Kun edellisessä postauksissa sanoin, että nimetty Syyslaulu voisi syntyä jotain, niin tässä olisi se "jotain". Runo syntyi yllättävän kivuttomasti, ei tarvinnut erityisemmin miettiä sanamuotoja yms. Ainoa häiritsevä piirre on se, että runon pääidea muistuttaa erästä viime jouluna kirjoittamaani novellia...
Joka tapauksessa, nauttikaa!
Syyslaulu
Tietä pitkin saapuu kolme laulajaa
Yksi nauraen, toinen itkien ja kolmas vaieten
Asettuvat nuotion ääreen istumaan
ja joku käskee heitä laulamaan
Ensimäinen laulaa iloisen laulun
kukista ja keväästä
rakkaudesta, lempeydestä
onnesta ikuisesta
Toinen jatkaa saman tien
laulaa talvesta, kuolemasta
lähdöistä ja lohduttomuudesta
yksinäisyydestä loputtomasta
Kolmas antaa odottaa
mutta kun hän aloittaa
ei kukaan ole kuullut vastaavaa
Hän laulaa kielillä, joita ei ole
joita kukaan ei ymmärrä
hän kertoo tarinan, jossa ei ole järkeä
hän puhuu tuulen kanssa
Laulu saa keväästä laulaneen itkemään
Talvesta laulaneen hymyilemään
Ympärillä olevat kuulijat hämmästymään
Kolmas laulaa syyslaulun, villin ja erilaisen
syvänpunaisen, märältä maalta tuoksuvan
hän laulaa myrskyn tapaan ja hyräilee kuin
maahan putoava sade
Lopetettuaan hän nousee, lähtee
Sanomatta sanaakaan
Väkijoukko jää paikoilleen
Uskomatta korviaan
Yhä syksystä laulaa hän
matkalainen, outo muukalainen
odotettu vieras nuhjuisessa viitassaan
hän puhuu maan kieltä
maan, jonka nimi on syys
Kaunis syksyinen täysikuu<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)