En ole varmaankaan ainoa, joka assosioi helposti musiikkia joihinkin tiettyihin hetkiin elämässä. Jotkut biisit tuovat mieleen jonkin tarkan hetken, mutta toisissa mielleyhtymät ovat laajempia. Monilla on varmasti biisejä ja levyjä, joita tekee mieli kuunnella johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Yhtenä päivänä mietin, mitä "syksylevyjä" en ole vielä tänä vuonna kerinnyt kuunnella, ja siitä tuli idea kirjoittaa niistä blogiinkin.
Monet listani levyistä liittyy mielessäni syksyyn lähinnä siksi, että olen kuunnellut niitä syksyisin, mutta välillä niiden biiseissäkin on jotain syksyistä, kuten tulevista esittelyistä huomaa. Esittelen levyt alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä.
The Beatles: Abbey road
The Beatlesin viimeisenä äänitetty albumi on lyhyesti sanottuna mestariteos. Kun 11-vuotiaana hullaannuin Beatlesiin, rupesin ensiksi koluamaan niitä levyjä, jotka kotikodin levyhyllystä löytyi. Abbey roadia kuuntelin siis viidennen luokan syksyllä, ja itse asiassa se on alun perinkin ilmestynyt syyskuussa 1969. Vaikka levyllä onkin ultimaattinen kevätlaulu Here comes the sun, levyn tunnelma on vähän raskaampi ja jo 70-luvun rokkitunnelmiin kallistuva. Siksi se sopii mielestäni hyvin syksyyn, alkusyksyn kirpeisiin mutta yhä aurinkoisiin päiviin. Biisinäytteeksi valikoitui Something, jonka musiikkivideossakin on kivan syksyinen tunnelma.
Hector: Nostalgia
Hectorin debyyttialbumi on syyslevy mm. siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on Syyskuu-niminen kappale. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa syy siihen, miksi syksyisin pitää kuunnella Nostalgiaa. Vaikka sille mahtuukin söpö ja huoleton kesäkappale Heinäpellolla (myös Sadepäivälaulu on mielestäni jotenkin kesäinen), yleistunnelma on haikea ja kaihoisa. On surua lapsuuden loppumisesta, lauluja lähtemisestä ja poissaolosta, sekä kaiken kruunaavaa katkeransuloista nostalgiaa. Tämä on ehdottomasti albumi, jota täytyy kuunnella kynttilöiden valossa pimenevinä iltoina.
ABBA: The Visitors
The Visitors on ABBAn kasarein levy. Sen tunnelma on kylmä ja etäinen, eikä ole mikään ihme, että kahden eronneen pariskunnan bändi hajosi sen ilmestymisen jälkeen. Kun kuuntelen tätä levyä, mieleeni tulee viimaiset syyspäivät ja sade ikkunan takana. Viileä, levoton ja surullinen tunnelma osuu ja uppoaa, sillä vaikka itse syksystä ihan pidänkin, liittyy siihen aina jotenkin surumielisiä ja haikeita tunnelmia, sellaisiakin, joita on vaikeaa sanoittaa. Slipping through my fingers on hyvä esimerkki tästä ja sopii koulun alun tunnelmiin, alkaahan se tilanteeesta, jossa puhuja katsoo kouluun lähtevää tytärtään. Itselleni tämä osui kaikkein voimakkaimmin silloin, kun olin juuri aloittanut yliopisto-opinnot ja muuttanut uuteen kaupunkiin. Edelleen syksyisin tulee ajateltua ajan kulumista ehkä enemmän kuin muulloin, joten senkin puolesta tämä on syysbiisi.
Kaija Koo: Tuulten viemää
Syksyllä 2019 perheeni oli löytänyt Tuulten viemää -cdn kirpparilta ja ostanut sen minulle. Se syksy kuluikin sitten lähinnä tätä levyä kuunnellen :D Pehmeä ysärisyntikkatunnelma kietoo syleilyynsä, ja levyn kuunteleminen tuntuukin siltä, kuin kääriytyisi vilttiin. Levyssä on jotain todella lohdullista, silloinkin, kun laulut kertovat haikeita ja surumielisiä tarinoita. Kylmä ilman sua tuo mieleeni vanhan pikkuyksiöni, jossa oli syksyisin ja talvisin aivan kamalan kylmä, eikä sinne monta ihmistä olisikaan mahtunut :D
Miljoonasade: Käärmeenkantaja
Miljoonasade oli koronavuosieni lohtubändi, ja Käärmeenkantajaa kuuntelin paljon syksyllä 2021. Varsinainen lohtulevy Käärmeenkantaja ei kyllä todellakaan ole, sillä sen biisit ovat äärimmäisen synkkiä ja tarinat jopa absurdin kamalia. Siksi se sopiikin sellaisiin hetkiin, kun marraskuun pimeys vain jatkuu ja jatkuu, ja maailma tuntuu toivottomalta paikalta. Silti synkkyydestä huolimatta Käärmeenkantajassa on yllättäviä valonpilkahduksia. Esimerkiksi varsin tuskaisessa Pitkä piikissä todetaan vähän ihmetellen, että surusta huolimatta ei kuoltukaan.
