Huonosti käyttäytyvät hahmot

Mielikuvitus toimii välillä vähän liiankin hyvin. Pienistäkin asioista aivot saattavat kehittää hahmon, tarinan alun, tunnelman, jota tavoitella. Koska minulla on usein (tälläkin hetkellä) monta rautaa tulessa, en pysty keskittymään moneen hahmoon ja tarinaan yhtä aikaa, joten sanon uusille mielikuvitusystävilleni lempeästi "hei hei nyt vähäksi aikaa" ja pakkaan ne varovasti siihen mielen perukoilla sijaitsevaan matka-arkkuun, jonka päällä lukee Ideoita. Sitten laitan kannen kiinni, mutten kuitenkaan lukkoon, koska unohtaisin taatusti avaimen säilytyspaikan enkä pääsisi sitten enää hahmoihini käsiksi. Sitten keskityn siihen projektiin, joka sillä hetkellä on käsillä ja kaikki on hyvin: uudet ja vähän vanhemmatkin hahmot odottavat mielen arkussa vuoroaan ja ne, joihin on tarkoitus keskittyä, ovat helposti saatavilla ja ajatuksissa usein.

Kunnes. 

Tulee hiljainen hetki, jolloin ei ajattele juuri mitään, kotimatkalla, ruokajonossa, bussissa. Silloin sotasuunnitelmia punoneet hahmot raottavat idea-arkun kantta ja ryömivät esiin. Ja ennen kuin ehtii siivota ne takaisin arkkuunsa, ne ehtivät aloittaa houkuttelunsa: 

"Moi! Muistatkos minua?"

"Sinä et enää rakasta minua. Sinä olet unohtanut minut."

"Haluan, että kerrot minun tarinani!"

"Mää oon ärsyttävän ohut ja sterotyyppinen, kehitä mulle luonnetta!"

"Katsohan tätä mustelmaa. Haluatko kuulla, mistä sen sain?" 

"Et ole ajatellut minua pitkiin aikoihin." 

Jokainen hahmo maanittelee, uhkailee, huutaa, pyytää, anelee keskittymään itseensä. Koska niitä on paljon, on päänsisäinen kakofonia melkoinen. Vaikka yrittäisi laittaa silmät ja korvat kiinni, niiden äänet kuuluvat silti läpi. Yritän kokeilla uhkailua ("Minä unohdan sinut, ellet häivy!"), kiristystä ("Nyt takaisin arkkuun siitä, tai en enää ikinä kirjoita sinusta!") ja jopa lahjontaa ("Minä kirjoitan sinusta heti, kun olen saanut tämän projektin valmiiksi, jos nyt vain menet takaisin."). Yleensä osa palaa tässä vaiheessa takaisin mielen perukoille, mutta sitkeimmät jäävät kärttämään huomiota. Silloin tarvitaan kovia otteita. Hahmot ovat onneksi pelkkiä keveitä mielikuvia, joten osan saan kannettua ne ajatuksen voimalla takaisin arkkuun. 

Mutta kaikkia en saa arkkuun yhtä aikaa. Joku piiloutuu kuitenkin, ja kun lopulta istahdan ja huokaisen syvään, se hyppää esiin ja säikäyttää. Sitten se mankuu minut kirjoittamaan itsestään, enkä jaksa kieltäytyä. Annan sen asettua asustelemaan sinne, missä elevät keskeneräisten projektien hahmot. Sieltä se saa aina välillä huudella elämäntarinansa palasia ajatuksiani sekoittamaan. Eikä se suostu kuuntelemaan, kun sanon, että keskeneräiset projektit kirjoitetaan ennen sinua loppuun. Harkitsen vakavasti arkun lukitsemista, mutta jätän sen taas tekemättä. Tuleehan tästä aina vähän äksöniä elämään, vaikkakin vain oman pään sisällä. 

Jos joku tietää jonkun hyvän tottelevaisuuskoulun huonosti käyttäytyville hahmoille, ilmoittakoon.