maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kesä tulee, vaikkei uskoisikaan

Totta se on! Kesäloma on vasta alkanut, joten vielä on aikaa tehdä vähän suunnitelmia kesän varalle. Viime vuonna "ämpärilista" jäi tekemättä, mutta nyt on taas sen vuoro! On vain yksi sääntö: asioista ei saa ottaa stressiä. Suoritellaan asioita rennosti ja kiireettä, elokuussa katsellaan, että mitä tein vai teinkö mitään. Postauksen kuvituksena on käytetty hetkiä viime kesältä.


Kesällä 2017 minä

• olen riparilla hurjana ja hirmuisena isosena
Tämä leiri on todennäköisesti viimeinen koskaan, joten otan siitä kaiken irti! 

• luen vähintään neljä kirjaa kuukaudessa
Pitäisi olla aikaa, eikös niin? 

• luen jonkun klassikkokirjan (ehdotus: Tuntematon sotilas)
Vähintään yksi klassikko kuuluu kesään. Tuntematon sotilas voisi olla ajankohtainen (Suomi100 ja silleen). 


• esiluen yhden pitkään roikkuneen tekstin. 
En edes kehtaa sanoa, kuinka kauan olen lykännyt tätä. Nyt pitää vaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin, punakynä heilumaan. 

• kirjoitan P:a eteenpäin ja kirjoitan loppuun vähintään yhden novellin. 
Ai että, jos pääsisi ulos kirjoittamaan! Novelleja roikkuu edelleen kolme keskeneräisenä, ainakin yksi olisi kiva saada tehtyä loppuun asti.

• miittailen kavereita, niin lähellä kuin kaukana asuvia
Piknikille puistoon sään salliessa? 


• poistun tästä kaupungista vähintään päiväretkelle
Hulluksihan täällä tulee, jos ei pääse välillä haistelemaan toisen kaupungin tuulia. 

• katson ja/tai kuuntelen jonkun uuden musikaalin (ehdotuksia: Les Miserablés, Phantom of the opera, Rent, Wicked, Heathers, In the heights)
Musikaalitohtorin velvollsuus. On myös tärkeää harjoitella kuuntelemaan musikaaleja ilman visuaalista puolta. 

• opin ainakin yhden uuden ukulelesoinnun. 
Kai se on pakko nöyrtyä ja opetella barre-sointuja...

• luen psykologiaa ja ruotsia. 
Pakko kai on myöntää se tosiasia, että syksyllä odottaa ensimmäinen taistelu ylioppilaslautakuntaa vastaan. Pakko siis kaivella oppikirjat esille ja lähteä tutkimaan Ylen abitreenejä. (Entä jos opiskelen psykaa ruotsiksi? Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jättebra!) 


Onko teillä kesäsuunnitelmia? 

2 kommenttia:

  1. Kivan kuuloisia suunnitelmia. :) Tuntematon sotilas on kyllä hyvä, luin kyseisen opuksen toissa kesänä ja se nousi ehdottomasti suosikkieni joukkoon. Olisiko ruotsiksi jotain musikaalia? Opiskelu tapahtuisi kuin itsestään. Aina voi myös katsoa Muumeja.

    Mä aion tänä kesänä piirtää enemmän, lukea paljon, opiskella vähän ja tutkimusmatkailla Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei kyllä äkkiseltään tule ruotsinkielistä musikaalia mieleen, ellei sitten lasketa ruotsinkielistä versiota Mamma Miasta! Muumit ovat kyllä hyvä vaihtoehto, aattelin myös katsoa Disney-leffoja toisella kotimaisella :)

      Sunkin suunnitelmat kuulostavat kivoilta, varsinkin toi tutkimusmatkailu!

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)