keskiviikko 25. tammikuuta 2023

54321-haaste

Blogin luonnoskansiossa on syksystä asti lojunut puolivalmiina pari haastetta, joten tehdä rykäisin ne loppuun ja julkaisen ensimmäisenä 54321-haasteen, joka on ehtinyt kiertää jo monet blogit. Haaste on tehty esimerkiksi Ankin kirjablogissa ja Oksan hyllyltä -blogissa. 

Kaikki kirjat sattuivat löytymään omasta hyllystäni!

5 kirjaa, joita rakastin

Terhi Rannela: Läpi yön
Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet
Tove Jansson: Kesäkirja

Kauhean vaikeaa valita vain viisi! Kysymyksen asettelukin on monitulkintainen: etsitäänkö tässä kirjoja, joita on joskus rakastanut (mutta ei enää) vai sellaisia, joita on rakastanut ja rakastaa yhä? Päätin tulkita kohdan jälkimmäisen ajatuksen mukaan, ensimmäisestä tulkintatavasta olisi voinut myös tulla mielenkiintoinen lista! 

*

4 kirjailijaa, joiden kirjat automaattisesti ostan ("autobuy")

Siiri Enoranta
Maria Turtschaninoff
Pasi Ilmari Jääskeläinen
Hanna Kauppinen

Tähän vastatessani huomasin, että minulla on melko vähän autobuy-kirjailijoita. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa tulivat kuin apteekin hyllyltä, kahta seuraavaa piti vähän enemmän miettiä. Jääskeläiseltä ilmestyy muuten tänä vuonna uusi teos! 

*

3 lempigenreä

fantasia
historiallinen fiktio
non-fiction

Mikähän olisi non-fictionille hyvä suomennos? Epäfiktio? 

*

2 paikkaa, joissa tykkään lukea

punainen nojatuoli olohuoneeni nurkassa
oma sänky (sekä opiskelijakaupungissa että kotikotona)

En ole niin kauhean nirso lukupaikkojen suhteen: villeinä teinivuosinani luin jopa koulussa tunneilla. (Mistä voikin sitten ehkä päätellä, kuinka villejä nuo teinivuodet oikeasti olivat...) Kuitenkin kaikista eniten nautin lukemisesta omassa rauhassa. Punaiseen nojatuoliin on ihana käpertyä, varsinkin pimeään aikaan, kun lukuhetkeä voi saada tunnelmallisemmaksi kynttilöillä. Pötköttelystä pidän myös kovasti, sen takia (oma) sänky saa toisen äänen. Varsinkin opiskelukaupungissa oleva sänkyni on niin mukava, että sieltä ei tekisi mieli nousta lainkaan. 

*

1 kirja, jonka lupaan lukea pian

Elina Pitkäkangas: Sang

Tämä on itse asiassa minulla tällä hetkellä kesken, joten on aivan mahdollista, että lupaukseni pitää :D 

Sang lempilukupaikassani.

Haasteen saa tehdä, mikäli se on jollakulla vielä tekemättä. Aika moni sen onkin tainnut jo suorittaa! 

torstai 19. tammikuuta 2023

Kirjoittamissuunnitelmia vuodelle 2023

Olen jo muutamana edellisenä vuonna jakanut hieman kirjoitussuunnitelmiani, ja päätin tehdä niin myös tänä vuonna. En tiedä, kiinnostavatko nämä oikeasti ketään, mutta itselleni tuntuu hyvältä jäsennellä ajatusmytyt tekstiksi. Lisäksi suunnitelmien ylöskirjoittaminen lisää (positiivista) painetta suunnitelmien toteuttamiseenkin. Mutta mitäs minun olisi tarkoitus kirjoittaa vuonna 2023? 

No, ainakin seuraavaa: 

P 
P:n kakkosversio eteni vuoden 2022 aikana lukuun 22. Tämän vuoden tavoite on P:n osalta hyvin selkeä: kakkosversio pakettiin. Toivon, että saisin sen valmiiksi ennen kesää, mutta katsoo nyt, miten elämä keksii heittää tavoitteiden tielle. 

Hurjinta tähän kässäriin liittyvää kuitenkin on se, että se tulee mitä todennäköisimmin olemaan käsikirjoitus, jota seuraavaksi kustantamoon tarjoan. Apua, pelkästään tämän kirjoittaminen saa sydämen hakkaamaan! :D Suunnitelmissani oli alun perin editoida ensin P:n kakkosversio, sitten siirtyä editoimaan JL:aa kustantamokuntoon. En kokenut, että P olisi vielä tarpeeksi valmis, mutta sitten sain jo ensimmäisestä versiosta sellaista palautetta, jossa tekstiä kehuttiin valmiihkoksi ja kyseltiin, onko editoinnin jälkeen suuntana kustantamo. Ensiksi järkytyin kysymyksestä. Eihän tekstiä voi lähettää minnekään kahden editointikierroksen jälkeen! Sehän on aivan kesken! (Vertailun vuoksi: Pususta oli laskutavasta riippuen viisi tai kuusi versiota ennen kuin se lähti kustantamokierrokselle.) Sitten pohdittuani ja pähkittyäni asiaa päädyin tulokseen, että ehkä minulla on liian suuri kontrollintarve teksteihini. En varsinaisesti häviä mitään, jos P lähteekin kierrokselle nyt. Jos saan pelkkiä hylsyjä, voin editoida tekstiä lisää myöhemmin. Ja jos käy hyvä tuuri, voin taputtaa itseäni olalleni tyytyväisenä päätökseeni. 

Sen verran pidän kuitenkin kontrollintarpeestani kiinni, että aion käydä käsiksen vielä kerran läpi ennen kustantamoon lähettämistä. En vielä tiedä, käytänkö sitä editointikierrosten välissä esilukijoilla, riippuu varmaan, miten koen asian siinä vaiheessa, kun kakkosversio valmistuu. En myöskään oikein jaksa uskoa, että kustantamoon menevä versio valmistuisi vielä tämän vuoden aikana, mutta sitä kohti mennään kuitenkin. 

JL
JL:n editoinnin aika ei koittanut vuonna 2022, mutta olisikohan vuonna 2023 sen hetki? Tällä hetkellä suunnnittelen sellaista, että mikäli P valmistuu kesään mennessä, voisin kesällä aloitella JL:n läpilukua ja palata sitten P:n pariin syksyn tullen. JL:n varsinainen editoiminen menisi varmaan ensi vuoden puolelle, mutta vaikka jo pelkkä läpiluvun aloitus tänä vuonna riittäisi. 

Viime vuonna pohdiskelin JL:n loppuratkaisua, ja täytyy myöntää, etten ole edelleenkään ihan varma, mihin ratkaisuun tulen sen kanssa päätymään. Ehkä läpiluvussa saan paremmin selville, mitä teksti kaipaa (ainakin niin toivon). 

DVR
Odotan DVR:sta yhä esilukijapalautetta. Tiedän, että monet esilukijani ovat kiireisiä ihmisiä, joiden korkein prioriteetti ei ole ehkä lukea dystooppista vampyyriromanssia (varsinkin, kun arki on muutenkin yhtä dystopiaa), mutta samaan aikaan kihisen, kun kukaan muu kuin minä ei vieläkään tiedä tarinan isoja käänteitä ja loppuratkaisua. Haluaisin päästä puhumaan niistä jonkun kanssa :D mutta ei tässä auta kuin odottaa. 

DVR:n editointi ei ole tämän vuoden, eikä välttämättä vielä ensi vuodenkaan asia. Kesällä satuin työmatkoilla lueskelemaan tekstiä sieltä täältä (piti tarkistaa vain jokin yksi asia, ja päädyinkin lukemaan monta lukua kerrallaan), ja yllätyin, miten paljon pidin lukemastani. Paljon huomasin korjattavaakin, mutta myös paljon hyvää. DVR:n editoiminen on tuntunut suurelta möröltä, joka vaanii jossain tulevaisuudessa, mutta nyt suhtaudun asiaan ehkä hieman luottavaisemmin. Ehkä ajan kuluessa möröstä tulee pienempi, varsinkin, kun saan esilukijoiden palautteen. 

