sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Väsymystä, Vesireittejä

Stressaako? Kyllä.
Väsyttääkö? Kyllä. 
Kiukuttaako? Kyllä. 
Ehdinko edes katsoa musikaaleja parantaakseni oloani? En. 

Tämän jakson kurssit aiheuttavat töitä. (Kirjoitin ensin että täitä. Ei nyt sentään.) On kieliä ja sanakokeita, epätoivoa aiheuttavaa matematiikkaa ja tekstitaitovastauksia, joiden laatu lähinnä itkettää. Leikin olevani kiireinen, vaikka ihan varmasti löytäisin aikaa tehdä juttuja, jos vain käyttäisin illat ja viikonloput niihin juttuihin enkä kiireestä ja stressistä valittamiseen ja sängyllä makaamiseen tulevaisuutta murehtien. Ärsyynnyn itseeni tällä hetkellä erittäin helposti. Ensimmäinen vuosi lukiota on kohta takana. Hämmentää. Vuoden aikana olen oppinut, mikä on ranskaksi sipuli. (Un oignon.) Viimeisessä jaksossa olen odottanut matematiikantunteja innokkaasti ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Aine itsessään on tosin edelleen tuskastuttavaa, mutta tunnit ovat hauskoja. 

Kävin helatorstaiviikonloppuna Helsingissä. Vedin tennarit jalkaan ensimmäistä kertaa koko kesänä ja kärsin siitä jalkojeni kipeydyttyä kävelyn jäljiltä. Iltakävelylle suunnistimme Kruununhakaan, josta katselimme sopivaa asuntoa minulle ja tulevalle rikkaalle aviomiehelleni (jolle jalomielisesti annan velvollisuudeksi myös asunnon maksamisen). Katsastin niin Ateneumin kuin Kiasmankin ja jälkimmäiseen osasin suunnistaa ihan itse. Ateneumissa Japanomania-näyttelyn pari työtä tuntuivat liittyvän teemaan aika löyhästi, mutta se oli silti kiva. Näyttelyssä oli myös pari taulua yhdeltä lempitaiteilijaltani Carl Larssonilta, mikä oli mukava yllätys. Myös Rodinin veistokset olivat varsin näyttäviä ja mielenkiintoisia. On se ihmeellistä, miten joku osaa nakutella kivenmurikasta sellaisia... Kiasmassa puolestaan koin taiteellisen valaistumisen ihastellessani Ernesto Neton virkattua boakäärmettä ja Choi Jeong Hwan kirkkaanväristä muovimetsää. Hauska viikonloppu kaikin puolin, vähän harmitti tulla kotiin. 


Otin Ultra bran Vesireittejä tarkempaan kuunteluun. Vaikkei se mielestäni ole UB:n paras albumi, nautin sen kuuntelemisesta silti: löytyyhän levyltä monia hienoja biisejä, kuten nimibiisi, Rubikin kuutio, Heikko valo, Pinnan alla ja Itket ja kuuntelet näin muutamia mainitakseni. Mitä on taivas tuo mieleen jotenkin jonkun Beatlesin kappaleen. Ruotsin sanoja opetellessani ehti Vesireittejä pyörähtää ympäri miltei neljän kierroksen verran. Toinen lähiaikoina kuuntelemani levy on ollut vuoden 2012 Skotlannin-matkalta ostettu The great wee tartan album, joka sisältää kansitekstin mukaan "20 of your favourite classic Scottich tunes" eli suomeksi 20 raidan verran säkkipilliulinaa, näin yleistäen sanottuna. En tunne lähipiiristäni ketään, joka jaksaisi kuunnella levyn useamman kerran peräkkäin. (Tai ehkä kukaan ei ole vain kertonut asiasta minulle. Voikohan ystävistäni löytyä piilosäkkipillifaneja?) En ollut kuunnellut levyä aikoihin ja heti kun ensitahdit pärähtivät ilmoille, siirryin mielikuvissani varsin sateiselle Skotlannin reissulle neljä vuotta sitten. Myös sateisen harmaa sää saattoi vaikuttaa mielikuviini. 

Lopetan tämän sillisalaattitekstin vielä yhteen kappalepoimintaan JL:n soittolistalta: 
Voimia viimeisiin viikkoihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.