Viikkohetket

Baarin vessassa yskin kuin paraskin tuberkuloosipotilas
pyydän tiskiltä toisen lasin vettä, vaikka tiedän, että
kohta juoksen taas vessaan sen vuoksi
mikrofoni tärisee kädessä, eikä ensin suostu irtoamaan telineestään
pelkään ääneni pettävän

***

Viinilaatikoita pöydän alla
kokoamattomia laatikoita eteisessä
pölyrätti koko ajan hukassa
jätesäkkien rivistöstä ei löydy koskaan sitä oikeaa

***

Katse ovensuussa
vastaan hymyllä ja jatkan tanssia
pitkiksi kasvaneet hiukset hulmahdellen
vaikka tuskin se katse minua hakikaan

***

voiko yskimisellä teleportata itsensä
1930-luvun Paimioon

(12.2.2020)

Kirjoittelin muutama viikko sitten eräässä paikallisessa baarissa* viime aikojen fiiliksiä runomuotoon, ja siitä tuli sen verran kiva, että laitan sen nyt blogiinkin kaikkien nähtäväksi. 

*tämä oli mainitsemisen arvoinen asia, koska lähiaikoina en ole kirjoittanut runoja juuri muualla kuin kotona :D 

Helmikuun luetut 2020

Helmikuussa 2020 luin kaksi kirjaa (522 sivua, 10 h 21 min), joista yksi oli spefiä, yksi uusinta ja yksi äänikirja.

Rowell, Rainbow: Carry on (Simon Snow #1) 522 s. [U]
Rytisalo, Minna: Rouva C. 10 h 21 min

kotimaisia: 1

käännöskirjoja/luettu englanniksi: 1

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 0

muualta: 1

Carry onin luin ensimmäisen kerran syksyllä 2016, jolloin rakastuin kirjaan aivan täysin. Vaikka se on selvästi ammentanut paljon Pottereista, eikä salaile sitä, se oli kuitenkin omanlaisensa, ja viihdyin sen parissa paremmin kuin hyvin. Rainbow Rowell julkaisi kirjalle jatko-osan Wayward son viime syksynä, ja hankin kirjan itselleni Helsingin kirjamessuilta. Vaikka sormeni syyhysivät päästä jatko-osan pariin, päätin, että luen ensimmäisen osan uudelleen ennen sitä, sillä muistikuvani olivat hämärtyneet tehokkaasti kuluneiden vuosien aikana, enkä muistanut kirjasta suunnilleen muuta kuin sen, miten luku 61 sai minut vikisemään. Uusintakierroksella huomasin, miten kirja imaisi mukaansa heti, vaikka tarina olikin jo entuudestaan tuttu. Olin kuitenkin unohtanut niin paljon yksityiskohtia ja jopa plot-twistejä, että kirja tuntui melkeinpä kokonaan uudelta. Oli myös kiva huomata, että oma kielitaito on kehittynyt sen verran, että välillä unohdin lukevani englanniksi. Rowellin kirjoitustyylistä pidän muutenkin todella paljon! Tällä lukukerralla minua kuitenkin häiritsi kaksi asiaa. Ensinäkin tarinan rytmitys tuntui jotenkin oudolta. Minun on hankala sanoa, millainen rytmityksen olisi pitänyt olla, jotta olisin ollut tyytyväinen, mutta esimerkiksi alku tuntui loppurytnöihin verrattuna vähän liian pitkältä. Toisaalta nautin hahmojen välisistä jännitteistä ja niiden kehittymisestä, mutta silti rytmitys häiritsi minua. Toiseksi, vaikka kirjassa on paljon henkilöhahmoja, he kaikki saavat tarpeeksi tilaa ja lihaa luiden ympärille. Kaikki, paitsi Mage. Toki lukija saa hänestä paljon tietoa, mutta siltikin hänen lopulliset motiivinsa jäävät jotenkin epäselviksi. Vaikka hahmo on hyvin keskeisessä roolissa, hän on hyvin poissaoleva suurimman osan kirjaa. Tämä oli häiritsevää, sillä näin tärkeän hahmon ei soisi jäävän yhtä kaukaiseksi lukijalle. Tästäkin huolimatta viihdyin Carry onin parissa tälläkin kerralla. Se on kuin pari lämpöisiä villasukkia, jotka voi vetää jalkaan, kun on kurja mieli, ja sellainen tulee toisinaan tarpeeseen. 

