Helmikuun luetut

Helmikuussa luin yhdeksän kirjaa (2735 sivua), joista neljä oli spefiä ja kaksi uusintoja. 

Paretskoi, Jyri: Shell's angles ja beibit (Shell's angles #3) 311 s.

Pullman, Philip: Salaperäinen veitsi (Universumien Tomu #2) 321 s. [U]

Jägerfeld, Jenny: Oli kerran äiti, joka katosi 353 s.

Simukka, Salla: Kun enkelit katsovat muualle (Kirsikka ja Susanna #1) 155 s.

Benway, Robin: Bonusraita 333 s.

Enoranta, Siiri: Nukkuu lapsi viallinen 165 s.

Rowling, J. K.: Harry Potter ja Puoliverinen Prinssi (Harry Potter #6) 698 s. [U]

Salinger, J. D.: Sieppari ruispellossa 201 s.

Kauppinen, Hanna: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut 198 s.

Shell's anglesin edellinen osa loppui melkoiseen pommiin, jota ryhdyttiin selvittelemään tässä kirjassa. Plot-twistejä tapahtuu suuntaan sun toiseen ja lukija on välillä hieman sekaisin. Vakavista aiheista huolimatta kirjassa on kuitenkin huumoria ja tunnelma ei ole angstinen. Ei ehkä sarjan paras, mutta välipalakirjana meni. Kirja, jota siis en todellakaan myönnä lukeneeni, mutta josta nautin ja odotan seuraavaa osaa. 

Helmikuussa jatkoin Universumien Tomun uusintalukua. Salaperäisestä veitsestä en pitänyt edellisellä lukukerralla 12-vuotiaana lainkaan, mutta tällä kertaa pidin enemmän. Kultaista kompassia tämä ei kuitenkaan voita. Ensimmäisen osan maailmaa kaipasin, mutta sekavaa maailmasta toiseen hyppelyä oli vähemmän kuin muistelen. (Ehkä sekoitan Maagiseen kaukoputkeen.) Will ja Lyra ovat hyviä henkilöhahmoja, Will ehkä välillä aavistuksen tylsä. Lyrasta on tullut kypsempi ja vähemmän lapsellinen kuin edellisessä osassa. Lopetuksen muistin, mutta silti toivoin, että se olisi voinut muuttua vuosien mittaan. Arvatkaa mitä? Ei ollut. Turhauttavaa. Pitäisi etsiä Maaginen kaukoputki käsiini pian.

Oli kerran äiti, joka katosi (mikä sanahirviö nimenä) oli kirja, jonka odotin olevan höttöhattaraa ja aivojennollaustavaraa. Se oli yllättävän angstinen ja ahdistava. Jos kirja alkaa kohtauksella, jossa päähenkilö leikkaa osan peukalostaan irti ja palaa veriseen välikohtaukseen jatkuvasti mielessään (sinäänsä erittäin ymmärrettävää) ja äidin katoamisesta kehitellään mitä kauheimpia teorioita, ei kirjasta voi tulla hyvä mieli. Edes romanssi ei pelastanut kirjaa hötön puolelle. En tiedä, oliko oma mielentilani lukemisen aikana kirjalle haitaksi, mutta paha maku siitä jäi silti suuhun. Ja Beatlesia haukuttiin lällyksi.

Kun enkelit katsovat muualle (ihana nimi!) oli lyhyt ja ennalta-arvattava tarina tyttörakkaudesta. Sen luki yhden illan aikana, eikä sitä tarvinnut sulatella. Nämä eivät ole haukkuja, sillä kirjasta tuli todella lämpöinen ja hyvä olo. Jotenkin kirjaa voisi kuvailla sanalla pehmeä. Pehmeä tarina ihastumisesta ja lukiolaisten elämästä. Kerronta ehkä vähän tökki välillä, mutta hattaranpuutteessa luin mielelläni. Minuuttivalssi lähtee ensi kirjastoreissulla mukaan. 

Bonusraita oli kuukauden höttöisin kirja. Hauska ja hyvätuulinen, tuli hyvä mieli. Kirjaa luki nopeasti, ahmimalla, ekä loppukaan ollut ihan niin ennalta-arvattava kuin olisi voinut luulla. Musiikkimaailma oli hyvä ja ei ehkä niin käytetty aihe tällaisessa kirjassa. Suosittelen hattaran ja onnellisten loppujen puutostilaan. 

