Maaliskuussa 2025 luin kuusi kirjaa (622 sivua, 16 h 37 min), joista kaksi oli non-fictionia, yksi runokirja, kolme äänikirjaa ja yksi e-kirja.
Brander, Boris, Bäckström, Janne & Huhtala, Atte (toim.): Salatieteiden Suomi: Esoteerinen ja okkultti Turku 351 s.
Saisio, Pirkko: Pienin yhteinen jaettava (Helsinki-trilogia #1) 6 h 31 min [K]
Heinonen, Riikka: Ranskalainen ehkäisy 74 s.
Lindgren, Astrid: Mestarietsivä Blomkvist (Mestarietsivä Blomkvist #1) 4 h 17 min [K]
King, Stephen: Kirjoittamisesta: muistelmia leipätyöstä 197 s. (e-kirja)
Saisio, Pirkko: Vastavalo (Helsinki-trilogia #2) 5 h 49 min [K]
kotimaisia: 4
käännöskirjoja: 2
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 2
muualta: 4
Salatieteiden Suomi: Esoteerinen ja okkultti Turku päätyi luettavakseni pääosin siksi, että sen tekijäkaartissa oli tuttuja tyyppejä. (Tästä huolimatta pyrin arviossani objektiivisuuteen.) Kirja käsittelee esoterian ja okkultismin historiaa Ruotsin vallan ajalta nykypäivään keskittyen turkulaiseen näkökulmaan. Suomen vanhimpaan kaupunkiin on historiansa aikana mahtunut monenlaista maagista ja salakähmäistä toimintaa, ja on hienoa, että se on saatu kansien väliin. Laajan aikajänteensä ja aihevalikoimansa ansiosta kirjasta löytyy takuulla jokaiselle kiinnostavia artikkeleita. Kirja todennäköisesti kärsi vähän siitä, että minun piti lähestyvän eräpäivän takia lukea se aika nopealla tahdilla loppuun. Koin kirjan useaan otteeseen raskaslukuiseksi. Esoteeriset teoriat ja erilaisten salaseurojen syvimmät ytimet jäivät usein vähän pintaraapaisuiksi ja/tai en vain oikein tajunnut niitä. Asioiden käsittelyjärjestys oli mielestäni hieman hämmentävä: aihepiirit poukkoilivat omituisesti. Mitä vikaa olisi joko etu- tai takaperin kulkevassa kronologiassa? Myös kirjan nimi jäi mietityttämään. Jos kerta keskitytään Turkuun, miksi se mainitaan vasta alaotsikossa? Eikö kirjan nimi olisi voinut olla vain Salatieteiden Turku? Aiheesta kiinnostuneita suosittelen kuitenkin ehdottomasti tarttumaan tähän kirjaan. On hienoa, että monet uuden sukupolven tutkijat pääsevät ääneen populaarinkin tutkimuksen puolella!
Olen lukenut Pirkko Saisiolta aikaisemmin kirjat Spuuki Spaidermän ja raju nonna ja Elämänmeno. Helsinki-trilogiaksi brändätystä autofiktiivisestä trilogiasta oli puhetta Helsingin kirjamessuilla viime syksynä, ja kiinnostukseni heräsi. Suhteeni autofiktioon on aika vaikea, mutta päätin uskaltautua kuuntelemaan trilogian ensimmäisen osan. Pienin yhteinen jaettava kulkee kahdessa aikatasossa, kun Saision isä kuolee, ja tapahtuma nostaa tyttären muistot pintaan. Menneisyyden aikatasossa kuljetaan 1950-luvulta 1960-luvulle, ja pikkutyttö kasvaa oppikoululaiseksi Helsingin Kalliossa. Nihkeästä autofiktiosuhteestani johtuen yllätyin siitä, miten paljon kirjasta pidin! Toisaalta kirjassa on paljon samaa kuin Elämänmenossa, josta pidin kovasti, joten ehkä se ei loppujen lopuksi kaueheasti yllätä :D Saision lapsuuskuvaukset ovat tarkkoja ja uskottavia. Jokin kirjassa, sen kuvaamassa lapsen ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksissa oli jotain hämmästyttävän tuttua ja samaistuttavaa, vaikka oma lapsuuteni oli hyvin erilainen kuin Saisiolla (lähtien ihan jo siitä, että olen syntynyt tasan 50 vuotta myöhemmin). Tarina on toki traaginenkin: kukaan aikuinen ei tunnu ymmärtävän tai edes kuuntelevan lasta. Ymmärrän, että isän kuolema on tärkeä kirjan liikkeellepaneva voima, mutta nämä nykyhetkeen sijoittuvat osuudet jäivät jotenkin irrallisiksi voimakkaiden lapsuuskuvausten rinnalla. Kirjan nimi jäi ehkä vähän epämääräiseksi. Jotenkin ymmärrän sen merkityksen, mutta sitä piti miettiä aika kauan.
