perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kirjahamsterin onnenhetki, osa 2

Muistatteko, kun helmikuussa hehkutin antikvariaattilöytöäni kauniista Anna-kirjoista? Nyt onnenhetki jatkuu.



Kotikunnaan Rillan löysin halpaan hintaan antikvariaatista keväällä, Sateenkaarinotkon sain kesäkuun alussa lahjaksi. Nämä kuuluvat samaan painokseen kuin aiemmatkin osat, mutta kansikuvat ovat Eeli Jaatisen sijaan Maija Karman käsialaa. Sateenkaarinotkon tätä painosta olin pidellyt kädessäni ehkä kerran ennen tätä hetkeä, joten olin jo ollut valmistautunut siihen, että joutuisin etsimään sitä kissojen ja koirien kanssa. Onneksi näin ei käynyt!


Päivän lihastreeni: Montgomery :D


Kirjahamsteri on nyt onnellinen. Kirjat näyttävät niin hyvältä hyllyssä, että huomaan eksyväni tuon tuostakin näpelöimään ja lueskelemaan niitä. Voisin lukea koko sarjan uudestaan mahdollisimman pian! 


Hyvää juhannusta lukijoille ja ohikulkijoille! Lukekaa hyviä kirjoja, nauttikaa kesästä (ja vesisateesta, kuten juhannuksena on tapana)! <3 

Ps. Tämä on blogin 200. postaus! :) 

torstai 15. kesäkuuta 2017

Pikkutekstejä vihon sivulta

Rannassa

Pitkästä aikaa käveltiin rantaan
ja huljutettiin varpaidenkärkiä kivellä istuen
sormet leikki männynneulasilla
lepäsivät sammaleella ja vesi oli viileää
kimallus melkein sattui silmiin
helma täynnä neulasia ja hapankorpunmuruja
veden alle painuvat varpaankynnet
yhä uudestaan ja uudestaan

(24.3.2017)

***

Aamuja

Ihan kuin oisit vain unta. Kätesi. Auringonvalo verhojen raosta, vielä ei tarvitse paeta. Iholtasi tuoksuu kahvi ja jasmiini. Katson raukein silmin huoneen yli kultaista tukkaa ja pyöreitä poskia. Hän nukkuu, kuten kaikki muutkin. En muista, miltä näytät, vaikka näenkin kätesi. Aamu muuttuu keskipäiväksi, kun nukahdan uudestaan. 

Kaikki pakattu laatikoihin, kaikki tuki ja turva. Palapelin palat leviävät, ovi on lukittu sisäpuolelta. Pöydällä on Arethan levy ja haalistunut elokuvajuliste. Sydämen hakatessa hullun lailla kaipaan aamuaurinkoa, kaipaan sinua, käsiäsi. 

(14.4.2017)

***


Jotenkin tuntuu, että olen jakamassa näitä arkistojen uumenista löytyneitä runoja/tekstejä jatkuvalla syötöllä, mutta olen tämän viikon muissa maisemissa ja halusin jotain täytettä blogiin, ettei raukka vallan kuivu kasaan (ihan kuin olisin siitä aiemminkaan välittänyt). Nämä kaksi pikkutekstiä löytyivät samalta vihon sivulta, ja huomasinkin pitäväni niistä molemmista sen verran, että päätin jakaa molemmat.  Rannassa on runomuotoon puettu haavematka, Aamuja tajunnanvirtamainen kuvaus eeppisestä seikkailu-unesta. Kenties niissä on jotain samaakin? 

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kesä tulee, vaikkei uskoisikaan

Totta se on! Kesäloma on vasta alkanut, joten vielä on aikaa tehdä vähän suunnitelmia kesän varalle. Viime vuonna "ämpärilista" jäi tekemättä, mutta nyt on taas sen vuoro! On vain yksi sääntö: asioista ei saa ottaa stressiä. Suoritellaan asioita rennosti ja kiireettä, elokuussa katsellaan, että mitä tein vai teinkö mitään. Postauksen kuvituksena on käytetty hetkiä viime kesältä.


