tiistai 13. heinäkuuta 2021

Mid-Year Book Freak Out Tag 2021

Tämä tägi on kiertänyt useammassakin kirjablogissa nyt, kun vuotta 2021 on kulunut jo puolet (!!). Haaste vaikuttaa hyvältä tavalta summata yhteen vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana luettuja, joten päätin tarttua siihen itsekin.  Olen bongannut haasteen esimerkiksi Ankin kirjablogista ja Oksan hyllyltä -blogista. 

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys tuli ensimmäiseksi mieleen, joten mennään intuitiolla tällä kertaa! Kaikki vaikuttavat ihastuneen tähän kirjaan, enkä ole poikkeus. Hauska, eriskummallinen ja välillä haikeakin teos, joka on jotain ihan muuta kuin mihin olin aikaisemmin (suomalaisessa, aikuisille suunnatussa) kirjallisuudessa törmännyt.

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen lukenut aika vähän jatko-osia sellaisista sarjoista, joita en olisi jo kertaalleen lukenut, mutta näistä paras on Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille, ongelmistaan huolimatta. Jos uusinnat lasketaan mukaan, paras on ollut joko Muumipapan urotyöt tai Vaarallinen juhannus



3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Sini Helmisen Hurme odottelee kirjastolainapinossani, joten sanotaan se! 

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Rainbow Rowellin Anywhere the wind blows ilmestyi jo viime viikolla, mutta sen lukemista odotan. Vaikka Wayward son oli jonkinasteinen pettymys, kiinnostaa kuitenkin, miten Simonin, Bazin ja kumppaneiden tarina päättyy. Lisäksi myöhemmin syksyllä ilmestyvä Magdalena Hain Isetin solmu on lukulistalla! Myös Dess Terentjevan säeromaani Ihana kiinnostelee kovasti. Ja J.S. Meresmaan Khimaira! Riittähän näitä :D

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Paula Norosen Tarja Kulho-sarjan toinen osa Lomille lompsis. Ensimmäinen osa oli ihan hauska, vaikka olikin vähän pettymys, mutta Lomille lompsis ei jaksanut edes hymähdyttää niin monta kertaa kuin sarjan aloitusosa. Myös syvästi inhoamani kolmiodraamakuvio laski kirjan pisteitä. Parasta tässä oli Norosen itsensä lukema äänikirja. 

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Ehkä Marilyn Monroen jälkeenjääneistä papereista koottu Välähdyksiä, sirpaleita. Tässä yllätti lähinnä se, miten edelleen ajankohtaisia Marilynin ajatukset esimerkiksi naisten seksuaalisuudesta olivat, ja kuinka jäsentelemättömistä ja pirstaleisista muistiinpanoistakin näki, miten lahjakas hän oli kirjoittajana(kin). 

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Puolen vuoden aikana ei ole ehtinyt löytyä uusia lempikirjailijoita.

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Uusia ihastuksiakaan ei ole fiktiivisistä maailmoista ilmaantunut kuluneen puolen vuoden aikana. Ainoa, joka tulee edes etäisesti mieleen, on Elizabeth Acevedon Kaikilla mausteilla -kirjan Malachi, joka oli ihan sympaattinen hahmo (ja kivan fiksu love interest, ei aina itsestäänselvyys YA-kirjoissa :D), mutta en minä häneenkään ihastunut.

9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Anni Saastamoisen Sirkka-romaanin nimihenkilö, oli niin naurettavan samanlainen kuin minäkin, että kiinnyin häneen heti. Vaikka Sirkan elämä saattaa ulkopuoliselle näyttää ankean harmaalta, hän löytää siitä paljon pieniä iloja. 

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

En ole tänä vuonna lukenut mitään suuria itkukohtauksia aiheuttavia kirjoja, vaikka hyvin herkästi kirja lukiessa vollotankin. Viivi Rintasen Sarjakuvaterapiaa kuitenkin nostatti kyyneleet useasti silmiin, sekä ilosta, surusta, että kiukusta. 

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Netflixin minisarja The Queen's gambit, ehdottomasti!! Sarja perustuu Walter Tevisin kirjaan Musta kuningatar, ja on harvinainen adaptaatio, joka on mielestäni parempi kuin pohjateoksena käytetty kirja. Sarjasta huomaa, että sen tekijät ovat pitäneet kirjasta todella paljon, ja halunneet tehdä sille kunniaa. Tarinaan tehdyt muutoksetkin ovat tarpeellisia: siinä oli enemmän materiaalia ja suurin osa hahmoista oli moniulotteisempia kuin kirjassa. 

12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Ehkä tässä huomaa, että haaste on tarkoitettu ensisijaisesti kirjablogeille? :D Omalla kohdallani mikään koostepostaus ei nouse suosikiksi, koska ne ovat aika lailla peruskauraa. Niiden sijaan suosikkini on ehkä Musikaaleja lavalta (osa 2), jonka eteen näin todella paljon vaivaa, tai Muista minut näin -runo, josta pidän itse kovasti. 

13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

Kauheasti en ole kirjahankintoja tänä vuonna tehnyt, mutta itselleni kandin palauttamisesta palkinnoksi ostamani Hitchhiker's guide to the galaxy -yhteisnide on niistä ehdottomasti kaunein. En tiedä, miten kuvasta saa selvää, mutta nuo tähdet on folioitu! 


14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä? 

Minulla on tällä hetkellä pitkäaikaisesti kesken Maria Pettersonin Historian jännät naiset, se olisi kiva saada luettua vuoden loppuun mennessä. Ongelmana tosin on se, että kirjaa pitää lukea melko lyhyissä pätkissä, että ei tule informaatioähkyä. Muumien uusintaluku on myös tarkoitus saattaa tämän vuoden aikana loppuun, ja sen myötä myös Muumimuseon julkaisema Kuinkas sitten kävikään -teos. (Joka on eri asia kuin Janssonin samanniminen kuvakirja, toim. huom.!)


Haasteen saa kopioida omaan blogiinsa, jos siltä tuntuu! Muiden vastauksia on aina kiva lukea :)

torstai 8. heinäkuuta 2021

Kesäkuun luetut 2021

Kesäkuussa 2021 luin viisi kirjaa (1650 sivua), joista kolme oli spefiä, yksi non-fictionia, yksi sarjakuvaa ja yksi uusinta.

Apo, Satu: Ihmesatujen historia 408 s.
Collins, Suzanne: Balladi laululinnuista ja käärmeistä (Nälkäpeli #0) 598 s.
Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus (Muumit #5) 145 s. [U]
Rintanen, Viivi: Mielisairaalan kesätyttö 112 s. 
Rouhiainen, Elina: Muistojenlukija (Väki #1) 387 s. 

kotimaisia: 4
ulkomaisia: 1
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 2
muualta: 1

