torstai 10. elokuuta 2017

Välineurheilua(ko)

Kirjoittamisen hienous on se, että ei tarvita kuin paperia, kynä ja mielikuvitusta. Kaikki muu on turhuutta, joka vie ajatukset pois taiteesta.

Noh, ainakaan minulle asia ei ole näin yksinkertainen. Kirjoitan kyllä käsinkin, mutta paljon mieluummin tietokoneella. Kadehdin ihmisiä, jotka kirjoittavat pitkät pätkät tekstiä käsin nätteihin vihkoihin, mutta itse olen laiska, enkä tee niin. Onhan käsinkirjoittamisessa oma viehätyksensä, puhumattakaan siitä, kuinka teksti purkautuu paperille sensuroimattoma ja aitona, sitä en kiistä. (Tästä syystä kirjoitan runoja lähes aina käsin!) Minulle näppäimistö on kuitenkin se nopeampi ja sopivampi tapa kirjoittaa. 

No mutta onhan nopeat sormet ja näppäimistö vähän samankaltainen pari kuin legendaarinen kynä ja paperi, eikö niin? Muuta Todellinen Taiteilija ei tarvitse, eihän? Ehkä en ole Todellinen Taiteilija (tai sitten tuo kuviteltu hahmo kuuluu jonnekin 1800-luvun hämäriin), mutta omassa kirjoitusprosessissa näyttelee tärkeää osaa myös muut asiat kuin pelkkä tietokone ja tyhjä tekstitiedosto. Esimerkiksi:

Karmea läjä vihkoja

Tällä hetkellä kirjoittamiseen liittyviä vihkoja on kolme: inspisvihko, suunnitteluvihko (ai että tuo sana tuo mieleen kuviskouluajat!) ja "pöytälaatikkopäiväkirja". Inspisvihkosta olen puhunut ennenkin, sinne kirjoitan käsin lähinnä runoja, mutta myös proosapätkiä (esimerkiksi P:n lopetuksen). Inspisvihko on paikka sanaoksennukselle, joka ei varsinaisesti välttämättä vaikuta pidempiin teksteihin, mutta se on paikka tyhjentää päätä ja järjestellä ajatuksia, joka auttaa muuta kirjoittamista. Suunnitteluvihko sisältää synopsiksia, hahmokarttoja, aikajanoja, jopa horoskooppilistauksen. Teen ehkä maailman huonoimpia synopsiksia (esimerkiksi JL:n suunnitelmassa lukee yhden luvun kohdalla pelkästään "jotain liibalaabaa"), mutta se tyyli sopii minulle. Pöytälaatikkopäiväkirja on uusin lisä vihkoarsenaaliini. Sen virallinen nimi olisi ehkä kirjoituspäiväkirja, mutta pöytälaatikkopäiväkirja on mielestäni hauskempi. Merkkailen sinne sanamääriä ja fiiliksiä, jotta pystyn myöhemmin tarkistamaan niitä tarvittaessa. 


"P:a 472 sanaa ja ysiluku done. Hyi hirvitys, kuinka vihaan [toista kertojahahmoa]." (13.7.2017)

Ranteenlämmittimet ja villasukat. 

Minulla on aina kylmä. Villasukat ovat olleet vakiovaruste jo vuosia, ranteenlämmittimet sain viime syksynä valitettuani sormien palelua. Tietysti kesäaikaan niitä harvemmin tarvitsee (tai no, Suomen kesä nyt on mitä on), mutta syksymmällä ja talvella on hyvä lämmittää itsensä, kun istua kököttää paikallaan naputtelemassa. 

Post-it -laput. 

Ostin elämäni ensimmäisen pinon post-it -lappuja viime syksynä ja ihmettelen, miten olenkaan pärjännyt ilman niitä. Kirjoitan isoille lapuille esimerkiksi deadlineja ja muistutuksia itselleni (niitä on välillä liimailtuna ympäri huonetta, joskin osassa lukee jotain erittäin epätaiteellista, kuten "muista pyykit"). Pikkulappuja vasta hankin, mutta tulen merkkailemaan niillä editointipinkan juttuja ja muita vastaavia. Laput toimivat yhtä lailla tsemppaajina ja potkijina: sanisprojektin aikana deadlinelapussani luki paitsi läjä päivämääriä, myös kannustusviestejä.  

Kuulokkeet (ja musiikki). 

Kuuntelen musiikkia jatkuvasti. En häiriinny musiikista kirjoittaessa, vaikka siinä laulettaisiin suomeksi. Täytyy tosin myöntää, että jos kuuntelisin jotain ihan uutta musiikkia kirjoittaessani, keskittyisin varmaan enemmän siihen kuin kirjoittamiseen. Siksi vanhat tutut biisit ovat parempaa kirjoitusmusiikkia. Paras vaihtoehto on tietenkin kyseisen tekstin soittolista, joka virittelee tunnelmaan. Vaikken missään vaiheessa ole tehnyt erityistä rajausta soittolistoille ja vain mättänyt sanoitukseltaan sopivia biisejä listan täyteen, huomaan niistä kaikista kuitenkin muodostuneen ihan omanlaisensa tyyliltään. Poistin esimerkiksi P:n soittolistalta Queenin You are my best friendin, niin hyvin kuin se olisikin sanojensa puolesta sopinut. Se ei kuitenkaan sopinut muiden biisien joukkoon ja häiritsi joka kerta alkaessaan soida. Musiikkikin on kai omalla tavallaan väline, mutta konkreettisempi esine tässä kohdassa on kuulokkeet. Kotona kirjoittaessani en käytä kuulokkeita, mutta jos satun kirjoittamaan esimerkiksi hyppytunnilla tai muussa vastaavassa tilanteessa, kuulokkeet ovat kyllä paras ystävä. 


Pinterest

Loin tilin vuosi sitten. Vaikka kyseinen sivusto saattaa myös ovelasti harhauttamaan eläinkuvien selailuun, on siitä myös apua. (Etsivä löytää allekirjoittaneen tilin kyllä melko helposti, mutta kirjoittamiseen liittyvät taulut on piilotettu, sori siitä. Katsokaa vaikka niitä eläinkuvia.) 

Maisema

Miljöökuvaus on heikkouteni, koska minulla on paha tapa unohtaa, ettei lukija näe mitään, mitä minä pääni sisällä näen. Tykkään kuitenkin katsoa muutakin kuin pelkkää seinää kirjoittaessani. Lempipaikkani kirjoittaa oli ehdottomasti parvekkeella, josta pysty katselemaan niin järvellä liikkuvia veneitä kuin puissa loikkivia oravia. En kuitenkaan enää tule koskaan pääsemään sinne, mutta ainakin tämänhetkisen kirjoituskammioni ikkunasta näkyy puita. Metsässä on myös kiva käydä nollaamassa päätä ja ajattelemassa kirjoittamista. 

Teetä ja termosmuki

Teeaddikti ilmoittautuu! Hyvänmakuinen tee virittää olon luovaan tunnelmaan ja lämmittää mukavasti kylmällä säällä. Hyväksi apuvälineeksi on osoittautunut myös termosmuki, josta on tullut myös koeviikkokaveri. Termosmukilla teen saa kätevästi keittiöstä kirjoituskammiooni ja se pysyy lämpimänä, vaikka flow'n vallassa oleva kirjoittaja unohtaisi sen hetkeksi. Tätä kohtaa hallitsee toisaalta myös vainoharhainen pelkoni kaataa teetä näppäimistölle. Sijoitan mukin aina sellaiseen kohtaan, etten varmasti sitä kyynärpäälläni tai muullakaan ruumiinosalla tökkää. (Mukin suuaukon saa kyllä kiinni, mutta se ei ole erityisen tiivis.)

Nettiyhteys

Kyllä, siitä on myös apua, vaikka välillä löydänkin itseni katsomasta Youtubesta kissavideoita tai vahtaamasta blogin tilastoja. Google-aikakaudella on kätevä tarkistaa, että mikä lintu tekee pyöreitä pesiä puuhun tai vaikkapa etsiä ranskankielisiä kasvinnimiä hevosten nimiksi. (Onko minulla elämää? Ei.) Nettiyhteyttä tarvitsee myös sähköpostin käyttöön. Minun ja erään kirjoittavan ystäväni sähköpostiliikenne on sen laatuista, että sitä saatetaan myöhemmin käyttää oikeudessa meitä vastaan. "Ei kannata lyödä sitä päähän, jos ei halua aiheuttaa pysyvää aivovauriota. Kuristaminen on parempi vaihtoehto!" Minulla on muutama kirjoittamiseen liittyvä suosikkisivusto, jotka ovat kovassa käytössä kirjoittamisen aikana. Behind the namesta etsin nimiä hahmoille (kuinka yllättävää). Tykkään tehdä eläästä vähän vaikeaa, joten saatan käyttää pitkänkin ajan jonkun henkilön nimen etsimiseen, vaikka tämä esiintyisi vain muutaman maininnan verran. Toinen kovassa käytössä oleva nettisivu on nimeltään Charahub. Sinne olen luonut hahmoprofiilit kaikille keskeisille hahmoilleni. Sieltä on oikein helppo tarkistaa, milloin olikaan minkäkin hahmon syntymäpäivä :D täältäkin tilini on melko helposti löydettävissä, mutta stalkkeroiminen vaatii kirjautumisen. 

