maanantai 2. joulukuuta 2019

Joulukalenteri 2019: luukku 2

Tervetuloa vuoden 2019 joulukalenteriin!

Tänä vuonna esittelen muutamia kirja ja elokuva -pareja, jotka ovat onnistuneet lähes mahdottomassa: siirtäneet hyvän kirjan ainakin jotenkuten onnistuneesti elokuvamuotoon. Luukku aukeaa joka toinen päivä aina jouluaattoon asti.

***

Luukku 1: Linnunradan käsikirja liftareille (kirja 1979, elokuva 2005)


Aloitamme erään lempikirjani elokuvasovituksella. Vaikka vuoden 2005 elokuva ei ole lempiadaptaationi Linnunradan käsikirjasta liftareille muun muassa melko kummallisten juonikuvioiden vuoksi, Douglas Adams oli kuitenkin mukana käsikirjoittamassa elokuvaa ja pystyn sen takia hyväksymään muutokset kirjan juoneen ainakin jollain tasolla.

Omissa mielikuvissani kirjan maailma näyttää 1980-luvulta, joten vierastan hieman tämän elokuvan modernimpaa ulkonäköä, samoin kuin jotain teknisiä juttuja, kuten Zaphodin kahden pään sijaintia. Silti pidän siitä, että esimerkiksi Trillian on pukeutunut käytännöllisemmin ja vähemmän seksikkäästi kuin 1980-luvulla tehdyn tv-sarjan versio. Martin Freeman on täydellinen Arthur Dent, ja pidän kovasti myös Mos Defistä Ford Prefectinä, vaikka hän ei vastaakaan sitä mielikuvaa, joka minulle Fordista on. Myös käsikirjaosuudet ovat hauskasti animoituja, ja tähän postaukseen linkattu biisi ovat kaikki asioita, jotka nostavat elokuvan hyvän adaptaation puolelle. Ei tosiaan paras mahdollinen millään mittarilla, mutta viihdyttävä ja hauska.

Olisi tosiaan hauskaa, jos myös kirjan neljä jatko-osaa pääsisivät valkokankaalle. Haluaisin nähdä Arthurin ja Fenchurchin tapaavan!

(Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sanottavasi rohkeasti, minä en pure ;)

Tarkistan kommentit räyhääjien varalta.