Riordan, Rick: Labyrinttitaistelu (Percy Jackson #4) 367 s.
Rowell, Rainbow: Carry on 522 s.
Montgomery, L. M.: Hedelmätarhan Kilmeny 190 s.
Neljännen Percy Jacksonin lukemiseen meni paljon enemmän aikaa kuin olisin halunnut. Tietyssä mielessä en valita, sain nauttia tarinasta kauemmin, mutta toisaalta hidas eteneminen turhautti, varsinkin, kun kirja jäi jännään paikkaan enkä seuraavaan viikkoon ehtinyt jatkaa sitä. Valitukset sikseen, kyseessä on aivan ihana kirja! Jokainen sarjan osa tuntuu edellistä paremmalta jättämättä niitä kuitenkaan varjoon. Labyrittitaistelu on hauska, surumielinen, vähän pelottava, vauhdikas ja ahdistavakin, mutta lopulta tarpeeksi kepeää luettavaa, ettei siitä tule paha mieli ja ikävän ahdistunut olo. Tätä kirjaa on useampi ihminen sanonut sarjasta suosikikseen, mitä en kyllä lainkaan ihmettele: juonessa on jollain tapaa enemmän tasoja kuin edellisissä osissa ja hahmotkin tuntuvat syvemmiltä kuin ennen. Itse en osaa vielä sanoa mielipidettäni, koska en ole sarjaa saanut luettua loppuun. Rakastan tässä sarjassa myös sitä, että tapahtumia on mahdoton arvata ennalta, vaikka Kreikan mytologia onkin hyvin tuttua. Esimerkiksi erään hahmon henkilöllisyys oli minulle melkoinen yllätys. Tällä hetkellä kesken on sarjan viimeinen osa ja harmittaa vähän jo valmiiksi, että sarja päättyy.
Carry onia on monet ihmiset hehkuttaneet, eikä suotta. Pelkkä ajatuskin kirjasta tuo lämpimän tunteen ja hymyn huulille. Kyseessähän on Rowellin Fangirl-romaanissa esiintyvän kuvitteellisen Simon Snow -kirjasarjan osa, joka ei ole kuitenkaan Fangirlin päähenkilön Cathin odottama sarjan viimeinen osa, vaan ikään kuin Rowellin fanfictionia hänen itsensä luomasta sarjasta (Mutta kyseessä ei kuitenkaan ole Cathin fanfic, vaikka se lähes samanniminen onkin.) Ei tarvita kovin suurta salapoliisityötä, kun päätellään, että Simon on saanut innoituksensa Harry Potterista. Olikin hauska bongailla yhteyksiä kirjojen välillä: esimerkiksi monista Potterin hahmoista löytyy vastine Simon Snow'n maailmasta. Vaikka kirjassa onkin paljon tuttua, se ei kuitenkaan tunnu Potter-kopiolta. Rowell om luonut oman maailmansa, jossa magialla on omat sääntönsä ja velhot käyttävät nykyteknologiaa. Carry on on kirja, jossa kaikki on kohdallaan. Simonin ja Bazin rakkaustarina on suloinen ja aito, kaikki hahmot ovat inhimillisiä, juoni pitää mielenkiintoa koko ajan yllä ja onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen. (Luku 61, ei mulla muuta.) Kirjan lukemisesta tuli hyvä olo ja tunteet olivat pinnassa kerran sun toisenkin kirjaa lukiessa. Viimeiset sivut vain makasin mykkyrällä sängyssä ja itkin, niin ilosta kuin surustakin. Suosittelen tätä kirjaa koko sydämestäni. Harvasta kirjasta tulee näin hyvä olo.
Hedelmätarhan Kilmeny oli omien laskujeni mukaan viimeinen lukematon Montgomeryni. (Päiväkirjat ovat vielä lukematta, mutta ainakin kaikki suomennetut teokset olen tainnut lukea.) Kirjassa oli aitoa Montgomerylle ominaista henkilökuvausta, paljon puhuvia rouvia, ankaria sukulaisia ja lumoava orpotyttö sekä ihanaa luontokuvausta. (Itselleni kirjoittaesssa miljöökuvaus on vaikeaa, joten arvostan Montgomeryä suuresti tällä saralla.) Kilmeny ei ollut varsinaisesti huono kirja, mutta eipä se erityisen hyväkään ollut. Iso syy tähän oli päähenkilö, Eric. Häntä oli tuskin tarkoitettu inhottavaksi henkilöksi, mutta minulle tuli väkisinkin ikävä olo, kun Eric ajatteli miten ihanan viaton ja lapsenomainen Kilmeny oli. Myöskään kirjan "mysteeri" ei ollut niin salaperäinen kuin olisin toivonut. Neilin hahmo jäi harmittavan etäiseksi. Kyseessä oli kuitenkin ihan mukava lukukokemus: viihdyin, mutta tuskin luen uudelleen.
