeatista löydettyäni päädyin lukemaan (tai kuuntelemaan) ensimmäistä kertaa Jojo Moyesin kirjan. En tiedä, kuinka samanlainen Parillisia ja parittomia on verrattuna muihin Moyesin romaaneihin, mutta sen perusteella minulla ei ole intoa tarttua niihin. Henkilöt eivät olleet mielestäni erityisen kiinnostavia, eikä minua kiinnostanut, saavuttavatko he tavoitteensa. Vaikka juoni ottaakin mutkia ja käänteitä, jotka ovat toisinaan yllättäviäkin, loppuratkaisu on melko nopeasti pääteltävissä. Myös kirjoitustyyli oli jotenkin kiusallinen, ja tuntui vähän turhalta esimerkiksi korostaa monta kertaa lyhyen ajan sisään sitä, kuinka hyvää seksiä eräällä pariskunnalla oli ollut. Toisinaan kirja onnistui viihdyttämään ihan hyvin tiskaus- ja siivoushetkiäni, mutta suurimman osan ajasta olisi tehnyt mieli lyödä päätä seinään. Saa nähdä, annanko Moyesille vielä toisen mahdollisuuden joskus tulevaisuudessa. 

Aikamatkustajan vaimo on toinen kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään, mutta tähän en tosiaankaan pettynyt. Vaikka järkälemäinen tiiliskivi hiukan pelotti aluksi, se imaisi nopeasti mukaansa. Henry on kirjastonhoitaja, joka kärsii aikamatkailusta: hän saattaa millä hetkellä hyvänsä siirtyä ajasta toiseen, eikä tiedä, kuinka kauan kestää, ennen kuin hän palaa omaan aikaansa. Eräällä tällaisella matkalla hän tapaa vaimonsa Claren pienenä tyttönä. Henry ja Clare yrittävät elää mahdollisimman normaalia elämää Henryn ongelmasta huolimatta. Kirja on todella koukuttava: monena iltana "muutaman sivun iltasatu" päätyi siihen, että havahduin aamukolmelta siihen, että seitsemän tunnin päästä olisi pitänyt olla luennolla, mutta kirjaa ei olisi malttanut laittaa pois. Aikamatkustajan vaimo on kirja, jota ajattelin todella paljon myös silloin, kun en kirjaa lukenut, mikä on ain. Se raastoi ja repi rikki, vaikka loppu ei olekaan täysin toivoton, tai täysin onnellinen. Aikamatkustustarinoissa usein ongelmana on juonen sekavuus, mutta Aikamatkustajan vaimo onnistuu olemaan suhteellisen selkeä, eikä laita aivoja ainakaan pahasti solmuun. Yksi parhaista kirjoista, jonka vuonna 2019 luin. Kirjan nimi tosin häiritsi minua melko paljon. Miksi Claren hahmo täytyy typistää vain persoonattomaksi vaimoksi, kun Henry saa kuitenkin kunnon tittelin? Toki Claren ja Henryn rakkaustarina on kirjan ydin, ajatus siitä, että Clare odottaa Henryä saapuvaksi lähes koko elämänsä, mutta silti kirjan nimi jotenkin ärsyttää. 