Kesällä 2017 minä

• olen riparilla hurjana ja hirmuisena isosena
Tämä leiri on todennäköisesti viimeinen koskaan, joten otan siitä kaiken irti! 

• luen vähintään neljä kirjaa kuukaudessa
Pitäisi olla aikaa, eikös niin? 

• luen jonkun klassikkokirjan (ehdotus: Tuntematon sotilas)
Vähintään yksi klassikko kuuluu kesään. Tuntematon sotilas voisi olla ajankohtainen (Suomi100 ja silleen). 


• esiluen yhden pitkään roikkuneen tekstin. 
En edes kehtaa sanoa, kuinka kauan olen lykännyt tätä. Nyt pitää vaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin, punakynä heilumaan. 

• kirjoitan P:a eteenpäin ja kirjoitan loppuun vähintään yhden novellin. 
Ai että, jos pääsisi ulos kirjoittamaan! Novelleja roikkuu edelleen kolme keskeneräisenä, ainakin yksi olisi kiva saada tehtyä loppuun asti.

• miittailen kavereita, niin lähellä kuin kaukana asuvia
Piknikille puistoon sään salliessa? 


• poistun tästä kaupungista vähintään päiväretkelle
Hulluksihan täällä tulee, jos ei pääse välillä haistelemaan toisen kaupungin tuulia. 

• katson ja/tai kuuntelen jonkun uuden musikaalin (ehdotuksia: Les Miserablés, Phantom of the opera, Rent, Wicked, Heathers, In the heights)
Musikaalitohtorin velvollsuus. On myös tärkeää harjoitella kuuntelemaan musikaaleja ilman visuaalista puolta. 

• opin ainakin yhden uuden ukulelesoinnun. 
Kai se on pakko nöyrtyä ja opetella barre-sointuja...

• luen psykologiaa ja ruotsia. 
Pakko kai on myöntää se tosiasia, että syksyllä odottaa ensimmäinen taistelu ylioppilaslautakuntaa vastaan. Pakko siis kaivella oppikirjat esille ja lähteä tutkimaan Ylen abitreenejä. (Entä jos opiskelen psykaa ruotsiksi? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jättebra!) 


Onko teillä kesäsuunnitelmia? 

torstai 1. kesäkuuta 2017

Toukokuun luetut 2017

Toukokuussa 2017 luin kaksi kirjaa (1161 sivua), joista molemmat olivat spefiä.

Moers, Walter: Uinuvien kirjojen kaupunki (Zamonia #4) 522 s. 
Clare, Cassandra: Taivaallisen tulen kaupunki (Varjojen kaupungit #6) 639 s. 

Postaus saattaa sisältää spoilereita.

kotimaisia: 0
käännöskirjoja: 2
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 2

Uinuvien kirjojen kaupunkiin törmäilee millloin missäkin yhteydessä, joten päätin nyt lopultakin lukea sen. Aiemminhan olin lukenut Moersilta vain Kapteeni Sinikarhun 13 ja 1/2 elämää, joka oli ihan kiva lukukokemus, mutta johon en erityisemmin rakastunut. Tämän kirjan parissa sen sijaan viihdyin erityäin hyvin! Oli ihana sukeltaa Kirjaliston kaupunkiin, joka pursui antikvariaatteja, kirjailijoita, kahviloita ja salaisuuksia, mutta jossa vaanivat myös suuret vaarat, labyrintista puhumattakaan. Lukiessani kirjaa iltaisin labyrintin kauhut nipistelivät vatsanpohjassa ja värisyttivät. Rakastin kirjaa valtavasti. Kaikki keksityt kirjailijat, labyrintin salaisuudet ja salaperäinen Varjoruhtinas: kaikki oli täydellistä, eikä tämä tuntunut paksuudestaan huolimatta yhtä pitkitetyltä kuin Kapteeni Sinikarhu. Itkinpä lopussa myös muutaman kyyneleen. Kirja tosin kärsi iltasatukirjan ongelmasta: nukahdin hyvin usein kesken kirjan luvun. 

