torstai 9. helmikuuta 2017

Tammikuun luetut 2017

Tammikuussa 2017 luin neljä kirjaa (675 sivua), joista kaksi oli spefiä ja myös uusintoja ja yksi näytelmä. 

Sisältää hyvin todennäköisesti spoilereita.

Koivisto, Sesse: Tapiiri sohvapöydän alla 258 s. 
Adams, Douglas: Elämä, maailmankaikkus ja kaikki (Linnunrata #3) [U] 158 s. 
Moliére: Saituri 123 s. 
Adams, Douglas: Terve ja kiitos kaloista (Linnunrata #4) [U] 136 s. 

kotimaisia: 1
käännettyjä: 3
omasta hyllystä: 3
muualta: 1
Uudelleen luettua -haaste: 2 (Nostalgisoija)

Rakastin Sesse (ja Ilkka) Koiviston kirjoja ollessani ala-asteikäinen. Kun Ilkka Koivisto aloitti työnsä Korkeasaaren johtajana vuonna 1968, saarella ei ollut vielä orpojen ja sairaiden eläinten ympärivuorokautista hoitoa, joten Koivistot joutuivat ottamaan kotiinsa milloin mitäkin eläimiä, tiikerinpennuista pesukarhuihin. Olen jo vuosia haaveillut lukevani nämä kirjat uudelleen, ja kuin tilauksesta löysin Helsingin kirjamessuilta Sesse Koiviston uuden kirjan, johon on koottu edellisten kirjojen tarinoita ja myös päivitetty niistä tuttujen eläinystävien myöhempiä kuulumisia. Tämä ihana kirja sai kunnian aloittaa kirjavuoteni. Kirjaa lukiessani naurahtelin usein ääneen (puhumattakaan siitä, kuinka monta kohtaa luin seuralaisilleni), mutta välillä sai olla pyyhkimässä kyyneliäkin silmistä. Tarinat on kerrottu niin lämpöisesti ja elävästi, että harvasta kirjasta tulee näin hyvä olo.

Linnunrata-trilogian uusintaluku jatkui tammikuussa. Kolmas osa ei ole koskaan ollut suosikkini, eikä se siihen asemaan noussut nytkään, vaikka siinä esiintyykin eräs lempihahmoistani (Zem-patja), ja vieraillaan maailmankaikkeuden rajuimmissa bileissä. Juoni ei kuitenkaan ole yhtä mielenkiintoinen kuin edellisissä osissa ja tuntuu välillä vähän liiankin sekavalta. Osasyy tähän voi tietysti olla iltasatukirjan ongelma: kuolemanväsyneenä saattoi joitain juttuja mennä täysin ohi. Plussaa kuitenkin Paul McCartney -vitseistä, joita en muistanut ollenkaan. 

VAROITUS. Alla olevassa kuvassa on spoileri. 
Saiturin luin äidinkielen kurssille. Olen näköjään päätynyt siihen vaiheeseen, että valitsen kouluun luettavat kirjat vähäisen sivumäärän perusteella. Saiturin lukaisi yhdessä illassa. Viihdyin näytelmän parissa mainiosti ja naurahtelin välillä ääneenkin. Harpagonin piirteet on vedetty niin överiksi kuin on mahdollista. Hänen rinnallaan muut hahmot jäävät hieman valjuiksi, mutta viihdyin näytelmän parissa silti. Maanantai-illan rentoutumishetkeen täydellinen kirja. Sain vinkin piirtää henkilökartan ja se todellakin tuli tarpeeseen: melkein kaikki ovat rakastuneita toisiinsa, ihmiset ovat toistensa lapsia ja vanhempia ja kaiken keskellä pyörii vielä koko joukko palvelijoita. (Suosittelen, että ette lue näytelmän alusta henkilöluetteloa, se nimittäin spoilaa muutaman henkilön suhteen toisiinsa. Tein henkilökarttani henkilöluettelon pohjalta ennen lukemista, joten myös alla olevassa piirroksessa näkyy sama spoileri.)


Terve ja kiitos kaloista puolestaan on ensimmäisen osan oheella lempiosani Linnunradasta. Arthur ja Fenchurch ovat yksi kaikkien aikojen lempipareistani. Kirjassa ei tunnu olevan yhtään turhaa kohtausta. Edellisten osien avaruuspoukkoilu vaihtuu rauhalliseen tahtiin maapallolla, mutta se on toisaalta hyvä hengähdystauko ennen viimeistä osaa. Arthurin onnellisuus tuntuu lukijastakin hyvältä, joskin omaan onnellisuuteeni sekoittui pientä katkeruutta tietäessäni seuraavan osan tapahtumat. Nautin Adamsin tavasta aloittaa luvut ("Ford Prefect heräsi ammuskeluun."), ja tässä osassa kiinnitin asiaan entistä enemmän huomiota. Iltasatuhetkeä tuli odotettua innolla, kun tiesi hyvän kirjan odottavan. Jos jotain negatiivista kirjasta pitää sanoa, niin Fordin osuus on surullisen pieni. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada. (Lisäksi tahtoisin todellakin tietää, miten Trillianilla ja Zaphodilla menee ja mitä Fordin mainitsemat "lapset tai jotain" ovat.) 

Tammikuun aloitti aivan mahtava matka kylmään pohjoiseen, tarkemmin sanottuna Rovaniemelle. Reissuun mahtui puolipakotettu Hamilton-maraton kahdessa osassa, poro, pikkujoulut, leffoja (Imitation gamea suosittelen erittäin paljon!!), älykästä ja vähemmän älykästä keskustelua, Antti Tuiskun Mä hiihdän, maailman hienoin piparitiipii, historian eeppisimmät ABBA-bileet ja ihmisiä, jotka ovat äärettömän rakkaita. Paluu arkeen oli erittäin raskas: tässä jaksossa koulu alkaa joka aamu kahdeksalta. Olen ollut todella väsynyt, varsinkin, kun koulujutut tuntuvat aina kasautuvan viikonlopuille. En ole viettänyt yhtäkään vapaata viikonloppua loman jälkeen ja valitan aiheesta ihan liikaa. Positiivista koulussa tosin on wanhojentanssiharkat, jotka tarjoavat ansaittua hengähdystaukoa muuten väsyttävästä jaksosta. Tanssit alkavat olla jo mukavasti hallussa, ja mekko tykötarpeineen odottelee kaapissa valmiina. Vielä ei stressaa, mikä on yhtä aikaa sekä helpottavaa että huolestuttavaa, mutta kyllähän tässä parin viikon aikana ehtii sitäkin harrastaa... 

Helmikuussa odottelee wanhojen lisäksi koeviikko ja isoskoulutusta, mutta onneksi sitten on jo hiihtoloma! Viikonloppuna olisi tarkoitus raivata kouluhommilta hieman aikaa ja käydä katsomassa monien hehkuttama La la land. Pieni rentoutumishetki tulee kyllä tarpeeseen!


Rovaniemi-retken jälkeen olen kuunnellut ahkerasti Hamilton-musikaalia (jotkut saattaisivat väittää, että liikaakin). Jos ette ole tutustuneet, suosittelen kyllä! Vähän erilainen kuin perinteiset musikaalit.

Aurinkoista helmikuuta! 

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti Wanhoissa on hauskaa! Tajusin juuri tammikuussa, kuinka ne odottavat minua vuoden päässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin harkoissa on ollut kivaa, toivottavasti myös the päivä on hauska :) ja heh, toi on hauskempi juttu tajuta kuin se, että vuoden päästä olen juuri keskellä pahinta kirjoituspaniikkia :D

      Poista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.