kantojen ja oksien seassa
edessä kimaltava vesi
takana osapuilleen miljoona askelta
ja hartioilta pudotettuja taakkoja
pää pystyssä, sydän kevyenä
Aurinko sulattaa viimeisetkin lumiläikät
ja lämmittää mustelmaiset käsivarret
hiljaisuus tuntuu hyvältä
juurakoissa, kivissä, taivaassa kaikuu vain metsän oma ääni
Minulta vietiin oma paikkani maailmassa,
mutta minä en lähde täältä
minusta tai metsästä ei tule ehjiä koskaan
mutta kevättä kohden kasvamme
ja elämme
niin hyvin kuin pystymme
(17.4.2015)
***
Arkistojen kätköistä löytynyt runo viime vuodelta, joka osuu aika syvälle myös tämänhetkisessä elämäntilanteessa.
Viimeinen säkeistö <3
VastaaPoistaItekin tykkään siitä! Kiitos :3
PoistaTää on tosi kaunis teksti ❤
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaRuno on kaunis, siinä on jotain hellää, mutta jotain raskasta. Onhan siulla kaikki hyvin? ^^
VastaaPoistaNoh, ainahan sitä asiat voisivat mennä paremminkin :D tapahtui yksi valtaisa elämänmuutos ja inhoan kaikkia muutoksia, ihan pieniäkin, koko sydämestäni. Ei sinäänsä mitään vakavaa, mutta kevyttä ahdistusta ilmassa. Mutta kiitos kysymästä, toivottavasti sullakin menee hyvin! :3
PoistaJooh itellä kanssa pieniä hmmm... vaikeuksia ollut, mutta niistä yli mennään. Pää pystys ;3
PoistaToivottavasti vaikeudet selviävät! <3
Poista