Viisi vuotta

Enpä elokuussa 2014 uskonut, että tämäkin päivä nähtäisiin: Lasisipulissa täyttää viisi vuotta! Toisin sanoen olen kirjoittanut blogia jo puoli vuosikymmentä. Koen olevani suhteellisen kärsimätön ihminen, joten olen vähän yllättynyt siitä, että olen jaksanut pitää blogia melko aktiivisesti jo näin kauan, vaikka elämässäni on ollut kiireellisempiäkin aikoja, jolloin blogin päivittäminen on ollut prioriteettilistan pohjalla. Mutta tässä sitä kuulkaas ollaan!

Viiden vuoden ajalta luetuimmat postaukset ovat olleet:

1. Parhaaat (ja helpot) ukulele-biisit
2. Tuunaa kouluvihkot omin pikku kätösin 
3. Olen eksynyt Latviassa (Riika, osa 1)
4. Ihana Tallinna
5. Huhtikuun luetut 2019

Ehkä jonkin sortin juhlan paikka on se, että kouluvihko-postauksen on viimeinkin ohittanut joku toinen :D kyseinen postaus on keikkunut suosituimpana kaikki nämä vuodet, mutta viimeinkin joku, enemmään tosissaan oleva postaus on mennyt sen ohi. Toivottavasti ukulelevinkeistä on ollut iloa :) Riian matkakertomuksen ensimmäinen osa ja Tallinnan matkakertomus ovat ainoat reissujutut, jotka mahtuvat kymmenenkään kärkeen, mikä on myös melkoisen kiinnostavaa :D Yllättävintä on kuitenkin se, että tämän vuoden huhtikuun kirjakooste on päässyt top vitoseen! Vaikka samat postaukset tuossa listassa pyörii vuodesta toiseen, välillä löytyy tällaisia yllätyksiä.

Parikin kertaa joku on kysynyt, häpeänkö ensimmäisiä blogitekstejäni. Täytyy myöntää, että hieman kyllä, mutta en niin paljon, että haluaisin ne jotenkin poistaa tai piilottaa. Ne ovat osa minua ja osa tätä blogia. Niistä näkee, miten olen kehittynyt ;) Ja onhan siellä ihan hauskojakin juttuja, ainakin omasta mielestäni.

Kiitos kaikille lukijoille, kommentoijille ja ohikulkijoille! Ihanaa, että olette täällä vielä viiden vuoden jälkeenkin. <3

Edellisvuosien synttäripostaukset löytää täältä, täältä, täältä ja täältä. Ihan ensimmäiseen, viiden vuoden takaiseen postaukseeni pääset tästä.

Kirjankansibingon kooste

Oksan hyllyltä -blogin järjestämä kesän kirjankansibingo päättyi eilen. Oma bingoruudukkoni näyttää tältä:

Romantiikka: L. M. Montgomery: Pieni Runotyttö (tai tässä tapauksessa yhteisniteen kannet)
Yö: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Puu: Jo Baker: Longbournin talossa

Nainen: Tommi Kinnunen: Lopotti

Matkalla: Muriel Denison: Susanna koulussa

Piirroskuva: Tommi Kinnunen: Pintti
Kotieläin: Merja & Marvi Jalo: Jesse löytökoira

Unenomainen: Peter Reich: Book of dreams
Numero(ita): Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
Kaunis vaate: Gil Paul: Kuninkaallisia rakkaustarinoita

Kuten on mahdollista huomata, sain ruudukkoon yhden bingon, vaikka toisenkin saaminen oli melkoisen lähellä. Mutta parempi yksi kuin ei yhtäkään! Kiitos vielä Marikalle kivasta haasteesta :)

20

Tykkään puhua itsestäni, kukapa ei tykkäisi? (Puhua itsestään siis, ei välttämättä minusta :D) Siksi tällainen 20 faktaa minusta -lista on jo pitkään kutkutellut mielessäni. Tämä olisi ollut loistava ensimmäinen postaus blogiin, mutta siihen palaaminen ei enää onnistu. Luonnollisia tilanteita on ollut vaikea löytää, mutta nyt sattui sopivasti: täytän tänään 20 vuotta, joten voin myös jakaa 20 asiaa itsestäni teille. "Tänään on sun syntymäpäivä, tänään voit tehdä mitä huvittaa," laulaa Olavi Uusivirta, ja niinhän minä teenkin!

Pyrin siihen, että en olisi blogissa maininnut näitä juttuja aiemmin, toivottavasti onnistun siinä :) 

1. Tiedän paljon Disney-leffojen suomidubeista. Tämä juontaa juurensa ala-asteelle, kun joskus kymmenenvuotiaana innostuin uudelleen Disneysta pienen hiljaisemman kauden jälkeen. Koska pikku-Celen englannin kielen taito oli ymmärrettävästi hieman heikko, suomenkielinen Disney-musiikki ja dubbaus muutenkin kiinnosti kovasti. Katsoin Disney-elokuvani aina suomeksi ja kulutin aikaa Youtubessa katsoen muiden tekemiä top 10-listoja suosikki-Disney-lauluista. Vaikka nykyään katson uudet Disneyt aina alkuperäisäänillä, vanhat elokuvat katson aina suomeksi ja nautin laadukkaista dubbauksista. (Vaikka toisinaan laulujen käännökset aiheuttavatkin hieman myötähäpeää :D) Tämän elämänvaiheen ansiosta kuitenkin monien elokuvien ääninäyttelijöiden nimet tulevat kysyttäessä kuin apteekin hyllyltä, ja suomenkieliset sanat hyvin moniin Disney-biiseihin suoraan selkäytimestä. Nyt vanhempana olen kiinnostunut myös muiden maiden dubbauksista: esimerkiksi ranskankielisiä Disney-dubbauksia kuuntelen toisinaan.

