maanantai 11. marraskuuta 2019

Lokakuun luetut 2019

Lokakuussa 2019 luin kaksi kirjaa (520 sivua), joista yksi oli uusinta. 

Saresma, Tuija, Rossi, Leena-Maija & Juvonen, Tuula (toim).: Käsikirja sukupuoleen 330 s. 
Henson, Jim & Banus, Tudor: Muppet show 190 s. [U]

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 1
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 0
muualta: 1

En yleensä merkkaa lukupäiväkirjaani tai esittele blogissani tenttikirjoja, mutta nyt teen poikkeuksen, sillä ostin Käsikirjan sukupuoleen jopa omaan hyllyyni. Minulla oli edellisessä periodissa sukupuolentutkimuksen peruskurssi, jonka tenttikirja Käsikirja sukupuoleen oli. Kirja on mukavan helppolukuinen, ja sitä ymmärtää, vaikka ei olisikaan sukupuolentutkimusta opiskellut. Se kattaa monipuolisesti useita sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä aihealueita, kuten väkivallan ja rodullistamisen. Kirja kuitenkin kärsi hieman samasta ongelmasta kuin peruskurssi yleisestikin: asiaa on paljon, ja siitä saadaan vain pieni pintaraapaisu. Lisäksi kirja on jo kymmenen vuotta vanha, mikä vaikuttaa siihen, että jotkut asiat ovat jo hieman vanhentuneita. Toisaalta jotkut asiat ovat yhä samassa tilassa kuin kymmenen vuotta sitten, mikä tekee minut surulliseksi ja vihaiseksi. Näistä asioista huolimatta suosittelen kirjaa kaikille kiinnostuneille. Se on hyvä perusteos, ja vaikka monet sen käsittelemät asiat olivat kurssilta tai muualta minulle tuttuja, opin myös uutta. 

Kotikotona ollessani luin kevättalvella antikvariaatista löytyneen Muppet show -kirjan, joka on konseptiltaaan todella erikoinen. Kirja sisältää televisiosarjan ensimmäisen ja toisen kauden sketsejä kirjoitettuna näytelmämuotoon parenteeseineen päivineen, minkä lisäksi sketsit on piirroskuvitettu. Luin vielä kirjan suomenkielisen käännöksen, mikä teki kirjaelämyksestä entistä villimmän. Muppet show'n sanaleikkihuumori ei käännettynä oikein toimi, mutta muutamia kertoja vähintään hymähtelin eri sketseille. Kuvitus on myös todella hieno! Minulle on joskus ala-asteella ollessani simultaanitulkattu englanninkielistä versiota tästä kirjasta, joten laskin tämän uusintaluvuksi. 




*********

Lokakuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
34. Kirjassa on useamman kirjoittajan kirjoituksia: Käsikirja sukupuoleen

Lokakuusta muistuvat ensimmäisenä mieleen kahdet kirjamessut, Turun messut alkukuusta ja Helsingin loppukuusta. (Jälkimmäisestä postaus on tulossa, mutta siinä voi vierähtää vielä muutama hetki.) Molemmat kirjatapahtumat sattuivat juuri sellaisiin hetkiin, jolloin tarvitsin kirjahyörinää. Muutamia messujen kaltaisia tähtihetkiä lukuun ottamatta lokakuu oli kuitenkin melko hajuton ja mauton kuukausi, josta ei jäänyt sen ihmeemmin muistijälkiä. Lähinnä opiskelin ja editoin. 


Vaikka julkisesti en ehkä myönnäkään katsoneeni Vain elämää, on kuluneelta kaudelta useampikin kappale löytänyt tiensä soittolistoilleni. Vesalan Nyt kommentoin on ehkä suosikkini, mahtava asennebiisi!

Toivottavasti marraskuuhunne mahtuu myös valoa! 

perjantai 1. marraskuuta 2019

NaNoWriMo 2019

Tästä se taas alkaa!

Marrasnanoni ovat olleet vähän surullisia tapauksia, sillä en ole voittanut niistä yhtäkään. Viime vuonna toki tein oman ennätykseni, senkin tosin kapinoimalla, mutta henkisesti raskas kuukausi vei voimat aika tehokkaasti, eikä kirjoittamiseen ollut energiaa. Mutta vanhojen muistelijaa tikulla silmään, nyt on uusi marraskuu ja uusi Nano edessä!

Tänäkin vuonna kapinoin, eli en kirjoita 50000 sanaa uutta romaania. Sen sijaan minulla on kaksi projektia: Pusu ja puolisalainen novelliprojekti. (Projektien tämänhetkisistä vaiheista voi lukea lisää tästä.) Pusua editoin kuin viimeistä päivää. Sain lokakuussa toisen näkökulmahenkilön osuudet valmiiksi ja aloitan tänään toisen näkökulmahenkilön lukuja. Olisi mainiota, jos saisin kässärin kokonaan valmiiksi kuun loppuun mennessä, mutta se voi olla liian utopistinen ajatus. Puolisalaista novellikokoelmaa pyrin kirjoittamaan niin, että se olisi marraskuun loppuun mennessä valmis, eli noin parina päivänä viikossa. En tiedä, onko näistä mahdollista saada yhteensä 50k:ta, mutta ainakin toivon, että sanamääräni ylettäisi mahdollisimman korkealle, ja että rikkoisin oman ennätykseni, jälleen. (Toki on huomattava, että editoidessa sanoja tulee helpommin paljon lyhyessä ajassa kuin raakatekstin kanssa, joten mahdollisuudet lienevät ilmassa.)