Joululomalle kotiin tullessani löysin siskoni kirjastolainapinosta Astrid Lindgrenin ja Sara Schwardtin kirjekokoelman Kätken kirjeesi patjani alle, jonka luin hänen suosituksestaan. Kirjeenvaihto on todella mielenkiintoinen jo ajatuksena. Astrid Lindgren sai satoja kirjeitä lapsilta ympäri maailmaa, ja hän pyrki vastaamaan kaikkiin, mutta ei ryhtynyt kirjeenvaihtoon kenenkään kanssa pyynnöistä huolimatta. Kun teini-ikäinen Sara kirjoitti hänelle hyvin kärkkään kirjeen, jossa enemmänkin käski kuin pyysi Lindgreniä hankkimaan hänelle elokuvaroolin ja haukkui Lindgrenin omiin kirjoihin pohjautuvien elokuvien lapsinäyttelijät lyttyyn, alkoi heidän välillään kirjeenvaihto, joka kesti 1970-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Sara potee vaikeaa teini-ikää, ongelmat koulun ja vanhempien kanssa ovat todellisia, mutta hänellä on maailmankuulu kirjailija salaisena kirjeystävänä, ja kirjeistä näkee selvästi, kuinka tärkeää Saralle on kirjoittaa Astridille. Astrid itsekin on selvästi kiinnostunut Saran elämästä ja kuulumisista ja esimerkiksi pyytää Saraa lupaamaan, ettei tupakoisi ennen aikuisuutta, ja että tämä puhuisi isoäidilleen vaikeuksistaan. Kirjeenvaihtoa on kiinnostavaa lukea: Sara ei sensuroi itseään juuri missään vaiheessa, ja Astrid on ymmärtäväinen, mutta tarpeeksi tiukka, että osaa sanoa Saralle suoraan, milloin tämä on mennyt liian pitkälle. Voin vain kuvitella, kuinka tärkeä osa Saran nuoruutta tämä kirjeenvaihto on ollut. Mielenkiintoinen asia Saran ja Astridin kirjeenvaihdossa on se, että he eivät koskaan tavanneet toisiaan. Jäin pohtimaan, millainen kohtaaminen olisi mahdollisesti ollut. Olisiko ystävyys syventynyt entisestään, vai olisiko kumpikin osapuoli joutunut pettymään? 

Kesällä katsoin tapojeni vastaisesti Patrick Melrose -tv-sarjan, enkä lukenut sen pohjana olevia kirjoja ensiksi. Oikeastaan ainoa motivaationi katsoa sarja oli pääroolia esittävä Benedict Cumberbatch, mutta koukutuinkin synkkään sarjaan nopeasti. Turun kirjamessuilta ostin itselleni sarjan suomalaiset yhteisniteet (harvinaisen hyvännäköiset leffakannet, muuten!), ja joululomalla luin ensimmäisen kirjan Loistava menneisyys, johon sisältyy sarjan kolme ensimmäistä osaa: Mitäs pienistäIkävä juttu ja Toivon mukaan. Kirjassa uidaan hyvin syvissä vesissä: ensimmäisessä osassa käy selväksi, miten Patrickin isä käyttää poikaansa seksuaalisesti hyväksi, eikä alkoholisoitunut ja miehelleen alistunut äiti pysty auttamaan. Toisessa osassa seikkaillaan Patrickin huumehuuruisessa nuoruudessa New Yorkissa, ja kolmas osa läpileikkaa edellisiäkin osia vahvemmin brittiläisen yläluokan läpimätää tekopyhyyttä ja teeskentelyä. Kirjojen huumorikin on pikimustaa, eikä onnellisia hetkiä henkilöiden elämässä juuri näy. Ne ovat kuitenkin sujuvaa, lähes ahmittavaa luettavaa: St.Aubynin kieli (ja Markus Päkkilän käännös) on kiehtovaa ja herkullista. En voinut olla vertailematta sarjan kolmea ensimmäistä jaksoa kirjaan. Jos olisin lukenut tämän jo aiemmin, olisi tämä melko varmasti ollut viimevuotisessa joulukalenterissa, sillä adaptaatio on äärimmäisen onnistunut. Se tavoittaa romaanien synkeän mutta ironisen tunnelman hyvin. Toki esimerkiksi sivuhahmot ovat paljon syvempiä kirjassa, ja varsinkin Toivon mukaan keskittyy hyvin pitkälti heihin. Tähän liittyy myös huomioni sarjan kolmesta ensimmäisestä osasta: siihen nähden, että koko sarja on nimetty Patrick Melrosen mukaan, hän on keskimmäistä osaa lukuun ottamatta itse melko pienessä roolissa ainakin näin sarjan alkupuolella, sillä ensimmäinen osa keskittyy enemmän hänen vanhempiinsa ja heidän ystäväpiiriinsä (jos heitä nyt voi ystäviksi kutsua), ja kolmas osa seurapiirijuhlien vieraisiin. Kun Patrick on selkeästi päähenkilö tv-sarjassa, yllätyin tästä todella paljon. Hän tuntuu melkein kuin sivuhenkilöltä omassa kirjassaan. Toinen mielenkiintoinen ero kirjojen ja sarjan välillä on se, että sarjan ensimmäinen osa pohjautuu kirjaan Ikävä juttu ja vasta toinen osa kirjasarjan aloittavaan, jolloin se toimii takaumana eikä tarinan alkuna. Mielestäni molemmat ratkaisut toimivat, enkä äkkiseltään osaa sanoa, kumpi niistä on parempi. Loistava menneisyys ei ollut erityisen hilpeää joululukemista, mutta viihdyin sen parissa todella hyvin ja odotan innolla sitä, että pääsen sarjan viimeisten osien pariin. 