2. Minulla oli suosikkibändi jo alle kolmevuotiaana. The Beatles on ehdoton ykköslempparibändini, mutta se ei suinkaan ole ensimmäinen bändi, jota "fanitin": sen kunnian saa nimittäin ABBA, johon ihastuin alle vaahtosammuttimen kokoisena ikihyviksi. Waterloo-levy oli ahkerassa kuuntelussa, ja mielestäni Agneta oli kaikista ihanin. (Johtunee varmaan siitä, että hänellä oli juuri sellaiset pitkät, vaaleat hiukset, jotka olisin toivonut itsellänkin olevan.) ABBAlla on suuren suuri paikka sydämessäni edelleen juuri siksi, että bändi oli minulle pikkuisena todella tärkeä. Elämäni suurimpia järkytyksiä oli muuten se, kun ala-asteella kuulin, että ABBA oli hajonnut. Vielä enemmän järkytyin, kun minulle selvisi, että hajoaminen oli tapahtunut jo 1980-luvulla, eikä vasta muutama vuosi sitten. En tiedä, miten olin onnistunut välttymään tältä tiedolta.

3. Minulla on luonnonkiharat hiukset. En ole koskaan vihannut kiharoitani, kuten monet muut kiharatukkaiset ympärilläni, johtuen varmaan siitä, että haaveilin kunnon korkkiruuvikiharoista aina siihen asti, kun hiukseni mystisesti kihartuivat vasta ollessani noin 12-vuotias. Kannataa toivoa tarpeeksi, niin toiveet käyvät toteen :D Eniten kiharasta on harmia, jos otsatukkaan jää kummallisia vimpsottomia, mutta silloinkin tilanteesta on mahdollista selvitä suoristusraudalla, jos asia kauheasti häiritsee. Tukkani toimii myös ilmankosteuden paljastajana: jos sää on kostea, menevät hiukseni tuhannen syherölle. 

4. Rakastan valkosipulia. Tämä ei ehkä ole kaikkien kanssaeläjien mieleen, mutta onneksi yksin asuvana voi tomaattikeittoon heittää juuri niin monta valkosipulinkynttä kuin itse tahtoo. Pysyvätpähän vampyyrit loitolla! 

5. Tämän hetkisessä kuorossani laulan mezzosopraanoissa, mutta äänialaani ei ole missään vaiheessa varsinaisesti testattu. Useimmiten olen laulanut joko sitä ääntä, josta puuttuu laulajia, tai sitten sopraanoa, koska kuorot ovat usein olleet pieniä, ja minulla on vaikeuksia pysytellä omassa stemmassani, jos en kuule sitä kunnolla, ja sopraanot nyt laulavat yleensä melodiaa. Kaverini tosin epäili, että saatan sittenkin olla (kakkos)altto, mutta nykyisessä kuorossani sopraanon ja alton välimuoto mezzosopraano tuntuu itselleni juuri sopivalta ääneltä laulaa. Joskus olisi kyllä hauska mitata omaa äänialaansa, mutta tarvitsisin siihen jonkun soitto- ja nuotinlukutaitoisen, kun itseltäni ei taitoa löydy. 

6. Ensimmäinen päiväkirjani kattoi lähes 14 vuoden ajanjakson. Sain päiväkirjan lahjaksi, kun täytin seitsemän vuotta, ja tämän vuoden huhtikuussa sain sen lopultakin täyteen. Kertonee ehkä siitä, miten harvakseen olen päiväkirjaa kirjoittanut... :D

7. Piirsin kymmenenvuotiaana runsaasti fan artia L. M. Montgomeryn Anna-kirjoista. Luin koko sarjan samana kesänä, kun täytin kymmenen, joten kun sain synttärilahjaksi vihon ja tusseja, päätin kokeilla niitä piirtämällä Anna-aiheisen kuvan. Lopulta kuvia alkoi tulla enemmänkin, ja nimesin vihon melko nopeasti "Anna-vihoksi". Ehdin syksyn aikana kuvittaa kohtauksia sarjasta, mutta myös sarjan jälkeisestä ajasta: piirsin Kotikunnaan lapsien hääkuvia ja heidän perhepotrettejaan, ja pistelin Montgomeryn canonia huoletta uuteen uskoon. Minulla oli jotain tiukkoja kirjoittamattomia sääntöjä vihon kanssa: esimerkiksi kaikki kuvat täytyi piirtää suoraan kuulakärkikynällä, ilman monkään maailman luonnostelua, ja aina oman työpöytäni ääressä, ei missään muualla. Piirtäessäni kerroin kuviin liittyviä tarinoita itsekseni ääneen ja onkin harmi, etteivät nämä tarinat ole säilyneet missään muodossa: olin tuolloin laiska kirjoittamaan käsin ja turhauttavan hidas kirjoittamaan koneella. Dramatiikkaa ei näistä tarinoista missään nimessä puuttunut! Anna-vihon täytyttyä yritin jatkaa saman tyyppistä fanitaidevihkoa muista kirjoista, mutta se tyssähti heti alkuunsa: jokin taika oli kadonnut.

