keskiviikko 31. elokuuta 2016

Lasisipulissa täyttää kaksi vuotta!

Päivälleen kaksi vuotta sitten perustin blogin. Silloin en olisi voinut kuvitellakaan, kuinka iso juttu siitä minulle tulisi ja kuinka paljon se minulle antaisi. Viime syksyn Helsingin kirjamessut olivat yksi isoimmista jutuista, joihin blogin mautta olen päätynyt. Vaikka pikkuista blogiani ei juuri kukaan Iso ja Oikea bloggaja tainnutkaan huomioida, tunsin silti ylpeyttä kanniskellessani passia ympäriinsä. Myös blogin kautta saadut uudet ystävät ovat olleet asia, jota en olisi voinut uskoa saavani.

Vaikka postaustahtini onkin lukion alettua hidastunut alkuaikojen postaus/viikko -tahdista, se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin blogiani hylkäämässä. Tykkään tehdä tätä hommaa ja pyrin tekemään sitä aina ajan siihen riittäessä.

Luetuimmat postaukseni kahden vuoden ajalta ovat olleet:

Tuunaa kouluvihkot omin pikku kätösin
Ihana Tallinna
Blogistanian lukumaraton
Kirjamessutunnelmia
Helmikuun luetut

Kouluvihkojen tuunausohje on ollut julkaisustaan asti tilastoissa viiden kärjessä viikottain. Pyydän yhä anteeksi niiltä, jotka ovat luulleet minun olevan tosissani :D Lukijoita minulla on nykyään jo hurjat 36, enemmän kuin koskaan olisin uskonut saavuttavani. Kiitos jokaiselle! Kommenttinne tuovat iloa ja kertovat, että joku oikeasti lukee horinoitani. Hali ja pusu kaikille teille!

Bloggaaminen on hohdokasta puuhaa. 

Onnea blogilleni, toivottavasti taival jatkuu vielä!


8 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea! Juhlin eilen oman blogini synttäreitä, joten on hauska huomata, että synttärit on näin lähekkäin! Bloggausintoa myös tuleville vuosille! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea, blogisi on ihana! :) Muistan sen tuunauspostauksen, idea oli kiva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samat sanat! <3 Hyvä, että joku muukin sai iloa askartelustani :D

      Poista
  3. Paljon onnea 1-vuotiaalle blogille! Hyviä bloggaus- ja lukuhetkiä myös jatkossa! :)

    VastaaPoista
  4. Onnea kaksivuotiaalle! Sulla on ihana blogi, toivottavasti edessä on vielä paljon antoisia blogivuosia :)

    VastaaPoista

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.