lauantai 3. tammikuuta 2015

Joulukuun luetut

Sainpas tämänkin tehtyä...

Joulukuussa luin 11 kirjaa, joista 7 oli spefiä.

Sisältää mitä todennäköisemmin spoilereita.

J.S. Meresmaa: Mifongin mahti (Mifongit #3)
Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13 ja 1/2 elämää
Aino Kallas: Sudenmorsian
Anu Holopainen: Yölaakso (Syysmaa #4)
Siri Kolu: IP-ihmisen puolella
Terhi Rannela: Läpi yön
Agatha Christie: Murha maalaiskylässä
Agatha Christie: Hautajaisten jälkeen
Rob Jovanovic: Kate Bush- elämäkerta
Maria Turtschaninoff: Maresi (Punaisen luostarin kronikoita #1)
Allly Condie: Tarkoitettu (Tarkoitettu #1)


Sarjakirjat:

Mifonki-kirjaa oli odotettukin. Uudelta kirjalta odotin lisää Dante/Ardis-kohtauksia, mutta jouduin sen osalta pettymään. Fewrynnin ja Connailin elämä on kiinnostavaa, varsinkin ensiksi mainitun voimien kehitys ja hallinnan vaikeus. Myös Mohari oli hieno hahmo. Kirja oli varsin koukuttava, ja sen lukemiseen ei mennytkään kauaa. Jään odottelemaan innolla seuraavaa osaa. 

Yölaakso on ehkä huonoin lukemani Syysmaa, lähinnä ärsyttävän päähenkilön takia. Edellinen osa jäi nin jännittävään kohtaan, että aivan muihin maisemiin hyppääminen häiritsi. Yölaakson kansa on oudohkoine tapoineen kuitenkin mielenkiintoista. Mutta Lorana. Okei, nainen on elänyt alempiarvoisena koko ikänsä, eikä ole saanut koulutusta, mutta kuitenkin!  Hän ei edes yritä ymmärtää Yölaakson elämää, ja haikailee vain takaisin kotiinsa. Kolmisointu on ainoa miellyttävä hahmo koko kirjassa, ja monesti huokailin yhdessä hänen kanssaan Loranan mahdottomuudelle. 

IP oli itsenäinen jatko-osa viime syksynä lukemalleni PI:lle, josta muistikuvat olivat hatarat. Muistin ensimmäisen kirjan lopetuksen, joten ihan pihalla en ollut. Pidin kirjasta kuitenkin paljon. Pilvin elämä terveiden keskellä on uskottavaa, samoin teatteriharrastus. Lempihahmoni oli Mimosa, jonka angstisia muistikirjamerkintöjä oli parasta lukea. Ainoa huono asia kirjassa oli mukasalaperäinen Largo, johon en ihastunut ensimmäisessä kirjassakaan. Turha hahmo. Suosittelen silti kirjaparia ehdottomasti. 

Tarkoitettu oli kirjaston hyllyssä juuri sopivasti, yleensä paikalla ovat vain jatko-osat. Suhtauduin epäilevästi dystopiaan (Nykyään reaktioni kaikkiin dystopioihin on: "Onko tämä vain Nälkäpeli-kopio?"), mutta kirja osoittautui yllättävän hyväksi. Olihan siinä tietty kielletty rakkaus ja kolmiodraama, mutta myös muuta. Eniten hämmästytti Cassian sokea usko Yhteiskuntaan kirjan alussa: yleensä kirjoissa päähenkilöllä on usko, että ylemmillä tasoilla tapahtuu jotain epämääräistä. Rakkauskuviosta puolestaan en jaksanut innosta, mielestäni Xander oli viehtättävämpi kuin Ky... Kansi on kaunis. 

Muut: 

Kapteeni Sinikarhun lapsekkaat kannet kätkivät sisälleen niin huuruisen seikkailun, ettei mitään rajaa. Kirja oli hauska, eikä ilmaantuvia outouksia ei sen kummemmin ihmetelty. Kirja oli kuitenkin liian pitkä. 13 elämää on vain vähän liikaa tuollaista pyöritystä. Uutta lempikirjaa tästä ei tullut, mutta kertalukeminen oli melko iloinen kokemus. 

