maanantai 20. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award

Kiitos haasteesta Maria Kinnuselle ja Kirjaneidolle!


Ohjeet: 

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Bloggaamisen aloitin vuoden 2014 syksyllä, eli yhdeksäsluokkalaisena. Olin asiaa jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni, mutta tuona tylsänä sunnuntai-iltana päätin lopulta luoda blogin itselleni. (Näin vanhimmiten olen erittäin onnellinen siitä, etten perustanut blogia yhtään aiemmin...) Mietin aloittaessani, mihin aiheeseen keskittyisin, mutta päätin sitten tehdä blogistani sillisalaatin voidakseni kirjoittaa ihan mistä vain sattuisi huvittamaan. Päätös on toiminut vallan mainiosti.

Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle: 
• Valitse luettava fontti. Kiemuraiset ja hauskat toimivat otsikoissa, mutta leipäteksti olisi parasta olla normaali ja luettava. 
• Jos kirjoitat aiheblogia, pysy aiheessa. Pienet hyppäykset aiheesta toiseen voivat olla ihan okei, mutta jos kirjablogissa on enemmän kynsitutoriaaleja kuin kirja-arvosteluja, kannattaa miettiä blogin määrittelemistä uudelleen tai kokonaan uuden blogin perustamista. 
• Ehkä itsestäänselvyys, mutta älä kopioi keneltäkään mitään, ellet saa siihen lupaa. Siitä tulee vain paha mieli kaikille. 
• Yritä postata säännöllisesti. Asiasta ei kuitenkaan kannata ottaa paineita: jos oikea elämä vie ajan ja energian, ei blogia tarvitse kirjoittaa öisin ja nipistää nukkumisesta.
• Anonyymi saa olla, muttei ole pakko. Joka ikistä yksityiskohtaa omasta elämästä ei kuitenkaan tarvitse kertoa. Naapurisi Jormapera tuskin arvostaa, jos kirjoitat hänen syntymäpäivistään (joita vakoilit pensasaidan takaa) yksityiskohtaisen selostuksen. 
• Yritä kirjoittaa mahdollisimman hyvää kieltä. Täydellistä sen ei tarvitse olla (itsellänkin on varmasti kirjoitusvirheitä), mutta varmasti suurinta osaa ihmisistä ärsyttää, jos kirjoitat "jormaperan Syntymä-päivä juhlista".
• Pidä hauskaa. Jos blogi tuntuu pakkopullalta ja ajatus päivityksestä ahdistaa, kannattaa harkita lopettamista tai taukoa. Tämä on harrastus, ei koko elämä. 

***
Poikkean säännöistä, enkä haasta tällä kertaa ketään, sillä en löydä seuratuistani kymmentä blogia, joilla tämä ei olisi jo käynyt. (Löytäisin varmasti ainakin muutaman, jos jaksaisin etsiä, mutta olen laiska ku mikä.)  Tämän saa kuitenkin poimia mukaansa, jos innostui ja kiinnostui :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)