En yleensä merkkaa kurssikirjallisuutta vuoden lukutilastoihini, mutta Ihmesatujen historian kohdalla teen poikkeuksen. Vaikka luin kirjan nyt folkloristiikan tenttiä varten, se oli ollut lukulistallani jo pitkään, joten olisin lukenut sen joka tapauksessa jossain vaiheessa. Otsikkonsa mukaisesti kirja käsittelee satujen ja niiden kertojien historiaa. Tässä vaiheessa ei satuinnostukseni liene kellekään enää yllätys, joten voitte uskoa, että kirja oli kuin minulle luotu! Valitettavasti lukukokemus oli hieman ristiriitainen. Rakastin lukea tunnettujen satujen taustoittamista, niiden ajallisten ja maantieteellisten variaatioiden historiaa ja vertailua, sekä kertojan aikakauden konteksteista (vaikka osa olikin hyvin tuttua asiaa). Sen sijaan kirjan loppupuolella olevat luvut satujen tutkimisesta eivät jaksaneet kiinnostaa yhtä paljon. Vaikka olinkin silmäillyt kirjan sisällysluetteloa, ne tulivat minulle silti vähän yllätyksenä: olisiko motivaatio niiden lukemiseen ollut korkeammalla, jos olisin osannut varautua niihin? Suurin osa kirjasta käsittelee kuitenkin kaikille tuttuja (prinsessa)satuja, joten sen perusteella voin ainakin kirjaa varauksetta suositella kaikille, joita satujen historia kiinnostaa. Tunnettuja satuja on maailmassa niin paljon, että mielelläni olisin lukenut useammastakin taustoittavan tekstin! Aiheesta kiinnostuneille suosittelen myös lämpimästi Kaisa Pulakan Olipa kerran -podcastia, jossa Satu Apo on asiantuntijavieraana. Monet kirjassa kerrotut asiat olivatkin minulle tuttuja jo siitä, mutta opin paljon uuttakin! En ollut tullut esimerkiksi koskaan miettineeksi sitä, miten yhteiskunnan misogynia on vaikuttanut siihen, miten satuihin ja niiden tutkimukseen on suhtauduttu. Satuja on pidetty naisten ja lasten viihteenä, ja siksi vähempiarvoisena kirjallisuuden/kerronnan lajina kuin miesten kertomia tarinoita. Jopa satuihin erottamattomasti liittyvä termi "hanhiemo" on ollut pilkkanimi vanhemmanpuoleiselle, hölmölle ja tietämättömälle lastenhoitajalle. Antiikista ja keskiajalta ei ole säilynyt juuri ollenkaan ihmesaduiksi määriteltäviä tarinoita, mutta se ei välttämättä johdu siitä, ettei satuja olisi näinäkään aikoina kerrottu: niitä ei ole vain säilynyt, koska niitä ei pidetty (=miehet eivät pitäneet) tarpeeksi merkittävinä säilytettäväksi. Sydäntä viiltää, kun vain ajatteleekin, mikä määrä satuja on saattanut hävitä ikiajoiksi historian hämäriin tästä syystä! 

Luin Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian yläasteella, ja se on edelleen parhaita dystopioita, joita olen koskaan lukenut, vaikka minusta ei sen ykköfani tullutkaan. Viime kesänä ilmestynyt esiosa Balladi laululinnuista ja käärmeistä kiinnosti minua kovasti, vaikka minua myös hieman pelotti: jaksaako Nälkäpelin maailma kiinnostaa enää vuosien jälkeen? Entä, jos kirja on aivan sysihuono? Kun vuosi ilmestymisen jälkeen kirjaan tartuin, sain huomata ainakin sen, että se koukutti aivan samalla tavalla kuin varsinainen trilogia aikoinaan: hotkin kirjaa kymmeniä, jopa satoja sivuja kerrallaan, enkä olisi tahtonut tehdä mitään muuta kuin lukea sitä! Balladi laululinnuista ja käärmeistä sijoittuu aikaan 60 vuotta ennen päätrilogian tapahtumia ja kertoo nuoresta Coriolanus Snow'sta, josta tulee myöhemmin koko Panemin presidentti, jonka hirmuvaltaa vastaan Katniss vuosikymmeniä myöhemmin kapinoi. Tässä romaanissa hän on kuitenkin vasta lukiolainen, jonka perheen omaisuuden sota on vienyt. Hän ei kuitenkaan näytä sitä: vallanhimo ja kulissien pystyssä pitäminen ovat hänen tärkeimpiä agendojaan. Snow ja muut Capitolin lukion opiskelijat määrätään 10. Nälkäpelin tribuuttien ohjaajiksi. Saadessaan tribuutikseen tytön vyöhykkeeltä 12 Snow ei ihmeemmin innostu, koska tribuutti vaikuttaa kaikista heikoimmalta kilpailijalta, pian hän kuitenkin saa huomata, että tällä Lucy Gray Bairdilla on ässiä hihassaan ja sittenkin jopa mahdollisuus pelin voittoon. Ehdottomasti kiinnostavinta kirjassa oli nähdä, miten Nälkäpeli vuosikymmenten varrella kehittyy: 10. pelissä tribuutteja pidetään kirjaimellisesti nälässä ennen areenalle menoa, heitä säilytetään eläintarhassa ja Katnissin aikaisesta mediaspektaakkelista ei ole tietoakaan. Vaikka sanoinkin koukuttuneeni ja nauttineeni lukemisesta, tarina olisi kaivannut hieman hiomista. Melkein 600-sivuisessa järkäleessä olisi ollut hyvinkin tiivistämisen varaa. Jos kirja on niin pitkä, pituuden pitäisi olla oikeutettu! Snow on kiinnostava hahmo, on mielenkiintoista nähdä, miten hänestä kasvaa sellainen ihmishirviö, joka hän vanhana miehenä on, mutta minusta kehitys tapahtui hieman liian hitaasti ja lopullista muutosta ei mielestäni pedattu tarpeeksi. Myös Lucy Gray Bairdin tarinakaaren loppuratkaisu oli jotenkin epätyydyttävä ja antiklimaattinen. Kirjan kolmas osa lässäytti kirjassa siihen mennessä rakennetun jännityksen, vaikka siinä on ehkä tärkein hahmonkehitys Snow'n kohdalla. Pisteet Collinsille kuitenkin siitä, ettei kirjan juonenkäänteitä aavistanut etukäteen! Toisaalta tässä vaiheessa on ehkä katsottava elefanttia huoneessa: vaikka sanoin, että Snow'n hahmo on mielenkiintoinen, enemmän minua olisi kiinnostanut esimerkiksi Haymitchin tai Finnickin tarina ennen varsinaisen trilogian tapahtumia. Kaikesta kritisoinnista huolimatta Balladille laululinnuista ja käärmeistä pitää antaa se ansio, että se innosti minut taas lukemaan pienen innottomuuden jälkeen, vaikka se ei kirjana täysin ihastuttanutkaan. Pitäisi kyllä Nälkäpelit uudelleen, olisi kiinnostavaa katsoa, miten ne nykyään uppoaisivat. 

Muumien uudelleenluku jatkui jälleen, tällä kertaa Vaarallisella juhannuksella, jota olin tietoisesti säästellyt ajankohtaa silmällä pitäen. Vaarallinen juhannus oli lapsena lempiosani sarjasta, johtuen ehkä myös siitä, että sitä muistan lukeneeni (tai kuunnelleeni) kaikista eniten Näkymättömän lapsen ohella. Vaarallinen juhannus inspiroi minua myös leikeissäni: muistan leikkineeni useasti skenaarioita, joissa ajelehdittiin jossain kelluvassa rakennuksessa tulvan vallattua maailman. Kirjan tarina on taatusti tuttu lähes kaikille: Muumiperheen juhannussuunnitelmat menevät uusiksi, kun koko laakso alkaa tulvia. Perhe pelastautuu kummalliseen kelluvaan taloon, joka paljastuu teatteriksi. Muumit eivät tiedä teatterista mitään, mutta nuivan teatterirotta Emman johdolla he alkavat suunnitella näytelmää. Kirjassa ehtii tapahtua monenlaisia käänteitä aina eksymisestä ja lapsilauman adoptoimisesta juhannustaikojen tekemiseen ja vankilaan joutumiseen. En tiedä, miksi minua yllättää aina se, miten ihania Muumi-kirjat ovat, mutta niin kävi tämänkin kanssa. Totta kai tiesin, että tämä(kin) olisi ihanaa luettavaa, mutta että näin ihanaa! Vaarallinen juhannus on vielä enemmän lapsille suunnattuja Muumeja, minkä huomaa siitä, että kirjassa ei ole ihan niin paljon tasoja kuin myöhemmissä osissa, vaan se keskittyy enemmänkin jännittävään seikkailuun, mutta se ei haitannut tippaakaan, juuri sellaista kaipasinkin. Janssonin piirroskuvitukset ovat aina ihania, mutta tässä kirjassa on useita lempikuviani, kuten pienen lammen rannassa makaava Muumipeikko ja juhannustaikoja tekevät Niiskuneiti ja Vilijaana. Luin kirjan juhannusviikolla, lähes yhdeltä istumalta eräässä puistossa, yhtenä helteisenä kesäiltana, se oli aivan täydellinen tapa lukea tämä teos. Seuraavana vuorossa onkin sitten Taikatalvi, jonka luen varmaan näin helteitä viilentämään, jotta pysyn itselleni asettamassa aikataulussa. 

