torstai 21. tammikuuta 2016

Kokemuksista

(Varoitus. Seuraava postaus sisältää mahdollisesti suunnattoman sekavaa ja vaikeaselkoista tajunnanvirtaa ja tekotaiteellista ja tekoviisasta pohdiskelua.)

Olen aloittanut Pusun editoinnin. Siinä on paljon vähemmän kulmakarvoja kuin muistelin. Siinä sivussa kirjoitan nanoani eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Näiden kahden melko erilaisen kässärin välillä tasapainotellessani mieleeni tuli eräs asia kirjoittamiseen liittyen: Kuinka paljon kirjoittajan kokemukset aiheesta pitää näkyä?

Sekä Pusussa että nanossa on asioita, joita en ole itse koskaan kokenut. Voinko siis kirjoittaa niistä? Voinko kirjoittaa henkilöni katselemaan auringonnousua Eiffelin tornista, vaikken ole koskaan käynyt Pariisissa? Voinko kuvata jonkun henkilön tunteita tämän läimäytettyä ystäväänsä kasvoihin, vaikken koskaan ole tehnyt niin?

Ohje, jonka olen kuullut useammankin kerran, on: kirjoita asioista, joista tiedät. Noudatan sitä, mutta vain osittain. Minulle ei tulisi mieleenkään kirjoittaa ydinfyysikosta ja hänen suurista keksinnöistään, koska en ymmärrä fysiikkaa lainkaan. Toisaalta kirjoitan henkilöstä, joka nukkuu yönsä valtavassa linnunpesässä, mitä en ole koskaan tehnyt. Jos kirjoittaisin vain asioista, joista tiedän ja asioista, joita olen kokenut, siitä tulisi varsin tylsä ja puuduttava tarina Jormaperasta, joka herää aamulla kellon soidessa 6.30, syö aamupalaksi mysliä, vetää toppahousut jalkaan, taapertaa bussipysäkille, opiskelee tuntikaupalla ja palaa kotiin tekemään läksyjä ja menee nukkumaan. 

Kirjoitan enemmän tai vähemmän fantasiaa. Kuinka paljon sen pohjalla täytyy olla kokemuksia? Olen nähnyt useita vaaleahiuksisia ihmisiä, tiedän, miltä itkeneen henkilön silmät näyttävät ja miltä kuulostaa hysteerinen nauru. Tiedän, miltä tuntuu olla vihainen tai kylmissään. Voin siis kuvailla eri näköisiä ihmisiä, jotka itkevät ja nauravat. Entäpä jos henkilö onkin haltia ja hänellä on esimerkiksi suippokorvat? En ole koskaan nähnyt suippokorvaista henkilöä. Voinko siis kuvailla häntä? Tapahtumista: olen istunut bussissa, olen syönyt ravintolassa, olen eksynyt metsässä (okei, pururadalla, mutta ei se niin tarkkaa ole). Voin siis kirjoittaa näistä edellämainituista henkilöistä, jotka ajavat linja-autolla ja eksyvät metsään. Mutta entäpä jos päähenkilö ratsastaa lohikäärmeellä, voinko kuvailla sitä tunnetta? 

Mistä voin kirjoittaa? Voinko kirjoittaa aiheesta x, vaikken ole koskaan kokenut niitä asioita? 

Toisaalta, eikö (fantasia)kirjailijoiden tehtävä ole tuoda uusia maailmoita lukijoiden ulottuville? Epäilen vahvasti, ettei Tolkien ollut nähnyt hobitteja tai velhoja, mutta silti hän kuvaa Sormusten herrassa uskottavasti näiden seikkailuita ja ulkonäköä. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että en todellakaan nosta itseäni Tolkienin tasalle tai pidä itseäni kirjailijana, korkeintaan pöytälaatikkoraapustelijana.) Ehkä jos tuntee kirjoittamansa maailmansa tarpeeksi hyvin, sen osaa kuvailla lukijoille ilman kokemuspohjaakin. 

Mitä mieltä te muut olette? 

7 kommenttia:

  1. Klassikko-ohjehan kuuluu, että "ei tarvitse olla alkoholisti voidakseen kirjoittaa alkoholismista, mutta se auttaa". Toisin sanottuna on aina etua, jos voi kirjoittaa jostakin hyvin tuntemastaan aihepiiristä, mutta se ei ole välttämätöntä. Niin kauan kuin suoranaisia asiavirheitä ei ole (ainakaan montaa) ja uskottavuus säilyy, mikään aihe ei ole suoranaisen kielletty. Toki osa aiheista tarvitsee taustatyötä - kuten vaikkapa mainitsemasi esimerkki ydinfyysikkotarinasta - mutta etenkin fantasiassa on mahdollisuus luoda itse suuri osa olosuhteista. Toisaalta se lisää kirjoittamisen vaativuutta, sillä on taitolaji saada täysin tyhjästä rakennettu maailma toimimaan siten, että lukija todella uppoutuu siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, totta. Olen kovin laiska tekemään taustatutkimuksia, joten yleensä kirjoitan asioista, joita ei tarvitse tutkia. (Googlettelen kyllä välillä miekkoja tai linnunpesiä saadakseni tukea kuvailiin.) Juuri uskottavuutta pidän välillä omana ongelmanani ja painiskelen usein hahmojen ja tapahtumien kanssa juuri tästä näkökulmasta. Entä maailma? Osaanko rakentaa siitä sellaisen, että lukija sukeltaa helposti kaduille ja metsiin?

      Iso kiitos kommentista!!