Muuta, mitä? 
Kuten jo vuosikoosteessani vihjasin, alkuvuodesta eräs novellini julkaistaan. Sitä odotan innolla! (Julkaisu)nälkä kasvaa syödessä, joten minulla on parikin antologiakutsua mielessä, joihin minun tekisi mieli osallistua. Toiseen minulla on teksti jo valmiina (vaatii vain pientä hiomista), toiseen lähinnä ideatasolla. Ainakin ensiksi mainittuun ajattelin osallistua, vaikka en tiedäkään, onko minulla siihen mahdollisuuksia. Yrittämällä ei kuitenkaan häviä mitään. 

Haluaisin myös kirjoittaa pari novellia. Minulla on parikin aihiota pyörimässä tekstikansioissani, joihin erittäin mielelläni tarttuisin. Kenties kesällä, kun P ei (toivottavasti) ole aktiivisessa vaiheessa? Päässäni ovat myös alkaneet jyllätä vanhat romaani-ideat vuosien takaa. Niiden aika ei ole tänä vuonna, tosiaankaan, mutta ehkä annan niitten muhia rauhassa. (Tästä huolimatta eräällä tällaisella kaukaisen tulevaisuuden projektilla on jo Pinterest-taulu ja oma soittolista...) 

Vaikka kevät tuntuu tällä hetkellä olevan järjettömän kaukana, hieman mietin jo huhtikuun Camp-Nanoon osallistumista P:n kanssa. Katson tilannetta kuitenkin uudelleen siinä vaiheessa, kun huhtikuu on lähempänä. Jos tekstiä on siinä vaiheessa enää kovin vähän editoitavana, ei ole ehkä järkeä osallistua haasteeseen, jossa tärkeintä on kirjoittaa mahdollisimman paljon...

Syksyllä piirtelin eräällä luennolla erään P:n hahmon muistiinpanojen sekaan. Vaikka en mikään erityisen hyvä piirtäjä mielestäni olekaan, onnistuin tässä ainakin omasta mielestäni vangitsemaan hyvin hahmon herkkyyden ja lempeyden! 

Suunnitelmat ovat siis melkoisen selvät tälle vuodelle. Toki kirjoitettavana on myös esimerkiksi sellaisia pieniä juttuja kuin esimerkiksi gradu, mutta on sitä ennenkin löydetty aikaa omille projekteille opiskelun sivussa... Vuoden tärkein tavoite on saada P:n kakkosversio valmiiksi. Jos onnistun siinä, katson onnistuneeni kirjoitustavoitteissani. Tämän tavoitteen uskon myös olevan täysin mahdollinen. 

maanantai 9. tammikuuta 2023

Joulukuun luetut 2022

Joulukuussa 2022 luin kahdeksan kirjaa (1161 sivua, 12 h 8 min), joista kolme oli spefiä, yksi sarjakuva, yksi non-fictionia, kaksi äänikirjoja ja kolme uusintoja.

Kauppinen, Hanna: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut 198 s. [U]
Takalo, Tiitu: Tuuli ja myrsky 79 s. 
Antell, Ann-Christin: Joulu Örndahlin ruukissa (Puuvillatehdas #1.5) 2 h 12 min [K]
Antell, Ann-Christin: Puuvillatehtaan perijä (Puuvillatehdas #2) 9 h 56 min [K]
Turtschaninoff, Maria: Suomaa 371 s.
Alcott, Louisa M.: Kahdeksan serkusta (Kahdeksan serkusta #1) 206 s. [U]
Salokorpi, Sinikka: Joulupukin tarina 94 s. [U]
Meresmaa, J.S.: Kerberos 213 s. 

kotimaisia: 7
käännöskirjoja: 1
omasta hyllystä: 2
kirjastosta: 3
muualta: 3

Luin Hanna Kauppisen Kirjan, jota kukaan ei koskaan lukenut heti sen ilmestymisen jälkeen vuonna 2016, ja nyt tartuin siihen uudelleen, kun halusin lukea jotain joulufiilistelyyn sopivaa. Siihen tämä kirja sopii kuin nenä päähän! Kirja kertoo Milasta, joka etsii täydellistä kirjaa ja elää antikvariaateissa. Kun kaupunkiin avataan uusi antikvariaatti Tarinataivas, paikka vetää Milaa puoleensa aivan omalla tavallaan. Tarinataivas on maaginen ja erikoinen paikka, mutta yhtä maaginen ja erikoinen on kaupan omistajakin, herra H ja hänen perheensä. Vaikka Mila kokee Tarinataivaan ja sen ihmiset omikseen, kaikki eivät uudesta kaupasta ja sen omalaatuisesta omistajaperheestä pidä. Ennen pitkää kaupunkiin saapuukin herra Kunnas, jonka tarkoituksena on kitkeä noituus kaikkialta. Parasta tässä kirjassa on ehdottomasti sen tunnelma, joka tihkuu taikaa ja salaperäisyyttä. Onko mitään ihanampaa kuin lukea kirjaa, jossa puhutaan kirjallisuudesta ja lukemisesta! Sivuilla vilisee kuvitteellisia kirjailijoita ja teoksia, joista useampaa mielelläni selailisin. Tarinoilla on voimaa, joskus liiankin voimakasta. Kauppinen taitaa myös kauniin kielenkäytön, monta kertaa jäin vain ihastelemaan yksittäisiä lauseita. Vuonna 2016 rakastin kirjaa varauksetta, mutta tällä lukukerralla jotkut asiat jäivät omaan makuuni liian epämääräiseksi. Esimerkiksi Milan sisällä polttavaa tulta olisi saanut mielestäni selittää enemmänkin. Myös tarinan rytmityksessä oli hieman ongelmia: tapahtumien tahti olisi saanut kiihtyä jo hieman nykyistä aiemmin. Kehyskertomuksesta muistan aikanani hämmentyneeni, eikä se ehkä nytkään ollut täysin selkeä, mutta ainakin tällä kerralla keksin teorian, mikä voisi selittää sen. Viihdyin kirjan parissa kuitenkin tälläkin kerralla mainiosti. Se sopii hyvin jouluiseen ja talviseen tunnelmointilukemiseen, kun käpertyy kirjan ja kuuman juoman kanssa viltin alle. (Loppuun vielä pakollinen disclaimer: tunnen kirjailijan ja olen toiminut aikoinaan teoksen esilukijana, mutta kirjan olen ostanut omilla rahoillani ja arvioni on rehellinen.) 

Tiitu Takalon Tuuli ja myrsky tarttui mukaan kirjastosta. Tarina kertoo joukosta naisia, joista yksi raiskataan bileiden jälkeen. Tästä tulistuneina porukka päättää ottaa vallan omiin käsiinsä. He ovat kyllästyneet siihen, että he joutuvat pelkäämään väkivaltaa, että heidän kokemuksiaan vähätellään. He aikovat iskeä takaisin. Sarjakuvan aihe on tärkeä, vaikka sen lukeminen ei ollutkaan mitenkään erityisen mieltäylentävää (milloin misogyniasta ja seksuaalisesta väkivallasta lukeminen olisikaan). Mielestäni oli erityisen ansiokasta, että Takalo käsittelee teoksessaan sukupuolta hieman laajemminkin ja pohtii esimerkiksi sukupuolen merkistystä väkivaltanarratiivissa. Nämä pohdinnat antoivat itsellenikin hieman uutta perspektiiviä ajatteluuni. Valitettavasti sarjakuvan henkilöt ovat todella ohuita, eivätkä he näin lyhyessä teoksessa ehdi saada oikein kunnollista persoonallisuutta itselleen. Tarinassa on selkeä kaari, mutta silti se jäi mielestäni jotenkin tyngäksi. Loppuratkaisu tosin oli tyydyttävä, ja feminististä sarjakuvaa on jossain mielessä aina turvallista ja lohdullista lukea, vaikka aihe olisikin yhtä karu kuin tässä. 

