tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kirjoja, kirjoja!

Materialismionnellisuus on parasta onnellisuutta, eikös juu? :D Olen haalinut jälleen hyllyyni kirjoja, monista eri lähteistä. Koska itse tykkään kuunnella muiden ihmisten kirjasaalistuksista, kerron omiatani nyt teille.

Kaksi ensimmäistä hankintaa menee itse asiassa toukokuun puolelle. Nokkosvallankumousta olen jäljittänyt aggressiivisesti jo vuosia, tuloksetta, mutta luottodiilerini bongasi kirjan vitosella ja kiikutti minulle. On aina yhtä ihana hetki asettaa kauan kaivattu kirja paikalleen hyllyyn! <3


Läpi yön on ollut hankintalistallani niin ikään vuosia, varsinkin kuin keväisen uudelleenluvun jälkeen muistin, miten tavattoman tärkeä kirja minulle onkaan. Olin jo valmistautunut vuosien toivottomaan etsintään. Löysin yhden kappaleen kyseistä kirjaa eräästä kirjakaupasta niin kalliilla hinnalla, että olin lentää pyllylleni. Hinta oli sinäänsä normaali suomalaiselle kovakantiselle kirjalle, mutta viisi vuotta vanhasta kirjasta vähän liikaa. Lisäksi opiskelijan taloustilanne on mitä on. Onneksi jo aiemmin mainittu luottodiileri hoksasi toisesta kirjakaupasta pienen pinon samaista kirjaa niin ikään vitosella, ilmoitti asiasta minulle, eikä mennyt kauaakaan, kun Läpi yön oli käpälissäni.


Finncon järjestettiin heinäkuun alussa Jyväskylässä, ja itse luuhasin paikalla lauantain ja sunnuntain. Olin päättänyt, että yhden tietyn kirjan tulen paikalta ostamaan. Ihastuin ikihyviksi Maria Carolen Tulen tyttäriin, joten äskettäin ilmestynyt itsenäinen jatko-osa Sinisen talon noita oli automaattisesti lukulistalla. Hankinkin kirjan lähes ensi töikseni lauantaina ja sain siihen omistuskirjoituksenkin :)


Finnconin kirpparipöydästä silmään osui Väristys-pokkari. Luin kirjat ysiluokalla ja rakastin niitä raivokkaasti, minkä vuoksi ajattelin, että kolme euroa nuoruusvuosieni suosikista (nythän olen jo ikivanha, lähes muinainen ;)) ei ole paha hinta, ja pelastin kirjan omaan hyllyyni.


Lisäksi Finnconista tarttui mukaan Turun science fiction -seuralta kaksi pinssiä (heikkouteni) Myrntain suloinen ja kiiltävä kirjanmerkki.


Mummolareissulla siivottiin erästä kirjahyllyä, josta saimme ottaa haluamiamme kirjoja mukaan. Salaisen puutarhan olen lukenut joskus ala-asteella, mutta muistan pitäneeni siitä ja sen virkistävän erilaisesta tyttöpäähenkilöstä sen verran paljon, että nappasin tämän mukaani. Kirja on melkein viisikymmentävuotiaaksi todella hyvässä kunnossa!


Varsinainen mummolan hyllystä pelastettu aarre on kuitenkin Susanna-sarja kokonaisuudessaan. Tämä 1930-luvulla kirjoitettu tyttökirjasarja oli eräs ehdottomista suosikeistani pienenä, ja olen nyt vanhempanakin viihtynyt sen seurassa erittäin hyvin. Sarja tuntuu olevan melko huonosti tunnettu, mutta olen äärimmäisen onnellinen, että minulla on koko sarja (ensipainoksia 1950-luvulta kaikki!) hyllyssäni. Varsinainen kirja-aarre <3


Mitkä kirjoihin liittyvät asiat ovat tehneet sinut onnelliseksi lähiaikoina?

Postauksen viisi viimeistä kuvaa on ottanut siskoni. 

2 kommenttia:

  1. Susanna-kirjasarja kuulostaa mielenkiintoiselta, olen törmännyt siihen vain blogeissa!

    Hyvien romaanien lukeminen! Minulla on kesken Neuvostoliitosta kertova proosamuotoinen omaelämänkerta Goodbye, Sowjetunion, joka on upeasti kirjoitettu.
    Niin, ja kuinka lomamatkallani Ruotsissa tapasin yhden viime vuoden suosikkikirjailijoistani, ja vietin hänen kanssaan päivän kirjojen tapahtumapaikoilla! Mikä mahdollisuus! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että Susannoja löytyisi kirjastosta, kannattaa tutkia asiaa :) joskus olen bongannut yksittäisiä osia myös antikvariaatista. Luulen, että tykkäisit!

      Ah, hyvien kirjojen lukeminen on aivan parasta <3 Ja huu, hurjaa tuo lempikirjailijan tapaaminen! Olen aivan kateudesta vihreä, käsittämättömän upea tilaisuus!!

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)