Tulisitko lähemmäksi
hymyillään
klik-klik-klik
Seisomme maisemassa
ja tuulee
hiuksia pois kasvoilta ja kyyneleet silmiin
upotaan sumun läpi
pensaslabyrintin keskelle
meidän välissämme on yhä liikaa
klik-klik-klik
Lähikuva, tarkennus katseeseen
joka harhailee
etsiytyy liikkeen perään
aina vain lähemmäksi
napit, nauhat, soljet
On jäätä, luistinrata
peitteet pitsiä, verhot suojana
ja vielä kerran
klik-klik-klik
Sitten valo katoaa kuin katkaisijasta
mutta meidän ääriviivamme jäävät
mustavalkoisina, pehmeän rakeisina
ikiajoiksi kiiltävään pintaan
(8.8.2022)
***
Runo, joka oli painunut luonnoskansion pohjalle ja jäänyt siksi julkaisematta. Katsoin viime kesänä Virginia Woolfin romaaniin perustuvan Orlando-elokuvan, joka toimi yhtenä inspiraationa tälle runolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)