lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kotikirjastossa (eli kuinka leikin olevani kulttuurikoti ja vakavasti otettava taiteilija)

Olen muuttanut viimeksi yli 13 vuotta sitten, eikä se silloin tuntunut niin kamalalta kuin nyt. Olen aina luullut, että minulla olisi suht hyvä kaaoksensietokyky, koska huoneeni on aina taiteellisen sotkun vallassa, mutta ehei. Laatikoiden, jätesäkkien ja levällään olevien tavaroiden keskellä pelkästään ahdisti.

Mutta nyt ei puhuta muutosta tai kaaoksesta. Muuton yhteydessä sain enemmän hyllytilaa, mikä on aina mainio asia. Tosin myös osa entisen lastenhuoneen kirjoista siirtyi yhteisestä hyllystä minunkin huoneeseeni, joten kirjoja tuli myös lisää. Lundia-hyllyn kokoaminen oli melkoista aivojumppaa (joskin annoin muiden tehdä työt ja itse vain ohjeistin), ja lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa hyllyt eivät ole suorassa linjassa toistensa kassa. Ratkaisua moitittiin hieman levottomaksi, mutta itse olen sitä mieltä, että se näyttää boheemin taiteilijan hyllyltä (tälle kommentille naurettiin hieman, mutta eihän kukaan taiteilija ole arvostettu elinaikanaan).

Ongelma tuli vastaan siinä kohdassa, kun tajusin, ettei hyllyyn voi laittaa kirjoja aakkosjärkestykseen. Sisäinen kirjastotätini parkaisi kauhusta. Täytyi siis tehdä luovia ratkaisuja ja järjestellä kirjoja teemoittain. Ketään tuskin nerokkaat (vai "nerokkaat") teemajärjestelyni kiinnostavat, mutta olen Lasisipulin diktaattori ja päätän, mitä täällä tapahtuu. Nauttikaa siis kirjahyllykierroksesta! 

Muistuttaisin vielä, että rajat ovat häilyviä ja kirjat on järjestetty paitsi teemojen mukaan, myös koon ja tilaratkaisujen. 

1. Muu kirjallisuus & Sateenkaarihylly

Vähän hassua aloittaa osastosta "muu", mutta tämä on hyllyn ensimmäinen ja myös korkein väli. Tähän laitoin kirjat, jotka eivät kokonsa puolesta mahtuneet muualle hyllyyn ja myös ne, jotka eivät varsinaisesti mene proosan kategoriaan (esimerkiksi Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen pippurimylly). Sateenkaarihylly puolestaan sisältää kirjoja, jotka käsittelevät jollain tapaa sateenkaariteemoja. Tässäkin kohdassa raja oli vähän häilyvä: en esimerkiksi laittanut Annukka Salaman Faunoideja tähän, vaikka niistäkin vähemmistöhahmo löytyy. Vahvimmin hahmo ja teemat ovat kuitenkin esillä vasta Harakanloukussa, enkä tohtinut erottaa sarjan kirjoja toisitaan. Sateenkaarihylly on vielä melko lyhyt, mutta ehkä se täydentyy vielä joskus. 


2. Lastenkirjat

Muuton yhteydessä aiemmin yhteisissä hyllyissä olleet lastenkirjat jaettiin minun ja sisaruksieni hyllyihin. Nämä kaikki eivät ole minun: joukossa on myös sisarusteni ja vanhempieni omistamia kirjoja. Siksi ne ovat omana kategorianaan, eivätkä muiden kirjojen seassa. Laitoin samalle hyllylle myös omat Ellat


3. Todellisuus

Realistinen kirjallisuus tai ei-spefi olisivat kuulostaneet tylsältä, joten kolmas (tai neljäs, riippuu miten laskee) kategoria on nimeltään todellisuus. Hyllyn kirjat eivät sisällä spefielementtejä, ainakaan niin paljoa, että ne voisi siihen osastoon luokitella. 


4. Kirjastolainat

Nimi varmaan kertoo tarpeeksi? 


5. Spefi

Huomaako lukutottumuksiani? Ei toki. Pääpaino on fantasiassa, mutta löytyy tältä osastolta myös scifiä (okei, no yksi scifiteos) ja steampunkia, muutamia mainitakseni. Yösirkus oli liian korkea näin hyllyväleihin, joten se löytyy klassikoiden seasta. 


6. Klassikot

Tämä on se kohta, jota voin esitellä tovereilleni ja esittää sivistyneempää kuin oikeasti olen. "Tahdotteko kenties keskustella Kalevalan runokielestä vai Tuntemattoman sotilaan sotakuvauksesta? Entä kuinka Jane Austen käsittelee naista romaaneissaan?" Myönnettäköön tosin, että useampi näistä on vielä lukematta... Mutta vakuuttavalta se näyttää! Montgomeryn Annojen kanssa tein tilanpuutteen vuoksi sellaisen ratkaisun, että sijoitin myöhemmin ilmestyneet sarjan osat ja englanninkieliset painokset eri hyllylle. Muuten olen laittanut kaikki sarjat kronologiseen järjestykseen, mutta koska myöhemmät osat rikkoisivat vanhojen painosten ihanan harmonian (kuulostanpa taiteelliselta), tein tällaisen ratkaisun. (Ja kyllä, Annan nuoruusvuodet puuttuu kuvasta, se oli lainassa kuvanottohetkellä.) 