Käytättekö te jotain apuvälineitä kirjoittamiseen? 

***

Loppuun vielä fun fact: allekirjoittanut saa tästä päivästä alkaen ostaa laillisesti tähtisadetikkuja. 

maanantai 7. elokuuta 2017

Heinäkuun luetut 2017

Heinäkuussa 2017 luin viisi kirjaa (1853 sivua), joista kolme oli spefiä.

Saattaa sisältää spoilereita.

Carole, Maria: Tulen tyttäriä 358 s.
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Taivaalta pudonnut eläintarha 413 s.
Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias 239 s.
Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva 363 s. 
Austen, Jane: Kasvattitytön tarina 480 s. 

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 3
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 3
muualta: 0

Tulen tyttäriä ostin Helsingin kirjamessuilta 2015, mutta sain aikaiseksi lukea sen vasta nyt. Kirja imaisi mukaansa välittömästi. Naarni ja Emma, Livia ja Vanja, hahmot tuntuivat aidoilta vikoineen ja virheineen. Vaikka välillä olisi tehnyt mieli läiskiä hahmoja päin naamaa märällä lapasella, heistä välitti silti todella paljon. En olisi millään malttanut lopettaa kirjan lukemista. Joissain arvosteluissa sanottiin maailman jäävän ohueksi, mutta itse olen sitä mieltä, ettei tähän kirjaan olisi sopinutkaan maailmasta tarkasti kertominen. Se kummitteli taustalla lukden kirjaan ihan oma tunnelmansa. Pidin valtavasti nimistöstä ja Carolen käyttämästä kielestä. Yksi ehdottomasti parhaita lukemiani kirjoja tänä vuonna! Tämä sopi myös reissukirjaksi mainiosti paitsi pienen kokonsa, myös teemojensa puolesta, enkä oikeastaan lukenut tätä kotona ollenkaan. Lopussa minun teki mieli pillittää sydämeni kyllyydestä, mutten junassa kehdannut tehdä niin. 

Pasi Ilmari Jääskeläiseltä luin viime kesänä romaanin Harjukaupungin salakäytävät, johon ihastuin ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirjastosta tarttui mukaan kirjailijan novellikokelma Taivaalta pudonnut eläintarha. Novellit ovat vähän nyrjähtäneitä, jotkut jopa vähän pelottavia, hienosti kirjoitettuja ja tarpeeksi auki jätettyjä. Tähän kokoelmaan valmiiksipureskellut ja selitetyt novellit eivät olisikaan sopineet. Scifin puolelle mentiin useamman kerran, mutta vaikka se genre on epämukavuusaluettani, pidin kokolmasta erittäin paljon. Lempinovellejani olivat ne, joissa nousi ihokarvat pystyyn ja mahanpohja heitti ympyrää: Missä junat kääntyvät, Morfeuksen kolikot, Laurelia etsimässä, Viimeinen luku, Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa ja Taivaalta pudonnut eläintarha

Tuulisen saaren kirjakauppiasta kaverini olivat kehuneet, ja yhdyn ylistävään kuoroon itsekin. Olin lukenut ehkä 20 sivua, kun jo julistin auton takapenkiltä rakastavani kirjaa ihan hirveästi. Kirja itketti ja nauratti, tarjosi rakastettavan raivostuttavia henkilöitä ja kiintoisia ja kauniita ajatuksia kirjoista ja kirjallisuudesta. Lukemisesta tuli mahdottoman hyvä olo ja olisinkin toivonut kirjan jatkuvan paljon pidempään. Lukeminen tuntui siltä, kuin olisi päässyt hyvän ystävän luo. Tästä kirjasta on myös todella vaikea kirjoittaa, koska vaikka siinä tapahtuu suuria asioita, tarina on kuitenkin melko pieni. En voi sanoa muuta kuin että kirjojen ystävät, lukekaa tämä. 

Niin ikään ystävien kehuma Dorian Grayn muotokuva osoittautui kehujen arvoiseksi. Nuori, kaunis ja viaton Dorian Gray joutuu kauhistuttavaan syöksykierteeseen, joka on lukijalle yhtä aikaa pelottava, mutta jollain tavalla kieroutuneen nautittava. Kieli on kaunista, mutta vaatii keskittymistä: lauseet ovat pitkiä ja välillä todella monimutkaisia. Jaana Kapari-Jatta on suomennuksessaan tehnyt upeaa työtä! (Toisaalta en ole lukenut alkuteosta enkä vanhempia suomennuksia, mutta koska kieli ja suomennos vaikuttivat minuun niin vahvasti, sanon näin.) Kirja on klassikko ihan syystä! Se tuntui myös paikoin hämmentävän ajankohtaiselta. Yhä hurjempaa suuntaa ottava tarina tarjoaa seassaan mielenkiintoisia ajatuksia mm. taiteesta. Lisäksi olin huomaavani enemmän tai vähemmän rivien väliin piilotettuja ihmissuhteita. En tiedä, vaikuttiko tulkintaani tieto Wilden homoseksuaalisuudesta, mutta parin hahmon välillä oli mielestäni ihan selvä, vahva lataus. Luen tämän ehdottomasti vielä joskus uudestaan, koska olen varma, että osa asioista meni varmasti ohi. Tämä on tarina, joka taatusti paranee kerta kerralta. 

Eräältä lempikirjailijaltani Jane Austenilta on lukematta vielä muutama kirja, joista Kasvattitytön tarina oli yksi. Minulla oli hieman ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, koska muistelin kuulleeni jonkun sitä moittineen. Yritin sysätä ennakkoluulot taka-alalle, mutta valitettavasti ne osoittautuivat osittain oikeiksi. Tarina, miljöö ja hahmot ovat hyvin tyypillistä Austenia, mutta juoni jää välillä polkemaan pahasti paikoilleen. Fanny on kaikessa kiltteydessään ja ujoudessaan suloinen ja samaistuttavakin hahmo, mutta välillä niin mahdottoman ärsyttävä. Jos hän olisi sanonut asioita suoraan, monilta jahkaamisilta olisi vältytty. Lisäksi romanssikuvio tuotti pienen pettymyksen. Austenille tyypilliseen tapaan on alusta alkaen selvää, kenen kanssa Fanny päätyy yhteen, mutta kun yli 400 sivun aikana ei suhteessa tunnu tapahtuvan yhtään mitään, mikä veisi sitä eteenpäin (paitsi Fannyn mustasukkaisuus Mary Crawfordista, mutta siihen sekoittui kyllä myös muita tunteita) ja pari pääsee naimisiin vasta kolmanneksi viimeisellä sivulla, olo on vähän huijattu. Haukkumisesta huolimatta kirja kuitenkin tarjosi myös huvittaviakin hetkiä, tervetullutta todellisuuspakoa ja ehkä yllättävimmän plot-twistin, johon olen Austenin kirjoissa törmännyt. Kasvattitytön tarinasta ei tullut uusi suosikki-Austen, mutta viihdyin sen kanssa niin hyvin, että tappelin tylsienkin kohtien läpi saadakseni kirjan loppuun. (Ei varsinaisesti kirjaan liittyvä moite, mutta tekstissä oli todella paljon kirjoitusvirheitä! Yhden tai kaksi olisi voinut ymmärtää, mutta niitä oli varmaan kymmenkunta. Ehkä ensi painokseen suomennoksen voisi tarkistaa?) 


Heinäkuu kului tyypillisesti reissun päällä. Alkukuusta kävin kaverini kanssa kaksistaan seikkailemassa Tampereella (uusi Muumimuseo on mahtava, suosittelen!), kaksi kertaa Helsingissä (ensimmäisellä kerralla aurikoisessa ja toisen kerran hirveässä sateessa), Porvoossa, mummolassa ja asuntomessuilla Mikkelissä. Kaiken reissaamisen keskellä ehdin kuitenkin myös nähdä kavereita, katsoa pari leffaa (Heathers kaverin kanssa, Dunkirk leffateatterissa), kuunnella taas yhden musikaalin (siitä lisää myöhemmin), suunnitella synttärijuhlia ja lukea jopa muutaman psykankirjan. Tämän kaiken lisäksi luin erittäin hyviä kirjoja: Kasvattitytön tarina oli ainoa, joka jäi vähän haaleaksi lukukokemukseksi. Ei hullumpi kuukausi, ei. 


Kesäkuun lopulla julkaistiin The Hamilton instrumentals -albumi, joka nimensä mukaan sisältää koko Hamilton-musikaalin instrumentaaleina. Tätä versiota musikaalista on tultu kuunneltua valtavan paljon. Kun valtava määrä sanoja on poistettu, huomaa taustamusiikin nerokkuuden. (Ja tietenkin plussaa on myös se, että ihastelun ja fiilistelyn lisäksi näitä versioita voi käyttää karaoketaustoina :D joskin Hamiltonin laulaminen yksin on vähän tylsää.)

