Ilonaiheita

Välillä huijaan itseäni ja muita tolkuttamalla, että olen perusluonteeltani positiivinen ja optimistinen. Ja pyh, suurimman osan ajasta olen kiukkuinen, angstaava ja jokaisesta asiasta kitisevä vastarannankiiski, joka käy useimpien kanssaeläjien ja varsinkin itsensä hermoille. (Olen minä iloinenkin joskus, mutta vaarallisen usein mariseva mytty.) Totesin, että ehkä minun kannattaisi ajatella elämää positiiviselta kannalta, vaikka uudet kengät vähän hiertävät ja saamattomuus ärsyttää, koska tällä hetkellä kaikki on periaatteessa erittäin hyvin. 

Joten, tämän hetken ilonaiheita: 

Kirjat. Vaikka kolme keskeneräistä kirjaa hieman stressaakin (yleensä luen max kahta kerrallaan), ne ovat erittäin hyviä kirjoja kaikki: Victor Hugon Pariisin Notre-Dame, jota luen koulua varten, Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä ja J. K. Rowlingin Harry Potter ja Kuoleman varjelukset. Lukeminen on kivaa. 

Huone. Huoneeni järjestys pistettiin lomalla ihan uusiksi. Pidän siitä kovasti. Sinne muodostui ihana pesä, jossa on mukava olla. Huoneeni on kiva.

Musiikki. Ziggy Stardust on kiva, uudelleenlöytämäni Passengerin All the little lights on kiva, Kate Bush on kiva, Ultra bra on kiva, Greasen soundtrack on kiva, laulaminen on kivaa. Beatlesin tuottajan George Martinin keskiviikkoinen kuolema ei ole kiva, vaan itselle melkoinen järkytys, mutta ehtihän sir Martin jo yhdeksänkymmenen vuoden kunnioitettavaan ikään ja ehti tehdä musiikkia monen eri artistin kanssa. Musiikki jää hänestä muistuttamaan, tässä In my life, jossa on Martinin ideoima ja soittama välisoitto. 

Ihmiset. Ihania tyyppejä, lähellä ja kaukana. Teistä tulee hyvä mieli. Olette kivoja. 

Kirjoittaminen. Hiihtoloma oli ja meni, eikä tavoitteeni ihanasta kirjoittamisajasta mennyt ihan putkeen: kirjoitin koko viikon aikana huimat 0 sanaa. Nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa JL:n kirjoittamista. Etenen aika hitaasti, mutta kuitenkin varmasti. Pari seuraavaa lukua ovat valtavia infodumppeja, mutta se on editointivaiheen ongelma. Kirjoittaminen on kivaa. 

Lisään loppuun vielä kyseisestä tekstistä katkelman, jota pidän kovasti. 

"He pyörivät taivaan yli, hypähdellen ja pyörien. Joskus he leijuivat vähän matkaa alas lumihiutaleiden lailla, sitten ponnahtivat takaisin ylös. Välistä olento vei hänet kauemmas, hivutti kättään pois M:n kädestä niin, että vain sormet koskettivat toisiaan, antoi M:n liukua poispäin, sitten kiskaisi tytön taas lähemmäksi ennen kuin hän ehti pudota. Tuo pelon ja helpotuksen välillä tasapainottelu sai M:n sydämen jyskyttämään entistä lujempaa. Se oli oudolla tavalla lumoavaa. Olento ei puhunut, mutta heidän ei toisaalta edes tarvinnut puhua, he vain kulkivat jäisen pakkastaivaan yli.

Keskiyö oli värjännyt taivaan siniseksi, tähdet loistivat kirkkaina ja kuu kahta kirkkaampana, lumihiutaleet takertuivat heidän hiuksiinsa ja silmäripsiin. Kaikki oli niin unenomaista, kaunista. Entä jos M näkikin unta? Ei, ei se voinut olla niin. Kaikki oli aitoa. Hän tunsi olennon sydämenlyönnit painautuessaan tätä vasten, hän kuuli tuulen viheltävän korvissaan. Hetki olisi saanut kestää ikuisesti."