Dramaattinen kohtaus ja epäilyttävästi venyneet jäsenet Kotikunnaan Rillasta.

8. Pusu ei ole ensimmäinen romaanikäsikirjoitukseni, jonka olen saanut valmiiksi. Erään minun ja ystävieni lähimetsässä leikityn leikin pohjalta syntynyt idea johti lopulta siihen, että 11-vuotiaana aloin kirjoittaa trilogiaa, jonka ensimmäinen osa oli ensimmäinen valmis romaanikässärini. Tämä tekele valmistui ollessani 13-vuotias, on noin 50 sivua pitkä ja sellaista settiä, että en pysty lukemaan sitä ilman suurta myötähäpeää. Harmittaa vain, että jotkut tarinan alkuperäisistä osista ovat tainneet hävitä lopullisesti, kun kirjoitin esimerkiksi pari ensimmäistä lukua uudelleen, enkä katsonut tarpeelliseksi säilöä alkuperäisversiota mihinkään. Vaikka trilogian kirjoittamisinto lopahti syksyn 2014 blokkiin, idea ei ole sysihuono. Se vaatii runsaastikin muokkaamista ja hienosäätöä, mutta haluaisin kovasti palata tarinan pariin, kirjoittaa ensimmäisen osan uusiksi ja trilogian loppuun. Kyseessä on feministinen fantasiakertomus, jossa käsitellään paitsi henkilöiden kasvua, myös perhesiteitä ja rakkautta metsään. Eräs tarinan kolmesta päähenkilöstä on minulle edelleen rakkain kaikista luomistani henkilöistä, eräänlainen alter egoni.

Paint-taidetta trilogian päähenkilöistä, vuosi on varmaan 2009 tai 2010. 

9. Bravuurini keittiössä ovat nakkikeitto ja härkissörsseli. Kotikotona olen ollut virallinen nakkikeitonkeittäjä yläasteelta lähtien (kotitaloustunnilta saatu ohje on erittäin hyvä mittasuhteiltaan), ja opiskelujen alettua helppo ja nopea härkissörsseli on ruoka, jota usein tarjoan kylään tuleville vieraille, jos kaivataan tukevampaa syömistä. Tykkään kauheasti laittaa ruokaa ja varsinkin leipoa, mutta nykyisessä asumismuodossani se on hiukan haastavaa ja rasittavaa. Unelmoin ajasta, jolloin minulla on oma keittiö...

10. Osaan heiluttaa korviani. Huomasin osaavani tämän taidon täysin vahingossa ysiluokalla, minkä jäkkeen siitä on tullut se "hauska fakta", jonka kerron itsestäni aina tutustumisleikeissä. 

11. Sound of music oli ensimmäinen "oikea" musikaali, jonka näin. Voidaan kiistellä siitä, ovatko esimerkiksi Disneyn piirretyt musikaaleiksi laskettavia, mutta Sound of music oli ainakin ensimmäinen klassikkomusikaali, jonka katsoin. Olin tuolloin melkein 13-vuotias, ja siitä hetkestä ei olekaan ollut paluuta enää normaaliin, musikaalittomaan elämään :D

12. Opin lukemaan sinä kesänä, kun täytin kuusi vuotta. En itse muista tarkkaa hetkeä, jolloin kirjaimista tulikin sanoja, mutta muistan, että äiti käski minua lukemaan Mimmi Lehmä -kirjasta yhden luvun itse ääneen, mikä sujui kai ilman suurempia takelteluja. Sen jälkeen aina taitoani esitellessä etsin aina saman luvun Mimmi Lehmä -kirjasta ja luin luvun ensimmäisen sivun ääneen. En tiedä, miksi en halunnut lukea muita kohtia, vaikka aivan varmasti olisin osannut. 

13. Olen pitänyt lukupäiväkirjaa vuodesta 2012 alkaen. Tietoa lukemistostani on siis kertynyt jo useiden vuosien varrelta. On hauskaa katsella myöhemmin, mitä olen missäkin elämänvaiheessa lueskellut, ja miten tietyt tapaukset ovat vaikuttaneet lukemiseeni. Vaikka arkistoni kattavatkin hyvin suuren osan elämääni, en voi olla miettimättä, miten mielenkiintoista olisikaan, jos olisin alkanut kirjata lukemisiani ylös jo muutamaa vuotta aiemmin. Monia ala-asteella luettuja kirjoja muistan kyllä, mutta monet ovat myös painuneet täysin unohduksiin. (Vuonna 2012 luin muuten käsittämättömät 186 kirjaa. Kun sanon, että lapsena en tehnyt suunnilleen muuta kuin luin, en valehtele juurikaan.)