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Musikaalitohtori auttaa, osa 3

Suomen kesä, tuo sateinen ja kylmä vuodenaika. Kun luvattuja hellekelejä ei kuulu, mielihän siinä vallan masentuu. Tälläisessa tilanteessa on myös vakava musikaalipuutostilan uhka. Mutta älkää pelätkö, musikaalitohtori on täällä juuri teitä varten! Jos oireitasi vastaavaa kuvausta ei löydy oheessa olevasta listasta, tarkistathan myös osat 1 ja 2

Musikaaleja voi toki katsoa, vaikkei kärsisikään musikaalinpuutostilasta. Kuten Musikaalitohtoriliiton kultaisessa mietelmäkirjassa todetaan: "Parempi yksi musikaali katsottuna kuin kymmenen katsomatta." Joskus pelkkä musikaalibiisien kuunteleminen auttaa ensiavuksi, mutta vakavammissa tapauksissa on parasta ottaa mukaan myös se visuaalinen puoli. 

Oireet: Päässäsi on liikaa ajatuksia ja tarvitset niistä pienen tauon.
Ratkaisu: Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen prefer blondes, 1953)

Marilyn Monroe ja Jane Russel, kimalletta ja laulua: voisiko parempaa edes kuvitella? Tässä on todellinen hyvänmielenmusikaali, josta ei puutu väriä tai romantiikkaa. Musiikki on melko perinteistä musikaaligenreä, tanssikohtaukset näyttäviä ja tarina juuri sopivan höpsö ja hauska nollaamaan päätä ja unohduttamaan synkeän tosimaailman. Monroe ja Russel sädehtivät kilpaa timanttien kanssa, laulavat hyvin ja päätyvät monien mutkien kautta onnelliseen loppuun. (Pakko vielä erittäin epäblondina huomauttaa, että elokuva perustuu kirjaan, jonka nimi on Gentlemen prefer blondes, mutta jolla on jatko-osa nimeltään ... But marry brunettes :D)

Oireet: Arki tuntuu liian arkiselta. Sadun ja ihmeen tuntu puuttuu elämästä. 
Ratkaisu: Maija Poppanen (Mary Poppins, 1964)

Tarina sateenvarjolla saapuvasta lastehoitajasta on varmasti monille tuttu. Tämä musikaali, jota Maija Poppasen luoja P. L. Travers suorastaan inhosi, tuo ihmeiden tunnun takaisin. Mitä tahansa voi tapahtua. Elokuva on värikäs, laulut tarttuvia ja Julie Andrews maailman ihanin Maija Poppanen. Tämän elokuvan jälkeen tekee mieli mennä ulos ja tutkia, leijuisiko taivaalta joku sateenvarjon kanssa. (Tai vaihtoehtoisesti itse kokeilla ilmaan nousua, mitä musikaalitohtori ei ikinä eikä missään tilanteessa tee, jos sattuu sateenvarjoa käyttämään.) 

Oireet: Kaipaat vauhtia ja vaarallisia tilanteita. 
Ratkaisu: Blues brothers (1980)

Blues brothers ei varsinaisesti ole musikaali, koska laulut eivät vie tarinaa eteenpäin, mutta musiikkia elokuvassa on paljon, puhumattakaan vauhdista ja vaarallisista tilanteista: on takaa-ajoja, autonromuttamisia ja liekinheittimiä. Tästä huolimatta elokuva onnistuu naurattamaan ja nollaamaan päätä. Musiikki nappaa heti mukaansa, onhan sitä esittämässä mm. Ray Charles ja Aretha Franklin. 

Oireet: Glitterin puute vie voimat. Arjen harmaus väsyttää. 
Ratkaisu: Moulin rouge! (2001)

Moulin rouge! tarjoaa sellaisen glitter- ja värioksennuksen, ettei niiden puute tule vaivaamaan viikkoihin. Musikaalitohtori itse luuli, että musikaali olisi musikaalien mittakaavassa realistinen, mutta erehtyi suunnattomasti: milloin elokuvassa liidellään Pariisin kattojen yllä, milloin nähdään vihreitä keijukaisia. Ehkä hieman jotain samaa kuin Across the universessa, mutta kuitenkin ihan omanlaisensa musikaali. Erikoiseksi tämän musikaalin tekee se, että musiikki on tunnettuja, enemmän tai vähemmän nykyaikaisia hittejä: soundtrackilta löytyy esimerkiksi Elton Johnin Your song ja Queenin Show must go on. (Joskin musikaalitohtori on hieman katkera siitä, että Patti LaBellen Lady Marmeladesta kuullaan leffassa vain olemattoman pieni pätkä. Se olisi sopinut mainiosti musikaaliin: Voulez-vous coucher avec moi ce soir?) Visuaalisen puolen lisäksi hyvältä näyttää myös pääpari, mutta loppu saattaa saada silmäkulmat kostumaan. 

Oireet: Tahdot pienen ja yksinkertaisen musikaalin.  
Ratkaisu: Dr. Horrible's sing-along blog (2008)

Alunperinkin Youtubessa julkaistu alle tunnin mittainen musikaali kertoo Dr. Horriblesta, hänen tavoitteestaan päästä Bad Horsen johtamaan Evil league of eviliin ja valloittaa rakastamansa naisen sydän. Musikaali on viehättävällä tavalla vähän kotikutoinen, vaikka onkin todella laadukas. Huumori, nokkelat repliikit ("Wow, sarcasm. That's original."), sosiaalisessa kömpelyydessään samaistuttava päähenkilö ja raivostuttava ja raivostuttavan hauska pahis, vetävät laulut nerokkaine sanoineen ja hienoine laulusuorituksineen, absurdius: kaikki on kohdallaan ja iskee. Lisäksi joillekin voi olla plussaa myös musikaalin lyhyt kesto: jos syystä tai toisesta ei ole aikaa katsoa kokoillan elokuvaa, voi katsoa tämän lyhyen musikaalin. Lyhyt kesto ei sulje pois sitä, että musikaali on timanttinen ja mahtava. Musikaalin voit katsoa tästä

Varoitus. Musikaali on hauska ja viihdyttävä loppuun asti, mutta lopussa tapahtuu asia, joka järkytti ainakin musikaalitohtoria ensimmäisellä kerralla. Jos olet todella surullinen ja musikaalin tarpeessa, suosittelen, että valitset jonkun alusta loppuun kevyemmän musikaalin katsottavaksi. 

Oireet: Kaipaat Hollywoodin kulta-aikaa, muttet jaksiaisi katsoa vanhaa ja omalla tavallaan hidasta musikaalia. 
Ratkaisu: La La Land (2016)

Listan uusin musikaali on La La Land. Se on aivan kuin vanhat musikaalit laulu- ja tanssinumeroineen, mutta se sijoittuu nykyaikaan. Unelmiaan tavoittelevat näyttelijä ja jazzmuusikko kohtaavat ja taianomaiseksi paikoin muuttuva tarina voi alkaa. Tässä musikaalissa kaikki on kohdallaan. Paitsi että tarina on hieno, myös musiikki toimii, näyttelijät suoriutuvat rooleistaan ja lauluosuuksistaan hyvin ja elokuva on myös visuaalisesti mahdottoman kaunis. Vaikka se vaikuttaakin aluksi kovin arkiselta, siinä on taianomaisuutta, jota ei oikeasta maailmasta löydä. Sydäntäsärkevä loppu jotenkin sopii tarinaan, vaikka se pahalta tuntuukin. Kaikki on kuitenkin tehty niin kauniiksi ja ihanaksi, että lopustakin jää suuhun katkeranmakea maku. (Vaikuttavuudesta kertoo ehkä osiltaan se, että elokuvan päätyttyä musikaalitohtori hoippui ystävänsä kanssa ulos teatterista, molemmat itkien räkäistä itkua toistensa olkapäähän.)



lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kotikirjastossa (eli kuinka leikin olevani kulttuurikoti ja vakavasti otettava taiteilija)

Olen muuttanut viimeksi yli 13 vuotta sitten, eikä se silloin tuntunut niin kamalalta kuin nyt. Olen aina luullut, että minulla olisi suht hyvä kaaoksensietokyky, koska huoneeni on aina taiteellisen sotkun vallassa, mutta ehei. Laatikoiden, jätesäkkien ja levällään olevien tavaroiden keskellä pelkästään ahdisti.

Mutta nyt ei puhuta muutosta tai kaaoksesta. Muuton yhteydessä sain enemmän hyllytilaa, mikä on aina mainio asia. Tosin myös osa entisen lastenhuoneen kirjoista siirtyi yhteisestä hyllystä minunkin huoneeseeni, joten kirjoja tuli myös lisää. Lundia-hyllyn kokoaminen oli melkoista aivojumppaa (joskin annoin muiden tehdä työt ja itse vain ohjeistin), ja lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa hyllyt eivät ole suorassa linjassa toistensa kassa. Ratkaisua moitittiin hieman levottomaksi, mutta itse olen sitä mieltä, että se näyttää boheemin taiteilijan hyllyltä (tälle kommentille naurettiin hieman, mutta eihän kukaan taiteilija ole arvostettu elinaikanaan).

