Vaikka tarpeeseen tulleella pääsiäislomalla jonkin verran kirjoitinkin, vauhti tuntuu olevan edelleen sen verran hidas, etten nosta päivätavoitetta. Koulu väsyttää ja vie aikaa (yllättävää), ja kaiken lisäksi muutaman kuukauden sisään mahtuu paljon stressattavia ja inhottavia asioita (muutama kiva juttu onneksi myös tasapainottamaan). Saatan ehtiäkin kirjoittamaan hyppytunneilla ja milloin missäkin välissä, eikä haittaa, vaikka ylittäisin 3k:n tavoitteen. Mielummin överit kuin vajarit ;)
Tuntuu, että olen tarinassa juuttunut vaiheeseen, jossa ei hirveästi tapahdu mitään. Henkilöitä pitää esitellä toisilleen, eivätkä he pääse siirtymään paikasta A paikkaan B. Ensimmäinen ratkaisu oli heittää tarinanoppia (parasta ikinä!) ja kuin sattumalta sain kuvia, jotka sopivat tekstin tyyliin ja tunnelmaan. Kenties keksin niistä jotain, mutta niiden täytyy hieman muhia päässä. Kun tarve kirjoittaa oli suuri, tein asian, jota en yleensä koskaan tee: kirjoitin viimeisen luvun. Tykkään kirjoittaa kronologisesti, mutta toisaalta tässä tilanteessa se tuntui hyvältä ratkaisulta. Toisaalta viimeinenkin luku voi muuttua vielä. Katsotaan, mihin suuntaan tarina vie.
Lopuksi vielä yksi kohtaus, jonka kirjoittamisesta nautin:
"Mies jäi seisomaan ovensuuhun.
– No, etkö aio esitellä meitä? hän kysyi inhottavalla, venyttelevällä äänellä.
E huokaisi ja veti jakkaran sängyn viereen.
– Vieraamme ei suostu kertomaan nimeään, mutta sinä varmasti osaat sanoa omasi ihan itse, hän tuhahti.
– Vai että ihan vieras, mies matki ja sylkäisi lattialle. E pomppasi seisomaan.
– Mene pihalle syljeksimään, senkin porsas!"
Tyylikkäästi sumennettu karttaluonnos ja muistiinpanoja.
Stressaavat asiat ovat niin tuttuja, mutta toivottavasti ne joku päivä ovat täysin ohi ja selvinneet! :) Tsemppiä! Olet saanut jopa tapauksessa kirjoitettua aika mukavasti. Minäkin kirjoitin hiukan jotain nyt huhtikuussa, ei kyllä mitään muille näyttämisen arvoista. :D
VastaaPoistaPääasia on se, että kirjoittaa, ei se, mitä kirjoittaa ja onko se laadullisesti hyvää. ;)
Poista