Vuoden ja vuosikymmenen viimeiseksi kirjaksi jäi Täällä Pohjantähden alla -trilogian viimeinen osa. Koin olevani tarpeeksi toipunut kakkososan sisällissotakuvauksista, joten tartuin viimeiseen kirjaan innoissani. Vaikka viimeistä osaa olen usein kuullut sanottavan sarjan heikommaksi lenkiksi, olin mukana jälleen Pentinkulman tutuissa paikoissa välittömästi ja tunteella. Toki kirjan loppupuoli tuntui vähän kiirehdityltä, mutta muuten tämä oli mielestäni aivan edeltäjiensä tasoinen. Sisällissota on ohi, mutta Pentinkulman (kuten oikeastaan koko Suomen) toipumisessa menee pitkän aikaa. Vanhat kaunat ovat yhä olemassa, eikä asiaa mitenkään helpota kylään saapuva uusi opettaja Rautajärvi, joka on Lapuan liikkeen intohimoinen kannattaja. En muista edellisten osien kanssa kokeneeni lukiessani yhtä suurta kiukkua kuin kolmannen osan kanssa. Surua ja turhautumista kylläkin, mutta kolmas osa tarjosi useita hetkiä, jolloin olin valmis viskaamaan kirjan seinään. Eniten turhautti se, että vaikka aikaa tämän kirjan kuvaamasta ajasta on lähes 100 vuotta, tietynlainen lapsellinen jääräpäisyys omista kannoistaan ja muiden osapuolten huomioimatta jättäminen on edelleen arkipäiväistä. Tämän lisäksi kiukuttelin itkua tuhertaen sitä, miksi Linnalla oli pakkomielle tappaa Koskelan väkeä niin kovalla kädellä. Hetken jo toivoin, että Vilho Koskela, suosikkihahmoni Tuntemattomassa sotilaassa, olisi sittenkin jäänyt henkiin, mutta jouduin kärsimään saman tuskan uudelleen kuin Tuntsikkaa lukiessani. Täällä Pohjantähden alla on kokonaisuus, mutta jokainen yksittäinen osa tuntuu kuitenkin tarkkaan mietityiltä. Trilogia ei suotta ole klassikko, ja olenkin valmis allekirjoittamaan väitteen, että jokaisen suomalaisen pitäisi lukea se edes kerran elämässään. Mitä parahultaisin päätös lukuvuodelle ja -vuosikymmenelle! 


*********

Joulukuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Parillisia ja parittomia
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Loistava menneisyys (tässä tapauksessa tosin kyseessä on tv-sarja)

Joulukuusta on kulunut jo melko pitkä aika, mutta sen alku oli melko stressaavaa aikaa. Minulla oli opiskelujen puolesta aika rankka loppuvuosi, ja palautettavat tehtävät ja virkamiesruotsin kokeet veivät todella paljon aikaa ja energiaa. Myös kuun alussa ollut kuorokonsertti stressasi hyvin paljon, sillä ohjelmisto osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, ja kenraaliharjoituksetkin tuntuivat menneen niin penkin alle, että melkein itketti. Konsertti kuitenkin sujui hämmästyttävän hyvin kaikkiin vastoinkäymisiin nähden! Muita kivoja juttuja joulukuussa oli ainejärjestön pikkujoulut, Kauneimmat joululaulut, puurojuhla ystävän kanssa, joululoma (vaikka matka kotikotiin oli oman aikataulusössimisen ja lumimyrskyn vuoksi melkoinen seikkailu, ja astuin kotiovesta sisään viisi tuntia myöhemmin kuin oli alun perin tarkoitus kuljettuani sitä ennen viimeiset parisataa kilometriä VR:n piikkiin taksilla) ja itse joulun vietto ja juhlinta. Näin kotikotona lomaillessani monia sellaisia ihmisiä, joita en ollut nähnyt moneen kuukauteen, se oli erittäin ihanaa. Loma tuli todella tarpeeseen!