Ongelma tuli vastaan siinä kohdassa, kun tajusin, ettei hyllyyn voi laittaa kirjoja aakkosjärkestykseen. Sisäinen kirjastotätini parkaisi kauhusta. Täytyi siis tehdä luovia ratkaisuja ja järjestellä kirjoja teemoittain. Ketään tuskin nerokkaat (vai "nerokkaat") teemajärjestelyni kiinnostavat, mutta olen Lasisipulin diktaattori ja päätän, mitä täällä tapahtuu. Nauttikaa siis kirjahyllykierroksesta! 

Muistuttaisin vielä, että rajat ovat häilyviä ja kirjat on järjestetty paitsi teemojen mukaan, myös koon ja tilaratkaisujen. 

1. Muu kirjallisuus & Sateenkaarihylly

Vähän hassua aloittaa osastosta "muu", mutta tämä on hyllyn ensimmäinen ja myös korkein väli. Tähän laitoin kirjat, jotka eivät kokonsa puolesta mahtuneet muualle hyllyyn ja myös ne, jotka eivät varsinaisesti mene proosan kategoriaan (esimerkiksi Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen pippurimylly). Sateenkaarihylly puolestaan sisältää kirjoja, jotka käsittelevät jollain tapaa sateenkaariteemoja. Tässäkin kohdassa raja oli vähän häilyvä: en esimerkiksi laittanut Annukka Salaman Faunoideja tähän, vaikka niistäkin vähemmistöhahmo löytyy. Vahvimmin hahmo ja teemat ovat kuitenkin esillä vasta Harakanloukussa, enkä tohtinut erottaa sarjan kirjoja toisitaan. Sateenkaarihylly on vielä melko lyhyt, mutta ehkä se täydentyy vielä joskus. 


2. Lastenkirjat

Muuton yhteydessä aiemmin yhteisissä hyllyissä olleet lastenkirjat jaettiin minun ja sisaruksieni hyllyihin. Nämä kaikki eivät ole minun: joukossa on myös sisarusteni ja vanhempieni omistamia kirjoja. Siksi ne ovat omana kategorianaan, eivätkä muiden kirjojen seassa. Laitoin samalle hyllylle myös omat Ellat


3. Todellisuus

Realistinen kirjallisuus tai ei-spefi olisivat kuulostaneet tylsältä, joten kolmas (tai neljäs, riippuu miten laskee) kategoria on nimeltään todellisuus. Hyllyn kirjat eivät sisällä spefielementtejä, ainakaan niin paljoa, että ne voisi siihen osastoon luokitella. 


4. Kirjastolainat

Nimi varmaan kertoo tarpeeksi? 


5. Spefi

Huomaako lukutottumuksiani? Ei toki. Pääpaino on fantasiassa, mutta löytyy tältä osastolta myös scifiä (okei, no yksi scifiteos) ja steampunkia, muutamia mainitakseni. Yösirkus oli liian korkea näin hyllyväleihin, joten se löytyy klassikoiden seasta. 


6. Klassikot

Tämä on se kohta, jota voin esitellä tovereilleni ja esittää sivistyneempää kuin oikeasti olen. "Tahdotteko kenties keskustella Kalevalan runokielestä vai Tuntemattoman sotilaan sotakuvauksesta? Entä kuinka Jane Austen käsittelee naista romaaneissaan?" Myönnettäköön tosin, että useampi näistä on vielä lukematta... Mutta vakuuttavalta se näyttää! Montgomeryn Annojen kanssa tein tilanpuutteen vuoksi sellaisen ratkaisun, että sijoitin myöhemmin ilmestyneet sarjan osat ja englanninkieliset painokset eri hyllylle. Muuten olen laittanut kaikki sarjat kronologiseen järjestykseen, mutta koska myöhemmät osat rikkoisivat vanhojen painosten ihanan harmonian (kuulostanpa taiteelliselta), tein tällaisen ratkaisun. (Ja kyllä, Annan nuoruusvuodet puuttuu kuvasta, se oli lainassa kuvanottohetkellä.) 


7. Tietokirjallisuus

Fanitusta ja "taustatyötä". Nyt voin esittää olevani tositaiteilija, kun minulla on hyllyn täydeltä taustamateriaalia kirjoituksiani varten... No jaa, oikeastihan olen hankkinut elämäni aikana tasan yhden kirjan taustatyötä varten, mutta esimerkiksi melkein kymmenen vuotta sitten (!!) kirjaston poistomyynnistä hankittu Suuri tarukirja on välillä selailtavana eri kirjoitusprojekteja varten. Muuten tietokirjaosastolta löytyy huomattavan paljon fanitukseni kohteista kertovia kirjoja: ABBAA, Kate Bushia, Audreya, The Beatlesia... 


Miten te olette kirjahyllynne järjestäneet? Jos joku innostuu, niin tehköön blogiinsa vastaavanlaisen kierroksen kirjahyllynsä sisällöstä. Itse ainakin tykkään tutkia kavereiden ja tuttujen hyllyjä :)

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Blogistanian lukumaraton 2 (päättynyt) & Maratonin yhteenveto

Olen lukumaratoonannut viimeksi toissa vuonna, koska viime vuoden maratonpäivät sattuivat huonoihin ajankohtiin. Nyt hyppään kyytiin toisen maratonin kohdalla. Maratonin järjestää Kirjan jos toisenkin -blogi.

(Kuva ei ole minun, kopioitu blogista Kirjan jos toisenkin)

Vaikka virallinen maratonpäivä on lauantai, aloitan maratonin jo tänään perjantaina klo 17. Tiedossa on useamman tunnin junamatka, jolloin ehtii hyvin lueskella. (Ja jos VR tapansa mukaan yllättää, tässähän ehtii lukea vaikka mitä!) 

Lukupinossa on ainakin seuraavat kirjat: 

Jane Austen: Kasvattitytön tarina (kesken)
Maria Carole: Tulen tyttäriä (kesken)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (kesken) 
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Tulen tyttäriä ja Dorian Grayn muotokuva ovat matkalukemistona, loput kirjat kotona. Luen varmaan aika lailla fiiliksen mukaan :) 

Tsemppiä kanssamaratoonajille!

16.40 Narrasin vähän, aloitinkin maratonin jo nyt, kun en millään malttanut odottaa viiteen. Tulen tyttäriä on loppusuoralla, joten luen sen nyt loppuun ja siirryn sitten Dorian Grayn pariin. Katsotaan, miten päivittely sujuu junaverkossa :D


17.50 Tulen tyttäriä luettu, 98 sivua kasassa. Oli sen verran ihana loppu, että tekisi mieli itkeä, mutta en junassa kehtaa. Seuraavana vuorossa Dorian Grayn muotokuva

21.00 Vihdoin kotona! Luettuja sivuja tällä hetkellä 201. Dorianin lukeminen keskeytyi pienien nokosten vuoksi, mutta kirja vaikuttaa hyvältä. Luulen silti iltasatuilevani Kasvattitytön tarinan parissa. (Pitäisi tosin purkaa reppua, ettei se jää huomiselle...) 

23.00 Hupsis kupsis, edellisen merkinnän jälkeen en ole lukenut yhtään mitään enkä myöskään purkanut reppua (sen sijaan olen esimerkiksi soittanut ukulelea, mutta ei puhuta siitä nyt). Nyt kuitenkin on iltasadun aika, sukellan siis Austenin ajan Englantiin. Luen nyt niin kauan kuin suinkin jaksan ja palaan aamulla kertomaan, kuinka kävi. Hyvää (luku)yötä, kauniita unia! 


12.00 Aamutoimet hieman venähtivät, mutta nyt lukeminen jatkuu. Sivuja koossa nyt 253. Kasvattitytön tarina on lähtenyt vetämään hyvin alkukankeuden jälkeen, mutta matkaväsymys esti eilen lukemasta enempää. (Tekosyitä, tekosyitä.) Luulen kuitenkin jatkavani Jääskeläisen novellikokoelman kanssa, koska sitä en ole maratonpinostani lukenut vielä ollenkaan. Katsotaan, kuinka paljon jaksan novelleja putkeen lukea: edellisellä maratonilla luettu Annan jäähyväiset osoittautui muodossaan ongelmalliseksi. Ilma on sen verran hyvä, että taidan siirtyä ulos lukemaan! 

15.15 375 sivua luettuna yhteensä. Luin puolitoista novellia ja puuhailin hetken muuta. Nyt todennäköisesti jatkan Jääskeläisen parissa, mutta Dorian Gray on käden ulottuvilla siltä varalta, että jokin novelleissa alkaa tökkiä. 


Yhteenveto: 

Maratonin viimeinen tunti katosi huomaamatta muissa puuhissa ja niinpä lopullinen sivumäärä on 439. Ei hirveän hyvä luku, mutta toisaalta saavutin epävirallisen tavoitteeni: sain luettua yhden kirjan loppuun ja kesken olevia eteenpäin, ja minulle oli hauskaa :) eikös se ole pääasia? Pienestä sivumäärästä huolimatta siis hyvä maku jäi suuhun ja pyrin osallistumaan myös seuraavaan maratoniin, jos sen ajankohta sattuu sopimaan silloisiin suunnitelmiin. 