Huhtikuussa luin Viivi Rintasen Sarjakuvaterapiaa-teoksen, joka herätti kiinnostuksen myös Rintasen esikoisteokseen Mielisairaalan kesätyttö. Omaelämäkerrallisessa sarjakuvassa yliopistossa opiskeleva Vilma on kesätöissä siivoojana mielisairaalassa. Mielisairaalan potilaiden kautta Vilma miettii omia mielenterveyden ongelmiaan, suorituspaineitaan ja traumojaan ja pohtii, kuka loppupeleissä on "hullu" ja kuka on "normaali". Kirja sai lukijankin miettimään samoja kysymyksiä. Teema osui lähelle siinäkin mielessä, että vaikka kesätyöni ei ihan teoksen Vilman työtä vastaakaan, olen miettinyt hieman samankaltaisia asioita ja joutunut kohtaamaan omia ennakkoluulojani muista ihmisistä. Oli myös kiinnostavaa lukea siitä, millainen hierarkia mielisairaalan työntekijöiden välillä vallitsi. Teos ei ole mitään kevyttä kesälukemista, mutta vaikuttava kuitenkin. Rintasen piirrostyyli ei edelleenkään miellytä silmääni, mutta rumat ja vääristyneet ihmiset tukevat teemaa. Olisin toivonut tosin hieman rauhallisempia ruutuja teoksen loppupuolelle, nyt ne tuntuivat melko tiukkaan ahdetuilta, eikä hengähdystilaa albumin loppupuolella enää ollut. Varoituksen sana kuitenkin, mikäli suunnittelet kirjaa lukevasi: jos itsetuhoisuuden tai syömishäiriön kuvaus triggeröi tai muuten vain ahdistaa, kannattaa tämä kirja jättää hyllyyn, kuvaus on nimittäin todella voimakasta ja menee ihon alle helposti. 

Olen todella myöhässä Elina Rouhiaisen Väki-trilogian kanssa, kun luin vuonna 2017 ilmestyneen Muistojenlukijan vasta nyt! Tuntuu, että omassa kuplassani tämän (ja trilogian muut osat) ovat jo lukeneet kaikki. Rouhiaisen Susiraja-sarja ei ihan sataprosenttisesti lumonnut minua puolelleen, joten olin vähän ennakkoluuloinen myös Väkeä kohtaan, vaikka sitä olikin kehuttu. Muistojenlukija kuitenkin yllätti minut positiivisesti! Trilogian aloitusosa kertoo 16-vuotiaasta Kiurusta, joka on aina nähnyt muiden ihmisten muistot lintuina. Hiljainen ja huomaamaton Kiuru päätyy sattuman kautta romaninuorten porukkaan, jonka jäsenillä on samankaltaisia mystisiä kykyjä. Pian käy kuitenkin ilmi, että heidän perässään on salaperäinen järjestö, joka on uhka heille kaikille. Tämän kaiken keskellä Kiuru joutuu pohtimaan omaa suhdettaan niin vanhempiinsa, ihastuksiinsa, tulevaisuuteensa kuin omaan romaniperimäänsä, jota hänen äitinsä ei hyväksy. Luin Muistojenlukijan kokonaan kahden junamatkan aikana, mikä kertoo siitä, että koukutuin kirjaan melkoisen tehokkaasti! Tykkäsin tästä huomattavasti enemmän kuin Susirajasta, sillä tässä hahmot olivat moniulotteisempia ja juoni vähemmän tuttuja ratoja kulkeva. Maailman säännötkin tuntuivat paljon loogisemmilta (ikuisesti Susirajan Kreikka-kuvioita kauhulla muistellen :D). Kiva huomata, että kirjailija on kehittynyt! Hahmokaartin moninaisuuskin on toteutettu paremmin kuin Susirajassa: hahmot eivät ole pelkkiä karikatyyrejä ja stereotypioita, vaan kolmiulotteisia ihmisiä. Päähenkilö Kiuru tosin oli melkoisen rasittava tyyppi, vaikka häneen jossain määrin samaistuinkin :D Pidin myös siitä, miten kirja käsitteli yhteiskunnallisia aiheita, kuten köyhyyttä ja rasismia ilman, että se muuttui paasaukseksi. Ihan täydellinen kirja ei kuitenkaan ollut: esimerkiksi Väki jäi vielä vähän epämääräiseksi taustahahmoksi. Toivon, että jatko-osat selkeyttävät tätä! Romanikulttuuri oli arvattavasti suuri osa kirjaa, minkä vuoksi jäi harmittamaan, ettei sitä käsitelty sen enempää. Esimerkiksi Kiurun suhde omaan, kaukaiseksi jääneeseen romaniperimäänsä olisi ollut todella kiehtova teema, ja harmitti, että se jäi kaiken muun jalkoihin. Yllätyin jonkin verran siitäkin, että spefielementti oli Muistojenlukijassa loppupeleissä aika pienessä osassa, ihmissuhteisiin keskityttiin enemmän. Toisaalta kirja oli tällaisenaan juuri sopivaa kesälukemista, mutta olin odottanut "voimakkaampaa" (en nyt keksi parempaakaan sanaa!) spefiä. Aion kuitenkin ehdottomasti jatkaa sarjan parissa, toivottavasti mahdollisimman pian! 




*********

Kesäkuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa: Balladi laululinnuista ja käärmeistä
11. Kirja kertoo köyhyydestä: Muistojenlukija
21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan: Vaarallinen juhannus
28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä: Ihmesatujen historia

Kesäkuu kului hämmästyttävän nopeasti, mutta se saattaa johtua siitä, että suurin osa kuukaudesta kului töissä. Fyysisesti raskas työ verotti voimia jonkin verran vapaa-ajallakin, ja toisinaan illat menivätkin vain siihen, että makasin tuulettimen edessä ja lepuutin kipeytyneitä jalkojani. Tästä huolimatta ehdin nauttimaan kesästäkin: olen vieraillut ylioppilasjuhlissa (oli muuten ihanaa juhlia pitkästä aikaa kunnolla!), nähnyt ystäviäni, käynyt puistossa lukemassa, käynyt uimassa ja leiponut raparperipiirakkaa ja britatorttua. Juhannusta kävin viettämässä kotikotona, jossa pelasimme esimerkiksi mölkkyä sisarusteni kanssa. Voitin koko kesän ensimmäisen pelin niin uskomattomalla heitolla, että se pitäisi valita vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi :D Lukeminenkin maistuu tällä hetkellä paremmin kuin aikoihin, joten innolla odotan, millaisia lukukokemuksia loppukesä tarjoaa. 

Heinäkuussakin elämäni täyttää suurimmaksi osaksi työt, mutta luvassa on ainakin yhdet pienet sukujuhlat. Päätin myös vähän extempore osallistua Camp Nanowrimoon, tavoitteenani 10230 sanaa Dystopiavampyyriromanssiin. Kässäri ylitti kesäkuussa päätähuimaavan 300 liuskan rajan, ja ediotintia ajatellen toivon, että seuraavaan sataseen ei päästä, mutta luvuilla on taipumus venyä hämmästyttäviin mittoihin, joten katsotaan, miten paljon viimeiset viisi (!!) lukua tekstiä kasvattaa. Tällä kertaa en päivitä Campin etenemisestä blogiin samalla tavalla kuin aiemmin, koska en usko, että prosessista on kauheasti uutta sanottavaa enää tässä vaiheessa. 


