tiistai 3. huhtikuuta 2018

Maaliskuun luetut 2018

Maaliskuussa 2018 luin seitsemän kirjaa kirjaa (1945 sivua), joista yksi oli spefiä, yksi englanniksi luettu ja kaksi uusintoja.

Cline, Emma: Tytöt 297 s.
Wrede, Patricia C.: Lohikäärmeen etsintä (Lumotun metsän kronikat #2) 310 s. [U]
Saisio, Pirkko: Spuuki Spaidermän ja raju nonna 193 s.
Montgomery, L. M.: Annan unelmavuodet (Anna #3) 226 s. [U]
Nelson, Jandy: The sky is everywhere 313 s.
Goodall, Nigel: Benedict Cumberbatch – Henkilökuva 269 s.
Gardell, Jonas: Sairaus (Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin #2) 297 s.

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 5 (+1 englanniksi luettu)
omasta hyllystä: 3
kirjastosta: 3
muualta: 0

Jatkumo-lukuhaaste: 3 kirjaa (Trilogisti)

Emma Clinen Tytöt on näkynyt kirjablogeissa useasti ja se tarttuikin kirjastoreissulla mukaan. Kiinnostus kirjaan heräsi useasta syystä. Olen ensinäkin vuosikaudet pitänyt hippiestetiikasta, ja kirjan takakansi lupaa hippejä. Toisekseen kaikkien aikojen bändirakkauteni The Beatles kuuluu aikakauteen kuin nenä päähän. Lempilevyni kyseiseltä bändiltä on White album, joka tuli surullisenkuuluisaksi Charles Mansonin johtaman kultin raakojen murhien ansiosta. Kun kirja kuuleman mukaan perustui näihin tapahtumiin, pitihän se lukea. Luin kirjaa iltasatuna, mikä oli virhe: jo ensimmäisen luvun aikana ehdin pelätä, että minut murhataan sänkyyni heti, kun sammutan valot. Kirja kertoo teini-ikäisen Evien kesästä, jona hän tutustuu karismaattisen Russelin johtamaan kulttiin, kesästä, joka päätyy järkyttäviin tapahtumiin. Ajankuva tuntui todella aidolta, samoin kuin Evien hahmon käytös. Aitous teki kirjasta inhottavmman ja pelottavamman kuin osasin etukäteen kuvitella. En tietenkään ajatellut etukäteen, että murhista ja manipuloinnista kertova kirja olisi hilpeää ja kevyttä luettavaa, mutta jotkut kohtaukset aiheuttivat niin ikävän olon, ettei siitä päässyt helposti eroon. Tytöt on kuitenkin ajatuksia vahvasti herättelevä romaani, joka jättää vahvan jäljen. 

Luin Lumotun metsän kronikat ala-asteen loppupuolella ja ensimmäisen osan uudelleen lukion ensimmäisellä luokalla. Lohikäärmeen etsintää luin lähinnä bussimatkoilla kouluun ja kotiin, mikä oli mahdollisesti virhe, sillä monta kertaa meinasin hihitellä ääneen. Vaikka ensimmäinen osa on muistikuvieni mukaan parempi, ei tämäkään huono ole. Lumotun metsän kuningas Mendanbarin ja prinsessa Cimorenen välinen kemia on toimivaa ja heidän seikkailuistaan on ihanaa lukea. Lumotun metsän kronikat ovat todellista aivot narikkaan -fantasiaa: vauhdikasta ja hauskaa. Tässä osassa lempiasiani oli ehdottomasti kääpiö Herman, joka kärsii pienestä lapsiin liittyvästä ongelmasta. Hahmo oli harvoja asioita, joita edelliseltä lukukerralta muistin, mutta kohtaus, jossa hän esiintyy oli aivan yhtä hauska kuin muistelinkin. Toinen nauruntyrskähdyksiä aiheuttanut asia on Ilkeiden äitipuolien kerho, johin eräs setä yrittää kovasti päästä. Kehuista huolimatta eräs asia ärsytti minua erittäin paljon. Maagi Telemain puhuu hyvin mutkikkaasti, hankalaa sanastoa käyttäen. Vaikka edellisessä ja tässä osassa on näytetty, kuinka fiksu nainen Cimorene on, täytyy Mendanbarin selittää hänelle kaikki, mitä Telemain sanoo. Eikö tämän olisi voinut tehdä vaikkapa toisinpäin? Nyt ainakin tämä lukija koki kirjailijan unohtaneen, että Cimorenen on tarkoitus olla teräväpäinen, "vahva nainen". Kirjan viimeinen luku oli kuitenkin niin suloinen, että voin melkein antaa tuon anteeksi, mutta vain melkein. Pitää lukea vielä seuraavatkin osat uudelleen! 