Tsemppiä maratonia vielä jatkaville, kiitos Kirjan jos toisenkin -blogille maratonin emännöimisestä! 

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäkuun luetut 2017

(Rakas blogger hävitti melkein valmiin postauksen. Kyllä, olen tosi katkera.) 

Kesäkuussa 2017 luin kuusi kirjaa (1564 s.), joista kaksi oli spefiä ja yksi uusinta. 

Smith, Patti: Ihan kakaroita 380 s. 
Cunningham, Michael: Villijoutsenet ja muita kertomuksia 150 s. 
Schmitt, Éric-Emmanuel: Oscar ja Roosamamma 109 s. [U]
Robinson, Joan G.: Marnie, tyttö ikkunassa 302 s. 
Riggs, Ransom: Kolkko kaupunki (Neiti Peregrinen eriskummalliset lapset #2) 391 s.
Rannela, Terhi: Frau 232 s. 

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 5
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 4
muualta: 2
Uudelleen luettua -haaste: 4 luettua kirjaa (Kaihomielinen) 

Saattaa spoilata hieman. 

Ihan kakaroista en ole kenenkään kuullut sanovan pahaa sanaa, ja liityn itsekin ylistäjien kuoroon. En ollut suunnilleen ikinä kuunnellut Patti Smithia, mutta se ei haitannut. Jäin kirjaan koukkuun heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Rakastin kuvailua, ajankuvaa, tarinaa, joka tuntui joskus jopa keksityltä. Pattista ja Robertista tuntui tulevan lukijankin ystäviä. Koska tiesin Robertin kuolemasta jo etukäteen, lukeminen raastoi välillä sydäntä melkoisesti, puhumattakaan siitä, kuinka vollotin kirjan lopussa. Ihana kirja, ei voi muuta sanoa. (Lisäihanuutta toi kaverilta lainattu pokkari, johon hän oli tehnyt alleviivailuja ja merkintöjä marginaaliin. Jos luet tätä, niin pusu sinne!) Suosittelen lämpöisesti, yksi vuoden parhaista. Jos lukijoista muuten löytyy Patti Smithin faneja, kertokaahan suosikkibiisejänne/albumikokonaisuuksia! 

Blogia pidempään lukeneet tietävät, kuinka rakastan satuja. Villijoutsenet ja muita kertomuksia lupaa kertoa vanhoja satuja uudelleen ja paljastaa, mitä tapahtui sen jälkeen, kun prinssi ja prinsessa ovat saaneet toisensa. Olin odottanut suoraa jatkoa saduille satumaailmassa, joten Cunninghamin ratkaisu siirtää sadut nykyaikaan häiritsi aluksi. Päästyäni asian yli viihdyin kokoelman parissa kuitenkin hyvin. Nautin tarinoiden synkkyydestä (samalla kieroutuneella tavalla kuin nautin alkuperäisistä Grimmin saduista varpaidenleikkauksineen), mutta satumaisuus kuitenkin pehmensi julmuutta. Lempisatujani olivat Myrkytetty, Apinan käpälä (jonka alkuperäistä versiota en keksinyt), Pikkumies, Me hirviöt ja Elämänsä loppuun saakka. Myös kokoelman kuvitus on aivan ihana! 

Riparilla ollessani sain jälleen kuunnella ääneenlukua, nimittäin perinteeksi muodostunut Oscar ja Roosamamma luettiin myös sillä viikolla (ilmeisesti kirja pyritään lukemaan joka leirillä, mutta neljästä leiristäni yhdellä se jäi kesken ja toisella luettiin Lokki Joonatan). Mielipiteeni ei ole hirveästi viime vuodesta muuttunut, joskin tällä kertaa huomasin välillä ärsyyntyväni Oscarin pikkuvanhuuteen ja kirjemuodon epäuskottavuuteen. Vähän sama ongelma kuin päiväkirjaromaaneissa, liian yksityiskohtaista kerrontaa. Kirja kuitenkin sopii riparille ja ääneen luettavaksi paremmin kuin hyvin. (Ainakin paremmin kuin se Lokki Joonatan.)

Marnie, tyttö ikkunassa olisi varmaan jäänyt lukematta, ellei Studio Ghibli olisi tehnyt siitä elokuvaa. Koska tahdon lukea kirjan ennen elokuvaa (ja siskoni löysi tämän kirjastosta), otin tämän juhannuslukemkseksi siskon hehkutuksen saattelemana. Kirja oli pettymys. Sen luki nopeasti ja se oli melko koukuttava, mutta vaikka nautinkin miljööstä ja Annan kuvauksesta, siitä jäi vähän halju maku suuhun. Pääasiallinen syy oli se, että Marnien hahmo oli uskomattoman raivostuttava. Olisin myös tahtonut kunnollisen selityksen Marnielle, nyt juonikuvio jäi häiritsevällä tavalla auki. Vaikka tykkäsinkin jälkimmäisestä puoliskosta Marnien katoamisen jälkeen, kokonaiskuva kirjasta jäi vähän haljuksi. Leffan aion kuitenkin katsoa. 

Luin Neiti Peregrinen kodin eriskummallisille lapsille ehkä kahdeksannella luokalla ja muistikuvat olivat hämärtyneet sen verran, etten muistanut kuin ihan lopun ja neiti Peregrinen kohtalon. Kolkon kaupungin ensimmäiset luvut menivätkin muistellessa ja ihmetellessä. (iso kiitos kuitenkin ihanasta henkilöluettelosta kirjan alkupuolella!) Juoni ei aluksi lähtenyt vetämään niin hyvin kuin oisin toivonut, mutta kirja parani loppua kohden. Tykkään Riggsin luomasta maailmasta ja valokuvaideasta! Uudet hahmot ja uudet miljööt toivat lisää mielenkiintoa tarinaa kohtaan ja huomasinkin jossain vaiheessa suorastaan ahmivani romaania. Lopetus on niin turhauttava, että teki mieli heittää kirja päin seinää. En muista lähiaikoina lukeneeni yhtä turhauttavaa loppua. Toivottavasti myös viimeinen osa suomennetaan, toivon mukaan vähän nopeammin kuin tämä. 

Terhi Rannela on tuttu nuortenkirjailija, mutta hänen aikuisille suunnattua tuotantoa en ole lukenut. Frau on tarina Lina Heydrichista, natsipäällikkö Reinhard Heydrichin leskestä. Pohdin Goodreadsissa, saanko sanoa nauttineeni lukemisesta. Kirja kertoo hirveistä asioista ja hirveistä ihmisistä, mutta teksti soljuu miellyttävästi ja koukuttaa lukijan. Oli miten oli, lyhyessä kirjassa on paljon asiaa, mielenkiintoisia henkilöitä (voiko oikeista ihmisistä sanoa noin?) ja kiinnostavia ristiriitoja. Suosittelen lukemaan, melkoinen kokemus.  



Kesäkuu kului kesälomasta nauttien, kavereiden kanssa aikaa viettäen sekä tietenkin lukien! En ole lukenut koko vuonna niin paljon kuin kesäkuussa luin. Ai että, paras harrastus tämä. Näiden puuhien lisäksi vietin mahdollisesti viimeisen viikkoni isosena riparilla, oli kyllä huippu viikko ja ihania pikkuisia (ja isosia myös, totta kai). Talviturkinkin ehdin heittää :)

Heinäkuulle on luvassa ainakin reissaamista, mutta toivottavasti ehdin myös lukea ja kirjoittaa. Lisäksi toivoisin myös ehtiväni harjoitella virkkaamista. Kyllä, luitte oikein! Varmaan kaksi vuotta olen blogissa puhunut siitä, kuinka haluan oppia virkkaamaan ja kesäkuun lopulla ryhdyinkin sitten sanoista tekoihin. Pylvässilmukat pistävät aivoja vielä kuitenkin sen verran solmuun, etten ihan mestariksi voi itseäni nimittää :D


Kuuntelin ennen riparille lähtöä musikaalin Heathersin, enkä sen jälkeen ole suunnilleen mitään muuta kuunnellutkaan. Candy store oli tuttu biisi jo ennestään ja kuuluu suosikkeihin yhä! (Tosin on pakko myöntää, että kaikki musikaalin biisit ovat suosikkejani. No okei, Me inside of me ei ihan nappaa samalla lailla kuin muut.) Suosittelen myös leffan soundtrackia, ihanaa kasaritilutusta! 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kirjahamsterin onnenhetki, osa 2

Muistatteko, kun helmikuussa hehkutin antikvariaattilöytöäni kauniista Anna-kirjoista? Nyt onnenhetki jatkuu.



Kotikunnaan Rillan löysin halpaan hintaan antikvariaatista keväällä, Sateenkaarinotkon sain kesäkuun alussa lahjaksi. Nämä kuuluvat samaan painokseen kuin aiemmatkin osat, mutta kansikuvat ovat Eeli Jaatisen sijaan Maija Karman käsialaa. Sateenkaarinotkon tätä painosta olin pidellyt kädessäni ehkä kerran ennen tätä hetkeä, joten olin jo ollut valmistautunut siihen, että joutuisin etsimään sitä kissojen ja koirien kanssa. Onneksi näin ei käynyt!