En ollut lukenut Varjojen kaupunkeja yläasteen jälkeen, koska sain vihjeen, ettei viimeistä osaa saa lukea ennen Infernal Devicesia. Tein työtä käskettyä ja vasta nyt pääsin kiinni Taivaallisen tulen kaupunkiin. Muistikuvat edellisestä osasta olivat hatarat, mutta pääsin kuitenkin yllättävän nopeasti juoneen kiinni. Olen sarjan päätösosaan tyytyväinen. Kaikki langat solmittii tyydyttävästi yhteen, eikä edes kukaan ehdottomista lempihahmoistani kuollut. Yhden hahmon kohtaloa tosin itkin todella pitkään, jopa kahteen otteeseen. Luin kirjan viimeiset luvut kahtena peräkkäisenä yönä ja molemmilla kerroilla itkin. Myös Infernal Devices -trilogiasta tuttujen hahmojen bongaaminen oli yhtä aikaa ihanaa ja sydäntäsärkeävää. Kaiken kaikkiaan, viihdyin kirjan parissa hyvin ja suurimmaksi osaksi nautin sen lukemisesta. Kuten ystävälleni totesin: Claren kirjat eivät ole masilmankirjallisuuden merkkiteoksia, mutta niitä on kiva lukea, kyseessä on jonkinlainen guilty pleasure. Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta kirja ei kuitenkaan ollut täydellinen: välillä kirja tuntui vain polkevan paikallaan, enkä jaksanut innostua Emman osuuksista ollenkaan. Tiedän, että Emma on päähenkilö syksyllä suomennettavassa Lady Midnightissa, mutta se ei lisää kiinnostustani hahmoon. 

Tänään alkoi kesäloma (joskin lauantaina pitää vielä mennä kevätjuhlaan), joten riemua on elo pelkkää ja silleen. Toinen lukiovuosi on kohta virallisesti takana, kasassa vähän päälle 60 kurssia. Tämän vuoden aikana olen oppinut ruotsiksi esimerkiksi sellaiset tärkeät sanat kuin piilomainonta ja maatalouskone (vain a-ruotsijutut), anterogradisen ja retrogradisen amnesian, ollut mukana näytelmäprojektissa, oppinut askeleet niin wienervalssiin kuin Virginia reeliin, leiponut kakkua ja ehkä tullut ulos kuorestani ja harrastanut sosiaalista kanssakäymistä. Tänään heitin ensin kokeen jälkeen vitsiä parin vieraamman ihmisen kanssa ja sitten kävelin ulos koulusta korvissani Beatlesin Strawberry fields forever. Olo oli mainio. 

Muuten toukokuu on ollut aika raskas. Tapahtui asia, jota olin pelännyt tapahtuvaksi jo vajaan vuoden verran ja siihen liittyneet asiat ovat vieneet voimia ja aikaa. Mistään sinäänsä vakavasta ei ole kuitenkaan kyse, mutta en ainakaan vielä kerro asiasta tarkemmin. On ollut todella paljon koulujuttuja tehtävänä ja stressattavana ja olen ollut kuolemanväsynyt ja nukahdellut iltaisin sängylle ranskankirja auki. Muutamia kivojakin juttuja on silti ollut: ranskanryhmän retki kesäiseen Helsinkiin, muutamat lämpimät kesäpäivät ja mekkokeli ja se vapauttava tunne, kun kävin elämäni viimeisen matikankokeen jälkeen myymässä kirjan pois. Lukemisen suhteen kuukausi oli pohjanoteeraus, mutta kesälomalla on aikaa, toivon mukaan. 


Kuukauden kuunnelluin biisi on todennäköisesti Macy Grayn I try. En ole muuta häneltä kuunnellut, mutta rakastan hänen ääntään! 

Hauskaa kesäkuuta kaikille! Täällä satoi tänään lunta, varsinainen kesäsää. 

