Elämäni kirjojen kertomana

(Luonnoskansion perkaaminen jatkuu! Tämä postaus oli viimeistelyä vaille valmis, en tiedä, miksi se oli jäänyt roikkumaan moneksi kuukaudeksi...)


Löysin Pearl Cloverin blogista tällaisen haasteen, jonka on nykyiseen muotoonsa päivittänyt Kirjasähkökäyrän Mai. Ideana on kuvailla itseään sellaisten kirjojen nimillä, joista on blogannut.

Lapsena olin Supernaiivi

Nyt olen Noita

Haluaisin olla Tapiiri sohvapöydän alla

Ominaisuuteni, josta en luovu Kirjoita kosmos

Taito, jota haluan kehittää Puhdistus (tässä yhteydessä siivoaminen, toim. huom! :D) 

Kotini Uinuvien kirjojen kaupunki

Elämäni Tarina vailla loppua

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni Carry on

Asia, jota ilman en voisi elää Lumi

Asia, jota et haluaisi kokea Kuinka sydän pysäytetään

Työni Loistava menneisyys

Kuvituskuva postausta koristamaan.

Työpöydälläni Kultainen kompassi

Yöpöydälläni Book of dreams

Antavat voimaa Sankarittaret

Vievät voimia Pitkän päivän ilta

Haaveilen Runotyttö maineen polulla

Viestini ystävälle I'll give you the sun

Minua mietityttää usein Harjukaupungin salakäytävät

Minua pelottaa joskus Viha jonka kylvät

Tulevaisuudensuunnitelmani Musteloitsu

Haasteen saa ottaa mukaansa, jos siitä innostuu!

Pientä ylidramaattisuutta ilmassa ja muita editointimerkintöjä

Kävin läpi luonnoskansiotani ja huomasin, että perinteikäs (?) editointimerkintäkatsaus on jäänyt kokonaan julkaisematta. Pusun editointi on jo menneen talven lumia, mutta jaan näin jälkikäteen tämän läpiluvussa tekemäni merkintöjen koosteen, koska se huvittaa minua itseäni kovasti. Todennäköisesti ilman kontekstia tätä lukeva ei tajua siitä mitään, mutta ihan sama, olen Lasisipulin diktaattori ja voin tehdä näin.

***

"Peilikuvausta, argh!!" (Inhoan (usein nuortenkirjoissa esiintyvää) ulkonäkökuvausta, jossa henkilö katsoo peiliin ja kertoo mitä näkee. Näköjään sorruin kuitenkin samaan myös itse.) 

"Valssi on anakronismi?" (Historianopiskelija editoi.) 

"Nyt on kyl mystinen lause." (Tämä lukee muistiinpanoissani vain kerran, mutta samaa olen miettinyt editoidessani useampaan otteeseen.)

"[Henkilö], lopeta mansplainaus." 

"Savupilvi tai muita efektejä" (Onneksi erikoisefektit eivät kirjoittaessa maksa mitään!) 

"Piip piip, anakronismi!" (Jatkoa historianopiskelijan editointisaagaan.) 

"Hei, täähän on yllättävän hyvä kpl!" (Joskus oma teksti yllättää, tällä kertaa positiivisesti.) 

"Mitä sä mies steppailet" (Henkilö ottaa aivan liian monta askelta eri suuntiin lyhyen ajan sisällä.) 

"Klisemössö" 

"Anteeks, mut missä välissä sä ehdit sinne?" (En hallitse omia hahmojani: ne siirtyvät välillä mystisen nopeasti esimerkiksi seinien läpi.) 

"[Henkilö]-rakas, toistat itseäsi" (On helppo laittaa kirjoittajan virheet hahmojen syyksi.) 

"PIIKKIPENSAAT!" (Ilmeisen tärkeä asia muistaa: sama merkintä löytyy varmaan kolmelta eri sivulta.) 

"Pari viimeistä sivua on ollut sellaista kuvailun juhlaa, et pitäis vähän skarpata" 

"Pientä ylidramaattisuutta ilmassa" (Tämä voisi tiivistää myös oman elämäni.) 

"MITÄ IHMETTÄ SE TEKEE [tallissa] AAMUYÖLLÄ" (Jatkoa hahmojen hallitsemisongelmiin. Ne eivät myöskään kunnioita vuorokaudenaikoja.)

"Pahvipää." (Erään esilukijan antama lempinimi toiselle päähenkilölle, jonka adoptoin myös omiin merkintöihini, kun hahmo toimi harvinaisen pahvipäisesti.)