Scandinavian music group: Baabel
Smg:n Baabel ilmestyi, kun olin lukion ensimmäisellä luokalla. Edellinen albumi Terminal 2 ei ole mikään lempparini, vaikka olenkin oppinut siitä vähän enemmän vuosien mittaan pitämään. Baabel on kuitenkin huippu, tanssittava ja puhutteleva levy. Sekä Baabel että Terminal 2 vie kuuntelijansa dystooppisiin tunnelmiin, mutta Baabel on mielestäni post-apokalyptisempi kuin edeltäjänsä. Mielikuvissani nimibiisi kertoo raunioiden keskelle kohonneesta tanssiklubista: ulkona on tuhotunut maailma, siksi nyt täytyy tanssia. Baabel sijoittuu mielessäni hyvin tummasävyiseen, neonvalojen värjäämään kaupunkiin, jossa aurinko ei paista ja vettä sataa jatkuvasti. Siksi se on syyslevy parhaasta päästä, varsinkin, jos syksyään viettää kaupungissa.
Rajaton: Salaisuus
Kun kuuntelen Rajattoman Salaisuutta, kiidän muistoissani lapsuudenkotiini ja omaan huoneeseeni ja näen itseni istumassa sängyllä ja lukemassa koeviikon kokeisiin. Tämä on minulle syksylevy oikeastaan lähinnä siksi, että olen kuunnellut sitä syksyllä. Mutta eipä sitä aina sen kummempaa aasinsiltaa edes tarvita. Lokakuu tosin lienee aika itseselitteinen biisivalinta tältä levyltä.
Behm: Draaman kaari viehättää
Myös Draaman kaari viehättää assosioituu korona-aikaan: singlet julkaistiin juuri ennen eristyksen alkamista ja levy syksyllä. Täytyy myöntää, ettei tähän levyyn tee heti mieli palata, sillä monet biisit linkittyvät niin vahvasti korona-ahdistukseen. Hyviä biisejä siinä silti on, ja onhan se muisto omanlaisestaan syksystä.
Nupu: Valheet, tupakka ja reivit
Eräs ystäväni vinkkasi minulle Nupun ensimmäisen levyn, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Valheet, tupakka ja reivit ei ole ollut minulle koskaan kesälevy, mutta sitä kuunnellessa tuntuu, että muistelisi kesää syksyn synkkyydessä. Kuunnellessa syntyy outo nostalginen tunne tilanteisiin, joita ei ole koskaan kokenutkaan. Varsin tanssittavalla levyllä on hieman samaa tunnelmaa kuin Baabelissa: juhlitaan ja tanssitaan, vaikka tuho odottaisi nurkan takana. Pidän erityisesti myös siitä, miten biisien tarinat keskittyvät ystävyyteen. Rakastuminen, ihastuminen ja sydänsurutkin kyllä mainitaan, mutta monessa kohdassa ystävyys nousee tärkeäksi voimavaraksi.
Vilma Jää: Kosto
Viime syksynä ilmestynyt Kosto kuului erottamattomasti viime syksyni soundtrackiin. Vilma Jään henkilökohtaisista traumoista kummunnut levy on äärimmäisen synkkä. Siinä on paljon julmuutta ja kauheuksia, väkivaltaa ja kostonhalua. Jotenkin sen tumma tunnelma sopii syksyyn: albumikokonaisuus tuntuu liian synkältä kevääseen ja kesään, vaikka eipä levyn teemat sinänsä vuodenaikaa katso. Henkilökohtaisten kipujen lisäksi biisit käsittelevät yhteiskunnallisiakin aiheita: naisvihan lisäksi puhutaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, kun Jäistä neitiä pyydetään tuomaan kylmyyttä palaville alueille. On albumilla kuitenkin vähän valoakin: esimerkiksi päätösraita Surulintu on todella lohdullinen ja lempeä.
Heh, synkkyys ja tuskaisuus näyttää toistuvan teemoissa :D Mutta sellaista syksy on, ja ainakin itse viihdyn tässä tunnelmassa. Mitä sinä kuuntelet syksyisin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)