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kevättä kohden

Kuiskauksia hakatussa metsässä
kantojen ja oksien seassa
edessä kimaltava vesi
takana osapuilleen miljoona askelta
ja hartioilta pudotettuja taakkoja
pää pystyssä, sydän kevyenä

Aurinko sulattaa viimeisetkin lumiläikät
ja lämmittää mustelmaiset käsivarret
hiljaisuus tuntuu hyvältä

juurakoissa, kivissä, taivaassa kaikuu vain metsän oma ääni

Minulta vietiin oma paikkani maailmassa,
mutta minä en lähde täältä
minusta tai metsästä ei tule ehjiä koskaan
mutta kevättä kohden kasvamme
ja elämme
niin hyvin kuin pystymme

(17.4.2015)

***


Arkistojen kätköistä löytynyt runo viime vuodelta, joka osuu aika syvälle myös tämänhetkisessä elämäntilanteessa. 


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Miksi musikaalit?

Hei vain! Musikaalitohtori taas kirjoittelee. 

Maailmassa on murheellisen paljon ihmisiä, jotka eivät jostain syystä pidä musikaaleista. Se toki on heidän menetyksensä, eikä ketään voi pakottaa rakastamaan musikaaleja, mutta pahinta on, jos tällaiset ihmiset eivät osaa arvostaa muiden musikaalifanitusta. Itse en muista, että minulle olisi suoranaisesti irvailtu musikaalirakkaudestani, mutta esimerkiksi yläasteella pidin sitä(kin) piirrettä itsessäni melko matalalla profiililla. (Joskin reaktioni esimerkiksi musiikintunnilla katsottuun Hairsprayhyn tuskin jätti kenellekään arvailemisen varaa mielipiteestäni musikaaleihin.) 

Joten: Miksi musikaalit? 
(Tähän voisi vastata ytimekkäästi: miksi ei musikaalit, mutta pyrin hieman laajempaan käsittelyyn.)

1. Musiikki

Jep, ehkä isoin asia musikaaleissa. Jos musiikki ei toimi, ei toimi elokuvakaan, teatterimuodosta puhumattakaan, ainakaan musikaalina. (Tosin tämä voi toimia toisinpäin: esimerkiksi Greasesta en erityisemmin elokuvana välitä, mutta rakastan musiikkia.) Oli kyseessä sitten pääparin romanttinen duetto tai vauhdikkaampi tanssinumero, innostun siitä herkästi ja pahimmassa tapauksessa kuuntelen kappaleparan puhki. Musiikkia kuunnellessani saan valtavaa iloa toimivasta ensamblesta. Esimerkiksi Jekyll & Hyden ensemble on uskomaton! Perinteiset musikaalit iskevät, mutta esimerkiksi hiphop-musikaali Hamilton on upea, vaikkei musiikkityyli normaalisti nappaa. Läpilauletut musikaalit ovat muutenkin hieno asia. Niin, ja tottahan toki musikaaleja tulee myös laulettua/soitettua vajavaisilla piano- ja ukuleletaidoillani. Minulla on tapana laulaa kaikki, mitä hahmot laulavat, oli laulunumerossa sitten yksi tai 20 ihmistä :D Lempimusikaalibiisejäni (mikä sanahirviö!) muuten löytyy Spotifysta soittolistallinen (mainosmainos), vasemmasta sivupalkista klikkaamalla löytyy! 

Kaikkien aikojen musikaali./Sound of music (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0059742/mediaviewer/rm3784672512)

2. Teema

Myönnettäköön, että musikaaleissa on hyvin usein jollain tapaa kökkö teema, mutta toisaalta naiivikin sanoma esimerkiksi unelmien tavoitteluista tai rohkeudesta olla oma itsensä saattaa osua yllättävällä hetkellä. Varsinkin vanhemmissa musikaaleissa teema on harvoin kovin syvällinen, joten maailman pahuuden ja monimutkaisuuden vyöryessä päälle on ihana sukeltaa naiiviin ja kevyempään maailmaan. Sen jälkeen sitä melkein uskookin, että maailma muuttuu paremmaksi laulamalla! Toisaalta myös tummempia sävyjä käsitellään, musikaalista riippuen. Teemojen käsittely voi olla erisyvyistä: esimerkiksi Hairspray käsittelee rotusortoa 1960-luvun Baltimoressa, joskin melko kevyesti, kun taas West side storyn jengiviha tulee iholle ja ahdistaa. 