Marraskuuni tulee todennäköisesti olemaan opintojen puolesta melko tiukka, joten oman jaksamiseni vuoksi jätän viikottaiset päivytykset tällä kertaa pois. Varmaan höpisen tänne jotain yleisiä kirjoitusjuttuja, katsoo nyt.

Onnea kanssananoilijoille, kyllä me tästä marraskuusta selvitään!

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kohti kirjamessuja!

Kirjamessut tulevat taas! 


Olen tuttuun tapaan messuilla bloggaajana mukana. Saavun messuille perjantaina aamupäivästä ja viivyn sunnuntai-iltaan. Viime vuodesta innostuneena listailin jälleen kiinnostavia ohjelmia tähän postaukseen. Tänä vuonna messuohjelmani näyttää hämmästyttävän väljältä, vaikka yhä edelleen tarvitsisi olla useammassa paikassa yhtä aikaa :D

Tuntomerkkini messuilla ovat tuttuun tapaan jossain roikkuva bloggaajapassi, silmälasit ja sininen villatakki. Tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta, jos tunnistatte! Itse saatan olla niin ajatuksissani ja kirjalumoissa, että en välttämättä huomaa tuttujakaan :D

PERJANTAI
14.00-14.30 Hanna-Reetta Schreck: Kaikki mitä emme ole tienneet Ellen Thesleffistä (Töölö)
15.00-15.30 Iiu Susiraja: Iiu Susirajan outo maailma (Töölö)
16.00-16.30 Naiset esiin – Kirjallisuudessa ja historiassa (Töölö)
16.00-16.30 Märta Tikkanen: Pakko yrittää kir- (Senaatintori)
16.30-17.00 Eino Nurmisto: Homopojan opas (Kallio)
17.00-17.30 Yle kioski: All Finlandia panel (Hakaniemi)
18.00-18-30 Yle kioski: Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus (Hakaniemi)

LAUANTAI
10.30-11.00 Sukupuoli- ja etnosensitiivisyys fiktiossa (Senaatintori)
10.30-11.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjailijan jumalat (Töölö)
11.00-11.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Käännöksen äärellä (Töölö)
12.00-12.30 Nuori Aleksis- ja Pikku-Finlandia-palkintojen jako (Kruununhaka)
13.00-13.30 Terhi Rannela: Kiivaat (Suomenlinna)
14.00-14.30 Patin Statovci: Bolla (Senaatintori)
15.00-15.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Hylkäyskirjeen jälkeen (Töölö)
16.00-16.30 Eppu Nuotio, Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Salasana: Rakkaus (Kallio)
16.30-17.00 Suomen kirjailijaliitto esittää: Esikoiskirjan tuska ja ihanuus (Töölö)
18.00-18.30 Lyriikkakeskustelu: Terhi Kokkonen (Senaatintori)

SUNNUNTAI
10.30-11.00 Antti Rönkä: Jalat ilmassa (Kallio)
11.00-11.30 Timo Parvela: 30 vuotta kirjailjana (Senaatintori)
12.00-13.00 Kirjakallion paneeli: Onko tämä tarina totta? (Kallio)
13.00-13.30 Anna Puu: Minä olen Anna Puu (Senaatintori)
13.00-13.30 Riina Mattila: Eloonjäämisoppi (Kallio)
16.00-16.30 Karoliina Kouvola: Sodan kuningattaret – Amatsoneista valkyrioihin (Kallio) 



Nähdäänhän messuilla?

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Syyskuun luetut 2019

Syyskuussa 2019 luin kaksi kirjaa (617 sivua ja 21 h 22 min), joista yksi oli spefiä ja yksi äänikirja.

Linna, Väinö: Täällä pohjantähden alla 2 617 s. 
Hai, Magdalena: Kolmas sisar (Royaumen aikakirjat #1) 21 h 22 min

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 0
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 0
muualta: 1

Edellisestä osasta toivuttuani tartuin Linnan trilogian kakkososaan, jota odotin melkoisella kauhulla: tiesin, että sisällissota oli tulossa, ja Tuntemattoman sotilaan lukeneena tiesin, ettei Linna päästä lukijoitaan tai hahmojaan helpolla. Täytyy kyllä sanoa, että kirjan alkupuoli kulkee vähän raskassoutuisesti, mutta kun sota syttyy, johan rupeaa rytisemään ja kunnolla, jolloin kirja imaisi mukaansa vahvasti, vaikka ei olisikaan halunnut lukea kaikista kauheuksista. Lukiessani vaikeroin välillä ääneen, kun arvasin, mitä tärkeiksi muodostuneille hahmoille käy. (Spoiler alert: huonosti.) "Eivätkö nämä Koskelat saisi elää vain onnellista perhe-elämää keskenään," paruin ja kirosin Väinö Linnan haamun, kun hän taas marssitti hahmoja varmaan tuhoon ja onnettomuuteen. Viimeisen osan pariin tahdon päästä mahdollisimman pian, mutta hieman täytyy antaa itselleen lepoaikaa tämän syöksyn jäljiltä. 

