sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 8

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***
Luukku 8: Sherlock Holmes -tarinat/Sherlock (kirjat ja novellit 1887-1927, sarja 2010-2017)


Arthur Conan Doylen mestarietsivä Sherlock Holmes on takuulla kaikille hyvin tuttu hahmo. Holmes onkin seikkaillut valkokankaalla ja televisiossa jo yli vuosisadan ajan. Itselleni, kuten varmasti monelle muullekin 2010-luvulla teinivuosiaan eläneille ensimmäinen varsinainen kosketukseni tähän klassiseen hahmoon oli BBC:n Sherlock-tv-sarja, jota on esitetty Suomessa nimellä Uusi Sherlock. Katsoin sarjan kolme siihen mennessä ilmestynyttä kautta vuonna 2015 ja siirryin sitten vieroitusoireisena lukemaan Doylen novelleja. BBC:n sarja siirtää Doylen klassiset hahmot ja tapaukset 2010-luvun Lontooseen, mielestäni todella onnistuneesti. Välillä novelleja lukiessani hihkuin, kun bongasin kohtauksia, jotka olivat siirtyneet sarjaan lähes sellaisenaan, tosin modernilla twistillä.

Sarjan näyttelijävalinnat ovat oivallisia: Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman Holmesina ja Watsonina tulkitsevat hahmoja loistavasti ja heidän välisensä kemia toimii mainiosti. Pidän myös sarjan hengästyttävästä tahdista, ja siitä, että sarja on täysin mahdollinen katsoa jopa lyhyen ajan sisällä: neljä kautta sisältää yhteensä vain 12 90 minuutin mittaista jaksoa ja yhden erikoisjakson, joka sijoittuu kolmannen ja neljännen kauden väliin. Sarjassa on myös kiinnostavia visuaalisia kohtauksia: esimerkiksi kuvakulmiin ihastuin heti ensimmäisessä jaksossa, samoin kuin tapaan, jolla Sherlockin päättely esitetään.

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi, mutta älä räyhää. Tarkistan kommentit ja julkaisen vain asialliset :)