Lokakuussa kuuntelin Puuvillatehdas-sarjan ensimmäisen osan. Vaikka en ikihyviksi ihastunutkaan, päätin jatkaa sarjan parissa. Aloitin kuuntelemaan Puuvillatehtaan perijää, mutta joulukuun koittaessa muistin, että Antell on kirjoittanut sarjaansa ensimmäisen ja toisen kirjaan väliin sijoittuvan pienoisromaanin (?) Joulu Örndahlin ruukissa. Päätin jättää kakkososan hetkeksi kesken ja kuunnella tämän jouluisen kertomuksen. Joulu Örndahlin ruukissa sijoittuu muutaman vuoden päähän ensimmäisen osan lopusta. Jenny ja Fredrik Barker ovat muuttaneet lapsineen Ruotsiin, jossa Fredrikistä on tullut Örndahlin ruukin patruuna. Tämän kirjan keskiössä on lapsista vanhin, Martta. Ennen joulua ruukissa riittää puuhaa: paitsi että patruunan koti on laitettava kuntoon, myös ruukin väelle on vietävä joulutervehdyksiä ja huolehdittava vähäosaisimmista. Martta katselee kaipaavasti sepänpoika Antonia, ja pieni ihastus saattaa olla molemminpuoleista. Juuri ennen joulua joudutaan kuitenkin todistamaan järkyttävää onnettomuutta, ja Martta pelkää, että koko joulu on pilalla. Joulu Örndahlin ruukissa on kaikessa lyhykäisyydessään sympaattinen ja lämminhenkinen joulukertomus. Nautin jouluvalmisteluiden kuvailusta, eikä romanttinen sivujuonnekaan ärsyttänyt, vaan oli oikein suloinen. Ihan varauksetta en tähän kirjaan kuitenkaan ihastunut. Ymmärrän, miksi Martta on valittu teoksen päähenkilöksi, onhan hän päähenkilönä Puuvillatehtaan perijässä. Olisin itse kuitenkin lukenut tarinan mieluummin Jennyn näkökulmasta: miten hänen ja Fredrikin yhteinen elämä on lähtenyt käyntiin, miltä tuntuu elää vieraassa maassa? Jäin myös miettimään, oliko Martta sisaruksineen oppinut puhumaan moitteetonta ruotsin kieltä vain muutamassa vuodessa. Muistelen nimittäin, että sisarukset puhuivat äidinkielenään suomea. Ihmettelin sitäkin, että lapset esittivät ruukin joulujuhlassa suomalaisen Tiernapoika-esityksen. Onko samankaltainen perinne ollut Ruotsissakin vai onko tässä lipsahtanut kirjailijalta asiavirhe? Joka tapauksessa, ihan mukavaa hömppää joulusiivouksen taustalle. 

Sitten päästään käsittelemään Puuvillatehtaan perijää! Martta ja hänen Matti-veljensä palaavat Turkuun, kun Matin opinnot lyseossa alkavat. Taustansa vuoksi Martta kokee vaikeaksi solahtaa seurapiireihin, mutta työväen parissakin hän kokee olevansa outolintu. Koska kyse on romanttisesta viihdekirjallisuudesta, Martta saa pian kaksikin kosiskelijaa. Toisaalla hänelle flirttailee hänen pikkuserkkunsa, puuvillatehtailija Robert, toisaalla lapsuudenystävä Juho saa hänen sydämensä pamppailemaan. Taustalla pyörivät suuret poliittiset mullistukset: Venäjä aloittaa Suomen sortotoimet, ja Turussakin osallistutaan suurlakkoon. Puuvillatehtaan perijä on kirjoitustyyliltään, ajankuvaltaan ja teemoiltaan kiinnostavampi kuin edeltäjänsä. 1800- ja 1900-lukujen taite on mielestäni erittäin kiinnostava aikakausi, ja luinkin siksi suurella mielenkiinnolla, mitä kirjassa siitä kerrottiin. Antell on selvästi kehittynyt esikoisteoksestaan! Kuitenkin romanssi toisti ärsyttävästi edellisen osan romanssia. Viihdekirjat ovat toki kaavamaisia väkisinkin, mutta häiritsi, että kirjojen romanttisissa kohtauksissa oli niin paljon samaa, että tuntui kuin vain henkilöiden nimet olisi vaihdettu. Hämmensin itseäni, koska pidin kovasti Juhon hahmosta. Oikeassa elämässäni en voisi sietää tuollaista jöröä ja itsepäistä mököttäjää, mutta ainakin hän oli mielenkiintoinen hahmo. Tämä kirja jäi melkoiseen cliffhangeriin, joten pakkohan trilogian päätösosakin on lukea, kun se aikanaan ilmestyy. 

Maria Turtschaninoffin Suomaa oli eräs tämän vuoden odotetuimpia kirjoja, ja ostinkin sen Turun kirjamessuilta. Koska Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita -trilogian kaikki kirjat luin joululomalla, päätin säästää myös Suomaan joululukemiseksi. Suomaa on Turtschaninoffin ensimmäinen aikuisille suunnattu teos, ja tyylilajikin on realistisempi kuin aikaisemmissa teoksissa. Tiskirätinharmaus on tästä kirjasta kuitenkin kaukana, sillä ihan täysin Turtschaninoff ei ole spefitaustaansa hylännyt, ja tarjoilee romaaniinsa pienen maagisen realismin vivahteen. Suomaa alkaa tilanteesta, jossa aikuinen tytär palaa sukutilalle Pohjanmaalle. Äiti on kuollut, tytär on sukunsa vanhin ja hänen täytyy päättää, mitä hän tekisi sukutilalle, jonne ei tunne kunnolla kuuluvansa. Kirjassa siirrytään aina 1600-luvulle asti, kun sotilas saa palveluksestaan palkaksi maapalan suon reunalta, jonne hän rakentaa talon ja alkaa elää elämäänsä. Nevabackan talo pysyy paikoillaan läpi vuosisatojen, aina nykypäivään asti. Ihmiset vanhenevat, kuolevat pois, unohtuvat, mutta maisema, suo ja metsä, pysyy. Sodat ja nälkävuodet koettelevat tilan asukkaita, samoin kuin erilaiset ihmissuhteet. Luontosuhdekin muuttuu sukupolvelta seuraavalle tullessa: kun ennen taikauskon vuoksi metsää kunnioitetaan, vanhojen uskomusten laimentuessa metsästä ollaan valmiita ottamaan kaikki hyöty irti. Kuten jo kirjavuosipostauksessani ilmaisin, Suomaa on ehdottomasti eräs vuoden 2022 parhaista lukukokemuksista! Aluksi minun oli hieman vaikeaa orientoitua tarinankerrontaan, jossa keskushenkilöt vaihtuivat joka luvussa, ja jokaisen luvun alussa piti selvittää, onko edellisen luvun päähenkilö jo harmaahapsinen vanhus vai onko aikaa kulunut vain pari vuotta. Kun sain jutun juonesta kiinni, aloin viihtyä kirjan parissa erittäin hyvin. Huonasin kaipaavani Nevabackaan silloinkin, kun en kirjaa lukenut. Luontokuvaus on upeaa ja historiankerronta yhden tilan ja sen ihmisten kautta toimii hyvin. Kaikki ihmiskohtalot eivät jääneet mieleen, mutta esimerkiksi isovihaa suolla piileskelevän kappalaisen ja äitinsä hylkäämän Ottilian tarinat vaikuttivat niin syvästi, että olen ajatellut niitä paljon kirjan lukemisenkin jälkeen. Loppujen lopuksi tämä on kai tarina maisemasta, ja ihmiset ovat toissijaisia. Tämä lukukokemus jää varmasti mieleeni pitkäksi aikaa. 