      Poista
    2. Oma näkökulmani uskottavuuteen on se, että ihmismielen toiminnan ja siihen vaikuttavien seikkojen monipuolinen ymmärtäminen sekä tämän ymmärryksen onnistunut siirtäminen tekstiin on keskeinen tekijä uskottavuuden luomisessa.

      Käytännön esimerkkinä toimikoon vaikkapa koulukiusaamistapauksesta kirjoittaminen. Jos tekstissä esitetään, että kiusaaja on vaikkapa ilkeä luonteeltaan ja kiusaaminen johtuu siitä, uskottavuus helposti kärsii. Syynä on selityksen liiallinen yksinkertaisuus, sillä tosielämässä asiat erittäin harvoin (jos koskaan) ovat yhtä suoraviivaisia. Jos kiusaajan motiiveihin liitetään nyt ilkeyden lisäksi vaikkapa kateus, on selitys jo asteen monimutkaisempi, mutta edelleen varsin yksinkertaistava. Mutta jos kiusaaja kiusaa esimerkiksi siksi, että on huonosti kasvatettu tai välinpitämättömistä kotioloista, kaipaa hyväksyntää kiusaajatovereiltaan ja on sen lisäksi kateellinen kiusatulle, alkaa yhtälössä olla monimutkaisuutta. Tällöin myös erilaiset tulkinnat tapahtumista ovat mahdollisia; tarinassa kiusattu pitää kateutta kiusatuksi tulemisen syynä, kiusaaja itse puolestaan näkee kiusaamisensa haluna erottautua "nolosta" kiusatusta ja kuulua "siistimpään" jengiin - ja opettaja ei ehkä ajattele koko tilannetta kiusaamisena, jos vaikkapa on havainnut kiusatulla olevan huonot sosiaaliset taidot, jolloin tämä ei oikein pääse mukaan porukkaan ja on saattanut vaikka olla kahnauksissa luokkalaisten kanssa aiemmin, kun on ollut ymmärtämättään töykeä. Tässä versiossa muuttujia ja erilaisia näkökulmia on paljon, ja kiusaamista voi käsitellä paljon moniulotteisemmin kuin ensimmäisessä tapauksessa, jossa syynä oli yksittäinen, yksiselitteisen huono piirre kiusaajassa. Moniselitteisyys ja eri asioiden painottuminen eri ihmisten näkökulmissa on eräs uskottavuutta tuova seikka, sillä todellisuudessakin ihmissuhdetilanteet ovat usein monisäikeisiä eikä niihin ole useinkaan suoraa, helppoa ratkaisua.

      Saman periaatteen voi tietyin varauksin nostaa yhteiskunnalliselle tasolle: yleensä ei ole kyse hyvän ja pahan tai itsekkään ja epäitsekkään vastakkainasettelusta, vaan monimutkaisesta verkostosta esimerkiksi arvoja, pelkoja, kulttuuria, perinteitä, sopimuksia ja taloudellisia tekijöitä puhumattakaan ihmisten laumakäyttäytymisen eroista yksilötason käyttäytymiseen verrattaessa, näin muutamia mainitakseni. Näiden rakentaminen on toki haastavaa, mutta apua siihen saa kirjojen lukemisesta, historiasta ja maailman seuraamisesta sekä tietenkin yrittämällä ymmärtää toisia ihmisiä parhaansa mukaan.

      Jo valmiiksi hengästyttävän pitkän selostukseni lopuksi lisään vielä, että toki mustavalkoisuus on joskus onnistunut taiteellinen valinta, mikäli tekstin lajityyppi on esimerkiksi satu tai sen parodia tai muu mukaelma. Kaipa yleisohjeeksi sopisi, että mitä realistisempaan vaikutelmaan pyrkii, sitä monitahoisemmin rakennettua maailmaa se vaatii. Ja mitä yksinkertaisempia hahmoja ja maailmaa haluaa käyttää, sitä enemmän taitoa vaatii saada teksti toimimaan.

      Poista
    3. Huh, kiitos pitkästä ja älykkäästä kommentista! :D

      Joo, motiivit ja moniulotteisuus nimenomaan. Pusun pahiksen motiivi oli juurikin alussa "koska se on ilkeä". Se häiritsi itseäni suunnattomasti, joten keksin uuden paremman syyn teoille, joka on mielestäni paljon parempi. Yksiuloitteisista hahmoista on todella tylsä lukea.

      Hyviä pointteja, hienoa, että jaksoit kirjoittaa!

      Poista
    4. Mukavaa, jos pystyin mitenkään olemaan hyödyksi tai edes viihdykkeeksi.

      Poista
  2. Minusta joissain asioissa kannattaisi olla omia kokemuksia tai ainakin toisten kokemuksia aiheesta, esimerkiksi jos vaikka päähenkilön läheinen kuolee, kannattaisi ehkä kysellä jonkun kokemuksia tapahtuman jälkeisistä tunteista. Mutta toisaalta ihmiset ovat aika erilaisia reaktioissaan ja tunteissaan tässäkin asiassa. Ja jos kaikki kirjailijat kirjoittaisivat vain normaaleista Jormaperan (tuo nimi on niin hyvä :D) päivistä, kirjat olisivat aivan liian samanlaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tapan aina kaikki hahmojeni läheiset ihmiset :D) Hyvä huomio tuo erilaiset regointitavat! Tosin en tiedä, kehtaanko kysellä miltä läheisen menettäminen tai vastaava tuntuu. Tietysti tämäkin riippuu ihmisestä.

      Jormapera on paras.

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)