Nukkuu lapsi viallinen (toinen ihana nimi!) oli toinen niistä Siiri Enorannan kirjoista, joita en ollut vielä lukenut. (Toinen on Surunhauras, lasinterävä, jota luen tällä hetkellä.) Kirja oli kauniisti kirjoitettu ja tarinakin oli mielenkiintoinen, mutta alku oli ehkä vähän hidas ja kirja jäi helposti junnaamaan paikalleen. Ei suosikkini, muttei inhokkinikaan. Loppu sai minut itkemään. 

Pottereiden uusintaluku jatkui Puoliverisellä Prinssillä. En ollut ennen pitänyt tästä kirjasta, mutta nyt jokin siinä osui ja upposi. Hahmot ihastuvat toisiinsa, stressaavat koulusta ja Dumbledore kertoo Voldemortin lapsuudesta. Rakastan ajatusseulakohtauksia ja inhoan Ronin ja Hermionen välirikkoa. Loppua ahdisti todella lujaa, vaikka tiesinkin, mitä tulisi tapahtumaan. Jatkan innoissani lempi-Potterini, Kuoleman varjelusten pariin. 

Sieppari ruispellossa oli lukulistallani kahdesta syystä: 1. Se on klassikko. 2. John Lennonin murhaajalla Mark Chapmanilla oli kirja mukanaan samana yönä, kun hän tappoi Lennonin. Goodreads-arvosteluja lukiessani huomasin, että monet pitivät kirjaa hidastempoisena ja tylsänä ja/tai kieltä kammottavana. On totta, että päähenkilö Holden ajattelee paljon ja muistelee asioita ja käyttää sivukaupalla aikaa muistojensa kertomiseen, mutta minusta oli kiinnostava seurata hänen päässään tapahtuvia asioita. Kieli oli haastavaa ensiksi, mutta kirjan mukana olevan sanaston avulla pääsin alkuun ja lopulta en edes jaksanut käydä tarkistamassa kaikkia sanoja. Luin Saarikosken suomennuksen, eikä se mielestäni ollut hullumpi. Holden on äärimmäisen mielenkiintoinen henikö. Alussa tuntui, etten tulisi pitämään hänestä, mutta sitten hän voitti minut puolelleen. Pidin kirjasta suunnattomasti, enkä ihmettele sen klassikkoarvoa. Palaan tähän varmasti vielä uudelleen. Suosittelen todella paljon, ei ole pitkä klassikoksi.

Olen lukenut Kirjan, jota kukaan ei koskaan lukenut ensimmäisen version ja tunnen kirjailijan. Silti voin vilpittömästi hehkuttaa kirjaa, sen juonta, kieltä ja hahmoja. Kieli on todella kaunista ja lumoavaa. Hahmot ovat eläviä, eivätkä tosiaankaan jää paperisiksi. Lyhyet ja nopealukuinen kirja on puhdasta täydellisyyttä ja tarina jää ajatuksiin pitkäksi aikaa. Lopussa kyyneleet valuivat poskille monista eri syistä ja se on hyvin usein hienon ja vaikuttavan kirjan merkki. Yksi parhaista koskaan lukemistani, pääsee kunniapaikalle hyllyyni. Kaunis tarina kaikille kirjoja rakastaville. 

Helmikuun alkupuolesta en muista juuri mitään, paitsi olon, jota yritin parannella hattarakirjoilla. Koulun kannalta kevyehkö kuukausi ja jakson vaihtumisen ansiosta saan viettää yhden ihanan kuusiviikkoisen ilman matematiikkaa. Luettua tuli melko paljon, editoitua jonkun verran, kirjoitettua vähemmän, eikä neuletyökään oikein edennyt. Helmikuun paras hetki oli kuitenkin odotettu reissu Rovaniemelle Kirjan, jota kukaan ei koskaan lukenut julkkarijuhliin. Ihana viikonloppu, ikävä ihania ihmisiä siellä kaukana. (Salsa tequila.) 

Nyt lomaillaan viikko, luetaan lisää ja tehdään muita kivoja juttuja.

Iloa maaliskuuhun! 

Kuvassa Rovaniemen reissulta mukaan tarttunut pino. Asetin itseni nyt about elinikäiseen kirjojenostokieltoon. Noi ei mahdu mun hyllyyn.