Helmikuun luetut 2018

Helmikuussa 2018 luin kuusi kirjaa (1360 sivua), joista yksi oli spefiä ja yksi sarjakuva.

Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi 268 s. 

Albertalli, Becky: Simon vs. Homo sapiens agenda 303 s.

Rowell, Rainbow: Eleanor & Park 384 s.

Favilli, Elena & Cavallo, Fransesca: Iltasatuja kapinallisille tytöille 200 s.

Orwell, George: Eläinten vallankumous 126 s.

Tebo: Huimapää Mikki 79 s. 

kotimaisia: 1

käännöskirjoja: 4 (+ 1 englanniksi luettu)

omasta hyllystä: 2

kirjastosta: 3

muualta: 0

Suomalainen spefiklassikko Ennen päivänlaskua ei voi tarttui mukaan kirjastoreissulla ja oli seuranani useat bussimatkat kouluun ja kotiin. Kertomusta valokuvaaja Mikaelista ja hänen löytämästään peikosta rytmittävät uutiset, tietokirjakatkelmat ja fiktiivisten tekstien pätkät. Pidin Sinisalon luomasta maailmasta, jossa peikot on tunnistettu ihan oikeaksi eläinlajiksi. Edellä mainitut tekstilajit olivat aidon tuntuisia ja tuovat kirjaan omanlaistaan tunnelmaa, mutta mielestäni niitä oli liikaa. Sen sijaan, että ne olisivat antaneet hengähdystaukoja muusta tekstistä, ne pätkivät tapahtumia ärsyttävästi. Olisi tehnyt mieli vain hypätä niiden yli, mutta koska olen tunnollinen lukija, en tehnyt niin. Teoksessa ei myöskään ollut melkein yhtäkään kivaa henkilöä, eikä varsinkaan päähenkilö Mikael kuulunut heihin. Hassua kyllä, Mikael onnistuu perustelemaan tekonsa itselleen (ja lukijalle) niin hyvin, että hänen tekonsa melkein hyväksyy, vaikka ne ovat todella väärin. Huomasin jossain vaiheessa itsekin pohtivani, miten Pessi-peikon saisi parhaiten piiloon, vaikka olin alkupuolella ollut vahvasti sitä mieltä, että se pitäisi viedä takaisin luontoon. Vaikka pidin kirjasta, se ei kuitenkaan lumonnut, ja olinkin antamassa sille Goodreadsissa kolme tähteä, kunnes pääsin kirjan loppuun ja se veti maton alta. Onneksi en ollut bussissa silloin, sillä saatoin hieman päästää äännähdyksiä. Melkoinen käänne, sanoisin, vaikka olihan siihen johtavat tapahtumat arvattavissa. Sinisalon kieleen ihastuin myös, enkä pidä mahdottomana, että joskus lukisin häneltä muutakin. Tuleeko teille mieleen joku Sinisalon kirja, joka pitäisi ehdottomasti lukea? 

Simon vs. Homo sapiens agenda, tuttavallisemmin Homo-Simo, on kirja, jonka suuri osa ystävistäni oli lukenut ja hehkuttanut todella paljon. Koska englannin yo-kirjoitukset lähestyvät, päätin lukea tämän kirjan, jotta voisin lukea ja huijata itseni ajattelemaan, että opiskelen. Tästä kirjasta tuli todella hyvä olo, ja englantikin oli kivan yksinkertaista, jolloin saattoi keskittyä tarinaan paremmin. Tässä elämänvaiheessa kirja oli aika täydellistä luettavaa: epästressaavaa, sopivan hattaraista ja hauskaa olematta kuitenkaan ihan aivotonta luettavaa. Jos olisin kissa, olisin kirjaa lukiessani kehrännyt ja lujaa. Lukemissani arvioissa on sanottu, että Simonin sähköposti-ihastus Bluen henkilöllisyys tulee yllätyksenä. En uskonut arvioita, mutta totta se oli: kun Blue paljastui nimimerkkinsä takaa, oli kyseessä henkilö, jonka en olisi uskonut olevan sähköpostiviestien takana. Olin jossain vaiheessa aivan varma, että eräs toinen henkilö oli Blue, mutta olin äärimmäisen helpottunut, kun huomasin erehtyneeni. Tammikuussa lukemani Will Grayson, Will Grayson sai pelkäämään pahinta mahdollista vaihtoehtoa. En tiedä, miksi tästä kirjasta on niin vaikea kirjoittaa: pidin siitä kuitenkin todella paljon, voisin jopa sanoa rakastuneeni siihen. Suosittelen ehdottomasti lukemaan! <3