Kuukauden biisi on Marinan Venus fly trap. Marinan uusin albumi, Ancient dreams in the modern land, ilmestyi kesäkuun alussa, ja se onkin sitten ollut kovassa kuuntelussa koko kuukauden. Siitä huolimatta ajatukseni albumista ovat aika jäsentelemättömiä, johtuen siitä, ettei minulla ole oikein ollut aikaa tai jaksamista perehtyä sanoituksiin, jotka ovat Marinan musiikin suola. Pidän kuitenkin siitä, miten avoimen feministinen albumi on. Vaikka Marinan musiikissa on aina ollut feministinen kulma, nyt se on pääosassa. Ancient dream in the modern land on tosiaankin albumi, jota vuonna 2021 tarvitaan. Pidän myös albumin äänimaailmasta: se kuulostaa siltä, että Family jewels ja Electra Heart olisivat saaneet lapsen keskenään! 

Jaksamista heinäkuun helteisiin, muistakaa nesteyttää itseänne! 

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Kesän lukumaraton + kooste

Pitkästä aikaa päätin taas osallistua lukumaratoniin! Maratonia emännöi Yöpöydän kirjojen Niina. 

Kuva: Yöpöydän kirjat

Minulla oli keväällä vähän lukujumin poikasta, vaikka sitä ei ehkä uskoisi, kun katsoo lukemieni kirjojen määriä. Kuitenkin koin, että en saanut lukemisesta samalla tavalla irti kuin ennen, ja tarinoihin uppoaminen tuntui enemmän velvollisuudelta (koska harrastan lukemista ja harrastusta pitää harrastaa voidakseen nimittää sitä sellaiseksi) kuin nautinnolta, mutta kesän koittaessa olen päässyt lukemisen kanssa taas kivaan vauhtiin ja saan siitä jälleen todella paljon iloa. Haluan ahmia kirjoja minkä ehdin, mutta töissäkäynti haittaa harrastuksia :D Mikäs sen parempaa tähän hetkeen kuin pieni lukumaraton! 

Lähden maratonille melko kunnianhimoisella pinolla, enkä usko, että todellakaan ehdin kaikkia lukemaan. Suunnitelmaa voi myös muuttaa lennosta. Kuitenkin minulla on kova luotto siihen, että hyvin YA-painotteinen pinoni on hyvää maratonlukemista! 


Tällä hetkellä pinosta kesken ovat Korento ja Taivasten vanki, ja tavoitteenani on saada ainakin toinen näistä luettua, mieluiten Korento, kun se on ollut niin järjettömän pitkään kesken. Todennäköisesti kuuntelen myös jonkin verran äänikirjaa, koska minulla on jonkin verran kotitöitä tehtävänä. Äänikirjana minulla on tällä hetkellä kesken Salla Simukan Lukitut (muoks. sainkin tähän alun perin laitetun kirjan kuunneltua perjantain työpäivän aikana, joten korjasin faktat oikein tähän). 

Aloitan maratonin lauantaina 3.7., kunhan olen saanut päiväni käyntiin. 

13.00. Maraton alkaa nyt! Luin aamulla yhden tenttikirjan loppuun, mutta en laske sitä maratonin lukemisiin mukaan, joten virallisesti aloitan nyt. Lähden nyt käymään pienellä päiväkävelyllä: käyn työpaikalla palauttamassa unohtuneita tavaroita (mitäs muutakaan sitä vapaapäivänään tekisi) ja kirjastossa palauttamassa kirjoja ja hakemassa varauksia. Kävelylenkkini taustaäänenä toimii Lukitut.

15.10. Palasin tuokio sitten kotiin. Matkaan tuli yllättäviä mutkia, kun jouduinkin käyttämään jotain kiertoreittejä, mutta ainakin Lukitut eteni yhden tunnin ja 57 minuutin verran. Nyt parkkeerasin itseni tuulettimen eteen ja ajattelin aloittaa fyysisten kirjojen lukemista. Suunnitelmissa oli jatkaa jotain kesken olevaa kirjaa, mutta päätin sittenkin aloittaa Kuunnousua. Säeromaani on ehkä hyvä lämmittelyteos maratonrykäisylle, joten luen sitä siihen asti, että on ruokatauon aika. 

16.45. Luin Kuunnousua eteenpäin 212 sivua ja nukuin vahinkopäikkärit. Seuraavaksi ruokaa. Riippuu vähän fiiliksestä, luenko ruuan jälkeen Kuunnousun loppuun vai rupeanko siivoamaan ja jatkamaan Lukittuja, mutta jompi kumpi näistä on alkuillan suunnitelma. 

21.30. Illalla lukeminen on ollut vähän laiskanpuoleista. Luin kuitenkin Kuunnousun loppuun, sivumäärä nyt yhteensä siis 381 sivua. Lukitut eteni myös, kuuntelin illan aikana yhden tunnin ja 14 minuuttia. Nyt on sitten iltapalan aika! Palan painikkeena kuitenkin taidan lukemisen sijaan kirjoittaa, olen nimittäin hyvin myöhässä Campnanon kanssa. Koko yötä ei ole kuitenkaan tarkoitus naputella näppäimistöä, vaan kun olen päässyt päivätavoitteeseeni, laitan koneen kiinni ja painelen kohti unten maita seuranani Korento, jota luen, kunnes uni voittaa. Hyvää yötä nyt siis jo valmiiksi, aamulla nähdään! 

13.00. Korento hävisi unelle luettuani hurjat 48 sivua. Nukuin melko pitkään, ja aamupalan ja muiden puuhien jälkeen ehdin lukea vielä Marjane Satrapin sarjakuvan Luumukanaa (84 sivua) ennen maratonin päättymistä. 

Yhteenveto: 

Tällä kertaa maratonini tulokseksi kertyi 510 sivua fyysistä kirjaa ja 3 h 11 min äänikirjaa. Ihan täysin tyytyväinen en omaan tulokseeni ole, olisin toivonut lukevani fyysisiä kirjoja enemmänkin, mutta tällä kertaa meni näin. Minulla oli suunnitelmissa, että olisin mennyt johonkin puistoon lukemaan, mutta maratonajan puitteissa en tällä kertaa ehtinyt. (Olen harrastanut puistossa lukemista tämän kesän aikana useamman kerran, kirjat suorastaan hujahtavat eteenpäin siellä!) Maratonille valitsemani kirjat olivat kyllä hyviä, juuri sopivia maratonkirjoja. Mielellään osallistuisin maratonille mahdollisimman pian uudelleen, tämä on aina yhtä kivaa. 

Luettu loppuun

Sarah Crossan: Kuunnousu
Marjane Satrapi: Luumukanaa

Luettu eteenpäin:

Salla Simukka: Lukitut
Anne-Maija Aalto: Korento

Kiitos vielä Niinalle maratonin järjestämisestä, oli mukavaa! 

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Kesäyössä

Astun hiekkatieltä metsäpolulle
ja muutamalla askeleella ylitän maailmojen rajat

korkeiden kuusien varjot
metsänpohjan sammaleilla
illanhämärässä, alkukesän rajamailla
ja tuhansia vuosien sitten kulkeneiden polut
elämän jäljet hukkuneena ajan alle

seison paikallani hiljaa
sydän täynnä
minun paikkani, jossa mieleeni ei tule muita

lintujen laulu ja kaukaa kuuluva moottoritien humina
ja usva laskeutuu pian

kaatuneelle rungolle lentää mustarastas
ja livertää lähelläni metsään
monimutkaisten säveltensä kudelman
eikä oikean maailman lainalaisuudet päde

(15.5.2021)

***

Kirjoitin tämän runon löydettyäni erään uuden paikan opiskelukaupungistani, ja toivon, että se tavoittaa sen maagisen tunnelman, jonka kyseisessä paikassa koin. Vaikka runo on tunnelmakuva toukokuulta, mielestäni se sopii juhannusyön taianomaiseen tunnelmaan aivan yhtä hyvin. 


