perjantai 27. tammikuuta 2017

Entäs nyt?

(Otsikon kaksi sanaa aiheuttavat joka ikisellä kerralla Ultra bran samannimisen biisin käynnistymisen päänsisäisessä levysoittimessa.)

Viime viikolla kirjoitin viimeiset sanat Pusun ensimmäiseen editoituun versioon. Tilanne oli yhtä aikaa ilonen, mutta samalla vähän itketti. Maailmaa ja hahmoja on kova ikävä jo nyt. Seuraavaksi odottelen esilukijoiden tuomioita viimeisitä luvuista ja kokonaisuudesta (ja erityisesti yhdestä hahmosta). Mutta mitäs sitten tapahtuu? 

Kun riemuitsin toisen version valmistumista, sain jo kysymyksen tekstin lähettämisestä eteenpäin. Vastasin hyvin painokkaasti: ei vielä. (Olen puhunut aiheesta aiemmin täällä.) Teksti vaatii vielä vähintään yhden editointikierroksen, enkä tiedä, onko se vielä silloinkaan tarpeeksi valmis. Seuraava kierros pelottaa vähän jo nyt, koska tiedän jo valmiiksi hommaa olevan todella paljon, ihan kirjoitusvirheiden korjaamisesta alkaen (lempivirheeni on luultavasti runollinen "vaivuin tuuliin"). Sitä ennen kuitenkin tungen käsikiroituksen syvälle pöytälaatikkoon ja yritän unohtaa maailman hahmoineen hetkiseksi. (Tiedän jo valmiiksi, ettei se tule onnistumaan.) 

Kysymys siis kuuluu: entäs nyt? Kun Pusu on valmis, mitä teen? 

JL:n ensimmäinen versio on hautunut kuuluisassa pöytälaatikossa nyt puoli vuotta. Pitäisikö aloittaa editointi nyt vai vasta myöhemmin? Työn määrä hirvittää, koska löysin tekstistä viime viikolla valtavan juoniaukon ja ristiriitaisuuden (jolle keksimäni ensimmäinen selitys oli niin hirveä, että jos olisin lukenut sen jostain oikeasta kirjasta olisin lopettanut lukemisen saman tien). Lisäksi JL:n toinen päähenkilö on erittäin ongelmallinen monella tapaa, enkä oikein tiedä, kuinka häntä voisin parantaa. Yksi tekosyy editoinnin lykkäämiseen on se, että tahdillani editointi menisi todennäköisesti kesään, enkä varsinaisesti kilju riemusta editoida talvista tarinaa keskellä kuuminta kesää. 

Lopulta päädyin kuitenkin ratkaisuun. 

1. Sanisprojekti P
P:n kolme ensimmäistä lukua on muokkausvaiheessa ja teksti vie melko paljon aikaa ja energiaa juuri nyt. Palaite motivoi vähän väärään suuntaan: muokkaamisen sijaan tekisi mieli jatkaa tekstiä eteenpäin. Otan kuitenkin itseäni niskasta kiinni (olen pahasti omasta aikataulustani jäljessä) ja muokkaan kolmesta luvusta mahdollisimman hyviä ja timanttisia. Kun projekti on saniksen osalta ohi, jatkan kirjoittamista ja pyrin saamaan P:sta kokonaisen kässärin. 

2. Novellit. 
Kuten olen tainnut jo aiemmin mainita, viime vuodelta jäi kaksi novellia kesken. Lisäksi Noviisi-kilpailu on taas käynnissä. Kumpikaan keskeneräisistä novelleista ei pituutensa puolesta tule sopimaan kilpailuun, mutta päässä itää jo uusi idea. En tosin ihan vielä tiedä, kehtaako satupastissilla osallistua: olisiko versioni tutusta tarinasta uudenlainen ja raikas vai pelkkä haalea kopio ihanasta alkuperäisestä? 

Tahdon kirjoittaa uutta tekstiä. Ensimmäistä kertaa paperille ilmestyvät sanat tuntuvat hyvältä. Jos kiireiden keskeltä saa raivattua aikaa, sanat tekevät ilmaa kevyemmäksi hengittää. 

***

Seuraamissani (kirjoittaja)blogeissa esiteltiin alkuvuodesta kuvia työpisteistä. Oma pöytäni on aina kuin pommin jäljiltä, joten esittelen vain kirjoittajakaverini: Hoptimistin (vas.) ja Tähtisoturin (oik.). Ensiksimainittu piristää ja nostaa epätoivon alhossa kellivän kirjoittajan takaisin pystyyn, jälkimmäinen puolestaan auttaa hallitsemaan uusia maailmoja, pelottavia rönsyjä ja kiukuttelevia hahmoja. 

2 kommenttia:

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.