Luin Louisa M. Alcottin Kahdeksan serkusta joululomalla ollessani ehkä kymmenenvuotias. Samoihin aikoihin ahmin kaikkia muitakin tyttökirjaklassikoita, mutta Kahdeksasta serkuksesta ja sen jatko-osasta minulla ei ollut enää juuri muita muistikuvia kuin se, että kirjaparissa seikkailevat kahdeksan serkusta ja jatko-osassa joku hahmoista kuoli (mutta senkin muistan vain siksi, että eräs ystäväni spoilasi hahmon kuoleman. Kuka hahmo oli kyseessä, en kykene muistamaan.) Olen halunnut jo pitkään lukea kirjat uudelleen, ja koska aikoinaan luin ne joululomalla, halusin suorittaa uusintaluvun nimenomaan joulun aikaan. Kahdeksan serkusta kertoo Rosesta, joka on jäänyt orvoksi ja päätynyt sukulaistensa hoiviin. Rose on hieman sairaalloinen ja arka lapsi, mutta kaikki tulee muuttumaan, kun hänen huoltajakseen määrätty Alec-setä ottaa kasvatuksen vastulleen. Alec-setä nimittäin päättää luopua niin kiristävistä vöistä kuin muista epäkäytännöllisistä vaatteista, opettaa Roselle oikeita asioita, eikä pelkkää koruompelua ja kannustaa häntä liikunnalliseen ja terveelliseen elämäntapaan. Rose tutustuu myös seitsemään serkkupoikaansa, joita hän aluksi arastelee, mutta huomaa pian, että nämäkin ovat hauskaa seuraa. Vaikka olin lukenut kirjan aiemmin, oli kuin olisin lukenut kokonaan uutta kirjaa, niin tehokkaasti olin unohtanut tapahtumat ja hahmot! Kirjassa on monia tyttökirjoille tyypillisiä piirteitä, jotka ilahduttavat minua aina kovasti. Kuitenkin syy, miksi pidän esimerkiksi L. M. Montgomerystä enemmän kuin Alcottista, on se, että koen monet Alcottin kirjat turhan moralisoiviksi. Kahdeksan serkusta ei valitettavasti ole poikkeus tästä. Toki tämä lienee ajalle tyypillistä, mutta modernille lukijalle se ei oikein enää mene helposti läpi. Toisaalta ilahduin, miten moderneja Alec-sedän ajatukset tyttöjen kasvatuksesta olivat, mutta samaan aikaan hän piti Rosen "tehtävänä" poikaserkkujensa paimentamista ja kasvattajana toimimista, mikä vahvisti sukupuolistereotypioita entisestään. Toki serkukset ja Rose kasvattavat tavallaan toinen toisiaan, mutta vain Rosea kohdellaan sukupuolensa vuoksi moraalisena kompassina serkuilleen. Kirjasta jäi paha maku suuhun myös sen avoimen rasismin vuoksi. Toisaalta tästä ei varmaan tämän ikäisessä kirjassa pitäisi yllättyä, mutta silti se nosti niskakarvani pystyyn. Goodreads-arvioita lueskellessani huomasin, että Rosen ystävä, palvelustyttö Febe on alkuteoksessa nimeltään Phoebe. Onkohan tämä ollut suomalaisille lukijoille liian vaikea nimi, ja siksi käännetty Febeksi? Vielä erikoisempana pidin kuitenkin sitä, että keittäjä Debbie on alkuteoksessa nimeltään Dolly. Tälle käännökselle minun on vaikea keksiä mitään perustetta. Vaikka Kahdeksan serkusta ei täysin ihastuttanutkaan, jatko-osa Kun ruusu puhkeaa on minulla tällä hetkellä luettavana. 

Joulupukin tarinakin on tuttu lapsuudestani. Minulla oli tapana lainata tämä kirja jouluksi itselleni useampana vuonna peräkkäin, kunnes huomasin muistavani kirjan sisällön liian hyvin ja jätin tämän pienen perinteeni. Kirja kertoo nimensä mukaisesti Joulupukista. Kirja käsittelee niin joulupukkiperinteen syntyä ja pyhää Nikolasta kuin eri Pohjoismaiden pukkiperinteitä. Myös erilaiset joulupukkiin liittyvät tarinat ja uskomukset käydään kirjan sivuilla läpi. On aina ikävää, kun joku menneiden vuosien suosikkikirja osoitteutuu myöhemmällä lukukerralla huonoksi! Valitettevasti tämän kirjan kanssa kävi niin. Kirja on selvästi suunnattu nuoremmille lukijoille, itse olisin kaivannut hieman tietokirjamaisempaa otetta teokseen. Minua häiritsi nimittäin todella paljon se, miten kirja häilyi fiktion ja faktan välillä. Välillä kirjassa oli mielestäni ihan hauskalla tavalla faktaksi kirjoitettua fiktiota, mutta sitten tyyli vaihtui hyvinkin kaunokirjalliseen ilmaisuun, jolle ei ollut mitään lähdettä, jolloin teksti oli mahdollisesti kirjailijan omasta päästä. Jotkut osat kirjasta tuntuivat muutenkin vähän kaukaa haetuilta, esimerkiksi Topeliuksen Turun linnan tonttu-ukko -tarina (ilmeisesti lyhennetty versio?). Visuaalisesti kirja oli ihan kiva, värikäs ja monipuolinen, mutta en tiedä suosittelisinko tätä varsinaisesti kellekään.

Kerberos päättää Dodon ja Khimairan muodostaman säeromaanitrilogian. Kerberoksen pääosassa on Tuukka, joka opiskelee geotieteitä yliopistossa ja sairastaa masennusta. Hän asuu yhdessä tyttöystävänsä Iinan ja Iinan tyttöystävän Saran kanssa. Masennuksen lisäksi Tuukkaa mietityttää oma aseksuaalisuutensa, tai lähinnä Iinan suhtautuminen siihen. Meresmaan trilogia on ollut miellyttävää luettavaa tähänkin asti, eikä Kerberos ole poikkeus sääntöön. Se ei tuntunut teemoiltaan yhtä täyteen ahdetulta kuin esimerkiksi Dodo, vaikka siihenkin mahtui monenlaista sisältöä polyamorian haasteista ja onnesta mielenterveysongelmiin ja kipeisiin perhesuhteisiin. Aseksuaalisuusrepresentaatio oli myös arvokasta, koska en äkkiseltään muista törmänneeni siihen (ainakaan kotimaisissa) YA-kirjoissa. Tarina ei kuitenkaan joutunut häviämään teemoille, vaan teemat asettuivat luontevasti sen osaksi. Loppuratkaisu sitoi koko trilogian hienosti yhteen, joskin eräs viesti tarinan lopusta tuli mielestäni turhan puskista. Itku tuli tätäkin kirjaa lukiessa, mielestäni Kerberos oli jopa sarjan paras osa! (Sivuhuomio: olin koko ajan luullut, että kirjan kannessa on varislinnun silhuetti, ja vasta saadessani kirjan käsiini hoksasin, että kyseessä oli koiran pää...) 


*********

Joulukuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla: Kerberos
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja: Suomaa
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave: Kahdeksan serkusta
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista: Joulupukin tarina (koska kyllähän pukki on supersankari? Tämä ei suinkaan ole vain epätoivoinen yritys täyttää lukuhaasteen kohtia...)
45. Palkittu esikoisteos: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut (Nuori Aleksis 2017)

Joulukuu oli puoleen väliin asti hyvin kiireinen, kuten koko syksy. Väänsin viimeisiä opiskelijajuttuja hyvin myöhään, joten loma tuntui aivan ihanalta. Joulukuuhuni mahtui useampia pikkujouluja vaihtuvilla kokoonpanoilla, kuorokonserttia ja jouluherkkuja. Kävin myös Kauneimmissa joululauluissa, ensimmäistä kertaa sitten koronan alun! Joululoma on lempiaikojani: oikeasti kiireetöntä ja rauhallista aikaa. Voi kunpa ihmisellä ois joulu ainainen ja sitä rataa. 