Riikka Heinosen Ranskalainen ehkäisy tarttui kirjaston runohyllystä mukaan kiinnostavan nimensä perusteella. Kuten nimestä voi päätellä, monet runot keskittyvät rakkauteen ja ihmissuhteisiin, Ranskassakin käydään. Kirja kuitenkin osoittautui pettymykseksi. Pidin yksittäisistä säkeistä ja arkisista havainnoista, mutta valitettavasti runot jäivät turhan usein juurikin arkisten asioiden luettelemiseksi. Lisäksi ne tuntuivat omituisella tavalla parodialta jostain, mutta en oikein saanut kiinni, mistä (ja vähän luulen, että tämä ei ollut tarkoitus). Voi olla, että Antti Holman Kauheimmat runot kummitteli jossain takaraivossa. Minkähän takia muuten Heinosen oli pakko käyttää n-sanaa useamman kerran? Se ei tuonut mitään lisäarvoa runoille, päinvastoin.
Astrid Lindgrenin Mestarietsivä Blomkvist (suom. Kristiina Rikman) päätyi luettavakseni samasta syystä kuin helmikuussa lukemani Rasmus ja kulkuri: Lindgrenin elämäkerran lukemisen jälkeen totesin, etten ole tätäkään sarjaa hänen tuotannostaan lukenut. Kirja kertoo nimensä mukaan 13-vuotiaasta Kalle Blomkvististä ja hänen ystävistään Andersista ja Eva-Lotasta. Kolmikko viettää kesälomaansa pienessä kotikaupungissaan, mikä turhauttaa Kallea: kaupungissa ei koskaan tapahdu mitään, eikä se ole hyväksi tulevalle mestarietsivälle. Sitten kaupunkiin ilmestyy Eva-Lotan äidin serkku, Einar-setä, joka herättää heti Kallen epäilykset. Pian käy ilmi, että epäilyksillä saattaa olla jotain perää. En tiedä, miksi en lukenut näitä lapsena, luin kuitenkin jonkin verran kaikenlaisia salapoliisikirjoja. Aikuislukijalle kirja on aika ennalta-arvattava, se ei haitannut yhtään lukukokemusta. Tykkäsin kovasti kirjan kerronnasta ja idyllisestä pikkukaupunkitunnelmasta. Naiskuva on kylläkin vähän kapoinen, vaikka Eva-Lotta aktiivinen toimija onkin. Einar-setä on jotenkin todella vastenmielinen ja limainen ukkeli, jo pelkästään siitä arvelin hänen olevan jonkinlainen roisto :D Aion ehdottomasti lukea jatko-osatkin.
