Saattaa sisältää spoilereita.
Carole, Maria: Tulen tyttäriä 358 s.
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Taivaalta pudonnut eläintarha 413 s.
Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias 239 s.
Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva 363 s.
Austen, Jane: Kasvattitytön tarina 480 s.
kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 3
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 3
muualta: 0
Tulen tyttäriä ostin Helsingin kirjamessuilta 2015, mutta sain aikaiseksi lukea sen vasta nyt. Kirja imaisi mukaansa välittömästi. Naarni ja Emma, Livia ja Vanja, hahmot tuntuivat aidoilta vikoineen ja virheineen. Vaikka välillä olisi tehnyt mieli läiskiä hahmoja päin naamaa märällä lapasella, heistä välitti silti todella paljon. En olisi millään malttanut lopettaa kirjan lukemista. Joissain arvosteluissa sanottiin maailman jäävän ohueksi, mutta itse olen sitä mieltä, ettei tähän kirjaan olisi sopinutkaan maailmasta tarkasti kertominen. Se kummitteli taustalla lukden kirjaan ihan oma tunnelmansa. Pidin valtavasti nimistöstä ja Carolen käyttämästä kielestä. Yksi ehdottomasti parhaita lukemiani kirjoja tänä vuonna! Tämä sopi myös reissukirjaksi mainiosti paitsi pienen kokonsa, myös teemojensa puolesta, enkä oikeastaan lukenut tätä kotona ollenkaan. Lopussa minun teki mieli pillittää sydämeni kyllyydestä, mutten junassa kehdannut tehdä niin.
Pasi Ilmari Jääskeläiseltä luin viime kesänä romaanin Harjukaupungin salakäytävät, johon ihastuin ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kirjastosta tarttui mukaan kirjailijan novellikokelma Taivaalta pudonnut eläintarha. Novellit ovat vähän nyrjähtäneitä, jotkut jopa vähän pelottavia, hienosti kirjoitettuja ja tarpeeksi auki jätettyjä. Tähän kokoelmaan valmiiksipureskellut ja selitetyt novellit eivät olisikaan sopineet. Scifin puolelle mentiin useamman kerran, mutta vaikka se genre on epämukavuusaluettani, pidin kokolmasta erittäin paljon. Lempinovellejani olivat ne, joissa nousi ihokarvat pystyyn ja mahanpohja heitti ympyrää: Missä junat kääntyvät, Morfeuksen kolikot, Laurelia etsimässä, Viimeinen luku, Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa ja Taivaalta pudonnut eläintarha.
Tuulisen saaren kirjakauppiasta kaverini olivat kehuneet, ja yhdyn ylistävään kuoroon itsekin. Olin lukenut ehkä 20 sivua, kun jo julistin auton takapenkiltä rakastavani kirjaa ihan hirveästi. Kirja itketti ja nauratti, tarjosi rakastettavan raivostuttavia henkilöitä ja kiintoisia ja kauniita ajatuksia kirjoista ja kirjallisuudesta. Lukemisesta tuli mahdottoman hyvä olo ja olisinkin toivonut kirjan jatkuvan paljon pidempään. Lukeminen tuntui siltä, kuin olisi päässyt hyvän ystävän luo. Tästä kirjasta on myös todella vaikea kirjoittaa, koska vaikka siinä tapahtuu suuria asioita, tarina on kuitenkin melko pieni. En voi sanoa muuta kuin että kirjojen ystävät, lukekaa tämä.
Niin ikään ystävien kehuma Dorian Grayn muotokuva osoittautui kehujen arvoiseksi. Nuori, kaunis ja viaton Dorian Gray joutuu kauhistuttavaan syöksykierteeseen, joka on lukijalle yhtä aikaa pelottava, mutta jollain tavalla kieroutuneen nautittava. Kieli on kaunista, mutta vaatii keskittymistä: lauseet ovat pitkiä ja välillä todella monimutkaisia. Jaana Kapari-Jatta on suomennuksessaan tehnyt upeaa työtä! (Toisaalta en ole lukenut alkuteosta enkä vanhempia suomennuksia, mutta koska kieli ja suomennos vaikuttivat minuun niin vahvasti, sanon näin.) Kirja on klassikko ihan syystä! Se tuntui myös paikoin hämmentävän ajankohtaiselta. Yhä hurjempaa suuntaa ottava tarina tarjoaa seassaan mielenkiintoisia ajatuksia mm. taiteesta. Lisäksi olin huomaavani enemmän tai vähemmän rivien väliin piilotettuja ihmissuhteita. En tiedä, vaikuttiko tulkintaani tieto Wilden homoseksuaalisuudesta, mutta parin hahmon välillä oli mielestäni ihan selvä, vahva lataus. Luen tämän ehdottomasti vielä joskus uudestaan, koska olen varma, että osa asioista meni varmasti ohi. Tämä on tarina, joka taatusti paranee kerta kerralta.
