Elokuussa 2022 luin seitsemän kirjaa (651 sivua, 11 h 22 min), joista yksi oli spefiä, yksi sarjakuvaa, yksi kuvakirja, yksi non-fictionia ja kaksi äänikirjaa.
Jansson, Tove & Pietilä, Tuulikki: Haru, eräs saari 102 s.
Takalo, Tiitu: Tyhmä tyttö 87 s.
Kunnas, Mauri: Kesä Koiramäessä (Koiramäki #8) 43 s.
Clayton, Dhonielle, Jackson, Tiffany D., Stone, Nic, Thomas, Angie, Woodfolk, Ashley, Yoon, Nicola: Blackout 7 h 21 min [K]
Noronen, Paula: Paha saa palkkansa (Tarja Kulho #3) 4 h 1 min [K]
Itäranta, Emmi: Kuunpäivän kirjeet 382 s.
kotimaisia: 6
käännöskirjoja: 1
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 3
muualta: 3
(Ja ei, en taaskaan ole laskenut kirjoja tai sivumääriä väärin. Luin näiden lisäksi asuinalueeni historiasta kertovan kirjan, jota en halua anonyymiteetin takia blogissa jakaa.)
Tove Janssonin syntymäpäivän kunniaksi päätin taas lukea jotakin hänen tuotannostaan. Vanhempien kirjahyllystä löytyi Haru, eräs saari, jossa Jansson muistelee hänen ja Tuulikki Pietilän kesäasuntoa Klovharun saarella. Jansson oli jo lapsesta alkaen haaveillut saaressa asumisesta, ja vastoinkäymisten jälkeen hän löysi Klovharun, johon hän aloitti Pietilän kanssa rakentamaan mökkiä hieman luvattomasti. Kirja kuvaa elämää Klovharulla rakennushetkestä alkaen siihen, kun Jansson ja Pietilä jättävät saaren taakseen 1990-luvun alussa. Melkein kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu iloja ja suruja, kauneutta ja haikeutta. Rakastin tätä kirjaa koko sydämestäni! Jansson kuvailee niin elävästi ja sympaattisesti saarielämää, että lukija pääsee saarelle itsekin Toven, Tootin ja Psipsina-kissan kanssa. Kirjan alkupuolella ääneen pääsee myös Brunström, joka auttaa "tyttöjä" rakentamaan mökkiään. Nämä muistiinpanot ovat ehkä hieman kuivakkoja, mutta toisaalta niissäkin on huumoria, kun vaitelias ja vakava mies kuvailee kahta kummallista taiteilijanaista, joilla on oma pieni maailmansa. Teoksen kuvituksena on Pietilän tunnelmallista taidetta, jossa aallot kuohuvat ja usva laskeutuu meren ylle. Aivan ihastutava kirja kokonaisuudessaan! <3
Tyhmä tyttö kokoaa yhteen Tiitu Takalon varhaisimpia sarjakuvia, joita on julkaistu erilaisissa pienlehdissä. Sarjakuvien lisäksi teoksessa on myös Takalon itsensä kommentteja vanhoista töistään. Lyhyet sarjakuvat käsittelevät lähes pelkästään feministisiä teemoja, kuten monet muutkin Takalon teoksista, ja nämä teemat ovat valitettavan ajankohtaisia edelleen. Vaikka sarjakuvissa onkin ansionsa, huomasi kyllä, että nämä olivat nimenomaan varhaisia töitä. Piirrosjälki oli monessa sarjakuvassa omaan makuuni hieman liian karkeaa ja yksinkertaista, ja tarinoiden juonikaaret olisivat välillä voineet olla hieman paremmin rakennettuja (tosin parhaat teokset toimivat ihan vain sellaisena kuin ovat). Taiteilijan alkuvaiheiden dokumentointina tämä on kuitenkin erittäin arvokas teos! Tavalla tai toisella minua puhuttelivat sarjakuvat Vaarallinen lauantai, Sadepäivä, Statisti, Se yksi nainen, Tulipalo Sankt Paulossa, Kuudet kuukautiset, Viisas nainen viehättää, Jos olisin kaunis, Säärikarvat, Pelon kiertokulku, Sinkut saa ja Avara luonto.