Olen jo pitkään halunnut lukea Magdalena Hain uuden sarjan aloituksen Kolmas sisar, joten kun löysin sen Bookbeatista äänikirjana, otin sen kuunteluun heti kuin vain oli mahdollista. Kirjan pituus tosin sai minut parahtamaan ääneen: sehän kestää melkein vuorokauden! Kirjan kuuntelussa vierähtikin sitten tovi jos toinenkin, mutta sainpahan ainakin tiskattua ja siivottua hyvässä seurassa useampaan otteeseen. Kirjan alkaessa olin melko skeptinen, sillä asetelmat tuntuivat melko kliseisiltä ja jo aiemmin nähdyiltä. Kuitenkin noitatyttöjen Lunen ja Cielin päästessä meidän maailmaamme juoni alkoi vetää paremmin mukaansa, ja Hai alkoi laittaa kliseitä iloisesti sekaisin. Juoni oli vetävä ja hahmot kiinnostavia, eikä 21 tuntia edes lopulta tuntunut niin pitkältä. Viihdyin mainiosti Hain luomassa matriarkaalisessa noitamaailmassa! Viime kesänä kirjasta puhuttaessa tunnuttiin nostavan esille hahmojen panseksuaalisuus, joten odotin kirjan olevan sateenkaarevampi kuin se lopulta oli: esimerkiksi Lune ja Ciel molemmat pariutuvat melko ennalta-arvattavien vaihtoehtojen kanssa. Ehkä jatko-osissa sateenkaareen saadaan muitakin sävyjä, mutta nyt olin hieman pettynyt. Sivuhuomautuksena täytyy muuten sanoa, että koska kuuntelin kirjan äänikirjana, minulla ei ole mitään käsitystä, miten suurin osa henkilöiden nimistä kirjoitetaan. Kun äänikirjan lukijakin äänsi välillä varsinkin ranskankielisiä noitanimiä vähän kummallisesti, olin entistä pahemmin pihalla niiden kirjoitusasuista. 


*********

Syyskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi: Kolmas sisar (mm. Lasten ja nuorten Finlandia -ehdokas 2018) 

Syyskuussa alkoi taas arki opintoineen, rientoineen ja kuoroharjoituksineen. Lukemississani on taas huomattavissa se, miten opinnot vievät lukuaikaa ja -energiaa. Tälläkin hetkellä luen erääseen kirjatenttiin, joka vie taas lukuhaluja, mutta eivätköhän ne tästä taas lähde nousemaan, kun siitä pääsee eroon :) Syyskuussa myös tanssin vaikka en osaa aamuyöhön asti ja vietin useita hyviä juorutuokioita, joiden jälkeen olo oli taas kevyempi. Kävin myös katsomassa Astuvansalmen kalliomaalauksia (superhienoja! Suosittelen kovasti!) ja matkustin junalla takaisin opiskelukaupunkiin sellaista reittiä, jota en ollut ennen kulkenut.



Kuukauden biisi on epäilyksittä Kaija Koon Hanat aukeaa. Perheeni löysi minulle kirpputorilta Kaija Koon Tuulten viemää -cd:n eurolla, ja kun tulin käymään kotona, sain tietää, että he olivat ostaneet sen minulle. Kaija Koon nykytuotanto aiheuttaa lähinnä myötähäpeän väristyksiä, mutta 1990-luvun albumit ovat guilty pleasure -listallani melko korkealla. Olenkin nyt syksyn mittaan kuunnellut kyseistä levyä ja muitakin hittejä runsain määrin. Tuulten viemää on oikein mainio levy, ja Hanat aukeaa on ehdottomasti suosikkejani levyltä. Kun 13-vuotiaana kuuntelin tätä lähinnä salaa, nyt voin julistaa intoani ihan julkisesti internetissä :D niin ne ajat muuttuvat.

Loistetta lokakuuhunne! Muistakaa käyttää heijastinta! 

perjantai 27. syyskuuta 2019

Kirjoitussuunnittelmia, syksy 2019

Syksy on jo useampana vuonna ollut sellaista aikaa, että olen kirjoittelurintamalla aloittanut uusia projekteja tai palannut vanhojen pariin uusien editointikierrosten merkissä. Omat tavoitteet ja suunnitelmat on hyvä kirjata ylös, joten laitan ne tähän kaiken kansan nähtäväksi, etten perääntyisi niistä viime hetkellä.