Rouva C. oli ollut lukulistalla jo jonkin aikaa, joten kun se löytyi Bookbeatista vieläpä ihanan Vuokko Hovatan lukemana, ei tarvinnut kahta kertaa harkita, minkä kirjan ottaisin seuraavaksi kuunteluun. Rouva C. on fiktiivinen tarina, jolla on kuitenkin vahva totuuspohja: se kertoo Minna Canthin elämästä Jyväskylässä, ensin seminaarin opiskelijana ja sitten seminaarin lehtori Canthin vaimona. Rytisalon kieli on todella kaunista, minkä vuoksi kirjan kuunteleminen oli nautinnollista. Järvikaupungin kuvaus Seminaarinmäkeä, Harjua ja Mäki-Mattia myöten oli yhtä aikaa tuttua ja vierasta, ja hyvin tuttu kaupunki tuntui toisinaan aivan fiktiiviseltä paikalta, vaikka siinä olikin paljon tunnistettavaa. Myös Vuokko Hovatan lukijaääni oli aivan ihana <3 Minua kuitenkin häiritsi jonkin verran se, että Minna näytettiin lopulta vain vaimona. Vaikka hän onkin itsenäinen ja tekee omapäisesti asioita, joiden kokee olevan oikein muiden mielipiteistä huolimatta, hän kuitenkin tuntuu typistyvän vain lapsia synnyttäväksi naiseksi, mikä ei vastaa mielikuvaani Canthista. Tämä häiritsi minua kuunnellessani jonkin verran. Myös välillä jotkin Minnan kokemat asiat tuntuivat vähän päälleliimatuilta, varsinkin, kun hoksasi yhteyden hänen myöhempään elämäänsä tai teoksiinsa. Historianopiskelijana en voinut olla miettimättä, kuinka eettistä on käyttää näin tunnettuja historiallisia hahmoja fiktiivisen teoksen henkilöinä, varsinkin rehtori Cygnaeuksen kohdalla. Hänestä on tehty suorastaan vastenmielinen hahmo, mikä on tietysti saattanut olla totta, mutta Rytisalon luoma kuva perustuu lopulta melko pieniin historiallisiin mainintoihin. Kuitenkin, kun ottaa huomioon, miten merkittävässä arvossa Cygnaeusta Suomessa ja Jyväskylässä pidetään, tämä tuntuu vähän erikoiselta. Olen tietenkin sitä mieltä, että suurmiehien palvonta ei aina ole hyväksi, koska monet heistä ovat tehneet ikäviä asioita kanssaihmisilleen, mutta muodostaisin mieluummin käsitykseni heistä faktojen kuin fiktiivisen romaanin pohjalta. Meille on opinnoissa sanottu usein, että käsiteltäviä henkilöitä, kauan sitten kuolleitakin, on käsiteltävä kunnioittaen, vaikka he olisivatkin tehneet kauheita asioita. Toki tutkimuksen ja romaanin välillä on ero, mutta tätä pohdin useampaan otteeseen kirjaa kuunnellessani. Vaikka Rouva C. ei ollutkaan täydellinen, viihdyin silti sen parissa. Kirjan myötä heräsi myös kiinnostus lukea itse Minna Canthin tuotantoa! Olen lukenut vain Anna Liisan yhdeksännellä luokalla ollessani, joten suosituksia otetaan vastaan! 

*********

Helmikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

15. Fiktiivinen kertomus, jossa on mukana todellinen henkilö: Rouva C.
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos: Carry on

Helmikuussa riitti menoa ja vilskettä. Opiskelin tietty enemmän tai vähemmän ahkerasti, mutta samaan aikaan majoitin kuukauden aikana kaksi yövierasta, kävin teatterissa, sairastin flunssaa, kävin open mic -illassa lavalla asti (!), kävin kuoroharjoituksissa ja hoidin kuoron hallitukseen liittyviä juttuja. Kaiken tämän keskellä valmistelin muuttoa uuteen asuntoon, joten oli ihme ja kumma, että selvisin järjissäni maaliskuuhun asti. Siitä kuitenkin selvittiin, ja kirjoittelenkin tätä postausta ihanasta, uudesta (ja vielä vähän sotkuisesta) asunnostani <3 Omaisuuteni, varsinkin kirjojen kantaminen hissittömän talon neljänteen kerrokseen oli melkoinen operaatio, mutta suhteellisen kivuttomasti pääsin muuttamaan. Maaliskuussakin on tulossa paljon juttuja, jotka vaativat aikaani ja energiaani, mutta ehkä pääsen myös esimerkiksi järjestämään tupareita ja lukemaan hyviä kirjoja!



Kuukauden biisi on Erika Vikmanin Cicciolina. Kuunnellessani UMK-biisejä tämä jäi heti mieleen, ja vaikka olin aluksi hieman skeptinen, huomasin biisiä enemmän kuunnellessani ensiksi sen meemiarvon, minkä jälkeen se alkoi joka kuuntelulla tuntumaan entistä paremmalta. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että tämä on paitsi paras bilebiisi, myös kirkkaasti paras tämän vuoden UMK-ehdokkaista, sellainen, jolla olisi todellakin ollut mahdollisuus pärjätä Euroviisuissa. UMK-lavashowkin oli upea, koska siinä oli kaikki tarvittavat elementit: lateksihaalari, tanssivat karhut, kuuset, liekkimeri ja sydänvaltikka. Täydellistä! Kuitenkin kansainvälisten raatien takia (pelkillä yleisöäänillä Cicciolina olisi voittanut!!!) Rotterdamiin lähti Looking back, jonka laulajalla on kyllä kaunis ääni, mutta biisi tappavan tylsää pullamössöä. Olen äärimmäisen katkera.

Mainiota maaliskuuta!