Kuukauden biisi on Leevi and the Leavingsin Jossain on kai vielä joulu. Kyseistä kappaletta on tullut kuunneltua melkoisen paljon joulukuun aikana. Jotenkin tässä maailmantilanteessa se osuu entistä syvemmälle. (On muuten todella häiritsevää, miten paljon tämä biisi kuulostaa Darlene Loven Christmas (Baby please come home) -kappaleelta!) 

Tsemppiä tammikuuhunne! 

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

2022 (2/2)

Ja näin olemme siirtyneet onnistuneesti vuoteen 2023! Toivottavasti itse kullakin oli mukava vuodenvaihde. On aika kuukausikoosteen jälkimmäisen osan, jossa käsitellään kirjavuotta 2022.  

Yksi vuoden odotetuimmista julkaisuista! (Taustalla kirjahyllyssäni hengaileva nokkasiilipehmo.)

Vuonna 2022 luin 
• 66 kirjaa (10327 sivua, 82 h 27 min), eli keskiarvoisesti noin kuusi kirjaa (861 s.) kuukaudessa
• niistä 17 oli spefiä
• niistä kahdeksan oli uudelleen luettuja
• niistä englanniksi luettuja oli yksi
• kotimaisia kirjoja luin 50 kappaletta
• ulkomaisia kirjoja luin 16 kappaletta
• äänikirjoina kuuntelin 14 kirjaa, e-kirjoina luin kaksi
• eniten kirjoja luin kesäkuussa (yhdeksän kirjaa/2011 s.)
• vähiten kirjoja luin lokakuussa (kaksi kirjaa, 63 s., 8 h 44 min)

2022 oli lukemisen kannalta tahmea vuosi. Tiedän, ettei se välttämättä ulkopuoliselle näytä siltä, mutta luin huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi viime vuonna, ja lukumotivaatio oli välillä todella alhaalla. Monet kirjat olivat kesken ikuisuuden, kun etenin kuin täi tervassa. Ehkä raskaammanpuoleiset opiskelut veivät lukumotivaatiota, ehkä kyse oli jostain muusta. Äänikirjat koituivat monissa kohtaa pelastuksekseni: kotihommia on pakko tehdä, joten äänikirja etenee aina siivoamisen tai tiskaamisen taustalla mukavasti. Kaipaan lukemista, kaipaan lukemisen rutiinia. Sen toivon opettelevani uudelleen tänä vuonna. 

Eniten luin jälleen proosaa: 40 kirjaa. Lisäksi luin yhden näytelmän, 10 non-fictionin kategoriaan menevää kirjaa, 18 sarjakuvaa ja yhden säeromaanin. Kirjailijoiden (oletettu) nais-miesjakauma oli samankaltainen kuin edellisinäkin vuosina: yli puolet lukemistani kirjoista olivat naiskirjoittajien teoksia. Eniten yllätti kotimaisen kirjallisuuden määrä. Olen jo pari vuotta lukenut enemmän kotimaista kuin ulkomaista kirjallisuutta, mutta näin suuri ero ei ole ollut vielä koskaan! 

Osallistuin vuoden 2022 aikana muutamiin lukuhaasteisiin. Esimerkiksi Helmet-lukuhaasteesta sain tänä vuonna suoritettua 41/50 kohtaa. Kesällä osallistuin lukumaratoniin ja luin Lolitan kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Goodreadsissa olin asettanut lukutavoitteeksi 50 kirjaa, se täyttyi marraskuussa. 

Viime vuonna asetin itselleni tavoitteen, että lainaisin vähemmän kirjoja kirjastosta ja lukisin enemmän oman hyllyn kirjoja. Onnistuinko tässä? No en. Joitain oman hyllyn kirjoja kyllä luin, mutta lähinnä kirjastonkirjoja kuitenkin, ja monesti kävi joka tapauksessa niin, että kirjastolainat piti palauttaa lukemattomina kirjastoon. 

Ihana syksyinen tunnelmointihetki kynttilöiden valossa.

Olen vuodesta 2014 alkaen antanut lukemilleni kirjoille vuoden pääteeksi "arvonimiä" (lähinnä siksi, että voisin mahdollisimman monta mieleen jäänyttä lukukokemusta), eikä tästä perinteestä ei luisteta tänäkään vuonna. Tänä vuonna muokkasin tuttuja kategorioita sen verran, että poistin paras sarja- kohdan kokonaan. Kyseinen kategoria on tuottanut minulle päänvaivaa jo vuosia. Luen nykyään sarjoja joko vähemmän tai sitten hitaammin kuin nuorempana, enkä nähnyt kohtaa enää relevantiksi. Muuten kategoriat ovat tuttuun tapaan seuraavat: 

• paras uutuuskirja (ilmestynyt vuonna 2022, myös suomennos tänä vuonna lasketaan)
• paras kotimainen
• paras ulkomainen
• paras klassikko
• itkettävin kirja
• huti
• yllättäjä (kirja, josta en odottanut pitäväni, mutta joka olikin hyvä)
• paras spefikirja
• paras ei-spefikirja
• paras non-fiction
• paras sarjakuva
• paras uusintaluku
• kirjailija (kirjailija, johon tutustuin tänä vuonna tai jonka tuotantoa luin erityisen paljon)
• odotetuin (kirja, jonka ilmestymistä/lukemista odotin eniten)
• kuukauden helmi (jokaisen kuukauden kirjamäärä ja sen paras kirja) 

Pidemmittä puheitta asiaan! Linkit vievät kuukausikoosteisiin. 

Turun kirjamessujen ostokset! Näitä en tainnut blogissa koskaan esitellä. 

Vuoden 2022

Paras uutuuskirja
J.S. Meresmaa: Kerberos 

Paras kotimainen
Maria Turtschaninoff: Suomaa 

Paras ulkomainen
Rainbow Rowell: Any way the wind blows

Paras klassikko

Itkettävin kirja

Huti
Aina Bergroth: Prinsessan kirjeet

Yllättäjä
Laura Ingalls Wilder: Luumujen poukama

Paras spefikirja
Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

Tove Janssonin syntymäpäivänä luettiin luonnollisesti hänen tuotantoaa.

Paras ei-spefikirja
Matias Riikonen: Matara

Paras non-fiction
Janina Ahlfors & Minna Honkasalo: Muumimuseokirja

Paras sarjakuva
J. P. Ahonen: Lapsus

Paras uusintaluku
C. S. Lewis: Velho ja leijona

Kirjailija
Tarmo Koivisto 
(Koiviston kirjoja täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä)

Odotetuin
Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys

Kuukauden helmi

Elina Rouhiainen: Aistienvartija
seitsemän kirjaa/1306 sivua, 4 h 58 min

Matias Riikonen: Matara
neljä kirjaa/267 sivua, 10 h 23 min

Annukka Salama: Ripley – nopea yhteys 
kolme kirjaa/473 sivua, 6 h 55 min

Rainbow Rowell: Any way the wind blows
kaksi kirjaa/723 sivua

Asko Murtomäki: Finland 12 points! Suomen Euroviisut
seitsemän kirjaa/927 sivua, 5 h 3 min

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret
yhdeksän kirjaa/2011 sivua

Olen vuoden mittaan leiponut muutamia kertoja Anne of the Green Gables cookbookista, ja kesäloman alun kunniaksi leivoin Annan linimenttikakun (tosin katsoin tarkasti, että laitoin kakkuun vanilijaa). Kakku maistui pääosin voikreemiltä, seuraavalla kerralla sitä voisi tehdä vähemmänkin. 