Pusu

Kolmosversio oli esilukijoilla kesän, ja olen saanut monenlaista, mutta erittäin hyvää ja tarkkaa palautetta. Syksyn suurin tavoite on editoida tämän palautteen pohjalta versio 3.1. Vaikka joitain suuriakin rakenteellisia juttuja on muokkauslistalla, ajattelin tämän editointikierroksen olevan tavallaan "kevyempi": esimerkiksi läpilukua en aio tehdä. Toinen päähenkilö on myös vähän hankala, joten kokeilen uutta editointitekniikkaa: editoin erikseen näkökulmahenkilöiden luvut ja katson, miten varsinkin toisesta hahmosta saisi vahvemman. Se saattaa myös auttaa rakenneongelmiin (tai sitten vain pahentaa asiaa, jää nähtäväksi :D). Editointiaikatauluni on jälleen melko tiukka, eikä joustovaraa ihmeemmin ole, mutta toki oma hyvinvointini (ja opinnot) ajavat aina edelle. Tavoitteeni kuitenkin on, että v3.1 olisi valmis joulukuussa, jolloin saisin täytettyä erään uudenvuodenlupaukseni vielä vuoden 2019 puolella.

Puolisalainen novelliprojekti

Periaatteessa tässä ei ole mitään salattavaa: kirjoitan novellikokoelmaa. Mikään ns. vakava projekti tämä ei ole, koko kirjoitusprojekti on pitkälti omaa hupiani, enkä esimerkiksi aio tehdä suurempaa editointia kuin pientä kiillotusta ja kaunistusta. Syy salailuun on se, että suunnittelen tätä kokoelmaa joululahjaksi muutamalle ihmiselle, enkä siksi halua paljastaa siitä sen enempää, sillä joku heistä saattaa lukea blogiani. Kerron asiasta tarkemmin sitten, kun salailulle ei ole enää tarvetta. Kahdeksasta novellista olen sanut viisi valmiiksi.

Nanowrimo – omilla säännöillä

Viime vuoden marraskuu oli monesta syystä melko raskas, ja saavutin henkilökohtaisen ennätykseni lopulta kapinoimalla. Siitäkin huolimatta ajattelin, että osallistun jälleen nanoon, tosin hieman mukautetuilla säännöillä. Työstämäni teksti tulee olemaan joko Pusu tai Puolisalainen novelliprojekti, riippuen siitä, kumpi tarvitsee enemmän työtä. Uskallan jo nyt väittää, että Pusu on marraskuuni(kin) projekti, mutta katsotaan sitä sitten. Joka tapauksessa sanamääriä tärkeämpiä ovat omat deadlineni, jotka määrittyvät lukujen/novellien mukaan. Puhun aiheesta lisää lähempänä. 

Sellaisia suunnitelmia loppuvuodeksi. Kirjoittajaitsetunnon kanssa on lähiaikoina ollut jonkin verran ongelmia, mutta ehkäpä se tästä helpottaa. Kunhan ei ole liian ankara itselleen. 

lauantai 21. syyskuuta 2019

Kurkistus ämpäriin

Kesä on nyt virallisesti ohitse (sillä elokuu on kesäkuukausi, sanoitte te mitä hyvänsä!), joten on aika kurkistaa, mitä kohtia sain toukokuussa tekemästäni ämpärilistasta täyteen.

Sateen jälkeen. 
Kesällä 2019 minä

• luen Täällä Pohjantähden alla (ainakin ensimmäisen osan) 
Tehty! Sain ensimmäisen osan luettua Kirjabloggajien klassikkohaasteeseen, toinen osa on tällä hetkellä kesken. Onpahan jotain odotettavaa syksylle!  

• käyn mummolassa
Tehty, useampaan kertaan. 

• järjestän piknikin kaveriporukan kanssa
En järjestänyt, mutta näin kyseistä kaveriporukkaa muuten vain. Harkitsimme piknikiä, mutta rankkasade vei meidät sisätiloihin kahville. Kohdan voi ehkä laskea puoliksi suoritetuksi.


• teen kesäretken paikkaan, jossa en ole ennen käynyt/jossa käymisestä on vuosia aikaa
Kesäretkikin jäi tänä vuonna toteuttamatta, emme saaneet ystäväni kanssa aikaiseksi etsiä sopivaa ajankohtaa sille. Kenties siirrämme retkemme syksyyn, tai sitten suosiolla ensi kesään.

• nautin kahden kaupungin kesästä
 Tehty! Suurimman osan kesästä vietin kotikotona, mutta pari kertaa pääsin käymään myös opiskelukaupungissa. Molemmat retket olivat oikein ihania: ensimmäinen sisälsi ihanan yksinäistä haahuilua pitkin ja poikin, museoita, kahviloita, treffit ystävän kanssa sekä tunteen siitä, että tämä kaupunki on minulle enemmän koti kuin ennen <3 Toisella kerralla käristyin perheeni kanssa helteissä, kahlailin meressä ja söin hyvin paljon jäätelöä. Monet kaupungit ovat kesällä ihania, mutta opiskelukaupunkini yksi ihanimmista.

Mustikankeruu jäi vähän puolitiehen, kun eräs paarma kävi vähän liian tuttavalliseksi. 