Kuukauden biisi on Rajattoman Aattoyö. Rajaton julkaisi kolmannen joululevynsä, ja vaikka se ei yllä mielestäni kahden ensimmäisen tasolle, Aattoyö on kuitenkin todella kaunis biisi, joka tavoittaa mielestäni sen tietyn kaihoisuuden, joka minut toisinaan joulun aikaan valtaa.

Tarmoa tammikuuhunne, onhan sitä vielä muutama viikko jäljellä!

maanantai 6. tammikuuta 2020

2019

Hyvää uutta vuotta! 

Perinteisesti seuraavaksi puhun hieman vuoden 2019 lukuelämyksistä.

(Tänä vuonna kävi niin, ettei minulla ollut energiaa kirjoittaa kahta erillistä vuosikoostetta, joten teen vain kirjavuosikatsauksen, koska se kiinnostaa minua enemmän. Pahoittelen, jos ruudun toisella puolella on mahdollisesti joku kaltaiseni juorunnälkäinen, mutta minulla ei ole jaksamista kirjoittaa elämästäni viime vuonna. Mitään vakavaa ei ole sattunut, ei hätää, olen vain aika poikki!)



Vuonna 2019

•luin  58 kirjaa (15663 sivua, 44 h ja 23 min), eli keskiarvoisesti n. viisi kirjaa (1305 s.)/kk
•Niistä 13 oli spefiä
•Niistä 9 oli uusintoja
•Niistä englanniksi luettuja oli 2 kappaletta
•Kotimaisia kirjoja luin 34 kpl, käännöskirjoja 22
•Eniten kirjoja luin heinäkuussa (9 luettua kirjaa/2547 s.) 
•Vähiten kirjoja luin toukokuussa (2 luettu kirjaa/455 s.) 

Proosaa luin ylivoimaisesti eniten: 41 kirjaa. Lisäksi luin 10 non-fictioniin luokiteltavaa kirjaa. Luin myös muutamia runokirjoja (kolme kirjaa) ja sarjakuvia (neljä kirjaa). Laskin myös lukemieni kirjojen kirjailijoiden sukupuolijakaumaa. Tunnustan, että törkeästi oletin kirjailijoiden sukupuolet tässä kohdassa, mutta näin tehden huomasin, että luen paljon enemmän naisten kirjoittamia kirjoja: naisen kirjoittamia oli 31 lukemistani kirjoista, kun taas miesten kirjoittamia 18. (Lukujen ulkopuolelle jätin ne kirjat, joissa on enemmän kuin yksi kirjoittaja.)

Vuoden aikana osallistuin Helmet-lukuhaasteeseen (kooste), Jatkumo-lukuhaasteeseen (kooste), Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, Montgomery-lukuhaasteeseen (kooste) ja Kirjankansibingoon (kooste). Lisäksi osallistuin pääsiäisen lukumaratonille. Goodreadsin reading challengekin täyttyi kirkkaasti: tavoitteeni oli 52 kirjaa, jonka ylitin muutamalla.


Jotta saisin mainittua mahdollisimman monta lukukokemusta tältä vuodelta, jaan (jo viidettä kertaa!) Lasisipulissa-blogin epäviralliset kirjallisuustunnustukset. Tuttuun tapaan palkintokategoriat ovat seuraavat: 

- paras sarja (Kaikki sarjan kirjat luettu tämän vuoden aikana.)
- paras uutuuskirja (Ilmestynyt siis vuonna 2019, suomennoskin tänä vuonna lasketaan.)
- paras kotimainen 
- paras käännöskirja/muulla kielellä luettu
- paras klassikko 
- itkettävin kirja 
- huti
- yllättäjä (Kirja, josta en odottanut pitäväni, mutta joka olikin hyvä)
- paras spefikirja
- paras ei-spefikirja
- paras uusintaluku
- kirjailija (Kirjailija, jonka tuotantoa luin paljon tänä vuonna.)
- odotetuin (Kirja, jonka ilmestymistä/lukeamista odotin eniten.)
kuukauden helmi (jokaisen kuukauden kirjamäärä ja sen paras kirja) 

Sen kummemmin en valintojani perustele. Jos ajatukseni jostain kirjasta kiinnostavat, kannattaa käydä lukemassa niitä kuukausikoosteesta, jonka linkkaan jokaisen kirjan kohdalle. Nämä ovat vaikeita valintoja, ja jo huomenna mielipiteeni saattavat olla toiset. Pidemmittä puheitta, tunnustusten pariin! 