Tiedän valittavani jokaisessa kirjakoosteessa kiirettä, mutta marraskuussa oli oikeasti kiirettä, stressiä ja paljon tehtävää. Marraskuulle osui niin koeviikko, isosleiri, monia näytelmäkässäripalavereita, kolme sanataidekoulun itsenäisen kirjoittamisen viikkoa ja viikonlopputreenit, joten aikaa lukemiseen tai kirjoittamiseen oli vähän. Vaikka marraskuu olikin melko raskas kevyemmästä jaksosta huolimatta, siihen mahtui mukaviakin hetkiä, kuten kirjoitusmiittejä kahvilassa (jossa ehkä puhuttiin ala-astemuistoista enemmän kuin kirjoitettiin), Rajattoman uuden levyn kuuntelemista (se tekee elämästä elämisen arvoista! Jos aikaa ja energiaa riittää, kirjoitan siitä jonkin sortin arvostelun), joulukalenterin askartelua ja ensilumet. Lukemisen kannalta erittäin huono kuukausi, muuten aivan mahtava!
Joulukuu näytä hirveän paljoa marraskuuta kevyemmältä, mutta odotan sitä silti innolla, osittain ihan vaan sen takia, että tämä jouluihminen pääsee nauttimaan lempijuhlastaan ja kuuntelemaan joululauluja ihan olan takaa. Lisäksi tiedossa on näytelmäharkkoja, yökyläilyä ja ainakin yhdet, kenties kahdetkin pikkujoulut. Joululomaankin on enää pari hassua viikkoa (joista yksi on kylläkin koeviikko)! Myös blogin perinteikäs (kai kolmatta kertaa voi sanoa perinteikkääksi?) joulukalenteri on taas kuvioissa. Ensimmäinen luukku aukeaa huomenna kello kymmenen, pysykää kuulolla, jos kiinnostaa!
Adlibris-pakettini tuli!
Lumista joulukuuta kaikille! Olkaa kilttejä, tontut ovat jo liikkeellä.
Näytelmäharkat ja kirjoitustapaamiset kuulostavat kivalta! :) Minäkin taidan aina selittää koosteissa kiireestä ja rankasta kuukaudesta... Mutta toisaalta olisihan se vähän tylsää väittää, että on paljon aikaa ja kuinka helppoa elämä on.
VastaaPoistaTuli päivänä muutamana mieleen keskustelumme viime keväänä postauksessani. Jos saan kysyä, oletko saanut nyt paremmin ystäviä lukiossasi? :)
Näytelmäharkat ja kirjoittamistapaamiset ovatkin hyvin kivoja, vaikka varsinkin harkat vievät voimat aika tehokkaasti...
PoistaHeh, pitipä ihan käydä tarkistamssa että mitä sitä on silloin joskus avauduttu... Hassua, että kysyit, olen ajatellut näitä juttuja aika paljon parilla viimeisellä viikolla. Tilanne näyttää paljon valoisammalta nyt. Taisin jossain postauksessa aiemmin syksyllä mainita, että enää en koulussa tarvitse niin epätoivoisesti ihmisiä ympärilleni ja olen mieluummin yksin ja jossain määrin se on edelleen totta. Parin ihmisen kanssa olen kuitenkin lähentynyt hämmästyttävän paljon tämän ja edellisen jakson aikana: joku tulee vapaaehtoisesti istumaan viereeni ja tahtoo kävellä koululle tai keskustaan yhtä matkaa. Se hämmentää, mutta toistaiseksi en valita. Näytelmäkurssilla on tullut myös harrastettua (hämmästyttävän sujuvaa, kun minä olen kyseessä) small talkia ihmisten kanssa, joiden kanssa en ole ikinä aiemmin puhunut. Joten vastauksena kysymykseen (ja lainatakseni Beatlesia): it's getting better all the time. Kuulostaa todella utopistiselta verrattuna esimerkiksi ykkösen syksyyn, mutta niin se vaan on. Saako kysellä, että mites sulla?
Hyvä, että sinulla on juttuseuraa ja asiat muuttuvat koko ajan paremmiksi! :)
PoistaMinä tutustuin nyt syksyn alussa paremmin kahteen luokkalaiseeni. Toista heistä on jätetty ulkopuolelle luokassa, ja sekin on tuottanut aika paljon stressiä, ja tunsimme sitten yhdessä itsemme vähän ulkopuolisiksi luokassa. Nyt kyllä kuraattorimme puhui joidenkin luokkalaisteni kanssa siitä, ja yksi tytöistä pyysi meitä syömään kanssaan, joten ehkä heidän välinsä taas paranisivat. Itsestäni vähän tuntuu että en luultavasti tule löytämään todella hyvää ystävää ihan kielen vuoksi, ja koska pelkkä ajatus kaverien kanssa ulos menemisestä saa ahdistamaan... Olen hiukan epäsosiaalinen :D
Mutta toivotaan parasta meidän molempien osalta, ja kyllä lyhyt keskustelu jonkun tuntemattomamman kanssa voi saada hymyn huulille <3
Tuo kieliasia on tosiaan hankala. Itse sentään pystyn puhumaan suomea (tai kovasti sitä muistuttavaa muminaa), mutta mikäli joutuisin kommunikoimaan jollain vieraalla kielellä, en avaisi suutani varmaan ikinä.
PoistaJa epäsosiaalisuus on joissain määrin erittäin ok! Parin vuoden sisään oon huomannut muuttuneeni yhä enemmän ja enemmän introvertiksi ja tarvitsen edes vähän yksinoloa säännöllisin väliajoin pysyäkseni järjissäni.
Kiva kuulla, ettet joudu kuitenkaan ihan yksin olemaan! Vaikkei viettäisikään niiden ihmisten kanssa vapaa-aikaa, koulussa on varmasti helpompaa, jos tuntee edes etäisesti jonkun. Paljon tsemppiä!