Alison Bechdel: Hautuukoti: tragikoominen perheeni
neljä kirjaa/754 sivua

Tove Jansson & Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari
seitsemän kirjaa/651 sivua, 11 h 22 min

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja
viisi kirjaa/ 722 sivua, 12 h 5 min

Minna Canth: Työmiehen vaimo
kaksi kirjaa/63 sivua, 8 h 44 min

T. J. Klune: Talo taivaansinisellä merellä
kahdeksan kirjaa/1269 sivua, 10 h 59 min

Maria Turtschaninoff: Suomaa
kahdeksan kirjaa/1161 sivua, 12 h 8 min


Sellainen oli kirjavuoteni 2022! Lukemisen tahmeudesta huolimatta vuoteen mahtui monia unohtumattomia ja hienoja lukukokemuksia. Ensi vuonna tärkein tavoitteeni on yrittää saada oman hyllyn kirjoja luettua enemmän. Odotan myös edistyväni Narnia- ja Pieni talo preerialla -sarjojen uusintalukuprojekteissa. Goodreadsin lukutavoitteeksi otin vanhan tutun 50 kirjaa, ja Helmet-haastettakin tulen yrittämään :) 

Osa vuoden luetuista. Nyt huomasin, että toukokuun luetut ovat eksyneet ruudukkoon kahdesti, mutta tuskailin tämän kanssa niin paljon, että luovutan tässä kohdassa ja annan olla :D 

Mitä te luitte? Mikä teos jäi parhaiten mieleen (hyvässä tai pahassa)? 

maanantai 2. tammikuuta 2023

Helmet-lukuhaasteen kooste 2022

Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteesta suoritin  41 kohtaa 50 kohdasta. Kun parina edellisenä vuonna olen saanut haasteen lähes täyteen, näin monen tyhjän kohdan jääminen harmittaa, varsinkin, kun olin suunnitellut lukevani jotain tiettyjä kirjoja tiettyihin kohtiin. Mutta asiaa on (varsinkin näin vuodenvaihteen jälkeen) turha harmitella. Sain kuitenkin suurimman osan kohdista täytettyä, ja tämän vuoden haaste innostaa melkoisesti!

Linkit vievät kuukausikoosteisiin. 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota: Mauri Kunnas: Kesä Koiramäessä

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa: C. S. Lewis: Velho ja leijona

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana: Tove Jansson & Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana: E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti: Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija: Ann-Christie Antell: Puuvillatehtaan varjossa

7. Kirja kertoo ystävyydestä: J. P. Ahonen: Valomerkki

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua: Stephanie Garber: Valenda

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön: Elina Rouhiainen: Aistienvartija

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä: Riikka Kujanen (toim.): Luonto 

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä: Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla: J.S. Meresmaa: Kerberos 

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta: Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

16. Kirjan luvuilla on nimet: Eduard Uspenski: Alas taikavirtaa

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua: Minna Canth: Työmiehen vaimo

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja: Maria Turtschaninoff: Suomaa 

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa: Dhonielle Clayton et al.: Blackout

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä: Sini Helminen: Sysi

21. Kirja liittyy lapsuuteesi: Laura Ingalls Wilder: Luumujen poukama

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä: Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys


24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija: Marjane Satrapi: Pistoja

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin: Elina Rouhiainen: Unienpunoja

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen: Matias Riikonen: Matara

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa: T. J. Klune: Talo taivaansinisellä merellä

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan: Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää: Asko Murtomäki: Finland 12 points! Suomen Euroviisut

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja: Riina Tanskanen: Tympeät tytöt – Aikuistumisleikkejä


34. Kirjailijan nimessä on luontosana: Rainbow Rowell: Any way the wind blows


36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää: Tarmo Koivisto: www.mammila.fi

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave: Louisa M. Alcott: Kahdeksan serkusta 


41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista: Sinikka Salokorpi: Joulupukin tarina 

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä: J. P. Ahonen: Lapsus

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan: C. S. Lewis: Prinssi Kaspian

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi: Tarmo Koivisto: Mämmilä 1982-1988


46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen: Liv Strömquist: Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022: J.S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä

lauantai 31. joulukuuta 2022

2022 (1/2)

Vuoden viimeistä päivää viedään, mikä tarkoittaa perinteistä vuosikatsausta! Vuosikatsauksen ensimmäisessä osassa käsittelen vuottani yleisesti, ensi vuoden puolella ilmestyvässä jatko-osassa kerron kirjavuodesta 2022. 

Vuosi 2022 tuntui monessa kohdassa raskaalta, opiskeluja oli paljon. Toisaalta vuosi vilahti ohi hetkessä, toisaalta se tuntui niin pitkältä, että alkuvuosi tuntuu olleen aivan eri elämää kuin nykyhetki. Kuten ennenkin, postauksen kuvituskuvat liittyvät tilanteisiin tai sitten ovat liittymättä. 





Vuonna 2022 minä
Useamman kerran on käynyt niin, että olen unohtanut vaihtaa läppärillä kyrillisen näppäimistön latinalaiseen venäjäntehtävien jälkeen. Tässä yritin ryhtyä katsomaan Sohvaperunoita, mutta jostain syystä Google ei tarjonnut tuloksia. 

⦁ aloitin vuoden etäopetuksessa. Tuntui todella epätoivoiselta palata takaisin Zoomin äärelle, kun syksy oli kuitenkin ollut pitkälti lähiopetusta. Muistot viime vuoden onnettomasta ja ahdistavasta koronakeväästä palasivat todella voimakkaasti mieleen. Onneksi viimeisessä periodissa päästiin taas lähiopetukseen, mutta itselläni oli siellä niin vähän opintoja, että se oli laiha lohtu. Olin ajatellut, että kevät olisi opintojen puolesta kevyt, mutta olin väärässä. Jo se, että opiskelin sekä venäjää että ranskaa teki keväästä hankalan. Venäjä oli hankalaa muuten vain, ja ranska, josta olin varmuuden vuoksi valinnut alkeiskurssin (huolimatta siitä, että opiskelin kieltä koko lukion läpi), oli välillä jopa turhauttavan helppoa. Vaikka lukiossa oli normaalia, että lukujärjestyksessä oli vähintään kahta, usein jopa kolmea kieltä, huomasin, että yliopistossa kieltenkurssien vaatima työmäärä on kaiken muun ohella niin suuri, että kaksi kieltä yhtä aikaa on yksinkertaisesti liikaa. Lisäksi keväälle osui muutama muukin työläs kurssi, ja vaikka luentoni loppuivat jo ennen vappua, kirjallisten töiden viimeiset rutistukset puristivat mehut melkoisen tarhokkaasti. Lisäksi kevättä hallinnoi koronastressin lisäksi stressi harjoitteluhausta, joka oli melkoinen epätoivon taival. Kesäloma tuli siis todella tarpeeseen! 

⦁ toimin ainejärjestölehden päätoimittajana. Olen ollut mukana ainejärjestömme lehden toimituksessa lähes koko opiskelija-aikani, ja jossain vaiheessa aloin (hieman yllätykseksi itsellenikin) haaveilla päätoimittajuudesta, ja niinpä sitten päädyinkin lopulta siihen hommaan. Vuoteni päätoimittajana oli antoisa, vaikka monenlaista vastoinkäymistä siihenkin mahtui aina temppuilevasta taitto-ohjelmasta painojälkipainajaisiin. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen kaikkeen, mitä toimitus sai tänä vuonna aikaan. Lehti oli vaipunut jonkinasteiseen koronakoomaan, mutta tänä vuonna se palasi menneisiin loiston päiviinsä. Tämä ei tietenkään ole vain oma ansioni, mutta silti olen tästä erittäin ylpeä. Järjestössämme on tapana, että päätoimittajan pesti kestää vuoden, joten luovutan soihtuni seuraajalleni. Vaikka olen iloinen siitä, että minun ei tarvitse tehdä enää yhtäkään talousarviota tai stressata painoaikatauluista, koen silti pientä haikeutta: onhan tämä melkein kuin luopuisi lapsestaan! 

Päätoimittajan puolisalaisia (ja -sensuroituja) muistiinpanoja taiton viimeistelyyn. Ei, en anna näille kontekstia.  