• katson yhden musikaalin ja kuuntelen yhden
Tehty! Kävin katsomassa Elton Johnista kertovan elokuvan Rocketman, jonka en edes tiennyt olevan musikaali, mutta kun huomasin luulleeni väärin, olin oikein tyytyväinen. Musikaalien kuuntelu jäi melko vähälle, sillä kuuntelin vain Lin-Manuel Mirandan 13 minuutin minimusikaalin 21 Chump street, mutta sekin on parempi kuin ei mitään. Molemmista musikaaleista pidin kovasti! 

• pidän pienen kirjoitustauon
Pidin! Pusun kolmosversio valmistui kesäkuun alussa, jolloin laitoin kynät piiloon pöytälaatikkoon ja jätin kirjoittamisen hetkeksi. Vaikeaa se oli, kun oli tottunut tiiviiseen editointitahtiin, mutta lopulta totuin taukooni ja satunnaisia runoja ja blogipostauksia lukuunottamatta olin loppukesäkuun kirjoittamatta ja mieli sai levätä. Heinä- ja elokuussa kirjoittelin jonkin verran erästä novelliprojektia, mistä lisää myöhemmin, mutta siitäkään en ottanut stressiä.

• osallistun kansallispukujen tuuletustapahtumaan
Osallistuin! Suurin osa tuulettajista todennäköisesti lähestyi eläkeikää, joten minä ja siskoni erotuimme joukosta todella. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä oli ihana kuunnella ihmisten tarinoita puvuistaan ja ihastella niitä. Rakastan kansallispukuja niin mahdottoman paljon! <3 Lisäksi minulle selvisi, että pukuni mysteerinen esiliina ei ole kansallispuvun esiliina ollenkaan :D Kysymys tosin kuuluu, mistä esiliina sitten on peräisin, sillä se on valokuvien perusteella ollut pukuni mukana jo ainakin 1960-luvulta alkaen. Virallisen tuuletustapahtuman lisäksi käytin pukuani kaksissa rippijuhlissa. (Toisissa juhlissa läikytin viiniä valkoiselle paidanrinnukselle ja toisissa sotkin hihaa ripsivärillä, mutta molemmat tarhat saatiin onneksi marttanikseiltyä pois.)

Puku sopivassa miljöössä, ja sensuroitu naamavärkki. 

• juhlin synttäreitä
Täytin elokuussa 20 vuotta. Järjestin isohkot kaverisynttärit, joten tämänkin kohdan listastani voi laskea suoritetuksi. Lisäksi juhlin virallisena päivänä syömällä mummolassa kakkua.

Aikuiset synttäritarjoilut. 

Tämä kesä ei ehkä ollut mikään elämäni paras ja loistavin, mutta mahtui siihen monia todella hyviä ja ihania juttuja. Miten teidän kesänne sujui? 

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Elokuun luetut 2019

Elokuussa 2019 luin kahdeksan kirjaa (2085 sivua), joista oli yksi oli spefiä, yksi runokirja ja yksi sarjakuva.

Montgomery, L. M.Runotyttö maineen polulla (Runotyttö #2) 308 s. [U]
Reich, PeterBook of dreams 207 s. 
Härkönen, Anna-LeenaHäräntappoase 316 s. 
Montgomery, L. M.Runotyttö etsii tähteään (Runotyttö #3) 306 s. [U]
Carole, MariaSinisen talon noita 377 s. 
Happonen, Kaisa & Miettinen, KarriRevi se 120 s. 
Rinta-Kanto, JoonasFok_it: Elämä jatkuu 168 s.
Ishiguro, KazuoPitkän päivän ilta 283 s. 

kotimaisia: 4
käännöskirjoja/englanniksi luettuja: 4
omasta hyllystä: 4
kirjastosta: 2
muualta: 2 

Montgomery-lukuhaaste: viisi kirjaa

Runotyttö-sarjan toinen osa on aina ollut suosikkini sarjasta. Emilian ja kavereiden kouluarki kiehtoo, minkä lisäksi orastavat romanssit kutkuttavat. Toki lukioon pääsyn hinta on kova: Elisabeth-täti kiertää Emiliaa kirjoittamasta kolmen vuoden aikana mitään, joka ei ole totta. En voi kuin arvostaa Emiliaa, kun hän kykenee pidättäytymään elämänsä suurimmasta intohimosta niin pitkäksi aikaa. Runotytöt ovat olleet tällä uusintalukukierroksella ahmittavampia kuin muistelin: tämänkin luin muutamassa päivässä. Lisäksi en muistanut, miten vastenmielinen hahmo Dean Priest onkaan. Muistikuvissani hän muuttui inhottavaksi vasta kolmannen kirjan aikana, mutta hän on täysin hirvittävä jo tämän kirjan aikana. Tekisi mieli huutaa Emilialle pysymään kaukana koko miehestä. Harva Montgomeryn hahmo on yhtä kammottava! Kirjan suomenkielinen nimi on mielestäni ollut aina vähän typerä, vaikka Emilian alppipolkuun viittaava alkuperäinen nimi Emily climbs onkin ehkä vähän hankala käännettävä. Se kuitenkin viittaa mielestäni paremmin siihen, että Emilia vasta aloittelee alppipolkuaan, eikä se ole aina niin helppoa kuin hän olisi toivonut. Hän on kuitenkin ihalitavan sinnikäs, mikä valaa toivoa myös minuun, vaikka tuntuukin, että olen viime aikoina lähinnä vain kompastullut omalla alppipolullani. Tämä on kyllä edelleen lempparini sarjasta! 

