Tammikuun luetut

Tadaa, kerrankin ajoissa!

Tammikuussa luin viisi kirjaa (2425 sivua), joista kolme oli spefiä ja yksi uusinta. 

Saattaa sisältää spoilereita, lue omalla vastuulla! 

Rowling, J. K.: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter #5) 1050 s. [U]

Meresmaa, J. S.: Mifongin kätkemä (Mifonki #4) 475 s.

Lehtinen, Tuija: Rebekka: Tuulimyllyjä ja tulppaaneja (Rebekka #9) 209 s.

Kadefors, Sara: Hei Sandor, täällä Ida 310 s.

Roth, Veronica: Kapinallinen (Outolintu #2) 381 s. 

Vuoden aloitti viides Potter, joka ei ole koskaan ollut suosikkini. Tällä lukukerralla minulle selvisi, ettei Kalmahanaukio olekaan Kalmanhananaukio, että Dolores Pimento on yhtä karmaiseva kuin aina ennenkin, ettei Olympe ja Hagrid eronnetkaan kauheissa riidoissa jättiläisretken jälkeen ja että Luna kokee pahempaa koulukiusaamista kuin muistin. Tajusin paremmin pinnan alla kytevät riidat ja henkilöiden motiivit toimia niin kuin he toimivat. Yksi sarjan synkimmistä ja ahdistavimmista osista, mutta silti joitain kultaisia huumorin hetkiä, kuten Lockhart Pyhässä Mungossa ja Tumppi Hujoppi. Lisäksi AK, Longbottomit, Kalkaroksen muisto, Fredin ja Georgen suo... Hieno kirja, vaikkei suosikikseni noussutkaan. Loppu särki silti sydämeni, vaikka olin valmistautunutkin siihen. Pelkkä ajatteleminen pistää palasiksi. 

Uuden Mifongin lukeminen lähtee aina siitä pisteestä, ettei muista mitään edellisen osan tapahtumista ja on ihan pihalla tapahtumista. Nopeasti pääsin kuitenkin tämänkin tarinan kyytiin ja edelliset tapahtumat palautuivat mieleen. Jännittävä ja koukuttava tämä, pidin enemmän kuin edellisestä osasta. Hahmogalleria on ihastuttava. Tässä kirjassa Linn palaa vihdoin kuvioihin (oli kyllä suunnaton ikävä<3) ja Ciaran ja Fewrynn toimivat tahoillaan inhimillisesti ja uskottavasti. Joentuoman ja äpäräkuninkaan tarinat kiinnostavat myös hurjasti. Ja myös eräs odotus palkittiin: itse ainakin suunnilleen kiljuin innosta, kun Meresmaa tarjosi meille viimeinkin lisää Dante/Ardis-hetkiä. Odotan seuraavaa osaa innolla! (Tässä hyvin on aikaa unohtaa nämä tapahtumat...) 

Rebekka-sarjan päätösosa oli samanlainen kuin edellisetkin, ei mitään maailmaamullistavaa, mutta kevyttä ja nopealukuista välipalaa. Ei erityisen hyvä, muttei huonokaan. Loppu kyllä teki epäuskottavuuden maailmanennätyksen, eikä edes romanttinen höttösydämeni suostunut hyväksymään sitä. 

Hei Sandor, täällä Ida oli tyypillinen, ennalta-arvattava ja epäuskottava kirja. Yksinäinen, kiusattu ja kokematon poika tapaa suositun bilettäjätytön, mitähän mahtaa tapahtua? Varmaan he ratsastavat lehmällä kuun ympäri ja perustavat chilifarmin Meksikoon. Silti pidin kirjasta, kliseisyydestä huolimatta. Sandor ja Ida ovat sympaattisia hahmoja ja Kadefors onnistui näkökulmanvaihteluissa hyvin. Höpsö kirjahan tämä oli, huolimatta vakavistakin aiheista, mutta pidin siitä. 

Jos Mifongin kohdalla edellisten kirjojen muistaminen oli vaikeaa, niin Kapinallinen kyllä hakkasi huonomuistisen lukijan. Luin Outolinnun kesällä 2014, enkä muistanut sen tapahtumista juuri mitään. Kapinallista aloittaessani olin ihan sekaisin henkilöistä ja tapahtumista, mutta ne palasivat kuitenkin mieleeni ainakin jotenkuten. Kun pääsin hämmennyksestäni yli, saatoin keskittyä typerien henkilöiden kiroamiseen ja kirjan seinään heittämiseen. Tris käyttäytyy typerästi, kaikki muutkin käyttäytyvät typerästi, eikä kellään ole kivaa ja lopussa tulee cliffhanger, joka muuttaa kaiken. Vissiin on pakko lukea viimeinenkin osa, vaikkei tämä olekaan lempisarjojani. 

Tammikuu meni ihan liian nopeasti, varsinkin koulun alettua. Päivät kuluivat läksyissä, enkä niidem saanut mitään aikaiseksi, vaikka olisinkin halunnut. (Saamaton ja laiska lahna, mikäs siinä.) Loman jälkeen JL:n kirjoittelu jäi, mutta Pusun editointi eteni kivasti. Jos helmikuussa olisin reippaampi ja lukisin enemmän ja panostaisin kirjoittamiseen? Jää nähtäväksi. Onneksi hiihtoloma on vain muutaman viikon päässä! <3 

Tekotaiteellinen kasa

Mikä oli teidän tammikuunne tähtihetki?