Vain hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja ikävää eli kuinka kirjoittaa suomalainen nyky(menestys)romaani

Olin mukana lukemassa kirjoja Nuori Aleksis -palkintoa varten huhtikuusta elokuun loppuun ja epävirallisesti myös syyskuun alkuun. (Kirjamessulavalla loppuraadissa minua ei nähty: kahdellakymmenellä ja neljällä deadlinen jälkeen luetulla kirjalla ei raatiin asti päästy, tuskin lähellekään.) Tutustuessani vuonna 2015 julkaistuun suomalaiseen kaunokirjallisuuteen huomasin monia yhdistäviä tekijöitä. Tästä viisastuneena päätin tehdä kaavan, jolla kuka tahansa voi kirjoittaa menestyvän suomalaisen nykyromaanin. 

Vaihe 1: Aikakausi.

Hyvin tärkeä. Historialliset romaanit myyvät aina. Jos et kuitenkaan innostu esimerkiksi talvisotaan tai 1800-luvulle sijoittuvan romaanin kirjoittamisesta, pidä huolta, että kirjassa on takaumia. Henkilö voi muistella esimerkiksi lapsuuttaan ja isoisän tarinoita sodasta. Onglema ratkaistu! 

Vaihe 2: Henkilöt. 

Ensin tarvitaan onnellinen perhe. Onnelisuus voi olla pelkkää kulissia tai sitten voi tapahtua traaginen tapahtuma: joku kuolee tai jompi kumpi vanhemmista jättää perheen. Parhaimmassa tapauksessa tilanne laitetaan kiertoon myös jälkipolville. Päähenkilö on tavallinen Jormapera, jolla on ammatti ja perhettä. Jormaperalla on kuitenkin elämässään hyvin paljon kriisejä, aikakauteen ja onnelisuuden romuttavaan traagiseen tapahtumaan liittyen. Alkoholi kuuluu kuvioon myös olennaisesti. Jos Jormapera ei itse pulloon tartu, pidä huolta että viina on virrannut menneisyydessä tai joku sivuhenkilö juo ainakin jonkin verran. Jormaperan kuuluu myös velloa menneisyydessä, koska hänelle on tapahtunut siellä jotain merkittävää. Lukijan ei tarvitse pitää tai välittää Jormaperasta lainkaan, päinvastoin. Mitä ikävämpi ja ärsyttävämpi päähenkilö, sen parempi. 

Vaihe 3: Miljöö. 

Vaihtoehdot ovat Helsinki tai kuvitteellinen pikkukylä keskellä metsää eli jossain kehä kolmosen ulkopuolella. Ei ole muita vaihtoehtoja, älä edes harkitse. 

Vaihe 4: Juoni. 

Jormapera elää tavallista elämää onnellisen perheensä kanssa. Jormaperan lapsuus oli hyvin vaikea karhun syötyä hänen mummonsa, jonka johdosta hänen lapsuudenperheensä vaipui suureen suruun, eivätkä osanneet puhua murheitaan ulos. Tapahtuu jotain, joka saa Jormaperan muistamaan lapsuutensa trauman. Jormapera levittää pahaa tuulta kaikkiin ympärillään oleviin ja hukuttaa murheensa alkoholiin yksin metsässä korkealla kivellä istuen ja kaiken katoavaisuutta murehtien. Näitä kohtauksia on hyvä olla lukuisia, ettei lukija vain ehdi unohtaa, millainen kurjuus Jormaperaa koettelee. Mihin ikinä Jormapera ryhtyykään, muisto traagisista tapahtumista pilaa sen. Jormapera ei ajattele lainkaan läheisiään missään vaiheessa ja ihmettelee, miksei hänestä pidä kukaan (lukijasta puhumattakaan). Takaumat vievät ainakin neljäsosan kirjasta. Lopulta Jormapera menettää synkistelyllään sekä perheensä että kaikki ystävänsä. Kirja loppuu siihen, kun Jormapera istuu lempikivellään ja avaa vielä yhden alkomahoolipullon. 

Vaihe 5: Huumori. 

Yksi ohje: Älä missään nimessä käytä. Jos kirja on hauska tai kepeä, ei kukaan ota sitä tosissaan tai vakavasti. Romaanisi tulee olla hyvin synkkä ja onneton. Mikäli kuitenkin erehdyt käyttämään huumoria kirjoitelmassasi, pidä huolta, että se jatkuu koko kirjan ajan lähes samanlaisena ja keskittyy vain ja ainoastaan vyötärön alapuolelle. 

Vaihe 6: Nimi. 

Parhaissa tapauksissa yksi sana riittää. Sanan täytyy olla syvällinen ja surumielinen, kohtalokkuus on myös hyvästä. 

Tadaa, nyt sinulla on suomalainen menestysromaani! Mainitse minut Finlandia-palkinnon kiitospuheissa. Tulen enemmän kuin mielelläni aveciksi myös Linnan juhliin. 

Nuoren Aleksiksen voittaja, Elina Hirvosen Kun aika loppuu on malliesimerkki synkkyydestä. 

(Siltä varalta, että joku vetäisee tekstin vuoksi herneen nenäänsä, teksti on vahvasti humoristisella otteella ja kärjistäen kirjoitettu. Oikeasti lukemani suomalaisen nykykirjallisuuden joukossa oli myös mahtavia helmiä, joiden lukemista rakastin todella paljon, esimerkiksi juurikin tuo Kun aika loppuu, joka on tämän vuoden hienoimpia lukukokemuksia. Jos jotain syvällistä haluan tällä tekstillä sanoa, niin sen, että suomalaiset kirjottajat voisivat nousta sieltä synkkyyden suosta ja kirjoittaa jotain kevyempää. Tuskin yksi iloisempi kirja ketään tappaa.)