Tammikuun luetut 2020

Tammikuussa 2020 luin kolme kirjaa (1252 sivua), joista kaksi oli nonfictionia.

Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani 478 s.
Westover, Tara: Opintiellä 435 s.
Similä, Ville & Vuorela, Mervi: Ultra bra −Sokeana hetkenä 339 s.

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 2 

omasta hyllystä: 3

kirjastosta: 0

muualta: 0

Kotiopettajattaren romaanin luin kirjabloggaajien klassikkohaastetta varten ja kirjoitin siitä omassa postauksessaan. 

Opintiellä on kehuttu ja hehkutettu kirja niin blogeissa, Goodreadsissa kuin lähipirissäni. Ostin kirjan Helsingin kirjamessuilta viime syksynä ja otin sen joululomalle luettavaksi. Jostain syystä kirjan ensimmäiset 80 sivua eivät napanneet loman aikana, joten tartuin kirjaan uudelleen tammikuun puolella, ja luinkin sen yhden viikonlopun aikana loppuun! Tara Westoverin omaelämäkertaa ei suotta ole kehuttu: se on vaikuttava tarina siitä, kuinka kouluja käymättömästä mormoonitytöstä tulee lopulta tohtori. Kyseessä ei ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen tuhkimotarina, sillä matkaan mahtuu paljon vaikeuksia, alkaen modernin lääketieteen kieltävistä vanhemmista väkivaltaiseen isoveljeen ja Westoverin koulutien alkaessa kohtaamaan häpeään omasta tietämättömyydestä.n. Erot hänen uuden elämänsä ja perheen välillä ovat suuria, eikä niistä selvitä helposti. Tästä kirjassa erityisesti pidinkin: se tuntuu rehelliseltä, eikä todellakaan kaunistele kertomaansa. Westover myös huomauttaa useamman kerran, että hän ei muista kaikkea täysin, ja hänen sisaruksensa esimerkiksi muistavat jotkut tapahtumat eri tavalla kuin hän. Se lisää aitouden ja rehellisyyden tuntua kirjaan. Vaikka kirjassa kuvatusta väkivallasta ja perheenjäsenten loukkaantumisista (ihmettelen, miten heistä kukaan ylipäänsä selvisi aikuisikään hengissä) tulee lähes fyysisesti paha olo, en voinut lopettaa kirjan ahmimista. Liityn siis ilomielin siihen kuoroon, joka tätä kirjaa ylistää: lukekaa Opintiellä, ette kadu! 

Kuten blogiani pitempään lukeneet tietävät, Ultra bra on eräs lempibändeistäni, ja bändin "comeback"-konsertti Hartwall areenalla joulukuussa 2017 on eräs koko elämäni vaikuttavimmista hetkistä. Tuskin on mikään yllätys, että kun bändin urasta kertova Sokeana hetkenä ilmestyi toissa syksynä, ryntäsin sen ostamaan. Sen sijaan minua itseänikin ihmetyttää se, että annoin kirjan kerätä pölyä hyllyssäni näin kauan, kyseessä on nimittäin vallan mainio bändihistoriikki! Toki aihe kiinnosti minua todella paljon, mutta uskaltaisin väittää, että kirjasta voisivat innostua myös sellaiset, joille UB on vieraampi bändi. Similä ja Vuorela onnistuvat hienosti tiivistämään valtavan bändin menestystarinan reiluun 300 sivuun, vaikka hämmästyinkin siitä, kuinka suuri sivumäärä kului ennen kuin päästiin Vapaaherran elämää -albumin ilmestymiseen. Tämä ei varsinaisesti ole huono asia, sillä Ultra bralle (tai sen esiasteille) ehti tapahtua paljon jo ennen sitä, ja kirja on kirjoitettu todella sujuvasti, mutta silti tämä painotus tuntui vähän hassulta: tuntui että UB:n nousulle ja "tuholle" oli varattu vain puoli kirjaa. Sujuva kirjoitustyyli näkyy siinäkin, että vaikka kirja on suhteellisen paksu (ja painava!), luin sen vajaassa viikossa. Jos ei olisi ollut pakko lähteä luennolle tai kirjastolle opiskelemaan, olisin varmaan jäänyt koko päiväksi lukemaan tätä. Bändin jäseniä ja muuta sen ydinryhmää on haastateltu kirjaan monipuolisesti, jolloin UB:sta saadaan suurempi kokonaisuuskuva. Mielestäni on myös kunnioitettavaa, että jäsenet ovat uskaltaneet sanoa ääneen sen, että bändissä ei läheskään aina ollut kivaa, ja suuressa kokoonpanossa koettiin usein vaikeita hetkiä, kun luonteet ja visiot kolahtelivat toisiaan vasten. Kovasti plussaa Sokeana hetkenä saa myös kuvituksestaan: se sisältää paljon valokuvia UB:n keikoilta ja niiden takaa. Vaikka pidin tästä kirjasta todella paljon, pohdin tosin lukiessani sellaistakin, että saisiko kirjasta irti enemmän, jos olisin elänyt nuoruuttani 1990-luvun loppupuolella, nähnyt ja kokenut Ultra bran nousun ja kuuluisuuden ja muut asiat, joita kirjassa kuvataan? 