Eräältä lempikirjailijaltani Jane Austenilta on lukematta vielä muutama kirja, joista Kasvattitytön tarina oli yksi. Minulla oli hieman ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, koska muistelin kuulleeni jonkun sitä moittineen. Yritin sysätä ennakkoluulot taka-alalle, mutta valitettavasti ne osoittautuivat osittain oikeiksi. Tarina, miljöö ja hahmot ovat hyvin tyypillistä Austenia, mutta juoni jää välillä polkemaan pahasti paikoilleen. Fanny on kaikessa kiltteydessään ja ujoudessaan suloinen ja samaistuttavakin hahmo, mutta välillä niin mahdottoman ärsyttävä. Jos hän olisi sanonut asioita suoraan, monilta jahkaamisilta olisi vältytty. Lisäksi romanssikuvio tuotti pienen pettymyksen. Austenille tyypilliseen tapaan on alusta alkaen selvää, kenen kanssa Fanny päätyy yhteen, mutta kun yli 400 sivun aikana ei suhteessa tunnu tapahtuvan yhtään mitään, mikä veisi sitä eteenpäin (paitsi Fannyn mustasukkaisuus Mary Crawfordista, mutta siihen sekoittui kyllä myös muita tunteita) ja pari pääsee naimisiin vasta kolmanneksi viimeisellä sivulla, olo on vähän huijattu. Haukkumisesta huolimatta kirja kuitenkin tarjosi myös huvittaviakin hetkiä, tervetullutta todellisuuspakoa ja ehkä yllättävimmän plot-twistin, johon olen Austenin kirjoissa törmännyt. Kasvattitytön tarinasta ei tullut uusi suosikki-Austen, mutta viihdyin sen kanssa niin hyvin, että tappelin tylsienkin kohtien läpi saadakseni kirjan loppuun. (Ei varsinaisesti kirjaan liittyvä moite, mutta tekstissä oli todella paljon kirjoitusvirheitä! Yhden tai kaksi olisi voinut ymmärtää, mutta niitä oli varmaan kymmenkunta. Ehkä ensi painokseen suomennoksen voisi tarkistaa?)
Heinäkuu kului tyypillisesti reissun päällä. Alkukuusta kävin kaverini kanssa kaksistaan seikkailemassa Tampereella (uusi Muumimuseo on mahtava, suosittelen!), kaksi kertaa Helsingissä (ensimmäisellä kerralla aurikoisessa ja toisen kerran hirveässä sateessa), Porvoossa, mummolassa ja asuntomessuilla Mikkelissä. Kaiken reissaamisen keskellä ehdin kuitenkin myös nähdä kavereita, katsoa pari leffaa (Heathers kaverin kanssa, Dunkirk leffateatterissa), kuunnella taas yhden musikaalin (siitä lisää myöhemmin), suunnitella synttärijuhlia ja lukea jopa muutaman psykankirjan. Tämän kaiken lisäksi luin erittäin hyviä kirjoja: Kasvattitytön tarina oli ainoa, joka jäi vähän haaleaksi lukukokemukseksi. Ei hullumpi kuukausi, ei.
Kesäkuun lopulla julkaistiin The Hamilton instrumentals -albumi, joka nimensä mukaan sisältää koko Hamilton-musikaalin instrumentaaleina. Tätä versiota musikaalista on tultu kuunneltua valtavan paljon. Kun valtava määrä sanoja on poistettu, huomaa taustamusiikin nerokkuuden. (Ja tietenkin plussaa on myös se, että ihastelun ja fiilistelyn lisäksi näitä versioita voi käyttää karaoketaustoina :D joskin Hamiltonin laulaminen yksin on vähän tylsää.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)