Oikein hyvää juhannusta blogin lukijoille! 

Jos muuten kiinnostaa vähän pidempi juhannusfiilistely, suosittelen lukemaan viime juhannuksena blogissa julkaistun novellin

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Heathers Book Tag

Pari vuotta sitten tein blogissa Booktubessa kiertäneen Hamilton Book Tagin. Carrie Hope Fletcher, joka näytteli Veronicaa West Endin ensimmäisessä Heathers-produktiossa vuonna 2018, teki musikaalikirjatägistä oman versionsa kanavalleen, ja koska Heathers on ehdottomasti eräs lempimusikaaleistani, tahdoin tehdä sen itsekin. Pääset katsomaan alkuperäisen videon tästä

1. Beautiful: The prettiest book cover in your collection
Vaikea kysymys heti alkuun, omistan paljon äärimmäisen kauniita kirjoja! Ehkä päädyn tällä kertaa kuitenkin nostamaan esiin L. M. Montgomeryn Annan unelmavuodet. Rakastan tämän painossarjan kansia, jotka on tehnyt Eeli Jaatinen (ja kahden viimeisen osan kansien takana on Maija Karma). Unelmavuosien kansissa on upea värimaailma ja ihanan romanttinen tunnelma. Kirjan lukeneet myös tietänevät, millainen jännite kannen kuvaamassa kohtauksessa väreilee. Tämä kansi myös sinetöi aikanaan päätökseni siitä, millaisena painoksena sarjan hyllyyni haluan, kun sen bongasin lähikirjastoni poistokärrystä ja kotiutin sen ihmeempiä harkitsematta. 

Taustalla näkyy myös muita kirjoja, joissa on kauniit kannet: esimerkiksi noissa Muumi-kirjoissa on aivan järjettömän ihanat! 


2. Fight for me: A character that’s loyal to the end
Josir Jalatva Siiri Enorannan kirjasta Josir Jalatvan eriskummallinen elämä. Josir ei ehkä ole ihminen, jonka kanssa olisi helppoa tulla toimeen: hän on hieman suuruudenhullu ja hyvin itsepäinen, mutta hän huolehtii sirkuksestaan ja sen jäsenistä uskollisesti, puhumattakaan poikaystävästään Micholeista, jota vaivaa kirous, joka tekee heidän yhteisestä elämästään välillä hyvinkin haastavaa. Vaikka kirjan miljöössä eläminen tai sen hahmojen kanssa toimiminen ei aina ole helppoa, Josir pysyy uskollisena sirkukselleen ja tärkeille ihmisilleen loppuun asti. 

3. Dead Girl Walking: The steamiest book you’ve ever read
En osannut päättää kahden trilogian välillä, enkä edes valita niistä yksittäistä osaa tähän, joten tämän kohdan täyttävät Annukka Salaman Faunoidit-trilogia (erityisesti Piraijakuiskaaja ja Harakanloukku) ja J.S. Meresmaan Keskilinnan ritarit. Kummassakaan sarjassa ei mitenkään peitellä hahmojen seksuaalisuutta ja sen toteuttamista, ja eteenkin Keskilinnan ritareissa seksikohtauksia on runsaasti genrenkin puolesta. Faunoidit puolestaan ovat virkistävää vaihtelua amerikkaisiin paranormaaleihin (YA-)romansseihin, jossa väkivallalla mässäilyä ei pelätä, mutta seksuaalisuus on kauhistus. Molempia trilogioita olen erehtynyt lukemaan julkisella paikalla, ja hieman ovat korvat punoittaneet. 

4. The Me Inside of Me: A book that made you feel less alone
Rainbow Rowellin Fangirl. Olen lukenut kyseisen kirjan kahdesti, ensin lukion ensimmäisenä syksynä, toisen kerran fuksisyksynäni. Molemmilla kerroilla olen tuntenut oloni jotenkin yksinäiseksi uusien ihmisten keskellä (ja varsinkin fuksisyksynä olo oli yksinäinen, kun olin juuri muuttanut omilleni vieraaseen kaupunkiin), ja uusiin opiskeluympyröihin tottuminen on vienyt todella paljon energiaa. Fangirlin päähenkilö Cath on molemmilla kerroilla ollut minulle hyvin samaistuttava henkilö, ja mielestäni erittäin hyvä osoitus siitä, että fiktiiviset henkilöt voivat tuoda turvaa ja lohtua ihan samalla tavalla kuin oikeankin elämän ihmiset.

5. You’re Welcome: A book where someone gets their comeuppance
Tämä kohta oli vaikea, mutta tulin ajatelleeksi vähän aikaa sitten lukemaani Jane Austenin Emmaa ja sen päähenkilöä. Emma käyttäytyy joitain kirjan henkilöitä kohtaan hyvin huonosti, ja omasta etuoikeutetusta asemastaan hän ei osaa oikein asettua muiden ihmisten nahkoihin, mutta kirjan aikana hän joutuu kuin joutuukin kohtaamaan oman käytöksensä varjopuolet ja muuttamaan tapojaan: hän tulee itse nolatuksi nolattuaan muita. Tämä ei ehkä ole sellainen tapaus, jota kysymyksen asettelussa haettiin, mutta näillä mennään nyt :)

6. Never shut up again: A book where someone has a mic drop moment 
Edward st. Aubynin Patrick Melrose -sarjassa niitä on useita, joten huijaan vähän ja valitsen koko sarjan. Toki kirjoissa on todella paljon ironiaan piilotettuja piikkejä, ja englantilaisen yläluokan tyyliin sopivasti moniakaan asioita ei sanota suoraan, mutta muutaman kerran Patrick (ja muutamat muut henkilöt) saa sievistelystä tarpeekseen ja latoo pöytään kaiken mahdollisen mädän. Harmikseni mielestäni kaikkein paras ja vaikuttavin mic drop -hetki on toteutettu vain kirjojen pohjalta tehtyyn tv-sarjaan, kun Patrick pamauttaa lopultakin totuuden isästään tämän vanhalle ystävälle. Loppujen lopuksi -kirjassa tätä sananvaihtoa ei kuitenkaan ole, vaikka kohtaus on muuten melko samanlainen molemmissa formaateissa. 

7. Our Love Is God: A moment in a book where two people have a perfect moment right before shit hits the fan 
Jonas Gardellin Älä pyyhi kyyneliä paljain käsin -trilogian ensimmäinen osa Rakkaus päättyy todella suloiseen ja kauniiseen kohtaukseen, jossa Benjamin ja Rasmus kulkevat yhdessä lumisateisessa Tukholmassa. Jos sarjan lukemisen lopettaisi siihen, säästyisi monilta sydäntäsärkeviltä tuskilta myöhemmin. 

8. My Dead Gay Son: A book where parents accept their kids exactly as they are 
Tove Janssonin Muumi-kirjoissa eteenkin Muumimamma on kaikessa lempeydessään mainio vastaus tähän. Hän tunnistaa Muumipeikon jopa tämän muututtua kummituseläimeksi, eikä ole ollenkaan vihainen tai kauhuissaan, vaikka hänen lapsensa on aivan eri näköinen kuin hetkeä aikaisemmin. Eikä hänen hyväksyntänsä lopu pelkästään Muumipeikkoon: myös muut lapset (ja vanhemmatkin) ovat turvassa Muumitalossa, hänen hellässä huomassaan. 


