tiistai 6. tammikuuta 2015

Kirjoita kuin Stephenie Meyer

Saniksessa tehtiin syksyllä tyyliharjoituksia, joissa piti valita kirjailija, jonka tyyli ei muistuta omaasi. Aikani jahkailtuani valitsin aina yhtä hirveän Meyerin. Siitä, onko tyylimuutos onnistunut, voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin kaikilla lukijoilla on ollut hauskaa :)

Eli pätkä novellistani ensin omallani ja sitten Stephenie Meyerin tyylillä.

1. Alkuperäinen
"Kun olimme täällä viimeksi, hänen hiuksensa eivät olleet punaiset. Silloin Lucian hame oli täynnä meren sileäksi hiomia kiviä. Hän keräsi takin taskut täyteen, ja loput kivet helmaan. Hän kantoi ne kotiin ja asetteli ikkunalle. Hän kosketti kivien silkkistä pintaa ja hymyili. Hän kääntyi minun puoleeni ja nyökkäsi kiitokseksi. Minä nyökkäsin takaisin ja lähdin pois. Minun sylissäni oli kannettu kaikkein kaunein vihreä kivi. Lucian nauru tuo minut muistoista takaisin."


2. Meyerin tyylillä
"Kun olimme täällä viimeksi, hänen hiuksensa eivät olleet yhtä hehkuvan kullanpunaiset kuin nyt. Silloin Luciani, rakkaan Luciani hame, pitkä, harmaa, ihana hame oli täynnä meren uskomattoman sileäksi hiomia kiviä. Hän keräsi taskut täyteen, aivan täyteen, niin täyteen, että ne vetivät painollaan taskuja alaspäin. Kun taskut täyttyivät, Luciani keräsi loput kivet suureen helmaansa. Hän kantoi ne kotiin… ja niin, asetteli ikkunalaudalleen. Hän kosketti kiviensä pintaa kapeilla, kauniilla sormillaan. Hän oli aivan ihmeellinen! Hän katsoi minuun eläväisillä, upeilla, akvamariinin värisillä silmillään ja liikautti niskaansa hieman. Minä punastuin ja tunsin itseni niin kovin tyhmäksi ja kömpelöksi upean Lucian rinnalla. Nyökkäsin kömpelösti ja kompuroin häpeissäni pois. Muistin kaikkein kauneimman, vihreän kiven lämmön ja painon sylissäni. Lucian kupiliva, kihelmöivän upea nauru toi minut omista muistoistani takaisin. "

Hyvää loppuviikkoa kaikille, älkää lukeko huonoja kirjoja!

2 kommenttia:

  1. :D Oli oikeasti hyvä Meyer-imitaatio. Etenkin tuo itsensä kömpelöksi tunteminen herätti monia muistoja... Itse en kyllä muista pitäneeni Meyerin kirjoitustyyliä erityisen kammottavana, mutta kirjojen lukemisesta on tosin jo kauhean monta vuotta.

    VastaaPoista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.