2012 ja 2019. 

14. Ensimmäisellä luokalla tahdoin eläinlääkäriksi. Sitten minulle selvisi, että kyseisessä ammatissa tarvitsee matikkaa (ja muita luonnontieteitä), joten haaveeni karahti siihen. Muutamaa vuotta myöhemmin tahdoin agility-kouluttajaksi (en ole koskaan harrastanut agilitya) ja ala-asteen loppupuolella näyttelijäksi (en ole ikinä näytellyt muualla kuin koulun joulu- ja kevätjuhlissa). Kirjailijaksi olen kai tahtonut aina. 

15. Tykkään tiskaamisesta. Monien inhoama kotityö on oikeastaan suosikkini kaikista siivoushommista. En tiedä, mikä tiskaamisessa oikeastaan viehättää. Ehkä minua innostavat selkeät ja toistuvat työvaiheet, tai se, että työn jäljen näkee heti. Vaikka kädet menevätkin karheiksi, ja ruokajämien jynssäys toisinaan vähän ällöttää, tiskaaminen on työ, jonka aikana voi ajatella kaikenlaista, kun homma itsessään ei ihmeemmin vaadi aivotyötä. Ilman tiskikonetta elävänä opiskelijana pääsen onneksi nauttimaan tästä puuhasta melko usein :D 

16. Jos minulla olisi rutkasti ylimääräistä rahaa, hankkisin kansallispukujuttuja. Haaveilen tykkimyssystä Ylä-Savon pukuuni, se on ihanan kaunis! (Katsokaa vaikka!) Lisäksi haaveilen omistavani useamman kansallispuvun. Ylä-Savo on todella kaunis, ja siihen liittyy vahva tunneside, mutta muita suosikkipukuja, joista jonkun haluaisin joskus omistaa, ovat esimerkiksi Kokkola, Alavuden kuoropuku ja Tuusula. Näitten pukujen kotipaikkoihin minulla ei ole samanlaista suhdetta kuin Ylä-Savoon, mutta puvut ovat kauniita ja se tiittää mielestäni perusteeksi puvun hankintaan. Tämä haave on kuitenkin sen verran hintava, että jään odottelemaan lottovoittoa tai rikasta aviomiestä.

Kuvituskuva, joka ei liity mihinkään. Kevättalven aurinko paistoi kivasti kaapinoveen, ja esseenteon sijaan otin taidekuvia.

17. Nuorempana kerroin tarinoita itselleni ääneen. Tätä tapahtui erityisesti silloin, kun kävelin tai pyöräilin yksin johonkin. Vaikka seurassa olikin hauska kävellä esimerkiksi kouluun, ihaninta oli kulkea yksin ja keksiä mitä villeimpiä juttuja. Syvennyin tarinoihini intenssiivisesti, eikä keskittymiskykyäni tutuilla reiteillä hätkähdyttänyt paljon mikään. Monet tarinat, joita kirjoitin esimerkiksi koulussa, rakentuivat tällä tyylillä. Harmittelin tosin jo silloin, etten saanut juttujani mihinkään talteen, mistä olisin voinut niitä myöhemmin kuunnella ja tarkistaa jonkun mielestäni erityisen hienon sanamuodon tai keksimäni nimen. Pyrin parhaani mukaan siihen, että kukaan ei kuulisi höpöttelyäni, mutta välillä joku ohikulkija pääsi yllättämään :D nykyäänkin saatan olla hyvin syvällä omissa maailmoissani liikkuessani paikasta toiseen, mutta enää en puhu ääneen. Jossain mielessä se saattaa olla hyväkin asia, mutta vähän harmittaa, että olen kadottanut tämän loistavan tarinansuunnittelukyvyn. 

18. Oloni on kirjastossa turvallinen. Rakastan kirjastoja! Kuten on arvattavissa, jo pienenä alkanut lukuharrastus on aiheuttanut sen, että olen elämäni aikana viettänyt runsaasti aikaa kirjastossa. (Minulla on muuten edelleen käytössä ensimmäinen kirjastokorttini kotikaupungin kirjastoon, jonka sain kuusivuotiaana!) Ala-asteella kirjastokokemuksiini kuului kaksi kertaa koulullamme vieraileva kirjastoauto ja vapaa-ajalla tehdyt retket lähimpään kirjastoon. Nämä retket saattoivat kestää monta tuntia, kun jäin yksin tai kavereiden kanssa lastenosaston sohville lukemaan ja juttelemaan pitkäksi aikaa, ja varsinkin talviaikana muutaman kilometrin matkan kävelyynkin kului aikaa. Yläaste sijaitsi onneksi tämän samaisen kirjaston vieressä, jolloin koulun jälkeen oli helppo hakea täydennystä hyllyihin. Lukio kaupungissa mahdollisti pääkirjaston suurien valikoimien ääreen pääsyn vaikka päivittäin. Varsinkin lukiossa kirjastosta tuli tärkeä paikka viettää aikaa: monesti tulin sinne hyppytunneilla tai koulun jälkeen odottamaan bussin tuloa tai vaikka vähän myöhemmin alkavia näytelmäharjoituksia. Uudessa opiskelukaupungissa etsin kirjaston ensi töikseni ja ihastuin siihen ikihyviksi. Kirjasto on ehdottomia lempipaikkojani opiskelukaupungissani! Jos minulla on paha mieli tai ahdistunut olo, menen sinne, ja olo on taas vähän parempi. 