Vuoden 2019

Paras sarja 
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1, 2, 3 (postaus tulossa))

Paras uutuuskirja
Paras kotimainen
Avi Heikkinen: Valotusaika

Paras käännöskirja/muulla kielellä luettu
Paras klassikko
Itkettävin kirja
Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo (postaus tulossa)

Yllättäjä
Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent (suhtauduin tähän melko skeptisesti mutta se olikin todella onnistunut ja hyvä!)

Paras spefikirja
Paras ei-spefikirja
Paras uusintaluku
Kirjailija
L. M. Montgomery (Montgomery oli ehdottamasti vuoden luetuin kirjailija, vaikkei mikään uusi tuttavuus todellakaan :D) 

Kuukauden helmi: 

Angie Thomas: Viha jonka kylvät
kaksi kirjaa/555 s.

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
kaksi kirjaa/597 s. 

Terhi Rannela: Läpi yön
kahdeksan kirjaa/1407 s.

Jenny Kangasvuo: Sudenveri
seitsemän kirjaa/2160 s. 

Avi Heikkinen: Valotusaika
kaksi kirjaa/455 s. 

Tommi Kinnunen: Lopotti
viisi kirjaa/1498 s., 7 h 1 min

Risto Rasa: Kaksi seppää
yhdeksän kirjaa/2547 s. 

L. M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla
kahdeksan kirjaa/2085 s. 

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 2
kaksi kirjaa/617 s., 21 h 22 min

Jim Henson & Tudor Banus: Muppet show
kaksi kirjaa/520 s.

Sari Näre ja Jenni Kirves (toim.): Ruma sota - talvi ja jatkosodan vaiettu historia
viisi kirjaa/1062 s., 29 min.

Joulukuu (postaus tulossa)
Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan  vaimo
kuusi kirjaa/2163 s., 15 h 31 min



Sellainen lukuvuosi sitten! Vaikka en päässyt esimerkiksi edellisvuoden huippulukemiin, 58 kirjaa on kuitenkin huiman paljon, joten olen erittäin tyytyväinen. Tälle vuodelle asetin Goodreads-haasteen tavoitteeksi 50 kirjaa, ja toivon pääseväni siihen. Vuonna 2020 osallistun myös Helmet-lukuhaasteeseen, ja ensimmäinen blogistanian lukuhaastekin odottaa nurkan takana (vinkkiä löytää oikeasta sivupalkista).

Toivon kaikille vuodesta 2020 hyvää lukuvuotta, paljon hyviä seikkailuja kirjallisuuden parissa! 

