keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Syyskuun luetut

Syyskuussa luin viisi kirjaa (1136 s.), joista yksi oli spefiä.

Luokkala-Nevalainen, Heta: Metsätähtiseppele 78 s.
Liukkonen, Miki: Raivon historia 53 s.
Hämäläinen, Karo: Yksin 251 s.
Leino, Marko: Syntymättömät 271 s.
Rouhiainen, Elina: Jäljitetty (Susiraja #3) 483 s.

Jatkoin runojen lukemista vielä syyskuussakin. Metsätähtiseppeleestä tuli heti suosikkejani. Runot ovat kauniita (ja vielä ymmärrettäviäkin!) ja niitä on miellyttävä lukea.  Raivon historia tarjoaa puolestaan proosarunoja, joiden lukeminen vaati keskittymistä. Joissakin runoissa oli mielenkiintoisia kielikuvia ja ajatuksia, mutta Liukkosen runoista tuntui silti tulevan pieni yliannostus, vaikka kirja olikin ohut. (Pakko tosin sanoa, että kirja oli erittäin epäkäytännöllisen muotoinen.)

En ole erityisemmin perehtynyt Paavo Nurmeen saatika urheiluun, joten Yksin tuntui aiheidensa puolesta aika vieraalta. Ajakuvaus kuitenkin toimi ja kieli tuntuu aidolta, kuin Nurmi itse olisi ollut kertomassa elämästään. Nurmen hahmo tuntui kuitenkin inhottavalta ja ikävältä ihmiseltä, joten lukiessa sain repiä hiuksia päästäni. Vaikka myönnän jonkin verran jopa koukuttuneeni kirjaan, se ei silti onnistunut lumoamaan tai tekemään valtaisan suurta vaikutusta. Eniten olisin toivonut selvennystä nimettömäksi jääneeseen naishahmoon, jota Nurmi koko ikänsä muisteli. Nyt tämän tarina jäi kovin laihaksi. Lisäksi olisin toivonut jonkinlaisia lähdemerkintöjä.

Syntymättömiin ihastuin heti alkusivuilta. Kerrontatyyli nappasi mukaansa ja kummalliset ja vähän ahdistavat kuvat tukivat synkkää ja surumielistä tarinaa. Mutta puolivälissä koko homma lysähtää kasaan: päähenkilön romaanikirjoitelma sotkee juonen. Olisin pitänyt kirjasta, jos se olisi keskittynyt vain päähenkilön pelkoon vaimonsa ja syntymättömän lapsensa puolesta ja pariskunnan yhteiseen historiaan. Päähenkilö muuttuu kirjan edetessä aivan kammottavaksi ihmiseksi, jolle ei riitä sympatiaa lainkaan. Kun soppaan heitetään vielä ahdistavan synkkiä lapsuusmuistoja ja kiemuraisella kielellä kirjoitettuja katkelmia päähenkilön julkaisemattomasta romaanista, kirjassa on liikaa asiaa ja ahdistavuus nousee luku luvulta. Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta mieleen jäi vain karvas pettymys alun ihastuksen jälkeen.

Susirajaa olen lukenut viimeksi puolitoista vuotta sitten, koska tätä kolmatta osaa ei löytynyt kirjastosta juuri ikinä. Lopulta löysin Jäljitetyn ja luin sen lähes yhdeltä istumalta koeviikon jälkeen. Tuli tarpeeseen, heitti aivot narikkaan juuri sopivasti. Muistikuvat edellisestä osasta olivat hyvin hämärät, mutta asiat palautuivat kuitenkin suht nopeasti päähän. Kreikka-osuus tuli aika lailla puskista ja omasta mielestäni se oli aika turhakin, vaikka olikin hyvin kirjoitettu ja daimonikuvio hyväksyttävästi selitetty. Olen edellisissä osissa nauttinut nimenomaan suomalaisuudesta ja nyt koko juttu siirrettiin Kreikkaan? Olin hieman pettynyt. Myös ennustukset ja yleinen kohtalokkuus ärsytti. Raisaa inhosin edelleen: hän vain valittaa ja tahtoo olla täydellinen kaikessa.  Mitja puolestaan oli erittäin mukava lisä hahmokaartiin, hänestä olisin mielelläni lukenut lisää. Edellisten osien lempihahmoa, Nikoa, kirjassa oli harmittavan vähän. Ja Mikael, oi Mikael. Hän tekee sarjan lukemisesta lukemisen arvoista. Lempisarjani tämä ei ole, mutta halua kyllä tietää, miten Rouhiainen onnistuu solmimaan viimeisessä osassa langat yhteen.

Syyskuussa tuntui olevan koko ajan kiire johonkin. Lisäksi syyskuulle osunut koeviikko söi voimia bloggailla ja lukea. Viimeiset Nuori Aleksis -kirjat luin syyskuun puolella ja nyt olen taas palannut nuortenkirjojen pariin. Koeviikkoa lukuunottamatta syyskuussa tapahtui runsain määrin kivoja juttuja, vaikka olinkin välillä todella väsynyt. Lokakuullekin on tulossa mahtavia asioita, esimerkiksi syysloma! Se tosiaankin tulee tarpeeseen.

Hauskaa lokakuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.