19. Kaikista eniten haluaisin matkustaa Pariisiin. Monessa paikassa olen käynyt, mutta Pariisissa en. Meidän oli itse asiassa kerran tarkoitus lähteä sinne, mutta eräs perheenjäsen sairastui juuri ennen matkaa, emmekä päässeet lähtemään. Tämä karvas pettymys minulle, mutta on vain kasvattanut haluani matkustaa. Jo ala-asteelta asti haaveilemani ranskan opiskelu toteutui lopulta lukiossa, joten ehkä myös matka Pariisiin tapahtuu joskus. (Ranskani on kyllä kauhean ruosteessa, kun en ole käyttänyt sitä hetkeen! Hyvä, kun osaa sanoa "je ne parle pas français" :D)

20. Tykkään askarrella ja/tai lähettää kortteja. Rakastan askarrella kortteja ihmisille, oli kyseessä sitten syntymäpäivä, ystävänpäivä tai jokin muu merkkipäivä. Varsinkin joulukorttipaja on yleensä useamman viikon projekti, kun kaikesta huolimatta pitää hoitaa muutakin elämää askartelun sijasta. Joskus tätä muuta elämää on, uskomatonta kyllä, niin paljon, että täytyy tyytyä valmiisiin kortteihin. Korttien lähettäminen on minulle kuitenkin todella tärkeä asia, koska haluan sillä ilahduttaa ihmisiä. Siksi minulla on paha mieli, jos en jostain syystä ehdi tai muista jonkun kortin arvoista juhlaa :D

Synttärikettu ystävälle. 

Sellaisia juttuja tällä kertaa! Hyvää syntymäpäivää minulle!

Heinäkuun luetut 2019

Heinäkuussa 2019 luin yhdeksän kirjaa (2547 sivua), joista yksi oli spefiä, yksi runokirja, yksi nonfictionia ja kolme uusintaa.

Denison, Muriel: Susanna koulussa (Susanna #3) 193 s. [U]
Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 1 543 s. 
Rasa, Risto: Kaksi seppää 53 s. 
Acevedo, Elizabeth: Runoilja X 368 s. 
Montgomery, L. M.: Pieni Runotyttö (Runotyttö #1) 304 s. [U]
Jalo, Mervi & Jalo, Marvi: Jesse löytökoira (Koiratytöt #1) 143 s. [U]
Vik, Erika: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1) 532 s. 
Paul, Gil: Kuninkaallisia rakkaustarinoita 187 s. 
Montgomery, L. M.: Yrttitarha 233 s. 

kotimaisia: 4

käännöskirjoja: 5

omasta hyllystä: 4

kirjastosta: 5

muualta: 0

Montgomery-lukuhaaste: 3 kirjaa

Susanna-sarjan kolmas osa, Susanna koulussa, on aina ollut suosikkini. Pienenää (ja vähän isompanakin) minua kiehtoi kauheasti sisäoppilaitoselämä, minkä vuoksi myös tällaisten kirjojen tyylipuhdas edustaja viehätti. Susanna koulussa on yhtä ihana kuin edellisetkin osat. Susanna on taas edellistä osaa hieman vanhempi, mutta välillä yhtä itsepäinen ja ajattelematon kuin nuorempanakin. Hän on melko vastahakoinen koulun suhteen, mutta huomaa pian, että koulu on juuri niin hauskaa kuin siitä itselleen tekee. Kirja on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia perinteisen brittiläisen sisäoppilaitoksen elämästä. Tytöt pelaavat maahockeyta (täysin mysteerinen laji pikku-Celelle), perustavat salaseuroja, härnäävät koulun ylimielistä ja ärsyttävää tyttöä ja kammoavat sitä päivää, jolloin ruokana on "kalansilmiä liimassa". Huomasin syventyväni sisäoppilaitoksen elämään samalla innolla kuin aiemminkin, ja tämä osa taitaa edelleen olla suosikkini koko sarjasta. Kirja ei ole täysin ongelmaton: kohtaus, jossa tytöt kenkälankkaavat kasvonsa ja esiintyvät koulun juhlassa on todella rasistinen, mutta on muistettava, että kirja on kirjoitettu 1930-luvulla. Silti tuntuu vähän inhottavalta, että lapsuuden lempisarjasta löytyy tällaista. Toisaalta, taitaa Pieni talo preerialla -sarjassakin olla jokin blackface-kohtaus?

Osallistuin Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen lukemalla Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla-trilogian ensimmäisen osan. Mietteitäni voi lukea täältä. 