Kesä Koiramäessä lykättiin käteeni saatesanoilla "auttaisiko tämä sua töissä". Koiramäen lasten ystävä Aukusti saapuu kaupungista viettämään kesää maalle, ja Kille, Elsa ja Martta esittelevät hänelle 1800-lukulaista maaseudun kesää. Täytyy myöntää, että en ole enää moniin vuosiin ollut mitenkään lastenkirjojen aallonharjalla, mutta silti tämä vuonna 2015 ilmestynyt Koiramäki-kirja oli mennyt minulta aivan ohi. Toisaalta kirjan luettuani olin sitä mieltä, että ei ehkä olisi haitannut, vaikka en olisi koskaan lukenut tätä kirjaa: kyseessä on nimittäin melkoisen köykäinen teos. Ensinäkin kirja on kummallinen yhdistelmä "tietokirjamaista" (esim. alkuperäinen Koiramäen talossa) ja tarinallista (esim. Koiramäen Martta ja Ruuneperi) Koiramäki-kirjaa, eikä ehkä siksi oikein toimi kumpanakaan. Historian ja perinteiden esittely on Kunnakselle tyypillisesti yksityiskohtaista ja kiinnostavaa, mutta se tuntuu jäävän hieman juonen varjoon, joka puolestaan ontuu ja pahasti. Erityisen ikävä mielestäni oli Jussi-renki: on inhottavaa, kun aikuinen kiusaa lapsia jatkuvasti. Kunnaksen kuvitus tietysti oli jälleen ihastuttavaa, ja herra Hakkaraisen bongailu jaksoi innostaa aikuistakin. Pidin myös siitä, että Martta sai hieman toiminnallisemman roolin isosisarustensa rinnalla! Auttoiko tämä sitten minua töissä? No jaa, ei ehkä tämä nimenomainen teos, mutta kesän aikana tuli kyllä todettua, että Mauri Kunnas on kyllä teoksillaan tehnyt valtavan suuren kulttuuriteon kaikille Suomen lapsille opettamalla historiaa useille sukupolville!
Novellikokoelma Blackout oli minulla kesken melkein koko kesän. Kuuden kirjoittajan teos kertoo yhdestä kesäpäivästä, kun sähkökatko pimentää koko New Yorkin. Pimeässä kaupungissa rakastutaan, suututaan, pohditaan sydänsuruja, perhedraamoja ja ystävyyttä. Erityisen kiinnostavan teoksesta tekee se, että kaikki novellit linkittyvät jollain tavalla toisiinsa. Representaation puolesta Blackout on ihana ja tarpeellinen kirja: kaikki päähenkilöt ovat POC-ihmisiä ja monet heistä myös queer. Valitettavasti itselleni tämä jäi jotenkin etäiseksi. Olisin varmasti pitänyt tästä enemmän, jos lukemisen keskellä ei olisi ollut yli kuukauden mittaista taukoa. Tämän olisi myös ehkä voinut lukea mieluummin fyysisenä kirjana, koska äänikirjassa erityisesti hahmojen suhteet toisiinsa oli hieman hankalia hahmottaa (toki tähänkin todennäköisesti vaikuttaa pitkä tauko lukemisessa). Toisaalta novellien linkittyminen toisiinsa oli mielestäni hauska idea, se on yleensä aina todella kiinnostavaa! (Hyvänä esimerkkinä tyylikeinon suuri klassikko Spoon river antologia.) Novellit myös sekoittuivat päässäni jonkin verran, ja välillä niiden ennalta-arvattavuus vähän ärsytti. Luulen, että jos olisin lukenut tämän hieman nuorempana, tarinoiden ennalta-arvattavuus ei olisi haitannut niin paljoa. Toisaalta suuri osa valituksistani johtuu oman lukukokemukseni olosuhteista, eikä välttämättä kirjasta itsestään. Kevyinä välipaloina novellit olivat paikallaan! Suosikkinovellejani Tiffany D. Jacksonin Pitkä marssi, Nic Stonen Naamiot pois, Ashley Woodfolkin Yhteensopivat, Angie Thomasin No sleep 'til Brooklyn ja Nicola Yoonin Seymor ja Grace.
Tarja Kulho -sarjan edellinen osa oli melkoinen pohjanoteeraus, mutta kaipasin jotain kevyttä kuunneltavaa, joten uskaltaiduin kuuntelemaan sarjan uusimman osan. Kolmannessa osassa Tarja Kulho hyllytetään Räkkärimarketin kassalta toistaiseksi ikävän sattumuksen vuoksi. Päästäkseen takaisin rakastamaansa työhön hän joutuu käymään työpsykologin vastaanotolla ja tekemään hänen määräämiään tehtäviä. Lisääntynyttä vapaa-aikaansa Tarja käyttää toimimalla salaperäisenä Karja Tulhona, joka pyrkii ratkaisemaan kaikki maailman (tai vähintäänkin Korson) epäoikeudenmukaisuudet, oli kyseessä sitten kaapin ovien auki jättäminen, juuston leikkaaminen väärin tai julkisille paikoille virtsaaminen. Ei tämäkään ensimmäisen osan tasolle pääse, mutta kyllä tämä hymähdytti useammin kuin edellinen osa. Paljon näissä on myös hauskaksi tarkoitettuja vitsejä, jotka eivät oikein jaksa naurattaa, mutta välipalakirjoina nämä toimivat kyllä, ja nimenomaan äänikirjamuodossa!