Päivän lihastreeni: Montgomery :D


Kirjahamsteri on nyt onnellinen. Kirjat näyttävät niin hyvältä hyllyssä, että huomaan eksyväni tuon tuostakin näpelöimään ja lueskelemaan niitä. Voisin lukea koko sarjan uudestaan mahdollisimman pian! 


Hyvää juhannusta lukijoille ja ohikulkijoille! Lukekaa hyviä kirjoja, nauttikaa kesästä (ja vesisateesta, kuten juhannuksena on tapana)! <3 

Ps. Tämä on blogin 200. postaus! :) 

torstai 15. kesäkuuta 2017

Pikkutekstejä vihon sivulta

Rannassa

Pitkästä aikaa käveltiin rantaan
ja huljutettiin varpaidenkärkiä kivellä istuen
sormet leikki männynneulasilla
lepäsivät sammaleella ja vesi oli viileää
kimallus melkein sattui silmiin
helma täynnä neulasia ja hapankorpunmuruja
veden alle painuvat varpaankynnet
yhä uudestaan ja uudestaan

(24.3.2017)

***

Aamuja

Ihan kuin oisit vain unta. Kätesi. Auringonvalo verhojen raosta, vielä ei tarvitse paeta. Iholtasi tuoksuu kahvi ja jasmiini. Katson raukein silmin huoneen yli kultaista tukkaa ja pyöreitä poskia. Hän nukkuu, kuten kaikki muutkin. En muista, miltä näytät, vaikka näenkin kätesi. Aamu muuttuu keskipäiväksi, kun nukahdan uudestaan. 

Kaikki pakattu laatikoihin, kaikki tuki ja turva. Palapelin palat leviävät, ovi on lukittu sisäpuolelta. Pöydällä on Arethan levy ja haalistunut elokuvajuliste. Sydämen hakatessa hullun lailla kaipaan aamuaurinkoa, kaipaan sinua, käsiäsi. 

(14.4.2017)

***


Jotenkin tuntuu, että olen jakamassa näitä arkistojen uumenista löytyneitä runoja/tekstejä jatkuvalla syötöllä, mutta olen tämän viikon muissa maisemissa ja halusin jotain täytettä blogiin, ettei raukka vallan kuivu kasaan (ihan kuin olisin siitä aiemminkaan välittänyt). Nämä kaksi pikkutekstiä löytyivät samalta vihon sivulta, ja huomasinkin pitäväni niistä molemmista sen verran, että päätin jakaa molemmat.  Rannassa on runomuotoon puettu haavematka, Aamuja tajunnanvirtamainen kuvaus eeppisestä seikkailu-unesta. Kenties niissä on jotain samaakin? 

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kesä tulee, vaikkei uskoisikaan

Totta se on! Kesäloma on vasta alkanut, joten vielä on aikaa tehdä vähän suunnitelmia kesän varalle. Viime vuonna "ämpärilista" jäi tekemättä, mutta nyt on taas sen vuoro! On vain yksi sääntö: asioista ei saa ottaa stressiä. Suoritellaan asioita rennosti ja kiireettä, elokuussa katsellaan, että mitä tein vai teinkö mitään. Postauksen kuvituksena on käytetty hetkiä viime kesältä.


Kesällä 2017 minä

• olen riparilla hurjana ja hirmuisena isosena
Tämä leiri on todennäköisesti viimeinen koskaan, joten otan siitä kaiken irti! 

• luen vähintään neljä kirjaa kuukaudessa
Pitäisi olla aikaa, eikös niin? 

• luen jonkun klassikkokirjan (ehdotus: Tuntematon sotilas)
Vähintään yksi klassikko kuuluu kesään. Tuntematon sotilas voisi olla ajankohtainen (Suomi100 ja silleen). 


• esiluen yhden pitkään roikkuneen tekstin. 
En edes kehtaa sanoa, kuinka kauan olen lykännyt tätä. Nyt pitää vaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin, punakynä heilumaan. 

• kirjoitan P:a eteenpäin ja kirjoitan loppuun vähintään yhden novellin. 
Ai että, jos pääsisi ulos kirjoittamaan! Novelleja roikkuu edelleen kolme keskeneräisenä, ainakin yksi olisi kiva saada tehtyä loppuun asti.

• miittailen kavereita, niin lähellä kuin kaukana asuvia
Piknikille puistoon sään salliessa? 


• poistun tästä kaupungista vähintään päiväretkelle
Hulluksihan täällä tulee, jos ei pääse välillä haistelemaan toisen kaupungin tuulia. 

• katson ja/tai kuuntelen jonkun uuden musikaalin (ehdotuksia: Les Miserablés, Phantom of the opera, Rent, Wicked, Heathers, In the heights)
Musikaalitohtorin velvollsuus. On myös tärkeää harjoitella kuuntelemaan musikaaleja ilman visuaalista puolta. 

• opin ainakin yhden uuden ukulelesoinnun. 
Kai se on pakko nöyrtyä ja opetella barre-sointuja...

• luen psykologiaa ja ruotsia. 
Pakko kai on myöntää se tosiasia, että syksyllä odottaa ensimmäinen taistelu ylioppilaslautakuntaa vastaan. Pakko siis kaivella oppikirjat esille ja lähteä tutkimaan Ylen abitreenejä. (Entä jos opiskelen psykaa ruotsiksi? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jättebra!) 


Onko teillä kesäsuunnitelmia? 

torstai 1. kesäkuuta 2017

Toukokuun luetut 2017

Toukokuussa 2017 luin kaksi kirjaa (1161 sivua), joista molemmat olivat spefiä.

Moers, Walter: Uinuvien kirjojen kaupunki (Zamonia #4) 522 s. 
Clare, Cassandra: Taivaallisen tulen kaupunki (Varjojen kaupungit #6) 639 s. 

Postaus saattaa sisältää spoilereita.

kotimaisia: 0
käännöskirjoja: 2
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 2

Uinuvien kirjojen kaupunkiin törmäilee millloin missäkin yhteydessä, joten päätin nyt lopultakin lukea sen. Aiemminhan olin lukenut Moersilta vain Kapteeni Sinikarhun 13 ja 1/2 elämää, joka oli ihan kiva lukukokemus, mutta johon en erityisemmin rakastunut. Tämän kirjan parissa sen sijaan viihdyin erityäin hyvin! Oli ihana sukeltaa Kirjaliston kaupunkiin, joka pursui antikvariaatteja, kirjailijoita, kahviloita ja salaisuuksia, mutta jossa vaanivat myös suuret vaarat, labyrintista puhumattakaan. Lukiessani kirjaa iltaisin labyrintin kauhut nipistelivät vatsanpohjassa ja värisyttivät. Rakastin kirjaa valtavasti. Kaikki keksityt kirjailijat, labyrintin salaisuudet ja salaperäinen Varjoruhtinas: kaikki oli täydellistä, eikä tämä tuntunut paksuudestaan huolimatta yhtä pitkitetyltä kuin Kapteeni Sinikarhu. Itkinpä lopussa myös muutaman kyyneleen. Kirja tosin kärsi iltasatukirjan ongelmasta: nukahdin hyvin usein kesken kirjan luvun. 

En ollut lukenut Varjojen kaupunkeja yläasteen jälkeen, koska sain vihjeen, ettei viimeistä osaa saa lukea ennen Infernal Devicesia. Tein työtä käskettyä ja vasta nyt pääsin kiinni Taivaallisen tulen kaupunkiin. Muistikuvat edellisestä osasta olivat hatarat, mutta pääsin kuitenkin yllättävän nopeasti juoneen kiinni. Olen sarjan päätösosaan tyytyväinen. Kaikki langat solmittii tyydyttävästi yhteen, eikä edes kukaan ehdottomista lempihahmoistani kuollut. Yhden hahmon kohtaloa tosin itkin todella pitkään, jopa kahteen otteeseen. Luin kirjan viimeiset luvut kahtena peräkkäisenä yönä ja molemmilla kerroilla itkin. Myös Infernal Devices -trilogiasta tuttujen hahmojen bongaaminen oli yhtä aikaa ihanaa ja sydäntäsärkeävää. Kaiken kaikkiaan, viihdyin kirjan parissa hyvin ja suurimmaksi osaksi nautin sen lukemisesta. Kuten ystävälleni totesin: Claren kirjat eivät ole masilmankirjallisuuden merkkiteoksia, mutta niitä on kiva lukea, kyseessä on jonkinlainen guilty pleasure. Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta kirja ei kuitenkaan ollut täydellinen: välillä kirja tuntui vain polkevan paikallaan, enkä jaksanut innostua Emman osuuksista ollenkaan. Tiedän, että Emma on päähenkilö syksyllä suomennettavassa Lady Midnightissa, mutta se ei lisää kiinnostustani hahmoon. 

