Miksi musikaalit?

Hei vain! Musikaalitohtori taas kirjoittelee. 

Maailmassa on murheellisen paljon ihmisiä, jotka eivät jostain syystä pidä musikaaleista. Se toki on heidän menetyksensä, eikä ketään voi pakottaa rakastamaan musikaaleja, mutta pahinta on, jos tällaiset ihmiset eivät osaa arvostaa muiden musikaalifanitusta. Itse en muista, että minulle olisi suoranaisesti irvailtu musikaalirakkaudestani, mutta esimerkiksi yläasteella pidin sitä(kin) piirrettä itsessäni melko matalalla profiililla. (Joskin reaktioni esimerkiksi musiikintunnilla katsottuun Hairsprayhyn tuskin jätti kenellekään arvailemisen varaa mielipiteestäni musikaaleihin.) 

Joten: Miksi musikaalit? 

(Tähän voisi vastata ytimekkäästi: miksi ei musikaalit, mutta pyrin hieman laajempaan käsittelyyn.)

1. Musiikki

Jep, ehkä isoin asia musikaaleissa. Jos musiikki ei toimi, ei toimi elokuvakaan, teatterimuodosta puhumattakaan, ainakaan musikaalina. (Tosin tämä voi toimia toisinpäin: esimerkiksi Greasesta en erityisemmin elokuvana välitä, mutta rakastan musiikkia.) Oli kyseessä sitten pääparin romanttinen duetto tai vauhdikkaampi tanssinumero, innostun siitä herkästi ja pahimmassa tapauksessa kuuntelen kappaleparan puhki. Musiikkia kuunnellessani saan valtavaa iloa toimivasta ensamblesta. Esimerkiksi Jekyll & Hyden ensemble on uskomaton! Perinteiset musikaalit iskevät, mutta esimerkiksi hiphop-musikaali Hamilton on upea, vaikkei musiikkityyli normaalisti nappaa. Läpilauletut musikaalit ovat muutenkin hieno asia. Niin, ja tottahan toki musikaaleja tulee myös laulettua/soitettua vajavaisilla piano- ja ukuleletaidoillani. Minulla on tapana laulaa kaikki, mitä hahmot laulavat, oli laulunumerossa sitten yksi tai 20 ihmistä :D Lempimusikaalibiisejäni (mikä sanahirviö!) muuten löytyy Spotifysta soittolistallinen (mainosmainos), vasemmasta sivupalkista klikkaamalla löytyy! 

Kaikkien aikojen musikaali./Sound of music (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0059742/mediaviewer/rm3784672512)

2. Teema

Myönnettäköön, että musikaaleissa on hyvin usein jollain tapaa kökkö teema, mutta toisaalta naiivikin sanoma esimerkiksi unelmien tavoitteluista tai rohkeudesta olla oma itsensä saattaa osua yllättävällä hetkellä. Varsinkin vanhemmissa musikaaleissa teema on harvoin kovin syvällinen, joten maailman pahuuden ja monimutkaisuuden vyöryessä päälle on ihana sukeltaa naiiviin ja kevyempään maailmaan. Sen jälkeen sitä melkein uskookin, että maailma muuttuu paremmaksi laulamalla! Toisaalta myös tummempia sävyjä käsitellään, musikaalista riippuen. Teemojen käsittely voi olla erisyvyistä: esimerkiksi Hairspray käsittelee rotusortoa 1960-luvun Baltimoressa, joskin melko kevyesti, kun taas West side storyn jengiviha tulee iholle ja ahdistaa. 

Musikaalien varjoisalla puolella./West side story (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0055614/mediaviewer/rm2194325248)

3. Visuaalisuus

Oli musikaali sitten lavalla tai valkokankaalla, visuaalisuus on vahvassa roolissa. En ole nähnyt yhtäkään musikaalia, joka olisi näyttänyt tylsältä. Pukujen ja lavastuksen ei tarvitse välttämättä olla värikästä, kuten esimerkiksi Hairsprayssa, tai huiman näyttävää ja mahtipontista, kuten esimerkiksi Moulin Rouge!ssa. Itse ainakin lasken visuaalisuuteen esimerkiksi tanssikohtauksen koreografiat. Lisäksi hissanörtti sisälläni saa iloa, jos menneisyyteen sijoittuvat musikaalit edes yrittävät luoda uskottavaa ajankuvaa puvustuksella ja lavastuksella. Oli musikaali sitten silmäkarkkia tai visuaaliselta ilmeeltään rauhallisempaa, en muista törmänneeni musikaaliin, jonka visuaalisuutta olisin moittinut. 