Luen runoja äärimmäisen harvoin, mikä vähän harmittaa, niitä nimittäin olisi kiva lukea enemmän! Tunnen vain oloni vähän tyhmäksi usein runoja lukiessani, eikä se ole kiva tunne. Risto Rasan runot ovat onneksi ratkaisu tähän ongelmaan! Pienet runot kertovat usein luonnosta, mutta myös ihmisistä. En voinut kuin ihmetellä ja ihailla, miten Rasa onnistuu muutamalla sanalla maalaamaan niin vahvoja ja kauniita kuvia. Rasan runoja haluan ehdottomasti lukea enemmänkin! Voisin yrittää pyristellä irti runopelostani ja lukea muitakin hyllystäni löytyviä runokirjoja. 
Yötuuli heiluttaa
veneeni lyhtyä
Suuntaneulana rinnassani
pyörähtää sydämen sakara

Runoilija X on säeromaani, joka kertoo uskonnollisen latinoperheen puristuksessa taitelevasta Xiomarasta, joka on tottunut olemaan hiljaa, vaikka hän pursuaakin sanoja. Vaikka tarina on periaatteessa melko nähty, tuo säemuoto siihen uutta kulmaa ja keveyttä välillä hyvinkin raskaaseen tarinaan. Runoudella on myös rooli tarinassa. Muoto sopii senkin takia kirjaan mielestäni paremmin kuin joululomalla lukemaani Yhteen. Xiomara tappelee itsensä, äitinsä, uskonsa, taustansa, kehonsa ja sitä ahdistelevien miesten kanssa, mutta mitä pidemmälle kirja etenee, sitä rohkeammin hän uskaltaa asettua rajoja vastaan. Oma elämäni on hyvin kaukana Xiomaran elämästä, mutta jollain tasolla kirja osui todella syvälle, minkä vuoksi nieleskelin kyyneleitä bussissa sitä lukiessani. Ehkä loppuratkaisu tapahtuu liian helposti, mutta tämä kirja vaikutti minuun niin vahvasti, että päädyin antamaan tälle Goodreadsissa täydet viisi tähteä. Lavarunouskohtauksia oli hauska lukea, kun itsekin olin kevään mittaan käynyt muutaman kerran sellaista kuuntelemassa (ja tämä kirja vain vahvisti tunnetta siitä, että syksyllä pitää itse uskaltaa lavalle!)

Minun on ollut jo pitkään tarkoitus lukea Runotyttö-sarja uudelleen, ja viime kesänä ilmestynyt Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen "jatko-osa" Emilia Kent vain vahvisti tätä halua. Vaikka Emilia Kent on odottanut hyllyssäni jo vuoden päivät, päätin lukea alkuperäisen sarjan uudelleen ennen sitä,  ja heinäkuussa sain lopultakin aikaiseksi tarttua Pieneen Runotyttöön. Trilogian ensimmäinen osa muistuttaa jonkin verran Annan nuoruusvuosia juonikuvioiltaan, mutta Anna ja Emilia ovat kuitenkin todella erilaiset päähenkilöt ja sarjojen tunnelma on aivan erilainen. Avonlea on aurinkoinen ja Annan kommellukset ovat hauskoja, mutta Blair Water on hieman synkkäkin paikka, ja Murrayn ylpeyden perinyt Emilia suhtautuu häpeään kuin kuolemaan. Ylidramatiikkaa rakastava sydämeni viihtyy Uudessa Kuussa Emilian kanssa, minkä lisäksi Emilian orastavat kirjalliset taipumukset ja yliluonnolliset tapahtumat ovat niin ikään sydäntäni lähellä. Jossain määrin Pieni Runotyttö tuntuu vain osalta, jossa henkilöt ja miljööt esitellään: kirja koostuu lähinnä pienistä hetkistä, jotka valottavat hahmojen eri puolia. Tämä ei kuitenkaan ole moite, sillä hotkaisin kirjan muutamassa päivässä ja nautin joka hetkestä. Tai no, Dean Priest on hirveä ja kammottava, mutta onneksi aika pienessä osassa vielä tässä kirjassa. Muistelin, että hän olisi ollut paljon nuorempi, mutta hän onkin jo 36-vuotias, kun hän tapaa 12-vuotiaan Emilian. Kammottavaa! Huomasin lukiessani muutenkin paljon pieniä juttuja, joita en muistanut tajunneeni ennen: Emilia esimerkiksi käy katsomassa erästä juonelle myöhemmin merkityksellistä kaivoa jo kirjan puolinvälin paikkeilla, mutta asiaan ei kiinnitetä sen ihmeemmin huomiota. Minulla on jo menossa sarjan toinen osa, joten nälkä tästä ensimmäisestä osasta jäi.