lauantai 4. tammikuuta 2020

Helmet-lukuhaasteen kooste 2019

Vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteesta sain täyteen 43/50 kohtaa.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Heidi Silvan: John Lennon minussa
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: Avi Heikkinen: Valotusaika
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Risto Rasa: Kaksi seppää
4. Kirjailijan ainoa teos: Eino Nurmisto: Homopojan opas
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjaillisuuspalkinnon saajaksi: Magdalena Hai: Kolmas sisar
6. Rakkausromaani: L. M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt: Sofi Oksanen: Baby Jane
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen: Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja: Tuomas Kaseva, Touko Kauppinen & Juhani Merimaa: Tietääkö karhu, että se on karhu?
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja: Angie Thomas: Viha jonka kylvät
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Elizabeth Acevedo: Runoilija X
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: Jo Baker: Longbournin talossa
13. Kotimainen lasten- ja nuortenkirja: Essi Ihonen: Ainoa taivas
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi: Terhi Rannela: Läpi yön
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua: Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla: L. M. Montgomery: Pieni Runotyttö
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Conchita Wurst: Minä, Conchita
19. Et pidä kirjan nimestä: L. M. Montgomery: Yrttitarha
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Gil Paul: Kuninkaallisia rakkaustarinoita
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja: Patti Smith: Omistautuminen
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja: Kaisa Happonen & Karri Miettinen: Revi se
23. Kirjan nimessä on jokin maa: Leena-Liisa Lehikoinen & Mervi Puhakka: Kansallispukuja Suomesta
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia (postaus tulossa)
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Sini Helminen: Maan povessa
29. Kirjassa nähdään unia: Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Edward st. Aubyn: Loistava menneisyys (postaus tulossa)
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia: Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi & Tuula Juvonen (toim.): Käsikirja sukupuoleen
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
36. Kirjassa ollaan yksin: Tommi Kinnunen: Pintti
37. Pienkustantamon julkaisu: J.S. Meresmaa: Hämäränsäteet
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja: Stephen King: Carrie
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja: Jenny Kangasvuo: Sudenveri
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Muriel Denison: Susanna koulussa
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Maria Carole: Sinisen talon noita
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi: L. M. Montgomery: Kotikunnaan Rilla/Rilla of Ingleside
45. Kirjan nimessä on kieltosana: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Riina Mattila: Järistyksiä
47. Kirjassa on alle 100 sivua: Frank Francis: Taikalähde
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä: Tommi Kinnunen: Lopotti
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja: Janne Kukkonen: Tulikiven armeija
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Tulilintu

tiistai 24. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 24

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelin muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Tämä on joulukalenterin viimeinen luukku.


***
Luukku 24: Joululaulu/Muppets' Christmas Carol (kirja 1843, elokuva 1992)


Charles Dickensin Christmas Carol (itse olen tarinan lukenut suomennetulla nimellä Joululaulu, mutta se tunnetaan paremmin esimerkiksi nimellä Saiturin joulu) on joulutarinoiden klassikko. Tarinan saidasta Ebenezer Scroogesta ja hänen jouluyönään kohtaamista hengistä on klassikko, joka on varmasti lähes kaikille tuttu. Tarina on myös elänyt valkokankaalla useita kertoja, ja tässä luukussa onkin vuoden 1992 Muppet-versio.

Oma historiani kirjan ja tämän elokuvan kanssa on sellainen, että olen nähnyt tässä postauksessa olevan elokuvan trailerin todella jo pienenä, koska se on mummolan Lumikki-VHS-kasetin alussa. Englanninkielinen traileri kiehtoi ja vähän pelottikin pientä Celeä, jolla ei ollut mitään käsitystä, mikä teos oli kyseessä. Joskus ala-asteella luin kirjan, mutta siitä en kauheasti muista mitään. Elokuvan näin kuitenkin vasta lähes 13-vuotiaana, kun bongasimme sen VHS-kasetilla Invernessin kirjaston poistomyyntihyllystä Skotlannin matkalla. Ostimme sen turvalliseen kotiin, jossa olemmekin katsoneet sen lähes joka joulu, tai ainakin joka toinen vuosi. Luonnollisestikaan tällä kasetilla ei ole minkään kielisiä tekstityksiä, joten se onkin toiminut hyvänä kielitaidon mittauksena: mitä kaikkea ymmärränkään tänä vuonna? :D Tuttu tarina on tietysti helpottanut ymmärtämistä, vaikka monet vitsit ovatkin saattaneet mennä ohi. Uudemmista julkaisuista on muuten leikattu laulu When love is gone, joka on melko kummallinen ratkaisu: se rikkoo kyseisen kohtauksen rakennetta melkoisesti.

Koska itselläni kirjan lukemisesta on varmaan 10 vuotta tai yli, en muista enää sen yksityiskohtia juurikaan, mutta useammasta eri lähteestä olen kuullut, että Muppet-versio on uskollisin alkuperäisteokselle. Se on myös paras näkemäni elokuvaversio (olen nähnyt tämän lisäksi kaksi tai kolme eri versiota samasta tarinasta). Jos siis musikaaliversio tutusta tarinasta kiinnostaa, suosittelen tutustumaan! Ja vaikka musikaalit eivät varsinaisesti innostaisikaan, Muppet's Christmas Carol on sen verran hauska ja visuaalisesti hieno elokuva myös "aikuisempaan" makuun, että sen parissa varmasti viihtyy yksi jos toinenkin.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Jouluaaton kunniaksi linkkaan vielä hauskan videon elokuvaan liittyen! Nauran tälle joka ikinen kerta, kun tämän katson. "Nobody is safe from the industrial revolution!"

