Lokakuun luetut

Lokakuussa luin 8 kirjaa, joista 6 scifiä/fantasiaa.

Teksti saattaa sisältää spoilereita.

Maggie Stiefvater: Ikuisuus (Väristys #3)

Päivi Honkapää: Taivaan paino 

Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä

M. I. McAllister: Orrin ja Usvasaaren perillinen (Orrin #3)

Veronica Rossi: Yhä sininen taivas (Paljaan taivaan alla #3)

Anu Holopainen: Viinikauppias (Syysmaa #3)

Elina Rouhiainen: Kesytön (Susiraja #1)

Carl Mangus Palm: ABBA

Sarjakirjat:

Ikuisuus oli sydämeni särkeneen ihmissusitrilogian viimeinen osa. Useat kertojat sekoittivat päätäni jonkin verran, mutta kokonaisuutena kirja oli hyvä. Kieli oli yhtä kaunista kuin aikaisemmissakin osissa, ja juoni oli yhtä koukuttava ja hyvä. Vuodatin myös surun kyyneleitä, aivan kuten muidenkin luvun aikana. Lopun avoimuus hieman häiritsi. Ymmärrän kyllä kirjailijan ratkaisun, mutta jäin kaipaamaan kunnon päätöstä Samin ja Gracen tarinalle. Hassu ykstyiskohta: Tallinnassa näin kirjan vironkielisen painoksen, mutten tietenkään enää muista, mikä sen nimi oli :)

Orrin ja Usvasaaren perillinen on tähän asti lukemistani Orrineista paras. Lainatessani ensimmäisen osan luulin kirjojen sisältävä peruskivaa ja söpöä eläinfantasiaa, joten yllätyin tarinan synkistä sävyistä. Tämän kirjan parasta antia oli Liinan osuudet ja varsinkin tämän sekoaminen. Myönnän itkeneeni tällekin kirjalle, muttei tämä sarja siltikään suosikkeihini kuulu. Plussaa tulee söpöstä kuvituksesta.

Rossin dystopiatrilogian päätösosa oli hienoinen pettymys, sillä hämärät muistoni aiemmista osista olivat hyvät. Muistot tosin olivat nimenomaan hämäriä, sillä Halki ikiyön lukemisesta oli jo vuosi. Oli hieman vaikeaa muistaa kuka oli kukin tai mitä edellisissä osissa oli tapahtunut. Kirja myös lähti liikkeelle vähän tahkeasti, mutta puolivälissä juttu alkoi taas luistaa. Loppu oli hyvä tälle sarjalle. Olisin kaivannut Cinderin ruumiin löytymistä tai jotain todistetta tämän kuolemasta. Lisäksi Cinder ei ole hirveän hyvä nimi uudelle maailmalle, jos minulta kysytään. Onneksi ei sentään Cinderworld :D Uutta suosikkia tästäkään sarjasta ei tullut, juurikin tämän päätösosan takia.

Viinikauppias oli Syysmaa-sarjasta lukemistani paras. Kaksi jännittävää juonta, joiden luota ei tehnyt mieli lähteä. Loppu oli yllättävä ja lupaili hyvää jatkoa.

Kesytöntä on kehuttu niin paljon, mutta suhtauduin siihen hieman epäillen. Pelkäsin kirjan olevan Suomen Twilight, mikä ei olisi ollut lainkaan hyvä asia. Kannesta en pitänyt lainkaan. Siinä on upeat värit, mutta 1) Raisan nenä on menossa Mikaelin suuhun ja 2) Mikaelin hiukset näyttävät tuuheilta kulmakarvoilta. Kansi pilasi siis osaltaan lukukokemusta, mikä olikin yllättävän positiivinen. Raisa oli ärsyttävä päähenkilö, mutta muuten kirjassa oli kaikki kohdallaan. Paranormaalit romanssit ovat erittäin mukavaa luettavaa, varsinkin jos ne on tehty yhtä hyvin kuin Kesytön. Loistavia henkilöitä. Pidin erityisesti Nikosta ja Konstasta. Ihmissusia, mikä on aina loistava juttu. Mikael ei ole Edward. Kirjan lopussa odottaa melkoinen koukku, mikä saa aikaan innokkaan ja jännittyneen odotuksen seuraavaa osaa kohtaan. Hyvä Elina Rouhiainen, juuri näin!

Muut:

Taivaan paino oli viimeinen osa Päivi Honkapään "sarjasta". (Kaikki kirjat ovat itsenäisiä teoksia, mutta liittyvät toisiinsa) Aihe on mielenkiintoinen ja Jarrenista tuli lempihahmoni jo ensimmäisessä osassa, mutta loppujen lopuksi kirja ei ollut hyvä. Meren alun Taivaan paino voittaa mennen tullen, mutta Viides tuuli antoi liian suuret odotukset muille osille. Kirjassa oli monia kauniita lauseita ja teemakin oli mieleenpainuva, mutta ei. Olisin halunnut rakastaa sarjaa, mutten voinut pitää siitä.

Kuolema ilmoittaa lehdessä oli oma Christieni, jonka olin ostanut halvalla käytettynä viime syksynä ja pantannut sitä siitä lähtien hyllyssäni matkalukemiseksi. Tallinnassa kirja oli mulla mukana ja luinkin sen sillä reissulla. Aivan loistava kirja. Christie onnistuu joka kerta yllättämään lukijansa. Tämän loppuratkaisua ei kerta kaikkiaan voi arvata. Huh, upea. 

ABBA-kirja oli tuliainen Helsingin kirjamessuilta, minne en itse täältä peräkyliltä päässyt. Otin tämän lukuun heti, vaikka Kesytönkin oli vielä kesken. Aloitin luvun lauantai-iltana ja lopetin perjantaina. ABBA on mulle ollut tärkeä jo pienestä. Kuulin Waterloon ollessani kaksivuotias ostettuamme kyseisen levyn Tukholmasta. Siitä lähtien olen ollut yhtyeen fani. Osaan suurimman osan kappaleista etu- ja takaperin ulkoa. Voitte uskoa, että kihisin kiukusta, kun muu perheeni kävi kesällä Tukholman ABBA-museossa ollessani riparilla. Mutta jos palattaisiin siihen kirjaan... Kirja on hyvä kokonaisuus ja siinä käydään läpi koko ABBAn historia jäsenten syntymästä nykyhetkeen (2008). Väliin mahtui puuduttavia kohtia levy-yhtiö Polar Musicin taloudesta, mutta loppujen lopuksi kirja oli hyvä. Ja siinä oli värikuvia, tittidii. Muistin taas, kuinka paljon lapsena rakastin Agnethaa vaaleine hiuksineen. (Syy oli juurikin ne hiukset, joista haaveilin varmaan kuusivuotiaaksi...) Kirja kertoi hyvin ABBA-maniasta ja levytysprojekteista. Opin paljon uusia asioita yhtyeestä ja sen jäsenistä, kuten sen, että sekä Fridalla että Bennyllä oli lapsia ennen kuin he tapasivat toisensa. Olen onnellinen kirjan olemassaolosta ja siitä, että se on nyt omassa hyllyssä.

Lokakuussa luin hyvin vähän, syyslomasta huolimatta. (Vähiten kirjoja koko vuonna!) Mulla oli paljon kokeita sekä ennen että jälkeen loman. Toivottavasti marraskuu on parempi lukukuukausi. Jos vaikka kirjat toisivat valoa tähän syvästi vihaamaani kuukauteen.