perjantai 1. huhtikuuta 2016

Maaliskuun luetut

Maaliskuussa luin neljä kirjaa (2128 s.), joista kolme oli spefiä ja yksi uusinta.

Postaus sisältää erittäin suurella todennäköisyydellä spoilereita, olethan siis varovainen! 

Hugo, Victor: Pariisin Notre-Dame 434 s.
Rowling, J. K.: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (Harry Potter #7) 828 s. [U]
Enoranta, Siiri: Surunhauras, lasinterävä  473 s.
Roth, Veronica: Uskollinen (Outolintu #3) 393 s. 

Aloitin kuukauden "kevyesti" koulua varten luettavalla klassikolla. Kirjaan pohjautuva Disney-piirretty kuuluu suosikkeihini Disneyltä, joten perusidea muotopuolesta kellonsoittajasta on tuttu, olkoonkin, että Disney sokeroi tarinan aika reippaalla kädellä. Kirja alkaa hieman hitaasti, pääsee sitten hyvään vauhtiin ja tökkää kuin seinään Hugon alkaessa kuvailla lukijoilleen keskiaikaista Pariisia linnun näkökulmasta ja oikeusjärjestelmän historiaa. Kun näistä asioista sitten lopulta päästään eroon, tarina vie mukanaan. Kiehtovia henkilöitä ja jännittävä tarina, vaikka olinkin spoilaantunut lopusta. Lempikirjakseni tämä ei noussut, mutta oli kuitenkin melko positiivinen lukukokemus. (Ja nyt tahtoisin päästä Pariisiin...) 

Kuoleman varjelukset on aina ollut suosikkini Harry Potterista Azkabanin vangin ohella. Kyseessä on myös kirja, jota en pysty arvostelemaan asiallisesti ja sekoittamatta omia tunteitani peliin. (Lähinnä tekisi mieli vain huutaa IIHIHIHIHIGISNALSNAHQHFKDK ja itkeä.) Kirja nimittäin vetää sydänparan sata kertaa tehosekoittimen läpi, nuijii sitä ja hyppii sen päällä ja sitten kuitenkin lopulta korjaa sen parhaansa mukaan. Kirjan lukeminen sattuu, mutta se on nautinnollista kipua. Kirja on alusta loppuun täyttä rakkautta: Billin ja Fleurin häät, Kalmahanaukio, ministeriökeikka, metsässä piilottelu, Godrickin notko, Malfoyn kartano, Tylypahkan taistelu ja jopa mielipiteitä kovasti jakava Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin. (Minä pidän siitä. Erittäin paljon.) En ole varmaan millään lukukerralla itkenyt yhtä paljon kuin nyt kirjaa lukiessani, tiedä sitten, mistä johtuu. Tajusin taas kerran, miten tärkeitä Potterit minulle ovat. En tiedä, voinko kliseisesti sanoa niiden muuttaneen minua ihmisenä, mutta ainakin ne ovat tarjonneet minulle lukuisia hienoja hetkiä, kiinnostavia keskusteluita ja portin muuhun kirjallisuuteen. Ehkä päätän vuodatukseni lainaukseen kirjasta (ja totta kai englanniksi, koska se on coolimpaa): "After all this time?" "Always." 

Enorannan uutuus oli erittäin odotettu kirja ja hihkuinkin riemusta, kun sain sen joululahjaksi. Vielä vähän enemmän riemuissani olin, kun odotukset palkittiin. Rakastin kirjaa aina sen ensimmäiseltä sivulta loppusanoihin asti. Tarina on kaunis ja miljööt lumoavia. Henkilöt ovat inhimillisiä ja samaistuttavia, jopa Sadeia. Tarinan hienouden lisäksi kirja on esineenä erittäin kaunis: pidän kannesta ja fontista sekä rakastan ihania karttoja (jotka ovat hämmästyttävän samanlaiset kuin Maria Turtschaninoffin Maresissa! Mahtaakohan karttojen taustalla olla sama henkilö?). Ja sitten on tietty kieli: lumoavan kaunis ja omanlainen. Kirja sai aikaan itkua useaan otteeseen ja varsinkin kirjan loppua lukiessani itkin kuin vesiputous. Enoranta on kyllä ehdottomasti Suomen nykykirjailjoiden parhaimmistoa, ihan omaa luokkaansa. 

En ole Outolintu-trilogian fani, mutta päätin lukea Uskollisenkin, koska Kapinallinen loppui plot-twistiin. -Ja no, pienoinen pettymyshän sieltä sitten tuli. (Tosin odotukstkaan eivät olleet kovin korkealla.) Kirja ei tuntunut lähteävän liikkeelle millään ja sitten kun alkoi tapahtua, ruvettiin selittämään kummallisuuksia geeneistä ja se meni erittäin pahasti yli hilseen. Lisäksi henkilöt käyttäytyvät hölmösti ja draamailevat keskenään. Tämä on ehdottomasti trilogian tylsin osa. Trilogialla on omat faninsa, mutta itse olen lähinnä helpottunut luku-urakan ollessa ohi. Loppupuolella alkaa sitten lopulta rytisemään. Olin spoilaantunut eräästä lopun käänteestä, joten kyseinen asia ei tullut minulle yllätyksenä (kirjan lukeneet tietänevät, mitä tarkoitan). Vuodatin kyllä muutaman kyyneleen asian tapahtuessa, mutta mitään hirvittävää itkukohtausta se ei aiheuttanut. Pidän sinäänsä Rothin ratkaisusta. Eipähän ainakaan ollut kliseinen YA-romanssi. 

Maaliskuu on ollut vähän hämärä kuukausi. Olen ollut suunnattoman väsynyt, enkä muista pääsiäislomaa kaukaisempaa aikaa. Kouluista on elämä ainakin ollut, koeviikkokin alkaa ensi viikolla. JL on edistynyt huimasti ja olen tyytyväinen maaliskuuhuni, vaikka se olikin erittäin kehno lukukuukausi. Maailma näyttää keväiseltä, polkupyöräkin pääsee pois varastosta! 

Postauksen kuvituksena sänkyni yläpuolelle ilmestynyt Audrey-juliste, jonka sain joululahjaksi pari vuotta sitten. Huoneen uuden järjestyksen myötä kuitenkin Audreykin pääsi esille ja katselee minua nyt tuolta katosta. (Tai katselisi, ellei se olisi pudonnut lattialle puoli tuntia sitten. Tarvitsen lisää sinitarraa.) 



Hauskaa huhtikuuta!

4 kommenttia:

  1. "After all this time?" "Always." Severus <3
    Ja Audrey <3
    Täytyy lukea Uskollinen jossain vaiheessa,varautuneesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Severus ja Audrey ovat ihania :3 Suosittelen varautumaan Uskaliaaseen henkisesti.

      Poista
  2. Kiitos ihanasta arviosta! Ja vastaus on kyllä, Laura Lyytinen on tehnyt sekä Surunhauraan että Maresin kannet ja kartat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista! Kirjasi ovat upeita <3

      Poista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.