Kate Bush teki kappaleensa Cloudbusting lukemansa kirjan pohjalta. Kirja oli Peter Reichin omaelämäkerta Book of dreams, jossa hän kertoo lapsuudestaan psykologi-isänsä Wilhelm Reichin kanssa. Isä-Reich tutki hieman kyseenalaista orgone-energiaa, minkä vuoksi hän joutui 1950-luvulla Yhdysvaltojen hallituksen vainon kohteeksi. Lopulta hänet vangittiin, ja hän kuoli vankilassa. Bongasin Book of dreamsin Adlibriksestä muutama vuosi sitten, jolloin päätin hankia sen omaan hyllyyn, sitä kun ei kirjastoista löydy. Cloudbusting on suorastaan itkettävän kaunis kappale, ja minua kiinnosti kovasti tarina sen takana. Kirjassa on sama lumoavaa kauneutta ja haikean kipeyttä kuin Bushin kappaleessa, ja jotkut kohtaukset ovatkin siirtyneet melko suoraan sivuita sanoitukseen. Reich luottaa sokeasti isäänsä, kuten lapset yleensä, ja onkin riipaisevaa luettavaa, miten isän vangitsemisen ja kuoleman jälkeen hänen uskonsa isään ja tämän tutkimuksiin alkaa hiljalleen rapistua. Jotain jäi kuitenkin kohdaltani puuttumaan, enkä saa oikein kiinni, mitä olisin kirjaan kaivannut. Jossain vaiheessa lukemista minua alkoi häiritä se, miten tarkasti Reich lapsuudestaan kertoi. Se ei tuntunut uskottavalta, koska hän ei missään vaiheessa tuntunut epäilevän muistiaan, vaan kertoi kaiken valokuvantarkasti. Puolifiktiivisissä muistelmissa, kuten Laura Ingalls Wilderin ja James Herriotin kirjoissa, tämä olisi helpompi hyväksyä, mutta jostain syystä en pystynyt lukemaan Book of dreamsia puolifiktiivisenä, vaan täytenä totena, jolloin täysin kyseenalaistamatta kerrotut muistot vuosikymmenten takaa särähtivät pahasti. Kirjan kieli on myös melko haastavaa, minkä vuoksi minulla kesti tämän pienen kirjan lukemisessa melko kauan. En kuitenkaan kadu, että luin tämän kirjan, se oli hyvin kiehtova! 

Jotenkin olin onnistunut välttymään Häräntappoaseen lukemiselta tähän asti. Kirjaa ei luettu yhteisesti yläasteella, ja vaikka se perheen hyllystä löytyikin, en ennen tätä ollut saanut aikaiseksi tarttua siihen. Kehujen lisäksi olin kuullut kirjasta myös muutamia soraääniä parilta läheisesltä ihmiseltä, minkä vuoksi aloitin lukemisen hieman ristiriitaisin odotuksin. Aivan ensimmäisillä sivuilla ihastuin Härkösen kieleen ja tyyliin kirjoittaa. Varsinkin hänen dialoginsa on aivan loistavaa! Kirja kertoo 15-vuotiaan Allu-pojan kesästä maalla todella herkullisesti ja hauskasti. Kirja on todella nopelukuinen ja viihdyttävä, vaikka myös hieman ennalta-arvattava, mutta en mitenkään rakastunut siihen. Vaikka Allu ehkä onkin keskivertoa fiksumpi teinipoika, hän on silti äärimmäisen rasittava päähenkilö. Toki kirja päästää lukijan syvälle 15-vuotiaan pojan pään sisään, mutta kysymys kuuluu, haluanko päästä sinne :D Sivuhenkilöissäkään ei ihmeemmin ole pidettäviä henkilöitä, osittain siksi, että heidät nähdään Allun silmien kautta, ja Allu pitää itseään maalaiskylän asukkaita huomattavasti parempana ihmisenä. Allun ihastus Kerttu puolestaan on hahmo, josta olisi voinut saada paljon irti, mutta sen sijaan hän tuntuu pelkältä manic pixie dream girlilta, mikä sai minut ärsyyntymään myös hänen kohdallaan. Minua ei sinäänsä haittaa kirjan tietynlainen juonettomuus, se sopii kuvaamaan tylsää kesää maalla, mutta loppu tuntuu vähän kiireellä tehdyltä. Positiivista on, että Allun hahmo kuitenkin vähän kehittyy kirjan aikana. Häräntappoase oli kuitenkin lukukokemuksena positiivisen puolella, enkä voi kuin ihailla Härköstä, joka on kirjoittanut kirjan alle 20-vuotiaana ja saanut siitä niin elävän. Haluaisin kovasti lukea häneltä jotain muutakin, joten jos teillä on suosituksia, kertokaa ihmeessä! 