Musikaalien varjoisalla puolella./West side story (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0055614/mediaviewer/rm2194325248)

3. Visuaalisuus

Oli musikaali sitten lavalla tai valkokankaalla, visuaalisuus on vahvassa roolissa. En ole nähnyt yhtäkään musikaalia, joka olisi näyttänyt tylsältä. Pukujen ja lavastuksen ei tarvitse välttämättä olla värikästä, kuten esimerkiksi Hairsprayssa, tai huiman näyttävää ja mahtipontista, kuten esimerkiksi Moulin Rouge!ssa. Itse ainakin lasken visuaalisuuteen esimerkiksi tanssikohtauksen koreografiat. Lisäksi hissanörtti sisälläni saa iloa, jos menneisyyteen sijoittuvat musikaalit edes yrittävät luoda uskottavaa ajankuvaa puvustuksella ja lavastuksella. Oli musikaali sitten silmäkarkkia tai visuaaliselta ilmeeltään rauhallisempaa, en muista törmänneeni musikaaliin, jonka visuaalisuutta olisin moittinut. 

Väri- ja glitteroksennus./Moulin rouge! (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0203009/mediaviewer/rm332118272)

4. Arjen rikkominen

Pelkästään ajatus siitä, että ihmisjoukko puhkeaa lauluun tai tanssiin kesken arkisen aherruksen (esimerkiksi ihana aloituskohtaus La la landissa!) on ihana. Musikaalit ovat harvoin ihan umpirealistisia: ihmiset rakastuvat ensisilmäyksellä ja vaikeudet voitetaan lauluja lurittelemalla. Se kuitenkin tarjoaa todellisuuspakoa, joka välillä on erittäin tarpeellista. Musikaalien maailma on hieman satumaisempi ja kauniimpi versio omastamme (surullisistakin tapahtumista huolimatta). Lisäksi joissain musikaaleissa on yliluonnollisiakin elementtejä, esimerkiksi ihmissyöjäkasvi Pienessä kauhukaupassa. Mitä enemmän musikaali rikkoo arkitodellisuutta, sitä parempi se on. 

Älä kokeile tätä kotona./La la land (lähde: http://www.imdb.com/title/tt3783958/mediaviewer/rm1486108672)

5. Tunne

Tätäkin kirjoittaessani kuuntelen Hamiltonia kyyneleet silmissäni. Itkupilli kuin olen, vollotan estoitta niin onnellisille lopuille kuin synkille ihmiskohtaloille. Parhaimmillaan musikaali on yhtä tunteiden vuoristorataa: saman musikaalin kanssa nauraa kippurassa, jännittää minkä kerkeää ja lopulta vollottaa antaumuksella. Nautin dramaattisuudesta ja vahvasta tunneilmaisusta. Mikäpä sen parempi tapa nautiskella niistä kuin musikaalit?

Rähisevä päähenkilö riemuitsee./My fair lady (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0058385/mediaviewer/rm3512978432)

6. Valinnanvara

Musikaalit eivät niin vain maailmasta lopu. Teen listaa musikaaleista, jotka haluan joskus nähdä ja tällä hetkellä listalla on niitä lähemmäs 20 kappaletta. Monet klassikkomusikaalit ovat vielä näkemättä, muten esimerkiksi Les Miserablés (shame on me!). Toisaalta hyvää kannattaa odottaa, eikös niin? Musikaaleista löytyy sopiva melkein jokaiseen tarpeeseen: päännollaukseen, romantiikankaipuuseen, kohtalokkuuteen, pahaan oloon... Lista on loputon. 