⦁ pääsin taas pitkästä aikaa laulamaan kuorossa. Koronan takia oman kuoroni toiminta oli pari vuotta täysin paussilla, mutta keväällä käynnisteltiin toimintaa varovasti uudelleen. Keväällä laulettiin vielä maskien kanssa (yllättävän hankalaa! En ollut tajunnutkaan, miten paljon nopeammin ääni väsyy maskin kanssa) ja melko pienellä kokoonpanolla, mutta syksyllä päästiin kunnolla asiaan ja jopa esiintymään! Yhdessä laulaminen on todella kivaa, sen olen taas päässyt huomaamaan. Miten ihanaa onkin, kun pari-kolmekymmentä ihmistä laulaa kuin yhdestä suusta, ja äänet soivat yhdessä <3

⦁ kuuntelin hyvin paljon musiikkia. Pääosin tänäkin vuonna levylautastani hallinnoivat vanhat tutut, mutta esimerkiksi Hectoriin tutustuin tänä vuonna paremmin (joskin tutustuttavaa miehen tuotannossa vieläkin riittää). Uutta musiikkia ilmestyi esimerkiksi Olavi Uusivirralta ja Scandinavian music groupilta, jonka Ikuinen ystävä -albumi on ehdottomasti vuoden isoimpia tapauksia (edellinen levy oli nimittäin ilmestynyt vuonna 2015). Päädyin ennakkotilaamaan Ikuisen ystävän itselleni synttärilahjaksi, ja olihan se ihanaa, kun levy kolahti ilmestymispäivänä postiluukusta mukanaan bändin jäsenten nimmaroima valokuva. 


⦁ seurasin ihmetellen koronarajoitusten purkua. Kun on kaksi vuotta elänyt pandemia-arkea, rajoitusten höllentäminen tuntui ihmeelliseltä ja jopa vähän kielletyltä. Vaikka inhosin maskien käyttöä, oli silti outoa olla käyttämättä niitä. Muistan miettineeni esimerkiksi lähikauppani ovella, laittaako maskin päähän vai ei, koska leivän hakeminen ilman tuntui jopa rikolliselta :D mutta kyllä siihenkin sitten tottui, ja suurimmaksi osaksi rajoitusten purku on tuottanut vain suurta iloa. (En ole muuten vieläkään sairastanut koronaa, vaikka lähes kaikki tuntemani ihmiset ovat, jopa useampaan kertaan. Jossain takaraivossani pelkään, että tähän asti selviäminen tarkoittaa jotain kauheaa ruttokurimusta tulevaisuudessa...) 

⦁ vietin pitkästä aikaa normaalivappua! Viimeksi pääsin viettämään opiskelijavappua fuksivuotenani, ja olinkin miettinyt, onko aika kullannut vappumuistot, ja onko vappu sittenkään yhtä huima ja maaginen juhla kuin sen muistelin olevan. Mutta kyllä oli! <3 Vappuviikkoon ja itse juhlaan mahtui useita unohtumattomia hetkiä, ja vaikka olin juhlinnan jäljiltä erittäin väsynyt, olin myös onnellinen.  

Ainoa ottamani kuva vapulta, jossa ei ole tunnistettavia ihmiskasvoja. Vapunpäivän piknikillä oltiin kirjaimellisesti yhdessä läjässä. 

⦁ matkustin katsomaan Euroviisuja. En sentään Torinoon, mutta Tampereelle (sama alkukirjain kuitenkin!) ystäväni luo. Olemme kyseisen ystävän kanssa katsoneet viisuja pandemia-aikana Zoomin välityksellä etänä, joten oli ihanaa, että pääsimme katsomaan tämän lempimusiikkikilpailuni finaalin yhdessä. Viikonloppu oli muutenkin ihana: siinä oli museoita, hyvää ruokaa, ratikka ja tärkeitä tyyppejä <3


⦁ novellini julkaistiin kansien välissä. Päädyin kirjoittamaan novellin vähän sattumalta, mutta niin vain se valittiin julkaistavaksi erääseen kokoelmaan, ja se oli ihana ja iso juttu! Teos, jossa novellini julkaistiin on käytännössä omakustanne, joten mitään suurta yleisöä en odota sen koskaan saavan. Kuitenkin minulle on valtavan suuri asia jo se, että tekstini on teoksessa, jolla on oma ISBN-numero :D  Novellissani oli jonkin verran minulle epätyypillisiä tyylikikkailuja, joiden onnistumista vähän epäröin, mutta näköjään kannatti kikkailla! Harmikseni en sairastumisen takia päässyt teoksen julkkareihin, mikä vähän kaivelee edelleen: olisihan kyseessä ollut ensimmäiset julkkarit, jossa itse olisin ollut juhlakaluna (tosin monen muun rinnalla, mutta kuitenkin). Tärkeä askel alppipolullani joka tapauksessa. 

⦁ olin oman alan kesätöissä! Suoritin museologian harjoittelua, ja pääsin siten ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään oman alan töitä, kun sain harjoittelupaikan eräästä pienehköstä museosta. Kyseinen museo ei ollut paristakaan syystä ehkä optimaalisin valinta, esimerkiksi sen sijainti oli minulle hankala (edestakaisten matkojen kanssa työpäiväni olivat helposti melkein 10 tunnin mittaisia). Tästä huolimatta nautin työstä: kyllä kummasti motivoi töiden tekemistä, kun saa olla omien kiinnostuksenkohteiden kanssa tekemisissä! Yllätyin siitä, kuinka paljon loppujen lopuksi pidin opastusten pitämisestä. Vähän esiintymiskammoisena introverttinä opastukset pelottivat minua ehkä kaikista eniten, mutta hyvin ne loppujen lopuksi menivät, ja huomasin kehittyväni siinä. 

Kokoelmatöitä museolla. (Mikäli joku oikea museoihminen tätä lukee: ei, olosuhteet eivät ehkä ole parhaat mahdolliset, mutta sillä oli mentävä, mitä oli annettu!)

⦁ ajoin autolla enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka pääosin kuljinkin töihin bussilla, viikonloppuisin piti turvautua omaan autoon. En ollut koskaan aiemmin ajanut yhtä pitkää matkaa ilman jonkinasteista henkistä tukea. Ajaminen sujui kuitenkin hyvin, kertaakaan en kolaroinut, eikä kukaan tai mikään vahingoittunut tai kuollut minun takiani! Ensimmäinen työmatka oli täynnä kuolemanpelkoa, mutta sekin helpotti kesän kuluessa. Välillä oli suorastaan kivaa vain ajaa pätkyttää moottoritietä ja kuunnella kivaa musiikkia! Jonkin verran ajelin kesän aikana töiden ulkopuolellakin, ja vaikka en ajamisesta eritysesti nautikaan, on ihan kiva, ettei ole pelkästään hankalien bussiaikataulujen varassa kotikotona ollessani. (Mainitsemisen arvoista lienee sekin, että sain kesällä elämäni ensimmäisen ja ainakin toistaiseksi myös viimeisen pysäköintisakkoni...)

⦁ vietin kesää minkä töiltäni ehdin. Vietin kesää tosiaan kotikotona, enkä hankalien työaikojeni vuoksi päässyt koko kesänä opiskelukaupunkiin käymään. Kivoja juttuja pääsin tekemään työnteonkin ohella: pari päiväreissua, ystävien näkemistä, hauskat juhannusjuhlat ja hetkiä riippumatossa. Siivosin myös huoneeni kaappeja, mikä oli melkoinen työmaa, koska säilytän aivan kaiken, mutta samasta syystä myös ilahduttavaa ja yllättävääkin hommaa. 

Kesän pehmein työkaveri <3

⦁ täytin 23 vuotta. Leivoin kakun, jonka on ehkä kaikkien aikojen vaikein leipomani, mutta äärimmäisen herkullinen (joskin myös melkoisen tukuinen :D) Synttärilahjaksi sain vanhemmiltani kastelukannun, mikä ilahdutti todella paljon: olenhan nämä kaikki omillani asutut vuodet kastellut huonekasvini pesupallolla :D 


⦁ palasin opiskelukaupunkiin viettämään kesäloman viimeisiä viikkoja. Vaikka tämä lyhyt loma ei ehkä ihan sisältänyt kaikkea, mistä haaveilin, pääsin esimerkiksi käymään museoissa ja viettämään aikaa ystävieni kanssa. Lisäksi toteutin erään retken, josta olin haaveillut todella pitkään! 