Rakastin Rainbow Rowellin Fangirlia ja Carry onia, joten odotukset Eleanor & Parkille, (toistaiseksi) ainoalle suomennetulle teokselle, olivat korkealla. Enkä joutunut pettymään! Ensimmäisistä sivuista lähtien olin koukussa ja luin pitkälle yöhön. Eleanorin ja Parkin rakkaustarina on kaunis, suloinen ja sydäntä repivä. Vaikka rakkaustarina on tärkeässä osassa, se ei ole kirjan pääpointti. Tämä on niin paljon muutakin kuin pelkkä yksinkertainen teinirakkaushattara. Eleanor ja Park ovat todella aitoja hahmoja haaveineen ja pelkoineen. Vaikka he ovatkin melko eri maailmoista lähtöisin ja kotiolot ovat todella erilaiset (syke nousee joka kerta Eleanorin kotioloja ajatellessa), he kunnioittavat toisiaan ja rakastavat toisiaan aidosti. Aito on myös kirjan miljöö. 1980-lukua ei suuremmin alleviivata, kuvaus on tehty todella luontevaksi. Kirjan lopetus heittää lukijaparan sydämen tehosekoittimeen, mutta toisenlainen loppu ei kirjaan olisi missään nimessä sopinutkaan. Aamuyön pimeinä hetkinä nyyhkytin sekavana tunnemyttynä niin, etten meinannut nähdä tekstiä kunnolla. Oikeastaan ainoa häiritsevä asia oli suomennoksen puhekielisyys, joka tuntui välillä todella teennäiseltä. Kun siihen tottui, ei siihen kiinnittänyt huomiota, mutta aluksi se tökkäsi silmään todella pahasti. (Pakko muuten mainita kirjan Beatles-maininnoista, tulin hyvälle mielelle niistä.) 

Iltasatuja kapinallisille tytöille kertoo sadan maailmaa tavalla tai toisella muuttaneen naisen tositarinan. Kirja on tärkeä ja tarpeellinen, sen huomasi jo siitä, että monista kirjan naisista en ollut koskaan kuullutkaan. Vaikka pidin kirjan ideasta, se myös ärsytti jonkin verran. Vaikkei kirjan olekaan tarkoitus olla kattava elämäkerta sadasta merkittävästä naisesta, joidenkin tekstien mutkien suoriksi vetäminen ja yksinkertaistaminen oli todella häiritsevää. Kirja on toki suunnattu lapsille ja lyhyitä tekstejä voi lukea illalla vaikka useamman, mutta minua tämä häiritsi ja ärsytti. Toinen ärsytyksen aihe on nimi. Totta kai kirjan tarkoitus on kertoa, että tytöt pystyvät halutessaan mihin vain, mutta nimellä saadaan takuulla karkotettua pojat, jotka voisivat olla ihan yhtä kiinnostuneita kirjasta. Ja jos eivät kiinnostuneita, heidänkin maailmaansa takuulla avartaisi lukea naisista, jotka ovat toimineet stereotypioiden vastaisesti. Mitä avarakatseisempia lapsista kasvatetaan, sitä avarakatseisempia aikuisia heistä aikanaan tulee. Ehkä joskus meillä on olemassa tasa-arvoinen maailma, jossa kaikki sukupuolet ovat lähtökohdistaan riippumatta yhtä arvokkaita. Ärtymyksestäni kirjaan huolimatta pidin siitä, varsinkin sen kuvituksista, joita ovat tehneet useat naistaiteilijat. Eri tyyliset kuvat sopivat hyvin erilaisiin tarinoihin, eikä koko joukossa tainnut olla kuin pari sellaista, joista en kummemmin pitänyt. (Linkkaan tähän Kirjavarkaan bloggauksen tästä kirjasta, kannattaa lukea! Tosi hyvää pohdintaa kirjasta ja sen ongelmakohdista.) 

Eläinten vallankumousta kuuntelin ääneen luettuna. Tämä klassikko ei tosiaankaan ole kuiva ja pölyinen! Viattomana eläinsatuna alkava pikku tarina saa hirvittävät mittasuhteet, kun hyvää tarkoittava vallankumous riistäytyy käsistä ja eskaloituu sikojen hirmuhallinnoksi. Vaikka kirja on todella synkkä, se on myös todella hieno. Ei tarvitse kovinkaan kauan miettiä, mikä aate ja valtio on ollut Orwellin mielessä hänen tätä kirjaa kirjoittaessaan. Vaikka Eläinten vallankumous on kirjoitettu 1940-luvulla, se ei ole menettänyt teräänsä. On yhä ihmisiä, jotka ajavat muiden edun nimissä pelkkää omaa etuaan ja toisia ihmisiä, jotka mukisematta ja kyseenalaistamatta hyväksyvät johtajansa teot ja alistuvat hänen valtaansa. Tämän kirjan pitäisi olla sellainen, jonka jokainen ihminen lukisi edes kerran elämässään. Niin vahvasti se ravistelee lukijansa ajattelemaan. Lopetus on todella hieno. Ajattelen sitä yhä todella paljon, vaikka kirjan lukemisesta on aikaa. 