*********

Tammikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
1. Kirja on vanhempi kuin sinä: Kotiopettajattaren romaani
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä: Ultra bra − Sokeana hetkenä (takakannessa mainitaan bändin olleen 12-jäseninen)
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja: Opintiellä (kirjaa on suositellut mm. Barack Obama)

Tammikuussa ehdin vielä viettää joululomaa sen verran, että kävin Helsingissä yhden yön reissulla, joka oli oikein mukava pikkupyörähdys. Joululomilta palasin takaisin opiskelukaupunkiin, jossa kevätlukukausi alkoi. Minulla tulee olemaan siinä mielessä mielenkiintoinen kevät, että luentokursseja on vain pari kappaletta koko keväänä, esimerkiksi tässä periodissa minulla on luentoja vain yhtenä päivänä viikossa. Kolikon kääntöpuolella tosin on se, että joudun tulevan opintouudistuksen vuoksi tekemään kevään aikana minulta vielä puuttuvat folkloristiikan kurssit kirjatentteinä, mikä vaatisi enemmän selkärankaa kuin minulla on. No, valittaminen ei auta: kurssit on tehtävä ja kirjat luettava, halusin tai en. Huomaan kyllä, että tykkään enemmän perinteisemmistä lukiokursseista kuin kirjatenteistä. 

Tammikuussa sain kuulla myös ilouutisen: pääsen muuttamaan uuteen asuntoon helmi-maaliskuun taitteessa. Nykyinen asuntoni tai asumismuotoni ei ole todellakaan pahin mahdollinen, mutta ei myöskään sellainen, jossa viihtyisin koko opiskeluaikani. Jonotin uutta asuntoa vuoden, mutta se kannatti, sillä minua odottaa ihan oikea yksiö, jossa on paitsi oma keittiö, myös lähes tuplasti neliöitä nykyiseen verrattuna :D olen uudesta asunnosta todella innoissani (en juuri ikinä kärsi unettomuudesta, mutta asuntotarjouksen saatuani olin niin hepakassa, että valvoin melkein neljään suunnilleen tupareiden tarjoiluita suunnitellen), mutta tuleva muutto hieman hirvittää, lähinnä siksi, että helmikuu täyttyi yllättäen monista pakollisista ja/tai jo aiemmin sovituista menoista, jotka vievät aikaa pakkaamiselta, ja jotkut muuttoon liittyvät tekijät ovat vielä epävarmoja, enkä itse voi näille asioille mitään. Lisäksi minun tosiaan täytyisi myös opiskella ja ehkä myös välillä poistua asunnostani, etteivät seinät kaadu päälle, varsinkin siinä vaiheessa, kun laatikot täyttävät koko 18 neliömetrin tilan. Toivon, että selviän kaikesta stressaavasta, ja että seuraavaa kuukausikoostetta kirjoittelisin jo onnellisesti uudesta lukaalistani. 

 

Kuukauden biisi on Autoheartin Wretch. Autoheartilta ilmestyi uutta musiikkia joulukuun lopussa pitkästä aikaa, joten odotin Wretchia kieli pitkällä. Ensimmäinen ajatukseni oli se, että kappale kuulostaa hämmentävän paljon Punch-albumin Hungover in the city of dustilta, mutta kun pääsin hämmennyksestäni yli, ihastuin kappaleeseen ikihyviksi. Sanoitus osuu ja uppoaa, ja odotan innolla, mitä Autoheartilla on tänä vuonna annettavana: lisää uutta musiikkia on lupailtu!

Helmeilevää helmikuuta!