⦁ katsoin elokuvia ja sarjoja. Sarjoista mieleeni jäivät parhaiten The Office, Unorthodox, Milkshake ja Aikuisten kolmas kausi. Vuoden aikana katsotuista elokuvista suosikkejani olivat mm. Encanto, Emma, ...tick...tick...BOOM!, Fight club, Orlando, The Rutles: All you need cash ja Glass onion (jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä :D). 

Yhtenä viikonloppuna tein ruuaksi intialaistyyppistä kastiketta ja päätin panostaa ja leipoa kaveriksi naan-leipiä.  

⦁ aloitin viidennen vuoteni yliopistossa. Jos viime vuonna oli akateemista ikäkriisiä ilmassa, nyt varsinkin oli! Syksyyni mahtui maisteriopintojen aloittamista sekä omassa pääaineessani että eräässä maisteriohjelmassa, johon pääsemisestä olin haaveillut fuksista lähtien. Siihen kuului myös kriiseilyä graduaiheen kanssa, venäjän läksyjä ja vielä vähän lisää venäjän läksyjä ja oppimispäiväkirjoja, jotka aloitettiin liian myöhään. Opinnot tuntuivat syksyllä turhankin raskailta, ja valitettavasti ensi kevätkin näyttää täydeltä. Jospa oppisin aikatauluttamaan kevään aikana paremmin? 

⦁ kävin livekeikoilla. Koska en ole koskaan ollut mikään suuri keikoilla kävijä, se, että näin viisi artistia tämän vuoden aikana livenä, on iso juttu. Keväällä ja kesällä olin katsomassa Kalevauvaa, Arppaa, J. Karjalaista ja Prinssi Rohkeaa ja Erämaan rottia, syksyllä Scandinavian music groupia. Kevään ja kesän keikat nautin ulkoilmassa, pääosin hyvässä säässä (yhden tosin niin karmeassa kaatosateessa, että olin aivan läpimärkä sadevarusteistani huolimatta!). Lemppariksini näistä nousee ehkä J. Karjalainen, jonka lavakarisma on uskomaton! Smg:n keikan sain nauttia eturivistä käsin, ja Ikuinen ystävä -albumi aukeni jotenkin paljon paremmin. Löysin itseni esimerkiksi kyynelehtimästä Kukaan ei ole virheetön -kappaleelle. Livekeikoissa on jotain maagista. 

Smg <3

⦁ seikkailin. Vuoteen mahtui parikin seikkailuja, joihin liittyi jännittäviä kulkuneuvoja, pieniä eksymisiä ja tietenkin eväitä. Hyvät eväät ovat retkeilyn pääasia! 

⦁ kirjamessuilin. Perinteiseen tapaan kävin kaksilla kirjamessuilla, ensin Turussa ja sitten Helsingissä. Helsingin messuista tein myös oman postauksensa



⦁ katsoin musikaaleja. Vuoden aikana katsoin musikaalit Encanto, ...tick...tick...BOOM!, West side story (vuoden 2021 versio), Oklahoma!, Elvis, Mulan II ja The Rutles: All you need is cash. Lisäksi kuuntelin Frozenin Broadway-version. Musikaalien kuuntelua toivon petraavani ensi vuonna! Lempimusikaalini tänä vuonna on ehdottomasti ...tick...tick...BOOM!, jota katsoessani itkin itseni märäksi rätiksi. 

⦁ taideintoilin. Vierailin useamman kerran taidemuseoissa, ja muistin taas, kuinka paljon pidän taiteesta eri muodoissa. Kirjallisuus ja musiikki ovat vahvasti läsnä arjessani, mutta muut taiteen muodot jäävät helposti paitsioon. Osittain tästä oivalluksesta inspiroituneena toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin itselleni vesivärit! Toivon pääseväni ensi vuonna maalaamaan pitkästä aikaa. Toin kotikotoakin hieman vanhoja öljypastelliliituja siinä toivossa, että niitäkin tulisi käytettyä enemmän. Kävin myös opiskelukaupunkini teatterissa, ensimmäistä kertaa ikinä! (Eihän siihen mennytkään kuin viisi vuotta...) Teatterissakin pitäisi käydä useammin. 

Käydessäni Turun taidemuseossa pääsin katsomaan Heleneä silmästä silmään. Tämä on yksi lempitauluistani häneltä. 

⦁ pääsin joululomalle ja matkustin kotikotiin sitä viettämään. Raskaan syksyn jälkeen oli ihanaa vain maata sohvalla ja syödä konvehteja. 

⦁ kirjoitin. Sen jälkeen, kun sain DVR:n ykkösversion valmiiksi syksyllä 2021, en kirjoittanut säännöllisesti moneen kuukauteen. Vaikka alkuvuodesta kirjoitinkin tuon julkaistavaksikin päätyneen novellin, ei kirjoittamisessa ollut samanlaista rutiinia kuin ennen. Kirjoitusrutiiniin pääsin kiinni vasta huhtikuussa, kun osallistuin Camp NaNoWriMoon ja aloitin P:n editointia. Campin hävisin tällä kertaa, mutta P:n editointi on edennyt hyvin mukavasti: olen editoinut arviolta n. 2/3 koko kässäristä. Välillä on ollut tahmeampaa, välillä helpompaa, mutta sellaista kirjoittaminen yleensä onkin, ylä- ja alamäkiä. Pari viime vuotta ovat olleet vähän hankalia kirjoittajaitsetunnon kannalta, mutta tänä vuonna olen luottanut itseeni kirjoittajana vähän enemmän. Minulla on ääni, ja se ääni, sen kertomat tarinat ovat tärkeitä. Alkukesän novellijulkaisun lisäksi sain loppuvuodesta tietää, että myös eräs toinenkin novellini tullaan julkaisemaan ensi vuoden aikana. Vaikka tämä(kin) julkaisu on Suomenkin mittakaavassa pieni, eikä varmaan pääse minkään suuren yleisön tietoisuuteen, olen erittäin onnellinen ja otettu tästä tilaisuudesta. Julkaisu kuin julkaisu, ja tietyissä piireissä tällainen julkaisu on melko arvostettu! Mutta se ensi vuoden suunnitelmista tässä kohtaa, palaan näihin vielä vähän myöhemmin. 
"E ei tykkää muistella menneitä, mutta ei hän halua ajatella liikaa tulevaakaan, hän sanoi hiljaa ja pudisti päätään. – Hän haluaa olla aina vain tässä ja nyt. Enkä minä voi syyttää häntä siitä. Menneisyydessämme ei ole juurikaan hyviä asioita, ja tulevaisuudensuunnitelmat voivat kaatua milloin tahansa. Mutta kai minä silti haluan katsoa tulevaan, ottaa riskin. Menneeseen ei ole mitään järkeä jäädä vellomaan, sitä ei voi enää muuttaa."

 (P, luku 9)

Editointimuistiinpanojen tekemistä.

2022 oli varsin kiireinen ja usein myös stressaava vuosi, mutta siihen mahtui paljon mieleenjääneitä ja sydäntä lämmittäneitä hetkiä. Ensi vuosi tulee olemaan niin ikään hyvin opiskeluntäyteinen, mutta toivon, että siellä odottaisi myös hyviä hetkiä, joiden voimalla jaksaa arkisen puurtamisen. Vuodelta 2023 toivon myös, että kirjoittaisin enemmän blogiin! Tämä on kuitenkin mukavaa hommaa, ja luonnoksissa odottelisi vaikka mitä kivaa, joka on kirjoittamista vaille valmista. Jos edes kahdesti kuukaudessa kirjoittaisin, se olisi jo voitto! 


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Tavataan vuonna 2023!