9. I Say No: A book where someone stands up for themselves 
Tätä kohtaa miettiessäni mieleeni tuli pari kesää sitten lukemani Elizabeth Acevedon Runoilija X, jonka päähenkilö Xiomara elää perheensä ja yhteiskunnan normien tiukassa puristuksessa. Hän ei ehkä aluksi vaikuta henkilöltä, joka puolustaisi itseään kovinkaan raivokkaasti, vaikka hänen kynänsä onkin terävä, eikä hän runoissaan säästele ketään. Kirjoittamisen ja lavarunouden myötä hän saa kuitenkin rohkeutta nousta eteenkin ankaraa äitiään vastaan, joten Runoilija X sopinee tähän kohtaan kuin nenä päähän. 

10. Kindergarten Boyfriend: A character who is hopeful against all odds 
Tekisi mieli sanoa F. H. Burnettin Pikku prinsessa, mutta olen lukenut sen viimeksi ala-asteella, joten en muista siitä kauheasti mitään. Sen sijaan valitsen toisen tyttökirjan, ja saan näin tämän haasteen tekemään siistin ympyrän: L. M. Montgomeryn Anna Shirley. Anna-sarjan päähenkilö on joutunut elämässään kokemaan paljon ikäviä asioita, mutta hän uskoo silti, että asiat kääntyvät vielä parempaan päin. Vaikka Anna välillä onkin omassa epätoivon kuilussaan, milloin suuremmista ja milloin pienemmistä asioista johtuen, hänellä on kuitenkin positiivinen ja valoisa elämänasenne, joka auttaa häntä eteenpäin vaikeissakin paikoissa. 

Haasteen saa ottaa mukaansa ken tahtoo! 

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Toukokuun luetut 2021

Toukokuussa 2021 luin viisi kirjaa (396 sivua, 16 h 46 min), joista yksi oli spefiä, yksi non-fictionia, yksi uusinta ja kaksi äänikirjaa.

Lindgren, Astrid: Kyllä meillä oli hauskaa (Melukylä #3) 131 s. [U]
Monroe, Marilyn (& Buchthal, Stanley & Comment, Bernand (toim.)): Välähdyksiä, sirpaleita 255 s. + liitteet
Tevis, Walter: Musta kuningatar 12 h 25 min [K]
Adams, Douglas: Young Zaphod plays it safe (Hitchhiker's guide to the galaxy #0.5) 10 s. 
Noronen, Paula: Tarja Kulho – Lomille lompsis (Tarja Kulho #2) 4 h 21 min

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 4
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 1
muualta: 3

Luin huhtikuussa Melukylä-kirjoja pitkästä aikaa, ja kolmannen osan aika oli toukokuussa. Kyllä meillä oli hauskaa jatkaa edellisten osien tyylillä: varsinaista jatkuvaa juonta ei ole, vaan Melukylän lasten elämää seurataan episodimaisesti. Tämä kolmas osa oli mielestäni ehkä jopa sarjan paras. Tarinat ovat sympaattisia ja hauskoja, aina viisasten arkusta Pontus-karitsaan, ja huomasin, että monia tarinoita en edes muistanut, vaikka kirjaa onkin minulle luettu lapsena ääneen useaan kertaan. Melukylä-kirjat ovat kyllä ihanan harmittomia, aurinkoisia ja lempeitä kirjoja. Oli hyvä päätös lukea nämä kirjat uudelleen. 

Marilyn Monroe on henkilö, joka ei lakkaa kiehtomasta, enkä ole tosiaankaan ainoa, joka näin kokee: pelkästään Marilynia eri näkökulmista käsitteleviä kirjoja on lukuisia. Välähdyksiä, sirpaleita on teos, joka koostuu Monroen "jälkeenjääneistä papereista": muistivihkoista, kalentereista ja irtosivuista. Näissä papereissa on kaikenlaisia tekstejä muistiinpanoista runoihin ja päiväkirjamaisiin mietintöihin. Kirjan nimikin kertoo siitä, että nämä käsin kirjoitetut tekstit ovat hyvin sirpaleisia ja hyvin tajunnanvirtamaisia. Onneksi kirjan toimittajat tarjoavat jokaisen tekstikokonaisuuden kohdalla kontekstin tekstien kirjoittamisen taustalla. Koska Marilynia on analysoitu ja pohdittu populaarikulttuurissa vuosikymmenten ajan, on virkistävää saada lukea hänen omia sanojaan ja ajatuksiaan itsestään ja elämästään. Näissä teksteissä Marilyn on kaikista haavoittuvaisimmillaan. Hän sanoittaa epävarmuuksiaan ja pelkojaan, ja voisin uskoa, että kirjoittaminen on ollut hänelle itselleen mielen solmuja selvittävää. Onkin kiinnostavaa pohtia, puhuuko näissä teksteissä Norma Jean vai Marilyn. Erityisen riipaisevaa on lukea tekstejä, jotka Marilyn on kirjoittanut jouduttuaan vasten tahtoaan mielisairaalaan. Niissä pelko omasta mielestä ja äidin mielenterveysongelmien painolastista on kouriintuntuvaa. Vaikka Monroe on yhä populaarikulttuurissa elokuva rooliensa vanki, tyhmä blondi, hän oli hyvin lukenut ja kirjallisesti sivistynyt, ja se näkyy myös kokoelman teksteissä. Lukiessani Monroen tekstejä koin erityisen kiehtovaksi hänen ajatuksensa omasta naiseudestaan, kehostaan ja seksuaalisuudestaan. Hän toteaa useamman kerran, että ei suostu häpeämään itseään, ja nämä ajatukset ovat hämmästyttävän moderneja. Marilyn Monroeta ei ehkä yleensä mielletä feministiksi, mutta mm. nämä tekstit ovat mielestäni vahva osoitus siitä, että monet Marilynin ajatuksista olivat ajalleen hyvin feministisitä, ja päteviä yhä edelleen. Vaikka kirjan lukeminen oli oivaltavaa ja kiinnostavaa, koin sen melko raskaslukuiseksi. Monroe ei kirjoittanut tekstejään muiden luettavaksi, ja se johtaa siihen, että tekstien sirpaileisuus ja poukkoilevaisuus käy nopeasti hyvin raskaaksi. Vaikka alkuperäisten tekstien lisäksi kirjaan on painettu puhtaaksi kirjoitetut versiot sekä suomeksi että englanniksi, minun oli välillä todella vaikea keskittyä teksteihin. Jäin myös miettimään sitä, että onko oikein julkaista suurelle yleisölle luettavaksi hyvin henkilökohtaisia tekstejä, vaikka kirjoittaja olisikin kuollut kauan sitten. Välähdyksiä, sirpaileita on hyvin kiehtova teos, joka herätti lukuisia ajatuksia. Se on pakahduttava ja tuskainen teos, mutta pidin siitä raskaudestaan huolimatta erittäin paljon. Siinä oli myös paljon ihania kuvia Marilynista lukemasta kirjoja! Tekisi mieli lukea Marilynista tulisi seuraavaksi jokin elämäkerta. 