Aino Kallaksen Sudenmorsiamen luin koulutehtävää varten. Kirja oli kiehtova, vaikkakin lyhyt. Kieli oli vaikeaa, mutta siitäkin selvisi, kun pääsi vauhtiin. Ihmissudet ovat mielestäni yliluonnollisista olennoista parhaita, joten susiteema 1920-luvulla kirjoitetussa suomalaisessa kirjassa kiinnosti. Kirjassa yllätti kertojan suhtautuminen ihmissusiin ja Aalon muutokseen. Kertoja ymmärtää Aaloa ja on hänen puolellaan, mutta samalla tuomitsee sutena juoksentelun ja moittii Aalon alttiutta joutua Paholaisen pauloihin. Pikku kirjan iso tarina jäi mieleen pitkäksi aikaa. 

Terhi Rannelan Läpi yön ei ollut niin angstista tekstiä kuin aluksi pelkäsin. Kirja tosin alkaa itsemurhayrityksestä, mutta siitä lähdetään ylöspäin. Takapakkiakin tulee välillä, mutta pohjavire on onnellinen. Päiväkirjamuotoinen teksti on nopealukuista, mutta kirja tuntuu loppuvan liian äkkiä. Hieno kasvutarina, samaistun täysillä kirjoittamisen paloon!

Murha maalaiskylässä sisältää neiti Marplen ensiesiintymisen, mutta kirja ei jaksa pitää otteessaan loppuun asti. Kirjassa on tylsää junnaamista ihan liikaa, mutta syyllisen henkilöllisyyttä ei arvaa. 

Hautajaisten jälkeen oli tämän kuun Christieistä se parempi. Aloitin kirjaa jo syyslomalla, mutta luin vasta jouluna loppuun. (Hups.) Kirjan alku oli kiinnostava, keskikohta oli puuduttavahkoa himmailua ja loppu jännittävä. En olisi ikinä arvannut murhaajaa. Tässä oli jotain samaa kuin aiemmin syksyllä lukemassani Kuolema ilmoittaa lehdessä-kirjassa.

Kate Bushin elämäkerta oli hyvin rakennettu, eikä sorruttu turhaan jaaritteluun kuten ABBA-kirjan kohdalla. Kirjassa ei ole kuvitusta, mikä on harmi. Kate Bush ei arvattavasti ole antanut haastattelua kirjaa varten, mutta hänestä saadaan hyvä kuva vanhojen haastatteluiden perusteella. Kirja on ohut, mutta näppärä tietopaketti niin enemmän kuin vähemmän Katea tunteville ja fanittaville henkilöille.

Maresista olen puhunut paljon. Kirjassa oli juuri sitä kauneutta ja kauheutta, jota takakannessa luvataan. Pidin nuorempana paljon Maijaliisa Dieckmannin luostarikuvauksista, ja löysin vanhan rakkauteni luostaritarinaan Maresin muodossa. Enempää en voi sanoa, Maresi täytyy kokea itse. Nautin kirjasta erittäin paljon, ja suosittelen sitä kaikille. 

Joulukuussa luin paljon hyviä kirjoja, ja loma ja kirjalahjat saivat lukemaan vielä enemmän. Tämä vuosi ei ole lähtenyt yhtä hyvin käyntiin, mutta ei anneta sen häiritä :) Saas nähdä, miten lukemisen käy tänä vuonna: vähentääkö lukemista ysiluokan kevään kiireet tai syksyllä alkava lukio (hui!!). Toivottavasti ei, mutta vähän pelkään, että niin käy. No jaa, koskaan ei voi tietää. 

2 kommenttia:

  1. Maresin olen nyt viimein saanut kirjastosta näppeihini, lähipäivinä on tarkoitus aloittaa. Tarkoitetussa on minustakin hieno kansi! :)

    VastaaPoista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.