Kirjastossa käydessäni kävelin lastenosaston läpi, mistä katseeni sattui osumaan hyllylle, jossa Koiratytöt-sarja komeili. Luin sarjaa intopinkeänä joskus ala-asteen alkuvuosina, ja hotkin kaikki siihen asti ilmestyneet osat jonkin kesäloman aikana. Taisin olla yläasteella, kun vielä luin uusimpia osia, mutta olin melko kyllästynyt sarjaan jo siinä vaiheessa ja lopetinkin sen ehkä neljännentoista osan jälkeen (tai sinne päin). Puoliksi vitsillä nappasin ensimmäisen osan nyt kirjastosta mukaan ja katsoin, onko se yhtä typerä kuin oletin. Lukaisin kirjan nopeasti yhdeltä istumalta, ja yllätyin melkoisesti. Ensimmäinen yllätys oli se, että muistin kirjan sijoittuvan Helsinkiin, mutta heti ensimmäisillä sivuilla tulee selväksi, että ollaankin Turussa. Toinen yllätys oli se, että muistin kirjan tapahtumia yllättävän hyvin, vaikka olen lukenut kirjan vain kerran ja siitä on reippaasti yli 10 vuotta aikaa. Toki monet yksityiskohdat olivat hämärtyneet mielestä, mutta silti hämmästyin tästä. Kolmanneksi yllätyin siitä, että se ei ollutkaan ihan niin hirveä ja hölmö kuin oletin. Olihan se melkoisen yksioikoinen ja typerä tarina, mutta ei mitenkään sysihuono. Tapahtumat etenevät mukavan reippaaseen tahtiin ja käänteitä riittää näinkin lyhyeen kirjaan, mutta melko paljon kirjassa oli Jennan rasittavaa jankkaamista siitä, miten hän rakastaa Jesseä ja miten hän ikävöikään koiraa sen ollessa löytöeläinkodissa, ja huomasin samaistuvani paljon enemmän Jennan nihkeästi suhtautuvaan äitiin :D Toki olen kaukana kohderyhmästä. Maailmankirjallisuuden mestariteos Jesse löytökoira ei todellakaan ole, mutta ihan hauska nostalgiapala. Täytyy tosin tunnustaa, että nyt himottaisi hiukan lukea pari seuraavaakin osaa :D

Hän sanoi nimekseen Aleia on kirja, johon monet ihastuivat täydestä sydämestään. Idea tuntui kiinnostavalta, mutta vasta nyt sain kirjan kirjastosta käsiini. Täytyy myöntää, että hehkuttamisen seurauksena suhtauduin kirjaan hieman varautuneesti, mutta yritin lähteä lukemaan sitä avoimin mielin. Kirja oli kieltämättä koukuttavaa ja nopeaa luettavaa: luin yhdeltä istumalta helposti monta kymmentä sivua. Tämä on tällaisessa 500-sivuisessa järkäleessä positiivinen ominaisuus :D Juoni eteni vauhdikkaasti, ehkä välillä vähän liiankin vauhdikkaasti. Tylsistyä ei todellakaan ehtinyt. Ongelmaksi nopeassa juonenkuljetuksessa nousi kuitenkin hahmot ja miljöö. Olen todella hahmovetoinen lukija, minkä vuoksi haluan syitä kiintyä heihin. HSNA:ssa tämä oli kuitenkin todella hankalaa. Corildon ja Aleia ovat molemmat hahmoja, joilla on tavoitteita ja menneisyyttä, mutta välillä lukiessani havahduin ajatukseen, että minulle on ihan se ja sama, mitä heille tapahtuu tai saavuttavatko he tavoitteensa. Monet sivuhenkilöt ovat paljon kiinnostavampia, tosin kaikista mielenkiintoisimmat kuolevat kirjan puolenvälin paikkeilla. Vasta aivan loppurytinöissä aloin kiinnostumaan päähenkilöistä, vaikka en edelleenkään voi sanoa kiintyneeni heihin. Vikin luoma maailma on myös kiinnostava, mutta siitä saadaan vain pintaraapaisu ja sen vuoksi se jää harmittavasti vajaan tuntuiseksi, varsinkin, kun monesti huomaa, että maailmaa on rakennettu huolella. Potentiaalia HSNA:ssa on paljon, mutta se ei harmittavasti pääse esille kunnolla. Kirja kuitenkin parani loppua kohti huomattavasti, ja aion lukea myös Kaksosauringot-trilogian kaksi seuraavaa osaa. Salaisuuksia jäi vielä selvittämättä. (Kenties jotkut langat olisi voinut sitoa hieman paremmin jo tässä osassa, välillä oltiin vähän liiankin mysteerisiä.)

Kuninkaallisten elämä kiinnostaa, ja rakastan kuninkaallisia häitä. (Olen todella surullinen, että missasin Harryn ja Meghanin häät! Seuraavia televisiohäitä joudutaankin varmaan odottamaan vuosikausia.) Mikäs sen parempi valinta lukemiseksi kuin Kuninkaallisia rakkaustarinoita! Nimi tosin on hiukan harhaanjohtava, koska kuten jo esipuheessa sanotaan, että kuninkaallisten pariutumisessa rakkaus on harvoin pääosassa, koska varsinkin ennen aikaan avioliitot ovat olleet puhtaasti poliittisia. Kirja esittelee 14 kuninkaallista paria, joista suurin osa on eurooppalaisia, mutta mukaan mahtuu esimerkiksi intialainen Shah Jahn, joka rakensi Taj Mahalin syvästi rakastamansa vaimon muistoksi. Monet pariskunnat olivat tuttuja jo ennestään, kuten Ranskan vallankumouksessa teloitetut Marie Antoinette ja Ludwig XVI tai kannestakin löytyvä Hollywood-tähti Grace Kelly (maailman kauneimmassa hääpuvussa!) ja Monacon ruhtinas Rainer. Vaikka nämä tarinat olivat minulle pääpiirteissään tuttuja jo aiemmin, monet yksityiskohdat olivat hämärän peitossa, kuten esimerkiksi Napoleonin ja hänen Joséphinensa tarina. Vaikka kyseessä oli tietokirja, se oli kuitenkin melko kevyttä lukemista: teksti oli sujuvaa, eikä poliittisiin kiemuroihin tai muuhun taustoitukseen jääty pyörimään sivutolkulla. Jos aihe yhtään kiinnostaa, tai kaipaa helppoa tietokirjaa luettavakseen, suosittelen kovasti!