Olenkin puhunut aiemmin siitä, etten oikein lue sarjakuvia. Tebon Huimapää Mikkiä perheenjäseneni kuitenkin kehuivat, ja piirrostyyli näytti heidän olkiensa yli kurkittuna hauskalta, joten päätin lukea sen itsekin iltasatuna. Iso kirja oli sängyssä hieman hankala luettava, selällään maatessa kädet puutuivat ja kyljellään oli pakko laittaa silmälasit päähän, jotta näki toisenkin sivun tekstit (tosin tämä taitaa olla vain huononäköisen ongelma). Kun näistä ongelmista päästiin, vei sarjakuva täysin mennessään. Piirrostyyli osoittautui juuri niin hauskaksi ja värikkääksi kuin olin arvellutkin ja tarinat olivat mielikuvituksellisia. Olen varmaan monien muiden suomalaisten lailla pitänyt Mikki Hiirtä tylsänä ja ärsyttävänä hahmona, mutta tämän sarjakuvan Mikki on toisenlainen. Ärsyttävä hän on edelleen, mutta toisella tavalla. Hän on suorastaan pidettävä hahmo. Sarjakuvan ehdottomasti parasta antia olivat koko aukeaman kokoiset kuvat. Ne olivat todella vaikuttavia, ja kirkkaiden värien hehkuessa visuaalisesti todella kivoja! 

*********

Helmikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit: Ennen päivänlaskua ei voi (1990-luku, uutisten päiväyksistä päätellen kirja taitaa sijoittua lähes tarkalleen syntymävuoteeni)

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi: Huimapää Mikki (en yleensä lue sarjakuvia)

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt: Simon vs. Homo sapiens agenda (Atlanta)

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä: Iltasatuja kapinallisille tytöille

33. Selviytymistarina: Eleanor & Park

40. Kirjassa on lemmikkieläin: Eläinten vallankumous 

Helmikuun YA-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

Kirjan nimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma etunimesi: Simon vs. Homo sapiens agenda 

Kirjassa useampi kertoja: Eleanor & Park

Helmikuu hujahti ohi pikavauhtia. Kuukauden täytti paitsi yo-kokeisiin luku ja niistä stressaaminen, myös viimeiset lukion oppitunnit ja koulun loppumiseen liittyvät juhlahulinat. Viime kuussa ei juuri ehtinyt ajattelemaan muuta kuin koulua, vaikka on toki myönnettävä, että ehdin tehdä jonkin verran muitakin juttuja. (Puhuin niistä jo viime postauksessa, enkä jaksa toistaa niitä tässä.) Pari viime viikkoa on ollut aivan ihana sää: on ollut paljon pakkasta ja aurinko paistanut. Lempiasioitani talvessa <3

Maaliskuusta tulee tuskainen, onhan minulla ohjelmassa neljä YTL-eväsretkeä koulumme liikuntasalissa.  Yhteishakukin alkaa parin viikon päästä, enkä edelleenkään tiedä hakujärjestystä. Hiihtolomaretkellä Helsinkiin ajattelin, kuinka toivonkaan olevani joskus siinä elämäntilanteessa, jossa voisin kutsua pääkaupunkia kodikseni, mutta en tiedä, onko se aika vielä syksyllä. (Käytiin muuten kyseisellä reissulla katsomassa Kruununhaan Alepaa, johon ajattelin mennä töihin sitten kun rikkaan aviomieheni kanssa niillä kulmilla asun.) Maaliskuussa minun pitäisi siis suomeksi tehdä kaikkea muuta kuin pyöriä pitkin internettiä, mutta jos tänne alkaa ilmestyä tekstiä hämmentävän aktiivisesti, tiedätte, että välttelen vastuuta, ja jonkun pitää potkia minut takaisin englannin tai reaaleiden ihmeelliseen maailmaan. Vaikka nyt stressaa, seuraavaa koostetta kirjoitellessani kirjoitukset ja yhteishaku ovat ohi. Tavallaan se on lohduttava, tavallaan kammottava ajatus :D Mutta eiköhän tästä selvitä. Aion tosiaankin ottaa ihan kunnolla rennosti, ennen kuin alan päntätä pääsykokeita varten. 

Kuukauden biisi on Madame Monsieurin Mercy, joka on myös Ranskan edustuskappale tämän vuoden Euroviisuissa. Kuuntelimme ja käänsimme tämän ranskantunnilla, minkä jälkeen olen kuunnellut tämän vähintään kerran viikossa. Yleensä Big Fiven (Euroviisujen rahoittajamaat, jotka pääsevät automaattisesti finaaliin) biisit eivät ole kovin kummoisia, mutta Mercystä pidän. Huvittaa vain, että tekijät väittävät, ettei kyseessä ole poliittinen laulu, vaikka pakolaiskriisistä puhutaankin. Juu, ei ollenkaan poliittista :D Tätä kuuntelemalla voin myös ehkä päästä eroon siitä kauheasta pettymyksestä, jonka Suomi Euroviisuihin lähettää. Olen raivonnut tästä asiasta ystävilleni aika paljon ja uhannut jopa muuttaa Ruotsiin, kun Suomen edustaja syksyllä selvisi, mutta taidan jättää mielipiteeni rivien välistä luettavaksi. 

"Face à face ou main dans la main/Que sera demain?" 

("Kasvokkain vai käsi kädessä? Mitä on huomenna?")

Mainiota maaliskuuta itse kullekin!