Lokakuun luetut

Lokakuussa luin viisi kirjaa, joista kaksi oli spefiä ja yksi uusinta.

Saattaa sisältää spoilereita. 

Rowling, J.K.: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter #3) [U]

Parkkola Seita&Repo, Niina: Ruttolinna

Bronte, Emily: Humiseva harju

Shriver, Lionel: Poikani Kevin

Colfer, Eoin: Siipimies 

Kolmas Harry Potter oli uusintaluvussa jälleen kerran. Azkabanin vanki on aina ollut yksi suosikeistani. Harryn ja kavereiden elämä on jotenkin vielä niin helppoa, vaikka ilmassa leijuukin uhkaava varko. Kirjassa esitellään myös kaksi lempihahmoani, Lupin ja Sirius. Rowling osaa yllättää lukijansa monta kertaa. Muistan elävästi, kuinka pikku-Cele suorastaan haukkoi henkeään uusien asioiden paljastuessa ja jännitti polvet suussa loppuratkaisua. Jokaisella lukukerralla hoksaa aina jotain uutta. Tälläkin kerralla tajusin, jotain Rääkyvässä röttelössä (jonka luulin vuosikausien ajan olevan Rääkkyvä röttelö) tapahtuvasta loppukohtauksesta. Miettikää huviksenne kaikkia talossa olevia aikuisia. Sen jälkeen voitte käpertyä nurkkaan itkemään. Kaikesta tästä huolimatta tai kenties juuri siksi rakastan tätä kirjaa.

Ruttolinna aiheutti lokakuun häiriintyneimmät painajaiset. Loistavasti rakennettu kirja, kaikkiin henkilöihin muodostuu jonkinlainen tunneside. Lukijaa hämmenetään urakalla, eikä lopulta enää tiedä, mikä on totta vai ei. Kirja osaa pelottaa ja koukuttaa yhtä aikaa. Loppuluku jää kirjailjoiden tyyliin kuuluvasti hieman auki, mutta kaikki kuitenkin selviää. Ainakin jotenkuten. Hahmoista kukaan ei ole täydellinen. Lempihahmoikseni nousi Halla, Kusti, Mikael ja Silja. Pihlasta en voinut pitää millään. Hän oli samalla kiinnostavimpia hahmoja koko kirjassa. Mahtava ristiriita! Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. 

Ah, Humiseva harju. Höpötyksiäni lukeneet ja kuunnelleet tuntevat hullun Kate Bush-faniuteni. Olen vuoden ajan popittanut muun muassa Wuthering heightsia, ja jatkuvasti olen sanonut itselleni: "luen sen kirjan vielä joskus" mutta ennen tätä en ollut saanut sitä aikaiseksi, vaikka kirja kotihyllystä löytyykin. Nyt tämäkin kirjallisuuden klassikko on luettu, ja täytyy myöntää, että kyseessä oli upea kokemus. Kirja oli niin synkkä, ei juuri ketään mukavaa henkilöä. Jylhä ja karu nummimaisema, kylmyys, niin sään kuin ihmisen puolelta. Rakastin tuota miljöötä, rakastin hahmoja, rakastin tapaa, jolla tarina kerrottiin. Heathcliff on sairas mies. Olkoonkin hän kokenut kurjia, ei hänellä ole siltikään oikeutta käyttäytyä niinkuin käyttäytyy... Joka tapauksessa rakastin kirjaa, ja olen onnellinen, koska ymmärrän nyt Katen biisin sanojen syvimmän olemuksen. "Heathcliff! It's me, Cathy, I've come home. I'm so cold, let me in-a-your window!"

Poikani Kevin on aivan järkyttävä kirja. Sairas, ahdistava, kammottava. Upeasti kirjoitettu, mutta inhottava. Ei todellakaan iloa tuova kirja. Koukuttava, pelottava. En suosittele heikkohermoisille, en olisi suositellut välttämättä itsellenikään. Kirja koukuttaa kaikessa kauheudessaan. "Pakko lukea vielä vähän, ei kai tässä voi näin käydä..." Kyllä voi. 

Siipimies mursi lopullisesti muurin minun ja Eoin Colferin väliltä. Olen kertonut huonosta suhteestani tähän kirjailijaan jo aiemmin, mutta ensimmäinen Artemis Fowl todisti, että toivoa on. Siipimies oli kuitenkin se kirja, joka avasi sydämeni Colferin tuotannolle. Miljöö, hahmot, juoni, kaikki oli kohdallaan. Aikakausi osui ja upposi ja kirjaa oli ihana lukea. Kiitos Colferille tästä kirjasta. (Ja kaikille lukemaan painostaneille.) Upea, upea, kirja. 

Lokakuuta odotin kuin kuuta nousevaa ja paljon kivaa tapahtuikin. Syyslomalla kävin ihmettelemässä Riikaa ja fiilistelin SMG:n uutta, ihanaakin ihanampaa Baabel-levyä. (Jonkinlaista levyarvostelua olen yrittänyt kyhäillä, mutta katsoo nyt.) Sitten olikin jo messuviikonloppu, joka oli niin ikään mahtava ja loistava ja ihana ystävien, ruuan, kirjojen, kirjailijoiden ja naurun täyttämä kaksipäiväinen. Kova ikävä messuille on edelleen, mutta yritän parhaani mukaan toipua. Lisäksi näin ainoita yläasteelta kaipaamiani ihmisiä pitkästä aikaa. Oli todella hauska nauraa ja jutella kuukausien taon jälkeen.

Lokakuussa luin hyviä, mutta varsin synkkiä kirjoja. Lokakuussa minulla oli kiire ja hurjasti koulujuttuja. Olin väsynyt ja masentelin, mutta opin taas kirjoittamaan runoja. Se tuntuu hyvältä. On kuin jokin pato olisi auennut, ja tekstiä virtaa inspisvihon sivuille hämmentävän helposti. Lokakuun isoin kirjoitukseen liittyvä juttu oli kuitenkin rakkaan Pusun ensimmäisen version valmistuminen. En ole ikinä saanut mitään noin isoa projektia näin nopeasti (9kk) valmiiksi! Teksti on nyt lähtenyt esilukijoille ja piiloon omilta silmiltä. Palaan sen pariin aikaisintaan joulukuussa, vaikka vähän veikkaankin, että tammikuun puolelle menee. Uusi vuosi ja uudet voimat, eikös niin :)

Marraskuun voi tiivistää yhteen sanaan: NaNoWriMo. Ensikertalaisena ollaan mukana ja olen jo valmiiksi pudonnut kyydistä. Hyvin menee, kaveri, hyvin menee. Marraskuulle sattuu kaikenlaista mukavaa ohjelmaa, kuten koeviikko ja muita aikaa ja energiaa vaativia tapahtumia. Mutta no. Ehkä mä selviän, tai sit en. Ensimmäinen vaihtoehto olisi aikasta jees. 

Mutta eipä varmaan muuta tällä kertaa. Iloista marraskuuta kaikille, vaikka onkin kovin pimeää. Kohta on kummiskin joulu ja saa laittaa jouluvalot :3