Tämän luukun myötä kiirehdin joulun viettoon ja toivotan kaikille oikein lämmintä ja ihanaa joulua! <3

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 22

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 22: Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin/Älä pyyhi kyyneliä paljain käsin (kirjat 2012-2013, sarja 2012)


Etsitkö hilpeää luettavaa tai katsottavaa joululomallesi? Älä missään nimessä tartu tähän ruotsalaiseen teokseen missään muodossa.

Kirjan päähenkiö Rasmus saapuu Tukholmaan 1980-luvun alkupuolella ja aloittelee uutta elämää poissa pienen kotikaupunkinsa paineista. Yhteisen tuttavan järjestämän jouluillallisen kautta hän tutustuu Jehovan todistajiin kuuluvaan Benjaminiin, ja heidän välilleen syntyy rakkaussuhde. Sitten AIDS saapuu Ruotsiin, ja voitte vain arvata, mitä tulee tapahtumaan. Toki jo kirjojen ja sarjan osien nimet (RakkausSairausKuolema) antavat jotain osviittaa tulevista tapahtumista.

Rakastin Jonas Gardellin kirjoittamaa trilogiaa todella paljon, kun sen luin. Tykkäsin kirjoitustyylistä todella paljon, ja pienestä ennalta-arvattavuudesta huolimatta se oli ravisteleva ja rankka lukukokemus. Oikeastaan ainoa moite kirjoja kohtaan tulee kerronnan välillä keskeyttävistä, melko pitkistäkin kuvauksista ruotsalaisen LBQT+-historian kehittymisestä 1900-luvun puolivälissä. Toki nämä ovat tärkeitä taustoittamaan romaanin tapahtumia, mutta toisaalta tuli sellainen olo, että olisi lukenut Wikipediaa, vaikka olisi halunnut nauttia (jos sitä räkäitkua nyt voi nauttimiseksi sanoa) romaanista. Tv-sarjassa tätä rasittavaksi pitemmän päälle käyvää piirrettä ei kuitenkaan ollut, mutta sen sijaan se ei tavoittanut täysin kirjan kiehtovaa rakennetta, joka palaa aina vanhoihin tapahtumiin ja kertaa niitä aina uudelleen lähes hypnoottisesti. Molemmissa teoksissa on siis puolensa, mutta tv-sarja on parhaita näkemiäni adaptaatioita mistään teoksesta!

"20 minuuttia kyyneleiden pyyhintää, ja itkettää jo nyt. Tykkään kyl kauheasti," totesin ystävälleni, kun katsoin sarjan ensimmäistä jaksoa. Mielestäni tämä tiivistää hyvin molemmat teokset. Suosittelen todella vahvasti tutustumaan molempiin (kirjoihin tietty ensimmäisenä), mutta varoituksen sana: ei ole mitään kevyttä luettavaa. (Tosin sekä viimeisessä kirjassa että sarjan jaksossa on eräs hautajaiskohtaus, joka sai ainakin minut purskahtamaan nauruun kyynelten keskellä.)

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

perjantai 20. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 20

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 20: Anna-kirjat/Anna ystävämme (kirjat 1908-1939, sarja 1985-2000)


L. M. Montgomeryn Anna-kirjat ovat minulle eräitä niistä kaikkein rakkaimmista kirjoista. Luin sarjan läpi ensimmäistä kertaa 10 vuotta sitten, mistä lähtien ne ovat olleet mukanani monissa erilaisissa elämänvaiheissa. Avonlea on pakopaikka, johon voi mennä silloin, kun oikea maailma on harmaa ja julma. 1980-luvun puolivälissä tehty tv-sarja on mielestäni aivan loistava adaptaatio näistä kirjoista, tai no, ei ehkä täysin. (Palataan tähän vähän myöhemmin.) Megan Follows Anna Shirleyna on aivan täydellinen, samoin kuin Colleen Dewhurst Marillana, ja roolitus on muutenkin todella onnistunut, samoin kuin puvustus (sitä kammottavaa puhvihihapukua lukuun ottamatta) ja lavastus. Sarja on myös vanginnut hienosti Anna-kirjojen hengen: kepeästä ja romanttisesta tunnelmasta huolimatta tummiakin sävyjä sivutaan. 