Stephen Kingin Kirjoittamisesta: muistelmia leipätyöstä (suom. Ilkka Rekiaro) on kirjoitusoppaiden klassikko. King kertoo kirjassa elämästään ja kasvustaan kirjailijaksi, ja kertoo kirjoitusohjeita ja -vinkkejä, joita hän on kantapään kautta oppinut. Mielestäni Kirjoittamisesta on varsin pätevä opus! Eniten tästä on varmaan hyötyä aloittelevalle kirjoittajalle, mutta kyllä tätä ilokseen luki tällainen vuosikymmenen tavoitteellisesti kirjoittanutkin. Perusasioista ei ikinä voi muistuttaa tarpeeksi. Kingin henkilökohtainen elämä toi kirjaan konkreettisen lisämausteen, ja konkreettiset esimerkit toimivat hyvin. Pidin kovasti myös Kingin kertojanäänestä. Vertasin tätä mielessäni Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -teokseen. King tuntui paljon läheisemmältä ja inhimillisemmältä neuvojalta kuin Waltari, eikä hän nosta itseään kaikentietäväksi auktoriteetiksi. Toki teoksilla on reilusti ikäeroakin, mikä näkyy niiden tavassa neuvoa kirjoittajia.
Vastavalo jatkaa Saision trilogiaa. Saision perhe on muuttanut Kalliosta Puotilaan, ja Pirkko on aloittanut oppikoulun. Oppikoulukokemusten kanssa vuorotellen kerrotaan hänen työskentelystään Sveitsissä lastenkodissa ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. Vastavalon tyyli on hyvin samanlainen kuin edellisessäkin osassa, joskin nykyhetki ei ole yhtä voimakkaasti läsnä kuin siinä. Pidin erityisen kiinnostavana sitä, miten päähenkilön tiivis, lähes symbioottinen suhde äitiin alkaa pikkuhiljaa rakoilla. Päähenkilön kasvaessa ja elämänkokemusten karttuessa tarina on eri tavalla kiinnostava kuin ensimmäinen osa, vaikka en tästä ihan yhtä paljon pitänytkään. Paljon pidin kuitenkin, enkä malta odottaa, että pääsen lukemaan viimeisen osan!
*********
Maaliskuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat:
4. Kirjassa valvotaan yöllä: Vastavalo
11. Tietokirja, joka on kirjoitettu 2020-luvulla: Salatieteiden Suomi
39. Kirjassa etsitään ratkaisua arvoitukseen: Mestarietsivä Blomkvist
Maaliskuu on yleensä aina tuskainen ja ikävä, mutta tänä vuonna se tuntui yllättävän helpottavalta. Suuri syy tähän on tietenkin se, että palautin graduni maaliskuun alussa. Kun sain gradun palautettua, valmistumisprosessi liikkui hämmästyttävän liukkaasti eteenpäin, ja tutkintotodistus kilahti sähköpostiin (vähän antiklimaattista tämä nykyaika) viime viikon maanantaina. Ruudun takana kirjoittelee siis uunituore filosofian maisteri!! En oikein ole ehtinyt vielä sisäistää tätä asiaa, valmistuminen tapahtui sen verran nopeasti :D
Maaliskuuhun mahtui valmistumisen lisäksi muitakin juttuja. Sain kesätyöpaikan, ja siihen liittyvät asiat ovat vaatineet jonkin verran järjestelyä. Kävin myös kotikotona ja näin siellä ystäviä. Olen myös kirjoittanut ja editoinut aika ahkerasti, se on aina kivaa. Lukeminen ei tässä kuussa ehkä niin luonnistunut (huomaa siitä, että puolet kuukauden luetuista on äänikirjoja), mutta se on ihan ok. Suurin osa kuukaudesta kului siihen, että toivuin raskaasta gradurutistuksesta. Raskaan alkuvuoden jälkeen maaliskuussa alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että aurinko paistaa ja maailmassa on taas värejä, näin kevään koittaessa toki ihan konkreettisestikin.
Kuukauden biisi on Pariisin kevään Pikku Huopalahti. Olen kuunnellut tätä biisiä viime aikoina paljonkin ja haaveillut kesistä, sekä menneestä että tulevista. Pidän biisissä siitä, miten se tuntuu olevan täynnä eloa ja energiaa. Lisäksi minua koskettaa todella paljon säe: "linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa". Viisaasti sanottu!
