sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kolmen kirjan haaste

Kiitos haasteesta Pearl Cloverille! <3

Tarkoituksena on siis valita kolme kirjaa, jotka on blogissaan joskus arvostellut ja jotka haluaisi joskus lukea uudestaan. Luen monia kirjoja uudelleen, niin lempparikirjoja omasta hyllystäni kuin kirjastosta lainattuja pikku-Celen suosikkeja. Parhaissa tapauksissa kirja aukeaa toisella (tai sadannella) lukukerralla ihan eri tavalla kuin ensimmäisellä, huonommassa tapauksessa kirja on menettänyt hohtonsa vuosien mittaan. 

Voi, miksi pitää valita vain kolme! On nimittäin niin monia kirjoja, jotka tekisi mieli lukea uudelleen. (Onneksi haaste rajaa valittavaksi vain blogissa esitellyt kirjat, eikä kaikkia mitä maailmasta löytyy. Muuten valitseminen olisi vieläkin tuskallisempaa!) Lopulta kuitenkin päädyin näihin kolmeen: 

Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla

Capoten ihana novellikokoelma päätyi listalle monesta syystä. Ensinäkin kirjan niminovelliin (/pienoisromaaniin) perustuva elokuva on lempielokuvani ja elokuvan ja kirjan vertaileminen oli jännittävää. Toiseksi pikku kirjasen kolme muutakin novellia ovat kauniisti kirjoitettuja ja tekee mieli lukea ne uudelleen. Esimerkiksi kaunis Joulumuisto sopisi täydellisesti joulun aikaan. Lisäksi kirja on nopealukuinen ja se on helppo haukata maukkaaksi välipalaksi paksumpien kirjojen välissä. 

Enoranta, Siiri: Nokkosvallankumous

Upeimpia koskaan lukemiani dystopioita, kirja joka herätti paljon tunteita. Ihanat päähenkilöt, upean karmiva maailma, kaunis kirjoitustyyli, kaikkea mitä hienoon kirjaan tarvitaan. Haluan lukea tämän ehdottomasti uudelleen!

Maria Turtschaninoff: Maresi (Punaisen luostarin kronikoita #1)
(Linkki

En pitänyt erityisemmin Turtschaninoffin edellisestä kirjasta Anachésta, mutta Maresia rakastin. Kirja on niin kauniisti kirjoitettu, niin kaunis tarina ja niin kaunis miljöö. Kirja on jännittävä ja lumoava ja päähenkilönä Maresi on mitä parhain. Kirja saa pelkäämään (varsinkin jos sitä lukee pimeänä pakkasyönä nimimerkillä Kokemusta on) ja toisaalta rentoutumaan luostarin kauniita maisemia kuvatessa. Tahdon kovasti vierailla Punaisessa luostarissa taas.


Huh, olipas vaikea valita kaikista kirjoista, vaikka mukavaa se olikin :D Haastan eteenpäin SudenRetan ja Manni P:ntoivottavsti tämä ei ole käynyt teillä vielä :)

8 kommenttia:

  1. Kiitos! Mukava yllätys. :) Teen tämän sitten kun saan päätettyä omat kirjani. (Epä?)onneksi ei ole suuri valikoima :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään ;)

      Mä olin onnellinen, ettei oma valikoima ollut tuon isompi :D

      Poista
  2. Kiva yllätys! Teen tämän heti kun vaan kiireiltäni ehdin. Jännä nähä mihin sitten päädyn ja kuinka vaikeaksi tämä loppuen lopuksi muodostuu. :D

    VastaaPoista
  3. Maresi oli kyllä mieleen jäävä kirja.

    Minä vastasin haasteeseen! http://todellavaiheessa.blogspot.fi/2015/08/kolmen-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maresi on ihana.

      Käynpä lukemassa sen saman tien :)

      Poista
  4. Oi, Nokkosvallankumous. Yksi kotimaisen dystopian suosikeistani. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkosvallankumos oli kyl upea, parhaita dystopioita koskaan!<3

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)