Tänään alkoi kesäloma (joskin lauantaina pitää vielä mennä kevätjuhlaan), joten riemua on elo pelkkää ja silleen. Toinen lukiovuosi on kohta virallisesti takana, kasassa vähän päälle 60 kurssia. Tämän vuoden aikana olen oppinut ruotsiksi esimerkiksi sellaiset tärkeät sanat kuin piilomainonta ja maatalouskone (vain a-ruotsijutut), anterogradisen ja retrogradisen amnesian, ollut mukana näytelmäprojektissa, oppinut askeleet niin wienervalssiin kuin Virginia reeliin, leiponut kakkua ja ehkä tullut ulos kuorestani ja harrastanut sosiaalista kanssakäymistä. Tänään heitin ensin kokeen jälkeen vitsiä parin vieraamman ihmisen kanssa ja sitten kävelin ulos koulusta korvissani Beatlesin Strawberry fields forever. Olo oli mainio. 

Muuten toukokuu on ollut aika raskas. Tapahtui asia, jota olin pelännyt tapahtuvaksi jo vajaan vuoden verran ja siihen liittyneet asiat ovat vieneet voimia ja aikaa. Mistään sinäänsä vakavasta ei ole kuitenkaan kyse, mutta en ainakaan vielä kerro asiasta tarkemmin. On ollut todella paljon koulujuttuja tehtävänä ja stressattavana ja olen ollut kuolemanväsynyt ja nukahdellut iltaisin sängylle ranskankirja auki. Muutamia kivojakin juttuja on silti ollut: ranskanryhmän retki kesäiseen Helsinkiin, muutamat lämpimät kesäpäivät ja mekkokeli ja se vapauttava tunne, kun kävin elämäni viimeisen matikankokeen jälkeen myymässä kirjan pois. Lukemisen suhteen kuukausi oli pohjanoteeraus, mutta kesälomalla on aikaa, toivon mukaan. 


Kuukauden kuunnelluin biisi on todennäköisesti Macy Grayn I try. En ole muuta häneltä kuunnellut, mutta rakastan hänen ääntään! 

Hauskaa kesäkuuta kaikille! Täällä satoi tänään lunta, varsinainen kesäsää. 

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kevättä kohden

Kuiskauksia hakatussa metsässä
kantojen ja oksien seassa
edessä kimaltava vesi
takana osapuilleen miljoona askelta
ja hartioilta pudotettuja taakkoja
pää pystyssä, sydän kevyenä

Aurinko sulattaa viimeisetkin lumiläikät
ja lämmittää mustelmaiset käsivarret
hiljaisuus tuntuu hyvältä

juurakoissa, kivissä, taivaassa kaikuu vain metsän oma ääni

Minulta vietiin oma paikkani maailmassa,
mutta minä en lähde täältä
minusta tai metsästä ei tule ehjiä koskaan
mutta kevättä kohden kasvamme
ja elämme
niin hyvin kuin pystymme

(17.4.2015)

***


Arkistojen kätköistä löytynyt runo viime vuodelta, joka osuu aika syvälle myös tämänhetkisessä elämäntilanteessa. 


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Miksi musikaalit?

Hei vain! Musikaalitohtori taas kirjoittelee. 

Maailmassa on murheellisen paljon ihmisiä, jotka eivät jostain syystä pidä musikaaleista. Se toki on heidän menetyksensä, eikä ketään voi pakottaa rakastamaan musikaaleja, mutta pahinta on, jos tällaiset ihmiset eivät osaa arvostaa muiden musikaalifanitusta. Itse en muista, että minulle olisi suoranaisesti irvailtu musikaalirakkaudestani, mutta esimerkiksi yläasteella pidin sitä(kin) piirrettä itsessäni melko matalalla profiililla. (Joskin reaktioni esimerkiksi musiikintunnilla katsottuun Hairsprayhyn tuskin jätti kenellekään arvailemisen varaa mielipiteestäni musikaaleihin.) 

Joten: Miksi musikaalit? 
(Tähän voisi vastata ytimekkäästi: miksi ei musikaalit, mutta pyrin hieman laajempaan käsittelyyn.)

1. Musiikki

Jep, ehkä isoin asia musikaaleissa. Jos musiikki ei toimi, ei toimi elokuvakaan, teatterimuodosta puhumattakaan, ainakaan musikaalina. (Tosin tämä voi toimia toisinpäin: esimerkiksi Greasesta en erityisemmin elokuvana välitä, mutta rakastan musiikkia.) Oli kyseessä sitten pääparin romanttinen duetto tai vauhdikkaampi tanssinumero, innostun siitä herkästi ja pahimmassa tapauksessa kuuntelen kappaleparan puhki. Musiikkia kuunnellessani saan valtavaa iloa toimivasta ensamblesta. Esimerkiksi Jekyll & Hyden ensemble on uskomaton! Perinteiset musikaalit iskevät, mutta esimerkiksi hiphop-musikaali Hamilton on upea, vaikkei musiikkityyli normaalisti nappaa. Läpilauletut musikaalit ovat muutenkin hieno asia. Niin, ja tottahan toki musikaaleja tulee myös laulettua/soitettua vajavaisilla piano- ja ukuleletaidoillani. Minulla on tapana laulaa kaikki, mitä hahmot laulavat, oli laulunumerossa sitten yksi tai 20 ihmistä :D Lempimusikaalibiisejäni (mikä sanahirviö!) muuten löytyy Spotifysta soittolistallinen (mainosmainos), vasemmasta sivupalkista klikkaamalla löytyy! 

Kaikkien aikojen musikaali./Sound of music (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0059742/mediaviewer/rm3784672512)

2. Teema

Myönnettäköön, että musikaaleissa on hyvin usein jollain tapaa kökkö teema, mutta toisaalta naiivikin sanoma esimerkiksi unelmien tavoitteluista tai rohkeudesta olla oma itsensä saattaa osua yllättävällä hetkellä. Varsinkin vanhemmissa musikaaleissa teema on harvoin kovin syvällinen, joten maailman pahuuden ja monimutkaisuuden vyöryessä päälle on ihana sukeltaa naiiviin ja kevyempään maailmaan. Sen jälkeen sitä melkein uskookin, että maailma muuttuu paremmaksi laulamalla! Toisaalta myös tummempia sävyjä käsitellään, musikaalista riippuen. Teemojen käsittely voi olla erisyvyistä: esimerkiksi Hairspray käsittelee rotusortoa 1960-luvun Baltimoressa, joskin melko kevyesti, kun taas West side storyn jengiviha tulee iholle ja ahdistaa. 

Musikaalien varjoisalla puolella./West side story (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0055614/mediaviewer/rm2194325248)

3. Visuaalisuus

Oli musikaali sitten lavalla tai valkokankaalla, visuaalisuus on vahvassa roolissa. En ole nähnyt yhtäkään musikaalia, joka olisi näyttänyt tylsältä. Pukujen ja lavastuksen ei tarvitse välttämättä olla värikästä, kuten esimerkiksi Hairsprayssa, tai huiman näyttävää ja mahtipontista, kuten esimerkiksi Moulin Rouge!ssa. Itse ainakin lasken visuaalisuuteen esimerkiksi tanssikohtauksen koreografiat. Lisäksi hissanörtti sisälläni saa iloa, jos menneisyyteen sijoittuvat musikaalit edes yrittävät luoda uskottavaa ajankuvaa puvustuksella ja lavastuksella. Oli musikaali sitten silmäkarkkia tai visuaaliselta ilmeeltään rauhallisempaa, en muista törmänneeni musikaaliin, jonka visuaalisuutta olisin moittinut. 

Väri- ja glitteroksennus./Moulin rouge! (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0203009/mediaviewer/rm332118272)

4. Arjen rikkominen

Pelkästään ajatus siitä, että ihmisjoukko puhkeaa lauluun tai tanssiin kesken arkisen aherruksen (esimerkiksi ihana aloituskohtaus La la landissa!) on ihana. Musikaalit ovat harvoin ihan umpirealistisia: ihmiset rakastuvat ensisilmäyksellä ja vaikeudet voitetaan lauluja lurittelemalla. Se kuitenkin tarjoaa todellisuuspakoa, joka välillä on erittäin tarpeellista. Musikaalien maailma on hieman satumaisempi ja kauniimpi versio omastamme (surullisistakin tapahtumista huolimatta). Lisäksi joissain musikaaleissa on yliluonnollisiakin elementtejä, esimerkiksi ihmissyöjäkasvi Pienessä kauhukaupassa. Mitä enemmän musikaali rikkoo arkitodellisuutta, sitä parempi se on. 

Älä kokeile tätä kotona./La la land (lähde: http://www.imdb.com/title/tt3783958/mediaviewer/rm1486108672)

5. Tunne

Tätäkin kirjoittaessani kuuntelen Hamiltonia kyyneleet silmissäni. Itkupilli kuin olen, vollotan estoitta niin onnellisille lopuille kuin synkille ihmiskohtaloille. Parhaimmillaan musikaali on yhtä tunteiden vuoristorataa: saman musikaalin kanssa nauraa kippurassa, jännittää minkä kerkeää ja lopulta vollottaa antaumuksella. Nautin dramaattisuudesta ja vahvasta tunneilmaisusta. Mikäpä sen parempi tapa nautiskella niistä kuin musikaalit?