Sokeria vai ihmisoikeuksia vai kenties molempia?/Hairspray (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0427327/mediaviewer/rm528193792)

7. Erilaisuus

Liittyy hieman kahteen edelliseen kohtaan. Henkilökohtaisesti minua ärsyttää musikaalistereotypia, jonka mukaan kaikki musikaalit ovat aurinkoista höttöä. Väärin, väärin, väärin. Myönnän, että puhun itsekin paljon musikaaleista nimenomaan päännollaajana, osasyynä höttöisyys, mutta se ei tarkoita jokaista musikaalia. Esimerkiksi Jekyll & Hyde on kaikkea muuta kuin kiva ja kevyt päännollaus, päinvastoin. Musikaalistereotypian mukaan kaikki musikaalit soveltuvat koko perheelle, eikä myöskään se ole missään nimessä oikein. En esimerkiksi itse katsoisi Moulin rougea! pikkusisarusteni kanssa, ennen kuin he ovat hieman kasvaneet. Erilaisuus musikaaleissa on juurikin parasta. Toisia musikaaleja voi katsoa koko perheen kesken ja laulaa mukana, toiset on parhaimmillaan yksin kyynelillä kostutetun peittokäärön sisältä katsottuna. Myös musiikkia löytyy moneen makuun: perinteistä, "vanhanaikaisempaa" musiikkia, eri bändien tuotantoa, 1960-luvun meininkiä, nykymusiikkia...

Vähän kökkö tarina, mutta mainiot musiikit. /Across the universe (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0445922/mediaviewer/rm3736770816)

8. Musikaalitoverit

Eli ihmiset, jotka fanittavat musikaaleja yhtä paljon kuin minä tai ainakin jonkin verran. Heidän kanssaan on ihana vaahdota musikaaleista tai laulaa musikaalisävelmää keskellä katua. Näitä ihmisiä onnekseni kuuluu elämääni jonkin verran. Erästä ystävääni esimerkiksi tervehdin joka kerta Funny face -aiheisesti hänet nähdessäni, olen myöhästynyt bussista, kun jäin analysoimaan liian innokkaasti Hamiltonia, olen hoippunut naama kyynelistä märkänä ulos elokuvateatterista yhtä pahasti itkeneen toverin olkapäähän nojaten La la landin jälkeen, laulanut duettona lattialla My eyesia Dr. Horrible's sing-along blogista ja Greasea jonossa pankkiautomaatille. Musikaalit ovat parhaita ja musikaalifanit mainio joukko. (Jos tunnistit itsesi, pusu sinne! Olet parhautta <3) 

Toverukset huipulla. /Funny face (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0050419/mediaviewer/rm3499137024)

Entäpä miksi te, armaat lukijat, pidätte tai ette pidä musikkaleista? Ovatko syyt samoja vai onko teillä omia ajatuksia aiheesta? Olen utelias kuulemaan! :)

torstai 4. toukokuuta 2017

Huhtikuun luetut 2017

Huhtikuussa 2017 luin kolme kirjaa (465 sivua).

Otava, Merja: Priska: kesästä kesään 153 s. 
Leinonen, Anne (toim.): Kirjoita kosmos 139 s.
Gruen, Bob: John Lennon: New Yorkin vuodet 173 s.

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 1
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 2

Priska oli osittainen herätelainaus, mutta onnistunut sellainen. Vähän uudempi suomalainen tyttökirja, johon myönnän suhtautuneeni hieman epäillen, mutta josta yllätyksekseni pidin suuresti. Priska on todella samaistuttava hahmo kirjoitusvimmoineen, mutta myös monilla muilla tavoilla: esimerkiksi tarve hiljaiseen ajatteluhetkeen ja ahdistus aikuistumisesta tuntuivat erittäin tutuilta. 1950-luvun lopun Helsinki aukeaa lukijan silmien eteen hahmojen puhumana vanhana slangina ja elävinä miljöökuvauksina. Lähes jokainen nuorista saa romaanissa äänen ja vaikka jotkut tarinat jäävät ohuemmiksi ja irtonaisemmiksi kuin toiset, pidin siitä silti. Tämä kirja on aito ja vetävä yhä edelleen. Yksi tämän vuoden ehdottomista suosikeista! 