Spuuki Spidermän ja raju nonna on kirja, jota minun oli tarkoitus aloittaa vähän ennen nukkumaanmenoa. Luinkin vahingossa koko kirjan yhdeltä istumalta. Pirkko Saisio kertoo lyhyissä merkinnöissään keskusteluistaan ja pienistä seikkailuistaan ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa. Kirja on nopealukuinen ja koukuttava. Vaikka suurin osa kirjasta on kevyttä ja lämminhenkistä jutustelua, ei se kuitenkaan ole ihan aivoton. Nautin tämän pikkuisen kirjan lukemisesta todella paljon, mutta siitä on vaikea kirjoittaa. 

Kuten ennen syksynkin kirjoituksia, luin nytkin kirjoituksia edeltävänä iltana Montgomeryn Annaa, joka on tuttua ja turvallista, stressiä vähentävää kirjallisuutta. Tällä kertaa vuorossa oli lempiosani sarjasta, ihana Annan unelmavuodet, jossa Anna lähtee Vihervaarasta korkeakouluun Redmontiin. En tiedä, miksi tämä osa on ollut vuosikausia suosikkini. Ehkä opiskelijaelämän kuvaus, tietynlainen huolettomuus ennen myöhempien osien synkkiäkin sävyjä ja tietenkin romantiikka vetoavat lukijaan iästä riippumatta. Tällä lukukerralla huomasin kiinnittäväni huomiota enemmän opiskelumietteisiin ja muihin korkeakouluun liittyviin asioihin kuin ennen. Kai se johtuu elämäntilanteesta ;) Itkin kirjassa myös sellaisille kohtauksille, joille en muistanut itkeneeni aiemmin, esimerkiksi erään hahmon kuolemalle ja Dianan häille. Välillä lukiessa teki mieli ravistella Annaa, kun hän käyttäytyi typerästi, mutta onneksi tiesin, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Viimeinen luku Hester Grayn puutarhassa tekee minut niin onnelliseksi, että pelkästään sen ajatteleminen saa sydämen lyömään nopeammin. Annan unelmavuodet on valehtelematta yksi kirjahyllyni rakkaimmista kirjoista. 

Luin ennen vuodenvaihdetta Jandy Nelsonin I'll give you the sunin, joka oli ehdottomasti yksi viime vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksesta. Omasta hyllystäni löytyi Nelsonin esikoisromaani, The sky is everywhere, jonka olin hankkinut Lontoon-matkaltamme vuonna 2015 (!). Enkun kirjoituksia ajatellen päätin lopultakin lukea tämän. Kirja ei mielestäni yltänyt I'll give you the sunin tasolle, mutta se ei missään nimessä ollut huono. Joitain samoja teemoja kirjoista löytyi: läheisen äkillinen menettäminen ja syyllisyys ovat suuressa roolissa molemmissa. Lennien hahmo on todella aito järkyttävän surun keskellä luoviessaan. Juoni eskaloituu suuntaan jos toiseen, lukija ehtii pelätä monia asioita ja matto vedetään alta useamman kerran. Lennien runot ovat kirjassa suuressa roolissa, mutta niihin liittyy myös eniten kirjassa häirinnyt asia. Ymmärrän, että Lennie kirjoittaa runojaan surutyönä, mutta hän puhuu tunteistaan ja niihin liittyvistä ihmisistä todella suoraan. Runojaan Lennie ripottelee ympäri kaupunkia. Ehkä Lennie ei haluakaan salailla henkilöllisyyttään, mutta itselleni tästä tuli jotenkin ahdistunut olo. Kuka tahansa runon löytänyt tietäisi heti, kuka sen on kirjoittanut. Ehkä tämä on lopulta pieni asia, mutta minua se häiritsi todella paljon. Vaikka tämä ei lumonnutkaan samalla tavalla kuin Nelsonin toinen kirja, suosittelen sitä silti. Se on kaunis tarina, vaikka se näyttää myös elämän rujoja puolia. Se myös sai minut melkein itkemään, vaikka olin julkisessa liikennevälineessä, mikä on myös hyvä saavutus. 