7. Tietokirjallisuus

Fanitusta ja "taustatyötä". Nyt voin esittää olevani tositaiteilija, kun minulla on hyllyn täydeltä taustamateriaalia kirjoituksiani varten... No jaa, oikeastihan olen hankkinut elämäni aikana tasan yhden kirjan taustatyötä varten, mutta esimerkiksi melkein kymmenen vuotta sitten (!!) kirjaston poistomyynnistä hankittu Suuri tarukirja on välillä selailtavana eri kirjoitusprojekteja varten. Muuten tietokirjaosastolta löytyy huomattavan paljon fanitukseni kohteista kertovia kirjoja: ABBAA, Kate Bushia, Audreya, The Beatlesia... 


Miten te olette kirjahyllynne järjestäneet? Jos joku innostuu, niin tehköön blogiinsa vastaavanlaisen kierroksen kirjahyllynsä sisällöstä. Itse ainakin tykkään tutkia kavereiden ja tuttujen hyllyjä :)

10 kommenttia:

  1. Hei tykkään luokituksistasi. :) Minun täytyy vielä miettiä oman kirjahyllyni järjestystä, mutta olen usein sijoittanut ainakin entisajoista ja nykyajasta kertovat kirjat erikseen.

    Muuttaminen on kamalaa, mutta toivottavasti uudessa kodissasikin tulee olemaan ihanaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuokin kyllä kuulostaa kivalta järjestelyltä, mutta itse telis siitäkin vamaan turhan vaikeaa :D pitäisi päättää, minkä määrittelee entisajaksi ja minkä nykyajaksi...

      Poista
  2. Aijon esitellä kirjahyllyni blogissani ^^ mutta ensin se saa täyden uudelleen järjestelyn... Siinä ei tällähetkellä ole päätä ei häntää... Ja tuntuu että tila loppuu koko ajan kesken.... Hyllysi on ihastuttava ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :3 joo, tuo tilan loppuminen on kyllä ikuinen ongelma! Tällä hetkellä mulla on onneksi jonkin verran tilaa hyllyssä ja mahdollisuuksia uudelleenjärjestelyyn... Odotan innolla esittelyä :)

      Poista
  3. Kiitos kirjahyllykierroksesta, se oli oikein mukava! Hyllyssä näkyi paljon hyviä vanhoja tuttuja ja myös sellaisia, jotka kuuluvat loputtomaan "pitäisi lukea"-listaani. Ihanaa huomata, että jollakulla muullakin on paljon kirjastolainoja. :D Kirjahyllyn järjestäminen on, jos ei nyt korkeampaa tiedettä, haastavaa puuhaa kuitenkin!

    Pitää heti tehdä oman versio. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Juu, itselläkin on vielä monia hyllystä löytyviä kirjoja lukematta :D mutta kyllä se tästä. Ja sitten on vielä ne etusijalle kiilaavat kirjastolainat... Aakkosjärjestys olisi ehkä ollut helpompi tapa järjestää kirjat, kategoriat aiheuttivat hieman päänvaivaa: mikä nyt määritellään klassikoksi ja mikä ei? (Olisiko esimerkiksi Linnunrata-trilogia klassikkohyllyyn kuuluva?) Tykkään tehdä elämästä vaikeaa.

      Oi, käynpä kurkistamassa sinun hyllyysi pikimmiten! :)

      Poista
    2. Linnunrata-trilogia sopii minusta ehdottomasti niin klassikko- kuin spefihyllyynkin. Tällaisissa tapauksissa on syytä perusteelliseen pohdintaan, jossa on otettava huomioon tilankäytölliset seikat kuten estetiikkakin! Aina voi myös turvautua kirjastoluokitteluun, jos lopputulokseen pääseminen on haastavaa. :D

      Poista
    3. Kirjastoluokitustakin ehdotetyiin, mutta samalla todettiin, että melkein kaikki kirjat olisivat silloin samassa läjässä, kun ei sitä vaihtelua sitten siinä luokituksessa hirveästi ole :D

      Poista
  4. Itse suosin aakkosjärjestysystä genrestä riippumatta. Ainoastaan Margaret Mitchellin Tuulen viemää ja Alexandra Ripleyn Scarlettin taivuin laittamaan vierekkäin eri kirjailijoista huolimatta.

    Hauska tuo sinun järjestelysi kyllä on, bongasin monia kirjoja joista itsekin olen haaveillut (mm. Annat, Tuntematon sotilas ja jos oikein huomasin niin myös Täällä pohjantähden alla?) Ehkä minunkin pitäisi tehdä kirjahyllykierros blogiini vaikka kirjastoni hieman vaatimattomampi onkin.. :D

    Kyllä, oli pakko kommentoida muutaman viikon vanhaan postaukseen. Nyt vasta löysin blogisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut aakkosjärjestys hyllyssä koko sen ajan, kun mulla on oma kirjahylly ollut. Totta, on toki vaihtoehto, että sarjan osat olisivat eri ihmisen kirjoittamia. Mulla ei ole onneksi sitä ongelmaa :)

      Tee toki oma kierros! Tulen sen ehdottomasti lukemaan :) (ja kyllä, Täällä pohjantähden allahan se.)

      Poista

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)