Katsoin kevättalvella Netflixista Queen's gambit -sarjan, joka perustuu Walter Tevisin romaaniin Musta kuningatar. Queen's gambit oli parhaita kulttuurielämyksiä koko vuodelta, joten odotukset alkuperäisversiota kohtaan olivat korkealla. Musta kuningatar kertoo Elizabeth Harmonista, joka jää lapsena orvoksi. Orpokodissa hän saa ensikosketuksensa sekä shakkiin, että päihteisiin, kun lapsille jaetaan rauhoittavia vihreitä pillereitä, joihin Beth jää koukkuun. Shakkia hän pelaa salaa talonmiehen kanssa, ja jo lapsena hän on niin lahjakas, että voittaa leikiten itseään vanhemmatkin pelaajat. Teini-ikäinen Beth pääsee adoption myötä osallistumaan shakkikilpailuihin niin lähellä kuin kaukanakin, ja pian hän on koko Yhdysvaltojen parhaita pelaajia. Kuitenkin kuvioihin tulee pian myös alkoholi, ja pian Beth joutuu tosissaan miettimään, onko hänen suurempi vastuksensa venäläinen suurmestari vai hänen oma päihderiippuvuutensa. Mitähän tästä kirjasta sanoisin. Musta kuningatar ei ollut missään nimessä huono kirja, mutta se oli mielestäni keskinkertainen, ja se harmittaa. Koska pidin Queen's gambitista niin paljon, minulle oli suuri pettymys, että kirja ei lumonnut minua samalla tavalla. Tarina on todella kiehtova, mutta tv-sarja kertoi sen paremmin kuin kirja. Koin, että tunnetasolla en päässyt tarpeeksi kiinni tarinaan, ja se jäi jotenkin etäiseksi. Myös kuvaukset shakkipeleistä olivat (ääni)kirjamuodossa jotenkin puuduttavia, kun en pelistä yhtään mitään ymmärrä. Minisarja teki shakinkin peluusta esteettistä ja mielenkiintoista! Sarja on hyvin uskollinen alkuteokselle, mutta sen tekemät muutokset tuovat lisää kiehtovia kulmia hahmoihin. Eteenkin Bethin adoptioäiti rouva Wheatley on tv-sarjassa paljon kiinnostavampi hahmo kuin kirjassa, kun hänen menneisyyttään tuodaan esiin. Mielestäni oli myös erittäin hyvä ratkaisu sarjan kirjoittajilta, että kirjan alussa ollut, hämmentävän kasuaali seksuaalisen väkivallan kuvaus on jätetty sarjasta pois. Oikeastaan ainoa asia, jonka kirja teki paremmin kuin sarja, oli Bethin lapsuudenystävän Jolenen hahmo. Hän oli kirjassa jotenkin paljon moniulotteisempi ja ehjempi hahmo, jonka rooli tarinassa tuntuu perustellummalta. Beth itse on kiinnostava molemmissa formaateissa. 1960-luvun alun Yhdysvalloissa shakinpelaajissa ei ole naisia mitenkään ruuhkaksi asti, mutta Beth ei anna sen estää itseään. Hänelle tärkeintä on pelaaminen, ei hänen sukupuolensa tai ikänsä, vaikka muut takertuvat näihin asioihin. En tiedä, johtuiko nihkeyteni kirjaa kohtaan siitä, että olin tapojeni vastaisesti katsonut sarjan ennen lukemista, vai siitä, että sen katsomisesta oli niin vähän aikaa, ja vertasin kahta teosta väkisinkin toisiiinsa. Jos jotain Mustasta kuningattaresta opin, niin ainakin sen, että täsmälleen saman tarinan voi toteuttaa hyvin eri tavoin (ja myös sen, että ehkä jatkossakin kannattaa pitää kiinni siitä, että lukee kirjan ensiksi).

Ostin itselleni palkinnoksi kandiseminaarin selättämisestä englanninkielisen yhteisniteen Douglas Adamsin Linnunrata-trilogiasta, jota olin katsellut jo pitkään. Pyyhepäivä oli aivan nurkan takana kirjan ostohetkellä, ja täytyihän tätä tärkeää päivää juhlistaa jotenkin, joten päätin kääntyä kirjahyllyni uusimman lisäyksen pariin: se nimittäin sisälsi Adamsin kirjoittaman esiosan sarjaansa, jota ei ole suomennettu ja jota en ollut aikaisemmin lukenut. Young Zaphod plays it safe on oikeastaan pelkkä novelli, eikä sitä ole (ilmeisesti) koskaan julkaistu omana niteenään, ja se sisältyy ostamaani yhteisniteeseen. Novelli sijoittuu aikaan ennen ensimmäisen osan tapahtumia (tai ainakin jollekin sitä edeltävälle aikajanalle), ja kuvaa nuorta Zaphod Beeblebroxia, tulevaa Linnunradan presidenttiä ja elävää legendaa, joka on mukana avaruusaluksella, joka suorittaa vaarallista tehtävää. Vaikka novelli irrotti minusta muutaman hymähdyksen, se ei päässyt varsinaisen trilogian tasolle. Siinä oli hauskoja ideoita ja kielikuvia, mutta vähän pettymys se silti oli. Luulen, että osasyy siihen, etten oikein päässyt tarinaan sisään, oli oma väsymykseni raskaan päivän jälkeen, jolloin en ehkä ollut parhaimmillani keskittymään Adamsin alkukieliseen kieli-ilotteluun. Ehkä Young Zaphod plays it safe pitäisi lukea uudelleen vähän virkeämmällä mielellä, jos siitä saisi silloin enemmän irti. 

Viime syksynä kuuntelin Paula Norosen kirjoittaman kirjan korsolaisen Räkkärimarketin kassasta, Tarja Kulhosta. Vaikka kirja olikin pieni pettymys, se oli kuitenkin ihan hauskaa välipalakuunneltavaa tiskien lomaan. Mustan kuningattaren jälkeen kaipasin jotain pientä ja kevyttä välipalaäänikirjaa, ja totesin, että jatko-osa Tarja Kulhon seikkailuille voisi olla juuri sopiva siihen tarkoitukseen. Tällä kertaa Tarja Kulho ei olekaan kassan takana, vaan hän on lähtenyt lomalle perheensä kanssa Räkkärimarketin omistamaan mökkikylään, jossa mökkinaapureina on luonnollisesti työkavereita. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin olisi toivottu: joku kirjoittaa mökkikirjaan vihamielisiä asioita Tarjasta ja hänen perheestään, kaikki kylän asukkaat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä, ja Tarjan ja hänen miehensä Reijon välit tuntuvat jotenkin etäisiltä. Valitettavasti Lomille lompsis ei ollut yhtä hyvä kuin Räkkärimarketin kassa. Välillä kirjaa kuunnellessani hymyilin ja pari kertaa jopa hymähdin ääneen, mutta suurimmaksi osaksi se oli jokseenkin raskasta kuunneltavaa. Paljon jankattiin samoja asioita uudelleen ja uudelleen ilman, että se vei juurikaan juonta eteenpäin, ja suuren osan kirjasta vei pettämis- ja kolmiodraamajuoni, joita yleisesti inhoan (toki senkin voi tehdä hyvin, mutta se on toisen kerran keskustelu). Lomille lompsis oli toki sitä mitä hainkin, välipalakirja, mutta melko laimea sellainen. Tykkäsin kyllä kovasti siitä, miten Paula Noronen oman kirjansa luki. 




*********

Toukokuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 
1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa: Tarja Kulho – Lomille lompsis
14. Kirja on osa kirjasarjaa: Kyllä meillä oli hauskaa
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu: Musta kuningatar
30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen: Välähdyksiä, sirpaleita

Toukokuussa tapahtui monenlaista. Kuukauden alussa olin vielä kotikotona, juhlin kavereiden kanssa vappua, opiskelin ja kävin pitkästä aikaa myös katsomassa isovanhempia. Palattuani kuun puolivälissä opiskelijakaupunkiin viimeistelin ja palautin kandin ja kävin tekemässä kypsyysnäytteen. Arvosanankin ehdin jo saada, nelonen napsahti! Olen todella tyytyväinen itseeni ja palautteeseen, jonka seminaarin ohjaajalta sain. Nyt pitäisi sitten vain jaksaa haalia vielä vajaa 20 op kasaan loppuvuoden aikana, että saisin paperit käteen. (Toki eihän tämä opiskelun ilo ja riemu siihen lopu :D) Opiskelun lisäksi toukokuun aikana ehdin pikniköidä, tuparoida, majoittaa pääsykokelasta, löytää uuden lempipaikan opiskelukaupungistani ja viettää sykettä nostattavia Euroviisu-kisakatsomoja sekä Zoomissa että livenä. Kaikin puolin mukava kuukausi siis. 