Benedict Cumberbatch on lempinäyttelijöitäni, joten kun ystäväni kysyi, haluaisinko halvalla löytyneen elämäkerran itselleni, ei vastausta tarvinnut kovin kauaa miettiä. Ikävä kyllä petyin tähän teokseen hieman. Elämäkertana tai henkilökuvana se on hyvä. Se kertoo hyvin ja selkeästi Cumberbatchin urasta ja elämästä, minkä lisäksi se sisältää vielä filmografian ja listan Cumberbatchin voittamista palkinnoista. Opin sen kautta paljon uutta kyseisestä näyttelijästä. Kirjana tämä on melko kehno. Aikamuodot ovat välillä todella hämmentäviä ja rakenne paikoin hyvin kummallinen. En tiedä, onko vika kirjoittajassa vai suomentajassa, mutta en voi sanoa nauttineeni lukemisesta suuresti, vaikka ihan hyvin sen kanssa pitkän junamatkan viihdyinkin. Kuvaliite kuitenkin lohdutti. 

Maaliskuussa sain lopultakin jatkettua tammikuussa aloittamaani Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogiaa. Kuten osasinkin pelätä, ei ensimmäisen osan suloisuudesta ja onnellisuudesta ole jäljellä enää kuin rippeet. Aids saapuu Tukholmaan, eikä sairaus tunnu säästävän ketään. Ahdistus lainehtii kirjan sivuilta lukijan syliin. Vaikka kirja saikin toisinaan hymyilemään, suurin osa siitä oli synkkää, surullista ja rikkirepivää. Ruotsissa velloo taudin ympärillä massahysteria, ja sairastuneita ei kohdella inhimillisesti. Siinä missä ensimmäisessä osassa on nuoruuden onnea ja toiveikkuutta tulevaisuudesta, Sairaudessa sitä ei enää ole. Tein itse sen virheen, että luin tämän bussissa loppuun. Eräs loppupuolen kuolinkohtaus oli todella järkyttävää luettavaa, vaikkei itse tapahtumaa kuvattukaan kovin yksityiskohtaisesti. (Kirjan lukeneet varmaan tietävät, mistä puhun.) Ystäväni varoitti, että jos tämän kirjan lukeminen sattui, niin viimeinen osa sattuu vielä enemmän. Hän oli oikeassa, mutta viimeisen osan luin vasta tämän kuukauden puolella, joten mielipidettäni siitä joudutte odottamaan vielä hetken.


*********

Maaliskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

1. Kirjassa muutetaan: Annan unelmavuodet
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä: Benedict Cumberbatch – Henkilökuva
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta: Spuuki Spaidermän ja raju nonna
23. Kirjassa on mukana meri: Sairaus
29. Kirjassa on lohikäärme: Lohikäärmeen etsintä
36. Runo on kirjassaa tärkeässä roolissa: The sky is everywhere
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana: Tytöt

