Maaliskuun luetut 2017

Maaliskuussa 2017 luin kolme kirjaa (1347 sivua), joista yksi oli spefiä.

Saattaa spoilata hieman, luethan omalla vastuulla! 

Barbery, Muriel: Siilin eleganssi 370 s.

Riordan, Rick: Eksynyt sankari (Olympoksen sankarit #1) 535 s. 

Das, Mintie: Storm sisters: Kuohuva maailma (Storm sisters #1) 442 s. 

kotimaisia: 0

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 1

kirjastosta: 2

Siilin eleganssia oli useampi kaveri hehkuttanut ja suositellut, joten päädyin sitten kevyen painostuksen alla ostamaan sen Helsingin kirjamessuilta, ja valitsin sen lukemiseksi hiihtolomareissulle. Aluksi olo oli lukiessa kuin filosofian ykköskurssilla: asiaa on paljon, mutta puolet menee ohi ja lujaa. Ennen pitkää pääsin kuitenkin paremmin tekstiin kiinni, vaikka juttuja meni yli ymmärryksen yhä. Kirja järjestelee maailmaa hieman erilaiseen malliin ja avaa silmiä elämän pienille ihmeille: taiteelle, ruualle ja toisille ihmisille. Päähenkilöistä Renée oli enemmän mieleeni kuin Paloma: 12-vuotias, itsemurhaa hautova tyttö ei aluksi herättänyt sympatiaa lainkaan. Renée puolestaan on äärimmäisen kiinnostava hahmo piilotellessaan sivistystään tyhmän ovenvartijarouvan roolin alla. Loppua en ole täysin sulattanut vieläkään. Miksi kirjailija päätti kohdella hahmoaan niin julmasti, kun hän oli viimeinkin saavuttanut onnen? Vaikka olen käynyt useammankin keskustelun siitä, oliko loppu onnellinen vai ei, olen keskutelukumppaneiden hyvistä argumenteista huolimatta edelleen jälkimmäistä mieltä. Joka tapauksessa yhdyn kirjan takakannen sanoihin "viisas ja hellä". Suosittelen, vaikkei ihan ykkössuosikiksi noussutkaan. 

Eksynyt sankari aloittaa Olympoksen sankarit -sarjan, joka puolestaan on jatkoa Percy Jacksoneille, joihin ihastuin palavasti viime vuonna. Puoliveristen leirille oli ihana tulla takaisin ja tavata tuttuja hahmoja, vaikka paikalla viivyttiinkin vain vähän aikaa ennen uusiin seikkailuihin ryntäämistä. Seikkailu on viihdyttävä ja sopivasti aivoja nollaava, mutta se tuntuu silti vähän mauttomalta Percy Jacksonin jälkeen. Uudessa päähenkilökolmikossa Jasonissa, Piperissa ja Leossa ei tosin ole moitittavaa, Jasonia nyt lukuun ottamatta. Okei, tajuan että muistinmenetys ja siihen jollain tapaa liittyvät seikat ovat rankkoja, mutta voisitko ystävällisesti lakata näyttelemästä kärsivää ja traagista sankaria? Vaikka Piperilla ja Leolla on ollut elämässään rankkoja hetkiä, he tuntuvat hallitsevan asiat paljon paremmin kuin muistottomuudessaan vellova Jason. Antiikin mytologiaa on jälleen käytetty nerokkaasti, eikä siitä aiheesta voi sanoa valituksen sanaa. Lisäksi mukaan tuodaan antiikin Kreikan lisäksi myös Rooma, mikä on mukava lisäys, vaikka onkin aika pienessä osassa Kreikan rinnalla. Toivon mukaan (ja mitä todennäköisemmin) siihen keskitytään paremmin jatko-osissa. Loppu on Riordanille tyypillinen cliffhanger, joka takaa, että luen tämän sarjan loppuun, vaikken nyt ihan täysillä tähän osaan tykästynytkään. 

Storm sisters -sarjan aloitusosasta olisin kovasti halunnut pitää. Ihastelin kantta jo heti kirjan ilmestyttyä, eikä tarina kuulostanut takakannen perusteella hullummalta. Ikävä kyllä todellisuus osoittui toisenlaiseksi. Kirja oli aivan liian pitkä ja keskivaiheilla oli pitkä pätkä, joka sisälsi lähinnä vain epämääräistä vellontaa. Stormilaisuus tuntui jotenkin oudolta, turhalta ja päälleliimatulta. Lisäksi Charlie ja Ingela, henkilöt, jotka oli selvästi tarkoitettu pidettäviksi ja lukijoiden potentiaalisiksi lempihahmoiksi aiheuttivat ainakin tässä lukijassa suunnatonta ärsytystä. Historianörttiä häiritsi myös anakronismit, esimerkiksi kuvaus verensiirroista (eletään 1700-lukua ja puhutaan kuin nykyajan lääkärit). Myöskään infodumpit, joissa sama asia kerrottiin parinkymmenen sivun välein, eivät erityisesti lämmittäneet mieltä. Olen ihan oikeasti todella harmissani, etten pitänyt kirjasta, sillä siinä olisi kyllä ollut potentiaalia parempaankin. Sarjan loput osat jäävät minun osaltani lukematta.

Maaliskuussa olin kiireinen ja kärsin koulussa tappavan raskaasta jaksosta. Positiivista kielten, matikan ja psykan täyttämässä jaksossa on musiikinkurssi (ja liikunta, mutta ei puhuta siitä). Olen päässyt soittamaan mm. rytmikapuloita (ja olen siitä edelleen innoissani, vaikka siitä on jo kuukausi) ja oppinut muutaman ukulelesoinnun. Onneksi kurssi jatkuu vielä ensi jaksoon, joka onkin sitten toivon mukaan vähän kevyempi. Koulujutut ovat verottaneet lukuaikaa harmittavasti. Iltaisin ja viikonloppuisin läksyt vievät kaiken ajan ja iltasatukirjan kohtalona on se, että nukahdan poikkeuksetta kesken kaiken.

Huhtikuulle osuu koeviikko, mutta myös pääsiäisloma heti sen perään. Sen lisäksi huhtikuussa alkaa Camp NaNoWriMo, kevyempi versio marraskuun 50k sanan rykäyksestä: sanamäärän saa asettaa itse. Menin ja päätin osallistua haasteeseen, eikä tämä ole aprillipila. "Virallinen" NaNo marraskuussa 2015 meni erittäin pahasti pyllylleen, mutta jospa nyt onnistuisin (koeviikosta huolimatta) paremmin. Blogista tulee huhtikuun ajaksi todennäköisesti erittäin NaNo-painotteinen. Jos siis pöytälaatikkoraapustelijan hölinät aiheuttavat allergisen reaktion, suosittelen palaamaan tähän osoitteeseen vasta vappuna. (Toivottavasti en karkottanut teitä kaikkia tällä kehotuksella...)

Olisin voinut laittaa kuukauden biisiksi jonkun Haloo Helsingin! uudelta levyltä, mutta päädyin maaliskuun "uuteen" tuttavuuteen Autoheartiin. (Lainausmerkit siksi, että bändi ja muutama sen kappale oli jo tuttu ennestään, mutta vasta nyt sain aikaiseksi oikeasti kuunnella.) Suosittelen tutustumaan!