Luin elokuussa myös Runotyttö-sarjan päätösosan, Runotyttö etsii tähteään. Tämänkin kirjan hotkaisin kahden päivän aikana, kun en malttanut lopettaa lukemista illallakaan, vaikka kello lähestyi aamuyötä. Sarjan viimeinen osa on melkoista saippuaoopperaa ja draamailua: Emilia ja Teddy suotavat ja huopaavat suhteessaan minkä ehtivät, minkä lisäksi Emilia päätyy myös muihin rakkausseikkailuihin. Se, mitä en kirjasta muistanut, oli se, miten synkkä se oli. Voisin helposti sanoa, että tämä on Montgomeryn synkin kirja, voittaa mielestäni jopa Kotikunnaan Rillan. Emilia on äkkiä yksin Blair waterissa, kun hänen ystävänsä opiskelevat toisaalla. Sotkuiset ihmissuhteet ja tärkeiden ihmisten menetys vievät Emilian alamaihin, minkä lisäksi esimerkiksi rouva Kentin tarina kertoo sen, miten kauheisiin asioihin ihmismieli voi viedäkään. Puhumattakaan siitä, millaisia väristyksiä lukija saakaan monissa kohdissa: "On vain yksi tähti, jota vihaan, Lyyran Vega." Synkkyydestä ja onnettomuuksista huolimatta Emilia kuitenkin tekee asioita alppipolkunsa eteen sinnikkäästi, mitä ei voi kuin ihailla. Muistelen, etten pienenä erityisemmin pitänyt tästä ja pidin kirjaa tylsänä, mutta nyt aikuisena juuri tuo yllättävä synkkyys vetosi minuun. Suosikkini tämä osa ei ole edelleenkään, mutta rakas, hyvin rakas muiden mukana. On mielenkiintoista, miten sekä Annat että Runotytöt alkavat samantapaisista tilanteista, mutta päähenkilöt ovat kuitenkin luonteeltaan ja ympäristöltään sen verran erilaisia, että tarinat ovat tunnelmiltaan niin erilaisia. Seuraavaksi lukupinossa on Satu Koskimiehen ja Vilja-Tuulia Huotarisen Emilia Kent, joka jatkaa Emilian tarinaa. 

Ihastuin pari vuotta sitten Tulen tyttäriin, joten oli selvää, että lukisin myös jatko-osan, nyt kun se kesällä ilmestyi. Sinisen talon noita kertoo Aurista, Livian tyttärestä, joka syntyi Tulen tyttärien lopussa. Sinisen talon noidassa Auri on jo aikuisuuden kynnyksellä haparoiva tyttö, joka on isoäitinsä Hallavan parantajaopissa. Kirjassa on paljon perinteisiä teemoja oman paikan etsimisestä ja aikuistumisesta, mutta se tuntuu silti raikkaalta, ja muutamia yllättäviäkin käänteitä löytyy. Eniten odotin vanhojen, minulle hyvin rakkaiksi muodostuneiden hahmojen tapaamista uudelleen, enkä joutunut pettymään: jälleennäkeminen oli ihana, oli kuin olisi tavannut vanhoja ystäviä. Myös uudet tuttavuudet ovat kiinnostavia ja heihin kiintyi yhtä lailla kuin vanhoihinkin. Vaikka välillä hahmojen toimiessa typerästi täytyikin hakata päätä seinään, he olivat juuri tästä syystä inhimillisiä. Lukiessani nautin täysin rinnoin Carolen käyttämästä kielestä, joka oli ihanan monipuolista ja värikästä. Sellaisen kielen lukeminen on yhtä nautintoa! Vaikka pidinkin Sinisen talon noidasta erittäin paljon, en rakastunut siihen niin paljon kuin edelliseen osaan. En myöskään voinut olla miettimättä sitä, miten itsenäinen jatko-osa oikeastaan edes oli, vaikka sitä sellaiseksi mainostettiinkin. Itse ainakin tuntui siltä, että jos en olisi lukenut Tulen tyttäriä, en olisi ollut kärryillä varmaan puoliakaan ajasta. 

Kotikotona ollessani luin pari kirjaa siskoni kirjastolainapinosta. Runokirja Revi se oli niistä ensimmäinen. Kirjan idea on hauska: se sisältää esimerkiksi sanomalehdistä leikatuista sanoista tehtyä runoutta, blackout poetrya ja Google-runoja. Tyylinsä vuoksi kirja on visuaalisesti todella miellyttävän näköinen, ja sitä lukee ja katselee ilokseen. Pidin myös kirjan runoista, niiden ironisesta tyylistä, joka vain korostui yhteiskunnallisia aiheita käsittelevissä runoissa. Suosittelen kirjaa varsinkin kaltaisilleni runoummikoille! 

Toinen siskon kirjastopinosta otettu kirja oli Fok_it -sarjakuva-albumi. Olin lukenut sarjakuvaa ennenkin Helsingin sanomista, joten se oli tuttu ennestään. En oikein tiedä, pidänkö Fok_itista vai en. Joskus stripit ovat oivaltavia ja hauskoja, joskus huumori jää pelkän hymähdyksen tasolle, joskus ei naurata ollenkaan. Piirrostyyli ei ole myöskään koskaan miellyttänyt silmääni. Albumiin mahtui monentasoista sarjakuvaa: joillekin hihittelin yksikseni, osa jäi vaisummiksi. Isoin ongelma tuntui omalla kohdallani olevan se, että luin albumin yhdeltä istumalta, ja stripit alkoivat toistaa itseään melko pahasti jossain vaiheessa. Yksittäisinä ne toimisivat paremmin. 