Olen pitänyt todella paljon Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta ja Kudottujen kujien kaupungista, joten uusin kirja Kuunpäivän kirjeet oli tietenkin lukulistalla. Kuunpäivän kirjeet sijoittuu tulevaisuuteen, jossa osa ihmiskunnasta on paennut saastuneelta maapallolta ja perustanut siirtokuntia Marsiin ja kaivoksia kuuhun. Teoksen päähenkilö on parantaja Lumi, joka on muuttanut Maasta Marsiin vasta muutama vuosikymmen sitten. Hänen puolisonsa Sol, kasvitieteilijä, ei eräänä päivänä saavukaan sovittuun tapaamiseen. Lumi luonnollisesti huolestuu, ja pian hän alkaakin epäillä, että Solille on sattunut jotain pahaa, vaikka Sol viesteissään väittää kaiken olevan hyvin. Lumi alkaa selvittää ekoterrorijärjestön toimintaa, jonka epäilee liittyvän Soliin, ja joutuu samalla kohtaamaan oman menneisyytensä ja sen vaikeatkin hetket. Avaruusscifi ei ole genre, jota kauhean mielelläni luen, ja minun olikin todella vaikeaa päästä teokseen sisään. Toisaalta minusta oli aivan ihanaa, miten tässä yhdistettiin ns. "kovaa", teknistä scifiä hieman pehmeämpään, mystisempään kansanperinteeseen kansanparannuksen kautta. Ei tämä mielestäni ihan Itärannan muiden teosten tasolle päässyt, mutta tässä oli paljon sellaista, mistä pidin. Kun tähän lopulta pääsi sisään, pystyin nauttimaan maailmanrakennuksesta ja tulevaisuudenvisioista. Oli kiinnostavaa lukea, miten siirtokunta käytännössä Marsissa toimisi. Lisäksi Itäranta kuvaa uskottavasti kulttuurishokkeja ja koti-ikävää, jota Lumi ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajana Marsissa kokee. Kirjan kieli on myös äärimmäisen nautinnollista luettavaa. Se punoo hienosti kudelman muistoista, todellisuuden ja henkimaailman rajoista, rakkaudesta ja ikävästä. Alkukankeuksien jälkeen Kuunpäivän kirjeet oli vetävä ja kiinnostava, jopa liikuttavakin.
*********
Elokuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat:
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota: Kesä Koiramäessä
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana: Haru, eräs saari
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa: Blackout
Elokuu oli ehkä tapahtumarikkain kesäkuukausi. Alkukuusta olin vielä töissä, ensin ihan paikan päällä ja sitten vielä jonkin aikaa etätöissä. Töiden loppumisen jälkeen vietin synttäreitäni kahteenkin otteeseen ja nautin lomapäivistä kotikotona. Sitten olikin jo aika lähteä opiskelukaupunkiin, ja koska sain kyydin, matkalla vierailtiin esimerkiksi museoissa ja kirkoissa. Kesäloma opiskelukaupungissa oli vähän lyhyt, mutta siihen mahtui pyöräretki, museovierailu, yökyläläily, keikalla käymistä ja lepäilyä. Lukuvuoden alkukin osui vielä elokuun puolelle. Pientä akateemista ikäkriisiä on ehkä ilmassa, olen viidennen vuoden opiskelija! Tässähän pitäisi gradua alkaa tosissaan miettimään... Hieman hämmentävää on myös se, että blogikin täytti kahdeksan vuotta. Totta kai vuosi 2014 tuntuu hyvin kaukaiselta, mutta ajatus siitä, että olen naputellut näitä kuukausikoosteitakin jo niin monta vuotta, on vaikea hahmottaa.
Kuukauden biisi on Kerkko Koskisen Olen heittänyt verkon. Muutamaan minuuttiin mahtuu tarina, joka jättää rivien väliin kiehtovan paljon. Millainen onkaan pohjimmilltaan puhujan ja Kallen suhde? Lisäksi biisin sovitus on Koskiselle tyypillisesti mahtipontinen ja melkoinen jyrä, joten mikäs sitä on kuunnellessa!
Omenoidentäyteistä syyskuuta itse kullekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)