Maaliskuun YA-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 



Englanninkielinen kirja: The sky is everywhere

Maaliskuuta hallitsi suurimmaksi osaksi yksi ja ainoa asia: ylioppilaskirjoitukset. Itse pakkasin evääni ja villasukkani neljä kertaa, joista kolme ensimmäistä oli yhden viikon aikana. Olihan se rankkaa, ei voi muuta väittääkään, mutta kun se oli ohi, olo oli aika vapautunut ja kevyt. Äkkiä ei tarvinnutkaan enää lukea mitään ja sai tehdä ihan mitä vain halusi. Se oli todella hassua: olinhan lukenut reaaleihin tammikuun alusta päivittäin monta kymmentä sivua, jättäen vain muutaman päivän väliin. Alustavat pisteet olen jo saanut, mutta ne keikkuvat niin rajoilla, että jää jotain jännitettävää toukokuuhun. Ansaittuna kirjoituspalkkiona matkustin viikonlopuksi Ouluun, missä olin aiemmin vain vaihtanut junaa. Viikonloppuun mahtui rakas ystävä, ihan hirveä määrä ruokaa, Kalevauvan kuuntelua aamuneljään, keskusteluja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, sauna, ihan liian vähän unta, musisointia, nauramista ja teenjuontia. Vaikka kotimatkalla tulikin pieni mutka matkaan, kun vaihtojuna ei odottanutkaan myöhässä tullutta junaa ja saavuin lopulta kotiin yli tuntia myöhemmin kuin oli alun perin tarkoitus, reissu oli kuitenkin aivan ihana. 

Huhtikuussa lomailen vielä hetken, mutta sitten alkaa ankara pääsykokeisiin opiskelu. Tein nimittäin lopultakin yhteishaun, ja toukokuussa minua odottavat kolmet pääsykokeet. Onneksi mihinkään niistä ei ole erillistä kirjaa, ja koska haen lukemaan samaa ainetta kolmeen eri paikkaan, pääsen vähän helpommalla lukemisen suhteen. Töitä toivoisin myös saavani, mutta melkein kaikista hakukohteistani vastataan näköjään hyvin hitaasti. 


Kuukauden biisi on Samae Koskisen Syy herätä. Maaliskuusta on vaikea paikantaa yhtä eniten soinutta kappaletta, mutta Syy herätä on mahdollisesti yksi niistä. Ainakin siihen liittyy eräs muisto, joka on ehkä suuressa mittakaavassa todella tylsä ja tavanomainen, sisältäähän se pelkän bussimatkan tavallisena maaliskuisena iltapäivänä, mutta siihen liittyi oivaltamisen hetkiä tämän kappaleen myötä. Onhan se myös todella kaunis laulu. 

Mitä teidän maaliskuuhunne kuului? Onko siellä puolella ruutua keväistä? Täällä on ainakin satanut koko päivän runsaasti lunta.

2 kommenttia:

  1. Minäkin pidän nykyään eniten Annan toisesta ja kolmannesta osasta, koska henkilöiden nuoruus, opiskeluelämä ja romantiikka samaistuttavat. (Anna muuten meni opettamaan 16-vuotiaana!) Harmi jos The Sky Is Everywhere voi olla ahdistava ja surullinen, I'll Give You the Sun onnistui jotenkin olemaan piristävä surullisistakin teemoistaan huolimatta. Haluaisinkin kuitenkin lukea joskus tämän ensimmäisenkin kirjan. :)

    Hienoa, selvisit yo-kokeista! Maaliskuusi kuulostaa kivalta, ja toivottavasti voit vielä huhtikuussa rentoutua hetken. Tännekin satoi taas lunta (ja tänään oli sumua) mutta ehkä kevätkin tulisi pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 16-vuotiaana opettajaksi on kyllä aika hurjaa. Itse en koe, että olisin silloin vielä ollut valmis opetamaan muita, en koe niin nytkään :D The sky is everywhere on kyllä synkempi kuin I'll give you the sun, mutta suosittelen silti lukemaan! Synkkyydestään huolimatta sekin sai välillä naurahtelemaan ääneen: "Heathcliff must be a total freakikg boner boy."

      Toivottavastisunkin huhtikuu on epästressaava ja mukava! :)

      Poista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.