Rähisevä päähenkilö riemuitsee./My fair lady (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0058385/mediaviewer/rm3512978432)

6. Valinnanvara

Musikaalit eivät niin vain maailmasta lopu. Teen listaa musikaaleista, jotka haluan joskus nähdä ja tällä hetkellä listalla on niitä lähemmäs 20 kappaletta. Monet klassikkomusikaalit ovat vielä näkemättä, muten esimerkiksi Les Miserablés (shame on me!). Toisaalta hyvää kannattaa odottaa, eikös niin? Musikaaleista löytyy sopiva melkein jokaiseen tarpeeseen: päännollaukseen, romantiikankaipuuseen, kohtalokkuuteen, pahaan oloon... Lista on loputon. 

Sokeria vai ihmisoikeuksia vai kenties molempia?/Hairspray (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0427327/mediaviewer/rm528193792)

7. Erilaisuus

Liittyy hieman kahteen edelliseen kohtaan. Henkilökohtaisesti minua ärsyttää musikaalistereotypia, jonka mukaan kaikki musikaalit ovat aurinkoista höttöä. Väärin, väärin, väärin. Myönnän, että puhun itsekin paljon musikaaleista nimenomaan päännollaajana, osasyynä höttöisyys, mutta se ei tarkoita jokaista musikaalia. Esimerkiksi Jekyll & Hyde on kaikkea muuta kuin kiva ja kevyt päännollaus, päinvastoin. Musikaalistereotypian mukaan kaikki musikaalit soveltuvat koko perheelle, eikä myöskään se ole missään nimessä oikein. En esimerkiksi itse katsoisi Moulin rougea! pikkusisarusteni kanssa, ennen kuin he ovat hieman kasvaneet. Erilaisuus musikaaleissa on juurikin parasta. Toisia musikaaleja voi katsoa koko perheen kesken ja laulaa mukana, toiset on parhaimmillaan yksin kyynelillä kostutetun peittokäärön sisältä katsottuna. Myös musiikkia löytyy moneen makuun: perinteistä, "vanhanaikaisempaa" musiikkia, eri bändien tuotantoa, 1960-luvun meininkiä, nykymusiikkia...

Vähän kökkö tarina, mutta mainiot musiikit. /Across the universe (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0445922/mediaviewer/rm3736770816)

8. Musikaalitoverit

Eli ihmiset, jotka fanittavat musikaaleja yhtä paljon kuin minä tai ainakin jonkin verran. Heidän kanssaan on ihana vaahdota musikaaleista tai laulaa musikaalisävelmää keskellä katua. Näitä ihmisiä onnekseni kuuluu elämääni jonkin verran. Erästä ystävääni esimerkiksi tervehdin joka kerta Funny face -aiheisesti hänet nähdessäni, olen myöhästynyt bussista, kun jäin analysoimaan liian innokkaasti Hamiltonia, olen hoippunut naama kyynelistä märkänä ulos elokuvateatterista yhtä pahasti itkeneen toverin olkapäähän nojaten La la landin jälkeen, laulanut duettona lattialla My eyesia Dr. Horrible's sing-along blogista ja Greasea jonossa pankkiautomaatille. Musikaalit ovat parhaita ja musikaalifanit mainio joukko. (Jos tunnistit itsesi, pusu sinne! Olet parhautta <3) 

Toverukset huipulla. /Funny face (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0050419/mediaviewer/rm3499137024)

Entäpä miksi te, armaat lukijat, pidätte tai ette pidä musikkaleista? Ovatko syyt samoja vai onko teillä omia ajatuksia aiheesta? Olen utelias kuulemaan! :)

torstai 4. toukokuuta 2017

Huhtikuun luetut 2017

Huhtikuussa 2017 luin kolme kirjaa (465 sivua).

Otava, Merja: Priska: kesästä kesään 153 s. 
Leinonen, Anne (toim.): Kirjoita kosmos 139 s.
Gruen, Bob: John Lennon: New Yorkin vuodet 173 s.

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 1
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 2

Priska oli osittainen herätelainaus, mutta onnistunut sellainen. Vähän uudempi suomalainen tyttökirja, johon myönnän suhtautuneeni hieman epäillen, mutta josta yllätyksekseni pidin suuresti. Priska on todella samaistuttava hahmo kirjoitusvimmoineen, mutta myös monilla muilla tavoilla: esimerkiksi tarve hiljaiseen ajatteluhetkeen ja ahdistus aikuistumisesta tuntuivat erittäin tutuilta. 1950-luvun lopun Helsinki aukeaa lukijan silmien eteen hahmojen puhumana vanhana slangina ja elävinä miljöökuvauksina. Lähes jokainen nuorista saa romaanissa äänen ja vaikka jotkut tarinat jäävät ohuemmiksi ja irtonaisemmiksi kuin toiset, pidin siitä silti. Tämä kirja on aito ja vetävä yhä edelleen. Yksi tämän vuoden ehdottomista suosikeista! 

Sanataidekoulussa piti vinkata kirjoittamisoppaita ja sen kautta sain lopulta sysäyksen tarttua omasta hyllyssä vuoden verran odotelleeseen Kirjoita kosmos -teokseen. Erityisesti pidin kirjassa siitä, että se keskittyi nimenomaan spefikirjoittamiseen, joka on minulle se kaikkein omin ja turvallisin laji. Oppaassa käsitellään niin kliseet kuin ideatkin, novellin rakenteesta ja miljöön luomisesta puhumattakaan. Vasta genrekirjoittamiseen tutustuva saa tästä paljon irti, mutta myös enemmän harrastanut viihtyi. (Joskin täytyy myöntää, että hieman haukottelin osuuksissa, joissa selitettiin esimerkiksi konflikti rautalangasta vääntäen. Sen merkityksestä kertominen oli paljon kiinnostavampaa!) Kirja mylläsi ajatuksia uusille urille ja tekikin mieli ryhtyä kirjoittamaan ja lukemaan omia tekstejä kriittisellä silmällä. Ehdoton plussa kirjassa oli sanasto (sieltäkin suurin osa termeistä oli tuttuja, mutta löytyipä uusiakin!) ja listaus julkaisukanavista.

Bob Gruenin valokuvateos John Lennonin New Yorkin vuosista oli hyvin kiinnostava. Gruen ystävysti Johnin ja Yokon kanssa heidän muutettuaan New Yorkiin. (Pakko sanoa aiheeseen liittymättömästi, että tätä postausta kirjoittaessani alkoi yllättäen soida Lennonin (joskin Beatlesin Anthology-versio) Real love. Sopii tunnelmaan ja vähän itkettää.) Hän otti lukuisia valokuvia heistä kotonaan, esiintymässä ja studiolla. Nämä kuvat on koottu tähäm pari vuotta sitten suomeksi ilmestyneeseen valokuvakirjaan, jossa on lisäksi myös Gruenin tarinoita elämästä New Yorkissa Johnin ja Yokon kanssa. Uutta tietoa en kirjasta juurikaan saanut, mutta valokuvista useat olivat sellaisia, joita en ollut ennen nähnyt. Joulukuun 1980 kohdalle laitetut kuvat Central Parkiin kokoontuneista ja itkevistä ihmisistä olivat niin vaikuttavia, että pillahdin itsekin vollottamaan. Suosittelen tätä kirjaa puhtaasti valokuvien perusteella jokaiselle, vaikkei John Lennon tai Yoko Ono niinkään kiinnostaisi. Gruenin Lennonista ottamat New York City -kuvat ovat muuten olleet yksiä lempivalokuvistani aina! 


Huhtikuu oli raskas kuukausi koeviikkoineen ja muine vastoinkäymisineen. Väsymys oli kova ja itkettyäkin tuli vähän väliä. Positiivisia asioita olivat kuitenkin pääsiäis- ja vappulomat (olkoonkin, että toinen menikin toukokuun puolelle). Pääsiäisloman lautapelit ja kiireettömyys ja vappuviikonlopun yökyläily Ultra bra -maratooneineen takasivat tervetulleita hengähdystaukoja arkeen. Tuntuu, että oikeasti luin paljon, mutta luvut kertovat toista. Vaikka lukeminen ei luonnistunut, kirjoittaminen rullasi ja voitin elämäni ensimmäisen CampNaNoWriMon. Olen ylpeä itsestäni ja ihan hyvästä syystä! :) Toinen ylpeydenaihe on se, että opettelin soittamaan ukulelea. Kaikkea sitä tekeekin välttääkseen kokeisiin lukua! Suurin osa yksinkertaisista soinnuista sujuu ja pystyn jo soittamaan useampia biisejä. E-duuri onkin seuraaavana opettelulistalla ja haave omasta ukulelesta hieman kutkuttaisi. 


Huhtikuun kuunnelluin soittolista oli ehdottomasti P:n soittolista, jolta olen jo poiminut postauksiin muutamia paloja. Marina and the diamondsin Rootlessia en kai ole vielä maininnut, joten teen sen nyt. 

Miten teidän huhtikuunne sujui? Oliko se kuukausista julmin vai mukava kevätkuukausi? Täällä päin ainakin satoi parina päivänä lunta, vaakasuoraan. Toisaalta olen mennyt jo kerran tänä keväänä pyörällä, joka nyt on varma kevään merkki.