Mutta eikö tämä sitten ole täydellinen sarja, kun sitä näin hehkutan? Ei ole. Ensimmäinen kausi seuraa tarkasti Montgomeryn alkuperäisteosta, mutta sitten käsikirjoitukset menevät vähän jännittäville reiteille. Toinen kausi on yhdistelmä Anna ystävämme -, Annan unelmavuodet - ja Anna opettajana -romaaneja. Vaikka pidän toisesta kaudesta, oliisn silti toivonut sen kuvaavan esimerkiksi Annan ja Gilbertin opiskeluaikoja Redmontissa, koska se on mielestäni kirjasarjan parasta antia. Tämänkin voin kuitenkin antaa anteeksi, mutta kolmatta kautta en. Se nimittäin sekoittaa aikajatkumon täysin, ja on muutenkin kummallinen. Kausi alkaa Annan ja Gilbertin häistä ja jatkuu ensimmäisellä maailmansodalla, jonka pyörteisiin he päätyvät. Kirjoissahan maailmansota alkaa vasta viimeisessä osassa, jossa pääosassa on Annan ja Gilbertin nuorin tytär Rilla. En muista, olenko koskaan katsonut tätä viimeistä kautta kokonaan, mutta muistan olleeni tyrmistynyt ja järkyttynyt aikajatkumon sekoittamisesta. Viimeisellä kaudella ei ole mitään tekemistä alkuperäisten kirjojen kanssa, ja olen siitä henkilökohtaisesti loukkaantunut.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 18

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***

Luukku 18: Aamiainen Tiffanylla (kirja 1958, elokuva 1961) 


Mikäs se tämän päivän luukusta kurkistaakaan? Eräs ehdoton lempielokuvani, Aamiainen Tiffanylla!

Audrey Hepburnin todennäköisesti tunnetuin elokuva pohjautuu Truman Capoten pienoisromaaniin, joka kuitenkin eroaa elokuvasta melko lailla. Tässäkin tapauksessa katsoin elokuvan ennen kirjan lukemista, koska en edes tiennyt sen perustuvan johonkin kirjaan. Ihastuin elokuvaan ikihyviksi, joten päätin lukea kirjankin. Ensiksi yllätyin siitä, miten ohut kirja oli: varsinkin pokkaripainos on todella pienikokoinen (174 sivua), vaikka se sisältää Aamiainen Tiffanylla -pienoisromaanin lisäksi vielä kolme novelliakin. (Näistä muista novelleista Joulumuisto on tähän vuodenaikaan erityisen sopiva!) Capoten alkuperäisversio on elokuvaa synkeämpi ja kyynisempi, eikä siinä ole samanlaista Hollywood-sokerikuorrutusloppua kuin elokuvassa. Kirja tekee selväksi sen, että Holly on call girl, kun taas elokuva jättää sen viitteellisemmäksi. Kun elokuvaa ja kirjaa vertaa muutenkin keskenään, on helppo huomata, että Capoten tarina on ollut Hollywoodille sellaisenaan vähän liikaa. Elokuvaa ja kirjaa ei oikeastaan kannatakaan vertailla, sillä ne ovat kaksi eri teosta, ja molemmista pidän kovasti. Varsinkin elokuva avaa aina kyynelkanavani jossain vaiheessa.

Jos Truman Capote, Audrey Hepburn, Aamiainen Tiffanylla tai Hollywoodin naiskuvan muutos 1950-1960-lukujen taitteessa muuten kiinnostaa, suosittelen lukemaan Sam Wassonin kirjan Auringonnousu Manhattanilla! Se kuvaa tämän elokuvan tekemistä ja maailmaa, johon se syntyi.

Tiesittehän muuten, että Capote itse olisi halunnut Hollyn rooliin Marilyn Monroen, mutta Monroen agentti piti elokuvaa arveluttavana Monroen maineelle? Monroe muistuttaa tosiaan enemmän Capoten Hollya kuin Audrey Hepburn, mutta on todella vaikea kuvitella häntä tähän elokuvaan!

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)