Yrittitarha on eräs niistä teoksista, joka oli vielä Montgomerylta lukematta. (Jos tietoni pitävät paikkaansa, olen mielestäni lukenut kaiken häneltä suomennetun!) Kyseessä on novellikokoelma, johon on koottu Montgomeryn novelleja pitkältä aikaväliltä. Novelleissa on runsaasti Montgomeryn tuotannosta tuttuja aineksia: tiukkoja kyläyhteisöjä, ankaria tätejä tai muita sukulaisia, salaisuuksia, väärinkäsityksiä ja romantiikkaa. Vaikka novellit ovat teknisesti ehjiä, niistä puuttuu usein kipinä, joka Montgomeryn romaaneista tekee niin ihastuttavia. Tarinat ovat usein melko yksinkertaisia ja ratkaisut helppoja. Lähes kaikki novellit pyörivät avioliiton ympärillä, mutta kuten Montgomerylla yleensäkin, naiset eivät jää passiiviseen osaan. Nykyfeministi kurtisteli lukiessaan kulmiaan toisinaan, mutta verrattuna kirjoitusajan asenteisiin suurin osa novelleista on naiskuvaltaan yllättävän moderneja. Lempinovellejani olivat Jedidahin romanssi, Putneyn naisten lakko, Mary Isabel kapinoi, Miriamin sulhanen, Häävieraat ja Yrittitarha. Mieleen jäi myös novelli Eräänlaista rakkautta, jossa naispäähenkilö päätyy menemään naimisiin velvollisuudentunnosta miehen kanssa, jota ei rakasta. Tämä vertautuu toki Montgomeryn omaan elämään, mutta on erikoinen ratkaisu muuten hyvin tiukasti sydämen seuraamista ja romanttista rakkautta painottavien novellien joukossa. En oikein tiennyt, miten olisin novelliin suhtautunut. Toki pidän siitä, että ratkaisu poikkeaa tavanomaisesta, mutta sen lukemisesta tuli jotenkin hankala olo. Muita mielenkiintoisia seikkoja oli Häävieraat-novellin kohtaus rouva Matilda Pitmanin kanssa, joka oli täsmälleen samanlainen kuin Kotikunnaan Rillasta löytyvä kohtaus, ja erään novellin draamaileva pariskunta nimeltään Anne ja Gilbert. Molemmat novellit on kirjoitettu ennen ensimmäistäkään Anna-kirjaa.

*********

Kirjankansibingoon luetut kirjat:

Romantiikka: Pieni Runotyttö (tai tässä tapauksessa yhteisniteen kannet)
Matkalla: Susanna koulussa
Kotieläin: Jesse löytökoira
Numero(ita): Täällä Pohjantähden alla
Kaunis vaate: Kuninkaallisia rakkaustarinoita

Ja näin sain ensimmäisen bingoni!!

Heinäkuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Kaksi seppää
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Runoilija X
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla: Pieni Runotyttö
19. Et pidä kirjan nimestä: Yrttitarha (mielestäni Yrttitarha on ruman kuuloinen sana, ja esimerkiksi Eräänlaista rakkautta olisi ollut kirjan nimeksi sopivampi)
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria: Kuninkaallisia rakkaustarinoita (eräs tarina on Jordanian kuningashuoneesta)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Hän sanoi nimekseen Aleia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: Susanna koulussa

Heinäkuussa oli sekä vauhdikkaita että hitaampia päiviä. Kuukauden aikana ehdin viettää viikonlopun Finnconissa, muutaman päivän mummolassa, tehdä pikavisiitin Kuopioon ja käydä Turussa kahteenkin otteeseen. Lisäksi näin kavereita, olin talonvahtina ja tomaatinkastelijana muun perheen ollessa reissussa, luin kirjoja, katsoin Downton abbeyta ja Monty Pythonin lentävää sirkusta, haaveilin hellepäivistä ja niiden tultua pysyttelin tiukasti varjossa, vaikka nautinkin mekkokeleistä.

Elokuussa aion vielä lomailla ahkerasti, vaikka pitääkin ryhtyä jo hieman asennoitumaan syksyyn ja opiskelujen alkuun. Odotan kuorokauden alkua ja ainejärjestön tapahtumia, kuten myös opiskelukavereiden tapaamista. Sitä ennen ehdin kuitenkin esimerkiksi juhlia synttäreitäni ja eräitä rippijuhlia.


Kuukauden biisi on Elton Johnin I'm still standing. Kävin katsomassa Rocketman-elokuvan, josta pidin kovasti, vaikka Elton Johnin tuotanto onkin jäänyt minulle melko vieraaksi. Tästä kappaleesta tulee mukavan itsevarma ja toiveikas olo, minkä lisäksi tämä on ihan kiva rytmittämään jolkottelua pururadalla.