tiistai 22. maaliskuuta 2016

Hetki

Kun seisoo mäen päällä ja Spotify sylkäisee kuulokkeisiin biisin, joka heittää varoittamatta viime kevään tunnelmiin. Kun tajuaa, miten onnellinen on juuri tässä ja nyt.


Viimeisten auringonsäteiden kosketteassa
painan jalkojani kallion pintaa vasten
kai joskus on taas kesä
ehkä joskus en seiso täällä yksin
ehkä kerran maailmassa
haistan männyt ja mustikat
istun hiljaa kanervikossa

Muistan salaisen hiekkarannan
ja eväshetken kivikossa
muistan kultaisen metsän vuosia aiemmin

Istun hiljaa ja unelmoin
enkä tiedä, mitä kaipaan
auringon lämpöä kasvoilla
vai aaltojen muodostamia kuvia
hylätyn venevajan hämähäkinseittejä
närheä koivun latvassa

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Ilonaiheita

Välillä huijaan itseäni ja muita tolkuttamalla, että olen perusluonteeltani positiivinen ja optimistinen. Ja pyh, suurimman osan ajasta olen kiukkuinen, angstaava ja jokaisesta asiasta kitisevä vastarannankiiski, joka käy useimpien kanssaeläjien ja varsinkin itsensä hermoille. (Olen minä iloinenkin joskus, mutta vaarallisen usein mariseva mytty.) Totesin, että ehkä minun kannattaisi ajatella elämää positiiviselta kannalta, vaikka uudet kengät vähän hiertävät ja saamattomuus ärsyttää, koska tällä hetkellä kaikki on periaatteessa erittäin hyvin. 

Joten, tämän hetken ilonaiheita: 

Kirjat. Vaikka kolme keskeneräistä kirjaa hieman stressaakin (yleensä luen max kahta kerrallaan), ne ovat erittäin hyviä kirjoja kaikki: Victor Hugon Pariisin Notre-Dame, jota luen koulua varten, Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä ja J. K. Rowlingin Harry Potter ja Kuoleman varjelukset. Lukeminen on kivaa. 


Huone. Huoneeni järjestys pistettiin lomalla ihan uusiksi. Pidän siitä kovasti. Sinne muodostui ihana pesä, jossa on mukava olla. Huoneeni on kiva.

Musiikki. Ziggy Stardust on kiva, uudelleenlöytämäni Passengerin All the little lights on kiva, Kate Bush on kiva, Ultra bra on kiva, Greasen soundtrack on kiva, laulaminen on kivaa. Beatlesin tuottajan George Martinin keskiviikkoinen kuolema ei ole kiva, vaan itselle melkoinen järkytys, mutta ehtihän sir Martin jo yhdeksänkymmenen vuoden kunnioitettavaan ikään ja ehti tehdä musiikkia monen eri artistin kanssa. Musiikki jää hänestä muistuttamaan, tässä In my lifejossa on Martinin ideoima ja soittama välisoitto. 

Ihmiset. Ihania tyyppejä, lähellä ja kaukana. Teistä tulee hyvä mieli. Olette kivoja. 

Kirjoittaminen. Hiihtoloma oli ja meni, eikä tavoitteeni ihanasta kirjoittamisajasta mennyt ihan putkeen: kirjoitin koko viikon aikana huimat 0 sanaa. Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa JL:n kirjoittamista. Etenen aika hitaasti, mutta kuitenkin varmasti. Pari seuraavaa lukua ovat valtavia infodumppeja, mutta se on editointivaiheen ongelma. Kirjoittaminen on kivaa. 

Lisään loppuun vielä kyseisestä tekstistä katkelman, jota pidän kovasti. 

"He pyörivät taivaan yli, hypähdellen ja pyörien. Joskus he leijuivat vähän matkaa alas lumihiutaleiden lailla, sitten ponnahtivat takaisin ylös. Välistä olento vei hänet kauemmas, hivutti kättään pois M:n kädestä niin, että vain sormet koskettivat toisiaan, antoi M:n liukua poispäin, sitten kiskaisi tytön taas lähemmäksi ennen kuin hän ehti pudota. Tuo pelon ja helpotuksen välillä tasapainottelu sai M:n sydämen jyskyttämään entistä lujempaa. Se oli oudolla tavalla lumoavaa. Olento ei puhunut, mutta heidän ei toisaalta edes tarvinnut puhua, he vain kulkivat jäisen pakkastaivaan yli.

Keskiyö oli värjännyt taivaan siniseksi, tähdet loistivat kirkkaina ja kuu kahta kirkkaampana, lumihiutaleet takertuivat heidän hiuksiinsa ja silmäripsiin. Kaikki oli niin unenomaista, kaunista. Entä jos M näkikin unta? Ei, ei se voinut olla niin. Kaikki oli aitoa. Hän tunsi olennon sydämenlyönnit painautuessaan tätä vasten, hän kuuli tuulen viheltävän korvissaan. Hetki olisi saanut kestää ikuisesti."

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Unpopular bookish opinions

Kiitos Timo!

Menettele seuraavasti:

1. Linkkaa haasteen antajan blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.

-----------------------------------------------------

1. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kaikki muut pitävät, mutta sinä et.

Veronica Rothin Outolintu-trilogia. Ensimmäinen osa oli ihan jees, mutta toinen osa ärsyttävä ja raivostuttava. Idea on hyvä, mutta hahmot tökkivät ja lujaa. Sinäänsä ymmärrän kyllä sarjan fanejakin, mutta itse en heihin kuulu. Luen varmasti viimeisenkin osan kakkososan cliffhangerin, mutta lukulistalla on korkeammalla muita kirjoja. 

2. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Maria Turtschaninoffin Helsingin alla -kirjaa on useaan otteeseen moitittu lapselliseksi ja huonoksi, mutta minä tykkään. Ei vedä vertoja Arralle tai Maresille, mutta mukava kirja silti. 

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen henkilön kanssa, jonka et olisi halunnut.
Ehdottomasti Mustemaailman kolmiodraama!! Doria on kammottava, Farid olisi ollut Meggielle ainoa oikea.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pidä. 

Muistelen maininneeni asiasta aiemminkin, mutta kauhugenrestä en pidä. Hermoni ja vilkas mielikuvitukseni eivät kestä mörköjä. 

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

Varmaan koko haasteen vaikein kysymys. Päädyin kuitenkin hieman ykköskohtaan liittyvään vastaukseen, nimittäin Outolintu-kirjojen Neljä, eli Tobias. En näe, miksi hahmo on ihana ja sellainen, johon lukijat rakastuvat. Vaikka kyseessä onkin komea ja hyväkuntoinen lihaskimppu, on Neljä vähän kliseinen hahmo. Olkoonkin, että hän on sata kertaa fiksumpi kuin päähenkilö Tris.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et.

Paolo Coelho. En ole lukenut häneltä kuin Alkemistin, joka ei ollut niin huono kuin pelkäsin, mutta ei myöskään saanut minua hylkäämään koko elämääni ja muuttamaan aavikolle loppuiäkseni mietiskelemään. Alkemistin perusteella ei ole innostusta tutustua herran muuhun tuotantoon.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

Nyt saan puolet tuntemistani ihmisistä vihaamaan minua, mutta Terry Pratchettin Kiekkomaailma ei koskaan ole kiinnostanut. Tiedän, että Pratchett on tärkeä spefikirjailija ja hänen kirjansa kuuluisivat (spefilukijan) yleissivistykseen, mutta en ole kiinnostunut hänen kirjoistaan. Vaikka kirjat vaikuttavatkin absurdilta ja hupaisalta fantasialta, ajatus sarjasta, jossa on kymmeniä kirjoja uuvuttaa.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva/tv-sarja?

Olen muistaakseni puhunut tästä aiemminkin, mutta Ihmemaa Oz häviää vuoden 1939 samannimiselle elokuvalle. Jälkimmäiset osat, varsinkin Ozin prinsessa, ovat kyllä hyviä. 

-------------------------------------------------------

Haastan seuraavat blogit: 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Alkusoittorakkautta

Musikaalitohtori on täällä taas!

Tänään aion puhua hieman musikaalien overtureista eli kotoisammin alkusoitoista ja siitä, miksi pidän niistä. Vaikka sana alkusoitto olisi ehkä paremmin tekstiin istuva, käytän mielummin sanaa overture, vaikka se kököltä kuulostaisikin.

Ensimmäiseksi: mikä ihme se on? Overtureksi kutsutaan sitä musiikkia, joka vanhoissa musikaaleissa (ja joissain muissakin elokuvissa, esim. Tuulen viemää) soi ihan elokuvan alussa alkutekstien taustalla. Musikaalitapauksissa kyse on usein lauluista koostetusta instrumentaalista. 

Omasta mielestäni overturet olivat ennen kuolettavan tylsiä ja hyppäsin ne aina yli kuunnellessani soundtrackeja. Kunnes eräänä kauniina syyspäivänä en jaksanut kurottautua painamaan levysoittimen skip-nappia Sound of musicia kuunnellessani ja tajusin, että tässähän on My favourite things ja Do-Re-Mi ja muita musikaalin lauluja yhdistettynä. Koin valaistuneeni. Kuuntelin overturet muistakin tutuista musikaaleista läpi ja valaistuin vielä enemmän. 

Miksi sitten pidän näistä alkusoitoista? Eivätkö ne ole vain jotain turhaa äänimaisemaa alkutekstien taustaksi? No, voivathan ne ollakin. Itse kuitenkin olen rakastunut niihin, mikäli se ei ole tullut selväksi. Overtureilla on vaikutusta sekä ensimmäisellä että myöhemmällä musikaalin katsomiskerralla. Ensimmäisellä kerralla (sikäli kun siihen kiinnittää huomiota) voi kuunnella jännittyneenä millaista musiikkia musikaalista löytyy ja toisella ja sen jälkeisillä kerroilla voi kuunnella tuttuja lauluja ja ihastella luovaa tapaa solmia ne yhteen. Ja miksei vaikka laulaa mukanakin! 

Uudemmissa musikaaleissa (tai musikaalielokuvissa) on harvemmin overtureja. Siksi Mamma Mia!n lavaversio Svenska teaterinissa sai minut suunnilleen hyppäämään ulos housuistani, koska siinä oli aivan käsittämättömän hieno overture, joka elokuvasta puuttuu. Siitä tuli kertaheitolla yksi lempiovertureistani. Toinen ääripää on West side story, joka oli pienoinen pettymys noin muutenkin, mutta myös overturensa osalta. Se oli yksinkertaisesti tylsä. (Saattaa tietysti vaikuttaa sekin, että heti sen perään soitetaan lisää instrumentaaleja eikä elokuva tunnu ikinä alkavan...) Yksi mielenkiintoinen overture löytyy Funny facesta, jossa osat siitä on laulettu ("S'WONDERFUL! S'MARVELLOUS!"). Pidän siitä. 

Mitenkäs te, armas lukijakunta? Mikä on suhteenne overtureihin? Onko jotain ehdotonta suosikkia?