Kuukauden biisi on Olavi Uusivirran Hilma af Klint. Olavin uusi biisi on hyvin samanlainen kuin muutaman vuoden takainen Kultaa hiuksissa, ja vaikka se onkin ehkä vähän tylsää, molemmat ovat oikein hyviä biisejä. Hilma af Klint on juuri täydellinen kappale kaikenlaisiin kesäkirmailuihin, joita toivon tämän kesän sisältävän runsaasti.

Huoletonta kesäkuun jatkoa! 

perjantai 7. toukokuuta 2021

Kohti kesää

Niin se kesä taas tulla kolistelee, joten on perinteisen ämpärilistan aika. 

Tämä kesä poikkeaa edellisistä siten, että vietän sen ensimmäistä kertaa pääosin opiskelukaupungissa! Hain kesätöitä sekä koti- että opiskelukaupungista, ja tällä kertaa paikan tarjosi jälkimmäinen. Olen aika innoissani, että pääsen kokemaan toisen kaupungin kesän kunnolla, pelkillä muutaman yön vierailulla kokemus jää melko vaillinaiseksi. Toki työt hotkaisevat ison siivun aikaani ja energiaani, ja koska minulla ei ole kokemusta vastaavasta työstä, ei minulla ole aavistustakaan, kuinka energiasyöppö työni loppupeleissä onkaan. Siksi tämänvuotisen ämpärilistan tavoitteetkin ovat melko matalan kynnyksen juttuja (toki myös siksi, etten tiedä, mitä kaikkea kesällä saa ja uskaltaa tehdä tautitilanteen puolesta). Listan suorittamiseen pätee myös vanha ja hyväksi havaittu sääntö: suorittamisesta stressaaminen on kiellettyä. 

Kesällä 2021 minä

♠ suoritan kypsyysnäytteen ja viimeiset folkloristiikan kirjatentit
Ihan kaikkia opiskelujuttuja en saanut suoritettua keväällä, joten osa jää kesähommiksi. Kypsyysnäytteen voi suorittaa joka tapauksessa vasta kesäkuussa, mutta luulen sen olevan melko helppo homma. Tutkinnostani puuttuu vielä pari kurssia, joten valmistun kandidaatiksi vasta aikaisintaan syksyllä. Jotta tutkinnon ulos saaminen olisi vähän nopeampaa, yritän ahkeroida folkloristiikan sivuainekokonaisuuden valmiiksi kesän aikana, ettei minun tarvitse sitä enää syksyllä surra. Kauheasti ei kyllä inspiroi lukea, varsinkin, kun osa tenttikirjallisuudesta on englanniksi, mutta yritän tsempata itseäni saamaan mahdollisimman nopeasti kaiken luettua ja tentit tehtyä. Todennäköisesti koetan uudelleen onneani museologian sivuainekokeessa, joten siihenkin pitänee jossain vaiheessa lukea. 

♠ käyn meressä uimassa
Kun nyt satun viettämään kesääni rannikolla, tämä on lähes pakollinen kohta! Kaikki uimarannat tosin sijaitsevat harmittavan kaukana kotoani, joten ihan tuosta noin vain pulahtamaan ei pääse. 

♠ järjestän tuparit
Kyllä, muutin helmikuussa 2020, enkä ole edelleenkään pitänyt tupareita. Toivon, että kesän aikana voisin viimein järjestää nämä kekkerit! Olin suunnitellut tupareitani jo siitä lähtien, kun sain asuntotarjouksen melkein puolitoista vuotta sitten: en ollut edes vielä hyväksynyt tarjousta, kun jo valvoin yötä miettien, keitä kutsuisin ja mitä laittaisin tarjolle :D Mitään suuria juhlia ei ole suunnitelmissa, tarkoituksena on kutsua vain muutama ystävä, mutta juhlat ne on pienetkin juhlat! Tämän kohdan suorittaminen on kuitenkin vähän epävarmaa: jos tautitilanne on paha, juhlat jäävät väliin. 

♠ aloitan erään musikaaliprojektin
Ha haa, pientä salaperäisyyttä tähän listaan! Minulla on ollut jo jonkin aikaa eräs pieni musikaaleihin liittyvä projekti mielessäni, mutta en ole saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. Toivon, että kesän aikana saisin sen viimeinkin startattua! Pysykää siis kuulolla :) 

♠ käyn hölkkäämässä ainakin kerran viikossa
Viime kesänä juokseminen (tai hölkkääminen, tai jolkottelu, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua) jäi melkoisen olemattomalle tasolle, mutta yritän nyt saada tsempattua itseni pururadalle ainakin kerran viikossa. Toki kesätyönikin tulee olemaan suhteellisen fyysistä, joten katsotaan nyt, jaksaako sen lisäksi vielä vetää lenkkarit jalkaansa. 


♠ pidän piknikin itselleni (ja miksei myös kavereiden kanssa)
Tahdon ainakin kerran ottaa eväät ja kirjan mukaani ja pyöräillä puistoon tai rannalle tai mihin tahansa nautiskelemaan kesäpäivästä, syömään ja lukemaan. Toki tällaisen piknikin voi järjestää myös ystävien kanssa, ja mielelläni järjestänkin, mutta vähintään yhden kerran tahdon nauttia omasta ja valitsemani kirjan seurasta. 

♠ kokeilen jotain uutta ruokareseptiä
Olen vuoden mittaan muutenkin kokannut lähes kaikki ruokani (muutaman kerran hakenut opiskelijaravintolasta mukaan), mutta varsinkin nyt, kun töihin tarvitsee eväät, täytyy panostaa ehkä hieman enemmän ruokalistojeni suunnitteluun. Olisi kiva kokeilla jotain uutta reseptiäkin, etten söisi aina vain samoja sörsseleitä. Jos jollain lukijalla sattuu olemaan joku herkkuresepti, niin pistä ihmeessä jakoon! Pyrin syömään kasvispainotteisesti, joten hyviä kasvisruokareseptejä otan mieluiten vastaan. 

käyn kahvilassa, jossa en ole aikaisemmin käynyt
Opiskelukaupungissani on useita kivoja kahviloita, joista osa on käynyt minulle hyvinkin tutuksi, mutta on myös monia paikkoja, joissa en ole vielä koskaan käynyt. Jospa kesällä uskaltaisi mennä kahviloihin, olisi kiva testailla eri paikkoja! 

♠ seikkailen
Huolimatta siitä, että olen asunut opiskelukaupungissani kolme vuotta, olen liikkunut siellä melko pienellä säteellä, lähinnä keskustan alueella. Kesällä haluaisinkin vähän seikkailla, ja käydä paikoissa, joissa en ole koskaan aikaisemmin käynyt! 

♠ kirjoitan Dystopiavampyyriromanssin ensimmäisen version valmiiksi
Taisin joskus tammikuussa uhota, että DVR:n ensimmäinen versio valmistuu kesään mennessä. Spoiler alert, niin ei käynyt :D Olen kuitenkin voiton puolella (menossa on luku 25/33), joten pidän ihan mahdollisena, että viimeistään elokuun loppuun mennessä ensimmäinen versio on valmis. Toki työssäkäyminen tulee varmasti jonkin verran rajoittamaan kirjoittamista (vähän pahana tapanani on valvoa myöhään kirjoittaen...), mutta toisaalta myös 2018 olin melkein koko kesän töissä, ja silti kirjoittaa rysäytin P:n loppuun kesän aikana, joten pidän tätä täysin mahdollisena. Toisin kuin tuolloin, en kuitenkaan suunnittele osallistuvani heinäkuun Camp nanoon, mutta eihän sitä koskaan tiedä. 

Onko teillä kesäsuunnitelmia?