Itse miellän lopputekstibiisin merkityksen hieman samankaltaiseksi kuin ihan kirjaimellisetkin lopputekstit elokuvissa. Ruutu pimenee, katsoja palaa elokuvasta oikeaan elämään, mutta ihan vielä ei tarvitse päästää irti, istui sitten elokuvateatterin hämärässä tai kotisohvalla. Lopputekstien ajan saa olla hiljaa ja miettiä, mitä juuri äsken näki ja koki. Monesti koen itse samaa kirjojenkin kanssa, varsinkin, jos kirja on tavalla tai toisella tehnyt vaikutuksen. Useamman kerran viimeisen sivun jälkeen on pitänyt istua hetken aikaa tuijottamassa tyhjyyteen, prosessoimmassa loppuratkaisua ja samalla pientä surua siitä, että tarina on päättynyt, ja hahmot ja sanat jäävät kansien väliin.
Omiin kässäreihini valitsemani lopputekstibiisit ovat tarkoitettu juuri siihen hetkeen, kun viimeiset rivit on luettu, ja lukijan täytyy päästää tarinasta irti. Suurin osa kässäreiden loppuratkaisuista eivät ole yksiselitteisen onnellisia tai surullisia, vaan enemmän tai vähemmän katkeransuloisia, joten luulen, että lukija tarvitsee pienen hetken palautumiseen. Ehkä joku loppuratkaisu saattaa tuntua märältä rätiltä naamaan, jolloin lukija tarvitsee vähän lohtua, tai sitten ihan vain johdatusta kuvitteellisesta maailmasta takaisin todellisuuteen. On ehkä hieman nurinkurista esitellä näitä "lopputekstibiisejä" ja yrittää olla puhumatta liikaa loppuratkaisuista, mutta koska nämä ovat (minulle ainakin) äärimmäisen tärkeä osa tarinaa, haluan sanoa jokaisesta muutaman sanasen.
Pusu: You'll be mine (The Pierces)
Ystäväni ja esilukijani vinkkasi muutamia vuosia sitten tämän biisin, koska a) se on hyvä biisi, josta minäkin voisin pitää ja b) se muistutti häntä Pususta. Ja niinpä tosiaan näissäkin sanoituksissa viljellään satuviittauksia, ja kertosäkeessä mainitaan jopa koko tekstin kaikkein tärkein motiivi! Oli siis hyvin selvää, että tämä on Pusun lopputekstibiisi. Tunnelma osuu kohdalleen täydellisesti, ja vaikka sanoituksissa onkin hieman erilainen sävy kuin tekstissä, niin monet asiat loksahtavat paikoilleen, ettei muita vaihtoehtoja kuin You'll be mine oikeastaan edes ole.
"Prick your finger on a spinning wheel
But don't make a sound
A drop of blood and now you're taken for all time
With a kiss you will awaken and you'll be mine"
(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)
JL: Stars and midnight blue (Enya)
Enyan And winter came... on tunnelmaltaan hyvin pitkälti sitä, mitä JL:kin monessa kohdassa on: kylmää, kaunista, kuulasta. Lunta sataa pehmeästi ja lempeästi, oikeastaan koko tarina päättyy kohtaukseen, jossa sataa lunta. Luulen, että P:n loppuratkaisun ohella JL:n lopetus on jakanut eniten esilukijoiden mielipiteitä. Vaikka tarinassa on paljon kauneutta, siinä on myös julmuutta. Kun lukija jättää päähenkilöt, Stars and midnight blue maalaa kuvan idyllisistä, hellistä hetkistä, joita on ollut ollut ja tulee vielä olemaankin, vaikka tarina päättyy. Tarinan loppu ei ole kaiken loppu, ei päähenkilöille, eikä lukijalle.
"Time goes by, and the snow is drifting
Slowly in the sky
Cold, cold night as you lie beside me
I can hear your heartbeat"
(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)
P: Valloittamaton (PMMP)
P:n lopputekstibiisin päättäminen oli tuskallisen vaikeaa! Siinä on niin paljon teemoja ja hahmoja, joiden kaaret halusin vetää yhteen, eikä sopivaa kappaletta vain tuntunut löytyvän. Missään ei ollut tarpeeksi paikoilleen loksahtavia osia. Ensin ajattelin, että PMMP:n Valloittamaton oli päätynyt melko löyhin perustein soittolistalle, mutta mitä enemmän sitä kuuntelin, sitä sopivammalta sen sanat alkoivatkin kuulostaa, ja loppujen lopuksi tajusin, että täydellisempää kappaletta ei P:n loppuun voisi laittaa. Tiedän, että monet esilukijat ovat toivoneet, että tarina päättyisi toisin, mutta kenties Valloittamaton auttaa ymmärtämään, että juuri tällä tavoin tarinan kuuluukin päättyä.
"Kuinka väkivaltainen
Tekosyy on rakkauden
Mitä tehty on nimissä sen
Näytä, kuinka lähdetään
Pelastutaan, hymyillään
Naurulokin sielu jätetään"
(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)
DVR: Valot pimeyksien reunoilla (Apulanta)
En ole ikinä ihmeemmin pitänyt Apulannasta, enkä välttämättä tässäkään biisissä erityisesti pidä Toni Wirtasen laulutyylistä, mutta sanoitus sopii DVR:n lopputunnelmiin kuin nyrkki silmään! Sanat sopivat kolmen keskeisimmän henkilön suuhun ja onnistuvat jopa kuvaamaan heidän keskinäisiä suhteitaan. Pimeyden ja valon suhde ja ristiriita on yksi käsikirjoituksen tärkeimpiä teemoja, niin fyysisesti tarinan maailmassa kuin hahmojen päiden sisällä. Dystopiamiljöössä myös muistutus siitä, että lauluihin ei pidä uskoa, on tärkeä, tulkitsi sen sitten tarkoittavan mitä tahansa. Ja onpa tekstissä jopa ihan konkreettisia valoja pimeyksien reunoilla!
"Tää on pelkkä tyhjä kuori
Joka sun pitää täyttää
Tää on valoista kirkkain
Tää on loputon yö
Tää on sydämen lyönti
Tää on ajattomuus"
(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)
Tämä postaus on taas sarjaa "olen tämän blogin diktaattori ja saan kirjoittaa tänne mitä hyvänsä, eikä kenelläkään ole siihen mitään sanottavaa" :D En tiedä, saako kukaan kiinni kirjallisesta lopputekstiajatuksestani, mutta tämä vaivasi omaa päätäni niin paljon, että täytyi vähän kirjoittaa omia ajatuksiani auki.
(Kirjoitus)soittolistojani pääsee kuuntelemaan joko blogin sivupalkin Spotify-kuvakkeesta tai sitten tästä.
Tosi kiva idea nuo lopputekstimusat!
VastaaPoistaKiva kuulla, että jonkun muunkin mielestä näin on! :)
Poista