Sanataidekoulussa piti vinkata kirjoittamisoppaita ja sen kautta sain lopulta sysäyksen tarttua omasta hyllyssä vuoden verran odotelleeseen Kirjoita kosmos -teokseen. Erityisesti pidin kirjassa siitä, että se keskittyi nimenomaan spefikirjoittamiseen, joka on minulle se kaikkein omin ja turvallisin laji. Oppaassa käsitellään niin kliseet kuin ideatkin, novellin rakenteesta ja miljöön luomisesta puhumattakaan. Vasta genrekirjoittamiseen tutustuva saa tästä paljon irti, mutta myös enemmän harrastanut viihtyi. (Joskin täytyy myöntää, että hieman haukottelin osuuksissa, joissa selitettiin esimerkiksi konflikti rautalangasta vääntäen. Sen merkityksestä kertominen oli paljon kiinnostavampaa!) Kirja mylläsi ajatuksia uusille urille ja tekikin mieli ryhtyä kirjoittamaan ja lukemaan omia tekstejä kriittisellä silmällä. Ehdoton plussa kirjassa oli sanasto (sieltäkin suurin osa termeistä oli tuttuja, mutta löytyipä uusiakin!) ja listaus julkaisukanavista.

Bob Gruenin valokuvateos John Lennonin New Yorkin vuosista oli hyvin kiinnostava. Gruen ystävysti Johnin ja Yokon kanssa heidän muutettuaan New Yorkiin. (Pakko sanoa aiheeseen liittymättömästi, että tätä postausta kirjoittaessani alkoi yllättäen soida Lennonin (joskin Beatlesin Anthology-versio) Real love. Sopii tunnelmaan ja vähän itkettää.) Hän otti lukuisia valokuvia heistä kotonaan, esiintymässä ja studiolla. Nämä kuvat on koottu tähäm pari vuotta sitten suomeksi ilmestyneeseen valokuvakirjaan, jossa on lisäksi myös Gruenin tarinoita elämästä New Yorkissa Johnin ja Yokon kanssa. Uutta tietoa en kirjasta juurikaan saanut, mutta valokuvista useat olivat sellaisia, joita en ollut ennen nähnyt. Joulukuun 1980 kohdalle laitetut kuvat Central Parkiin kokoontuneista ja itkevistä ihmisistä olivat niin vaikuttavia, että pillahdin itsekin vollottamaan. Suosittelen tätä kirjaa puhtaasti valokuvien perusteella jokaiselle, vaikkei John Lennon tai Yoko Ono niinkään kiinnostaisi. Gruenin Lennonista ottamat New York City -kuvat ovat muuten olleet yksiä lempivalokuvistani aina! 


Huhtikuu oli raskas kuukausi koeviikkoineen ja muine vastoinkäymisineen. Väsymys oli kova ja itkettyäkin tuli vähän väliä. Positiivisia asioita olivat kuitenkin pääsiäis- ja vappulomat (olkoonkin, että toinen menikin toukokuun puolelle). Pääsiäisloman lautapelit ja kiireettömyys ja vappuviikonlopun yökyläily Ultra bra -maratooneineen takasivat tervetulleita hengähdystaukoja arkeen. Tuntuu, että oikeasti luin paljon, mutta luvut kertovat toista. Vaikka lukeminen ei luonnistunut, kirjoittaminen rullasi ja voitin elämäni ensimmäisen CampNaNoWriMon. Olen ylpeä itsestäni ja ihan hyvästä syystä! :) Toinen ylpeydenaihe on se, että opettelin soittamaan ukulelea. Kaikkea sitä tekeekin välttääkseen kokeisiin lukua! Suurin osa yksinkertaisista soinnuista sujuu ja pystyn jo soittamaan useampia biisejä. E-duuri onkin seuraaavana opettelulistalla ja haave omasta ukulelesta hieman kutkuttaisi. 


Huhtikuun kuunnelluin soittolista oli ehdottomasti P:n soittolista, jolta olen jo poiminut postauksiin muutamia paloja. Marina and the diamondsin Rootlessia en kai ole vielä maininnut, joten teen sen nyt. 

Miten teidän huhtikuunne sujui? Oliko se kuukausista julmin vai mukava kevätkuukausi? Täällä päin ainakin satoi parina päivänä lunta, vaakasuoraan. Toisaalta olen mennyt jo kerran tänä keväänä pyörällä, joka nyt on varma kevään merkki.