Väri- ja glitteroksennus./Moulin rouge! (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0203009/mediaviewer/rm332118272)

4. Arjen rikkominen

Pelkästään ajatus siitä, että ihmisjoukko puhkeaa lauluun tai tanssiin kesken arkisen aherruksen (esimerkiksi ihana aloituskohtaus La la landissa!) on ihana. Musikaalit ovat harvoin ihan umpirealistisia: ihmiset rakastuvat ensisilmäyksellä ja vaikeudet voitetaan lauluja lurittelemalla. Se kuitenkin tarjoaa todellisuuspakoa, joka välillä on erittäin tarpeellista. Musikaalien maailma on hieman satumaisempi ja kauniimpi versio omastamme (surullisistakin tapahtumista huolimatta). Lisäksi joissain musikaaleissa on yliluonnollisiakin elementtejä, esimerkiksi ihmissyöjäkasvi Pienessä kauhukaupassa. Mitä enemmän musikaali rikkoo arkitodellisuutta, sitä parempi se on. 

Älä kokeile tätä kotona./La la land (lähde: http://www.imdb.com/title/tt3783958/mediaviewer/rm1486108672)

5. Tunne

Tätäkin kirjoittaessani kuuntelen Hamiltonia kyyneleet silmissäni. Itkupilli kuin olen, vollotan estoitta niin onnellisille lopuille kuin synkille ihmiskohtaloille. Parhaimmillaan musikaali on yhtä tunteiden vuoristorataa: saman musikaalin kanssa nauraa kippurassa, jännittää minkä kerkeää ja lopulta vollottaa antaumuksella. Nautin dramaattisuudesta ja vahvasta tunneilmaisusta. Mikäpä sen parempi tapa nautiskella niistä kuin musikaalit?

Rähisevä päähenkilö riemuitsee./My fair lady (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0058385/mediaviewer/rm3512978432)

6. Valinnanvara

Musikaalit eivät niin vain maailmasta lopu. Teen listaa musikaaleista, jotka haluan joskus nähdä ja tällä hetkellä listalla on niitä lähemmäs 20 kappaletta. Monet klassikkomusikaalit ovat vielä näkemättä, muten esimerkiksi Les Miserablés (shame on me!). Toisaalta hyvää kannattaa odottaa, eikös niin? Musikaaleista löytyy sopiva melkein jokaiseen tarpeeseen: päännollaukseen, romantiikankaipuuseen, kohtalokkuuteen, pahaan oloon... Lista on loputon. 

Sokeria vai ihmisoikeuksia vai kenties molempia?/Hairspray (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0427327/mediaviewer/rm528193792)

7. Erilaisuus

Liittyy hieman kahteen edelliseen kohtaan. Henkilökohtaisesti minua ärsyttää musikaalistereotypia, jonka mukaan kaikki musikaalit ovat aurinkoista höttöä. Väärin, väärin, väärin. Myönnän, että puhun itsekin paljon musikaaleista nimenomaan päännollaajana, osasyynä höttöisyys, mutta se ei tarkoita jokaista musikaalia. Esimerkiksi Jekyll & Hyde on kaikkea muuta kuin kiva ja kevyt päännollaus, päinvastoin. Musikaalistereotypian mukaan kaikki musikaalit soveltuvat koko perheelle, eikä myöskään se ole missään nimessä oikein. En esimerkiksi itse katsoisi Moulin rougea! pikkusisarusteni kanssa, ennen kuin he ovat hieman kasvaneet. Erilaisuus musikaaleissa on juurikin parasta. Toisia musikaaleja voi katsoa koko perheen kesken ja laulaa mukana, toiset on parhaimmillaan yksin kyynelillä kostutetun peittokäärön sisältä katsottuna. Myös musiikkia löytyy moneen makuun: perinteistä, "vanhanaikaisempaa" musiikkia, eri bändien tuotantoa, 1960-luvun meininkiä, nykymusiikkia...

Vähän kökkö tarina, mutta mainiot musiikit. /Across the universe (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0445922/mediaviewer/rm3736770816)

8. Musikaalitoverit

Eli ihmiset, jotka fanittavat musikaaleja yhtä paljon kuin minä tai ainakin jonkin verran. Heidän kanssaan on ihana vaahdota musikaaleista tai laulaa musikaalisävelmää keskellä katua. Näitä ihmisiä onnekseni kuuluu elämääni jonkin verran. Erästä ystävääni esimerkiksi tervehdin joka kerta Funny face -aiheisesti hänet nähdessäni, olen myöhästynyt bussista, kun jäin analysoimaan liian innokkaasti Hamiltonia, olen hoippunut naama kyynelistä märkänä ulos elokuvateatterista yhtä pahasti itkeneen toverin olkapäähän nojaten La la landin jälkeen, laulanut duettona lattialla My eyesia Dr. Horrible's sing-along blogista ja Greasea jonossa pankkiautomaatille. Musikaalit ovat parhaita ja musikaalifanit mainio joukko. (Jos tunnistit itsesi, pusu sinne! Olet parhautta <3) 

Toverukset huipulla. /Funny face (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0050419/mediaviewer/rm3499137024)

Entäpä miksi te, armaat lukijat, pidätte tai ette pidä musikkaleista? Ovatko syyt samoja vai onko teillä omia ajatuksia aiheesta? Olen utelias kuulemaan! :)