Downton abbey -vieroitusoireisiini suositeltiin Pitkän päivän iltaa, joka kertoo englantilaisesta hovimestarista, joka muistelee loiston aikoja 1920-30-luvuilla. Nykyhetkessä, 1950-luvulla hovimestari Stevens lähtee lomalle ja tapaamaan talon entistä taloudenhoitajatarta. Yllätyin siitä, miten vähän kirjassa oikeastaan tapahtuikaan. Suurimman osan ajasta Stevens muistelee menneitä, eikä nykyhetkikään ole kovin nopeatempoinen. Oikeastaan tämä ei haittaa, sillä tämä loi vain kuvaa siitä, miten jäykkä ja pidättyväinen hovimestareiden kulttuuri on. Hitaudesta tuli ongelma vasta siinä vaiheessa, kun kirjaa luki ennen nukkumaanmenoa, eikä meinannut lukiessa pysyä hereillä lainkaan. Stevens oli myös mmielenkiintoinen hahmo: hän on ihailtavan taitava ja tarkka työssään, mutta se tekee hänestä myös melko raskaan ja epämiellyttävän ihmisen hänen läheisilleen ja työtovereilleen. Stevens ei kuitenkaan itse tunnu tätä täysin ymmärtävän, vaan ajattelee tekevänsä aina oikein. Hän onkin mielestäni todella hyvin rakennettu hahmo. Downton-vieroitusoireiden apuna tämä toimi mainiosti. Jos jollakulla on muita Ishiguro-suosituksia, otan niitä mielelläni vastaan! Ole luonani aina kiinnostaisi ainakin kovasti. 


*********

Elokuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

6. RakkausromaaniRunotyttö etsii tähteään
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirjaRevi se 
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: Häräntappoase
42. Kirjailijan nimi viehättää sinuaSinisen talon noita


Elokuuhun mahtui yllättävän paljon monenlaista. Alkukuu kului juhlahumussa, kun koitti perinteinen synttärisuma, jonka ansiosta söin kakkua monena päivänä putkeen. Sumaan mahtui omatkin syntymäpäiväni (kahteenkin otteeseen, sillä järjestin myös kaverisynttärit virallisen päivän lisäksi), jolloin saavutin uuden vuosikymmenen täyttäessäni 20 vuotta. Hurjaa. Syntymäpäivääni seuraavana juhlin vielä kesän viimeisiä rippijuhlia. Lisäksi elokuun ensimmäisinä viikkoina kävin kansallispukutuuletuksessa. Kun muu perheeni palasi töihin ja kouluun, leikin kotona au pairia tehden ruokaa ja keräten marjoja pihalta. Näinä viikkoina myös näin ystäviäni ja yritin parhaani mukaan suunnitella syksyäni opiskelujen kannalta. Kirjoittelin myös hiukan novelleja erästä projektia varten, mutta en ottanut siitä sen kummempaa stressiä. Elokuuhun mahtui myös suuri pettymys, kun jo valmiiksi pitkissä puissa olevani autokoulu uhkasi venyä entisestään, kun en päässyt teoriakoetta läpi. Kokeen uusinta stressasi todella paljon, ja mahdollinen uusi epäonnistuminen pelotti niin, että itketti. Kaikeksi onnekseni pääsin kuitenkin toisella yrittämällä läpi. Läpi pääsin melko niukin naukin, mutta ei pisteitäni onneksi kukaan tule kyselemään :D Elokuun loppupuolella kävin katsomassa Olavi Uusivirtaa, jonka näin eturivistä, mikä oli aivan ihanaa: Olavi on upea live-esiintyjä ja pääsee eturivistä katsottuna tosiaankin oikeuksiinsa. Hän soitti myös suuren suosikkini Miten mulla meni ja mahdollisesti minulle hänen tuotannostaan kaikkein rakkaimman kappaleen Paperisiivet. Tällä energialla elän varmaan joulun asti <3 Elokuun vaihteen vietin ainejärjestön järjestämällä mökkiviikonlopulla, joka oli seikkailu sinäänsä. Hiukseni tuoksuvat yhä miedosti savulta.




Kuukauden biisi on Nylon beatin Viimeinen. Heinäkuun viimeisenä päivänä tanssin tätä olohuoneessa  kuin henkeni olisi ollut siitä kiinni, ja seuraavana päivänä aloin kuunnella Nylon beatin kokoelma-albumia. En oikein tiedä, pidänkö bändin musiikista vai en, mutta siitä tulee hyvä mieli. Toinen elokuussa runsaasti kuuntelemani artisti oli Kristiina Halkola ja kuuntelinkin Nylon beatia ja Halkolaa melkein vuorotellen. Kieltämättä hieman huvittava kombo :D

Lempeitä tuulia syyskuuhunne!